Pk-leirillä 2/2

Sunnuntaina sää kirkastui ja aurinkokin pilkisteli välillä pilvien raosta. Olin jo lauantaina illalla päättänyt, että jättäisin nyt kuitenkin hakuhommat tältä päivältä sikseen ja menisin kuunteluoppilaana seuraamaan Simon ja Watin jälkityöskentelyä. Oli varsin mukavaa nähdä monenlaisia hakukoiria hommissa lauantaina, mutta totesin, että laji ei ehkä sittenkään ole sitä omintani. Tykkään enemmän työskennellä koiran kanssa tiiviisti yhdessä tai ainakin seurata läheltä koiran toimintaa kun taas haussa koira tekee itsenäisesti hommia kaukana ihmisestään ja maalimiehet kouluttavat koiraa ”enemmän” kuin itse ohjaaja, ainakin mitä tulee piilolla käyttäytymiseen jne. Toki hallinta, lähetykset ja keskilinjalle vastaanottaminen on ohjaajan heiniä, mutta silti… Haluan työskennellä koirani kanssa henkilökohtaisesti ja kouluttaa sen samoin itse, sehän se on tämän koiraharrastuksen suola minulle: yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltamisen mahtava tunne :). Haku näytti kuitenkin hienolta oli oli kiva päästä tutustumaan lajiin. Monenlaisia koiria oli porukassa ja tekivät hyvää työtä nauttien hommasta.

Aamupalan jälkeen pakkasimme siis kaikki koirat samaan autoon ja ajelimme letkan perässä Juurussuolle jälkimaastoihin. Hommaa tosin hankaloitti matkan varrella tien poikki kaatuneet puut. Onneksi yksi ryhmäläisistä sai tuttavansa hälytettyä apuun moottorisahan kanssa. Porukalla puut olikin sitten nopeasti paloina siirretty syrjään ja matka jatkui kauniisiin kangasmaastoihin. Edellisenä päivänä jälkiporukka oli kuulemma harjoitellut lyhyttä perusjälkeä, janatyöskentelyä sekä esineruutua. Sunnuntaille oli ohjelmassa esineilmaisun harjoittelua mikä oli meille varsin tervetullutta. Watti tosiaan osaa jo jäljestää varsin hyvällä tatsilla, mutta keppejä ei olla otettu vielä laisinkaan mukaan. Tämä johtuu siitä, että sekä isäntä että emäntä ovat aika ummikkoja näissä pk-hommissa eikä olla oikein tiedetty miten tätä asiaa kannattaisi lähteä työstämään.

Sekalainen joukkomme herätti pienoista huvitusta muissa treenaajissa… Ja me kun olimme ajatelleet, että tällaisella leirillä emme ainakaan poikkeaisi joukosta koiraköörimme kanssa! Että muutkin ovat yhtä kahjoja kuin me koiriensa kanssa mutta ilmeisesti viiden koiran sopuisa narttulauma samassa peräkontissa ilman häkkejä oli jotain harvinaisempaa nähtävää. ”Te taidattekin olla todellisia koiraystäviä” kuului eräskin kommentti ja toinen: ”Teillä ei ole ainakaan tekemisestä puutetta”. Eipä ole ei! Paikkansa piti myös arvelu, että on varmasti mukavaa kun on yhteinen harrastus. On! Eipä paljon parempaa voi ollakaan kuin yhdessä treeneihin lähtö ja harjoittelu, yhteiset kisareissut ja lenkit. Ne pienet kinat treenikuvioista ynnä muista kuuluvat toki asiaan ;).

