Kenttä kesäkuosiin

Tänä talvena tuli lunta ainakin meidän hoodeilla ennätysmalliin. Täällä oli huomattavasti korkeammat kinokset kuin esimerkiksi vanhoilla kotikulmilla Oulussa ja Kempeleessä. Emme täksi talveksi vielä ehtineet (saaneet aikaiseksi) hankkia lumilinkoa tai mönkijää joten Simo-rukka joutui lumikolan kanssa hoitamaan koko talven auraukset pihatieltä – jota siis riittää noin sata metriä. Näinpä agilitykenttä sai aivan rauhassa peittyä korkean lumen alle.

Kenttä on sellaisessa kulmassa tonttia, missä sitä varjostavat isot puut useammalta sivulta jolloin sinne ei paista suoraan aurinko kovin montaa tuntia vuorokaudessa keväisin. Hanki suli siis varsin myöhään näistä syistä. Pääsinkin kentän kunnostukseen vasta toukokuulla. Ensi talveksi on kyllä tarkoitus hankkia lumilinko ja toivottavasti täten myös kentältä ajaa talvella

Kentän vieressä kasvaa ISO vanha vaahtera joka kylvää lehtiä järkyttävän määrän, joten näiden haravoinnissa meni tovi toinenkin. Onneksi koirat ”auttoivat” ystävällisesti – eli kannustivat ympärillä ja levittivät kasoja sitä mukaa kun sain niitä kokoon…

Kentän lanaus hoituu kätevästi auton perässä vedettävällä kakkosnelosista kasatulla lanalla. Lana on ehkä hivenen liian kevyt vielä. Voi olla, että täytyy lisätä siihen painoa jossain vaiheessa. Ihan täydellinen tämä systeemi ei ole, kentän nurkat jäävät lanaamatta ja täytyy hartiavoimin haravoimalla fiksailla ne kohdat. Simo oli erittäin ystävällinen ja huristeli maasturilla lanan kanssa sitä mukaa kun sain haravoitua kenttää puhtaaksi. Ja jaksoipa vielä kantaa esteitäkin tieltä pois ja takaisin paikoilleen, minulla kun on sektion vuoksi vielä nostokieltoa monen viikon ajan.

Lana on ihan tuollainen puukehikko joka ripustetaan köydellä peräkoukkuun. Ehkä siihen voisi alapuolella viritellä betoniraudoista (tai mitä ikinä ne virallisesti ovatkaan) verkkoa jolloin painoa tulisi lisää ja lanaaminen mahdollisesti tehostuisi. Tällä hetkellä oman ongelmansa kentän kanssa aiheuttaa vaahtera joka yrittää kylvää jälkikasvua kentälleni kauhealla vauhdilla. Pienet taimet ovat kohtuullisen sitkeitä tapauksia eivätkä tästä puulanasta olleen millänsäkään, niinpä joudun nyppimään niitä käsin pois sitä mukaa kun sattuvat pistämään silmään kentällä.

Pikkuherra oli mukana kentän kunnostuksena työnjohtajana pitäen huolen siitä, että taukoja tuli pidettyä säännöllisin väliajoin.

Valmista tuli! Virittelin tässä vaiheessa puomin keskelle kenttää ja pitkän putken sen alle viistoon. Muut esteet sirottelin vähän sinne sun tänne. A-este odottaa vielä kunnostusta (uusi pinta suunnitteilla) ja hyppyjen sekä muurin maalaaminen on kesken. Pituus ja rengas puuttuvat vielä kokonaan. Pituuden pystyn rakentamaan itse mutta rengas täytynee hankkia jostain valmiina koska haluan kisasääntöjen mukaisen hajoavan mallin. Äitiyspäivärahalla ei ostella valitettavasti uusia alumiinisia esteitä, joten kyttäilen käytettyjä tai vaihtoehtoisesti alan säästökuurille.

Pitänee piirtää ajan kanssa ihan ratapohja noiden esteiden paikoista jolloin voisin suunnitella paremmin treenit itselleni etukäteen. Liikaa tulee tehtyä muutoin niin, että menen treenaamaan ilman selkeää suunnitelmaa. Lisäksi ajattelin, että jahka pikkumies on vähän isompi voisin käydä muutaman kerran kuussa tai kerran viikossa shelttien kanssa jossain ohjatuissa treeneissä. Tulisi ehkä enemmän mietittyä mitä pitää treenata kotona. Sitä ennen on kuitenkin kasvatettava huomattavasti kuntoa joka pääsi raskauden aikana rapistumaan tyystin.

