Stumpyt testissä

Armeijan vanhoilla metsäsuksilla on tullut hiihdeltyä nyt pari talvea.  Ne ovat ihan kohtuullisen hyvät siihen hommaan, mutta en ole ollut tyytyväinen siteeseen, joka päästää kantapään lipsumaan pois sukselta jolloin nilkka nuljuu ikävästi.


Sain äidiltäni lainaan testattavaksi Stumpyt, jotka ovat jonkinlaiset metsäsuksen ja lumikengän välimuoto. Ne ovat lyhyemmät ja leveämmät kuin metsäsukset ja niissä on poikittainen raidoitus pohjassa jalan kohdalla antamassa pitoa. Äiti käyttää Stumpyjä lähinnä tunturissa umpihangessa menoon, me kävimme testilenkin metsässä Oulun korkeudella.

 


Lyhyestä virsi kaunis, Stumpyjen plussat ja miinukset:

  • + Todella hyvät ja tukevat siteet (toinen kengän kärjen yli, toinen nilkassa), nopeat laittaa jalkaan, eivät irtoilleet kesken lenkin.
  • + Syvässäkin umpihangessa meno tuntui kohtuullisen helpolta, kantoivat hyvin.
  • + Tiheässä metsässä kääntyivät pituutensa (lyhyytensä) vuoksi helposti.
  • + Loivaa ylämäkeä pystyi hiihtämään suoraan pohjan urien antaman pidon ansiosta.
  • + Kompaktit ja kevyet joten helppo pakata auton takakonttiin.
  • – Ei pitoa sivusuunnassa, hankala epätasaisella alustalla. Jäisellä alustalla lipsuivat todella paljon.
  • – Todella kova meteli (sic!) mennessä yhtään jäisellä hangella tai moottorikelkan uralla johtuen pohjan urista. Kaipasin kuulosuojaimia. Umpihangessa ei tätä ongelmaa ollut.
  • – Suksiin verrattuna hitaampaa meno, ei voi hiihtää varsinaisesti vaan eteneminen oli kävelytahtia.


Stumpyt eivät varsinaisesti osoittautuneet maastosuksien vaihtoehdoksi. Luulisin, että lähinnä ovat vaihtoehto lumikengille. Lumikenkään verrattuna Stumpyilla ei tarvitse joka askeleella nostaa jalkaa maasta vaan sitä voi liu’uttaa lumen pinnalla jolloin homma on todennäköisesti kevyempää.


Syvässä umpihangessa esim. tunturissa ne ovat varmasti hyvät, ainakin tämän testailun perusteella voisin ne sellaiseen käyttöön ostaa. Etelämmässä Suomessa lunta ei kuitenkaan niin paljon ole ja matalassa jäisessä hangessa meno on mielestäni suksilla helpompaa, etenkin jos meno ei ole kovin mutkaista eli ei tarvitse väistellä puita jatkuvasti.
Kokeilun perusteella en taida nyt hankkia Stumpyjä sillä syvissä hangissa meno on sen verran vähäistä. Aion hankkia sen sijaan kunnolliset tukevat siteet suksiini, nyt ne ovat lirut yksittäiset remmit. Mikäli jatkossa karavaanimme suuntaa Lappin/Kainuun ym. maisemiin tiuhempaan harkitaan asiaa uudelleen :).

Kevättalven puuhia

Vuoden ankein aika alkaa olla ohi ja aurinko pysyttelee taivaalla yhä pidempiä aikoja kerrallaan. Sen kunniaksi meillä on kaivettu taas metsäsukset esiin varastosta ja käyty hiihtelemässä keväthangilla. Simo on ollut tässä hieman minua ahkerampi mutta aion kunnostautua asian suhteen nyt kun koulupäiviä alkaa olla jäljellä enää yhden käden sormilla laskettava määrä.

Koirat ovat myös päässeet aksailemaan. Eilen kävin bortsujen+Tempon kanssa treenailemassa itsenäisesti ratahommia ja vitsit, miten kivaa meillä oli! Savun kanssa on aina yhtä mukavaa liidellä menemään ja Viima alkaa myös olla hyvällä mallilla. Vielä vähän lisää rutiinia että alkaa lukea rataa itsenäisemmin niin hyvä tulee. Tekisi mieli ilmoittautua jonnekin kisaamaan, täytyypäästä selailla kisakalenteria…

Meitä potuttaa kun joku muu koira aksaa tuolla MEIDÄN radalla!

Fasulle tuli tosiaan hetki sitten hankittua lännensatula maastoiluun ja nyt olen sitä päässyt testaamaan muutamaan otteeseen – hyvältä vaikuttaa. Tukeva istua ja olo on vakaampi kuin enkkusatulassa vaikkakaan tosi toimissa sitä ei sinänsä ole vielä tullut testattua, Fasulla kun ei ole tapana esittää maastossa mitään sirkusliikkeitä.

