Syyspuuhia

Syksy saapui myös Etelä-Suomeen ja ruska sen myötä. Ilmat ovat olleet ihanan leppeitä ja aurinko paistanut kiitettävän usein eli pelkässä vesisateessa ei olla jouduttu tarpomaan. Meidän pihassa on todella paljon isoja lehtipuita – vaahteroita, haapoja, koivuja, pihlajia – ja niiden myötä myös maassa lehtiä iiiso määrä syksyisin. Koirista sai otettua ihanan porukkakuvan vaahteran juurella.

Harmillisesti myös agilitykenttää ympäröivät lehtipuut ja niinpä jouduin haravan varteen. Koirat toimivat työnjohtajina kun kärräsin maitokärryllisen toisensa jälkeen vaahteranlehtiä metsänlaitaan. Harmillisesti kentälle tuli vielä lisää lehtiä tämän jälkeen enkä edes jaksanut haravoida koko kuuttasataa neliömetriä. Täytynee lähipäivinä googletella saisiko jostain lähistöltä vuokrattua lehtipuhaltimen päiväksi. Sillähän voisi sitten puhallella myös muun pihamaan siistiksi.

Haravointiurakan jälkeen järjestelin esteitä kentällä vähän uuteen malliin kontaktien treenaamista varten. Olen hieman laiska muuttelemaan yksin esteiden paikkoja, ja nytkin kentällä on puolet kesää ollut lähes sama ratapohja, jota sitten olen pienellä hienosäädöllä muokannut aina tarpeen mukaan.

Olen tuskaillut koirien kontaktien kanssa jo pidemmän aikaa. Kaikilla on 2on2off enkä näillä näkymin aio sitä muuttaa. Patullekin päädyin valitsemaan sen juoksarien sijaan, seuratessani viime kesänä SM-kisoissa minien ja medien (ja pikkumaksien) finaalia. Suurimmalla osalla top-10:ssä (saatika top-20:ssä) olijoista oli pysärit ja ne toimivat hienosti kun toimivat. Tein vähän tilastoakin asiasta, mutta en ole varma hävitinkö ne lukemat jo jonnekin bittiavaruuteen, tarkoitus oli kyllä laitella niitä tänne blogiinkin. Katsotaan myöhemmin löytyykö. Lisäksi olen seuraillut jo pidemmän aikaa fb:n juoksukontaktiryhmää ja tuntuu, että sielläkin moni tuskailee kontaktien kanssa piiiitkästä treenitaipaleesta huolimatta ja osa on päätynyt palaamaan takaisin pysäreihin. Päätin siis, että treenaan pysärit todella hyviksi ja olen tyytyväinen.

Lillin kanssa ongelmana on lähinnä se, että a) ellen ole kirittämässä sitä edellä se tulee vähän hitaasti alastulo-osuuden puomilla ja jää siihen kontaktille ”sivuun” roikkumaan eikä fokusoi eteenpäin. Lisäksi b) se saattaa kisoissa roiskia kontaktin koska olen ollut tyhmä enkä ole tarpeeksi tiukasti vaatinut siltä asiaa kisatilanteissa. Lisäksi olen viime vuosina liian vähän treenannut Lillin kanssa kontakteja ja mennyt tuuritekniikalla… Viimalla aikalailla samat ongelmat. Eli jotain tarvitsisi tehdä.

Pyörittelin tätä kontaktiasiaa päässäni pari päivää ja mietiskelin miten saisin koirat parhaiten oppimaan sen täydellisen pysärin. Mielestäni oma vahvuuteni agilityssä on nimenomaan koiran kouluttaminen sen näkökulmasta ja asioiden ketjuttaminen. Tykkään pähkäillä eri tapoja opettaa koirille temppuja (joita agilityesteetkin sinänsä ovat) ja haluan, että koirat oikeasti tajuavat itse asioita. Koska en myöskään ole maailman sulavin liikkuja enkä ikinä kykenisi painamaan agilityradalla koirien edellä kuten moni upea huipputasolla kisaava ohjaaja, täytyy kompensoida ohjaajan puutteita kouluttamalla koirista itsenäisiä suorittajia… Niinpä pari päivää asiaa mietiskeltyäni olin kehittänyt uuden treenisuunnitelman ja periaatteet meille. Nyt vain tuumasta toimeen ja katsotaan millaista tulosta syntyy. Lupaan raportoida blogiinkin jatkossa mikäli saan hyvää jälkeä aikaiseksi :).

