Hyvää 1-vuotispäivää, Tempo!

Hyvää 1-vuotispäivää, Tempo! Meidän working kelpien ensimmäisiä synttäreitä juhlittiin siis eilen illalla. Kovin isoja synttärikemuja ei voitu pitää, sillä pikkupentujen infektioriskin takia ei kyläilijöitä nyt vielä hetkeen oteta vastaan. Syntymäpäiviä juhlistettiin siten omalla porukalla ja Tempo sai maksalaatikko-nakkikakkunsa sekä lahjaksi vinyylimakkaralelun. Koirahan tuskin tajusi että mistä oikein oli kysymys, mutta meille ihmisille tämä oli hauska irtiotto kaiken pentustressin keskellä – kyllähän me sitten naurettiinkin Tempon synttärihatulle. Hatun pitäminen ja tuolilla istuminen olivat Tempolle aivan uusia asioita ja siten mukavuusalueen ulkopuolella. Hyvin se kuitenkin viihtyi tuolilla eikä hattukaan haitannut kun edessä odotti makoisa palkka eli synttärikakku.

Tempo_1v

Tempo alias Vimpula on siis ollut laumassamme nyt vajaan vuoden. Tempo tuli meille viime keväänä agilitykoiraksi ja onkin jo osoittautunut sillä alalla hyvin lupaavaksi kaveriksi, vaikka vielä ei ihan kisavalmiita ollakaan. Tempon vahvuuksia ovat loputon into sekä täydellinen keskittyminen sillä hetkellä työn alla olevaan tehtävään. Agilityä onkin kiva mennä kun koira on täysillä mukana ja tekee mitä käskee. Ohjaajan virheetkin se toki ottaa annettuna työtehtävänä ja tekee nekin täysillä…

Kahden emon taktiikka

Savu sai siis luvan aloittaa imetyksen pikkuhiljaa. Niinpä ensialkuun pennut saivat sapuskaa vuorotellen Savulta, pullosta ja lainaemo-Maylta. Samalla tarkkailtiin Savua tiiviisti, ettei vain kalkinpuutos uusiutuisi. Ruokavalio yritetään pitää mahdollisimman kalsiumrikkaana: kermaviiliä, luita, piimää, naudanmahaa, jauhettua lohta, luumursketta, emonmaidonvastiketta… Lisäksi toki mm. jauhelihaa ja maksalaatikkoa, maksamakkaraa… Eläinlääkärin määräämä kalsiumlisä menee myös päivittäin.

Imetyksen aloitus sujui hienosti, Savulta tuli maitoa jopa liiankin kanssa ja se oli erittäin onnellinen koira päästessään taas hoivailemaan pentujaan imetyksen lomassa. Ensi alkuun Savua ei toki voinut pitää kauaa pentulaatikossa, sillä imetyskertoja piti säädellä. Lilli sitten hoiteli pennut muulloin. Savun ja Lillin yhteistyö pentujen hoidossa on sujunut erinomaisesti! Savu ei ole lainkaan pennuista mustasukkainen, vaan molemmat voivat hääräillä yhtäaikaa laatikossa. Monesti homma sujuu niin, että Savu imettää ja Lilli samaan aikaan hoitaa puhtaanapidon. Kahden emon laatikko siis toimii ongelmitta.

IMG_0520

Savu imettää, Lilli putsaa

Savu imettää, Lilli putsaa

Eilen illalla pikku-May pentuneen pääsi matkustamaan takaisin kotiinsa, kun Savun imetyksen oli todettu sujuvan hienosti. Ihana juttu, että saimme Mayta lainata hädän hetkellä. Sen ansioista näillä pennuilla täällä säilyi imuote vaikka osa ruokinnasta hoidettiinkin vastikkeella, ja pennut saivat myös emonmaitoa jonkin verran koko ajan! Hauska pieni koira se kyllä oli, niin erilainen verrattuna näihin meidän omiin, suloinen kuin mikä…

Mayn lähdettyä Savun imetyskertoja lisättiin taas ja pulloruokintaa vähennettiin. Tässä kohtaa tuli taas pieni vastoinkäyminen, kun ilmeisesti Savun runsas maidontulo yhdistettynä pentujen järkyttävään ruokahaluun aiheutti penturipulin pikkuressukoille. Hetkeksi pistettiin siis maitobaari kiinni, ja mentiin sokeriliuoksella (vettä, sokeria ja hieman suolaa, kasvattajakurssin ohje) sekä pienen pienellä nokareella Promaxia. Liuosta laitettiin pentujen suuhun ihan tippa kerrallaan pienellä ruiskulla, noin 1-2 ml per pentu ehkä 20 minuutin välein. Imetystaukoa ei noin pienillä kovin kauaa tietenkään voinut pitää, mutta muutamankin tunnin tauko antoi mahan hieman levätä – penturipulihan yleensä johtuu liian suuresta ruokamäärästä, jolloin ruuansulatusentsyymit kuormittuvat liikaa – ja sen aikaa pennut saivat energiaa glukoosista. Nestetasapainoa seurattiin tiiviisti niskanahkaa nostamalla, ettei vain laskeutunut liian hitaasti, joka kertoisi kuivumisesta. Onneksi pennut eivät kuivahtaneet, ja niiden vointi kohentui nopeasti. Masujen ollessa ripulin vuoksi kipeitä ne tosiaan ähisivät ja nurisivat syönnin jälkeen.