Toivottavasti kelit eivät aivan jäiseksi menisi, nyt on ollut niin hienot ilmat maastoiluun. Pari päivää sitten käytiin ottamassa ihanat laukat kahden järven välisellä kannaksella, oli huippua :).

Saakelin itsepäinen akka

”Saakelin akka!” taisi Fasu tuumia eilen kun joutui rämpimään polvenkorkuisessa hangessa kymmenennettä kertaa yhtä ja samaa lenkkiä.

Uusi lännensatula pääsi nimittäin heti testiin maastoreissulle. Ajatuksissa oli rento sunnuntaipäivän käyntimaasto järven ympäri – noin puolen tunnin tai maksimissaan kolmen vartin mutka jos oikein matelee. Fasu on yleensä maastossa tosi kiva ja rento, myös ilman hevoskavereita. Porukassa se passaa maastoon jopa aloittelevammalle ratsastajalle (testattu on!), yksinään saattaa katsella vähän enemmän ympärilleen muttei ole koskaan minulle esitellyt mitään kevätjuhlaliikkeitä eikä pyrähdyksiä. Jos jokin paikka epäilyttää se korkeintaan pysähtyy ja pörisee, jatkaen kuitenkin pienestä kehoituksesta matkaa asiallisesti.

Heti tallin pihasta lähtiessä näkyi järven vastarannalla kiitävän pari moottorikelkkaa ja ääni tietysti kuului varsin hyvin aavan aukean yli. Fasu taisi muistaa nuo vekottimen Tyrnävän reissulta ja niinpä sen kävely oli heti alkumatkasta normaalia jännittyneempää. Liekö myös uusi erilainen satula selässä vaikuttanut mielialaan kiihdyttävästi. Lisäksi Fasulla taisi olla hieman kertynyttä pakkasenergiaa jota oli kiva käyttää kyttäämiseen…

Menomatka sujui kuitenkin tavanomaiseen tapaan ongelmitta kunnes oltiin jo lähes loppusuoralla. Lenkin alkupää mutkitteli järveä kiertäen kuitenkin metsän suojissa mutta nytpä tultiin aukealle paikalle jossa vähän aikaa sitten olivat ne kurjat kelkat kaahailleet. Yhtäkkiä alkoi tuntua takapuolen alla siltä, että istuin ruutitynnyrin päällä joka voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Fasu kulki pää pystyssä ja pienintäkin merkkiä odottaen kiihdyttää taivaanrantaan. Pientä pomppua ja pyrähdyksiäkin esiteltiin. Tässä kohtaa totesin lännensatulan olevan totta tosiaan enkkuserkkuaan tukevampi istuin. Yhtään ei huojuttanut tai tuntunut epävakaalta meno vaikkei ratsureima alla ollutkaan aivan tasainen.

Koska olen sitkeä suomalainen akka päätin, että mehän ei maastosta palata tallille huonoissa fiiliksissä ja levottomina – seuraava maasto olisi varmasti sen seurauksena huono. Niinpä käännyttiin samoja jälkiä takaisin vaikka muutoin kymmenessä minuutissa oltaisiin päästy kotipihaan. Metsässä kulki umpihangessa pieni polku joka kiertäminen kesti rivakassa käynnissä vajaan kymmenisen minuuttia. Siinäpä oiva pätkä turhan pöljäilyenergian kuluttamiseen!

Taisi olla jossain kolmannen kierroksen kohdalla kun Fasu tajusi, että pirkule, tuohan ohjaa meidät aina vain samalle reitille ja tahti alkoi muuttua kaahailusta hieman verkkaisemmaksi. Viidennen kierroksen kohdalla se alkoi jo osoittaa merkkejä siitä, että homma on tylsää ja hötkyäminen turhaa. Seitsemäs kierros meni jo rauhallisesti kävellen. Vielä pari kierrosta varmuuden vuoksi… Siinä vaiheessa mielentila oli jo niin hyvä, että pudonnut takajalan suoja ei tuottanut ongelmia vaan saatoin rauhassa maastoutua umpihangessa, kaivaa suojan esille, askarrella sen takaisin paikoilleen ja ratsautua uudelleen hevosen tököttäessä paikoillaan kuuliaisena. (On muuten paljon helpompaa nousta umpihangessa länkkärin kyytiin kun voi ottaa nupista kunnolla tukea eikä satula näyttänyt mitään merkkejä pyörähtämisestä mahan alle!)

