Vaavan aksat

Tällä viikolla on aksalle ollut pitkästä aikaa kalenterissa tilaa riittävästi. Ollaan käyty Hennan kanssa pariinkin otteeseen hallissa tekemässä pientä radanpätkää. Mukana ovat olleet bortsut ja Lillis. Kaikille olen ratatreenit lisäksi ottanut perustreeniä etenkin puomille (ja Viimalle kepeille).

wp-1452286813629.jpeg

Puomi on nyt se meidän mörköeste :P – kaikki kolme tahtoivat mennä sen hitaasti hitaasti läpi. Tai oikeastaan, hyvällä vimmalla kiipeävät kyllä ylös mutta ellen ole rinnalla tai edessä juoksemassa ja kirittämässä jäävät himmailemaan alastulolle ja hiipivät sen alas. Kisoissa sitten L&S hyppäävät mieluusti alastulon kontaktialueen yli kun käyvät kierroksilla. Ääh, olisi pitänyt panostaa itsenäiseen vauhdikkaaseen suoritukseen silloin jo alkeisaksoissa. No, haluan ajatella, että ainakaan Viiman kohdalla mitään ei ole vielä menetetty, koska ylipäätään aksataipaleella ollaan vasta alussa ja kisaamassakaan ei olla vielä käyty. Ja jospa nuo kaksi muutakin vielä saisi jollekin mallille ahkeralla treenillä. Oi kunpa vain olisi se oma puomi (ja oma aksahalli, hah!)… Puomia on tehty kaikille nyt niin, että alastulon lopussa maassa on namit odottamassa ja vauhdin kautta tullaan puomille. Kannustan sanallisesti juoksemaan loppuun mutta en vedätä. Namit syötyään vapautan sitten käskysanalla ja palkkaan lelulla. Viimaa en tosin vielä vapauta vaan kun on syönyt namit menen luokse ja leikitän siitä alastulolta. Treenataan erikseen sitten vapautusta kun tuo itsenäinen suoritus muuten on hallussa. Savulla ja Viimalla pidän lisäksi ylösmenolla puomin harjapalikka bumpperina. Tämä näyttää hyvin toimivan ja kovassakin vauhdissa ponnistavat ylösmenokontaktilta ensimmäisen laukan. Toivottavasti jää lihasmuistiin, kun joka treeneissä vaan muistaa tuota käyttää.

Perjantain omatoimitreeneistä on myös vähän videotodistetta Viimasta kun Henna ystävällisesti kuvaili pientä ratapätkää. Tässä nyt ei mennä muuta kuin hyppyjä ja putkia. Pääasia kuitenkin, että Viimakin pääsee jo tekemään pidempää pätkää ja vähän oppii lukemaan rataa. Typykkä on todella herkkä lukemaan kroppaa ja saan olla tarkkana ohjauksissa, etenkin kun on myös todella nöyrä ja halukas miellyttämään – ei siis halua tehdä virheitä. Jos itse ohjaan huonosti, se jää kysymään ohjetta. Tosin jos tulee isäänsä niin mitä enemmän aksametrejä kertyy alle sen taitavammaksi oppii lukemaan rataa eikä enää ota niin itseensä kartturin mokailuista vaan painaa suuna päänä radalla menemään. Savu on kovempi – kuuntelee kyllä todella hyvin ohjeita mutta annas olla jos olen myöhässä tai ohjaan typerästi. Se tekee päätöksensä millisekunnissa ja on mennyt jo.

Kuten eilen kirjoitun, kävin Savun kanssa Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa ja sain sieltä ajattelemisen aihetta ihan Viimankin kohdalle. Se mitä teet nyt määrittää sen miten teette koiran kanssa tulevaisuudessa. Eli sitä ”vauva-aksaa” ei pitäisi harrastaa yhtään. Jos nyt koiran junnutreeneissä sortuu siihen, että ohjaa ihan tassusta kiinni pitämällä, odottelemalla ja liikaa koiran puolesta tehden on todella vaikeaa jatkossa sitten saada koiraa työskentelemään itsenäisesti radalla. Tietysti harjoitukset tehdään koiran tason mukaan, aluksi helpompia ja lyhyempiä ja tarvittaessa apuvälineitä, etupalkkoja jne. käyttäen, mutta jo alusta alkaen pitäisi opettaa se junnukin hakemaan itse esteet, sietämään etäisyyttä ja lukemaan rataa.

