Hurraa, sukset saa laittaa taas varastoon!

Kevät etenee hitaanlaisesti mutta onneksi kai kohtalaisen varmasti. Viime päivinä on vuoroin ollut ihanaa auringonpaistetta jolloin hanget sulavat melkein silmissä ja vuoroin pakkasta jolloin maa on jäässä ja taivaalta leijailee lumihiutaleita. Onneksi sentään aurinkoiset päivät ovat olleet voitolla.

Koirien kanssa on päästy lenkkeilemään jo ilman suksia – luksusta! Itsehän inhoan sydämeni pohjasta tarpomista jalkaisin upottavassa hangessa joka lipsuu kengän alla. Tuntuu, kuin rämpisi suossa eikä matka etene. Niinpä miltei kategorisesti kieltäydyn lumiaikaan lenkkeilemästä kävellen. Simo tästä minulle aina toisinaan kitisee mutta kitisköön. Hankeen en lähde uppoamaan, mieluummin muutan vaikka kerrostaloon keskustaan. Muutama vuosi sitten armeijakaupasta hankkimamme iänvanhat (vuosimallia 1981, vanhemmat kuin minä siis!) metsäsukset ovat onneksi pelastaneet parisuhteen estämällä suuremmat kinat ulkoilusta. Niillä eteneminen ei ehkä ole järin kevyttä hommaa ainakaan uppolumessa, mutta voittaa helposti kävelyn!

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

Olen myös pohdiskellut lumikenkien tai Stumpyjen hankkimista, mutta ehkäpä pitäydyn näissä hyviksi havaituissa väleineissä myös ensi talvena. Lumikenkien kanssa joutuu edelleen nostelemaan jalkoja ylöspäin sen sijaan, että niitä liu’uttaisi pitkin hankea eikä se tunnu kovin kätevältä. Äitini hankki Stumpyt Lapin hangille ja kehuu niitä hyviksi peleiksi tunturissa etenemiseen. Kuulemma ovat jotain lumikenkien ja metsäsuksien välimaastosta; jalkaa ei joudu nostamaan askelten välissä mutta ei kuitenkaan löydy sitä samaa liukua kuin pitkillä suksillä. Epätasaisissa maastoissa ovat kai tosi hyvät, mutta täällä meidän tasaisilla menopaikoilla ei ole ehkä tarvetta kuitenkaan niille. Todennäköisesti investoin ennemmin metsäsuksien uusiin siteisiin.

Palataanpa talvesta kevääseen. Meidän kotimmehan sijaitsee keskellä ihania mäntykankaita ison (miltei neliökilometrin laajuisen) hiekkakuopan vieressä. Kuopan takia oikeastaan tämä talo ostettiin aikoinaan, osattiin aavistaa miten mukavia ulkoiluhetkia se meille tulee suomaan. Kuoppa on siitä kiva, että keväisin käärmeaikaan siellä voi lenkkeillä turvallisin mielin eikä myöskään punkkeja tartu kyytiin. Ylipäätään täällä meidän perukoilla noita molempia vihulaisia on hyvin vähän onneksi. Nyt näinä muutamina aurinkoisina viikkoina kuopan pohjoisreuna eli meidän puoleinen reuna on jo mukavasti sulanut auringon paistaessa siihen koko päivän. Niinpä olen saanut jättää suksille hyvästit ja lenkkeillä jo parin ihanan päivän ajan sulalla metsäpolulla. Mikä autuus ja onni! Toivottavasti hyvät kelit jatkuisivat eikä tänä keväänä tulisi takatalvea. Jos tulee, niin menen takaisin talviunille ja herään vasta juhannuksena.

img_20160402_195244.jpg

Todistettavasti sulaa on!

Porkkanan voimalla

img_20160402_200609.jpg

Tie hevosen sydämeen käy vatsan kautta. Tai ainakin tie Fasun sydämeen. Aiemmin taisinkin jo mainita, että väistöissä Fasu ei käytä takapäätään oikein vaan väistää ainoastaan etuosalla takajalkojen valuessa perässä summamutikassa. Tällöin väistättävä pohjeapu ei myöskään mene kunnolla läpi, vaan kylki kuuroutuu ja takajalka on mahdoton saada oikein mukaan. Siispä tämän ongelman kimppuun.

