Kyran esimerkkiä seuraten…

Satuinpa lueskelemaan tänään taas kerran hevostalli.nettiä aikani kuluksi. Törmäsin ihan mielenkiintoiseen keskustelunavaukseen koskien ratsaille nousua. Kirjoittajalla oli hevonen, joka selkäännousussa pyöri levottomana ympäri eikä rauhoittunut ja kirjoittajaa oli neuvottu ratkaisemaan tilanne rankaisemalla hevosta raipalla.

Jos yksi asia minua häiritsee hevosharrastuksessa, niin se on tuo vuosisatoja (tuhansia?) vanha tapa kouluttaa hevosta pelkästään rankaisemalla ja pakottamalla. Ei, en väitä etteikö hevosta tarvitse joskus rangaista huonosta käytöksestä – onhan kyseessä satojen kilojen painoinen pakoeläin ja turvallisuus on otettava huomioon – mutta mielestäni koulutuksen tulee perustua siihen että molemmilla on kivaa, niin ihmisellä kun hevosellakin.

Blogiin_kentällä10

Perinteinen tapa kouluttaa hevosta ratsuksi tai muihin hommiin on pakotteen kohdistaminen siihen ja halutun käytöksen ilmaantuessa pakotteen poistaminen eli negatiivinen palkkio tai vahvistaminen (kuten vaikka pohkeen aiheuttamaan paineen loppuminen). Lisäksi käytetään myös positiivista rankaisua eli hevoseen kohdistetaan rangaistus (esimerkiksi raipanisku) sen toimiessa väärin. Valitettavan harvoin käytetään positiivista vahvistusta/palkkiota, esimerkiksi namipalalla palkitsemista kouluttamisessa apuna. Muistanpa esimerkiksi erään hevosihmisen, jonka neuvon mukaan hevosta ei saa koskaan palkita makupalalla koulutuksessa, sillä sen seurauksena hevonen muuttuu uppiniskaiseksi… Tuntuu, että namit ovat käytössä vain hevosen hellimiseen tai korkeintaan aitauksesta kiinni saamiseen vaikka niitä vosi käyttää monessa muussakin tilanteessa!

Ehkä näkökulmani on seurausta pitkästä koiraharrastustaustastani – koiraurheilun puolella positiivista vahvistamista on käytetty jo kohtuullisen pitkään (jopa pk- ja virkakoirapuolella!) pääasiallisena koulutusmenetelmänä. Toki koirienkin kohdalla pakotteet, esimerkiksi hihna, ovat käytössä mutta eivät missään nimessä pääasiallinen koulutuskeino ainakaan valtaosalla harrastajista. Ja hyvä näin.

Fasu oli minulle tullessaan varsin kiireinen tai jopa hieman levoton selkäännousussa. Se ei malttanut millään seistä paikoillaan odottamassa ratsastajan kyytiin pääsyä. Lisäksi se mälväsi kuolainta levottomasti jo jalustimia säätäessä. Usein se lähti heti kävelemään kun olin ponnistanut maasta jalustimen varaan ja siinäpä sitten roikuin kyljessä ja yritin kiivetä kyytiin parhaani mukaan. Aloin varsin pian kuitenkin systemaattisesti palkata Fasua porkkananpalalla tai sokerilla heti sen jälkeen kun olin päässyt istumaan satulaan. Eipä mennyt kuin muutama hassu kerta niin se huomasi, että hommassa on jokin kaava ja palkkaa on tulossa. Nykyään Fasu seisoo kuin tatti jakkaran vieressä odottamassa minua kyytiin ja heti kun olen istunut alas se kääntää jo kaulaansa katsoen minua innoissaan. Fasusta huomaa, että ratsastajan nousu sen selkään on mieluinen ja odottamisen arvoinen asia. Siis näinkin pienellä vaivalla olen saanut muutettua en pelkästään hevosen käytöstä vaan sen mielentilan koskien kyseistä asiaa.

Olen tuuminut, että kerran Kyrakin käyttää tätä taktiikkaa selkään nousussa niin miksen minäkin ;) – selvennöksenä siis, että Kyra on useammassa haastattelussaan kertonut palkitsevansa säännönmukaisesti hevosensa ratsautumisen jälkeen sokerilla nimenomaan jotta niistä on mukava asia ottaa ihminen kyytiin. Toisekseen on kiva, että kun hevoselle selkäännoususta assosioituu mieluinen ja innolla odotettava asia lisää se myös turvallisuutta. Esimerkiksi mikäli maastossa pitää jalkautua ja sen jälkeen nousta selkään vaikka auton ohituksen jälkeen, on mukavaa, että hevonen ei hermoile auton lisäksi vielä kyytiin kiipeävää ratsastajaakin. Ylimääräisenä bonuksena saan hevosen mutustelemaan kuolainta jo ennen ratsastusta ja samalla sen syljen eritys lisääntyy – vähemmän mikrohaavoja suun limakalvoille.

