Pakkoloma aksasta

Edellistä päivitystä lukuunottamatta blogissa on vallinnut puolen vuoden ajan hiljaisuus. Huh, kylläpä aika vierähti nopeasti! Kulunut vuosi tai oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet opintojen suhteen todella raskas – tenttejä oli viime keväänä taas miltei joka viikko ja heti viimeistä tenttiä seuraavana arkipäivänä alkoivat kesätyöt. Töissä ei kesällä mennytkään vain se normaali n. 38h/vko vaan jokaikinen päivä venyi ylitöille, välillä tuntikaupalla. Siihen päälle vielä ilta- ja viikonloppulisätyöt ja tästä tytöstä loppuivat mehut. Koirien aksat ovat jääneet siis puoleksi vuodeksi kokonaan pois ja sitäkin ennen olivat vähissä.

Toisaalta tauko aksasta on tainnut tehdä tälle päälopalle hyvää. Ennen ”pakkolomaa” nakutti pääkopassa jokin pärjäämisen pakko ja suorituspaineet. Ei niinkään kilpailu muita vastaan, vaan se omien suoritusten parantaminen. Pitää kerätä nollia, ottaa täydelliset tiet, tehdä huippua rataa, saada kontaktit kuntoon, treenata vaikeita keppikulmia, tavoitella viimeistä sertiä… Tunnistan itsessäni perfektionistin näissä vapaa-ajankin hommissa. Toisinaan olisi varmaan ihan hyvä oppia kuitenkin vähän hellittämään. Hei tämä on harrastus, ei työ. Hei kukaan ei kuole vaikka mokaan radalla tai jos koira leviää kaarteessa väärälle esteelle.

Satuinpa lukemaan tänään hyvän blogipostauksen joka liippasi liiankin läheltä: Agilityburnout Kelpielife-blogissa. ”Ilmassa tuntuu leijuvan useiden harrastajien mielessä, että kaikki pitää tehdä ja pitää suoriutua aina vain paremmin! Kaikki mahdolliset tekniikat pitää osata, hallita ja käyttää. Kaikkien pitää tavoitella parasta mahdollista lopputulosta ja agility tähtää aina huippusuoritukseen! Kisoissakin vain täydellinen nollatulos kelpaa, eikä hylätty rata ole minkään arvoinen.” Kuulostipa tutulta ja kyllä kalikka kalahti. Onko ihmekään, että aksa alkoi jo jossain vaiheessa tuntumaan pakolta ja ihan muulta kuin kivalta/rentouttavalta harrastukselta, kun ajatukset olivat tuon suuntaiset.

Aksapakkoloman aikana olen pohtinut tätä asiaa. Loma on tehnyt hyvää. Työni on sen verran stressaavaa, että en kaipaa elämääni vapaa-ajalle mitään ylimääräisiä pakkoja ja deadlineja, päinvastoin haluan nollata ja unohtaa paineet sekä kiireen. Niinpä on laitettava tavoitteet uusiksi agilitynkin suhteen tulevaisuudelle. Uuden vuoden lupauksina minä lupaan:
1) ottaa rennosti ja ilman suorituspakkoa treenailla koirien kanssa aksaa pitäen hauskaa
2) kisoissa huomata jokaisen pieleenkin menneen radan onnistuneet kohdat
3) suhtautua kisoihin ”tasontarkastuksina” sen sijaan, että aina mentäisiin tavoittelemaan sitä nollaa ja sertiä

Tänään käytiin aksaamassa koko köörillä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Oli aivan huisin hauskaa! Pitää yrittää päästä mahdollisimman pian taas uudelleen ja muistaa jatkossa löysätä vähän pipoa :).

Loppuun vielä muutamia talvisia kuvia muutaman viikon takaa. Vaikka aksaamassa ei ollakaan käyty, muuta on touhuttu rennolla mielellä pitkin vuotta.

talvi2015_2tempo

talvi2015_4lilli

talvi2015_6viima

talvi2015_3savu

talvi2015_5viimajatempo

talvi2015_1watti

Etenee etenee

Eilen kirjoitin puolipalloista, joiden avulla on tarkoitus saada kaukot ja jäävät ruotuun. Watin tassut olette jo nähneet palloilla todisteena, mutta tässä vielä muut lisäksi!