Veli ja sisko oman emon maitobaarilla.

Veli ja sisko oman emon maitobaarilla.

Ripuli ei ole ihan vielä mennyt kokonaan ohitse, mutta on parempaan suuntaan, ja pentulaatikossa on taas hiljaista. Pennut jaksavat syödä erittäin hyvin, joten painotkaan eivät ole lähteneet laskuun. Hienoa! Melkeinpä ensimmäistä kertaa pentujen synnyttyä niistä on uskaltanut vähän nauttiakin, eikä pentulaatikkoon katsoessa ensimmäinen ajatus ole huolen täyttämä :). Valoisampaa kohti siis.

Pentuihin liittymätöntä asiaa: Agilityrintamalla on tosiaan ollut todella hiljaista nyt viimeisen kuukauden ajan koirien ollessa kisa-/treenitauolla pentuprojektin (infektioriskin) vuoksi. Itse olen oikein ikävöinyt treenejä ja kisaamista, mutta kohtahan sinne päästään taas. Saimme kuitenkin kuulla mukavan yllätyksen: Lilli nimettiin OKK:n Vuoden Agilitytulokkaaksi 2013! :) Hienostihan sillä onkin alkanut agilityura – viime juhannuksena korkattiin ykköset ja nyt on sertejä koossa neljä kappaletta, samoin SM-nollat kasassa. Hieno pieni tirriäinen <3.

Lilli joulukuu 2013

Murheita, osa 2

No niin, jatketaan siitä, mihin edellinen kirjoitus jäi.

Saimme siis meille lainaan ihanan kääpiömäyräkoiranarttu Mayn, jolla oli alla omat pennut. May hyväksyi meidän pupsit porukkaan todella hienosti, ja päästi heti imemään, alkoipa hoitelemaankin! Meidän pennut eivät onneksi olleet mitenkään järkyttävän paljon suurempia, kuin Mayn omat. Hyvillä mielin siis annettiin pentujen nukkua yönsä ottoemon kainalossa. Aamuyön pintaan alettiin katselemaan, että Mayn nisistä heruu maitoa kohtuullisen vähän verrattuna äkisti radikaalisti suurentuneeseen syöjämäärään (joista kolme vieläpä on kamalia ahmatteja!). Tietysti ehdoton ykkösjuttu lainaemon kanssa on se, että sen omien pentujen täytyy saada maitoa tarpeeksi, nämä sijaislapsoset tulevat vasta sen jälkeen. Jotta pienemmän eivät jäisi ilman, oli meidän muksut muutettava sittenkin viereiseen huoneeseen toiseen laatikkoon, josta käsin voisivat käydä edes muutaman kerran päivässä tissuttelemassa Mayn maitoa, loput sitten vastikkeella. Tämäkin olisi jo iso helpotus tilanteeseen, kun pentujen ei tarvitsisi pärjätä pelkällä vastikkeella, ja toisekseen niiden imuote säilyisi jotta ne voisivat palata jossain vaiheessa Savulle imetettäväksi, kunhan se olisi tarpeeksi toipunut.

Niinpä toinen huone lämmitettiin pennuille sopivaksi ja toinen pentulaatikko muutettiin sinne Mayn jäädessä omiensa kanssa makuuhuoneeseen asustelemaan. Aiemmin edellisenä päivänä ja Savun toipuessa vielä sektiosta oli pulloruokinnassa omana hankaluutena (niiden kaikkien muiden lisäksi!) se, että se tiesi meille hurjasti työtä puhtaanapidon puolella. Pennut oli siis jonkun kakatettava ja pissatettava, sillä Savu nukkui ensialkuun pois pöllyjänsä, ja sen jälkeen se oli liian huonossa kunnossa sitä tekemään. Toivuttuaan päivystysreissun jälkeen se olisi kyllä hommaan pystynyt, mutta eihän sitä saanut laskea pentulaatikkoon, kun eläinlääkäri oli antanut totaalin imetyskiellon vähintään pariksi päiväksi ettei kalkkikramppi uusiutuisi. Kostutetuilla vanulapuilla siis mentiin, eikä ollut kevyttä hommaa se. Etenkään viikon univelkojen painamana, kun joutui heräämään suunnilleen tunnin välein joko puhdistelemaan pentujen takamuksia tai jakelemaan maitoa nassuun. Aika tokkurassa oltiin kumpainenkin Simon kanssa, vaikka yritettiinkin jakaa vähän vuoroja muutaman tunnin pätkissä.

