Papun pentutreenipäiväkirja

Koska uusi pentu on aina menetetty tapaus lupaava mahdollisuus korjata aiemmat tekemänsä koulutukselliset virheet (”seuraavan koiran kanssa treenaan kyllä kontaktit kunnolla…” jne., kuka tunnustaa?!) olen vakaasti päättänyt, että Papun kanssa me

  1. …opetellaan kontaktit superhyvin niin, että niitä ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  2. …opetellaan kepit superhyvin niin, että niiden aloitusta ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  3. …satsataan erityisen paljon esteiden itsenäiseen suorittamiseen ja
  4. …opetellaan alusta saakka istuminen, maahanmeno ja seisomaannousu hissinä ilman valumista.

Jokainen koira on opettanut minulle jotain. Maailman paras saksanpaimennin Tara sai ensimmäisenä koirana kestää omistajan koulutukselliset puutteet ja paikkaili parhaansa mukaan epäjohdonmukaisuuttani niin aksaradalla kuin tokossakin. Onneksi sattui olemaan täysipäinen ja hermorakenteeltaan vakaa tapaus! Pepin kanssa opin, että minikoirakin voi tehdä kontaktivirheet alastulossa ja 2on2offin opettamiseen kannattaa panostaa HETI eikä kohta. Hups. Seuraavien koirieni kanssa onneksi on alkanut jo järkeä olla omistajan pääkopassa sen verran, että alusta saakka on osattu tehdä edes jotain oikeita asioita. Mahdollisesti olen siis kehityskykyinen yksilö.

Summa summarum, Papun kanssa on tarkoitus heti alusta saakka tehdä leikin varjolla pohjatyötä suunnitelmallisesti tähdäten kohti tulevia agilityhommia. Pienenkin pennun kanssa pystyy jo tekemään yllättävän paljon, kun pitää järjen päässä ja ”treenaa” minuutin silloin, toisen tällöin. Varsinainen lajiharjoittelu aloitetaan vasta kun kroppa on kehittynyt riittävästi. Siihen saakka pohjustetaan yhteistyötä ja itsenäistä ongelmanratkaisukykyä, harjoitellaan kropan hallintaa ja tehdään aksaan valmistavia juttuja.  Viiman kohdalla harmitti, ettei tullut pidettyä minkäänlaista kirjaa pentutreeneistä. Toimikoon tämä postaus siis ikäänkuin treenipäiväkirjana pentuajan, jota täydennän sitä mukaa kun Papu kasvaa. Jos muistan. Yritän.

Papun pentutreenit

  • Ensimmäisellä viikolla kotiutumisen jälkeen, siis 12 viikon iässä: luoksetulon vahvistamista namipalkoilla paljon, imuuttamista ruualla jatkon seuraamisharjoittelua ajatellen. Istuminen ja maahanmeno, molemmat taaksepäin ja maahanmeno hissinä heti alusta jotta jää lihasmuistiin. Leikkiminen lelulla, Papu saa voittaa taistelun joka kerta. Sylissä rauhassa selällään oleilua ja tassujen käsittelyä ajatellen tulevia kynsien leikkuita. Hampaiden katsomista ohimennen.
  • 13 viikkoa: jatkettu imuuttaen alkeisseuraamistreeniä, tavoitteena se, että tavoittelee namia aktiivisesti kädestä myös kävellessä, alkuun meinasi nimittäin jäädä paikoilleen tököttämään kun nami lähti liikkeelle. Edelleen maahanmeno ja istuminen, käsiavuilla. Pääasia, että molempiin menee hissinä taaksepäin eikä valu eteen. Luoksetulo alkaa vahvistua, tulee luo kauhealla vauhdilla pihan toiseltakin puolelta kutsusta :). Luoksetuloa myös juostessani karkuun/poispäin. Namipalkalla tietysti.
  • 14 viikkoa: Oltiin reissussa ja Papu hoidossa, ei kummempia treenejä. Paljon sosiaalistumista hoitopaikassa :).
  • 15 viikkoa: ”Odota” -käskyn alkeisharjoittelua – istumaan meno onnistuu jo käskystä jonka jälkeen ODOTA+käsimerkki, muutama sekunti ja nami palkaksi. Hienosti malttaa jo odottaa istuen, pomppiminen jäänyt pois harjoittelun myötä! Lisäksi ”opetellaan oppimista”, eli treenataan Papulle ajatusta päähän siitä, että itse voi tienata palkkaa tarjoamalla erilaisia käytöksiä. Sheippauksen alkeita siis, aloitettiin kuonokosketuksella. Laittelen tästä lähiaikoina videota.