Pikkuapulainen.

Syyspuuhia

Syksy saapui myös Etelä-Suomeen ja ruska sen myötä. Ilmat ovat olleet ihanan leppeitä ja aurinko paistanut kiitettävän usein eli pelkässä vesisateessa ei olla jouduttu tarpomaan. Meidän pihassa on todella paljon isoja lehtipuita – vaahteroita, haapoja, koivuja, pihlajia – ja niiden myötä myös maassa lehtiä iiiso määrä syksyisin. Koirista sai otettua ihanan porukkakuvan vaahteran juurella.

Harmillisesti myös agilitykenttää ympäröivät lehtipuut ja niinpä jouduin haravan varteen. Koirat toimivat työnjohtajina kun kärräsin maitokärryllisen toisensa jälkeen vaahteranlehtiä metsänlaitaan. Harmillisesti kentälle tuli vielä lisää lehtiä tämän jälkeen enkä edes jaksanut haravoida koko kuuttasataa neliömetriä. Täytynee lähipäivinä googletella saisiko jostain lähistöltä vuokrattua lehtipuhaltimen päiväksi. Sillähän voisi sitten puhallella myös muun pihamaan siistiksi.

Haravointiurakan jälkeen järjestelin esteitä kentällä vähän uuteen malliin kontaktien treenaamista varten. Olen hieman laiska muuttelemaan yksin esteiden paikkoja, ja nytkin kentällä on puolet kesää ollut lähes sama ratapohja, jota sitten olen pienellä hienosäädöllä muokannut aina tarpeen mukaan.

Olen tuskaillut koirien kontaktien kanssa jo pidemmän aikaa. Kaikilla on 2on2off enkä näillä näkymin aio sitä muuttaa. Patullekin päädyin valitsemaan sen juoksarien sijaan, seuratessani viime kesänä SM-kisoissa minien ja medien (ja pikkumaksien) finaalia. Suurimmalla osalla top-10:ssä (saatika top-20:ssä) olijoista oli pysärit ja ne toimivat hienosti kun toimivat. Tein vähän tilastoakin asiasta, mutta en ole varma hävitinkö ne lukemat jo jonnekin bittiavaruuteen, tarkoitus oli kyllä laitella niitä tänne blogiinkin. Katsotaan myöhemmin löytyykö. Lisäksi olen seuraillut jo pidemmän aikaa fb:n juoksukontaktiryhmää ja tuntuu, että sielläkin moni tuskailee kontaktien kanssa piiiitkästä treenitaipaleesta huolimatta ja osa on päätynyt palaamaan takaisin pysäreihin. Päätin siis, että treenaan pysärit todella hyviksi ja olen tyytyväinen.

Lillin kanssa ongelmana on lähinnä se, että a) ellen ole kirittämässä sitä edellä se tulee vähän hitaasti alastulo-osuuden puomilla ja jää siihen kontaktille ”sivuun” roikkumaan eikä fokusoi eteenpäin. Lisäksi b) se saattaa kisoissa roiskia kontaktin koska olen ollut tyhmä enkä ole tarpeeksi tiukasti vaatinut siltä asiaa kisatilanteissa. Lisäksi olen viime vuosina liian vähän treenannut Lillin kanssa kontakteja ja mennyt tuuritekniikalla… Viimalla aikalailla samat ongelmat. Eli jotain tarvitsisi tehdä.

Pyörittelin tätä kontaktiasiaa päässäni pari päivää ja mietiskelin miten saisin koirat parhaiten oppimaan sen täydellisen pysärin. Mielestäni oma vahvuuteni agilityssä on nimenomaan koiran kouluttaminen sen näkökulmasta ja asioiden ketjuttaminen. Tykkään pähkäillä eri tapoja opettaa koirille temppuja (joita agilityesteetkin sinänsä ovat) ja haluan, että koirat oikeasti tajuavat itse asioita. Koska en myöskään ole maailman sulavin liikkuja enkä ikinä kykenisi painamaan agilityradalla koirien edellä kuten moni upea huipputasolla kisaava ohjaaja, täytyy kompensoida ohjaajan puutteita kouluttamalla koirista itsenäisiä suorittajia… Niinpä pari päivää asiaa mietiskeltyäni olin kehittänyt uuden treenisuunnitelman ja periaatteet meille. Nyt vain tuumasta toimeen ja katsotaan millaista tulosta syntyy. Lupaan raportoida blogiinkin jatkossa mikäli saan hyvää jälkeä aikaiseksi :).