Tähän pulmaan löytyi ratkaisu yllättävän läheltä! Lilli oli ollut pentujen äänistä erittäin kiinnostunut jo heti niiden syntymästä saakka, ja nytkin katseli hyvin kiinnostuneena niitä portin takaa. Siispä nostettiin vähän naureskellen kokeiluna Lilli pentulaatikkoon. Ehkä viitisen minuuttia se pyöri siellä silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä pentuja haitellen. Sen jälkeen kuin taikaiskusta se muuttui äidiksi, adoptoi pennut itselleen ja putsasi kaikki todella huolellisesti, asettuen lopuksi niiden viereen tyytyväisenä makoilemaan. Aivan erinomainen käänne! Olimme kyllä todella ylpeitä pikkusheltistämme. Emme olleet lainkaan osanneet unelmoida näin hyvästä lopputuloksesta; Lillillä kun ei ole koskaan ollut itsellä pentuja eikä se ole nyt tai koskaan aiemmin osoittanut mitään valeraskauden merkkejä. Pelkästään tämä helpotti huomattavasti meidän urakkaa, kun putsaaminen jäi pois ja vain maidon antaminen jäljelle. Ja olihan se pennuillekin mukava, että laatikossa oli joku iso ja karvainen jonka kylkeen saattoi ryömiä tuutimaan. Savu-parka pistettiin portin taakse olohuoneeseen valvovan silmän alle toipumaan toistaiseksi.

Onnellinen äiti ja adoptiolapset

Onnellinen äiti ja adoptiolapset

 

Päiväunet

Päiväunet

Näillä eväillä siis jatkettiin, ja se tuntui alkuun ihan toimivalta ratkaisulta, joskaan tuttipullon kanssa pennut eivät joka kerta olleet aivan sinuja. Aamulla kuitenkin meidän pennut alkoivat vaikuttaa kovin nälkäisiltä, mutta hurjan usein niitä ei Maylle voinut laittaa. Siispä yhteyttä taas ihanan Pippuri-kääpiösnautserin omistajaan. He lupasivat oitis, että voisimme käyttää pennut imemässä Pippurilta, jotta saisivat varmasti massut täyteen. Ihana juttu! Me olimme tietysti taas todella huolissamme pennuista, sillä ei näin pieni vielä kestä pitkää aikaa syömättä. Pennut laukkuun viltinmutkaan totuttuun tapaan ja auto kohti Kempelettä.

Pippuri oli varsin suopea ja imetti mukisematta taas yhtäkkiä pentulaatikkoon tupsahtaneita vierailijoita. Nelonen ja Kolmonen (varsin mielikuvituksekkaat työnimet näillä) imivätkin todella raivoisasti ja hyvällä tahdilla, kohta mahat olivat jo täynnä maitoa. Murhetta (taas) sen sijaan aiheutti poika Kuutonen. Sen imu oli laiskahkoa, ja se päästi helposti nisästä irti jääden vain nojailemaan emoon. Pentujen saatua syötyä ajelin kotiin. Kun pentuja nosteltiin takaisin pentulaatikkoon, todettiin että Kuutonen oli alkanut taas kuivahtaa, niskanahka jäi koholle nostaessa ja tosiaan oli hieman flegmaattisen oloinen. Eipä sitten muuta kuin nesteyttelemään ja puppyboosteria taas annokset kaikille suuhun. Kuutoselle tehtiin myös niin, että aina ennen ruokintaa laitettiin suuhun muutama tippa sokeriliuosta antamaan energiaa imemiseen. Nämä konstit näyttivät onneksi toimivan, ja Kuutonenkin virkistyi huomattavasti! Huh…

IMG_0494

Jossain vaiheessa edellisen episodin jälkeen (eihän tässä ollutkaan tarpeeksi huolta tähän saakka) todettiin sitten, että vastikkeen syöttö oli tainnut saada pentujen vatsat vähän kovalle. Syönnin jälkeen ne jäivät ähisemään sen sijaan että olisivat tyytyväisinä nukkuneet, ja kakattaminen ei oikein onnistunut. Siispä hierontaurakka edessä. Pentujen mahoja hierottiin, hierottiin, hierottiin varovaisesti kostealla pumpulilapulla ja jossain vaiheessa ne onneksi rupesivat toimimaan. Täytyypä sanoa, että en ole ennen noin kovasti ilahtunut nähdessäni koirankakkaa. Lisäksi aloin hieman ymmärtämään tuoreita äitejä, jotka päivittävät facebookiin tietoja lapsensa vatsantoiminnasta ja tuotoksista! No, niin pitkälle en sentään mennyt, jotain rajaa tällä tiedonjakamisellakin.

Vaikka tämän päivityksen otsikko onkin murheellinen ja päivä täynnä huolta, niin jossain vaiheessa iltaa alkoi jo vähän paistamaan aurinko risukasaan: Simo käytti Savun eläinlääkärissä kontrollilabroissa, ja ne olivat kunnossa! Savu oli nyt saanut levätä imettämättä pari vuorokautta ja voinnin ollessa hyvä se sai eläinlääkäreiltä luvan aloittaa imettämisen varovaisesti koko ajan tilannetta seuraten! Paras uutinen hetkeen! Tästä myöhemmin lisää, nyt kutsuu taas pennun piipitys laatikosta, lienee ruoka-aika :).

