ALO1!

Tänään koitti kauhulla odottamani päivä: Watin ensimmäinen tokokoe. Tokohan on meille lähinnä hupilaji, aksan ja kansallisten kiinnostaessa enemmän. Koska kuitenkin BH on taivoitteena tässä kevään/kesän aikana, niin ajattelin ikäänkuin kenraaliharjoituksena käydä tokokokeessa ja katsoa miten Watti reagoi vieraassa paikassa, palkkaamatta jne. No, tammikuussa oli ilmottautuminen, ja muistan ajatelleeni ”tässähän on vielä varsin hyvin aikaa treenata”. Ainoa mitä oltiin sitä ennen työstetty oli seuraaminen. Enpä osannut tuolloin varautua siihen, että pentuprojekti tulee nielemään koko maaliskuun ja treenikertojen määrä helmimaaliskuussa jäi yhden käden sormilla laskettavaksi. Esim. tokoeste esiteltiin Watille ensi kertaa tällä kuluneella viikolla (hups!). Oikein hävetti lähteä kokeeseen. Onneksi tiesin, että Watin paikkamakuun pitäisi olla hyvin varma, ja ainakaan se ei lähtisi kenenkään toisen koiran luo (haastamaan eikä leikkimään) jos nyt sattuisikin nousemaan. Yksilöliikkeissä ei kuitenkaan ole sellaista painetta että pilaisi muiden suorituksen.

Koko eilisilta ja tämä aamu menikin ”pienoisessa” paniikissa. Edellinen tokokoe on tullut käytyä jo edesmenneen saksanpaimenkoirani kanssa monta vuotta sitten, joten kisajännitys pääsi nostamaan päätään vähän turhan paljon. Ihme, ettei koira unohtunut aamulla kotiin, sen verran hajamielisenä tuli pakattua kamppeet autoon levottoman yön jälkeen. Aamulla vielä pienet hätävarmistelutreenit keittiössä (maahanmenon vahvistelua) ja nokka kohti kisapaikkaa. Koe käytiin Kempeleessä hevosmaneesissa, joka ei ole paikkana ehkä kaikkein helpoin aloitteleville koirille: pohja on ihanaa turvetta, jossa seassa hevosenlantaa ja -pissaa. Kyllä huomasi, että Watinkin nenään leijuivat houkuttelevat hajut.

Yllätyksiä todella koettiin Watin kanssa kokeessa. Luoksetulosta täysi 10, vaikka hommaa ei ollakaan koskaan harjoiteltu. Hienosti Watti istui kuin patsas tuomarin jututtaessa. Paikkamakuun sen sijaan piti todellakin olla varmin liike meillä, mutta Wattihan alkoi puolivälin jälkeen haistelemaan rauhattomana maata ympärillään, menipä mokoma ryömimäänkin hieman ja sitten: viimeisellä sekunnilla se nousi istumaan! Voihan… No, tämä tietysti oli omiaan lisäämään hermostuneisuuttani. Meidän vuoromme oli yksilöliikkeissä onneksi viimeisenä, joten sain rauhassa viritellä Wattia ja puhallella omaa paniikkia vähemmäksi.

Muutaman edellisen koirakon aikana otin sitten kehän laidalla hieman seuraamista. Tai YRITIN ottaa. Liekö Watti ottanut painetta minun jännittymisestäni, mutta sitä nyt ei voinut seuraamiseksi kutsua… Flegmaattista matkalaukkuna vieressä hölköttelyä vailla kontaktin häivääkään! KÄÄK! Minne ihmeessä hävisi ihana työintoinen koira, jonka mielestä melkein parasta on tulla viereen perusasentoon ja odottaa käskyä?! Ei todellakaan ollut hyvä mieli kehään mennessä.

