Saakelin itsepäinen akka

”Saakelin akka!” taisi Fasu tuumia eilen kun joutui rämpimään polvenkorkuisessa hangessa kymmenennettä kertaa yhtä ja samaa lenkkiä.

Uusi lännensatula pääsi nimittäin heti testiin maastoreissulle. Ajatuksissa oli rento sunnuntaipäivän käyntimaasto järven ympäri – noin puolen tunnin tai maksimissaan kolmen vartin mutka jos oikein matelee. Fasu on yleensä maastossa tosi kiva ja rento, myös ilman hevoskavereita. Porukassa se passaa maastoon jopa aloittelevammalle ratsastajalle (testattu on!), yksinään saattaa katsella vähän enemmän ympärilleen muttei ole koskaan minulle esitellyt mitään kevätjuhlaliikkeitä eikä pyrähdyksiä. Jos jokin paikka epäilyttää se korkeintaan pysähtyy ja pörisee, jatkaen kuitenkin pienestä kehoituksesta matkaa asiallisesti.

Heti tallin pihasta lähtiessä näkyi järven vastarannalla kiitävän pari moottorikelkkaa ja ääni tietysti kuului varsin hyvin aavan aukean yli. Fasu taisi muistaa nuo vekottimen Tyrnävän reissulta ja niinpä sen kävely oli heti alkumatkasta normaalia jännittyneempää. Liekö myös uusi erilainen satula selässä vaikuttanut mielialaan kiihdyttävästi. Lisäksi Fasulla taisi olla hieman kertynyttä pakkasenergiaa jota oli kiva käyttää kyttäämiseen…

Menomatka sujui kuitenkin tavanomaiseen tapaan ongelmitta kunnes oltiin jo lähes loppusuoralla. Lenkin alkupää mutkitteli järveä kiertäen kuitenkin metsän suojissa mutta nytpä tultiin aukealle paikalle jossa vähän aikaa sitten olivat ne kurjat kelkat kaahailleet. Yhtäkkiä alkoi tuntua takapuolen alla siltä, että istuin ruutitynnyrin päällä joka voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Fasu kulki pää pystyssä ja pienintäkin merkkiä odottaen kiihdyttää taivaanrantaan. Pientä pomppua ja pyrähdyksiäkin esiteltiin. Tässä kohtaa totesin lännensatulan olevan totta tosiaan enkkuserkkuaan tukevampi istuin. Yhtään ei huojuttanut tai tuntunut epävakaalta meno vaikkei ratsureima alla ollutkaan aivan tasainen.

Koska olen sitkeä suomalainen akka päätin, että mehän ei maastosta palata tallille huonoissa fiiliksissä ja levottomina – seuraava maasto olisi varmasti sen seurauksena huono. Niinpä käännyttiin samoja jälkiä takaisin vaikka muutoin kymmenessä minuutissa oltaisiin päästy kotipihaan. Metsässä kulki umpihangessa pieni polku joka kiertäminen kesti rivakassa käynnissä vajaan kymmenisen minuuttia. Siinäpä oiva pätkä turhan pöljäilyenergian kuluttamiseen!

Taisi olla jossain kolmannen kierroksen kohdalla kun Fasu tajusi, että pirkule, tuohan ohjaa meidät aina vain samalle reitille ja tahti alkoi muuttua kaahailusta hieman verkkaisemmaksi. Viidennen kierroksen kohdalla se alkoi jo osoittaa merkkejä siitä, että homma on tylsää ja hötkyäminen turhaa. Seitsemäs kierros meni jo rauhallisesti kävellen. Vielä pari kierrosta varmuuden vuoksi… Siinä vaiheessa mielentila oli jo niin hyvä, että pudonnut takajalan suoja ei tuottanut ongelmia vaan saatoin rauhassa maastoutua umpihangessa, kaivaa suojan esille, askarrella sen takaisin paikoilleen ja ratsautua uudelleen hevosen tököttäessä paikoillaan kuuliaisena. (On muuten paljon helpompaa nousta umpihangessa länkkärin kyytiin kun voi ottaa nupista kunnolla tukea eikä satula näyttänyt mitään merkkejä pyörähtämisestä mahan alle!)

