Saakelin itsepäinen akka

”Saakelin akka!” taisi Fasu tuumia eilen kun joutui rämpimään polvenkorkuisessa hangessa kymmenennettä kertaa yhtä ja samaa lenkkiä.

Uusi lännensatula pääsi nimittäin heti testiin maastoreissulle. Ajatuksissa oli rento sunnuntaipäivän käyntimaasto järven ympäri – noin puolen tunnin tai maksimissaan kolmen vartin mutka jos oikein matelee. Fasu on yleensä maastossa tosi kiva ja rento, myös ilman hevoskavereita. Porukassa se passaa maastoon jopa aloittelevammalle ratsastajalle (testattu on!), yksinään saattaa katsella vähän enemmän ympärilleen muttei ole koskaan minulle esitellyt mitään kevätjuhlaliikkeitä eikä pyrähdyksiä. Jos jokin paikka epäilyttää se korkeintaan pysähtyy ja pörisee, jatkaen kuitenkin pienestä kehoituksesta matkaa asiallisesti.

Heti tallin pihasta lähtiessä näkyi järven vastarannalla kiitävän pari moottorikelkkaa ja ääni tietysti kuului varsin hyvin aavan aukean yli. Fasu taisi muistaa nuo vekottimen Tyrnävän reissulta ja niinpä sen kävely oli heti alkumatkasta normaalia jännittyneempää. Liekö myös uusi erilainen satula selässä vaikuttanut mielialaan kiihdyttävästi. Lisäksi Fasulla taisi olla hieman kertynyttä pakkasenergiaa jota oli kiva käyttää kyttäämiseen…

Menomatka sujui kuitenkin tavanomaiseen tapaan ongelmitta kunnes oltiin jo lähes loppusuoralla. Lenkin alkupää mutkitteli järveä kiertäen kuitenkin metsän suojissa mutta nytpä tultiin aukealle paikalle jossa vähän aikaa sitten olivat ne kurjat kelkat kaahailleet. Yhtäkkiä alkoi tuntua takapuolen alla siltä, että istuin ruutitynnyrin päällä joka voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Fasu kulki pää pystyssä ja pienintäkin merkkiä odottaen kiihdyttää taivaanrantaan. Pientä pomppua ja pyrähdyksiäkin esiteltiin. Tässä kohtaa totesin lännensatulan olevan totta tosiaan enkkuserkkuaan tukevampi istuin. Yhtään ei huojuttanut tai tuntunut epävakaalta meno vaikkei ratsureima alla ollutkaan aivan tasainen.

Koska olen sitkeä suomalainen akka päätin, että mehän ei maastosta palata tallille huonoissa fiiliksissä ja levottomina – seuraava maasto olisi varmasti sen seurauksena huono. Niinpä käännyttiin samoja jälkiä takaisin vaikka muutoin kymmenessä minuutissa oltaisiin päästy kotipihaan. Metsässä kulki umpihangessa pieni polku joka kiertäminen kesti rivakassa käynnissä vajaan kymmenisen minuuttia. Siinäpä oiva pätkä turhan pöljäilyenergian kuluttamiseen!

Taisi olla jossain kolmannen kierroksen kohdalla kun Fasu tajusi, että pirkule, tuohan ohjaa meidät aina vain samalle reitille ja tahti alkoi muuttua kaahailusta hieman verkkaisemmaksi. Viidennen kierroksen kohdalla se alkoi jo osoittaa merkkejä siitä, että homma on tylsää ja hötkyäminen turhaa. Seitsemäs kierros meni jo rauhallisesti kävellen. Vielä pari kierrosta varmuuden vuoksi… Siinä vaiheessa mielentila oli jo niin hyvä, että pudonnut takajalan suoja ei tuottanut ongelmia vaan saatoin rauhassa maastoutua umpihangessa, kaivaa suojan esille, askarrella sen takaisin paikoilleen ja ratsautua uudelleen hevosen tököttäessä paikoillaan kuuliaisena. (On muuten paljon helpompaa nousta umpihangessa länkkärin kyytiin kun voi ottaa nupista kunnolla tukea eikä satula näyttänyt mitään merkkejä pyörähtämisestä mahan alle!)