Summa summarum: vaikka hevosten koulutuksessa käytetään vielä nykyäänkin miltei kokonaan paineen/pakotteen poistoa palkkiona ja fyysistä rangaistusta, toivoisin, että asiat tulevat muuttumaan jatkossa ihmisten uskaltaessa kyseenalaistaa vanhoja totuttuja keinoja. Positiivisella koulutuksella on monesti mahdollista päästä paljon nopeammin ja parempiin tuloksiin kuin rankaisemalla. Lisäksi tällöin hevonen työskentelee tiiminä ja haluaa itsekin aktiivisesti toteuttaa siltä toivottuja asioita sen sijaan, että tekisi niitä vain pakon edessä välttääkseen rangaistuksen. Itse ainakin haluan olla hevoseni kanssa rintaman samalla puolen.

Blogiin_kentällä9

Kevät on täällä!

Blogiin_takaviisto

Ohhoh, ovatpa viikot vierähtäneet kamalalla vauhdilla ohitse! Viime postauksesta kolmisen viikkoa vaikka tuntuu ihan muutamalta päivältä. Syynä lienee jäätävä kiire opintojen kanssa – koulu alkaa olla miltei loppusuoralla ja valmistuminen alle vuoden päässä. Syventävä työ kesken, tenttejä, harjoitteluita, kirjallisia töitä, seminaareja… Kaiken päälle vielä työvuorot, oma hevonen, koirapoppoo ja Simokin! Jospa tämä kiire hieman hellittäisi ja ehtisin panostaa blogiinkin taas vähän aktiivisemmin.

Joka tapauksessa pääsiäisloma tuli kuin tilauksesta vähän rauhoittamaan hektistä elämää. Vaikka kouluhommia riitti sinnekin, ehdin ulkoilla koirien kanssa ja heppailla Fasun seurassa. Simo oli myös vapaalla ja tuli maanantaina kameran kanssa mukaan tallille ihanan aurinkoisen päivän sattuessa. Vähän kyllä sain kuunnella myrtynyttä mutinaa kun halusin näitä kuvia laittaa facebookiin ja tänne blogiin, kuulemma epätarkkoja. Hevosten kuvaus taitaa olla vähän haastavampi kapiitteli kuin koirien – tai ainakin siinä Simolla on rutkasti enemmän kokemusta. Eipä auta kuin raahata hänet mukaan tallille useammin kuvaamaan, harjoitus tekee mestarin!

Blogiin_kentällä5

Aurinko on tosiaan paistanut viimeisen viikon ajan ihanasti joka päivä! Meidänkin pihan lumikasat ovat madaltuneet hurjasti (terassi näkyy jo melkein!) ja autotiet ovat ihan sulat. Parasta on, että lenkkeilymaastojen hiekkatiet alkavat jo pilkottaa lumen alta – ei mene enää kauaa, että päästään taas pitkille metsälenkeille! Olen aivan täysin kesäihminen ja talvi on vaikeaa aikaa joka vuosi. Erityisesti tammikuu ja helmikuu. Syystalven pimeys vielä menettelee jouluun valmistautuessa kynttilöitä poltellen ja viltin alle kääriytyen. Uudenvuoden jälkeen ei vain ole enää mitään odotettavaa kuin kevään saapuminen. Aurinko paistaa hädin tuskin muutaman tunnin vuorokaudessa ja pakkanen paukkuu. Ei pääse lenkille kuin michelinukoksi pukeutuneena ja hiihtäminenkään ei maistu korkeissa hangissa umpijäässä. Koirat nostelevat tassuja kylmissään ja päivän ainoa valoisa hetki menee töissä. Kuka täysjärkinen sellaisesta voi tykätä?

Blogiin_kentällä7

Maaliskuu on aina toivoa täynnä eikä suinkaan siksi, että syntymäpäiväni on silloin. Maasliskuussa päivä alkaa selkeästi pidentyä ja auringon ehtii nähdä muutenkin kuin vain työpaikan ikkunasta. Pakkaset ovat siedettävissä lukemissa alkukuusta ja loppukuussa alkavat ne ihanat suojakelit jolloin tarkenee ohuemmissakin kamppeissa ulkoilla. Alkukuusta päivänvaloa riittää vielä kuuden, jopa seitsemän aikaan illalla ja loppukuusta kesäaikaan siirtymisen ansiosta vielä iltayhdeksän kieppeillä! Ihanaa! Sanoinkin Simolle, että maaliskuussa minusta aina tuntuu, että elämä voittaa ehkä sittenkin. Taidan oikeasti olla joka vuosi tammi-helmikuun hieman kaamosmasentunut ja mielialan huomaa todellakin piristyneen auringon myötä.