Viimeisenä myös kuva toisesta varsin tärkeästä treenivälineestä – porakoneen laatikosta. Se on nimittäin juuri oikean korkuinen ja riittävän raskas pysymään paikoillaan kaukoja treenatessa. Ajatus on siis opettaa ensin kaksi erillistä asiaa:
– Molempien tassujen asettaminen puolipalloille (ja niiden pitäminen siellä). (Tämä onnistuu jo kaikilta neljältä!)
sekä
– Asentojen vaihdot etutassut korokkeella. (Tässäkin on päästy jo hyvään alkuun kaikkien kanssa). 
Kun nämä molemmat onnistuvat, yhdistän ne, on nimittäin selvästi helpompaa koiran hoksottimille käyttää alkuun vaihdossa isompaa koroketta kuin pieniä palloja. Tai ainakin tälle laumalle näyttää olevan. Pienet puolipallot on sitten helppo ottaa jääviin mukaan ja myöhemmin helppo häivyttää pois kun liikkeet muuten onnistuvat.

Pikkusheltti käyttää luonnollisesti vain yhtä palloa.

Pikkusheltti käyttää luonnollisesti vain yhtä palloa.

wp-1451563399433.jpeg

wp-1451563391117.jpeg

Kätevä apuväline tämä Boschin laatikko!

Kätevä apuväline tämä Boschin laatikko!

Kaikki hakeutuvat tosiaan jo hienosti etutassuilla palloille. Homma on edennyt niin, että alkuun palkka tuli ihan siitä, että tassulla läpsäisi yhtä palloa. Pian piti jo seistä yhdellä tassulla sen päällä. Kun tämä onnistui hyvin, oli aika ottaa toinen pallo mukaan. Tämä vaihe vaati selvästi kaikilta eniten ajatustyötä. Palkkasin kaikesta pienestäkin liikkeestä, joka toisella (lattialla olevalla) tassulla tapahtui toisen tassun seistessä pallolla. Aika pian kaikki huomasivat mistä tassusta on kyse. Seuraavaksi palkka tuli, kun tassu osui (vahingossa) odottavaan palloon. Nopeastipa huomasivat, että tassu kannattaa asettaa siihen päälle ja johan alkaa namispalaa satamaan ammollaan odottavaan suuhun. Pitkät palkkaukset kun molemmat tassut kohdillaan ja välistä yksi heittonami kauemmas jotta joutuivat hakeutumaan uudelleen palloille. Superkehu kun tassut osuivat kohdilleen ja se oli siinä. Näkyi lamppu syttyvän päiden päälle :).

Uusin hankinta treenivälinevarastoon

IMG_20151231_005653

Kaikkien koirien kaukot ja jäävät liikkeet ovat ihan retuperällä. Syykin siihen on selvä – inhoan niiden opettamista. Miksi? Koska minulla ei tähän mennessä ole ollut mitään selkeää suunnitelmaa oikeastaan niiden opettamisesta.

Toko on ollut aina vähän sivulajina aksan ohessa. On ollut kiva puuhastella toisinaan jotain vähän enemmän pilkunviilausta vaativaa ja toisekseen on kivaa koulutella koiria toisinaan ihan oman keittiön nurkassa sen sijaan että ajaa puoli tuntia tai enemmänkin hallille jossa ei välttämättä mahdukaan treenaamaan. Tokokursseja en ole koskaan käynyt lukuunottamatta muutamaa hassua kertaa arkitottelevaisuuskurssilla sekä ihan paria yksittäistä tokotuntia edesmenneen Tarani kanssa. Ei vain ole tullut mentyä. Olen luonteeltani sellainen, että puuhastelen mieluummin itsekseni kuin osallistun isolle kurssille (jonka filosofia ei välttämättä vastaa omaani) eikä toko ole tehnyt tässä poikkeusta. Kirjoja on kyllä tilailtu oppaiksi, nettiä luettu, videoita katseltu jne. Ohjeita on totta tosiaan löytynyt monenlaista. Yksi neuvoo seurauttamaan ja sitten tipauttamaan namin eteen samalla kun hihkaisee ”paikka!”, toinen ohjeistaa peruuttamalla seurauttamaan ja siitä käsiavuin pysäyttämään joka häivytetään jne, kolmas taas jotain muuta. Ohjeiden ristitulessa en ole millään jaksanut perehtyä tarpeeksi kaukojen/jäävien opettamiseen, koska toko on ollut sitä ei-niin-vakavaa ajanvietettä meille. Pääasia, että oppivat ne sinnepäin, olen ajatellut.

