Jännittää!

Kello tikittää vähän yli kymmentä ja minä ravaan ympäri kotia levottomana – puolen tunnin päästä lähdetään tallille ottamaan vastaan tämän perheen uusinta jäsentä joka saapuu rekkakyydillä Pirkanmaalta saakka Oulun kupeeseen! Tämä viikko on mennyt kyllä kuin tulisilla hiilillä ajan madellessa eteenpäin.

Kävin siis viime viikonloppuna ammattiini liittyen koulutuspäivillä Helsingissä. Alunperin reissun piti olla ihan vain koulutusta, mahdollisiin työnantajiin tutustumista ja illalla sitten Simon kanssa vapaata seurustelua hyvässä ravintolassa. Vaan minäpä bongasinkin paria päivää ennen reissua muutaman oikein potentiaalisen kaviokkaan myyntitallilta Ylöjärveltä. Sain myyjältä oikein hyvät videot näistä hevosista ja eipä siinä sitten muu auttanut, kuin varata junaliput Hki-Tre perjantaille. Kulkuvälineissä istumista riitti kyseisenä viikonloppuna vähän liikaakin, kun Tampereelta suuntasin hevostelun jälkeen ystäväni Kaisan luokse Turkuun kyläilemään ja sieltä taas Helsingin kautta Ouluun sunnuntaina.

img_20160115_194535.jpg

Alunperin olin katsellut itseasiassa hevosehdokkaista sillä silmällä pienempää ja pyöreämpää ”tätiratsua”, mutta tallilla mieleni muuttui kun tapasin kauniin, siron pv-tamman. Se valloitti heti ystävällisellä ja uteliaalla käytöksellä, nöyrällä ja motivoituneella luonteellaan ja yhteistyökyvyllään. Koeratsastuskin sujui yllättävän hyvin – olin jo etukäteen ”varoittanut” myyjää, että olen viime vuodet lähinnä vain maastoillut puskaratsun selässä ja kentällä pyörimisestä on aikaa. Heppa toimi kuitenkin allani varsin kivasti ja pehmeästi. Alkuun hieman jännittyneen ja kiireisen oloinen, mutta parani sitä mukaa kun ratsastus eteni. Kävimme myös lopuksi kävelemässä maastossa ja pikkutamma osasi käyttäytyä varsin mallikelpoisesti. Vaan pakko sanoa, että olipa muka vaikea istua kunnolla ”isossa” laukassa maailman tasaisimman kylmäverisen jälkeen! Tunneille se on mentävä, ei auta!

Alunperin budjettini hevosenostoon ei ollut järin suuri. Tälle keväälle oli nimittäin suunnitteilla erinäisiä hankintoja mm. auton vaihtamista ynnä muuta. Tämän hepan hinta sattui olemaan miltei tuplat varaamastani summasta. Vaan kun se pieni heppa taisi kietoa pikkurillin ympärille, ostettavahan se oli. Soitin tallin pihasta ennen ostoa Simolle epätoivoisen puhelun sillä rahanmeno kyllä vähän hirvitti. Simo kuitenkin sen sanoi hyvin: tuskinpa olisin onnellisempi vaikka joka kuukausi tuijottelisin nettipankissa tilillä makaavia hevosrahoja sen sijaan että harrastaisin ja nauttisin nyt elämästä täysipainoisesti. Näinhän se on, jos on mahdollisuus haaveitaan toteuttaa niin go for it. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja koska tämä taival päättyy! Siispä siirsin autonvaihdon myöhempään ajankohtaan ja päätin elää suu säkkiä myöten kevään ajan. Kaupat tehtiin.

Nyt tämän viikon olen laskenut miltei minuutteja tähän hetkeen. Kohta istutaan autoon lähdetään vastaan. Huippua!

Pientä esimakua uudesta tulokkaasta!

Pientä ennakkoa uudesta tulokkaasta!