Blogiin_profiilikuva1

Ainoa miinuspuoli, minkä juuri nyt keksin plussakeleistä on kelirikko kentällä. Maanantaina kenttä oli hyvin sohjoinen mutta siinä kärsi kuitenkin hieman ravaillakin. Alkuun Fasu oli aivan todella jännittynyt – varmasti pohjasta johtuen – eikä mennyt läpi kyljistä. Niinpä käynnissä taivuttelua, siirtymisiä, ympyröitä. Sen jälkeen muutamat pätkät ravia jotka menivät ihan kohtuullisesti, jopa hetkittäin kivasti pyöreänä vaikka pohja oli mitä oli. Pidin kuitenkin ravipätkät lyhyinä. Eilen kenttä olikin vielä upottavampi ja tyydyin pelkkään käyntiin kun Fasun kaviot humpsahtivat aina jokaisella askeleella syvän jään läpi kentän pintaan.

Blogiin_kentällä1

Blogiin_kentällä4

Simon ollessa maanantaina mukana kuvaajana pyysin häntä katsomaan muutaman kerran edestäpäin Fasun väistöä. Takapuolen alle tuntee, että heppa ei tee väistöä oikein vaan lintsaa ja halusin varmistaa onko asia todella näin. Valitettavasti olin oikeassa – jopa ei-hevosihmisenä Simo osasi kertoa, että Fasu kyllä väistää etupäällä mutta takapää valuu miten sattuu vinossa perässä eikä ristiin astumisesta ole siellä tietoakaan. Pohjeavut (edes pienellä raippamerkillä avusttettuna) eivät menneet todellakaan läpi niin, että olisin ollut tyytyväinen ja takapää olisi alkanut kunnolla hommiin. Siispä väistöjen treenaus ja takapään kunnollinen aktivointi sivuttaisliikkeissä on nyt agendassa – onneksi sitä voi ja pitääkin tehdä alkuun paljon käynnissä, ei haittaa rospuuttoaika!

Blogiin_kentällä8

Laukkaharjoituksia

img_20160304_135853.jpg

Pakkaset ovat pureskelleet nenän päätä ja kevätaurinkokin on pilkahdellut pilvien lomasta. Sen ansiosta kenttä on ollut nyt monta viikkoa putkeen jo tosi hyvä ratsastaa. Ei lainkaan liukas eikä myöskään liian kova. Fasun kanssa olemme päässeet siis jumppailemaan ihan täysipainoisesti.

Kuten taisi jo aiemmin olla puhetta, on Fasu ratsastaessa vielä varsin lihasköyhä eikä pysty kantamaan siis itseään+ratsastajaa vielä pitkiä pätkiä rehellisessä peräänannossa. Niinpä ensimmäinen missio onkin saada vähän lihaskuntoa kasvatettua. Olen yrittänyt ottaa monta kertaa viikossa ohjelmaan maapuomeja ja pieniä ravikavaletteja, jotka tuntuvat olevan Fasullekin mieluisia juttuja. Pari päivää sitten kentälle sattuivat yhtä aikaa tallinomistajat, jota ystävällisesti nostelivat ensin Fasulle laukkapuomit kentälle (jotka menivät vasempaan kierrokseen oikein hyvin) ja sen jälkeen pienen puomi-kavaletti-kavaletti-innarin, joka tultiin muutamaan otteeseen laukassa. Homma toimi hyvin, joskin huomaan itse etenkin vasemmassa kierroksessa vääntyväni liikaa sisälle päin laukassa kaarteessa. Fasu katseli kivasti askelia itse ja oli pirteä oma itsensä tehden hyviä suorituksia. Harjoitus oli kuitenkin yllättävän raskas Fasulle, joka selkeästi pian väsähti ja otin lopuksi ihan rennot ravailut. Näitä täytyykin tehdä lisää, tekee hyvää takapään lihaksille (siis hevosen :D).

Eilen laitoin kavaletin poikkihalkaisijalle ja tulin sitä alkuverkkailun jälkeen ravissa alkuun kahdeksikolla ja sen jälkeen ympyrällä. Oikea laukka on Fasulle selvästi vaikeampi – sen tasapaino ei vielä riitä rauhalliseen ja kauniiseen laukkaan siinä kierroksessa ja nostot tulevat helposti kiihdytyksen kautta. Niinpä otin vielä kavalettia oikeaan kierrokseen niin, että lähestyin ravissa ja kavaletin päällä nostin laukan, jolloin Fasu joutui ponnistamaan ylöspäin kunnolla laukannostossa saaden aikaan hyvän noston sen sijaan, että olisi ensin kiihdyttänyt ravissa eteenpäin. Homma tuntui toimivan hyvin. Lopuksi otin vielä molempiin suuntiin laukannostoja ja vähän laukkaympyröitä. Oikeallekin nostot tuntuivat lopussa aika kivoilta. Fasu väsähti taas aika nopeasti, laukannostot ja kavaletit lienevät siis varsin hyvää ja tarpeellista voimaharjoittelua.