Lyhyt puolen tunnin maastoköpöttely vaihtui siis lähes kaksituntiseen taaperrukseen, mutta mitäpä tuosta. Päivänvaloa riitti ja lopulta tallille tultiin kuin tultiinkin rauhallisesti käyntiä löntystävän hevosen kanssa. Voi voi Fasua. Yhteistä taivalta meillä on ollut nyt noin vuoden verran mutta eipä ole tainnut reppana vielä huomata, että omistajansa onkin itsepäinen ja sitkeä emäntä joka kanssa ei auta kinata…

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Vanha mutta menköön, on niin kiva kaverikuva :).

Porkkanan voimalla

img_20160402_200609.jpg

Tie hevosen sydämeen käy vatsan kautta. Tai ainakin tie Fasun sydämeen. Aiemmin taisinkin jo mainita, että väistöissä Fasu ei käytä takapäätään oikein vaan väistää ainoastaan etuosalla takajalkojen valuessa perässä summamutikassa. Tällöin väistättävä pohjeapu ei myöskään mene kunnolla läpi, vaan kylki kuuroutuu ja takajalka on mahdoton saada oikein mukaan. Siispä tämän ongelman kimppuun.

Nyt muutamana päivänä olen pilkkonut tallille mukaan porkkanoita sopiviksi suupaloiksi. Noin peukalonpään kokoiset palat on nopea syödä mutta ovat myös riittävän houkuttelevia Fasun mielestä. Heppaseni on todella ahne ruuan ja makupalojen perään (kuulisittepa sitä hörinää mikä siitä irtoaa heinäaikaan) ja näin ollen nameilla sitä on helppo palkita oikeanlaisesta käytöksestä.

img_20160402_122531.jpg

Muutama päivä sitten kenttä oli ihan sohjoinen ja kävelyä nopeampi eteneminen ei onnistunut. Siispä oli sopiva hetki harjoitella takapään sivuliikkeitä. Tein ihan maastakäsin takapään väistöharjoituksia sivulle ja tottakai porkkanaa satoi palkaksi kun takajalka astui oikein hienosti vartalon alle. Fasu huomasi herkkusuuna erittäin nopeasti jutun juonen ja alkoi jo tarjoamaan uusia väistöaskeleita heti kun porkkana oli kadonnut nieluun. Sen jälkeen kapusin selkään ja tein samaa harjoitusta niin, että kentän aita oli edessä stoppaamassa eteenpäin liikkuminen ja ainoa mahdollisuus oli siirtää takajalkoja sivulle päin etuosakäännöksen tapaan. Fasulla tuntui olevan hauskaa. Se teki töitä oikein tomerana ja ansaitsi kunnon välipalan siinä samalla.

Tänään kenttä oli jo paremmalla mallilla ja siinä saattoi ravaillakin maltillisesti ja otimmepa myös pienet pätkät laukkaa. Alkuun Fasu oli rento kuin viulunkieli, kipitti pää pystyssä hirvenhölkkää ja taipui kauniit nolla astetta mihinkään suuntaan. Kaarteissa päinvastoin kiihdytettiin vauhtia ja kaaduttiin lapa edellä sisään. Aika kauan sain sitä jumppailla ennenkuin alkoi rauhallisempi tahti löytyä. En tosin ihmettele tätä, pari päivää se on ollut aika kevyellä käytöllä koska opinnot ovat vieneet kaikki vuorokauden hereilläolotunnit…

Porkkanaa oli taas mukana pilkottuna. Olin varautunut selästä käsin kouluttamiseen jolloin ämpäri porkkanapaloille ei ole se kaikkein kätevin säilytyspaikka. Otinkin kotoa mukaan koirien aksatreeneissä yleensä käytössä olevan treenitaskun/-vyön, joka oli juuri passelin kokoinen tähän hommaan. Alkuun tein samaa harjoitusta kuin edelliselläkin kerralla eli paikoillaan nenä kohti aitaa ja siitä takapään siirtoja sivuille pohjemerkistä. Sen jälkeen otin välissä vähän laukkapätkiä ja raviympyröitä (joilla alkoi loppua kohti löytymään mukava pyöreä muoto ja rauhallinen, tasapainoinen tahti). Ennen loppukäyntejä tein harjoitusta, jossa menin käynnissä aina puoli kierrosta ja pitkän sivun puolivälissä pidäte sekä ulkopohkeella takapään kääntö pois uralta ja seis (ja tietysti myös porkkanapalkka). Homma toimi hyvin! Ratsureipas reagoi paljon nopeammin ja tehokkaamminen pohjeapuun ja tuntui jopa odottavan innoissaan merkkiä väistää. Uskon, että sillä oli mukavaa ja väitän, että se oli 96% enemmän hommassa mukana. Se käytti huomattavasti paremmin takapäätään näissä harjotuksissa kuin ilman positiivista palkkaamista. Tällä tiellä tulemme jatkamaan, katsotaan mihin se vie.