Aika aikansa kutakin

 

symppis

Pitkästä aikaa hevosasiaa blogiinkin. Jotenkin on jäänyt tämä blogi koirapitoiseksi, vaikka Onni on kuulunut tähän talouteen yli puolentoista vuoden ajan. Vaan nyt ollaankin yhtäkkiä taas hevosettomia.

Onni muutti siis lauantaina uuteen kotiin Etelä-Suomeen. Olen jo pidemmän aikaa pähkäillyt tätä vaikeaa päätöstä – laittaako myyntiin vai ei. Meille ei Onnin kanssa koskaan syttynyt sitä tiettyä kemiaa vaikka odottelin kohtuullisen pitkään ja annoin aikaa sille kehittyä. Joidenkin hevosten kanssa sitä vain synkkaa heti ja joidenkin kanssa ei koskaan. Onnissa ei ollut mitään vikaa; aivan ihana karvaturpa, kiltti ja selväpäinen mussukka. Maastoratsuksi Onni oli mahtava kaveri, ei turhia säikkynyt ja reagoi pelottaviinkin asioihin maltilla. Mutta se jokin, se meidän väliltämme jäi puuttumaan… Niin ihana Onni kuin onkin, se on kuitenkin aika tyypillinen kylmäverinen/työhevonen – siis voimakastahtoinen ja jäyhä, suoraviivainen, ja ”dieselimalli”. Loppuviimein minun käteeni (tai siis takapuoleni alle) sopii paremmin vähän herkempi, nöyrempi ja ”ohjaajapehmeämpi” kavioeläin näin koiratermein. Osaaminenkin saisi olla mielellään vähän pidemmällä, kun viimeisen puolen vuoden aikana alkoi tuntumaan että siellä kentälläkin olisi kiva silloin tällöin vaihteluksi vähän ”vääntää” :).

Päädyin lopulta pitkällisen pohdiskelun jälkeen laittamaan ilmoituksen viikko sitten nettiin. Joka puolella kuitenkin puhutaan miten hevoskauppa ei nyt vedä ja lama painaa myös hevosihmisiä. Niinpä olin varautunut siihen, että kyselyitä ei tulisi yhtään tai korkeintaan muutama renkaanpotkija. Vaan Onnistapa tuli soittoja ja sähköposteja viikon aikana valehtelematta varmaan 20-30 kappaletta. Lieneekö syynä se, että tällä hetkellä ei markkinoilla oikein ole saatavilla asiallisesti maastossa ja liikenteessä toimivia tasaisia hyvän mielen maastomopoja… Osasyy oli myös varmasti se, että päädyin kirjoittamaan myynti-ilmoituksesta melkein romaanin. Tuumin nimittäin, että kun kerron kaiken luonteesta, osaamisesta, terveydestä ym. heti ja rehellisesti niin se karsii osan turhista soitoista pois. Turhahan sitä on tuhlata niin minun kuin katsojankin aikaa.

No, osa soitoista oli silti hieman, hmm, kummallisia. Etsittiin mm. vähintään HeB-tasoista pohkeenväistöt ym. osaavaa ratsua vaikka ilmoituksissa oli mainittu, ettei hevonen kentällä osaa juuri mitään ja soveltuu parhaiten maastoilukäyttöön. Eräs etsi lapselleen ensihevosta – edelleenkin ilmoituksessa kerroin, että hevonen on osaamaton ja esim. laukannostoissa toisinaan pomppua tulee. Todella moni oli ostamassa osamaksulla (erittäin halvasta hinnasta huolimatta – miten on sitten varaa ylläpitää hevosta jatkossa?), usea kyseli vuokralle tai ylläpitoon vaikka hevonen oli selvästi myynnissä… Onneksi niitä asiallisiakin kyselyitä tuli monen monta. Yksi soittaja kuulosti heti alkuun jo puhelimessa todella mukavalta ja paikka sellaiselta, missä Onni varmasti viihtyisi. Niinpä varasin Onnin heille siihen saakka, että saapuisivat 600 km päästä katsomaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Onni lähtikin sinne mukaan. Onneksi kuulumisia saan varmaan nähdä facebookin kautta silloin tällöin.