Tuosta videolta heti huomaan sortuvani tähän vauva-aksailuun Viiman kanssa. Varmistelen, odottelen, yliohjaan. No eipä ole uusi huomio. Savunkin kanssa tiedän, että helmasyntini on liika odottelu ja tieto tästä vain vahvistui eilen koulutuksessa. Pitäisi vain rohkeasti alusta saakka osoittaa koiralle tehtävänsä ja sitten luottaa siihen, että se hoitaa hommansa sillä aikaa kun itse etenen seuraavaan ohjauspaikkaan. Onpahan tavoitetta ainakin…

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Otetaan opiksi

Kävin tänään Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa Savun kanssa. Meillä oli 38 esteen rata, joka ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Alkuun tutustuttiin itse ja yritettiin kisanomaista suoritusta. No penkin allehan se meni. Kyllä näkyy emännässä puolen vuoden aksaamattomuus! Tein tyhmiä ohjausvalintoja ja jotenkin koko ratasuunnitelmani oli minikoiralle tehty – tämä on iso ongelmani, rataantutustumisessa vieläkin tulee mietittyä linjat ja ohjaukset kuin ohjaisin shelttiä eikä maksikoiraa. Tähän pitää jatkossa myös kiinnittää erityistä huomiota. Jään odottelemaan aivan typerissä kohdissa vaikka pitäisi mennä jo. Ylivarmistelen sellaiset kohdat Savullakin, jotka maksikoiralla ison laukan ja hypyn ansiosta menisivät ihan luonnollisesti sen enempää tekemättä koska minikoira sujahtaisi siinä kohdassa esim. esteiden välistä. Treeniä siis lisää – minulle.

Harmillisesti kurssilta ei tullut otettua videota – toinen kierros meni nimittäin Savulla ja minulla aika mukiinmenevästi! Tästä en suinkaan ota kunniaa itselleni vaan hyvälle kouluttajalle :). Ensimmäisen kierroksen jälkeen tutustuttiin porukalla rataan ja mietittiin linjaamista tarkemmin. Savun kanssa sain vinkiksi moneen kohtaan mm. jättää koira suorittamaan ja lähteä itse aikaisemmin edelle odottamatta turhaan kuten tekisin minin kanssa. Lisäksi tein valsseja sellaisiin kohtiin, joihin en itse olisi niitä ollenkaan huomannut suunnitella. Minikoiran kanssa noita valsseja tuleekin vähemmän viljeltyä. Pitääpä ottaa ne työn alle, näyttivät toimivan. Lisäksi parissa kohtaa piti koko kuviot ja reitit suunnitella ihan uusiksi. Lillin kanssa käytän paljon poispäinkääntöä ja sylkkäriä, mutta maksikoira jolla on vetävä laukka vaatii sellaiseen paaaaljon enemmän tilaa (etenkin sivuttaissuunnassa esteisiin nähden) kuin pieni sheltti. Ei toimi. Sen sijaan käytin nyt Savulle esim. saksalaista, jaakotusta ja lähetin irtoamaan pitkälle edelle jääden itse taaemmas. Alla esimerkki yhdestä tällaisesta kohdasta, jonka teen Lillin kanssa aivan eri tavoin ja nyt huomasin, että maksin kanssa radat on pakko suunnitella aivan toisin. Ei minusta ole juoksemaan kilpaa bortsun kanssa, kyllähän se pitäisi itsekin tajuta.

minikoiranreitti

Minikoiran ohjausvalinnat

Yllä reitti, jonka olisin ottanut Lillin kanssa: pakkovalssi ensimmäisen hypyn eteen, putkelle pakkovalssi tai persjättö fiiliksestä riippuen. Koiran lähtöpiste on siis puomin alastulo, itse jään puomilla taaemmas.