Lyhyt puolen tunnin maastoköpöttely vaihtui siis lähes kaksituntiseen taaperrukseen, mutta mitäpä tuosta. Päivänvaloa riitti ja lopulta tallille tultiin kuin tultiinkin rauhallisesti käyntiä löntystävän hevosen kanssa. Voi voi Fasua. Yhteistä taivalta meillä on ollut nyt noin vuoden verran mutta eipä ole tainnut reppana vielä huomata, että omistajansa onkin itsepäinen ja sitkeä emäntä joka kanssa ei auta kinata…

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Satulahommia

wp-1486232326301.jpeg

Kävin Fasun kanssa tammikuun alussa päiväreissun Tyrnävällä serkkua ja hänen hevosiaan tapaamassa. Ohjelmaan sisältyi pitkä rauhallinen maastolenkki raikkaassa talvisäässä ja mukavaa oli. Jännitystä ja sydämentykytyksiä (ainakin allekirjoittaneella) aiheuttivat menomatkalla vastaan tulleet seitsemän lujaa ajanutta moottorikelkkaa! Olin estesatulan kanssa liikkeellä ja kieltämättä siinä vaiheessa kun kuulin moottorikelkkojen lähestyvän jylyn katsoin varsin kaihoavin katsein serkkuni hienoa lännensatulaa ja sen tukevaa istuinta… Onneksi a) serkun Rupu-hevonen on viisas ja tasainen suomenratsu joka on nähnyt moottorikelkkoja ennekin eikä niistä sis hötkyillyt yhtään ja b) Fasu on varustettu terveellä järjellä. Niinpä ainoa reaktio oli muutama epäröivä pakitusaskel ja pää pystyssä kauheiden mölisevien vekottimien tuijotus. Todennäköisesti vieläkin rauhallisemmin olisi mennyt jos emäntä ei olisi tutissut selässä hermostuneena.

Paluumatkalla ohitti meidät vielä takaa lähestynyt yksittäinen moottorikelkka, joka ei enää saanut aikaan kummoisempaa reaktiota Fasussa, olihan se jo nähty juttu. Iso hatunnosto sille nuorelle pojalle joka hevoset ohittaessaan hiljensi vauhtinsa todella maltilliseksi ja kaasutti pois vasta jonkin matkan päässä ohitettuaan meidät. Ihanaa, että näin fiksuja nuoria miehiä vielä löytyy! :)

Vaikka maastoreissu menikin ilman tahatonta maastoutumista ei lännensatulan kaipuu jäänyt sille reissulle. Olisihan se turvallisempi maastossa (ainakin huhut kertovat, että niissä istuu tukevammin äkkinäisissä vauhdin- ja suunnanmuutoksissa kuin enkkusatuloissa).

wp-1486232316609.jpeg

Syystä tai toisesta useilla ihmisillä on se käsitys, että lännensatula mallista ja merkistä huolimatta istuu hevoselle kuin hevoselle. Että sellaisen voi vain ostaa täräyttää ilman sovittelua. No, eihän se näin mene, päinvastoin tuntui vielä vaikeammalta löytää se istuva satula Fasun selkään kuin enkkusatuiloiden kohdalla (sillä on koulusatulana Wintec Isabell Werth cair ja estesatulana Wintec pro jump cair, molemmat oikein hyväksi havaittuja).