Strömforsissa treeniä

Viime viikonloppuna treenattiin Lillin kanssa hienoissa puitteissa ja hyvässä ohjauksessa. Meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Ari Kuparisen ja Sanni Kariniemen vetämään treeniviikonloppuun ja tottahan sinne oli mentävä!

Tuttuun tapaan helteiden alettua muuttui turkki kesämittaan ennen leiriä.

Leirin puitteet olivat aivan ensiluokkaiset Ruotsinpyhtään Strömforsin ruukissa. Treenit pidettiin Strömfors Dogsportin hienossa hallissa joka pysyi ihanan viileänä huolimatta koko viikonlopun meitä hellineestä +28 asteen helteestä. Pohja oli todella hyvä juosta niin ohjaajan kuin Lillin mielestä!

Osa leiriläisistä majoittui ruukilla olevassa bed&bistrossa jossa syötiin myös illallinen (todella hyvää kuhaa) ja aamiainen sekä istuttiin hetki iltaa.

Itse kuitenkin tuttuun tapaan pakkasin koko poppoon (Simon ollessa työmatkalla) asuntoautoon koska kuuden koiran kanssa hotellihuoneessa majoittuminen olisi jotain aika… Extremeä.

Asuntoauto pysyi yllättävän viileänä vaikka ulkona paahtoi armoton aurinko!

Treenit vedettiin kahtena päivänä ja huomasi kyllä, että ruosteessahan tietysyi olen pitkän agilitytauon jälkeen. Onnistumisiakin tuli onneksi ja saatiin hyviä eväitä jatkoon. Lisäksi tajusin, että minähän itseasiassa osaan juosta jos on pakko 😱. Tätä täytyy jatkossa saada lisää.

Strömforsin ruukin miljöö oli varsin hulppea aksaleiri pitoon ja sitä voin lämpimästi suositella myös muutoin matkailevalle! Alueella on ihania pieniä käsityöläisputiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja terasseja, kesäteatteri ja taidegalleria… Majoitusta löytyy useampia vaihtoehtoja ja ainakin osaan koirat ovat tervetulleita. Asuntoautoille/-vaunuille ei ole varsinaista leirintäalueelta mutta ainakin meillä onnistui helposti aksahallin pihassa kysymällä yöpyä.

Leiriltä jäi käteen hyviä oppeja (mehän osataan ne persjätöt!!) ja tavattiin monia tosi mukavia uusia ihmisiä mikä on kivaa koska Etelä-Suomeen muuton jälkeen en vielä tunne lähes ketään agilityihmisiä lähialueelta 😊. Toivottavasti vielä päästään uudelleen leireilemään.

Päivitystä

Ohhoh, miten tuo aika on kiiruhtanut eteenpäin. Uudessa kodissa ollaan asuttu koko porukka tyytyväisenä jo puolitoista kuukautta ja uudessa työpaikassa ensimmäinen kuukausi täynnä. Kivaa on ollut! Koska olen ollut kiireinen ja laiska, enkä ole ehtinyt tänne kaiken tohinan keskellä sen kummemmin päivitellä kuluneita tapahtumia vaan summaan ne lyhyesti tässä.

  1. Muutto sujui hienosti, sahattiin Oulun ja Hausjärven väliä kuin hullut peräkärryn kanssa ja hermo alkoi mennä. Lopulta (melkein) kaikki kamat saatiin uuteen kortteeriin.

    Haikein fiiliksin viimeinen kuorma starttaamassa pihassa.

    On hämmästyttävää, miten paljon voi tavaraa löytyä yhdestä talosta…

    Ensimmäinen yö uudessa kodissa.

  2. Tupaantulijaiset juhlittiin ja hauskaa oli. Pihalle vuokrattu sauna osoittautui leikkimökkiäkin pienemmäksi mutta löylyt oli silti hyvät. Ensi kesänä kuitenkin toivottavasti pihasauna on jo remontoitu………

    Tähän miniatyyrisaunaan mahtui kerralla jopa viisi saunojaa, usko tai älä! Toista kertaa emme tosin tätä yksilöä vuokraa :D.