Ensimmäinen liike oli seuraaminen hihnassa. Tuossa vaiheessa olin itse jo aivan kipsissä. Kävelin kuin puu-ukko tönkkönä ja käskytkin olivat aivan ponnettomia. Super-Watti onneksi paikkaili ohjaajan mokia ja seurasi varsin mallikelpoisesti kaikesta huolimatta, ysin arvoisesti. Se flegu matkalaukku jäi siis onneksi kehänauhan ulkopuolelle, puuh! Ekan liikkeen jälkeen omakin hermostus alkoi vähän purkautua ja loppu sujui rennommissa merkeissä. Hihnatta seuraamisesta 9,5 (hieno Watti!). Jäävät liikkeet olivat totaalisen keskeneräisiä enkä etukäteen uskonut niistä mitään tulevan, ainakaan seisomaan jäännistä. Maahanmeno kuitenkin 8 ja seisominen 7! Mahtava homma, itse kun ajattelin että ainakin seisominen nollataan takuuvarmasti (edellisenä iltana kotona Watti ei todellakaan tiennyt mitä siinä olisi pitänyt tehdä, vaan tarjosi maahanmenoa joka kerta). Luoksetulo reipas ja täsmällinen, siitä 9,5. Estehyppy meinasi nollautua ihan oman mokani ansiosta: olin kokonaan unohtanut harjoitellessa sanoa aina alkuun ”valmis”, ennen estekäskyä. Niinpä nyt liikkurin kysyessä onko valmista ja minun vastatessa siihen, Watti päätti että lupa tuli jo. Se lähti onneksi liikkeelle vasta juuri sen jälkeen kun liikkuri oli antanut luvan seuraavaan käskyyn (mutta kuitenkin ennen hyppykäskyä). Siinä sitten kauheassa paniikissa rääkäisin nolon kovaäänisen ”ODOTA!!!!!!”-käskyn esteen toiselle puolen, jotta se pysähtyisi varmasti. No pysähtyihän se :D. Ja jopa odotti, että kävelin viereen antamaan luvan perusasennolle. Huh! Estehypystä 7.

Kokonaisvaikutukseksi saatiin peräti 9. Tuomari kehui Watin intoa ja hyvää yhteistyötä. No ne on ne asiat, mihin itsekin olen tyytyväinen. Watin kanssa on superhauskaa treenailla mitä vain, kun se on aina aivan täysillä mukana. Parasta mitä se tietää, on yhdessä touhuaminen. Mikään liike tai harjoitus ei ole sille koskaan pakkopullaa, vaan tilaisuus saada kehuja ja patukka. Kaikenkaikkiaan pisteitä tuli yhteensä 162,5p, eli ei mikään supertulos, mutta ykkönen silti. Ainakin tällä treenimäärällä ja ohjaajan mokailulla voi olla todella ylpeä koirasta…

Erittäin positiivinen asia oli Watin reagointi palkkaamattomuuteen. Noloa tunnustaa, mutta tätä ennen emme olleet koskaan tehneet liikkeitä putkeen kokeenomaisesti ilman palkkaa. Jep, huono minä. Vaan kertakaikkiaan aika ei antanut myöten treenaamiselle nyt keväällä. Ensi kokeeseen mennessä lupaan petrata ko. asiassa! Kun palkkaa ei kuulunutkaan, Watti vain aktivoitui ja teki entistä paremmalla innolla töitä, jopa paremmin kuin kokeen alussa. Sen vire ei laskenut kertaakaan, mutta toisaalta ei myöskään mennyt yli niin, että se olisi huutanut tai sählännyt. Erittäin hyvä homma! Uskaltaudun siis ehkä toistekin Watin kanssa tokokokeeseen!

Ykköstuloksen kunniaksi vanha tottistelukuva. Harmillisesti kokeesta ei kuvamateriaalia ole!

Ykköstuloksen kunniaksi vanha tottistelukuva. Harmillisesti kokeesta ei kuvamateriaalia ole!

Kakarat kolme viikkoa

Vekarat on kasvaneet hurjasti! Lauantaina tuli täyteen kolme viikkoa, ja tuntuu että nuo ovat aivan eri planeetalta kuin ne pienet hamsteripötköt jotka vielä viikko sitten tuhisivat pentulaatikossa… Pentulaatikko ei enää kiinnosta, vaan kaikki kiipeävät omin avuin ulos heti mikäli oviaukon lisäkappaleet eivät ole paikoillaan. Ja mikäli ovat, alkaa kauhea kiljunta. Pennut tutkivat innoissaan olohuonetta, leikkivät ja ovat tutustuneet talouden muihin koiriin.