Tänään olen menossa koko päiväksi töihin enkä pääse Fasua ratsastamaan, mikä tietysti harmittaa kun eilen oli niin kivaa. Olisi tehnyt mieli päästä taas tallille! Onneksi Fasun ei tarvitse jäädä tarhaan seisomaan vaan olen löytänyt sille hoitajan joka toisinaan työpäivinäni käy tammaa liikuttelemassa :).

Simo ei työaikatauluistaan johtuen ole vieläkään päässyt tallille kameran kanssa mukaan sellaisena päivänä jolloin sää olisi optimi kuvaamiselle. Toivottavasti kuitenkin lähiaikoina onnistuisi, jotta blogiinkin tulisi Fasusta vähän edustavampia kuvia kuin kännykkäräpsyjä…

Viima 2-v!

Viima täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Ei voi kuin ihmetellä, mihin tämä aika on mennyt? Vastahan nuo syntyivät ja olivat ihan pieniä vielä.

Muutoinkin tuntuu, että nykyään aika kiitää kauheaa vauhtia eteenpäin, päivät kuluvat ihan huomaamatta. Liekö se kuuluu vanhenemiseen vai mistä on kyse? Täytän muutaman viikon kuluttua 30 vuotta itsekin, joten eihän tässä enää aivan nuoria olla :). Opiskelut alkavat olla miltei loppusuoralla, viides vuosi päättymäisillään ja ensi vuonna valmistuminen. Töiden ja opintojen puristuksessa sitten harrastamiselle jää sen verran aikaa kuin jää. Ei auta kuin sopeutua. Ensi vuonna pitäisi onneksi helpottaa kun on paperit taskussa ja tentteihin lukeminen jää pois. On ”vain” töitä, tosin niitäkin on odotettavissa paljon.

Joka tapauksessa Viiman synttärien kunniaksi otettiin pikaisesti illalla potretit koko kööristä. Vähän näyttävät räjähtäneeltä, olisihan niitä ehkä vähän voinut siistiä kuvausta varten. No, ensi kerralla sitten.

MK253191

MK253195

MK253251_

MK253369

MK253387

MK253374

MK253218

MK253211

MK253207

MK253401

MK253416

Viiman sisaruksista on tullut varsin hienoa porukkaa. Mimmi on jo noussut agilityssä kolmosluokkaan ja meno näyttää videoiden perusteella varsin näppärältä! Lila nousi myös kakkosluokkaan. Into pääsi Nextleveliin ja kuulemma on varsin pätevä tyyppi samoin. Kiri on debytoinut ykkösissä mutta ei ole vielä kauheasti ehtinyt kisata. Se painaa aina treeneissä jäätävää vauhtia ja on todella makea aksakoira. Kronon kuulumisia pitäisi taas kysellä, hänen omistajansa ei ole Fb:ssä joten ei tule ihan niin säännöllisesti oltua yhteyksissä. Viima ei ole vielä aksakisoihin ehtinyt, mutta katsotaan miten työ- ja opiskelukiireet antavat myöten nyt kevään aikana. Sen kanssa on kyllä todella mukava tehdä aksaa.

Terveyden suhteen on tämä pentue ollut todella mallikas. Ainoa ilmaantunut ongelma on Lilalla olevat ylimääräiset ripset (distichiatis). Luusto on kaikilla terve ja mallillaan, eikä ilmeisimmin mitään kummempia jumituksia tms. ole ilmaantunut vaikka aksakoiria kaikki ovatkin. Kasvattajana olen helpottunut. Olisi ollut todella kurjaa saattaa maailmalle harrastuskoiraksi pentu, josta ei sitten siihen terveyden vuoksi olisikaan. Toki tämä on miltei arpapeliä – vaikka kuinka valitsisit huolella ja paneutuen sen parhaan mahdollisen yhdistelmän, voi jostain piilosta pompata resessiivisiä geenejä esille, saati sitten vielä kaikki monitekijäiset ja epigeneettisesti periytyvät tilat, ominaisuudet ja sairaudet. Onneksi ainakaan tähän saakka tämä poppoo on osoittautunut hyväkuntoiseksi ja -luonteiseksi porukaksi. Toivottavasti jatkossakin näin.

PS. Hieman edelliseen liittyen vielä loppuun uutisia – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin meille saattaa ilmaantua keväällä pieniä tassuja tepsuttelemaan…