  3. Talo on ollut IHANA. Tilaa riittää – ja oletettavasti talvella sähkölasku on sen mukainen. Pitänee tilata nuohooja ja iso kuorma polttopuuta pihalle vähän ennakoiden. Koirat on tykänneet myös. Pihalla on ehditty ottaa pienet aksatreenit, mutta isompia kotitreenejä joudutaan vielä odottamaan kunnes kenttä on saatu aikaiseksi. Piha on hieman kalteva ja isompaa tasaista kohtaa on vaikea löytää. Keppitreeniä sentään saa aikaiseksi ja tänään kävin hakemassa Hämeenlinnasta omaksi hienon Agimetin alumiinisen keinun. Simo oli ihana, ja vinkkasi kun näki sen myytävänä facebookissa eikä yhtään marmattanut vaikka siihen upposi ihan sievä summa rahaa! Kyllähän harrastuksiin täytyy satsata ja uutena olisi ollut vielä kalliimpi. Uusia lenkkeilymaastoja ollaan ehditty kodin ympärillä koluta ja hyväksi havaita.

  4. Uusi harrastuskin on löytynyt muuton myötä – sienestys. Tällä seudulla kasvaa kantarelleja, etenkin jos viitsii ajella autolla vähän kauemmaksi. Niitä ei Oulussa juurikaan näe… Uuden harrastuksen myötä ollaan kokkailtu ja nautiskeltu useana iltana mm. kantarellipastaa (aivan superhyvää!),  kantarellikeittoa ja sienipiirakkaa. Muita sieniä en ole vielä uskaltanut poimia myrkyllisten pelossa, mutta ensi kesänä ajattelin opetella tattien salat. Niitä ei kai voi seikoittaa vaarallisiin sieniin ja tatteja onkin täällä näkynyt.
  5. Koska lyhyen (noin tunnin ajomatkan) ajomatkan säteellä on monia hienoja kansallispuistoja ynnä muita runsaasti tarjolla, ollaan käytetty tietysti tämä hyödyksi ja viimeksi vierailimme mm. Forssassa Torronsuolla pitkospuureitillä. Hieno oli suo syysruskassa! Kuvia lisää tuonnempana. Koirat kulkivat hienosti jonossa pitkoksilla, olin oikein ylpeä.


  6. Ollaan ehditty jo käydä ensimmäiset treenit meidän uudessa seurassa, RimA:ssa. Hallille ajelee päälle 20 minuuttia kotoa ja pohja on älyttömän hyvä juosta! Pikku-Patukin on päässyt kurvailemaan ensimmäiset hallitreeninsä ja näyttää syntyneen aksaa suonissaan <3. Seura vaikuttaa hyvältä ja lähialueella muutoinkin on paljon agilitytapahtumia/-kisoja/-koulutuksia, joten pohjoisen likka on onnellinen. Aivan luksusta, kun joka viikonloppu on kisat jos vain haluaa. Ekstempore ollaan myös käyty jo kertaalleen Savun&Viiman kanssa Agility Akatemialla Juhan treenissä kun satuin saamaan irtovuorot ja vitsit, että oli mahtavaa. Juosta sai kuin hullu ja kunto loppui kesken mutta eipä auta kuin alkaa omaa fysiikkaa parantamaan.

    Minimiehen ensikosketus renkaaseen.

  7. Viiman kanssa kurvailtiin kisoissa kakkosten ensimmäinen nolla ja LUVA Forssassa pari viikkoa sitten. Toinenkin oli hyvin lähellä kunnes ohjaaja laittoi bortsun väärään päähän putkeen, hups. Savu kaahaili pari hylkyä samaisissa kisoissa mutta hauskaa sillä näytti olevan. Seuraavissa kisoissa tarvitsisi ohjaajan alkaa juosta lujempaa ehtiäkseen. Huh.
  8. Oulunsalon talo saatiin myytyä jo toisen näytön jälkeen, kiinnostuneita oli ollut tosi paljon. Sitä en ihmettele, kun ulkoilumaastot on Oulun upeimpia eikä talokaan hullumpi :). Talo meni tietääkseni koiralliselle perheelle joten hyvä homma. Ikävä jää, mutta aika aikaansa kutakin ja nyt rakennetaan toistaiseksi elämää täällä puolen Suomea.
  9. Simolla alkavat uudet opinnot ilmailuun liittyen, lennonopettajan paperit siis tähtäimessä ja ehkäpä sen seurauksena vaimonsakin hankkii vielä joskus lentolupakirjan. Katsotaan kestääkö parisuhde sen kurssin…

    Simon ensimmäinen oppilas.