Leikkimistä on todella hauska katsoa vieressä. Kamala murina ja haukku käy, ja sitten revitään sisaruksia hännästä ja korvista. Edelleenkin koko pentue vaikuttaa aika tasalaatuiselta sakilta. Olen yrittänyt tarkkailla, onko joku pentu esimerkiksi muita rauhallisempi, mutta näyttääpä enemmän olevan hetkestä ja tuurista kiinni kuin yksilöstä. Juuri kun olen tuuminut, että tämä ja tämä pentu taitavat olla vähän muita säpäkämpiä, niin eikös heti seuraavien unien jälkeen joku toinen riehu hullun lailla muiden kimpussa ja edellinen sankari vetelee tyytyväisenä sikeitä. Jotain huomioita on tullu tehtyä: Ruualle ahnein taitaa olla nelonen. Koirien leluja ovat repineet jo ainakin nelonen, ykkönen ja kuutonen. Ykkönen pureskeli jo innolla myös ihmisten varpaita (auts, kulmahampaat ovat jo puhjenneet!). Kolmosella ei ainakaan egossa ole puutteita, häntä pystyssä pomottelee jo muita. Kakkonen taisi nousta ensimmäisenä jaloilleen ja istumaan sekä tulla ulos laatikosta. Viitonen ja ykkönen taisivat aloittaa muiden kimpussa roikkumisen ensimmäisinä – joskin muut kyllä ottivat mallia hyvin pian.

Savu imettää edelleen pentuja. Lisäksi ne saavat muutaman kerran päivässä lisäruokaa, esim. jauhelihaa, piimää, kermaviiliä, RC:n puppy starter moussea, liotettua pentunappulaa… Lautaselta syöminen oli alkuun varsin suttuista puuhaa. Ruokaa taisi olla huomattavasti enemmän lattialla ja pentujen turkissa kuin mahassa – erityisesti nelonen ja kolmonen olivat sitä mieltä, että ruokakupissa on kiva makoilla samalla kuin syö. Nyt kupeista syödään jo varsin kauniisti! Pesulla ollaan silti pentuja käytetty muutamaan otteeseen syönnin jälkeen. Onneksi tyypit eivät ole olleet millänsäkään pesemisestä.

Savu voi erittäin hyvin. Vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä ainakin vielä pentujen hoitelemiseen. Vaikka Savu lähteekin jo mielellään lenkille mukaan, on sillä silti kotona taas kova hoppu takaisin samaan huoneeseen pentujen kanssa. Maitoa tulee hyvin ja ainakaan vielä imetys ei ole siitä ikävää puuhaa. Saapa nähdä mitä se sanoo viikon kuluttua, kun pentujen kaikki naskalihampaat ovat puhjenneet. Lilli hoitelee tietysti edelleen Savun kaverina pentuja. Kun talon muita koiria päästettiin haistelemaan pentuja, ei Savu ollut moksiskaan, mutta Lilli tomerana patsasteli häntä pystyssä Watin ja pentujen välissä, ja taisipa vähän komentaakin muka Wattia kauemmaksi lapsistaan.

Tähän postaukseen ei valitettavasti ole laittaa kuvia. Simo on työreissulla ja kuvat kamerassa siirtämättä. Yritän laitella muutaman päivän sisään kuitenkin tuoretta kuvamateriaalia. Ja videoitakin voisi tietysti jossain vaiheessa muistaa ottaa – nyt kun pahimmat univelat on saatu nukuttua pois!

Ensimmäiset muotokuvat

Enimmät univelat pentujen alkutaipaleesta alkaa olla kuitattu ja vihdoinkin on aikaa päivittää blogia – ja ottaa valokuvia! Pennuilla on nyt siis kaikki asiat oikein mukavasti ja painoakin kertyy jatkuvasti lisää; viimeinenkin pentu ylitti maagisen 1000 gramman rajan viikonloppuna. Ja se pieninkin pentu taitaa tätä kirjoitettaessa olla jo reilusti yli 1100 grammaa. Ruoka maittaa kaikille loistavasti. Aika kauas on päästy tästä kuvan tilanteesta (kuva otettu noin 30 sekuntia ensimmäisen pennun, Nopsan, syntymän jälkeen):

Nopsa heti syntymänsä jälkeen

Maanantain projektina oli ottaa ensimmäiset potretit pentusista. No eihän se putkeen mennyt mutta yritys oli hyvä. Suurin ongelma tässä on tietenkin valon määrä sisällä. Jos valoa riittäisi, niin aukon ja valotusajan kanssa voisi pelata ihan vapaasti. Mutta kun kamera on vanha (ISO 800 on suurin asetus mitä kehtaa käyttää ilman merkittävää kuvan rakeisuutta) ja kohteet melko eläväisiä, niin käteen jää luu: kuvat joutuu ottamaan joko liian pitkällä valotusajalla tai liian kapealla syväterävyysalueella. Salamavalojen käyttökään ei tule kyseeseen näin pienillä pennuilla, kunnes kuulen silmiin erikoistuneelta eläinlääkäriltä, että salaman käyttö ei aiheuta pentujen silmille haittaa.