Ja nehän ovat oppineet ne nimenomaan sinnepäin. Näitä liikkeitä olen treenannut oikeastaan vain Watin & Lillin kanssa, ja molemmilla on ollut sama ongelma: jäävissä hiippaillaan käskyn tultua vielä jopa metrejä eteenpäin ja valutaan tavallaan asentoon sen sijaan että jämptisti niille sijoille seisahduttaisiin ja toteutettaisiin ohje. Tähän on päädytty reseptillä ”peruuta ja seurauta, siitä käsiavuin liikkeet ja pikkuhiljaa häivytetään”. Ei sopinut ainakaan meille. Tajusin aivan liian myöhään, että molemmat ovat käsittäneet liikkeet aivan väärin ja ovat ihan fiksoituneet minun seuraamiseeni sen sijaan, että mielellään jäisivät paikoilleen – vaikka uskokaa tai älkää, tätä on hinkattu ja urakalla, ei apua. No, mitään ongelmaahan tässä ei varsinaisesti ollut ennenkuin tänä kesänä/syksynä opintojen ja töiden ristitulessa aksa jäi tauolle ja meidän treenit ovat rajoittuneet kotitokoiluun. Tajusin, että minähän oikeasti pidän tokottamisesta ja sinne kisoihinkin olisi kiva mennä pidemmällekin kuin Watin tk1:n verran. Olisi jopa kiva saada koularia muistakin luokista eikä keräillä pistejämiä sinnepäin suoritetuilla liikkeillä.

Siispä pohtimaan ongelmaa uudelta kantilta. Miksi ne valuvat eteenpäin? No siksi, koska ovat oppineet menemään maahan etupää edellä eikä taaksepäin kuten pitäisi. Miten korjata? No asentojumppaa etupääpaikoillaan, että oppivat toteuttamaan asennonvaihdot taaksepäin ajatellen, takapäätä tehokkaasti käyttäen. Miten onnistuu? No etutassujen alle koroke, jolla oppivat tassut pitämään. Voisiko toimia?! Voi se!

Simo oli kiltti ja pyynnöstäni naputteli tilauksen koulutustarvike.fi-kauppaan. Tilasimme siis alun kuvassa näkyvät vihreät puolipallot. Lisäksi kaikkea muuta kivaa sälää: oma ruutunauha, kulmakartiot ja dobo. Kun kerran samoilla postikuluilla…

Isoin urakka on ollut opettaa koirat asettamaan molemmat tassunsa noiden pallojen päälle ja vieläpä pysymään siinä pois pomppaamisen sijaan. Watti ja Lilli hanskaa jo, Savu ja Viima tulee perässä (ne ovatkin treenanneet paljon vähemmän). W&L kanssa tehdään nyt tällä hetkellä kaukojen asennonvaihtoja (istu-ylös-istu ja maahan-ylös-maahan) noiden avulla, toimii! Kunhan homma on kuosissa paikoillaan ollessa, on seuraava askel sitten liittää tähän seuraamisesta palloille meno/jääminen ja siitähän on helppo edetä liikkeestä maahanmenoon/istumiseen kun kaukot on palloilla jo valmiiksi hallussa. Toivottavasti homma etenee kuten olen suunnitellut. Joka tapauksessa tänään käytiin treenaamassa Dogantin hallilla aksaa muiden koirien kanssa (pitkästä aikaa, huippua!) ja samalla testasin ihan pari kertaa Watin liikkeestä maahanmenon. Huomattava parannus entiseen! Selvästi on painunut kalloon, että maahan ei painuta etupääedellä vaan hissinä taaksepäin, jopa seuruusta. Upea homma :).

Vaikuttaa siis, että rahat eivät menneet hukkaan. Ainoa ongelma alkaa olla treenivälinekaapin alati paisuva koko. Eteisessä on jo lankakorihyllykkö ja penkki täynnä kampetta, ulkovarastossa ihan riittävästi sälää (ml. Simon hankkima vepetysvene!) ja pihalla parit aksaesteet. Onneksi nämä uudet lisäykset olivat sentään pientä. Pitänee hankkia isompi talo silti…