Lyhyestä virsi kaunis. Jotain varmasti unohtui mutta ehkä siinä tärkeimmät syyskuun osalta. Lokakuussa odotellaan sukulaisia ja ystäviä käymään useampana päivänä ja aksaillaan tietysti töiden lomassa. Ystäviä ja tuttavia toivotetaan ilman muuta tervetulleiksi käymään, joten jos satutte tänne suunnille vaikka aksakisailemaan tai muutoin, ilmoitelkaa :).

DIY pujotteluohjurit

Tarkoituksena oli tilata pujotteluohjurit jostain niitä valmistavasta firmasta, mutta köyhän vastavalmistuneen budjetti supistui murto-osaan yllättäen talokaupan ja varainsiirtoveron myötä. Onneksi on ihania kavereita olemassa – sain Einarilta&Jingiltä ensinnäkin raksalta ylijääneitä vesiputken(?) pätkiä ja lisäksi Einarilta hyviä neuvoja ohjureiden valmistamiseen. Siispä tuumasta toimeen. Ohjureille tuli hintaa kokonaiset 11 euroa (puutarhaletku), koska loput kamppeista oli kotona jo remontin jäljiltä. Mikäli olisin ostanut kaiken uppoaisi pari, kolme kymppiä varmaan näihin maksimissaan? Koska ohjureista tuli ihan käypäiset ja toimivat ajattelin jakaa ohjeen blogiinkin, josko joku muukin hyötyisi siitä!

Tarvikkeet:
– Vesiputkea(?) tmv, no joka tapauksessa rautakaupasta halvalla saatavaa ohutta, jäykkää muoviputkea. Yhden ohjurin pituus on noin 150 cm
– Paksua jäykkää puutarhaletkua tmv, jonka halkaisija on sama kuin pujottelukepin
– Ohutta puurimaa/-tappeja, juuri sen paksuista, että menee vesiputken sisään
– Ruuveja ja prikkoja (aluslevyjä?)
– Akryylimassaa/liimaa tms. mitä nyt sattuu löytymään. Ehkä tavallinen Erikeepperikin käy. Meillä sattui olemaan remontin jäljiltä jotain Byggmaxin all-in-one -remonttimassaliimaa joka pelitti oikein hyvin.
– Porakone tms ruuvaamiseen, mattoveitsi letkun leikkaamiseen, saha riman pätkimiseen yms. työkaluja

 

Puutarhaletkua löytyi metritavarana Bauhausista, 5,50e/m ja menekki oli vajaa kaksi metriä kahdeksaan ohjuriin.

Vesiputkea (valkoista) saanee jokaisesta rautakaupasta. Oikealla akryyliliima ja pursotin, molemmat Byggmaxista muistaakseni hankittu. Muukin käy. Vasemmalla puurimat.

Riman on oltava sen paksuista, että menee vesiputken sisään.

Vesiletku ja pujottelukeppi ovat halkaisijaltaan samat.

No niin, tarvikkeet on hankittu ja päästään askartelemaan. Aluksi pätkin puurimasta noin 4 cm pituisia pätkiä, kaksi per ohjuri. Pursotin akryylimassaa vesiletkun päästä sisään muutaman senttimetrin verran jonka jälkeen puuriman pätkä sisään. Akryylimassa liimaa sen paikoilleen. Kuivumista kannattaa odotella seuraavaan päivään.

Rima on paikoillaan ja nyt odotellaan akryylin kuivumista.