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Nyt nähtiin esimerkkejä ihan aloittelevasta koirasta jolle alettiin esittelemään esineilmaisua sekä osaavampien koirien mallisuorituksia jne. Watille Simo tallasi ohjeiden mukaan noin 100-150 metriä pitkän kolmisivuisen jäljen, jolle laitettiin jokaiselle sivulle kaksi esinettä (hanskoja, kapula, pallo). Alkuun Watti oli aika hölmistynyt esineiden ollessa matkan varrella ja olisi vain paahtanut niistä ohitse itse jäljen houkuttaessa enemmän mutta Simo palkkasi kouluttajan ohjeiden mukaan kovasti kehumalla ja leikittämällä kyseisellä esineellä. Viimeiset esineet löytyivät jo paremmin. Treeneistä saatiin monta hienoa kuvaa jälkileirille osallistuneelta Natalialta, hänelle kiitos kuvaamisesta!

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Saimme paljon hyviä vinkkejä siihen, miten jatketaan tätä ilmaisun harjoittelua kotosalla! Samoin tuli monta muuta hyvää huomiota mm. rauhavaiheesta jäljellä, janatyöskentelystä ja hukan jälkeisestä toiminnasta. Sain itsekin paljon irti sunnuntaista, vaikka jouduinkin vain kuunteluoppilaana kulkemaan perässä Simon hoitaessa jäljen teon ja itse ajamisen sekä Watin palkkaamisen. Antoisaa ja mielenkiintoista hommaa. Miinuspuolena tosin iski kova saksanpaimenkoirakateus! Mullekin oma sakemanni! Minäkin haluan jäljestämään! Toista saksanpaimennintahan on tähän talouteen kuumeiltu jo pitkän aikaa, me molemmat sekä Simo että minä. Olisihan se hienoa, kun olisi molemmilla se oma joiden kanssa voisi jälki- ja vepetreenit vetää yhdessä. Bortsut eivät valitettavasti kokonsa puolesta ole mitään ideaaleja pk-koiria ja muutoinkin niiden sydän palaa agilityyn kun taas Watti jäljestää luontaisesti hirveällä raivolla ja innolla. Jälki taitaa Watin mielestä olla parasta maailmassa heti uimisen jälkeen :). Mahtuisihan mulla pari lajia vielä tähän repertuaariin, kun nyt jo käyn tallaamassa Simolle&Watille niiden treenijälkiä ja seuraan jälkitreenit perästä, samoin olen vepe-treeneissä apparina! Kamala harrastus tämä koirahomma, se ei tyydy pelkkään pikkusormeen vaan vie koko Veeran.

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

No vitsit, ja pallokin vielä oli pudonnut joltain jäljelle ihan loppuun! Kuva: Natalia Halme

Sunnuntain treenit päättyivät kahden maissa jonka jälkeen ajeltiin vielä Monttaan lounaalle. Lihapullat ja muusi maittoivat todella hyvin antoisan mutta työteliään päivän päätteeksi! Hyvillä mielin jaksettiin sitten pakkailla asuntovaunu taas kasaan ja auton perään ja suunnata kotia kohti siltä erää. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen pk-leiri ja saimme paljon eväitä jatkoon. Jospa nyt saataisiin ne kepitkin lisättyä jäljelle ja uskallettaisiin ilmottautua joskus sinne jälkikokeeseen. Jälki-innostus ainakin kasvoi taas monta pykälää entisestään.

PKLEIRI7

Kuva: Natalia Halme

Pk-leirillä 1/2

Perjantai-iltana pakattiin kaivettiin asuntovaunu taas pitkästä aikaa talviteloilta Volvon perään. Pakkaaminen takkusi kyllä, kun ei olla yli puoleen vuoteen karavaanireissulla oltu, mutta saatiinpa lopulta melkein kaikki oikeat tavarat mukaan ja koiratkin muistettiin ottaa kyytiin. Simo oli nimittäin ilmoittanut meidät jo aikapäiviä sitten OKK:n pk-leirille Muhokselle viikonlopuksi. Homma meni siis niin, että Simo varasi ensin itselleen + Watille jälkiporukkaan paikan ja minä tietysti kateellisena halusin myös saada hauskuudesta osani. Koskapa perheessä on vain yksi pk-koira, piti sitten extempore ilmoittaa Viima hakuryhmään kyseiselle leirille. Siinäpä pääsisi tutustumaan entuudestaan uppo-outoon lajiin. Muut koirat lähtivät mukaan ihan vain turisteiksi ja statisteiksi.