Kyran esimerkkiä seuraten…

Satuinpa lueskelemaan tänään taas kerran hevostalli.nettiä aikani kuluksi. Törmäsin ihan mielenkiintoiseen keskustelunavaukseen koskien ratsaille nousua. Kirjoittajalla oli hevonen, joka selkäännousussa pyöri levottomana ympäri eikä rauhoittunut ja kirjoittajaa oli neuvottu ratkaisemaan tilanne rankaisemalla hevosta raipalla.

Jos yksi asia minua häiritsee hevosharrastuksessa, niin se on tuo vuosisatoja (tuhansia?) vanha tapa kouluttaa hevosta pelkästään rankaisemalla ja pakottamalla. Ei, en väitä etteikö hevosta tarvitse joskus rangaista huonosta käytöksestä – onhan kyseessä satojen kilojen painoinen pakoeläin ja turvallisuus on otettava huomioon – mutta mielestäni koulutuksen tulee perustua siihen että molemmilla on kivaa, niin ihmisellä kun hevosellakin.

Blogiin_kentällä10

Perinteinen tapa kouluttaa hevosta ratsuksi tai muihin hommiin on pakotteen kohdistaminen siihen ja halutun käytöksen ilmaantuessa pakotteen poistaminen eli negatiivinen palkkio tai vahvistaminen (kuten vaikka pohkeen aiheuttamaan paineen loppuminen). Lisäksi käytetään myös positiivista rankaisua eli hevoseen kohdistetaan rangaistus (esimerkiksi raipanisku) sen toimiessa väärin. Valitettavan harvoin käytetään positiivista vahvistusta/palkkiota, esimerkiksi namipalalla palkitsemista kouluttamisessa apuna. Muistanpa esimerkiksi erään hevosihmisen, jonka neuvon mukaan hevosta ei saa koskaan palkita makupalalla koulutuksessa, sillä sen seurauksena hevonen muuttuu uppiniskaiseksi… Tuntuu, että namit ovat käytössä vain hevosen hellimiseen tai korkeintaan aitauksesta kiinni saamiseen vaikka niitä vosi käyttää monessa muussakin tilanteessa!

Ehkä näkökulmani on seurausta pitkästä koiraharrastustaustastani – koiraurheilun puolella positiivista vahvistamista on käytetty jo kohtuullisen pitkään (jopa pk- ja virkakoirapuolella!) pääasiallisena koulutusmenetelmänä. Toki koirienkin kohdalla pakotteet, esimerkiksi hihna, ovat käytössä mutta eivät missään nimessä pääasiallinen koulutuskeino ainakaan valtaosalla harrastajista. Ja hyvä näin.

Fasu oli minulle tullessaan varsin kiireinen tai jopa hieman levoton selkäännousussa. Se ei malttanut millään seistä paikoillaan odottamassa ratsastajan kyytiin pääsyä. Lisäksi se mälväsi kuolainta levottomasti jo jalustimia säätäessä. Usein se lähti heti kävelemään kun olin ponnistanut maasta jalustimen varaan ja siinäpä sitten roikuin kyljessä ja yritin kiivetä kyytiin parhaani mukaan. Aloin varsin pian kuitenkin systemaattisesti palkata Fasua porkkananpalalla tai sokerilla heti sen jälkeen kun olin päässyt istumaan satulaan. Eipä mennyt kuin muutama hassu kerta niin se huomasi, että hommassa on jokin kaava ja palkkaa on tulossa. Nykyään Fasu seisoo kuin tatti jakkaran vieressä odottamassa minua kyytiin ja heti kun olen istunut alas se kääntää jo kaulaansa katsoen minua innoissaan. Fasusta huomaa, että ratsastajan nousu sen selkään on mieluinen ja odottamisen arvoinen asia. Siis näinkin pienellä vaivalla olen saanut muutettua en pelkästään hevosen käytöstä vaan sen mielentilan koskien kyseistä asiaa.