Maksikoiran ohjausvalinnat

Maksikoiran ohjausvalinnat

Savun kanssa edellinen suunnitelma ei kertakaikkiaan onnistunut. Tai onnistui, mutta kaunista katsottavaa se ei ollut vaikka virhepisteitä ei olisikaan kisoissa tullut, lisäksi vei enemmän aikaa. Savun kanssa ensimmäisen esteen pakkovalssikin jo piti osua eri kohtaan (vertaa piirustuksia), jotta sain sen kääntymään paremmin. Jos tein valssin huolella jotta ei olisi lipsahtanut ansaputkelle (jota ei näy kuvassa mutta oli kutakuinkin noiden vasemman alareunan tekstien kohdalla) en ehtinyt riittävän ajoissa pakkovalssaamaan putken päähän. Jos taas tein valssin nopeasti hutiloiden jotta ehdin putkelle levahti Savun kaari todella laajaksi tai vaihtoehtoisesti se levisi ansaputkeen. Ei hyvä. Olin siis taas jämähtänyt ajattelemaan minikoiran ohjausvalintoja rataan tutustuessa. Kouluttajan neuvosta kokeilin irroittaa Savun muurille ja sieltä putkeen samalla tehden persjätön putken ohi. Tämä toimi todella hyvin! Pitää jatkossakin muistaa käyttää hyödyksi Savun erinomaista estehakuisuutta ja irtoamista. Ihan turhaan sitä saattelen liian pitkälle noille esteille kun pitäisi olla jo itse etenemässä hyvää vauhtia radalla toisaalle. Hyvä oppitunti siis!

Seuraavat asiat jäivät (muun muassa) mieleen treeneistä:
1) Pitää tutustua rataan koiran mukaan ja maksilla irroittaa kauemmas paljon enemmän
2) Täytyy muistaa käyttää koiranpuoleista kättä myös valsseissa/jaakotuksissa
3) Lyhin reitti ei ole (etenkään maksille) aina se nopein
4) Savu reagoi erinomaisesti ja erittäin herkästi katseen puolenvaihtoon – hyvä juttu mutta myös helposti mokaan tässä
5) Valsseja täytyy alkaa käyttämään maksien kanssa enemmän
6) Valssien ajoituksen on oltava paljon aikaisempi maksin kuin minin kanssa
7) En saa saatella koiria niin paljon esteille kun ei noiden bortsujen (eikä Lillinkään) kanssa voi juosta kilpaa! Aiemmin on lähdettävä myös liikkeelle ja jätettävä koira suorittamaan ilman varmistelua. Jään turhaan myös odottamaan ja rytmittelemään Savua moneen kohtaan kun pitäisi vain juosta täysiä eteenpäin. Kyllä se tulee perässä eikä sille tarvitse niin paljon kertoa omalla liikkeellä vihjettä etenemisvauhdista.

Mikä sitten meni hyvin? No Savu irtosi ihan hemmetin hienosti ja teki todella pätevää rataa kun kartturi vain oli ajoissa ja ohjasi linjat huolellisesti! Hieno pikkubortsu <3. Hyvä koulutus ja meillä oli kivaa!

Pakkaspäivän aksat

Jee, hallin oviin napsahti eilen kulkuoikeus omatoimitreeniin. Maksoin siis vuoden viimeisenä päivänä treenimaksun ja malttamattomana kyttäsin sähköpostia monta kertaa päivässä siitä pitäen. Toki nettisivuilla kerrotaan, että viikon sisällä kulkuoikeus aktivoidaan, mutta kun ihminen on kärsimätön luonteeltaan niin minkäs teet :). Ei mennyt kuitenkaan lähellekään viikkoa, eli nopeaa toimintaa!