Joko mennään?

Joko mennään?

Leirin tukikohtana toimi Muhoksella leirintäalue Montta jossa ei oltukaan aiemmin vierailtu. Mukavan oloinen pikkupaikka, Oulujoen rannalla keskellä metsää. Päälle kymmenen(?) vuokramökkiä plus asuntovaunu- ja -autopaikat, huoltotilat ja kahvio/baari. Ilmeisesti kyseisellä leirintäalueella on tarjolla myös kaikennäköistä aktiviteettia melonnasta kiipeilyyn, mutta meille riitti koirahommat tälle viikonlopulle ohjelmaksi. Kaikki yleiset tilat olivat siistejä ja valoisia, kahviobaarista sai makeannälkään salmiakkia (iso plussa!) ja alue puhdas ja selkeä. Miinusta siitä, että wc-tilat olivat todella kylmät ja lämmintä vettä ei käsienpesuun tullut pitkästä odottelusta huolimatta. Onneksi suihkuista sai lämmintä kärsivällisesti vartoamalla ja yläsauna antoi naistenvuorolla lauantaina todella hyvät ja pehmeät löylyt! Simo kävi saunomassa alasaunalla, jossa kuulemma löylyt olivat vähän vaatimattomammat mutta lämmittivät silti.

Perjantai-iltana saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että tottistreenit olivat jo ohitse. Käytimme koirat pikaisesti läheisessä metsässä lenkillä jonka jälkeen paistelimme naapuriasuntoauton grillissä muun porukan mukana makkaraa. Koirat olivat heti jutun juonessa kiinni, muistivat selvästi miten asuntovaunussa ollaan ja eletään! Käskyllä ”oma paikka” kaikki kipittivät varsin vikkelään vaunuun koirien omalle puolelle. Vaunu ollaan jaettu siis niin, että me ihmiset nukumme auton puoleisessa päädyssä omassa sängyssämme ja koirille on varattu perän toinen sänky, joka on peitelty ensin vahakankaalla ja sen jälkeen koirien peitoilla. Bilteman vihreistä kaikkivoipaisista kompostikehikoista saadaan joka kerta kätevä veräjä paikoilleen pitämään koirat omalla alueellaan. Koko kööri on tottunut reissaamaan Viimaa lukuunottamatta ja osaa asettua rauhassa pedillensä torkkumaan kun ollaan sisällä. Viimakin seurasi muiden esimerkkiä ja oppi nopeasti miten reissussa toimitaan. Samaisista vihreistä kehikoista mukana on myös joka reissulla pieni aitaus, joka laitetaan heti vaunun ulkopuolelle, jotta koirat voivat tarkkailla ympäristöä ja nauttia reissusta muutoinkin kuin sisätiloista. Alkuun meillä taisi olla maahan kierrettäviä koukkuja hihnoille, mutta kun olimme muutamaan otteeseen selvitelleet hihnat solmusta totesimme, että on parempi kuskata aitausta suosiolla kyydissä. Onneksi palaset eivät paina paljon ja mahtuvat sopivasti koirien sängyn ja keittiökaapin väliin matkanteon ajaksi.

Bilteman kompostikehikoita ilman ei koiranomistaja pärjää!

Bilteman kompostikehikoita ilman ei koiranomistaja pärjää!

Koirien oma paikka.

Koirien oma paikka.