Kuvausmiljööksi valikoitui makuuhuone: aurinko paistoi sopivasti huoneen ikkunasta sisään, mutta ei suoraan sängylle missä kuvat oli tarkoitus ottaa. Alustaksi valitsin valkoisen studiokankaan – silläkin uhalla että joku pennuista jättäisi siihen haisevan protestin joutumisestaan valokuvamalliksi. Totesin kyllä nopeasti että paksu huopa tai yksivärinen vinyylimatto olisi ollut tasaisempi ja siten parempi tausta. Valon määrää yritin vähän lisätä laittamalla yhden reflektorin heijastamaan auringonvaloa pentuun. Eihän se riittänyt, mutta onpahan nyt edes jotkut kuvat pennuista. Ensi kerraksi jää siis paljon parannettavaa: parempi tausta, suurempi syväterävyysalue, enemmän täytevaloa varjon puolelle… Ja vähemmän selityksiä!

Mutta tässä vihdoin Savun ja Nemon pentusten kuvat. Kaikki pennut jo kävelevät varsin hyvin ja ovat kovin eläväisiä, mutta tällä kertaa valo(tusaika) ei riittänyt muuhun kuin pönötyskuviin. Action-kuvien aika olkoon siis myöhemmin. Olkaapa kuitenkin hyvät, pennut ykkösestä kuutoseen!

1-Nopsa

Ykkönen, ”Nopsa”

2-Kiri

Kakkonen, ”Kiri”

3-Into

Kolmonen, ”Into”

4-Viima

Nelonen, ”Viima”

5-Vinha

Viitonen, ”Vinha”

6-Sisu

Kuutonen, ”Sisu”

 

Koko pesue taas koossa

Loputkin pennut ovat nyt palanneet kotiin sijaisemon hoivista! Savu otti asian varsin rennosti, ja hyväksyi (nyt tietysti jo vieraalta haisevat) pentunsa takaisin ongelmitta. Ihana katsella, kun koko pesue tuhisee tyytyväisenä pentulaatikossa…

IMG_0804

IMG_0789

Pentujen silmät ovat pikkuhiljaa aukeamassa. Viiman ja Sisun silmien sisänurkat pilkottavat jo, muillakin on viitteitä siitä, että lähipäivinä tapahtuu. Onhan pennuilla ikääkin jo hurjat 12 päivää… Pieni väriyllätys koettiin eilen, kun huomattiin, että Sisu-pojalle on alkanut ilmestyä tan-karvoitusta takapuoleen ja kainaloihin sekä etujalkojen sisäsyrjälle. Sisu onkin siis trikki. Pelkkiä mustavalkoisia siis odotettiin ja tuloksena saatiinkin kolmea eri väriä, hauska sattuma!

Savun kanssa olisi tarkoitus käydä vielä huomenna kontrollilabroissa kertaalleen varmistamassa, että kalsiumtasapaino on ok. Iso rasitus kuitenkin kuuden pennun imetys. Eläinlääkärin ohjeen mukaan ruuassa menee edelleen kalsiumlisä. Savun ruokahalukin alkaa olla hyvä, rasvainen liha maistuu.

