Hurraa, sukset saa laittaa taas varastoon!

Kevät etenee hitaanlaisesti mutta onneksi kai kohtalaisen varmasti. Viime päivinä on vuoroin ollut ihanaa auringonpaistetta jolloin hanget sulavat melkein silmissä ja vuoroin pakkasta jolloin maa on jäässä ja taivaalta leijailee lumihiutaleita. Onneksi sentään aurinkoiset päivät ovat olleet voitolla.

Koirien kanssa on päästy lenkkeilemään jo ilman suksia – luksusta! Itsehän inhoan sydämeni pohjasta tarpomista jalkaisin upottavassa hangessa joka lipsuu kengän alla. Tuntuu, kuin rämpisi suossa eikä matka etene. Niinpä miltei kategorisesti kieltäydyn lumiaikaan lenkkeilemästä kävellen. Simo tästä minulle aina toisinaan kitisee mutta kitisköön. Hankeen en lähde uppoamaan, mieluummin muutan vaikka kerrostaloon keskustaan. Muutama vuosi sitten armeijakaupasta hankkimamme iänvanhat (vuosimallia 1981, vanhemmat kuin minä siis!) metsäsukset ovat onneksi pelastaneet parisuhteen estämällä suuremmat kinat ulkoilusta. Niillä eteneminen ei ehkä ole järin kevyttä hommaa ainakaan uppolumessa, mutta voittaa helposti kävelyn!

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

Olen myös pohdiskellut lumikenkien tai Stumpyjen hankkimista, mutta ehkäpä pitäydyn näissä hyviksi havaituissa väleineissä myös ensi talvena. Lumikenkien kanssa joutuu edelleen nostelemaan jalkoja ylöspäin sen sijaan, että niitä liu’uttaisi pitkin hankea eikä se tunnu kovin kätevältä. Äitini hankki Stumpyt Lapin hangille ja kehuu niitä hyviksi peleiksi tunturissa etenemiseen. Kuulemma ovat jotain lumikenkien ja metsäsuksien välimaastosta; jalkaa ei joudu nostamaan askelten välissä mutta ei kuitenkaan löydy sitä samaa liukua kuin pitkillä suksillä. Epätasaisissa maastoissa ovat kai tosi hyvät, mutta täällä meidän tasaisilla menopaikoilla ei ole ehkä tarvetta kuitenkaan niille. Todennäköisesti investoin ennemmin metsäsuksien uusiin siteisiin.

Palataanpa talvesta kevääseen. Meidän kotimmehan sijaitsee keskellä ihania mäntykankaita ison (miltei neliökilometrin laajuisen) hiekkakuopan vieressä. Kuopan takia oikeastaan tämä talo ostettiin aikoinaan, osattiin aavistaa miten mukavia ulkoiluhetkia se meille tulee suomaan. Kuoppa on siitä kiva, että keväisin käärmeaikaan siellä voi lenkkeillä turvallisin mielin eikä myöskään punkkeja tartu kyytiin. Ylipäätään täällä meidän perukoilla noita molempia vihulaisia on hyvin vähän onneksi. Nyt näinä muutamina aurinkoisina viikkoina kuopan pohjoisreuna eli meidän puoleinen reuna on jo mukavasti sulanut auringon paistaessa siihen koko päivän. Niinpä olen saanut jättää suksille hyvästit ja lenkkeillä jo parin ihanan päivän ajan sulalla metsäpolulla. Mikä autuus ja onni! Toivottavasti hyvät kelit jatkuisivat eikä tänä keväänä tulisi takatalvea. Jos tulee, niin menen takaisin talviunille ja herään vasta juhannuksena.

img_20160402_195244.jpg

Todistettavasti sulaa on!

Kevät on täällä!

Blogiin_takaviisto

Ohhoh, ovatpa viikot vierähtäneet kamalalla vauhdilla ohitse! Viime postauksesta kolmisen viikkoa vaikka tuntuu ihan muutamalta päivältä. Syynä lienee jäätävä kiire opintojen kanssa – koulu alkaa olla miltei loppusuoralla ja valmistuminen alle vuoden päässä. Syventävä työ kesken, tenttejä, harjoitteluita, kirjallisia töitä, seminaareja… Kaiken päälle vielä työvuorot, oma hevonen, koirapoppoo ja Simokin! Jospa tämä kiire hieman hellittäisi ja ehtisin panostaa blogiinkin taas vähän aktiivisemmin.