Lauantaiaamun herätys koitti valitettavan varhain, ja silmät ristissä piti raahautua aamupalalle. Koko leirin ajan sapuskat saimme Montan kahviosta (ravintolasta?). Hyvää, maittavaa kotiruokaa ja aamupalalla puuroineen, kananmunineen, leipineen, leikkeleineen, muroineen jaksoi hyvinkin lounaaseen saakka. Aamupalan jälkeen porukka jakaantui kahtia autoletkojen suunnatessa eri puolille Muhosta jälki- ja hakumaastoihin. Hiukan kadutti ilmottautuminen hakuporukkaan jäljestyksen sijaan, kun Watti ja Simo katosivat pihasta mutkan taakse. Olisihan se ollut hienoa nähdä miten heilläkin hommat onnistuivat. Onneksi Simo laitteli päivän mittaan väliaikatietoa tekstarilla. Kuulemma Watti oli ollut varsin pätevä tyyppi :).

Hakuhommien teoriaosuus kesti sen verran pitkään, että vasta kymmenen jälkeen päästiin metsään. Hakujoukkoon kuului kymmenen koiraa, ja niinpä rata oli nopeasti tallattu. Jokaiselle koiralle kouluttaja suunnitteli erikseen sen tarvitseman treenin ja pääsinkin näkemään monessa eri koulutusvaiheessa olevia koiria ohjaajineen. Varsin kattava poikkileikkaus hakuharrastukseen :). Viiman vuoro koitti lounaan jälkeen, ja pieni bortsu pääsi ihmettelemään isoa sakkia vieraita ihmisiä joilta kaikilta tuntui löytyvän nakkia ja muita herkkuja rapsutusten lisäksi. Koska Viima ei ollut koskaan ennen ollut hakumetsässä, otettiin sille ”karkuun juoksevia” haamuja, valitettavasti oikea hakutermi jäi muistista… Ensin siis vilautettiin mitä namia olisi rasiassa tiedossa ja sen jälkeen ukko juoksi karkuun ja lopulta kyykistyi puun taakse. Viiman kiinnostuessa ja halutessa aktiivisesti itse perään päästin sen vapaaksi ja tottakai seurasin perässä ukolle, jossa sitten leikittiin vielä ukolta ”löytyneellä” lelulla runsaiden kehujen kera. Huomasi kyllä erittäin selvästi, että Viiman kanssa on tokoteltu ja aksattu pienestä pitäen. Pikku-bortsun oli kovin vaikeaa ymmärtää, että oma-aloitteisesti olisi pitänyt lähteä karkuun juoksevan henkilön perään vaikka ihanat nakit ja lelut menivät siellä mukana. Kovasti kysyi aina neuvoa ja lupaa ennenkuin tohti lähteä perään, vaikkei olekaan pidättyväinen koira. Vauhtiin ja ukolle päästyään oli kyllä tohinalla pussaamassa ihmisiä ja tunkemassa syliin. Vikaa oli myös emännässä, joka kuulemma liian aktiivisesti halusi ohjata koiraansa, olisi pitänyt antaa enemmän koiralle päätösvaltaa ja vapautta, vaan mihinkäs sitä raidoistaan pääsee kun on kymmenen vuotta ja ylikin tahkonnut lajeja joissa tehdään koiran kanssa tiivistä yhteistyötä.

