Vaavahan osaa aksata!

Viime viikonloppuna Viima avasi lopultakin kisauransa aksassa, lopultakin! Ja se meni paremmin kuin hyvin…

Raahessa oli la ja su molempina päivinä kaksi rataa ykkösille, mutta Hennan kanssa päätimme osallistua vain lauantaina. Harmillisesti tulin itse kipeäksi ennen kisoja enkä ollut juoksukunnossa, joten Henna pääsi tuurailemaan kartturin rooliin Viimallekin. Vähän jännitti miten menee, Viima ei ole aiemmin aksannut kenenkään muun kanssa ja muutenkin olen lellinyt sen pilalle, oma sylivaavani :). Onneksi ihana narupallo vie voiton äiskästäkin ja lämppäesteiltä lähtien homma toimi hyvin.

Hennalla oli iso urakka: nalalle yksi rata miniykkösissä, Nemolle yksi rata maksiykkösissä ja Kirille+Viimalle molemmille kaksi rataa maksiykkosissä. Simon kanssa hoideltiin kepon ja ketyn roolia ja vaihdettiin koiria radalle kuvaamisen lomassa, joten homma toimi. Juoksukuntoa kyllä vaati kun Viiman ja Nemon ratojen välissä oli vain yksi koira.

Ensimmäiseltä radalta Viimalle tuli 10 virhepistettä kielloista hypyltä ja tippuneista muurinpalikoista, mutta rata oli muutoin aivan todella hyvä ja sujuva. Jopa kepit menivät ongelmitta vaikeasta keppikulmasta huolimatta! Hieman näki, että ”väärä” kartturi sekoitti pienen bc:n ajatuksia, ei aivan yhtä hyvin tahtonut irrota esteille kuin normaalistikin ja siitähän ne virhepisteet johtuivatkin.

Toinen rata oli oikein hyvää katsottavaa – Viima irtosi jo hieman paremmin, etenki sujuvasti, otti kaikki kontaktit oikein mallikkaasta ja kepit aivan superhienosti. Keppejä olin eniten jännittänyt ennen reissua, treenimäärä on niillä vain jäänyt liian vähäiseksi kun kevät on ollut mitä on koulun kanssa. Henna ohjasi onneksi kepit tosi hyvin ja päästi Viimaa sopivasti edelle jotta sai hakea itse aloituksen. Hienosti se taittui kovasta vauhdista ekaan väliin ja pujotteli hyvällä vauhdilla loppuun katse eteenpäin suunnattuna vaikka Henna oli taaempana. Vaan kun keppien jälkeen oli alla puhdas rata niin jo alkoi emäntää jännittää radan reunalla, sydän tykytti ja hiki kirposi otsalle… Tarkasti meni onneksi loppurata ja maaliin tullessa nolla virhepistettä! Lopulta oli vieläpä nollavoitto ihan hyvällä ajallakin (miinus 13 pilkku jotain). Hieno pieni Vaava!

Liitteeksi videotodiste hienosta uran avauksesta:

Sheltillä kiehuu nupissa

Viime viikonlopun kisoista ei oikein tehnyt mieli Lillin osalta kirjoittaa tänne mitään, mutta totesin ettei se muuta tulosta miksikään vaikka yrittäisin katastrofaalisen esityksen unohtaa… Lyhyesti ja ytimekkäästi käytiin hyllyttämässä neljä rataa OKK:n kotikisoissa. Vähän lisää: lopetin siis kaikki radat kesken koska sheltillä kerta kaikkiaan keitti yli. Loikkasi joka ikisellä radalla kontaktien yli niin törkeästi, etten voinut muuta kuin lopettaa siihen ja kävellä ulos. Ja viimeisellä hypärillä (jota kuitenkin olin odottanut innolla kun ei olisi tarvinnut pelätä kontakteja!) kävi jo lähdössä sellaisessa mielentilassa, ettei sitten meinannut irrota radalla minnekään, rähisi vain lahkeessa ja haukkui. Otti kiellon putkelta räksytyksen säestämänä ja lopetin radan siihen, kiitos ja näkemiin tuomarille. Kyllä vähän korpesi! No koirahan toki ei emännän kiehumista huomannut, vaan radan reunalla otettiin sitten vähän tokottelua ja nakkia palkaksi.