Vaikkei Onnin kanssa oltukaan aivan toisillemme luodut, niin ikävä jää silti pörrötukan kanssa maastoilua. Viime kesän parhaiden muistojen joukkoon kuuluu ehdottomasti ihanat pitkät laukat Onnin kanssa hiekkateillä mäntymetsissä!

maasto1

Vaavan aksat

Tällä viikolla on aksalle ollut pitkästä aikaa kalenterissa tilaa riittävästi. Ollaan käyty Hennan kanssa pariinkin otteeseen hallissa tekemässä pientä radanpätkää. Mukana ovat olleet bortsut ja Lillis. Kaikille olen ratatreenit lisäksi ottanut perustreeniä etenkin puomille (ja Viimalle kepeille).

wp-1452286813629.jpeg

Puomi on nyt se meidän mörköeste :P – kaikki kolme tahtoivat mennä sen hitaasti hitaasti läpi. Tai oikeastaan, hyvällä vimmalla kiipeävät kyllä ylös mutta ellen ole rinnalla tai edessä juoksemassa ja kirittämässä jäävät himmailemaan alastulolle ja hiipivät sen alas. Kisoissa sitten L&S hyppäävät mieluusti alastulon kontaktialueen yli kun käyvät kierroksilla. Ääh, olisi pitänyt panostaa itsenäiseen vauhdikkaaseen suoritukseen silloin jo alkeisaksoissa. No, haluan ajatella, että ainakaan Viiman kohdalla mitään ei ole vielä menetetty, koska ylipäätään aksataipaleella ollaan vasta alussa ja kisaamassakaan ei olla vielä käyty. Ja jospa nuo kaksi muutakin vielä saisi jollekin mallille ahkeralla treenillä. Oi kunpa vain olisi se oma puomi (ja oma aksahalli, hah!)… Puomia on tehty kaikille nyt niin, että alastulon lopussa maassa on namit odottamassa ja vauhdin kautta tullaan puomille. Kannustan sanallisesti juoksemaan loppuun mutta en vedätä. Namit syötyään vapautan sitten käskysanalla ja palkkaan lelulla. Viimaa en tosin vielä vapauta vaan kun on syönyt namit menen luokse ja leikitän siitä alastulolta. Treenataan erikseen sitten vapautusta kun tuo itsenäinen suoritus muuten on hallussa. Savulla ja Viimalla pidän lisäksi ylösmenolla puomin harjapalikka bumpperina. Tämä näyttää hyvin toimivan ja kovassakin vauhdissa ponnistavat ylösmenokontaktilta ensimmäisen laukan. Toivottavasti jää lihasmuistiin, kun joka treeneissä vaan muistaa tuota käyttää.

Perjantain omatoimitreeneistä on myös vähän videotodistetta Viimasta kun Henna ystävällisesti kuvaili pientä ratapätkää. Tässä nyt ei mennä muuta kuin hyppyjä ja putkia. Pääasia kuitenkin, että Viimakin pääsee jo tekemään pidempää pätkää ja vähän oppii lukemaan rataa. Typykkä on todella herkkä lukemaan kroppaa ja saan olla tarkkana ohjauksissa, etenkin kun on myös todella nöyrä ja halukas miellyttämään – ei siis halua tehdä virheitä. Jos itse ohjaan huonosti, se jää kysymään ohjetta. Tosin jos tulee isäänsä niin mitä enemmän aksametrejä kertyy alle sen taitavammaksi oppii lukemaan rataa eikä enää ota niin itseensä kartturin mokailuista vaan painaa suuna päänä radalla menemään. Savu on kovempi – kuuntelee kyllä todella hyvin ohjeita mutta annas olla jos olen myöhässä tai ohjaan typerästi. Se tekee päätöksensä millisekunnissa ja on mennyt jo.