Tänään siis iltapäivästä bortsut autoon ja hallille. Sää oli varsin kirpeä ja jäinen, joten olo oli kuin michelinukolla ulos astuessa. Hallissa onneksi on varsin mukava +10-15 astetta(?arvio), joten toppapuku päällä ei tarvitse treenata. Treenit olivat simppelit ja samaa kaavaa kuin viimeksi, Viimalle vauhtirallittelua (vielä tahtoo ottaa kaarteissa helposti kieltoja kun lukee minun liikettäni niin tarkkaan) sekä keppejä, Savulle pientä radanpoikasta ja samoin keppejä eri kulmista. Viiman kepit näyttävät jo varsin mukiinmeneviltä! Toki vauhti ei vielä ole samaa luokkaa kuin äidillään, mutta se tulee kun varmuus lisääntyy. Tekniikka on hyvännäköistä, hakee kivasti oikeaan väliin jo putkesta vauhdilla tullessaankin ja pujottelee loppuun hyvällä rytmillä. Olen palkannut säännönmukaisesti pallolla eteenpäin heitettynä kun kääntyy viimeiseen väliin, ja tämä on hyvä. Etupalkkaa ei näillä voi käyttää oikeastaan ollenkaan, aiheuttaa ainoastaan silmänkäyttöä ja hiippailua. Lentävä pallo imuttaa kuitenkin pyrkimään nopeasti kepit loppuun eikä jää katselemaan missä minä menen.

Viimallehan olen opettanut kepit vähän sekatekniikalla käyttäen sekä 2×2-systeemiä että ohjureita. Näyttää toimivan. Nyt jo tuntuu, että sille on se ja sama missä minä menen pujottelun aikana. On siis hyvin hoksannut, että itsenäisesti ne täytyy suorittaa eikä tukeutua ohjaajaan.

Molemmat bortsut olivat päteviä tyttöjä ja meillä oli treeneissä tosi kivaa :). Pakkaspäivän vuoksi saivat treenien jälkeen niskaan omat toppatakit. Näitä takkeja en olekaan täällä muistaakseni sen kummemmin esitellyt, joten nappasin nyt hallilla pari kuvaa niistä. Ompelin siis viime talvena omat takit Savulle, Viimalle, Tempolle ja Lillille. En löytänyt kaupasta mieluisaa mallia, joka lämmittäisi (minun makuuni) riittävän pitkälle takareisiä sekä koko sekän ja lavat. Takit kaavoitin itse ja nimenomaan niin, että ovat takaa jopa vähän liioitellun pitkiä. Tuntuu hyvin toimivan, kädellä kun kokeilee, ovat reisilihakset lämpimät ja koko selkä samoin. Takki ei myöskään laahaa maata ja tarpeilla käyminen onnistuu ongelmitta. Päällä ulkoilukangas, sisällä toppavanu ja sisimpänä fleece tai ohut kangas riippuen takista. Savun takista puuttuu edestä kauluksen resoriosa joka pitää kaulurin tiukempana ympärillä, pitänee aktivoitua ja viritellä se paikoilleen. Lisäksi vielä pitäisi Watille jaksaa vääntää samanmoinen ulsteri.

Edestä...

Edestä…

...ja sivusta.

…ja sivusta.

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Uuden vuoden aloitus

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Valeltiin tinoja, pelailtiin ja tietovisailtiin, syötiin hyvin. Koirien kannalta päivässä ei juuri ollut poikkeavaa normaaliarkeen verrattuna. Lenkillä ei tosin käyty koko päivänä, vaan saivat tyytyä aidatulla kotipihalla ulkoiluun. Kuuden jälkeen ei oltu enää pihallakaan, vaan koko porukka sai herkulliset ydinluut eteensä ja asettuivat tyytyväisenä useammaksi tunniksi niitä jyrsimään. Täällä perillä raketteja ei aivan hirveästi paukkunutkaan, mutta ne vähätkään eivät tuntuneet hetkauttavan koiria lainkaan. Jopa Tempo joka on yleensä todella ääniherkkä ei ollut moksiskaan, vaan nakersi luuta ja lepäili untuvatäkin päällä sängyssä. Vuodenvaihde meni siis todella kivuttomasti :).

Harmittavasti monessa muussa kodissa eletään tällä hetkellä ikävää aikaa – facebook on ollut taas tänään pullollaan ilmoituksia raketteja säikähtäneistä ja karanneista koirista. Ensi yöstä on tulossa ainakin pohjoisessa todella kylmä, joten toivon hurjasti, että kaikki koirat löytyisivät ja pääsisivät ajoissa sisätiloihin. Täälläkin suunnilla on muutama koira karussa, täytynee käydä nyt iltasella vielä lenkillä ja pitää silmät auki.