Murheita, osa 1

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, Savun synnytys ei mennyt ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta loppujen lopuksi kuitenkin päästiin kotiin Savun ja kuuden pennun kanssa ja kaikki vaikutti alussa menevän hyvin. Valitettavasti sittemmin kohdattiin lisää murheita. Tämä kasvattajan alkutaival on kyllä tuntunut hyvin raskaalta, melkein kaikki pahimmat pelot siitä mitä nartulle voi pennutuksessa tapahtua kävivät toteen eikä hengenlähtökään ollut kaukana. Onneksi ennen pentuprojektia tuli luettua kaikki mahdollinen tieto ja varauduttua mm. vastikkein, nesteytysvälinein, ravintogeelein, puppy boosterein… Jalostuskoiran vakuutus tuli myös otettua ja se olikin tarpeen. Vaikka kai sitä naiivisti ajatteli, että eihän meille nyt mitään voi sattua, ne hurjat jutut sattuu niille muille. Että meidän homma menee kuin oppikirjoissa.

Sunnuntaina aamulla vielä kaikki vaikutti olevan hyvin ja Savu tuntui toipuvan sektiosta mukavasti. Pentujen painot olivat noususuuntaiset, joskaan eivät ehkä ihan yhtä nopeasti kuin olin toivonut. No, hysteerisenä tietysti tarkistin oppaat ja ohjeet ja joka paikassa pentuoppaissa sanottiin kuitenkin, että pennun paino voi ensimmäisen vuorokauden aikana jopa laskea hieman sen kuivuessa ja suoliston tyhjentyessä.

Sunnuntaina kohti iltaa Savu alkoi käydä pentulaatikossa hieman rauhattomaksi. Ei mitenkään silmiinpistävästi, mutta jokin otti kuitenkin Savun käytöksessä silmään. Ehkä toisinaan hieman läähätteli (no huone kyllä on lämmin ja sektiohaavahan saattoi olla kipeä) ja välillä pistäytyi pentulaatikon ulkopuolella heilumassa (no eihän kaikki nartut vietä kaikkea aikaansa siellä) ja niin edelleen. Eli pieniä muutoksia siitä, että kaikki ei välttämättä olisi kunnossa, vaikkei mitään sen isompaa varsinaista löydöstä ollut. Iltaseitsemän jälkeen läähättely kuitenkin lisääntyi jonkin verran. Olin tietysti ennen astutusta ja synnytystä lueskellut kaiken mahdollisen myös ongelmatilanteista. Niinpä kävi mielessä, ettei vaan olisi kalkkikramppi tulossa vaikka ne klassiset oireet puuttuivatkin: kuonon kutina, jalkojen jyrsiminen, puuskutus, vinkuminen, tärinä… Levottomuus tosin lisääntyi, mutta muutoin Savu vaikutti olevan ok. Ehkä kyseessä oli vain sellainen omistajan tunne. Tietää, että jokin mättää muttei osaa tarkkaan sanoa mikä. Kun pennut alkoivat pian kitistä rinnalla ollessaan eli maitoa ei tullut tarpeeksi, Simon kanssa päätettiin, että lähdetään vauhdilla käymään päivystyksessä ainakin saamassa selvyys maidontuloon. Pennut pakattiin kylmälaukkuun viltinmutkaan lämpöpullon kanssa jo miltei rutiinilla (valitettavasti). Muut koirat pikapissatettiin ja jätettiin kotiin odottamaan. Tarkoitushan oli vain pikaisesti pistäytyä eläinlääkärissä.

Pentulaukun pakkaamisesta tuli jo rutiinia... Tämä kuva tosin otettiin seuraavana päivänä.

Pentulaukun pakkaamisesta tuli jo rutiinia… Tämä kuva tosin on seuraavalta päivältä.

Kaupungin eläinlääkäripäivystyksessä sattui olemaan kauhea suma potilaita. Ilmeisesti tapaturmapotilaita oli tullut sisään useampia samaan aikaan, ja miltei jokaisessa tutkimushuoneessa oli joku potilas. Asemalla oli paikalla vain yksi eläinlääkäri ja yksi klinikkaeläinhoitaja, sääliksi kävi heitä kiiruhtaessaan tukka putkella potilaan luota toiselle vuoronperään! Päästiin heti ”omaan” huoneeseen odottelemaan eläinlääkäriä. Savu oli hieman piristynyt automatkan aikana (jälkiviisaana tiedän, että tsemppasi vieraassa paikassa vaikka vointi oli menossa huonompaan suuntaan), ja ajateltiinkin yhdessä hoitajan ja lääkärin kanssa, että kyseessä ei varmaan ole mikään ihan akuuttiasia, vaan voitaisiin hetki odotella kun eläinlääkäri paikkasi vammapotilasta toisaalla.

Odotellaan omaa vuoroa. Savu jo vähän väsyneen oloinen, mutta vielä kohtuullisessa kunnossa.

Odotellaan omaa vuoroa. Savu jo vähän väsyneen oloinen, mutta vielä kohtuullisessa kunnossa.

