Superlilli!

piirinmestarit2014

Kuva: Jani Hurme

Agilitykesä huipentui Lillin kanssa eilen aivan huikeaan juttuun, nimittäin henkilökohtaiseen piirinmestaruuteen!

Eipä ollut aivan mielessä aamulla autoa ajellessa kohti kisapaikkaa, että näin hienon tuloksen kanssa palailtaisiin illalla kotiin. Kontaktien kanssa on nimittäin ollut koko kesän ongelmia (=hitaat). Niitä ollaan nyt pikkuhiljaa alettu parantelemaan, ja vauhtia onkin tullut lisää. Valitettavasti kasvaneen vauhdin myötä myös kontaktivirheet ovat ilmestyneet uutena asiana Lillin repertuaariin. Aiemmin se ei rikkonut juuri koskaan alastulokontakteja, mutta kasvaneen itseluottamuksen sekä kisavireen myötä se ei ole malttanut aina tulla kontaktilta alas asti, vaan on (etenkin puomilta) ottanut muutamia iiiisoja loikkia, kun sillä tavoin pääsee pikemmin eteenpäin. Torstaina käytiin illalla treenailemassa Lillin kanssa kouluttamani ryhmän jälkeen hetken verran kontakteja, ja homma alkoi vaikuttaa kohtuullisen hyvältä. Päätin, että en ala lauantain kisoissa varmistelemaan niitä, vaan riskillä mennään ja toivotaan että oppi olisi painunut sinne Lillin pieneen pääkoppaan ;). Muutoinkin lauantain kisoihin oli varsin hyvä fiilis lähteä, kun ei ollut mitään tulospaineita niskassa. SM-nollia oli kasassa jo viisi kappaletta sisältäen tuplan, joten viimeisiä kahta olisi aikaa vielä runsaasti keräillä. Seuraavat sertitkin saadaan vastaanottaa vasta lokakuun alkupuolella. Ja kun ei ne kontaktit ole valmiit, niin eipä voi koiralta vielä niitä vaatia/odottaa. Eli ajattelin, että katsotaan miten käy ja mennään hyvällä meiningillä vaan.

Tuomarina mineillä oli yksilöradoilla Mika Moilanen. Radat olivat haastavia, mutta meille mieluisia. Siellä oli pätkiä missä sai mennä lujaa, ja välillä väännettiin ja käännettiin – tyypillistä menoa siis tälle tuomarille… Ensimmäisenä oli ohjelmassa agilityrata, jonne lähdettiin Lillin kanssa rennolla meiningillä. Heti alussa annoin Lillille paljon vastuuta ja jätin sen suorittamaan kohtia itsenäisesti merkkausten jälkeen, samat kontakteilla – en varmistellut lainkaan vaan vedätin edellä ja luotin että tekee ne niin kuin pitääkin. Yhtään varmisteluohjausta ei radalle otettu, vaan mentiin jopa pienellä riskillä, täysillä vaan… Mutta niin vain se yhteistyö toimi! Koko radan ajan oli mahtava tunne, flow, päällä! Jotkut palikat olivat loksahtaneet juuri kohdilleen ja Lillin kanssa oltiin just eikä melkein samalla aaltopituudella! Huippua! Maaliin tullessa oli sellainen olo, että ihan sama mikä tulos, mutta WOW mikä yhteistyö, meillä oli yhdessä KIVAA! :). Pian kävikin ilmi, että yhteistyö oli tuottanut tulosta, nollatulos ja sillä hetkellä johtoon.