Valitettavasti lauantaina ei sää suosinut treeniporukkaa yhtään, ja heti Viiman vuoron jälkeen alkoivat tuulet yltyä. Siihen saakka olikin jo koko aamupäivän satanut enemmän tai vähemmän. Kovin pitkään ei oltu seuraavana vuorossa olevaa koiraa ehditty treenata, kun kaatui ensimmäinen mänty aika lähelle yhtä maalimiestä ja muutama muu vähän etäämmälle. Kyllä vähän hurjalta tuntui olla metsässä, jossa isot männyt kallistuivat monta kymmentä astetta tuulen piestessä niitä. Vihoviimeinen niitti oli aivan treeniporukan vieressä yhden puun kaatuminen ja toisen uhkaava kallistelu juurakon noustessa maasta. Vetäydyttiin siis nopeasti parkkipaikalle ja metsätreenit jäivät sikseen siltä päivältä. Loppuporukan treenit tehtiin sitten sora-aukealla, lähinnä ilmaisuja ja hallintaharjoituksia jne. Itseltäni menivät loppupäivän treenit valitettavasti vähän ohi, kun alkoi aivan armottomasti viluttaa ja tärisyttää sateessa ja tuulessa seisoessa. Flunssaa oli pukannut päälle jo monta päivää ja se oli viimeinen niitti, pakko oli vetäytyä hytisemään sateesta autoon ja lopulta vähän etuajassa leirintäalueelle kuivaa päälle vaihtamaan. Tulipahan todettua, että tämä aksaharrastaja ei osannut aivan riittävän hyvin varautua koko päivän kestäviin metsätreeneihin, olisi pitänyt olla kunnollinen sadepuku ja viitat, kumisaappaat jne. kuten osalla porukasta. Vaikka lämmintä olinkin osannut pukea päälle paksusti niin sateenkestävyys oli huono. Enkä kyllä taida omistaakaan kunnon sadekamppeita kun en niitä ole aiemmin tarvinnut.

Kanakeittopäivällinen onneksi lämmitti kylmettynyttä ruumista sisältä ja ihana sauna ulkoa. Ruokailun jälkeen oli sopivasti naisten yleinen saunavuoro menossa ja kipaisi sinne oikopäätä, en kertakaikkiaan jaksanut odottaa kylmissäni illan leirisaunaa vaikka porukalle olikin ilmeisesti varattuna saunatilat erikseen alueelta. Harmi, flunssa osasi iskeä kyllä huonoon aikaan vaan olihan se arvattavissa, yleensä saan heti flunssan kun koulustressi hellittää ja loma alkaa. Uni maittoi kyllä harvinaisen hyvin saunan jälkeen ja taisin nukkua melkein 12 tuntia putkeen ennen sunnuntain treenejä.

Sheltillä kiehuu nupissa

Viime viikonlopun kisoista ei oikein tehnyt mieli Lillin osalta kirjoittaa tänne mitään, mutta totesin ettei se muuta tulosta miksikään vaikka yrittäisin katastrofaalisen esityksen unohtaa… Lyhyesti ja ytimekkäästi käytiin hyllyttämässä neljä rataa OKK:n kotikisoissa. Vähän lisää: lopetin siis kaikki radat kesken koska sheltillä kerta kaikkiaan keitti yli. Loikkasi joka ikisellä radalla kontaktien yli niin törkeästi, etten voinut muuta kuin lopettaa siihen ja kävellä ulos. Ja viimeisellä hypärillä (jota kuitenkin olin odottanut innolla kun ei olisi tarvinnut pelätä kontakteja!) kävi jo lähdössä sellaisessa mielentilassa, ettei sitten meinannut irrota radalla minnekään, rähisi vain lahkeessa ja haukkui. Otti kiellon putkelta räksytyksen säestämänä ja lopetin radan siihen, kiitos ja näkemiin tuomarille. Kyllä vähän korpesi! No koirahan toki ei emännän kiehumista huomannut, vaan radan reunalla otettiin sitten vähän tokottelua ja nakkia palkaksi.

Oma vikahan kai tuokin oli. Lienee treenien vähyydessä syy, pohdiskelin kotimatkalla. Lilli ei oikein ole koira, jonka voisi vetäistä lenkkimetsästä ja mennä kisaamaan pitkän tauon jälkeen toisin kuin Savu. Lilli tarvitsee sitä säännöllistä mieleen muistuttelua ja rutiinien kertaamista, jotta pystyy kisoissa parhaimpaansa. Kevät on ollut mitä on treenien kanssa kun koulu on imenyt kaikki mehut. Viime maanantaina oli sitten onneksi tämän kevään viimeinen tentti ja parin viikon loma alkoi. Eikä yhtään liian aikaisin… Nyt tehotreeniä kontakteille ja rataharjoituksia samoin – Lilli pääsi nimittäin taas OKK:n minien agijoukkueeseen, enkä kehtaa mennä pilaamaan joukkuekavereiden tulosta kontaktivirhein ehdoin tahdoin. Tänään jo kävin lähikentällä treenailemassa, mutta kas kummaa, mitään ongelmia ei kontakteilla ollut! Pitäisi käydä epiksissä haistelemassa kisafiilistä ja muistuttamassa pikkusheltille miten kisoissakin pitää kuunnella ohjausta…