Sen jälkeen tilanne kuitenkin lähti luisumaan kiihtyvällä tahdilla huonompaan suuntaan. Aluksi Savu tuntui väsyvän, ja pisti maate. Se oli vähän turhan rauhallinen minun makuuni eläinlääkärin tullessa ottamaan verikokeita. Seuraavaksi läähätys (joka oli alkanut uudelleen saapumisen jälkeen) loppui ja Savu vain makoili lattialla. Se ei enää jaksanut välittää pentujen vinkumisesta. Yhtäkkiä huomattiin, että se ei enää reagoinut kutsuun vaan sitä piti jopa ravistaa, että se aukaisi silmänsä ja nosti päätään lattiasta! Hirveä hätä valtasi meidät, ja olimme juuri aikeissa kutsua eläinlääkärin katsomaan tilannetta, kun hän saapui verikokeiden tulosten kanssa. Ja löydöksiä oli, eivätkä ne olleet sieltä mukavimmasta päästä: Savu oli todella hypokalseeminen – kyseessä siis graavi kalkkikramppi, ja oli ihme ettei sen vointi ollut aiemmin laskenut, lisäksi se oli anemisoitunut (ilmeisesti vuotanut sektiossa jonkin verran) ja se oli todella, todella hyperkaleminen (labran mittari ei ollut edes pystynyt määrittämään sen kaliumarvoa, niin korkea se oli).

Savulle laitettu tippa vaihdettiin kaliumittomaan nesteeseen ja sitä nesteyteltiin runsaasti. Hämärästi muistelen, että taisi mennä myös glukoosia? Lisäksi suoneen laitettiin kahteen otteeseen kalsiumia suuri määrä. Tällä välin sen vointi heikkeni entisestään: hengitys muuttui puuskuttavaksi ja välillä se otti kauheita, syviä ja pitkiä huokauksia – Simo kertoi jälkikäteen, että muisti kuulleensa samanlaiset huokaukset kun edesmennyt saksanpaimenkoiramme Tara lopetettiin, siis sen viimeiset hengenvedot. Sen reagoiminen muuttui huonompaan suuntaan. Ja meidän ei auttanut muu, kuin istua vieressä ja seurata tilannetta, odottaa että kalsium ja nestetys alkaisivat vaikuttaa ja toivoa että hyperkalemia ei aiheuttaisi rytmihäiriöitä! Itkukin tuli, kun pelkäsin Savun menehtyvän. Sillä hetkellä todella, todella toivoin, että täällä pohjoisessakin olisi eläinsairaala tehohoitomahdollisuuksineen! Eläinlääkäri teki parhaansa, mutta ellei käytössä ole tehovalvontalaitteita ja -labrakokeita (esim. astrup, ja ekg), niin minkäs teet. Pärjättävä on niillä mitä on saatavilla…

Samaan aikaan piti huolehtia pennuista. Ne eivät olleet saaneet nyt moneen tuntiin imeä Savulta kunnolla maitoa, joten sekoittelimme maitovastikkeet tuttipulloon, ja yritimme parhaamme mukaan ruokkia niitä. Valitettavasti ne eivät tajunneet hommasta mitään ja huusivat ja kiljuivat syömisen sijaan. Jonkin verran maitoa saimme jokaiselle menemään alas, mutta niskanahkaa nostaessa se ei palautunut tarpeeksi nopeasti, eli pennut olivat jo vähän kuivahtaneet. Niinpä niille pistettiin jokaiselle keittosuolaliuosta niskanahan alle 3,5 ml.

Tuskallisen pitkältä tuntuneen ajan jälkeen Savun kunto alkoi kuitenkin hiljalleen kohentua hoidon myötä. Se alkoi jo nostaa päätä alustasta ja pentujen vikinä alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa sitä taas. Huolet eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Sen maidontulo oli loppunut kokonaan, ja muutoinkin eläinlääkäri ohjeisti ettei se saisi imettää pentujaan lainkaan ainakaan muutamaan päivään jotta elimistö saisi toipua hypokalsemiasta. Kello oli jo puoltayötä, ja sen hetkisen tiedon mukaan meillä menisi vielä ainakin muutama tunti ennen päivystyksestä poispääsyä. Ensin pitäisi ottaa kontrolliverikokeet ja odottaa, että Savun vointi normalisoituisi. Alkoi siis kuumeinen sijaisemon metsästys, jotta pennut selviäisivät.

Kuin ihmeen kaupalla saimme aika pian tiedon, että pennut pääsisivät Kempeleeseen ainakin yön ajaksi hätämajoitukseen kääpiösnautserinartulle, jolla oli omat pariviikkoiset pennut alla. Mahtavia ihmisiä, ei voi muuta sanoa! Ovat valmiita ottamaan keskellä yötä vieraat pennut emälle hoidettavaksi kotonaan. Kahdelta yöllä siis ajelimme suoraan päivystyksestä viemään pentuja hoitoon. Kääpiösnautseriemo hyväksyi onneksi pennut nopeasti katraaseensa, ja yksi huoli vähemmän ajoimme kotiin hoivailemaan Savua, joka edelleenkään ei ollut aivan oma itsensä. Kääpiösnautserilla oli kuitenkin kolme omaa pentua, joten kaikki kuusi meidän puikulaamme eivät voisi sinne jäädä pysyvästi. Niinpä muutaman tunnin nokosten jälkeen jatkettiin kuumeista metsästystä. Facebook osoittautui kultaakin kalliimmaksi kanavaksi hommassa, ja sen kautta löytyi corgiemo, jolla oli kaksi omaa pentua ja joka voisi ottaa puolet pesueesta hoiviinsa. Siispä matkaan: haettiin kolme pentua ”hätämajoituksesta” ja suunnattiin Ouluun. Viivi-corgi oli aivan mahtava pakkaus! Sepä ei hetkeäkään epäillyt ottaa pieniä hoiviinsa, ja pian ne tuhisivatkin tyytyväisinä nisillä. Huojennus oli kuitenkin vain väliaikaista, kun seuraavaksi selvisi, ettei kääpiösnautseri ollut kuitenkaan alkanut hoivata pentuja, vaikka antoikin niiden imeä. Sen omistaja-parka oli läpi yön valvonut ja putsaillut pentuja syömisten jälkeen… Ei siis auttanut muu, kuin etsiä seuraavaa sijaisemoa. Ihana asia kuitenkin, että pennut saivat olla kääpiösnautserin hoivissa yön ja aamupäivän, olivat ehtineet imeä maitoa ja pysyneet virkeinä.