Kun akryyliliima oli kuivunut seuraavana päivänä päästiin jatkamaan. Pätkin vesiletkusta noin 10-15 cm pituisia pätkiä. Liian lyhyet eivät pidä ohjuria riittävän napakasti kiinni kepissä ja liian pitkä taas estää useamman ohjurin laittamisen samaan pujottelukeppiin kiinni. Halkaisin nämä pätkät pitkittäissuunnassa mattoveitsellä. Kokeilun myötä huomasin, että halkaisu kannattaa tehdä loivan S-kirjaimen muodossa eikä suoraan, tällöin ohjuri pysyy paremmin kepin ympärillä. Alla tarkempaa kuvaa halkaisusta.

Ruuvasin halkaistut vesiletkun pätkät vesiputken päissä oleviin puutappeihin kiinni. Ruuvin alle kannattaa laittaa prikka, jottei letku repeä. Liian leveä prikka estää vesiletkun puristumisen kepin ympärille joten vältä sitä.

Tässä on letku ruuvattu kiinni vesiputken päässä olevaan puutappiin.

Loivasti viistoon halkaistuna vesiletku piti ohjurin paremmin pujottelukepissä kuin suoraan halkaistu.

Siinäpä. Ei muuta kuin treenaamaan! Kiitokset Einarille vinkistä!

Vaavahan osaa aksata!

Viime viikonloppuna Viima avasi lopultakin kisauransa aksassa, lopultakin! Ja se meni paremmin kuin hyvin…

Raahessa oli la ja su molempina päivinä kaksi rataa ykkösille, mutta Hennan kanssa päätimme osallistua vain lauantaina. Harmillisesti tulin itse kipeäksi ennen kisoja enkä ollut juoksukunnossa, joten Henna pääsi tuurailemaan kartturin rooliin Viimallekin. Vähän jännitti miten menee, Viima ei ole aiemmin aksannut kenenkään muun kanssa ja muutenkin olen lellinyt sen pilalle, oma sylivaavani :). Onneksi ihana narupallo vie voiton äiskästäkin ja lämppäesteiltä lähtien homma toimi hyvin.

Hennalla oli iso urakka: nalalle yksi rata miniykkösissä, Nemolle yksi rata maksiykkösissä ja Kirille+Viimalle molemmille kaksi rataa maksiykkosissä. Simon kanssa hoideltiin kepon ja ketyn roolia ja vaihdettiin koiria radalle kuvaamisen lomassa, joten homma toimi. Juoksukuntoa kyllä vaati kun Viiman ja Nemon ratojen välissä oli vain yksi koira.

Ensimmäiseltä radalta Viimalle tuli 10 virhepistettä kielloista hypyltä ja tippuneista muurinpalikoista, mutta rata oli muutoin aivan todella hyvä ja sujuva. Jopa kepit menivät ongelmitta vaikeasta keppikulmasta huolimatta! Hieman näki, että ”väärä” kartturi sekoitti pienen bc:n ajatuksia, ei aivan yhtä hyvin tahtonut irrota esteille kuin normaalistikin ja siitähän ne virhepisteet johtuivatkin.

Toinen rata oli oikein hyvää katsottavaa – Viima irtosi jo hieman paremmin, etenki sujuvasti, otti kaikki kontaktit oikein mallikkaasta ja kepit aivan superhienosti. Keppejä olin eniten jännittänyt ennen reissua, treenimäärä on niillä vain jäänyt liian vähäiseksi kun kevät on ollut mitä on koulun kanssa. Henna ohjasi onneksi kepit tosi hyvin ja päästi Viimaa sopivasti edelle jotta sai hakea itse aloituksen. Hienosti se taittui kovasta vauhdista ekaan väliin ja pujotteli hyvällä vauhdilla loppuun katse eteenpäin suunnattuna vaikka Henna oli taaempana. Vaan kun keppien jälkeen oli alla puhdas rata niin jo alkoi emäntää jännittää radan reunalla, sydän tykytti ja hiki kirposi otsalle… Tarkasti meni onneksi loppurata ja maaliin tullessa nolla virhepistettä! Lopulta oli vieläpä nollavoitto ihan hyvällä ajallakin (miinus 13 pilkku jotain). Hieno pieni Vaava!

Liitteeksi videotodiste hienosta uran avauksesta: