Ratkaisu jälkipulmaan

Kuten jo joskus aiemmin olen maininnut, olemme Simon kanssa ummikkoja pk-lajien suhteen. Oma osaamiseni painottuu aksaan ja tokoon enkä ole ennen Wattia harrastanut muita lajeja lukuunottamatta satunnaisia verijälkiä huvin vuoksi. Watin kanssa ollaankin sitten opeteltu yhdessä sekä jäljen että vesipelastuksen saloja. Emme Simon kanssa ole kumpikaan kovin innostuneita ilmoittautumaan mihinkään säännöllisesti kokoontuvaan treeniryhmään syystä että työaikataulumme ovat kovin vaihtelevat. Onneksi näissä kahdessa lajissa pääsee hyvin näköjään alkuun ilmankin kun on jo taustalla kokemusta koiran kouluttamisesta muutoin.

Vepe on kuin tokoa mutta kentän sijaan liikkeet tehdään vedessä, ei ongelmaa. Jäljestyksen suhteen on saanut vaivata aivosoluja vähän enemmän ettei mentäisi pilaamaan hyvää koiraa. Watti on luonnostaan todella taitava jäljellä – maavainuinen, keskittyy sataprosenttisesti, pyrkii innokkaasti jäljelle ja nauttii hommasta. Alkeisopetus oli siis iisiä. Kun tuli ajankohtaiseksi esineiden ottaminen mukaan, emme oikein tienneet miten ne olisi paras opettaa. Taas kerran netistä löytyi neuvoja joka lähtöön ja jokainen ohje varmaan sopii jollekin koiralle. Pulmana olikin tietää kokemattomana mikä juuri Watille pitäisi valita. Viime syksyn jälkileirillä saatiin hyviä neuvoja (mm. hajustetun kepin vaihto nameihin) joilla päästiin vähän eteenpäin, mutta aivan täysin ei juuri se tapa tuntunut Watille sopivan. Ongelma on nimittäin se, että Watin imu ja into itse jälkeen on todella suurta jolloin namit&kepit ynnä muut ovat aivan sivuseikka; jäljen ajaminen palkitsee paljon enemmän ja Watti tuntui lähinnä hämääntyvän ”turhista” keskeytyksistä. Talvi kuitenkin saapui ja annettiin jäljen jäädä hautumaan pääkoppaan.

Viime aikoina sää on ollut kamala. Edellisten vuosien hangista on saanut vain haaveilla. Metsässä ei ole lunta nimeksikään ja hiekkakuoppa on yhtä luistinrataa. Jotain positiivista tässä kuitenkin – tänään päätettiin ekstempore ottaa lyhyet esineharjoitukset Watille kun kerran metsä on sula. Aamulla tuumimme nimittäin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että parhaiten mahtaa toimia Watin lempilelu. Metsään siis lyhyt, vain 10-30m pitkä suora ja helppo jälki, jonka loppupäässä Watin rakas vihreä narupallo piilotettuna mättään alle niin, ettei sitä näe mutta haistaa. Ajatus oli, että tuo kyseinen lelu on niin iso palkka Watille, että ei varmasti sitä jätä matkan varrelle vaikka jälki imisikin mukaansa, vähintään poimii sen suuhunsa ja jatkaa jäljestämistä.

Niinpä tuumasta toimeen ja minä tallaamaan lyhyitä jälkiä, Watille valjaat päälle ja Simo narun perään. Narupallo piiloon ja Watti janalle. Miltei puolen vuoden tauko hämäsi koiraa, eikä heti nostanut kunnolla jälkeä, mutta muutaman janan ohituksen jälkeen syttyi lamppu pään päälle ja Watti lähti tuttuun tapaan kuin juna raiteilla. Piilomätäs lähestyi ja jännitys tiivistyi narun päässä… Vaan sieltähän se pallo nousi juuri niin kuin oli suunniteltu! Heti kun poimi pallon suuhunsa Simolta jättikehut ja leikkiä pallon kanssa. Uusi samanlainen jälki vähän matkan päässä heti perään ja homma onnistui yhtä hyvin. Lopetettiin siihen jonko jälkeen Watti sai ylpeänä kantaa rakkaan pallonsa kotipihaan saakka. Tähän nyt sitten jatkossa toistoja. Kun ymmärtää, että pallo on jäljellä vaihdetaan sen tilalle muita omia esineitämme, esim. hanska jonka nosto sitten sitten palkataan tuolla kyseisellä narupallolla. Kun tämä onnistuu hyvin, laitetaan kaksi esinettä tiheään jäljelle, joista ensimmäisestä isot kehut muttei palloa. Sen jälkeen usutus takaisin jäljelle josta lyhyen matkan päässä toinen esine mistä narupallo palkaksi. Uskon, että toimii Watilla, katsotaan miten käy :).

Jälkihommien lisäksi käytiin tänään porukalla hihnalenkillä Ainolanpuiston ympäristössä samalla kun hoidimme muita asioita kaupungissa. Kirpeässä pakkassäässä oli kiva tallustella ja koirien nokat kävivät ahkerana läpi tienvarsia. Kotiintullessa porukka oli väsyneempi kuin normaalin hiekkakuopparevittelyn jälkeen. Sen verran harvinaista herkkua nämä hihnalenkkeilyt kaupungissa, että suuri määrä vieraita hajuja imee mehut tehokkaasti. Hyvä päivä!

wp-1451741851115.jpeg

Uuden vuoden aloitus

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Valeltiin tinoja, pelailtiin ja tietovisailtiin, syötiin hyvin. Koirien kannalta päivässä ei juuri ollut poikkeavaa normaaliarkeen verrattuna. Lenkillä ei tosin käyty koko päivänä, vaan saivat tyytyä aidatulla kotipihalla ulkoiluun. Kuuden jälkeen ei oltu enää pihallakaan, vaan koko porukka sai herkulliset ydinluut eteensä ja asettuivat tyytyväisenä useammaksi tunniksi niitä jyrsimään. Täällä perillä raketteja ei aivan hirveästi paukkunutkaan, mutta ne vähätkään eivät tuntuneet hetkauttavan koiria lainkaan. Jopa Tempo joka on yleensä todella ääniherkkä ei ollut moksiskaan, vaan nakersi luuta ja lepäili untuvatäkin päällä sängyssä. Vuodenvaihde meni siis todella kivuttomasti :).

Harmittavasti monessa muussa kodissa eletään tällä hetkellä ikävää aikaa – facebook on ollut taas tänään pullollaan ilmoituksia raketteja säikähtäneistä ja karanneista koirista. Ensi yöstä on tulossa ainakin pohjoisessa todella kylmä, joten toivon hurjasti, että kaikki koirat löytyisivät ja pääsisivät ajoissa sisätiloihin. Täälläkin suunnilla on muutama koira karussa, täytynee käydä nyt iltasella vielä lenkillä ja pitää silmät auki.

Uusi vuosi otettiin tänään vastaan aksan merkeissä. Dogantilla näytti olevan sopivasti muutama vapaa tunti iltapäivällä, sinne siis. Tällä kertaa mukaan lähtivät vain Viima&Savu muiden jäädessä Simon kanssa lenkkeilemään kotiin. Alkuun treenailtiin Viiman kanssa vähän keppejä, niille tarvii vielä rutiinia ja kohta pitäisi ottaa ne jo lyhyen radan osaksi. Savun kanssa myös irtoamista kauas kepeille ja pujottelua niin, että minä layeroin sillä aikaa putken. Onnistui hyvin! Lopuksi vielä Viiman kansas ”vauhtirallia” kannustamaan irtoamista oma-aloitteisesti nenän edessä oleville esteille. Isoon rinkiin siis hallin seiniä kiertämään muutamia hyppyjä, putki ja pussi, tätä rallateltiin molempiin suuntiin ja pallo lensi palkaksi kun lukitsi hyvin edessä olevalle esteelle. Nopeasti Viima sai jutun juonesta kiinni. Tätä täytynee tehdä vielä jatkossa lisää, nyt lukee älyttömän herkästi minun kroppaani ja tahtoo kääntyä vielä esteeltä pois vaikka olisi menossa jo ponnistuspaikalla. No nuori koira, eipä muuta kuin rutiinia vain lisää.

wp-1451658158779.jpeg

Dogantilta auton nokka kohti tallia. Vaikka alkoikin jo hämärtää, piti käydä Onnia vielä moikkaamassa ja samalla viedä sinne vähän lisäravinteita. Matkalla muistin, että Onnihan oli hajoittanut riimunsa jokin aika sitten enkä vieläkään ollut muistanut viedä tallille ehjää tilalle. Väliheikin Seo-asema oli onneksi tallimatkan varrella, ja ekstemporepysähdys sinne. Riimu löytyi, olipa vielä ihana cushiontape-pehmustettu ja alessa 6€! Ihan halvalla ei pysähdys kuitenkaan mennyt, sillä bongasin hyllystä metrin mittaisia grippihihnoja. Väliheikillähän on varsin hyvä valikoima koiravarusteita ja vieläpä yleensä varsin mukavilla hinnoilla. Meillähän ei kauhean usein hihnoissa kuljeta, mutta kun kuljetaan niin voi kuvitella miten tehokkaasti saa viisi koiraa kahden metrin grippihihnansa myttyyn ja sotkuun. Viimeksi siis hihnalenkillä kaipasin kovasti lyhyempiä remmejä, ja kaupunkikävelylle nuo metriset riittävät varsin hyvin. Pidemmät sitten aksan lämmittelylenkeille jne. Ihanan väriset hihnat tarttuivat siis mukaan, á 13€, ei paha.

wp-1451662512184.jpeg

Tallille kun päästiin, oli jo miltei pimeää, joten ratsastus jäi tältä päivältä väliin. Tosin säiden oltua mitä ovat on maa aivan jäässä eikä ratsastus muutenkaan ole moneen viikkoon ollut oikein muuta kuin käyntiä ja lyhyitä ravipätkiä. Maastoonkin ollaan viimeksi päästy Onnin kanssa kolmisen viikkoa sitten (jolloin olikin kyllä aivan ihana aurinkoinen talvipäivä). Niinpä tallihommat olivat lähinnä harjailua ja höpöttelyä karvaturvan kanssa.

wp-1451658123545.jpeg

wp-1451662596426.jpeg

Pätevät tallikoirat.

Pätevät tallikoirat.

Jospa nämä kelit pikkuhiljaa tästä paranisivat. Joko kunnolla lunta ja sopivasti pakkasta tai sitten sulaisi tuo viheliäinen jää pois. Hokitkaan ei kengissä kauheasti lohduta peilijäällä ja vaikka tuo kaveri on varsin lunki tyyppi, alkaa senkin pääkopassa näköjään vähän vaikuttaa kuukauden löhöloma. Onneksi Onnin pomput ovat pieniä ja lähinnä naurattavat :).