Hätämajoituksessa oli vähän ruuhkaa!

Pippuri-emon laatikossa oli vähän ruuhkaa!

Corgilapsosilla on vähän etumatkaa kasvussa.

Corgilapsosilla oli vähän etumatkaa kasvussa.

 

Keinoemoa etsiessä tuli kyllä todettua, että koiraihmiset ovat aivan todella lämminsydämistä ja auttamisenhaluista porukkaa! <3 Meille soitettiin useita avuntarjouksia ympäri Suomen, saimme lainaan tuttipullot ja todella hyviä neuvoja niiden käyttämiseen, tarjottiin hoitoapua jne. Ihanaa, että löytyy vielä ihmisiä, jotka haluavat auttaa jopa aivan ventovierasta hädän hetkellä! Pennut eivät olisi selvinneet ilman näitä ihania avuntarjoajia sekä facebookissa hätähuudon jakaneita.

Päivällä haettiin pennut kääpiösnautseriemolta ja käytiin kokeilemassa pentuja kahdelle eri valeraskaana olevalle nartulle, mutta niiden kanssa ei valitettavasti onnistanut. Pennut alkoivat olla väsyneitä reissaamisesta, ja vastikkeiden kanssa pelaaminen oli tien päällä hankalaa, joten illansuussa ei auttanut kuin laittaa väliaikaisesti pillit pussiin ja todeta, että huomenna uusi yritys – pennut eivät kestäisi enää yhtäkään reissua sille iltaa, ja alkoivat jo olla hieman kitiseviä. Aamuun saakka pitäisi sinnitella siis vastikkeen turvin. Onneksi olimme saaneet todella hyviä neuvoja puhelimitse tuttipullojuotosta (hänkin aivan tuntematon henkilö ja silti jaksoi neuvoa perinpohjaisesti!) – näillä eväillä saimme pulloruokinnankin paremmin pelaamaan. Yllättäen sain agilityryhmässäni olevalta ihmiseltä tekstiviestin, jossa vinkkasi mäykkynartusta joka voisi tulla mahdollisesti meille apuun. Puhelin siis kouraan ja soittamaan. Ja mikä siitä seurasi: meillä oli vain päälle tunnin päästä täällä kotona kuin ihmeen kaupalla pennut imettävän emon laatikossa! Omistaja luotti meihin, aivan vieraisiin ihmisiin, ja lainasi narttunsa&pennut meille väliaikaisesti että saatiin kolme muksua imemään! Kyllä oli sekä minulla että Simolla itku herkässä kun kuultiin että apua saataisiin, miten ihania ihmiset ovatkaan…

Pikku-May tuli ja pelasti illan, pennut pääsivät yöunille kainaloon!

Pikku-May tuli ja pelasti illan, pennut pääsivät yöunille kainaloon!

Pennut pääsivät siis yöksi mäykyn kainaloon mäykkylasten sekaan, ja me saimme nukkua muutaman tunnin unet! Olemme todella, todella kiitollisia kaikille avuntarjoajille ja auttajille, joiden ansiosta saimme pennuille vielä mahdollisuuden!

Harmillisesti vastoinkäymiset eivät kuitenkaan ihan vielä päättyneet, mutta jatkan asiasta seuraavassa osassa, sillä nyt kutsuu taas pentulaatikko…

 

Koiraharrastus on hullujen hommaa

Otsikon ajatus pälkähti päähäni viime yönä siinä aamuviiden maissa miltei kahden vuorokauden valvomisen jälkeen, kun ravasin Savun kanssa päivystävän eläinlääkäriaseman käytävää päästä päähän hiki hatussa. Nyt, muutaman tunnin unien jälkeen, olen edelleen samaa mieltä, joskin hieman positiivisemmin (hulluhan tässä on pakko olla kun vapaaehtoisesti käyttää kaiken aikansa ja rahansa näihin!) Varoitus: seuraa pitkä kirjoitus Savun synnytyksen vaiheista.

Savun lämmöt tipahtivat siis torstai-iltana (58. tiineysvuorokausi) kahdessa tunnissa 37,9 asteesta alas 37,0 asteeseen. Synnytys oli siis käynnistymässä. Pitkin iltaa ja läpi melkein koko yön seurailtiin tiiviiseen tahtiin lämpöjä, jotta olisi nähty vähän trendiä (oliko aito lämpöpiikki vai sahaileeko) ja sitä miten Savun olo muuttuu. Lisäksi Simolla oli työhommia ja minulla opiskeluihin liittyviä rästejä tehtävänä, joten mikäs sen parempi kuin valvoa ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajatus oli, että perjantaina päivällä olisi aikaa nukkua univelkaa pois ennen synnytystä. No, toisin kävi.