Kuten eilen kirjoitun, kävin Savun kanssa Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa ja sain sieltä ajattelemisen aihetta ihan Viimankin kohdalle. Se mitä teet nyt määrittää sen miten teette koiran kanssa tulevaisuudessa. Eli sitä ”vauva-aksaa” ei pitäisi harrastaa yhtään. Jos nyt koiran junnutreeneissä sortuu siihen, että ohjaa ihan tassusta kiinni pitämällä, odottelemalla ja liikaa koiran puolesta tehden on todella vaikeaa jatkossa sitten saada koiraa työskentelemään itsenäisesti radalla. Tietysti harjoitukset tehdään koiran tason mukaan, aluksi helpompia ja lyhyempiä ja tarvittaessa apuvälineitä, etupalkkoja jne. käyttäen, mutta jo alusta alkaen pitäisi opettaa se junnukin hakemaan itse esteet, sietämään etäisyyttä ja lukemaan rataa.

Tuosta videolta heti huomaan sortuvani tähän vauva-aksailuun Viiman kanssa. Varmistelen, odottelen, yliohjaan. No eipä ole uusi huomio. Savunkin kanssa tiedän, että helmasyntini on liika odottelu ja tieto tästä vain vahvistui eilen koulutuksessa. Pitäisi vain rohkeasti alusta saakka osoittaa koiralle tehtävänsä ja sitten luottaa siihen, että se hoitaa hommansa sillä aikaa kun itse etenen seuraavaan ohjauspaikkaan. Onpahan tavoitetta ainakin…

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Otetaan opiksi

Kävin tänään Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa Savun kanssa. Meillä oli 38 esteen rata, joka ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Alkuun tutustuttiin itse ja yritettiin kisanomaista suoritusta. No penkin allehan se meni. Kyllä näkyy emännässä puolen vuoden aksaamattomuus! Tein tyhmiä ohjausvalintoja ja jotenkin koko ratasuunnitelmani oli minikoiralle tehty – tämä on iso ongelmani, rataantutustumisessa vieläkin tulee mietittyä linjat ja ohjaukset kuin ohjaisin shelttiä eikä maksikoiraa. Tähän pitää jatkossa myös kiinnittää erityistä huomiota. Jään odottelemaan aivan typerissä kohdissa vaikka pitäisi mennä jo. Ylivarmistelen sellaiset kohdat Savullakin, jotka maksikoiralla ison laukan ja hypyn ansiosta menisivät ihan luonnollisesti sen enempää tekemättä koska minikoira sujahtaisi siinä kohdassa esim. esteiden välistä. Treeniä siis lisää – minulle.

Harmillisesti kurssilta ei tullut otettua videota – toinen kierros meni nimittäin Savulla ja minulla aika mukiinmenevästi! Tästä en suinkaan ota kunniaa itselleni vaan hyvälle kouluttajalle :). Ensimmäisen kierroksen jälkeen tutustuttiin porukalla rataan ja mietittiin linjaamista tarkemmin. Savun kanssa sain vinkiksi moneen kohtaan mm. jättää koira suorittamaan ja lähteä itse aikaisemmin edelle odottamatta turhaan kuten tekisin minin kanssa. Lisäksi tein valsseja sellaisiin kohtiin, joihin en itse olisi niitä ollenkaan huomannut suunnitella. Minikoiran kanssa noita valsseja tuleekin vähemmän viljeltyä. Pitääpä ottaa ne työn alle, näyttivät toimivan. Lisäksi parissa kohtaa piti koko kuviot ja reitit suunnitella ihan uusiksi. Lillin kanssa käytän paljon poispäinkääntöä ja sylkkäriä, mutta maksikoira jolla on vetävä laukka vaatii sellaiseen paaaaljon enemmän tilaa (etenkin sivuttaissuunnassa esteisiin nähden) kuin pieni sheltti. Ei toimi. Sen sijaan käytin nyt Savulle esim. saksalaista, jaakotusta ja lähetin irtoamaan pitkälle edelle jääden itse taaemmas. Alla esimerkki yhdestä tällaisesta kohdasta, jonka teen Lillin kanssa aivan eri tavoin ja nyt huomasin, että maksin kanssa radat on pakko suunnitella aivan toisin. Ei minusta ole juoksemaan kilpaa bortsun kanssa, kyllähän se pitäisi itsekin tajuta.