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Jotenkin minulle oli jäänyt päähän ajatus, että Fasun selkä olisi suora mutta useampaa suoraa länkkäriä kokeilleena jouduin korjaamaan mielipidettäni. Ja tottahan se oli kun tarkemmin katsoi, itseasiassa sen selkä on nykyisellään kohtuullisen kaarevahko. Tilanne on siis muuttunut huomattavasti vuoden takaiseen. Minulle tulleessaanhan se oli todella lihasköyhä ja mm. isoilla lapakuopilla varustettu, okahaarakkeiden törröttäessä ilman viereisiä lihaksia keskellä selkää. Nyt selkä on edestä katsottuna tasainen, lapakuopat täyttyneet ja takapäässäkin jo vähän muhkeutta aiempaan verrattuna.

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Sattuipa mukavasti, että jokin aika sitten bongasin Facebookin westernvarusteiden kirpputorilta ilmoituksen myytävästä Big Horn arabian trail-satulasta. Arabit ovat yleensä hieman kaarevaselkäisiä ja lyhyitä joten uskalsin pyytää tätä yksilöä sovitettavaksi. Tänään ystävällinen myyjä sitten ajeli tallille satulansa kanssa ja kappas vain, sehän tuntuu istuvan! Lyhyen kokeilun jälkeen tehtiin kaupat ja pääsin Fasun kanssa maastoon testailemaan uutta istuinta. Varsin vakaan ja tukevan oloinen peli! Voin helposti kuvitella, että tuosta tippuakseen tarvitsee tasapainon horjahtaa enemmän kuin perus enkkusatulassa. Fasu tuntui myös liikkuvan hyvin satulan kanssa eikä oudoksunut edes ravatessa&laukatessa koristerenkaista kuuluvaa napsuntaa. Myyjä oli erittäin ystävällinen ja lupasi, että saan huomiseen saakka testata vielä satulaa jotta näen mikäli Fasu protestoisikin sen kanssa liikkumista. Reilusti tehty :). Mutta ainakin tämän päiväisen lenkin perusteella tämä länkkä jää meille. Huomenna tiedän lisää!

wp-1486232277770.jpeg

 

Porkkanan voimalla

img_20160402_200609.jpg

Tie hevosen sydämeen käy vatsan kautta. Tai ainakin tie Fasun sydämeen. Aiemmin taisinkin jo mainita, että väistöissä Fasu ei käytä takapäätään oikein vaan väistää ainoastaan etuosalla takajalkojen valuessa perässä summamutikassa. Tällöin väistättävä pohjeapu ei myöskään mene kunnolla läpi, vaan kylki kuuroutuu ja takajalka on mahdoton saada oikein mukaan. Siispä tämän ongelman kimppuun.

Nyt muutamana päivänä olen pilkkonut tallille mukaan porkkanoita sopiviksi suupaloiksi. Noin peukalonpään kokoiset palat on nopea syödä mutta ovat myös riittävän houkuttelevia Fasun mielestä. Heppaseni on todella ahne ruuan ja makupalojen perään (kuulisittepa sitä hörinää mikä siitä irtoaa heinäaikaan) ja näin ollen nameilla sitä on helppo palkita oikeanlaisesta käytöksestä.

img_20160402_122531.jpg

Muutama päivä sitten kenttä oli ihan sohjoinen ja kävelyä nopeampi eteneminen ei onnistunut. Siispä oli sopiva hetki harjoitella takapään sivuliikkeitä. Tein ihan maastakäsin takapään väistöharjoituksia sivulle ja tottakai porkkanaa satoi palkaksi kun takajalka astui oikein hienosti vartalon alle. Fasu huomasi herkkusuuna erittäin nopeasti jutun juonen ja alkoi jo tarjoamaan uusia väistöaskeleita heti kun porkkana oli kadonnut nieluun. Sen jälkeen kapusin selkään ja tein samaa harjoitusta niin, että kentän aita oli edessä stoppaamassa eteenpäin liikkuminen ja ainoa mahdollisuus oli siirtää takajalkoja sivulle päin etuosakäännöksen tapaan. Fasulla tuntui olevan hauskaa. Se teki töitä oikein tomerana ja ansaitsi kunnon välipalan siinä samalla.