Savu alkoi läähättelemään aamulla noin seitsemän maissa, ja pikkuhiljaa rauhattomuus lisääntyi. Minulla oli aamupäivä pakollista opetusta yliopistolla ja Simo jäi yksin vastuuseen Savun synnytyksestä. Kieltämättä oli hermostuttavaa, kun kännykkään pukkaa tekstiviestiä ”petaaminen lisääntyy, läähättelee kovasti”, ja tietää että koululta ei voi lähteä kuin parin tunnin päästä vasta. Päivällä Savu oli todella rauhaton, eikä suostunut jäämään pentulaatikkoon yksin. Itse myös olin jännittynyt, joten eihän nukkumisesta tullut mitään. Savun avautumisvaihe kesti kuitenkin pitkälle iltaan. Kahdeksan jälkeen pentulaatikkoon lurahti hieman kirkasta, vaaleanpunaista nestettä ja petaaminen lisääntyi. Siinä vaiheessa soittelin apuvoimia paikalle (kiitos Maarit & Henna!). Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, joten kävelytettiin Savua jonkin aikaa ulkona. Kello 22:50 sikiövedet menivät todenteolla, ja yhdentoista maissa supistukset alkoivat. Supistuksia tuli hieman harvakseltaan, ja käytimme Savua uudemman kerran pihalla. Kello 23:30 sitten Savu alkoikin työntää, ja supistusten välissä petasi miltei raivoissaan pentulaatikkoa. Ensimmäinen pentu syntyi kello 00:25 takapuoli edellä. Ponteva ja hyvänkokoinen mustavalkoinen narttu! Pentu hakeutui heti itse nisälle ja imi hyvin. Savu ihmetteli tyyppiä pari minuuttia, mutta nuoli sitten antaumuksella pennun ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä suoritukseensa.

Tuore äiti ihmettelee, kuka tuo pikkutyyppi oikein on!

Tuore äiti ihmettelee, kuka tuo pikkutyyppi oikein on!

Heti syömään!

Heti syömään!

 

Ensimmäisen pennun jälkeen ei kuitenkaan enää ilmaantunut supistuksia juuri lainkaan. Savu oli erittäin voipuneen ja rasittuneen oloinen. Annoin sille lisäravinnetta ja hunajalihalientä kananmunan keltuaisella höystettynä, jotka vähän piristivätkin. Savuhan oli syönyt oikeastaan kaksi edellistä viikkoa erittäin, erittäin huonosti (röntgenkuvat ottanut eläinlääkärikin kommentoi, että suuri kohtu on painanut suoliston ja mahalaukun todella ahtaalle joten ei ihme ettei ruoka kauheasti maittanut). Simon kanssa syötimme sitä kädestä pitäen viimeiset pari viikkoa, ja nyt ennen synnytystä pari päivää se oli heittäytynyt lähes syömättömäksi. Ilmankos pitkän avautumisvaiheen ja rankan ponnistelun jälkeen Savu olikin uupunut. Lenkitykset eivät voimistaneet supistuksia, joten hyvin, hyvin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen lähdimme eläinlääkäriasemalle. Pentu pakattiin kylmälaukkuun viltinmutkaan lämpimän vesipullon kanssa, Savu takakonttiin vilttien keskelle ja muut ahtauduimme kyytiin miten taisimme. Maarit päästettiin kotiin nukkumaan tässä vaiheessa seuraavan päivän työvuoroa ajatellen.

Eläinlääkäriasemalla Savu sai ensimmäisenä suoneen 5% glukoosiliuosta, jotta saisi lisää energiaa huonon syömisen jälkeen. Suoneen pistettiin myös kalsiumia, jotta supistukset saataisiin voimakkaammiksi. Näillä eväillä syntyivät aikaan 04:11 ja 04:27 ruskeavalkoiset pojat. Väri oli aika yllätys, sillä olimme ounastelleet, että tästä yhdistelmästä tulisi vain mustavalkoisia kakaroita. Nemo ei tiedettävästi kanna sinisen dilutiogeeniä ja vaikka sen emä onkin ruskea, on Savun takana ruskeaa vain kaukana. No, tuli todettua, että resessiiviset geenit voivat piilotella hyvinkin taitavasti monta sukupolvea…

Tipassa

Tipassa

Assistentit

Assistentit

 