Pentujen syntymä ja sen aiheuttama kaaos arjessa on aiheuttanut sen, että muut koirat ovat valitettavasti olleet vähemmällä huomiolla nyt viimeisen viikon ajan. Simon kanssa olemme valvoneet vuoroissa pentuvahdissa, ja univelkaa on hirmuisesti. Viimeksi olen nukkunut yli kaksi tuntia putkeen varmaan puolitoista viikkoa sitten, ja vuorokaudessa unta ehtii kertyä keskimäärin nelisen tuntia. Onneksi nyt suunta alkaa olla jo huomattavasti parempi! Pennut tuhisevat pitkiäkin aikoja pentulaatikossa varsin onnellisina, eikä meidän tarvitse puuttua niiden hoitoon aivan jatkuvasti. Jompikumpi meistä on käyttänyt muut koirat päivittäin vähintään yhdellä pidemmällä lenkillä, ja onneksi on olemassa iso aidattu piha minne koirat pääsevät nyt touhuamaan. Omatunto silti soimaa niiden puolesta. Watista ja Temposta kyllä huomaa, että aivotyö on jäänyt turhan vähälle, tihutöitä on touhuiltu turhan paljon… Jospa nämä pentuongelmat nyt tästä helpottaisivat ja vanhemmillekin koirille riittäisi enemmän aikaa. Simo aikoi mennä huomenna vetämään Watille jälkeä mikäli sää vain sallii ja Tempon kanssa voisi touhuta kotona jotain temppuilua. Agitreeneihinkin varmaan Tempon kanssa päästään puolentoista viikon päästä.

Treenien vähyyteen liittyen: paniikki Watin uhkaavasti lähenevästä tokokokeesta alkaa nostaa päätään. Eihän minulla ole ollut lainkaan aikaa treenata yli viikkoon, ja liikkeet ovat aivan kesken. Etenkin jäävissä olisi vielä hurjasti työstettävää ja luoksetulon paikka ei ole millään mallilla. Oi voi. Pitää yrittää revetä treenaamaan vaikka huomenna. Läheinen treenikenttä näytti onneksi tänään ohiajaessa varsin sulalta, joten jospa sinne voisi mennä hieman tottistelemaan. Ellei, niin treenataan sitten kotipihassa, onneksi löytyy omasta takaa tokohyppy. Mennään rennolla fiiliksellä kokeeseen sen kummempia pingottamatta ja katsotaan missä ollaan. Lisää treeniä sitten vain, mikäli koe menee penkin alle :).

 

Meillä on nimet

Nyt, kun tilanne pentulaatikossa on jo sen verran rauhoittunut, että uskaltaa vähän huokaista ja nauttia pentujen katselusta, oli hyvä hetki istua alas ja miettiä pentujen nimet. Teemoja, joiden ympäriltä nimet valittaisiin oli useita eri vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyttiin vauhdikkaisiin nimiin – onhan näistä pennuista odotettavissa erittäin säpäköitä aksakoiria… Sen pidemmittä puheitta:

Ylänurkassa Vinha, alempana Nopsa. Vieressä tuutii sijaisveli Taco.

Ylänurkassa VINHA (tyttö), alempana NOPSA (tyttö). Vieressä tuutii sijaisveli Taco.

KIRI (poika) päiväunilla. Kokoeroa sijaisveljeen löytyy ihan hyvin :).

KIRI (poika) päiväunilla. Kokoeroa sijaisveljeen löytyy ihan hyvin :).

 

Toinen ruskeista pojista, INTO.

Toinen ruskeista pojista, INTO.

Syntyessään pienin poika, joka nyt taitaa mennä jo kärkipäässä painoja: SISU. Sisulla on sydäspiirto otsassa!

Syntyessään pienin poika, joka nyt taitaa mennä jo kärkipäässä painoja: SISU. Sisulla on sydänpiirto otsassa!

 

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä VIIMA (tyttö).

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä VIIMA (tyttö).

Nyt yöllä pennut täyttivät viikon. Mahtava homma, pahimmassa vaiheessa ei uskallettu ajatellakaan, että tänne asti välttämättä kaikkien kanssa päästäisiin. Onneksi jokaikinen pentu on ollut erittäin sitkeätä tekoa – kukaan ei ole luovuttanut eikä ole ollut hiipumassa, päinvastoin taistelutahtoa tuntuu löytyvän. Pentujen painot nousevat todella hyvää vauhtia. Huomenna taitavat ainakin Viima, Sisu ja Into tuplata painonsa syntymään verrattuna, voi olla että muutkin. Kaikki ovat todella jänteviä ja määrätietoisia. Tänään nähtiin jo ensimmäiset yritykset nousta kaikille neljälle jalalle – joskin yritys oli hyvin horjuvaa ja ylhäällä pysyttiin ehkä sekunnin verran… Ounastellaan kuitenkin, että meille taitaa koittaa varsin kiireiset ajat kun pentujen silmät aukeavat!