Onneksi kisaviikonlopussa oli jotain hyvääkin; olin ilmoittanut Savun neljälle radalle, mutta päästiinkin osallistumaan vain ensimmäiselle Savun tehdessä nollan ja noustessa sen myötä kolmosiin! :) Savussa ei siis treenien vähyys näy, yhtä pätevä kaveri kuin ennenkin. Rata ei tuntunut kovin jouhevalta ja puomin alastulo oli siinä hilkulla (saisi heivata koko kontaktiesteet helv kuuseen agilitystä) mutta muuten Savu oli oikein pätevä tyyppi! Etenemä oli agilityradalle varsin mukava 4.66 m/s ja voittokin napsahti. Tuntui kuuntelevan ohjausta todella hyvin ja irtosi ihanasti! Hieno Savu!

savukolmosiin

Miten meillä nukutaan

Olen todennut, että koirissamme on pakko olla pientä hienohelman vikaa joka ikisessä. Sitä voisi kuvitella, että vilkkaat, rohkeat ja raisut paimenkoirat nukkuisivat missä tahansa. Etenkin kun kaikki energia on päivällä kulutettu kiitämällä metsissä, treenikentillä ja hiekkateillä. Vaan asia ei suinkaan ole näin – nämä ovat kyllä prinsessoja pahimmasta päästä! Herkkä hipiänsä kyllä huomaisi sen pienen herneen tusinankin patjan alta. Ei puhettakaan, että paljaalla lattialla voisi ottaa yöunet. Joskus, siis joskus, epähuomiossa voi hetkeksi lattialle torkahtaa mutta kyllä yöksi pitää olla se pehmoinen peti.

Kaikkein mieluiten se olisi tietysti paksu joustinpatjaparisänky untuvatäkillä varustettuna. Harmi vain, että myös minun ja Simon pitäisi mahtua jossain nukkumaan. Koirilla on siksi petejä ympäri taloa – tosin poikkeuksena pieni pölpie Tempo jolla on erityislupa jalkopääpaikkaan Simon hellämielisyyden johdosta. Tasapuolisuuden nimissä sitten myös Lilli kömpii kainalooni ja laittaa päänsä viereen tyynylle. Tästä Simo kyllä vähän nuriseekin, kuulemma tyynyliinat ovat täynnä valkoista karvaa mutta väitän, että kelpie karvaa lakanoita huomattavasti enemmän kuin pieni sheltti.

IMG_2724

Sekä makuuhuoneen että olohuoneen nurkassa on sukulaisilta ylimääräisinä saadut petauspatjat kaksinkerroin käännettyinä. Ne ovat kelvanneet näille hienostelijoillekin yllättävän hyvin, vaikka ilmeisesti pitäisi päästä vähän korkeammalle lattianrajasta nukkumaan. Pehmeitä ovat onneksi, joten menköön, koirat tuntuvat ajattelevan. Kaikennäköisiä päällisiä noihin on yritetty, parhaat tähän mennessä Jyskistä haetut halvat kuminauhareunaiset lakanat. Kaikki päälliset tosin tuppaavat menemään rikki ennemmin tai myöhemmin, koirien pedatessa petiään. Rumiakin ovat, joten ehkäpä pitää aktivoitua kesällä ja ommella jotain kivemmin sisustukseen sopivaa kangasta patjoihin. Petauspatjojen lisäksi löytyy muutama kappale Biltemasta ostettuja mustia, tassukuviollisia makuualustoja. Nämä ovat olleet varsin tykättyjä, joskin eräs nimeltämainitsematon bordercollie tahtoo ne pilkkoa pieniksi palasiksi yön pimeinä tunteina. Onneksi hinta ei niissäkään päätä huimaa.