Johtopaikka säilyi kisan loppuun saakka huolimatta siitä, että radalta tuli yhteensä 15 ihanneaikaan ehtinyttä nollaa. Lillille siis nollavoitto! Harmi vaan, sertiä ei saatu vielä vastaanottaa, mutta mitäpä siitä! Olisi ainakin MM-karsintoihin se voittonolla tienattuna… Vaan tässäpä vaiheessa alkoi pientä jännitystä pukkaamaan päälle. Ennen kisoja en ollut asettanut meille mitään tavoitetta kuin hyvä meno, mutta nyt kun toiselle radalle lähdettäessä oltasiin johtoasemissa alkoihan se vähän kutkuttaa mahanpohjasta. Meidän onneksemme toinenkin rata kisattaisiin samalla lähtöjärjestyksellä eikä käänteisellä – olisi voinut emännän hermorakenne pettää… Kolmen kärki oli varsin tasainen, Lillin aika -12,90, seuraavan muistaakseni -12,53 ja kolmannen kai -12,44. Eli ei ollut isoa kaulaa muihin. Toisenkin radan olisi siis oltava nollan lisäksi nopea, jotta mitään saumoja olisi kärkikahinoihin.

Hyppyrata vaikutti heti radan reunalta katsottuna pelottavalta, eikä rataantutustuminen muuttanut juurikaan mielipidettä. Heti alussa oli kolmen hypyn vauhtisuora, joista keskimmäinen oli mukavasti okseri (miksei me koskaan muisteta treenata sitä!). Tästä vauhdista täyskäännös kepeille. Suunnittelin siihen kohtaan niiston, sillä edessä oli ennen keppejä vauhtisuoran päällä vielä putki houkuttelemassa. Radalla oli muitakin kiperiä kohtia, joissa pienellä lipsumisella koira ajautuisi helposti väärälle esteelle tai kiellolle esteen ohi, ja lopussa tietysti vääntämisen ja kääntämisen jälkeen luukutettaisiin tuhatta ja sataa hyppyjen, renkaan ja suoran putken kautta maaliin. Rento ja huoleton fiilis ekan radan alusta oli muisto vain, ja pelkäsin koko ajan omaa vuoroa odotellessa, että unohdan radan tai mokaan heti alkuun sen niiston kepeille.

Radalle oli kuitenkin mentävä. Luotin Lilliin, että se hanskaa itsenäisesti alun eikä ajaudu putkeen ja lähtöluvan annettuani menin niistolle odottelemaan että se ehtisi mukaan. Niisto onnistui, ja kepit sen myötä! Tämän jälkeen kävi mielessä, että tässähän saattaisi olla ainesta vielä nollaan, kun nyt ei mokaisi muita tarkkaa ohjausta vaativia kohtia. Loppurata mentiin taas lujaa, sen kummempia varmistelematta (no jälkikäteen ajatellen yhden sylkkärin tilalle olisi voinut ottaa jonkun muun ohjauksen, jolla olisi ehkä säästänyt hieman aikaa. Lilli toimi taas loistavasti! Se teki varmaa, nopeaa työtä ja kuunteli ohjausta, eteni vauhdilla. Muurilla olin kuulevinani, että sen tassu olisi saattanut kopsahtaa palikkaan, mutta en nähnyt tippuiko vai pysyikö ylhäällä. Muuten kuitenkin maaliin tullessa olo oli hieno! Pian varmistuikin, että nollahan se oli. Siinähän alkoi sitten totinen jännittäminen, kun jossain vaiheessa kuulutettiin hyppärin tulostilannetta ja Lillin kanssa oltiin toisina. Ja kukaan ei mennytkään loppuviimein enää meidän ohi tuloksissa, joten kisan loputtua se selvisi – piirinmestaruus taskussa, huh huh! Kyllä tuo pikkusheltti vain on mahtava tyyppi ja on sen kanssa vaan kivaa aksata :).

Kisojen myötä meillä on nyt siis osallistumisoikeus SM-kisoihin ensi kesälle, ja koska tällä tuplanollalla saatiin juuri sopivasti seitsemän nollaa kasaan ja voittonollakin on, niin MM-karsintoihinkin on lippu. Jospa sinne ensi kesänä jo uskaltaisi, tänä kesänä vielä jänistettiin (eikä kyllä oltu valmiitakaan sinne). Ensi talven tavoite on hioa keskeneräiset kontaktit varmoiksi ja työstää keppien vaikeita kulmia itsenäisiksi – aivan avokulma on edelleen Lillille paha. Kesän ja kisavuoden tavoitteet ovat täyttyneet moninkertaisesti, joten mitään tulospaineita ei talven kisoihin ole, ajattelin siis että mennään rennosti, ei varmistella lainkaan ja testaillaan vaikeampia ohjauskuvioita.

 

TK1 Watti!

Tänään käytiin Watin kolmannessa tokokokeessa OKK:n haukkukeitaalla. Ilma oli todella kuuma ja aurinko paistoi, joten hermoilin hieman etukäteen Watin vireestä (vaikka eipä se helle ole ennenkään Wattiin juuri vaikuttanut). Saavuttiin hyvissä ajoin paikalle – onneksi, sillä koe oli reilusti etuajassa. Valmistautumiseen jäi siis aiempaa vähemmän aikaa. Yhden paikkamakuuharjoituksen ja muutaman jäävän liikkeen tein kehän reunalla ennen kokeen alkua, ja hetki ehdittiin katsella avoimen luokan viimeisiä koirakoita.

Alokasluokassa oli seitsemän koiraa, Watti toiseksi viimeinen. Paikkamakuut ja luoksepäästävyydet tehtiin siis kahdessa ryhmässä. Ensin kolme ja sitten neljä koiraa (joista yksi tosin jäi pois luoksepäästävyyden mennessä mönkään). Oman vuoron tullessa Watti oli hyvässä vireessä, joskaan ei aivan yhtä skarppina kuin kahdessa aiemmassa kokeessa. Luulen, että itse olin jotenkin hermostunut, etenkin kun en ehtinyt odotella kehän laidalla rauhassa omaa suoritusvuoroa vaan luokka alkoi pia koepaikalle tulon jälkeen.

Luoksepäästävyydestä Watille tuttu kymppi :). Etukäteen vähän mietiskelin, miten mahtaa mennä, kun tuomarina oli ensimmäistä kertaa mies. Watti ei normaalisti juuri perusta vieraista ihmisistä, on siis selvästi vain kahden ihmisen koira. Tuomarina oli tänään siis Erkki Shemeikka. Katselin edellisten koirien kohdalla, että aika pitkään rapsutteli koiria ja katsoipa vielä hampaatkin. Watti onneksi istui tyynesti kuin patsas sivulla tuttuun tapaan, eikä sitä haitannut perusteellinen vieraan ihmisen rapsuttelu (joskei se siitä nyt kauheasti nautikaan).

Paikkamakuu olikin sitten varsinainen katastrofi, eikä siis Watin syystä. Enpä olisi moisen homman jälkeen moittinut lainkaan Wattia, vaikka olisi mokaillut loput liikkeet. Koirat laitettiin liikkurin ohjeiden mukaan makuulle (Watti keskimmäisenä), jätettiin paikalleen ja lähdettiin kävelemään kohti kehänauhaa. Kun olin miltei nauhalla, kuulen kun tuomari pyytää meidän vierustoveriamme kytkemään koiransa, ja kun käännyn ympäri, mitä näenkään! Vieras uros seisoo häntä pystyssä, selvästi provosoiden pää Watin selän päällä. Watin ilmeestä jo näki, että sitä ahdisti tilanne suunnattomasti – käsky pysyä maassa mutta toinen tunkee aivan iholle kiinni, eikä välttämättä mitenkään ystävälliseen sävyyn! Hetken Watti pysyi paikoillaan, mutta lähti sitten toisen koiran alta ja aivan oikein tuli suoraan luokseni. Koskaan ennen ei ole tällaista käynyt, mutta enpä edellytä koiran pysyvänkään alokasluokassa paikallaan jos toinen tulee haastamaan kiinni iholle, asia eri jos toinen lähtee vain vierestä tms. Onneksi Wattiin voi luottaa, ettei se provosoidu haasteesta eikä ala tappelemaan, tulee vain aivan oikein omistajan luokse. No, Watin lähdettyä samainen uroskoira suuntasi seuraavan koiran luo ja sama toistui – pieni koira pomppasi paikoiltaan ja juoksi omistajansa luokse toisen ahdistellessa sitä. Siinä vaiheessa tuomari keskeytti liikkeen, ja ilmoitti että se uusitaan kokonaan tämän ryhmän osalta.

Harmi vain, että saman uroksen oli tultava toiseenkin yritykseen makaamaan Watin vierustoveriksi. Watista näin, että sen keskittyminen ei ollut nyt aivan priimaa, se vilkuili kyseistä koiraa eikä pitänyt yhtä hyvää kontaktia kuin normaalisti. Liikkurin ohjeiden mukaan koirat taas maahan, jätettiin ja lähdettiin kehänauhalle. Watti meni kyllä hyvin ensimmäisestä käskystä maahan (ehkä aavistuksen hitaammin kuin normaalisti) ja jäi pakoilleen. Tässä vaiheessa hämmingin aiheuttanut uroskoira poistui ohjaajineen kehästä Watin vierstä. Liekö sen aiheuttamana vain muuten vain paineistuneena, kääntyessäni ympäri näin, että Watti noussut seisomaan, onneksi kuitenkin paikallaan. Voi itku… Ehdin jo ajatella, että tulos meni sitten siinä, paikkamakuussa kun on kiinni niin paljon pisteitä. Yleensä Watin paikkamakuu on todella hyvä, mutta nyt oli selvästi ottanut paineita edeltävästä episodista. Siinä sydän tykytellen seisoin kehänauhalla toivoen, että Watti ei lähtisi tulemaan luokse vaan pysyisi paikallaan. Se oli selvästi hieman rauhaton, vilkuillen ympäriinsä toisia koiria ja tuomaria, välillä minuakin. Kun aikaa oli mennyt ehkä puoli minuuttia, Watin jäljelle jäänyt vierustoveri pomppasi ylös ja lähti vauhdilla juoksemaan omistajansa luo. Voi ei! Olin aivan varma, että kun Watti jo valmiiksi seisoo, niin helppohan siitä olisi lähteä liikkeelle toisen esimerkkiä seuraten. Vaan ei! Hieno Watti, huonosta mielentilasta huolimatta se seistä tökötti paikoillaan kunnes loppuvaiheessa istui alas samaan paikkaan ja pysyi siinä ajan loppuun saakka! Koiran luo kävellessä en ollut lainkaan varma, heruuko kyseisestä suorituksesta yhtään pisteitä, mutta niin vain tuomari antoi Watille seiskan. Olin kyllä Wattiin tyytyväinen, helposti se olisi voinut paineistua toisen haastamisesta niin paljon, että ei olisi mennyt lainkaan maahan tai jäänyt paikoilleen.

Omaa yksilöliikkeiden suoritusvuoroa odotellessa yritin vähän parannella Watin virettä pallon kanssa. Onneksi se tuntui tehoavan. Otettiin muutama jäävä liike ja sitten paikkamakuuta tiuhalla nakkipalkkauksella, jotta jäisi kuitenkin koiralle paikkiksesta onnistunut fiilis. Jäävissä maahanmeno oli nyt selvästi normaalia hitaampi, yleensä se onnistuu vauhdilla. Onnistuinpa mokaamaan myös hieman, kun luulin että ennen meitä olisi yksi koira vielä, mutta yhtäkkiä meitä kuuluteltiinkin jo kehään! Kauhealla hopulla juostiin kentälle, ja olin itse sekä myöhästymisestä että paikkamakuun sählingistä hermona – ei siis mitenkään hyvä fiilis mennessä omaan suoritukseen.