Nyt muutamana päivänä olen pilkkonut tallille mukaan porkkanoita sopiviksi suupaloiksi. Noin peukalonpään kokoiset palat on nopea syödä mutta ovat myös riittävän houkuttelevia Fasun mielestä. Heppaseni on todella ahne ruuan ja makupalojen perään (kuulisittepa sitä hörinää mikä siitä irtoaa heinäaikaan) ja näin ollen nameilla sitä on helppo palkita oikeanlaisesta käytöksestä.

img_20160402_122531.jpg

Muutama päivä sitten kenttä oli ihan sohjoinen ja kävelyä nopeampi eteneminen ei onnistunut. Siispä oli sopiva hetki harjoitella takapään sivuliikkeitä. Tein ihan maastakäsin takapään väistöharjoituksia sivulle ja tottakai porkkanaa satoi palkaksi kun takajalka astui oikein hienosti vartalon alle. Fasu huomasi herkkusuuna erittäin nopeasti jutun juonen ja alkoi jo tarjoamaan uusia väistöaskeleita heti kun porkkana oli kadonnut nieluun. Sen jälkeen kapusin selkään ja tein samaa harjoitusta niin, että kentän aita oli edessä stoppaamassa eteenpäin liikkuminen ja ainoa mahdollisuus oli siirtää takajalkoja sivulle päin etuosakäännöksen tapaan. Fasulla tuntui olevan hauskaa. Se teki töitä oikein tomerana ja ansaitsi kunnon välipalan siinä samalla.

Tänään kenttä oli jo paremmalla mallilla ja siinä saattoi ravaillakin maltillisesti ja otimmepa myös pienet pätkät laukkaa. Alkuun Fasu oli rento kuin viulunkieli, kipitti pää pystyssä hirvenhölkkää ja taipui kauniit nolla astetta mihinkään suuntaan. Kaarteissa päinvastoin kiihdytettiin vauhtia ja kaaduttiin lapa edellä sisään. Aika kauan sain sitä jumppailla ennenkuin alkoi rauhallisempi tahti löytyä. En tosin ihmettele tätä, pari päivää se on ollut aika kevyellä käytöllä koska opinnot ovat vieneet kaikki vuorokauden hereilläolotunnit…

Porkkanaa oli taas mukana pilkottuna. Olin varautunut selästä käsin kouluttamiseen jolloin ämpäri porkkanapaloille ei ole se kaikkein kätevin säilytyspaikka. Otinkin kotoa mukaan koirien aksatreeneissä yleensä käytössä olevan treenitaskun/-vyön, joka oli juuri passelin kokoinen tähän hommaan. Alkuun tein samaa harjoitusta kuin edelliselläkin kerralla eli paikoillaan nenä kohti aitaa ja siitä takapään siirtoja sivuille pohjemerkistä. Sen jälkeen otin välissä vähän laukkapätkiä ja raviympyröitä (joilla alkoi loppua kohti löytymään mukava pyöreä muoto ja rauhallinen, tasapainoinen tahti). Ennen loppukäyntejä tein harjoitusta, jossa menin käynnissä aina puoli kierrosta ja pitkän sivun puolivälissä pidäte sekä ulkopohkeella takapään kääntö pois uralta ja seis (ja tietysti myös porkkanapalkka). Homma toimi hyvin! Ratsureipas reagoi paljon nopeammin ja tehokkaamminen pohjeapuun ja tuntui jopa odottavan innoissaan merkkiä väistää. Uskon, että sillä oli mukavaa ja väitän, että se oli 96% enemmän hommassa mukana. Se käytti huomattavasti paremmin takapäätään näissä harjotuksissa kuin ilman positiivista palkkaamista. Tällä tiellä tulemme jatkamaan, katsotaan mihin se vie.