Lyhyt puolen tunnin maastoköpöttely vaihtui siis lähes kaksituntiseen taaperrukseen, mutta mitäpä tuosta. Päivänvaloa riitti ja lopulta tallille tultiin kuin tultiinkin rauhallisesti käyntiä löntystävän hevosen kanssa. Voi voi Fasua. Yhteistä taivalta meillä on ollut nyt noin vuoden verran mutta eipä ole tainnut reppana vielä huomata, että omistajansa onkin itsepäinen ja sitkeä emäntä joka kanssa ei auta kinata…

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Satulahommia

wp-1486232326301.jpeg

Kävin Fasun kanssa tammikuun alussa päiväreissun Tyrnävällä serkkua ja hänen hevosiaan tapaamassa. Ohjelmaan sisältyi pitkä rauhallinen maastolenkki raikkaassa talvisäässä ja mukavaa oli. Jännitystä ja sydämentykytyksiä (ainakin allekirjoittaneella) aiheuttivat menomatkalla vastaan tulleet seitsemän lujaa ajanutta moottorikelkkaa! Olin estesatulan kanssa liikkeellä ja kieltämättä siinä vaiheessa kun kuulin moottorikelkkojen lähestyvän jylyn katsoin varsin kaihoavin katsein serkkuni hienoa lännensatulaa ja sen tukevaa istuinta… Onneksi a) serkun Rupu-hevonen on viisas ja tasainen suomenratsu joka on nähnyt moottorikelkkoja ennekin eikä niistä sis hötkyillyt yhtään ja b) Fasu on varustettu terveellä järjellä. Niinpä ainoa reaktio oli muutama epäröivä pakitusaskel ja pää pystyssä kauheiden mölisevien vekottimien tuijotus. Todennäköisesti vieläkin rauhallisemmin olisi mennyt jos emäntä ei olisi tutissut selässä hermostuneena.

Paluumatkalla ohitti meidät vielä takaa lähestynyt yksittäinen moottorikelkka, joka ei enää saanut aikaan kummoisempaa reaktiota Fasussa, olihan se jo nähty juttu. Iso hatunnosto sille nuorelle pojalle joka hevoset ohittaessaan hiljensi vauhtinsa todella maltilliseksi ja kaasutti pois vasta jonkin matkan päässä ohitettuaan meidät. Ihanaa, että näin fiksuja nuoria miehiä vielä löytyy! :)

Vaikka maastoreissu menikin ilman tahatonta maastoutumista ei lännensatulan kaipuu jäänyt sille reissulle. Olisihan se turvallisempi maastossa (ainakin huhut kertovat, että niissä istuu tukevammin äkkinäisissä vauhdin- ja suunnanmuutoksissa kuin enkkusatuloissa).

wp-1486232316609.jpeg

Syystä tai toisesta useilla ihmisillä on se käsitys, että lännensatula mallista ja merkistä huolimatta istuu hevoselle kuin hevoselle. Että sellaisen voi vain ostaa täräyttää ilman sovittelua. No, eihän se näin mene, päinvastoin tuntui vielä vaikeammalta löytää se istuva satula Fasun selkään kuin enkkusatuiloiden kohdalla (sillä on koulusatulana Wintec Isabell Werth cair ja estesatulana Wintec pro jump cair, molemmat oikein hyväksi havaittuja).

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Jotenkin minulle oli jäänyt päähän ajatus, että Fasun selkä olisi suora mutta useampaa suoraa länkkäriä kokeilleena jouduin korjaamaan mielipidettäni. Ja tottahan se oli kun tarkemmin katsoi, itseasiassa sen selkä on nykyisellään kohtuullisen kaarevahko. Tilanne on siis muuttunut huomattavasti vuoden takaiseen. Minulle tulleessaanhan se oli todella lihasköyhä ja mm. isoilla lapakuopilla varustettu, okahaarakkeiden törröttäessä ilman viereisiä lihaksia keskellä selkää. Nyt selkä on edestä katsottuna tasainen, lapakuopat täyttyneet ja takapäässäkin jo vähän muhkeutta aiempaan verrattuna.

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Sattuipa mukavasti, että jokin aika sitten bongasin Facebookin westernvarusteiden kirpputorilta ilmoituksen myytävästä Big Horn arabian trail-satulasta. Arabit ovat yleensä hieman kaarevaselkäisiä ja lyhyitä joten uskalsin pyytää tätä yksilöä sovitettavaksi. Tänään ystävällinen myyjä sitten ajeli tallille satulansa kanssa ja kappas vain, sehän tuntuu istuvan! Lyhyen kokeilun jälkeen tehtiin kaupat ja pääsin Fasun kanssa maastoon testailemaan uutta istuinta. Varsin vakaan ja tukevan oloinen peli! Voin helposti kuvitella, että tuosta tippuakseen tarvitsee tasapainon horjahtaa enemmän kuin perus enkkusatulassa. Fasu tuntui myös liikkuvan hyvin satulan kanssa eikä oudoksunut edes ravatessa&laukatessa koristerenkaista kuuluvaa napsuntaa. Myyjä oli erittäin ystävällinen ja lupasi, että saan huomiseen saakka testata vielä satulaa jotta näen mikäli Fasu protestoisikin sen kanssa liikkumista. Reilusti tehty :). Mutta ainakin tämän päiväisen lenkin perusteella tämä länkkä jää meille. Huomenna tiedän lisää!

wp-1486232277770.jpeg