Seuraamiset tuttua hyvää menoa. Tuomari ei tykännyt Watin pk-tyylisestä tiiviistä seuruusta ja rokotti lisäksi hieman vinoista perusasennoista (ne kyllä tiedostan, pitäisi alkaa puuttumaan niihin aktiivisemmin). 8,5 molemmista seuraamisliikkeistä. Mielestäni hihnatta seuraaminen meni taas paremmin kuten ennenkin. Ehkä itse kuljen hihnan kanssa jotenkin huonosti.

Jäävät liikkeet onneksi onnistuivat! Maahanmenossa näin kun Watti ensimmäisellä käskyllä alkoi kyllä menemään maahan, mutta hyvin hitaasti/epäröiden aivan normaalista poiketen. Yleensä mätkähtää alas nopeasti. En luottanut siihen, että se välttämättä menisi lopulta maahan koska oli ottanut paineita paikkamakuusta ja annoin varmuuden vuoksi toisen käskyn, jota se tottelikin nopeasti. Parempi kahden pisteen menetys kuin nollattu liike :). Kahdeksan siis tästä tuloksena. Liikkeestä seisomaan jääminen onnistui ihan mukavasti, joskin Watti valui eteenpäin muutamien askeleiden verran. En kuitenkaan valita, ei mennyt maahan ainakaan ja pysähtyi yhdellä käskyllä. Seiska tästä.

Luoksetulo tuttuun tapaan vauhdikas ja innostunut, perusasento jäi hieman vinoksi (tuttu ongelma), tästä 9,5.

Estehypylle mentiin viime kokeen rohkaisemina ihan luottavaisin mielin. Seurautin Watin sivulla hypylle, ja hieman kyllä sykettä nosti, kun tunsin että se oli aivan valmis ponkaisemaan hetkenä minä hyvänsä esteen yli (ai miten niin tykkää tästä liikkeestä?!)… Tiukka ”sivu!” -käsky kuitenkin piti sen paikoillaan kunnes liike alkoi ja tuli suorituskäsky. Hyppy meni sinäsä todella hienosti, mutta pisteitä laski lähdön vino perusasento(!). Kaksi pistettä siitä miinusta! Kahdeksikko siis tästä. Aika iso rokotus vinosta lähtöasennosta, mutta mitään muuta syytä tuomari ei sanonut. No, samapa tuo, liike meni sinänsä hyvin :).

Kokonaisvaikutelmasta saatiin samainen kahdeksikko. Tuomari moitti Watin vinoja perusasentoja (jotka olivat tänään pahempia kuin aiemmin) ja seuraamisen liikaa tiiviyttä. Tykkäsi kuitenkin yhteistyöstä ja Watin työskentelymotivaatiosta. Olin itsekin tyytyväinen! Yksilöliikkeet olisivat kyllä voineet ainakin herkemmällä koiralla (etenkin ohjaajan jännittyessä) mennä aivan pieleen huonon ryhmäliikkeen vuoksi, joten olin todella tyytyväinen Watin suoritukseen! Keskittyminen ei herpaantunut ja se noudatti ohjeita säntillisesti! Hieno Watti! :)

Tuloksena Watille sen kolmannesta tokokokeesta kolmas ykköstulos, 3. sija ja TK1 -koulutustunnus!! Mahtava homma! Ei kai se auta kuin alkaa treenailemaan niitä kaukoja ja luoksetulon pysäytystä, jotta päästään jossain vaiheessa korkkaamaan AVO… Vaikka vielä vuosi takaperin ajattelin, että toko ei ole lainkaan meidän heiniä, niin kyllä vaan on Watin kanssa todella kiva treenata noita hommia! Sen työinto ja yhteistyöhalu on aivan loputonta, tehtiin mitä vain niin aina sen mielestä juuri se homma on superkivaa ja häntä heiluu, ihana tyyppi :).

TK1 Watti!

TK1 Watti!

tk1mitali

Todistetusti tottelevainen!