Olen tuuminut, että kerran Kyrakin käyttää tätä taktiikkaa selkään nousussa niin miksen minäkin ;) – selvennöksenä siis, että Kyra on useammassa haastattelussaan kertonut palkitsevansa säännönmukaisesti hevosensa ratsautumisen jälkeen sokerilla nimenomaan jotta niistä on mukava asia ottaa ihminen kyytiin. Toisekseen on kiva, että kun hevoselle selkäännoususta assosioituu mieluinen ja innolla odotettava asia lisää se myös turvallisuutta. Esimerkiksi mikäli maastossa pitää jalkautua ja sen jälkeen nousta selkään vaikka auton ohituksen jälkeen, on mukavaa, että hevonen ei hermoile auton lisäksi vielä kyytiin kiipeävää ratsastajaakin. Ylimääräisenä bonuksena saan hevosen mutustelemaan kuolainta jo ennen ratsastusta ja samalla sen syljen eritys lisääntyy – vähemmän mikrohaavoja suun limakalvoille.

Summa summarum: vaikka hevosten koulutuksessa käytetään vielä nykyäänkin miltei kokonaan paineen/pakotteen poistoa palkkiona ja fyysistä rangaistusta, toivoisin, että asiat tulevat muuttumaan jatkossa ihmisten uskaltaessa kyseenalaistaa vanhoja totuttuja keinoja. Positiivisella koulutuksella on monesti mahdollista päästä paljon nopeammin ja parempiin tuloksiin kuin rankaisemalla. Lisäksi tällöin hevonen työskentelee tiiminä ja haluaa itsekin aktiivisesti toteuttaa siltä toivottuja asioita sen sijaan, että tekisi niitä vain pakon edessä välttääkseen rangaistuksen. Itse ainakin haluan olla hevoseni kanssa rintaman samalla puolen.

Blogiin_kentällä9

Laukkaharjoituksia

img_20160304_135853.jpg

Pakkaset ovat pureskelleet nenän päätä ja kevätaurinkokin on pilkahdellut pilvien lomasta. Sen ansiosta kenttä on ollut nyt monta viikkoa putkeen jo tosi hyvä ratsastaa. Ei lainkaan liukas eikä myöskään liian kova. Fasun kanssa olemme päässeet siis jumppailemaan ihan täysipainoisesti.

Kuten taisi jo aiemmin olla puhetta, on Fasu ratsastaessa vielä varsin lihasköyhä eikä pysty kantamaan siis itseään+ratsastajaa vielä pitkiä pätkiä rehellisessä peräänannossa. Niinpä ensimmäinen missio onkin saada vähän lihaskuntoa kasvatettua. Olen yrittänyt ottaa monta kertaa viikossa ohjelmaan maapuomeja ja pieniä ravikavaletteja, jotka tuntuvat olevan Fasullekin mieluisia juttuja. Pari päivää sitten kentälle sattuivat yhtä aikaa tallinomistajat, jota ystävällisesti nostelivat ensin Fasulle laukkapuomit kentälle (jotka menivät vasempaan kierrokseen oikein hyvin) ja sen jälkeen pienen puomi-kavaletti-kavaletti-innarin, joka tultiin muutamaan otteeseen laukassa. Homma toimi hyvin, joskin huomaan itse etenkin vasemmassa kierroksessa vääntyväni liikaa sisälle päin laukassa kaarteessa. Fasu katseli kivasti askelia itse ja oli pirteä oma itsensä tehden hyviä suorituksia. Harjoitus oli kuitenkin yllättävän raskas Fasulle, joka selkeästi pian väsähti ja otin lopuksi ihan rennot ravailut. Näitä täytyykin tehdä lisää, tekee hyvää takapään lihaksille (siis hevosen :D).

Eilen laitoin kavaletin poikkihalkaisijalle ja tulin sitä alkuverkkailun jälkeen ravissa alkuun kahdeksikolla ja sen jälkeen ympyrällä. Oikea laukka on Fasulle selvästi vaikeampi – sen tasapaino ei vielä riitä rauhalliseen ja kauniiseen laukkaan siinä kierroksessa ja nostot tulevat helposti kiihdytyksen kautta. Niinpä otin vielä kavalettia oikeaan kierrokseen niin, että lähestyin ravissa ja kavaletin päällä nostin laukan, jolloin Fasu joutui ponnistamaan ylöspäin kunnolla laukannostossa saaden aikaan hyvän noston sen sijaan, että olisi ensin kiihdyttänyt ravissa eteenpäin. Homma tuntui toimivan hyvin. Lopuksi otin vielä molempiin suuntiin laukannostoja ja vähän laukkaympyröitä. Oikeallekin nostot tuntuivat lopussa aika kivoilta. Fasu väsähti taas aika nopeasti, laukannostot ja kavaletit lienevät siis varsin hyvää ja tarpeellista voimaharjoittelua.