Tänään kenttä oli jo paremmalla mallilla ja siinä saattoi ravaillakin maltillisesti ja otimmepa myös pienet pätkät laukkaa. Alkuun Fasu oli rento kuin viulunkieli, kipitti pää pystyssä hirvenhölkkää ja taipui kauniit nolla astetta mihinkään suuntaan. Kaarteissa päinvastoin kiihdytettiin vauhtia ja kaaduttiin lapa edellä sisään. Aika kauan sain sitä jumppailla ennenkuin alkoi rauhallisempi tahti löytyä. En tosin ihmettele tätä, pari päivää se on ollut aika kevyellä käytöllä koska opinnot ovat vieneet kaikki vuorokauden hereilläolotunnit…

Porkkanaa oli taas mukana pilkottuna. Olin varautunut selästä käsin kouluttamiseen jolloin ämpäri porkkanapaloille ei ole se kaikkein kätevin säilytyspaikka. Otinkin kotoa mukaan koirien aksatreeneissä yleensä käytössä olevan treenitaskun/-vyön, joka oli juuri passelin kokoinen tähän hommaan. Alkuun tein samaa harjoitusta kuin edelliselläkin kerralla eli paikoillaan nenä kohti aitaa ja siitä takapään siirtoja sivuille pohjemerkistä. Sen jälkeen otin välissä vähän laukkapätkiä ja raviympyröitä (joilla alkoi loppua kohti löytymään mukava pyöreä muoto ja rauhallinen, tasapainoinen tahti). Ennen loppukäyntejä tein harjoitusta, jossa menin käynnissä aina puoli kierrosta ja pitkän sivun puolivälissä pidäte sekä ulkopohkeella takapään kääntö pois uralta ja seis (ja tietysti myös porkkanapalkka). Homma toimi hyvin! Ratsureipas reagoi paljon nopeammin ja tehokkaamminen pohjeapuun ja tuntui jopa odottavan innoissaan merkkiä väistää. Uskon, että sillä oli mukavaa ja väitän, että se oli 96% enemmän hommassa mukana. Se käytti huomattavasti paremmin takapäätään näissä harjotuksissa kuin ilman positiivista palkkaamista. Tällä tiellä tulemme jatkamaan, katsotaan mihin se vie.

Kevät on täällä!

Blogiin_takaviisto

Ohhoh, ovatpa viikot vierähtäneet kamalalla vauhdilla ohitse! Viime postauksesta kolmisen viikkoa vaikka tuntuu ihan muutamalta päivältä. Syynä lienee jäätävä kiire opintojen kanssa – koulu alkaa olla miltei loppusuoralla ja valmistuminen alle vuoden päässä. Syventävä työ kesken, tenttejä, harjoitteluita, kirjallisia töitä, seminaareja… Kaiken päälle vielä työvuorot, oma hevonen, koirapoppoo ja Simokin! Jospa tämä kiire hieman hellittäisi ja ehtisin panostaa blogiinkin taas vähän aktiivisemmin.

Joka tapauksessa pääsiäisloma tuli kuin tilauksesta vähän rauhoittamaan hektistä elämää. Vaikka kouluhommia riitti sinnekin, ehdin ulkoilla koirien kanssa ja heppailla Fasun seurassa. Simo oli myös vapaalla ja tuli maanantaina kameran kanssa mukaan tallille ihanan aurinkoisen päivän sattuessa. Vähän kyllä sain kuunnella myrtynyttä mutinaa kun halusin näitä kuvia laittaa facebookiin ja tänne blogiin, kuulemma epätarkkoja. Hevosten kuvaus taitaa olla vähän haastavampi kapiitteli kuin koirien – tai ainakin siinä Simolla on rutkasti enemmän kokemusta. Eipä auta kuin raahata hänet mukaan tallille useammin kuvaamaan, harjoitus tekee mestarin!