Uusi vuosi otettiin tänään vastaan aksan merkeissä. Dogantilla näytti olevan sopivasti muutama vapaa tunti iltapäivällä, sinne siis. Tällä kertaa mukaan lähtivät vain Viima&Savu muiden jäädessä Simon kanssa lenkkeilemään kotiin. Alkuun treenailtiin Viiman kanssa vähän keppejä, niille tarvii vielä rutiinia ja kohta pitäisi ottaa ne jo lyhyen radan osaksi. Savun kanssa myös irtoamista kauas kepeille ja pujottelua niin, että minä layeroin sillä aikaa putken. Onnistui hyvin! Lopuksi vielä Viiman kansas ”vauhtirallia” kannustamaan irtoamista oma-aloitteisesti nenän edessä oleville esteille. Isoon rinkiin siis hallin seiniä kiertämään muutamia hyppyjä, putki ja pussi, tätä rallateltiin molempiin suuntiin ja pallo lensi palkaksi kun lukitsi hyvin edessä olevalle esteelle. Nopeasti Viima sai jutun juonesta kiinni. Tätä täytynee tehdä vielä jatkossa lisää, nyt lukee älyttömän herkästi minun kroppaani ja tahtoo kääntyä vielä esteeltä pois vaikka olisi menossa jo ponnistuspaikalla. No nuori koira, eipä muuta kuin rutiinia vain lisää.

wp-1451658158779.jpeg

Dogantilta auton nokka kohti tallia. Vaikka alkoikin jo hämärtää, piti käydä Onnia vielä moikkaamassa ja samalla viedä sinne vähän lisäravinteita. Matkalla muistin, että Onnihan oli hajoittanut riimunsa jokin aika sitten enkä vieläkään ollut muistanut viedä tallille ehjää tilalle. Väliheikin Seo-asema oli onneksi tallimatkan varrella, ja ekstemporepysähdys sinne. Riimu löytyi, olipa vielä ihana cushiontape-pehmustettu ja alessa 6€! Ihan halvalla ei pysähdys kuitenkaan mennyt, sillä bongasin hyllystä metrin mittaisia grippihihnoja. Väliheikillähän on varsin hyvä valikoima koiravarusteita ja vieläpä yleensä varsin mukavilla hinnoilla. Meillähän ei kauhean usein hihnoissa kuljeta, mutta kun kuljetaan niin voi kuvitella miten tehokkaasti saa viisi koiraa kahden metrin grippihihnansa myttyyn ja sotkuun. Viimeksi siis hihnalenkillä kaipasin kovasti lyhyempiä remmejä, ja kaupunkikävelylle nuo metriset riittävät varsin hyvin. Pidemmät sitten aksan lämmittelylenkeille jne. Ihanan väriset hihnat tarttuivat siis mukaan, á 13€, ei paha.

wp-1451662512184.jpeg

Tallille kun päästiin, oli jo miltei pimeää, joten ratsastus jäi tältä päivältä väliin. Tosin säiden oltua mitä ovat on maa aivan jäässä eikä ratsastus muutenkaan ole moneen viikkoon ollut oikein muuta kuin käyntiä ja lyhyitä ravipätkiä. Maastoonkin ollaan viimeksi päästy Onnin kanssa kolmisen viikkoa sitten (jolloin olikin kyllä aivan ihana aurinkoinen talvipäivä). Niinpä tallihommat olivat lähinnä harjailua ja höpöttelyä karvaturvan kanssa.

wp-1451658123545.jpeg

wp-1451662596426.jpeg

Pätevät tallikoirat.

Pätevät tallikoirat.

Jospa nämä kelit pikkuhiljaa tästä paranisivat. Joko kunnolla lunta ja sopivasti pakkasta tai sitten sulaisi tuo viheliäinen jää pois. Hokitkaan ei kengissä kauheasti lohduta peilijäällä ja vaikka tuo kaveri on varsin lunki tyyppi, alkaa senkin pääkopassa näköjään vähän vaikuttaa kuukauden löhöloma. Onneksi Onnin pomput ovat pieniä ja lähinnä naurattavat :).