Poikien jälkeen Savulle annettiin oksitosiinia, jotta suuren suuri kohtu supistuisi ja loput pennut pääsisivät laskeutumaan synnytyskanavaan. Tässä välissä juoksentelimme Savun kanssa pitkin aseman käytäviä tuskaisina, jotta homma saataisiin etenemään. Oliko siis ihmekään, että fiilis ei ollut mitä mahtavin. Aikaan 05:02 ja 05:22 syntyivät mustavalkoiset tyttöpennut, välissä Savulle lisää G5%:ia, sillä typy oli erittäin uupunut. Näiden pentujen jälkeen eläinlääkäri ei tuntenut kumpaakaan jäljellä olevaa pentua lainkaan sisätutkimuksella. Savun kohtu oli siis seitsemän pennun (myöhemmin selvisi, että yksi oli vielä erittäin isokokoinen) vaikutuksesta venynyt hurjasti, ja nyt supistuminen ei käynytkään ihan taiteen sääntöjen mukaan. Niinpä eläinlääkäri ehdotti, että voisimme matkata takaisin kotiin muutaman oksitosiiniannoksen kanssa, ja antaa Savun hieman lepäillä sekä kohdun supistua ennen niiden käyttöä. Kohtu ultrattiin vielä, mutta sydänäänet löydettiin vain toiselta pennuista sillä hetkellä (joka oli täysin normaali) toisen pakoillessa jossain mutkassa piilossa.

Tyttö tuli!

Tyttö tuli!

Ajeltiin siis kotiin, missä pennut nisille imemään ja Savulle ruokaa. Reppana söi kuin ei olisi koskaan ruokaa nähnytkään. Oli siis varmasti ollut nälkäinen viime päivinä, mutta mahalaukkuun ei kertakaikkiaan mahtunut kohdun puristuksesa mitään. Kello 07:09 syntyi mustavalkoinen poika kotiin pentulaatikkoon. Tämän jälkeen homma kävikin ikävämmäksi. Supistukset loppuivat tyystin, eikä oksitosiinikaan enää auttanut. Savu-raukka oli aivan puolikuollut väsymyksestä ja kun sitten alapäästä valui vähän myöhemmin vihertävää nestettä, tiedettiin, että asiat eivät olleet hyvällä tolalla. Eipä siinä muu auttanut, kuin pakata taas kamppeet ja tällä kertaa viisi pentua kylmälaatikkoon sekä huristella Oulun eläinklinikalle, joka onneksi oli auennut juuri yhdeksältä. Henna päästettiin kotiinsa nukkumaan ja Simon kanssa matkattiin kahdestaan Savun & pentujen kanssa apua saamaan.

Eläinlääkäri otti rötgenkuvan, missä näkyi iso pentu takajalat edellä aivan toisen kohdunsarven perällä, ei siis ollut lainkaan laskeutunut. Ainoa keino oli siis ottaa pentu sektiolla ulos, ihan jo Savunkin voinnin vuoksi. Niinpä Simo ja minä jäimme ruokkimaan pentuja vastikkeella ja hoitamaan muutenkin emon hommia sillä välin kun Savu nukutettiin ja vietiin leikattavaksi. Niinhän se oli, kuten pelättiin: pentu ei selvinnyt. Se oli poikapentu, todella suurikokoinen verrattuna muihin pentuhin. Eläinlääkäri arvioi, että se ei todennäköisesti olisi mahtunut syntymään edes alakautta. Onni onnettomuudessa, että tämä suuri pentu jäi viimeiseksi. Jos se olisi ollut tulossa ensimmäisenä, voi olla että muita pentuja ei olisi ehditty saada ulos elävinä. Tärkeintä oli kuitenkin, että Savun osalta leikkaus onnistui todella hyvin, sen kohtu oli ehjä ja siisti ja se selvisi pienellä haavalla. Se sai kipulääkettä ja aloitettiin antibioottikuuri.

Heräilyn jälkeen päästiin loputtomalta tuntuneen aamun jälkeen vihdoinkin kotiin. Savu päästettiin pentulaatikkoon toipumaan – se olikin edelleen aivan lääketokkurassa ja vain lepäili silmät kiinni. Simon kanssa jaettiin vahtivuorot; toinen valvoi pentulaatikkoa ja huolehti pentujen pissatuksen & kakatuksen, toinen nukkui ja tunnin välein vaihdettiin. Olo oli aivan karmea, sillä kahden vuorokauden valvominen painoi jäseniä ja mieltä. Kaikeksi onneksi Savun heräiltyä kunnolla se otti heti emon tehtävät erittäin hyvin hoitaakseen, ja Simon kanssa saatoimme vähän hellittää.

Sijaisemo Simo hoitaa pentujen pissatusta Savun ollessä vielä pöllyssä.

Sijaisemo Simo hoitaa pentujen pissatusta Savun ollessä vielä pöllyssä.

Rankka rupeama, mutta nyt uskaltaa jo vähän hengähtää! Savu makoilee tälläkin hetkellä vieressä pentulaatikossa hoivaillen lapsiaan, ja ruoka sekä juoma maittavat sille hyvin. Koko jupakka oli onnettomien sattumien summa: kuusi hyvänkokoista ja yksi iso pentu venyttämässä kohtua ”liian suureksi”, syömättömyys ennen synnytystä ja sen aikaansaama voimattomuus, syömättömyyden aiheuttama mahdollinen kalsiumvaje ja ensisynnyttäjän pitkä ja rankka avautumisvaihe. Kyllä nyt ollaan täällä kiitollisia, että kaikesta huolimatta meillä on laatikossa hyvinvoiva emä ja kuusi varsin päättäväistä ja reipasta pentua! Paljon huonomminkin olisi voinut käydä…

Koko kööri! 3+3

Koko kööri! 3+3