Blogiin_kentällä5

Aurinko on tosiaan paistanut viimeisen viikon ajan ihanasti joka päivä! Meidänkin pihan lumikasat ovat madaltuneet hurjasti (terassi näkyy jo melkein!) ja autotiet ovat ihan sulat. Parasta on, että lenkkeilymaastojen hiekkatiet alkavat jo pilkottaa lumen alta – ei mene enää kauaa, että päästään taas pitkille metsälenkeille! Olen aivan täysin kesäihminen ja talvi on vaikeaa aikaa joka vuosi. Erityisesti tammikuu ja helmikuu. Syystalven pimeys vielä menettelee jouluun valmistautuessa kynttilöitä poltellen ja viltin alle kääriytyen. Uudenvuoden jälkeen ei vain ole enää mitään odotettavaa kuin kevään saapuminen. Aurinko paistaa hädin tuskin muutaman tunnin vuorokaudessa ja pakkanen paukkuu. Ei pääse lenkille kuin michelinukoksi pukeutuneena ja hiihtäminenkään ei maistu korkeissa hangissa umpijäässä. Koirat nostelevat tassuja kylmissään ja päivän ainoa valoisa hetki menee töissä. Kuka täysjärkinen sellaisesta voi tykätä?

Blogiin_kentällä7

Maaliskuu on aina toivoa täynnä eikä suinkaan siksi, että syntymäpäiväni on silloin. Maasliskuussa päivä alkaa selkeästi pidentyä ja auringon ehtii nähdä muutenkin kuin vain työpaikan ikkunasta. Pakkaset ovat siedettävissä lukemissa alkukuusta ja loppukuussa alkavat ne ihanat suojakelit jolloin tarkenee ohuemmissakin kamppeissa ulkoilla. Alkukuusta päivänvaloa riittää vielä kuuden, jopa seitsemän aikaan illalla ja loppukuusta kesäaikaan siirtymisen ansiosta vielä iltayhdeksän kieppeillä! Ihanaa! Sanoinkin Simolle, että maaliskuussa minusta aina tuntuu, että elämä voittaa ehkä sittenkin. Taidan oikeasti olla joka vuosi tammi-helmikuun hieman kaamosmasentunut ja mielialan huomaa todellakin piristyneen auringon myötä.

Blogiin_profiilikuva1

Ainoa miinuspuoli, minkä juuri nyt keksin plussakeleistä on kelirikko kentällä. Maanantaina kenttä oli hyvin sohjoinen mutta siinä kärsi kuitenkin hieman ravaillakin. Alkuun Fasu oli aivan todella jännittynyt – varmasti pohjasta johtuen – eikä mennyt läpi kyljistä. Niinpä käynnissä taivuttelua, siirtymisiä, ympyröitä. Sen jälkeen muutamat pätkät ravia jotka menivät ihan kohtuullisesti, jopa hetkittäin kivasti pyöreänä vaikka pohja oli mitä oli. Pidin kuitenkin ravipätkät lyhyinä. Eilen kenttä olikin vielä upottavampi ja tyydyin pelkkään käyntiin kun Fasun kaviot humpsahtivat aina jokaisella askeleella syvän jään läpi kentän pintaan.

Blogiin_kentällä1

Blogiin_kentällä4

Simon ollessa maanantaina mukana kuvaajana pyysin häntä katsomaan muutaman kerran edestäpäin Fasun väistöä. Takapuolen alle tuntee, että heppa ei tee väistöä oikein vaan lintsaa ja halusin varmistaa onko asia todella näin. Valitettavasti olin oikeassa – jopa ei-hevosihmisenä Simo osasi kertoa, että Fasu kyllä väistää etupäällä mutta takapää valuu miten sattuu vinossa perässä eikä ristiin astumisesta ole siellä tietoakaan. Pohjeavut (edes pienellä raippamerkillä avusttettuna) eivät menneet todellakaan läpi niin, että olisin ollut tyytyväinen ja takapää olisi alkanut kunnolla hommiin. Siispä väistöjen treenaus ja takapään kunnollinen aktivointi sivuttaisliikkeissä on nyt agendassa – onneksi sitä voi ja pitääkin tehdä alkuun paljon käynnissä, ei haittaa rospuuttoaika!

Blogiin_kentällä8

Laukkaharjoituksia

img_20160304_135853.jpg

Pakkaset ovat pureskelleet nenän päätä ja kevätaurinkokin on pilkahdellut pilvien lomasta. Sen ansiosta kenttä on ollut nyt monta viikkoa putkeen jo tosi hyvä ratsastaa. Ei lainkaan liukas eikä myöskään liian kova. Fasun kanssa olemme päässeet siis jumppailemaan ihan täysipainoisesti.

Kuten taisi jo aiemmin olla puhetta, on Fasu ratsastaessa vielä varsin lihasköyhä eikä pysty kantamaan siis itseään+ratsastajaa vielä pitkiä pätkiä rehellisessä peräänannossa. Niinpä ensimmäinen missio onkin saada vähän lihaskuntoa kasvatettua. Olen yrittänyt ottaa monta kertaa viikossa ohjelmaan maapuomeja ja pieniä ravikavaletteja, jotka tuntuvat olevan Fasullekin mieluisia juttuja. Pari päivää sitten kentälle sattuivat yhtä aikaa tallinomistajat, jota ystävällisesti nostelivat ensin Fasulle laukkapuomit kentälle (jotka menivät vasempaan kierrokseen oikein hyvin) ja sen jälkeen pienen puomi-kavaletti-kavaletti-innarin, joka tultiin muutamaan otteeseen laukassa. Homma toimi hyvin, joskin huomaan itse etenkin vasemmassa kierroksessa vääntyväni liikaa sisälle päin laukassa kaarteessa. Fasu katseli kivasti askelia itse ja oli pirteä oma itsensä tehden hyviä suorituksia. Harjoitus oli kuitenkin yllättävän raskas Fasulle, joka selkeästi pian väsähti ja otin lopuksi ihan rennot ravailut. Näitä täytyykin tehdä lisää, tekee hyvää takapään lihaksille (siis hevosen :D).

Eilen laitoin kavaletin poikkihalkaisijalle ja tulin sitä alkuverkkailun jälkeen ravissa alkuun kahdeksikolla ja sen jälkeen ympyrällä. Oikea laukka on Fasulle selvästi vaikeampi – sen tasapaino ei vielä riitä rauhalliseen ja kauniiseen laukkaan siinä kierroksessa ja nostot tulevat helposti kiihdytyksen kautta. Niinpä otin vielä kavalettia oikeaan kierrokseen niin, että lähestyin ravissa ja kavaletin päällä nostin laukan, jolloin Fasu joutui ponnistamaan ylöspäin kunnolla laukannostossa saaden aikaan hyvän noston sen sijaan, että olisi ensin kiihdyttänyt ravissa eteenpäin. Homma tuntui toimivan hyvin. Lopuksi otin vielä molempiin suuntiin laukannostoja ja vähän laukkaympyröitä. Oikeallekin nostot tuntuivat lopussa aika kivoilta. Fasu väsähti taas aika nopeasti, laukannostot ja kavaletit lienevät siis varsin hyvää ja tarpeellista voimaharjoittelua.

Tänään olen menossa koko päiväksi töihin enkä pääse Fasua ratsastamaan, mikä tietysti harmittaa kun eilen oli niin kivaa. Olisi tehnyt mieli päästä taas tallille! Onneksi Fasun ei tarvitse jäädä tarhaan seisomaan vaan olen löytänyt sille hoitajan joka toisinaan työpäivinäni käy tammaa liikuttelemassa :).

Simo ei työaikatauluistaan johtuen ole vieläkään päässyt tallille kameran kanssa mukaan sellaisena päivänä jolloin sää olisi optimi kuvaamiselle. Toivottavasti kuitenkin lähiaikoina onnistuisi, jotta blogiinkin tulisi Fasusta vähän edustavampia kuvia kuin kännykkäräpsyjä…