MK251468

Isolle sohvalle mahtuu koko kööri päivätorkuille. Taloudessamme tosiaan OLI sääntö ”ei koiria sohvalle”. Siitä vain jotenkin kummasti lipsuttiin pikkuhiljaa (”tämän yhden kerran vain…”) ja homma on nykyään jo menetetty. Koirien mielestä sohva on myös heidän reviiriään joten niin olkoon. Imuroidaan sitten vähän useammin koko rotisko. Onneksi ymmärrettiin aikoinaan ostaa sohva, jonka kangas on kohtuu kestävää.

MK251457

MK251489

Sylissä on myös hyvä torkkua. Sheltti on vielä vaivaton sylintäytteenä, mutta bortsut haluaisivat aina tunkea kainaloon yhtäaikaa. Saksanpaimenkoirakaan ei ihan sylikokoinen ole…

MK251514

Eteisessä on ”kura-aitaus” eli pentuaitaus jossa pyyhkeitä ja vilttejä lattialla. Yleensä se toimii koirien kuivattelupaikkana rapaisten lenkkien jälkeen, mutta erityisesti Tempo tykkää vetäytyä välillä omaan rauhaansa aitaukseen torkkumaan. Samaa virkaa toimittaa myös eteisen iso näyttelyhäkki, joka myös on tykätty päiväunipesä. Onhan sen pohjalla pehmeä vanha lastensängyn patja, joten kelpaa näille nirsoille koirille!

Yksi paikka on kuitenkin koirien mielestä aivan ylitse muiden – Savu nukkuu yöunensa siinä kaikkein mieluiten ja kelpaa se muillekin – nimittäin pyykkikori! Olin kerran unohtanut pariksi päiväksi pyykkikorin puhtaine pyykkeineen makuuhuoneen nurkkaan ja senhän olivat koirat heti omineet pesäkseen. Kori on vuorotellen käytössä jokaisella kuonolla. Jopa 30 kg saksanpaimenkoiraa mahtuu hyvin nukkumaan kun vähän ahtautuu, on muuten huvittava näky! Eihän sitä raaskinut enää poiskaan ottaa (pyykit kyllä vaihdoin fleeceviltteihin), joten kori sai jäädä petipaikaksi. Ostin sitten Biltemasta uuden ihmisten käyttöön. Pitänee ostaa vielä pari, neljä koria lisää tuohon riviin että kaikilla on omansa. Välillä kyllä tuntuu, että tämä talo on täynnä pelkästään koirien nukkumapaikkoja. Ai mitenkä niin koirat ovat kietoneet meidän pikkuvarpaidensa ympärille?

IMG_2884

lilli

Pientä puuhastelua

Mitäs me olemme puuhastelleet viime aikoina vaikka blogissa on ollut hiljaista? No vaikka mitä. Kännykkäkuvia tarjolla, laatu ei valitettavasti päätä huimaa (kun vain saisi sen paremman puhelimen)!

On käyty juoksulenkkeilemässä useampaan otteeseen uusien kamppeiden kanssa. Ovat kyllä osoittautuneet varsin hyviksi ja ihan hintansa arvoisiksi vaikka kassalla kirpaisikin! Vielä pitäisi Tempolle hankkia samat Nonstopin valjaat kuin bortsuilla. Alunperinhän luultiin, ettei Tempo innostuisi vetämään lainkaan vaan jolkottelisi tuttuun tapaansa vierellä hihna löysällä. Ollaan siis käytetty sillä ihan tavallisia valjaita, mutta nyt pari viime lenkkiä on vetämistäkin jo Watin rinnalla ollut, valjaat siis hankintalistalle. Manmatin vetovyöt on olleet hyvät. Taidettiin Simon kanssa säätää vyöt aiemmin aavistuksen liian ylös ja veto kohdistui väärin. Viime lenkillä kuitenkin säädettiin vöitä paremmin – niiden täytyy olla todella alhaalla, melkeinpä ihan pakaroiden päällä jotta veto kohdistuu todella lantion luihin eikä ristiselkään. Homma tuntui heti kätevämmältä ja olikin hyvä lenkki. Minulla oli välissä myös selkä hetken aikaa hieman kipeänä, jolloin laitoin alaremmin kulkemaan ihan löysänä sivusta ja nostanut vyön aivan  vyötärölle. Toimi niinkin! Vyö on mukavan tukeva ja napakka, vedon aiheuttama paine ei kohdistu liian kapealle alalle.