minikoiranreitti

Minikoiran ohjausvalinnat

Yllä reitti, jonka olisin ottanut Lillin kanssa: pakkovalssi ensimmäisen hypyn eteen, putkelle pakkovalssi tai persjättö fiiliksestä riippuen. Koiran lähtöpiste on siis puomin alastulo, itse jään puomilla taaemmas.

Maksikoiran ohjausvalinnat

Maksikoiran ohjausvalinnat

Savun kanssa edellinen suunnitelma ei kertakaikkiaan onnistunut. Tai onnistui, mutta kaunista katsottavaa se ei ollut vaikka virhepisteitä ei olisikaan kisoissa tullut, lisäksi vei enemmän aikaa. Savun kanssa ensimmäisen esteen pakkovalssikin jo piti osua eri kohtaan (vertaa piirustuksia), jotta sain sen kääntymään paremmin. Jos tein valssin huolella jotta ei olisi lipsahtanut ansaputkelle (jota ei näy kuvassa mutta oli kutakuinkin noiden vasemman alareunan tekstien kohdalla) en ehtinyt riittävän ajoissa pakkovalssaamaan putken päähän. Jos taas tein valssin nopeasti hutiloiden jotta ehdin putkelle levahti Savun kaari todella laajaksi tai vaihtoehtoisesti se levisi ansaputkeen. Ei hyvä. Olin siis taas jämähtänyt ajattelemaan minikoiran ohjausvalintoja rataan tutustuessa. Kouluttajan neuvosta kokeilin irroittaa Savun muurille ja sieltä putkeen samalla tehden persjätön putken ohi. Tämä toimi todella hyvin! Pitää jatkossakin muistaa käyttää hyödyksi Savun erinomaista estehakuisuutta ja irtoamista. Ihan turhaan sitä saattelen liian pitkälle noille esteille kun pitäisi olla jo itse etenemässä hyvää vauhtia radalla toisaalle. Hyvä oppitunti siis!

Seuraavat asiat jäivät (muun muassa) mieleen treeneistä:
1) Pitää tutustua rataan koiran mukaan ja maksilla irroittaa kauemmas paljon enemmän
2) Täytyy muistaa käyttää koiranpuoleista kättä myös valsseissa/jaakotuksissa
3) Lyhin reitti ei ole (etenkään maksille) aina se nopein
4) Savu reagoi erinomaisesti ja erittäin herkästi katseen puolenvaihtoon – hyvä juttu mutta myös helposti mokaan tässä
5) Valsseja täytyy alkaa käyttämään maksien kanssa enemmän
6) Valssien ajoituksen on oltava paljon aikaisempi maksin kuin minin kanssa
7) En saa saatella koiria niin paljon esteille kun ei noiden bortsujen (eikä Lillinkään) kanssa voi juosta kilpaa! Aiemmin on lähdettävä myös liikkeelle ja jätettävä koira suorittamaan ilman varmistelua. Jään turhaan myös odottamaan ja rytmittelemään Savua moneen kohtaan kun pitäisi vain juosta täysiä eteenpäin. Kyllä se tulee perässä eikä sille tarvitse niin paljon kertoa omalla liikkeellä vihjettä etenemisvauhdista.

Mikä sitten meni hyvin? No Savu irtosi ihan hemmetin hienosti ja teki todella pätevää rataa kun kartturi vain oli ajoissa ja ohjasi linjat huolellisesti! Hieno pikkubortsu <3. Hyvä koulutus ja meillä oli kivaa!

