Hei hei mitä kuuluu?

No hyvää kuuluu! Blogi on vaipunut talvihorrokseen tämän pohjoisen (lähes) kaamoksen keskellä, mutta jospa kevättä kohden me lauman ihmiset ryhdistäytyisimme ja kuulumisia tipahtelisi hieman tiuhempaan.

Viimeiset kisat käytiin marraskuus loppupuolella OKK:n hallissa. Ensimmäiset oman seuran hallikisat uudessa hallissa, ja kivaa oli. Ensin lauantaina Lilli leipoi triplanollan, nappasi kolmannen agi-sertinsä ja sen myötä siitä tuli FI-AVA – toki vain varjovalio näyttelytuloksen puuttuessa, mutta hienolta tuntui yhtä kaikki!

Superlillis :)

Superlillis :)

Sunnuntaina kartturoin aamulla kaverin bortsun ykkösissä, ja nappaistiin sieltä voittonolla sertin kanssa. Koissu nousi siis kakkosiin ja minä jäin odottelemaan iltapäivän kakkosten ratoja Savun kanssa. Olipa hauska päästä kokeilemaan lainakoiran ohjaamista, se kun oli minulle entuudestaan aivan tuntematon ja varsin erilainen ohjattava kuin omat haukut. Hubaa :). Kakkosissa oli sitten Savun debyytti, joten mielenkiinnolla sitä odotteli miten käy. Tuomaria en muista, mutta se jäi mieleen, että radoissa oli varsin kinkkisiä kohtia, joihin monella hyvä meno tyssäsi. Savu yllätti minut täysin, kurvailtiin kolmelta radalta 0/1., HYL ja 0/2.! Hylky kyllä harmitti, sillä se meni aivan täysin kuskin piikkiin, huitaisin Savun putkeen kun olisi pitänyt kääntää jyrkästi kepeille. No koiralla oli hauskaa ja ohjaajalla myös. Vaikka olisihan se ollut makeaa nousta heti kolmosiinkin… ;).

Vaikka kisat menivät aivan yli odotusten niin ei tipan tippaa harmittanut jäädä kisatauolle joulukuun ja tammikuun yli, päinvastoin. Nimittäin pimeä ja kurja vuodenaika ei ole veroittanut vain blogin päivitystahtia, vaan nististänyt myös harrastuskärpäsen melkein kokonaan. Jo marraskuussa alkoi vauhti hiipua ja joulukuu vasta tuntuikin ankealta puurtamiselta. Treeneissä tuli käytyä lähinnä tottumuksesta ja koirien iloksi. Se oikea halu kehittymiseen ja uuden opetteluun oli jäänyt jonnekin matkan varrelle syksyn harmaantuessa. Hammasta purren sinniteltiin siihen saakka, kunnes seuran virallinen joulutauko alkoi, ja jäätiin hyvillä mielin kaikki lomalle. Toki koirat ovat saaneet lenkkinsä ja aktiviteettinsä, mutta kaikki touhuilu ja kouluttaminen on ollut varsin vapaamuotoista puuhastelua. Joulutauko tuli kyllä kreivin aikaan, ja oli ihana vetäytyä omaan kotiin odottamaan joulua (toki työt vähän tahtoivat häiritä tunnelmaa!) ja antaa koirienkin nautiskella leivinuunin lämmöstä ja rauhallisista illoista luita nakerrellen.

Meille sattui hyvä säkä kun joulutauon aikana juoksivat melkein kaikki koirat – tai siis Savu, Watti ja Tempo. Lilli ei tehnyt vielä juoksuja ja Viimahan on vasta päälle 10 kk. Tosin Viiman sisaret Lila & Mimmi ovat jo ekat juoksunsa tehneet, joten kai se meilläkin kohtapuoliin… Tai sitten on niin kuin äitinsä ja juoksee hyvin huomaamattomasti. Savun juoksujahan ei välttämättä huomaa ollenkaan, ellei tajua paperilla joskus juuri oikein päivinä pyyhkäistä. Pitää itsensä todella siistinä ja tiputtelee muutoinkin niukasti, käytöskään ei muutu. Joten onhan se ihan mahdollista. Mimmi-sisaren juoksutkin nimittäin kuuluivat menneen melkein salaa ohi ja vasta tärpit oli huomattu.

Tempo kävi virallisissa kuvissa viimeinkin – miten se aika juoksikaan niin nopeasti viime keväästä – ja tulokset olivat mieluisat; A/A 0/0 ja selkä täysin terve :). Ainoa ikävä asia oli se, että raukka stressasi reissusta niin paljon, että meni kotona melkein viikko toipumiseen. Makasi eteisessä ahdistuneena, välillä jopa täristen, ja oli pariin kertaan lenkilläkin ottanut ja häipynyt – siis hylännyt oman laumansa ja kadonnut! Toki Tempo on aina ollut herkkis ja ikävät asiat jäävät vahvasti mieleen, mutta tuo nukutus tuntui olleen kova kolaus. Sen huomasi kyllä heti vastaanotolla, kun rauhoittava alkoi vaikuttaa – koira taisteli viimeiseen saakka läähättäen hermostuneena kunnes jalat pettivät alta. Vielä silloinkin koetti kömpiä pystyyn eikä millään meinannut nukahtaa. Sama homma heti heräämisen jälkeen, todella hermostunut meininki. Onneksi tämä ahdistus meni lopulta ohitse ja saatiin taas laumaan takaisin meidän pikku-pölpie joka hölmöilee ja tunkee syliin, riehuu pihalla sekä kaahaa montulla tuhatta ja sataa riemuissaan!