Joka tapauksessa pääsiäisloma tuli kuin tilauksesta vähän rauhoittamaan hektistä elämää. Vaikka kouluhommia riitti sinnekin, ehdin ulkoilla koirien kanssa ja heppailla Fasun seurassa. Simo oli myös vapaalla ja tuli maanantaina kameran kanssa mukaan tallille ihanan aurinkoisen päivän sattuessa. Vähän kyllä sain kuunnella myrtynyttä mutinaa kun halusin näitä kuvia laittaa facebookiin ja tänne blogiin, kuulemma epätarkkoja. Hevosten kuvaus taitaa olla vähän haastavampi kapiitteli kuin koirien – tai ainakin siinä Simolla on rutkasti enemmän kokemusta. Eipä auta kuin raahata hänet mukaan tallille useammin kuvaamaan, harjoitus tekee mestarin!

Blogiin_kentällä5

Aurinko on tosiaan paistanut viimeisen viikon ajan ihanasti joka päivä! Meidänkin pihan lumikasat ovat madaltuneet hurjasti (terassi näkyy jo melkein!) ja autotiet ovat ihan sulat. Parasta on, että lenkkeilymaastojen hiekkatiet alkavat jo pilkottaa lumen alta – ei mene enää kauaa, että päästään taas pitkille metsälenkeille! Olen aivan täysin kesäihminen ja talvi on vaikeaa aikaa joka vuosi. Erityisesti tammikuu ja helmikuu. Syystalven pimeys vielä menettelee jouluun valmistautuessa kynttilöitä poltellen ja viltin alle kääriytyen. Uudenvuoden jälkeen ei vain ole enää mitään odotettavaa kuin kevään saapuminen. Aurinko paistaa hädin tuskin muutaman tunnin vuorokaudessa ja pakkanen paukkuu. Ei pääse lenkille kuin michelinukoksi pukeutuneena ja hiihtäminenkään ei maistu korkeissa hangissa umpijäässä. Koirat nostelevat tassuja kylmissään ja päivän ainoa valoisa hetki menee töissä. Kuka täysjärkinen sellaisesta voi tykätä?

Blogiin_kentällä7

Maaliskuu on aina toivoa täynnä eikä suinkaan siksi, että syntymäpäiväni on silloin. Maasliskuussa päivä alkaa selkeästi pidentyä ja auringon ehtii nähdä muutenkin kuin vain työpaikan ikkunasta. Pakkaset ovat siedettävissä lukemissa alkukuusta ja loppukuussa alkavat ne ihanat suojakelit jolloin tarkenee ohuemmissakin kamppeissa ulkoilla. Alkukuusta päivänvaloa riittää vielä kuuden, jopa seitsemän aikaan illalla ja loppukuusta kesäaikaan siirtymisen ansiosta vielä iltayhdeksän kieppeillä! Ihanaa! Sanoinkin Simolle, että maaliskuussa minusta aina tuntuu, että elämä voittaa ehkä sittenkin. Taidan oikeasti olla joka vuosi tammi-helmikuun hieman kaamosmasentunut ja mielialan huomaa todellakin piristyneen auringon myötä.

Blogiin_profiilikuva1

Ainoa miinuspuoli, minkä juuri nyt keksin plussakeleistä on kelirikko kentällä. Maanantaina kenttä oli hyvin sohjoinen mutta siinä kärsi kuitenkin hieman ravaillakin. Alkuun Fasu oli aivan todella jännittynyt – varmasti pohjasta johtuen – eikä mennyt läpi kyljistä. Niinpä käynnissä taivuttelua, siirtymisiä, ympyröitä. Sen jälkeen muutamat pätkät ravia jotka menivät ihan kohtuullisesti, jopa hetkittäin kivasti pyöreänä vaikka pohja oli mitä oli. Pidin kuitenkin ravipätkät lyhyinä. Eilen kenttä olikin vielä upottavampi ja tyydyin pelkkään käyntiin kun Fasun kaviot humpsahtivat aina jokaisella askeleella syvän jään läpi kentän pintaan.

Blogiin_kentällä1

Blogiin_kentällä4

Simon ollessa maanantaina mukana kuvaajana pyysin häntä katsomaan muutaman kerran edestäpäin Fasun väistöä. Takapuolen alle tuntee, että heppa ei tee väistöä oikein vaan lintsaa ja halusin varmistaa onko asia todella näin. Valitettavasti olin oikeassa – jopa ei-hevosihmisenä Simo osasi kertoa, että Fasu kyllä väistää etupäällä mutta takapää valuu miten sattuu vinossa perässä eikä ristiin astumisesta ole siellä tietoakaan. Pohjeavut (edes pienellä raippamerkillä avusttettuna) eivät menneet todellakaan läpi niin, että olisin ollut tyytyväinen ja takapää olisi alkanut kunnolla hommiin. Siispä väistöjen treenaus ja takapään kunnollinen aktivointi sivuttaisliikkeissä on nyt agendassa – onneksi sitä voi ja pitääkin tehdä alkuun paljon käynnissä, ei haittaa rospuuttoaika!

Blogiin_kentällä8