Pakkoloma aksasta

Edellistä päivitystä lukuunottamatta blogissa on vallinnut puolen vuoden ajan hiljaisuus. Huh, kylläpä aika vierähti nopeasti! Kulunut vuosi tai oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet opintojen suhteen todella raskas – tenttejä oli viime keväänä taas miltei joka viikko ja heti viimeistä tenttiä seuraavana arkipäivänä alkoivat kesätyöt. Töissä ei kesällä mennytkään vain se normaali n. 38h/vko vaan jokaikinen päivä venyi ylitöille, välillä tuntikaupalla. Siihen päälle vielä ilta- ja viikonloppulisätyöt ja tästä tytöstä loppuivat mehut. Koirien aksat ovat jääneet siis puoleksi vuodeksi kokonaan pois ja sitäkin ennen olivat vähissä.

Toisaalta tauko aksasta on tainnut tehdä tälle päälopalle hyvää. Ennen ”pakkolomaa” nakutti pääkopassa jokin pärjäämisen pakko ja suorituspaineet. Ei niinkään kilpailu muita vastaan, vaan se omien suoritusten parantaminen. Pitää kerätä nollia, ottaa täydelliset tiet, tehdä huippua rataa, saada kontaktit kuntoon, treenata vaikeita keppikulmia, tavoitella viimeistä sertiä… Tunnistan itsessäni perfektionistin näissä vapaa-ajankin hommissa. Toisinaan olisi varmaan ihan hyvä oppia kuitenkin vähän hellittämään. Hei tämä on harrastus, ei työ. Hei kukaan ei kuole vaikka mokaan radalla tai jos koira leviää kaarteessa väärälle esteelle.

Satuinpa lukemaan tänään hyvän blogipostauksen joka liippasi liiankin läheltä: Agilityburnout Kelpielife-blogissa. ”Ilmassa tuntuu leijuvan useiden harrastajien mielessä, että kaikki pitää tehdä ja pitää suoriutua aina vain paremmin! Kaikki mahdolliset tekniikat pitää osata, hallita ja käyttää. Kaikkien pitää tavoitella parasta mahdollista lopputulosta ja agility tähtää aina huippusuoritukseen! Kisoissakin vain täydellinen nollatulos kelpaa, eikä hylätty rata ole minkään arvoinen.” Kuulostipa tutulta ja kyllä kalikka kalahti. Onko ihmekään, että aksa alkoi jo jossain vaiheessa tuntumaan pakolta ja ihan muulta kuin kivalta/rentouttavalta harrastukselta, kun ajatukset olivat tuon suuntaiset.

Aksapakkoloman aikana olen pohtinut tätä asiaa. Loma on tehnyt hyvää. Työni on sen verran stressaavaa, että en kaipaa elämääni vapaa-ajalle mitään ylimääräisiä pakkoja ja deadlineja, päinvastoin haluan nollata ja unohtaa paineet sekä kiireen. Niinpä on laitettava tavoitteet uusiksi agilitynkin suhteen tulevaisuudelle. Uuden vuoden lupauksina minä lupaan:
1) ottaa rennosti ja ilman suorituspakkoa treenailla koirien kanssa aksaa pitäen hauskaa
2) kisoissa huomata jokaisen pieleenkin menneen radan onnistuneet kohdat
3) suhtautua kisoihin ”tasontarkastuksina” sen sijaan, että aina mentäisiin tavoittelemaan sitä nollaa ja sertiä

Tänään käytiin aksaamassa koko köörillä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Oli aivan huisin hauskaa! Pitää yrittää päästä mahdollisimman pian taas uudelleen ja muistaa jatkossa löysätä vähän pipoa :).

Loppuun vielä muutamia talvisia kuvia muutaman viikon takaa. Vaikka aksaamassa ei ollakaan käyty, muuta on touhuttu rennolla mielellä pitkin vuotta.

talvi2015_2tempo

talvi2015_4lilli

talvi2015_6viima

talvi2015_3savu

talvi2015_5viimajatempo

talvi2015_1watti