Tänään olen menossa koko päiväksi töihin enkä pääse Fasua ratsastamaan, mikä tietysti harmittaa kun eilen oli niin kivaa. Olisi tehnyt mieli päästä taas tallille! Onneksi Fasun ei tarvitse jäädä tarhaan seisomaan vaan olen löytänyt sille hoitajan joka toisinaan työpäivinäni käy tammaa liikuttelemassa :).

Simo ei työaikatauluistaan johtuen ole vieläkään päässyt tallille kameran kanssa mukaan sellaisena päivänä jolloin sää olisi optimi kuvaamiselle. Toivottavasti kuitenkin lähiaikoina onnistuisi, jotta blogiinkin tulisi Fasusta vähän edustavampia kuvia kuin kännykkäräpsyjä…

Hööksin alet

Hööksin alesta tarttui jo heti Fasun saapuessa kuukausi sitten mukaan pari satulahuopaa, loimea ja riimu. Tänä viikonloppuna oli alen loppyrysäys ja jo alennetuista hinnoista sai vielä puolet pois. Sattumalta juuri tänä viikonloppuna minulla oli ohjelmassa pikkusiskon luona Kuopiossa kyläily ja ehdin jo harmitella, että alet jää välistä. Torstaina tallinomistajat olivat menossa Oulun Hööksiin ja erittäin ystävällisesti toivat minullekin pyytämäni pari alessa ollutta satulahuopaa tullessa. Onpa onni kun heppa asuu tallilla jonka omistajat ovat näin mukavia :).

Perjantaina ajelin Kuopioon äitini ja pikkuveljeni kanssa. Meillä oli ollut puhe käydä Matkus-kauppakeskuksessa joka tapauksessa vähän shoppailemassa ja googlettelin liikkeitä. Siellähän oli Hööks! Mahtavaa, pääsisin siis itsekin penkomaan alet. Suunnitelmissa oli katsoa Fasulle pintelit ja suitset, suojat jos löytyisi.

Heti perjantaina illalla päivällistämisen jälkeen pistäydyinkin Hööksissä. Kaipaamiani kamppeita ei löytynyt, mutta muuta kyllä – uusi toppatakki tallille vanhan, kulahtaneen tilalle (josta vetoketjukin jo vetelee viimeisiään), pari satulahuopaa ja muotoiltu joustollinen satulavyö. Hinnat eivät päätä ainakaan huimanneet kun huovilla oli kappalehintaa siinä kympin hujakoilla ja takki maksoi 18€, vyökin muistaakseni vain vajaat pari kymppiä. Enempää en uskaltanut rekkejä penkoa kun ajattelin, että Simo hurjistuu alessa tuhlailusta!

Vaan kuinkas kävikään, Simo meinasi illalla puhelimessa, että kerran nyt on kunnon alet niin voisin hyvin käydä katsomassa itsellenikin vaatteita. Niinpä seuraavana päivänä vielä tsekkaamaan ihmisten vaatepuoli. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä ihanaa. Tarpeellisia ja jo ennalta pohdittu ja hankintoja oli sadetakki ja fleece. Sen lisäksi kävi tosi hyvä tuuri ja rekissä oli juuri minun kokoani aivan ihana Spooksin toppaliivi. Olen jo aiemminkin haaveillut kunnollisesta toppaliivistä, mutta lompakko ei ole sallinut hankintaa – tämänkin liivin ovh oli 119€. Nyt hintaa jäi alennusten jälkeen 41 euroa joten pakkohan se oli laittaa ostoskoriin. Lisäksi löysin hupparin ja jodhpurit. Hinta ei niissäkään todellakaan päätä huimannut, huppari 12€ ja kengät 29€ alen ollessa lähes 75%.

Ei siis ollenkaan huono reissu! Nyt on Fasulla huopia joista olikin oikeasti vähän puute ja minulla tallivaatteita. Taidanpa jatkossakin käydä penkomassa Hööksin alelaarit kun kerta näin hyviä löytöjä tein :).

image