Tervetuloa perheeseen, Papu!


Eilen oli aihetta juhlaan kahdestakin syystä. Valmistuin virallisesti ja sain todistukset koulusta kuuden vuoden urakan päätteeksi. Lisäksi tähän poppooseen liittyi mukaan pieni mutta sitäkin pippurisempi sheltin alku Papu (https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI27614%2F17&R=88).

Olin jo vuoden ajan katsellut shelttipentueita vähän sillä silmällä puolitosissani, että jos vastaan tulisi joku kiinnostava aksaan sopiva kakara. Aika vähän niitä kuulkaas on! Tai sitten ne harvat viedään käsistä eivätkä ehdi edes ilmoituksiin saakka… Näyttelyvanhemmista kyllä löytyy, mutta kun toiveena oli, että vanhemmilla pitäisi olla näyttöä kisakentiltä edes jonkin verran ja luonteesta en ollut valmis tinkimään. Shelteissä on varsin paljon varautuneita ja arkoja yksilöitä joten tarkkana saa olla. Sattumalta huomasin, että samassa seurassa treenaavalle Jenniinan Novalle oli tullut pentuja ja kiinnostuin. Nova on tuttu jo parin vuoden takaa kun vasta aloitteli aksauraansa, ehti treenata yhden kauden minunkin ryhmässäni. Mahtavan säpäkkä, pippurinen, nopea ja avoin koira! Luonnetestipisteetkin kertoo jotain, 205 sekä laukausvarma. Pentueen isäkin on kolmosissa kisaava agilitykoira joten hyvältä vaikuttaa.

Papu tallusteli taloon sisään rohkeasti häntä pystyssä, kiersi tyytyväisenä kaikki nurkat ja moikkasi empimättä reippaasti isot koirat, superpentu! Lilli oli tietysti heti ensi hetkistä alkaen tyytyväinen uuteen oman kokoiseen leikkikaveriin, Watti&bortsut tyynen hyväksyviä asian suhteen ja Tempo hieman ennakoidusti oli ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että pikkutyyppi on tosi ällöttävä ja sen saisi palauttaa saman tien… Onneksi yöunien jälkeen Tempokin on lieventänyt kantaansa huomattuaan, että tämä kaveri on fiksu tyyppi eikä tee liikaa itseään tykö vanhemmille. Papu näyttää lukevan ikäänsä nähden koiraa varsin hyvin ja toimii kaikkien viiden ison koiran kanssa eri tavoin riippuen koirasta – Lillin kanssa painitaan ja riehutaan, Wattia ihaillaan vähän kunnioittaen, bortsut on vähän tylsiä kun niistä ei ole leikkikavereiksi mutta ihan jees silti ja Tempon antaa olla omissa oloissaan. Näin ollen Tempo on saanut tutustua tyyppiin omaa tahtiaan mikä on sille sopiva juttu!

Jatkossa Papusta on tarkoitus tietysti tulla minulle aksakentille kaveri. Toivotaan, että se on perinyt vanhempiensa luonteet ja vauhdin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta – taistelee hyvin lelusta, on ahne ruualle ja rohkea pikkukaveri :).

Valmistumisen johdosta elämään on tulossa muitakin muutoksia kuin uusi laumanjäsen – meidän on aika sanoa ainakin hetkeksi hyvästit Oululle ja muuttokuorma suuntaa kesän aikana Etelä-Suomeen, tarkemmin ottaen Kanta-Hämeeseen. Simon työt ovat edelleen suurimmaksi osaksi Vantaalla ja minulle löytyi työpaikka Lahdesta. Uusi talo löytyi sopivasti puolivälistä näitä. Talon etsiminen oli varsinainen urakka sinänsä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta siitä lisää toisella kertaa. Tulevana torstaina pitäisi kauppakirjat allekirjoittaa ja sen myötä laittelen varmasti blogiinkin vähän enemmän tietoa meidän tulevista kuvioistamme.