Juuri heräilemässä.

Juuri heräilemässä.

Vuoden vaihtuminen tuli ja meni sen kummemmitta elämöittä täällä peräkylillä. Koirat eivät tuntuneet huomaavan koko asiaa, vaikka jonkin verran naapurit paukuttelivat raketteja. Pölpielle syötettiin varmuuden vuoksi kuuri valerianaa ja eipä tuntunut stressaavan asiasta vaikka normaalisti onkin ääniherkkä – eli ainakin tämän kokemuksen perusteella voin tuota yrttiä suositella stressaavalle koiralle.

Vuoden vaihtuessa on päiväkin alkanut pikkuhiljaa pidentyä ja mieli piristyä – ehkä suurin tekijä on pysyvän lumen sataminen viimeinkin. Lumi maassa kuitenkin pidentää päivän valoisia tunteja eikä elämä tunnu enää niin raskaalta kuin kurassa ja loskassa tarpoessa. Valitettavasti myös pakkaset ovat paukkuneet ja se on hieman veroittanut ulkoilua. Onneksi melkein uudella ompelukoneella on hyvä painella menemään ja Tempokin sai hienon fleecehaalarin kylmemmille säille. Muut karvakuonot sentään pärjäävät lenkit vaatteitta, ainoastaan treeneihin ja kisoihin nakataan sitten takki niskaan.

Jotain tuo (vielä varsin vähäinen) päivän piteneminen yhdistettynä joulutaukoon on selvästikin saanut aikaan: huomasin tässä eräänä päivänä selailevani taas koekalenteria suunnitellen tulevaa treenivuotta! Watti on nyt oppinnut kepit – se tuntui olevan luonnonlahjakkuus siinä hommassa ja pujotteli heti aivan ensimmäisellä treenikerralla evör kaksitoista keppiä putkeen ongelmitta, videotodistetta tulossa – joten mikään ei estä Simoa avaamasta sen kanssa aksauraa heti helmikuussa. Lisäksi se (pahuksen) BH… Kun nyt uskaltaisi sinne, vaan joku peikko estää. Ehkä se, etten yhtään tiedä mitä siellä odottaa. En siis ole koskaan ollut edes katsomassa PK-kokeita tai BH-koetta ja pk-puoli muutenkin on varsin vieras kun olen aksapuolella pyörinyt. No TK1 on tehtynä ja muutoinkin liikkeet hallussa, joten kai sen pitäisi mennä ongelmitta. Otan siis nyt itseäni niskasta kiinni ja ilmottaudun kyllä kokeeseen HETI kevään tullen! Tai miksei jo aiemminkin jos on hallikokeita. Lillin kanssa ei ole sen kummoisempia tavoitteita, kesän SM-kisoja odotellaan. Ehkä muutama kisastartti keväällä että kisarutiini pysyy yllä. Pieni valkoinen tuntuu muutenkin nauttivan kovasti kisoista, joten miksipä ei. Savun kanssa kisataan varmaan helmikuussa. Simo on päättänyt, että ensi kesänä Watti menee vepe-kokeeseen, vaikka se viime kesältä jäikin välistä, joten niitä hommia on nyt treenailtu kuivalla maalla. Ensi lauantaiksi varattiinkin allasvuoro Oulun koirauimalasta, jotta päästään pitkästä aikaa Watin kanssa verestämään taitoja. Viiman kanssa jatketaan aksataitojen hiomista. Se on kyllä agilitykentällä elementissään ja nauttii hommasta täysillä. Kiire ei ole sen kanssa mihinkään vaan hitaasti hyvä tulee.

Ylipäätään tulevalle vuodelle  ajattelin valita hieman pienemmän vaihteen agilityn suhteen kuin tähän saakka – vähän vähemmän tavoitteita ja paineita ja vähän enemmän leppoisaa harrastelumeininkiä ja fiilisten mukaan treenaamista. Olen nimittäin huomannut itsessäni viime vuosina, että mitä enemmän treenaan täysillä ja asetan aikatauluja edistymiselle, sitä voimakkaammin iskee sitten jossain vaiheessa se totaalinen treenikyllästys ja krapula. Välillä tauot ovat olleen pidempiä kuin toisinaan, tuntuu olevan aivan suoraan verrannollista treeni- ja kisatahdin kiihkeyteen. Olen luonteeltani herkästi innostuva ja tuhatta ja sataa menevä, syttyvä ja määrätietoinen, joten helposti tulee vaadittua itseltään paljon – ja kuitenkin siinä ohessa olisi myös hoidettava varsin työläät opinnot, työt, hevonen, koti, monet monet luottamustehtävät, seuratoiminta ja ei sitä parisuhdettakaan saa unohtaa… Tuhat rautaa tulessa siis. Niinpä otan tämän vuoden tavoitteeksi höllätä vähän ja opetella maltillisuutta, karsin ehkä tehtävälistaa ja yritän laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Homman tulee kuitenkin olla kivaa ja mieluisaa eikä pakkopullaa! Eipä nuo koirat onneksi välitä siitä, harjoitellaanko kotona ”turhia” temppuja vai treenataanko täysillä aksakisoihin… Eikä se muihin lajeihin enemmän panostaminen välillä varmasti haittaa mitään, päinvastoin vähän uutta tuulta purjeisiin ja intoa aksahommiinkin :).

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!