Pakkaspäivän aksat

Jee, hallin oviin napsahti eilen kulkuoikeus omatoimitreeniin. Maksoin siis vuoden viimeisenä päivänä treenimaksun ja malttamattomana kyttäsin sähköpostia monta kertaa päivässä siitä pitäen. Toki nettisivuilla kerrotaan, että viikon sisällä kulkuoikeus aktivoidaan, mutta kun ihminen on kärsimätön luonteeltaan niin minkäs teet :). Ei mennyt kuitenkaan lähellekään viikkoa, eli nopeaa toimintaa!

Tänään siis iltapäivästä bortsut autoon ja hallille. Sää oli varsin kirpeä ja jäinen, joten olo oli kuin michelinukolla ulos astuessa. Hallissa onneksi on varsin mukava +10-15 astetta(?arvio), joten toppapuku päällä ei tarvitse treenata. Treenit olivat simppelit ja samaa kaavaa kuin viimeksi, Viimalle vauhtirallittelua (vielä tahtoo ottaa kaarteissa helposti kieltoja kun lukee minun liikettäni niin tarkkaan) sekä keppejä, Savulle pientä radanpoikasta ja samoin keppejä eri kulmista. Viiman kepit näyttävät jo varsin mukiinmeneviltä! Toki vauhti ei vielä ole samaa luokkaa kuin äidillään, mutta se tulee kun varmuus lisääntyy. Tekniikka on hyvännäköistä, hakee kivasti oikeaan väliin jo putkesta vauhdilla tullessaankin ja pujottelee loppuun hyvällä rytmillä. Olen palkannut säännönmukaisesti pallolla eteenpäin heitettynä kun kääntyy viimeiseen väliin, ja tämä on hyvä. Etupalkkaa ei näillä voi käyttää oikeastaan ollenkaan, aiheuttaa ainoastaan silmänkäyttöä ja hiippailua. Lentävä pallo imuttaa kuitenkin pyrkimään nopeasti kepit loppuun eikä jää katselemaan missä minä menen.

Viimallehan olen opettanut kepit vähän sekatekniikalla käyttäen sekä 2×2-systeemiä että ohjureita. Näyttää toimivan. Nyt jo tuntuu, että sille on se ja sama missä minä menen pujottelun aikana. On siis hyvin hoksannut, että itsenäisesti ne täytyy suorittaa eikä tukeutua ohjaajaan.

Molemmat bortsut olivat päteviä tyttöjä ja meillä oli treeneissä tosi kivaa :). Pakkaspäivän vuoksi saivat treenien jälkeen niskaan omat toppatakit. Näitä takkeja en olekaan täällä muistaakseni sen kummemmin esitellyt, joten nappasin nyt hallilla pari kuvaa niistä. Ompelin siis viime talvena omat takit Savulle, Viimalle, Tempolle ja Lillille. En löytänyt kaupasta mieluisaa mallia, joka lämmittäisi (minun makuuni) riittävän pitkälle takareisiä sekä koko sekän ja lavat. Takit kaavoitin itse ja nimenomaan niin, että ovat takaa jopa vähän liioitellun pitkiä. Tuntuu hyvin toimivan, kädellä kun kokeilee, ovat reisilihakset lämpimät ja koko selkä samoin. Takki ei myöskään laahaa maata ja tarpeilla käyminen onnistuu ongelmitta. Päällä ulkoilukangas, sisällä toppavanu ja sisimpänä fleece tai ohut kangas riippuen takista. Savun takista puuttuu edestä kauluksen resoriosa joka pitää kaulurin tiukempana ympärillä, pitänee aktivoitua ja viritellä se paikoilleen. Lisäksi vielä pitäisi Watille jaksaa vääntää samanmoinen ulsteri.

Edestä...

Edestä…

...ja sivusta.

…ja sivusta.

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!