vetohommissataas

Ollaan myös käyty koirien kanssa ihmisten ilmoilla, ts. Kempeleen kylillä pyörimässä. Lenkkeiltiin viikon alussa isäni kanssa juosten koirien kanssa pitkin Sarkkirantaa ja kirkonkylää. Harmi vain, että lenkin terveysvaikutus taisi olla pyöreä nolla, juostiin siis pizzeriaan ja käveltiin takaisin, haha! No koirat olivat tyytyväisiä, kun saivat osansa puiston laidassa nautitusta kinkkupizzasta. En uskalla jättää koskaan koiria hetkeksikään valvomatta minnekään kaupan eteen tms. odottelemaan ja ihmettelen kyllä koiranomistajia, jotka näin tekevät. Nykyään tuntuu koiravarkaudet olevan valitettavan yleisiä ja nytkin minun odotellessani isää pizzeriasta tuli joukko humalaisia heti koirien luo. Onneksi olivat kuitenkin asiallisia nämä henkilöt, pyynnöstä jättivät koirat omiin oloihinsa vaikka jatkoivatkin illanviettoa viereisellä puistonpenkillä. Täytyy kyllä sanoa, että Kempeleen keskusta on muuttunut huonompaan suuntaan viime vuosina ”ostarin” ja kerrostalolähiön rakentamisen jälkeen. Aukiolla tuntuu notkuvan teinit ja humalaiset päivittäin, harmi… Lapsena Kempele oli varsin siisti ja rauhallinen pikkupaikkakunta.

torillawatti

Eilen lenkkeiltiin samoin Kempeleen maisemissa tosin tällä kertaa ilman vetokamppeita. Äitienpäivän merkeissä käytiin vierailulla Kokkokankaalla ja Sarkkirannassa. Paikasta toiseen siirryttiin kävellen ja siitä tuli ihan mukava kävelylenkki koirille. Tekee hyvää näillekin kakaroille päästä välillä ihmettelemään elämää lähimetsää kauempana. Koirilla oli mukava sunnuntai, rapsuttelijoita riitti sekä Kokkokankaalla että Sarkkirannassa. Kun Simo vielä kotona heitti lenkin metsässä, kuului illalla vain kuorsaus sohvalta.

Haminakuja

Toki ollaan myös lenkkeilty ihan kotimaisemissa. Metsätiet ovat parhaimmillaan eikä hyttysiä ole näkynyt yhtään sateisesta keväästä huolimatta. Kuraa sen sijaan on välillä piisannut vähän liikaakin!

kurawatti

On myös ajettu verijälkeä Watin kanssa ja kotitokoteltu koko porukalla. Koirat ovat myös kaiken muun puuhastelun ja lenkkeilyn ohessa nauttineet kotipihasta – Watin kaivuutyömaa tontin laidalla sen kuin syvenee (onneksi on pysynyt tähän mennessä sallitussa paikassa eikä ole levinnyt laajemmalle) ja taloa ympäri on rällätty niin, että takapihalle on piirtynyt polku Viiman vakioreittiin… Kaikenkaikkiaan viime aikoina on ollut varsin helppoa ja mukavaa tämä elämä koirien kanssa, ihanaa kun kesä on taas täällä!

terassillaarskaa