Oma vikahan kai tuokin oli. Lienee treenien vähyydessä syy, pohdiskelin kotimatkalla. Lilli ei oikein ole koira, jonka voisi vetäistä lenkkimetsästä ja mennä kisaamaan pitkän tauon jälkeen toisin kuin Savu. Lilli tarvitsee sitä säännöllistä mieleen muistuttelua ja rutiinien kertaamista, jotta pystyy kisoissa parhaimpaansa. Kevät on ollut mitä on treenien kanssa kun koulu on imenyt kaikki mehut. Viime maanantaina oli sitten onneksi tämän kevään viimeinen tentti ja parin viikon loma alkoi. Eikä yhtään liian aikaisin… Nyt tehotreeniä kontakteille ja rataharjoituksia samoin – Lilli pääsi nimittäin taas OKK:n minien agijoukkueeseen, enkä kehtaa mennä pilaamaan joukkuekavereiden tulosta kontaktivirhein ehdoin tahdoin. Tänään jo kävin lähikentällä treenailemassa, mutta kas kummaa, mitään ongelmia ei kontakteilla ollut! Pitäisi käydä epiksissä haistelemassa kisafiilistä ja muistuttamassa pikkusheltille miten kisoissakin pitää kuunnella ohjausta…

Onneksi kisaviikonlopussa oli jotain hyvääkin; olin ilmoittanut Savun neljälle radalle, mutta päästiinkin osallistumaan vain ensimmäiselle Savun tehdessä nollan ja noustessa sen myötä kolmosiin! :) Savussa ei siis treenien vähyys näy, yhtä pätevä kaveri kuin ennenkin. Rata ei tuntunut kovin jouhevalta ja puomin alastulo oli siinä hilkulla (saisi heivata koko kontaktiesteet helv kuuseen agilitystä) mutta muuten Savu oli oikein pätevä tyyppi! Etenemä oli agilityradalle varsin mukava 4.66 m/s ja voittokin napsahti. Tuntui kuuntelevan ohjausta todella hyvin ja irtosi ihanasti! Hieno Savu!

savukolmosiin

Rallittelemassa

Taisikin olla puhetta jo jossain aiemmassa postauksessa, että olin Watin ilmoittanut rally-kisoihin. No, lauantaina käytiin rallittelemassa OKK:n hallissa kahden radan verran ja hubaa oli! ALO-luokan liikkeet on sen verran helppoja (toko-pohjilla), että mitään kovn ihmeellistä valmistautumista ei ennen kisoja tehty. Opeteltiin tietysti sivulta eteentulo – johon saa ALO:ssa käyttää vielä käsi- ja vartaloapuakin. ALO-luokan hommat perustuvat kuitenkin hyvin vahvasti seuraamiseen ja se on onneksi jo hanskassa. Kisoissa oli varsin mukava ja rento ilmapiiri, kaiken rotuisia koiria näkyi kehän laidalla odottelemassa omaa starttivuoroansa. Kehässäkin näytti omistajilla koirineen olevan hauskaa, joten toko-kisojen ryypyotsaisuus ainakin näin ensinäkemältä puuttui tästä touhusta.

Watin kanssa oli kivaa tokotella, kuten aina. Se on vain niin liikkis, antaa aina täydet 100% itsestään ja häntä heiluu koko ajan. Koko Watin olemus kertoo, että ihan parasta on tehdä yhdessä oman ihmisen kanssa jotain, lajilla ei väliä! Ja kaikkea ollaankin tehty; tähän mennessä Watin kanssa on treenattu ainakin agilityä, tokoa, vepeä, metsäjälkeä, pk-jälkeä, rallytokoa ja vetohiihtoa. Osassa lajeista on kisattukin ja lopuissakin on tarkoitus debytoida kunhan sinne saakka ehditään. Varsin monipuolinen koira siis.

A-radalla emäntä tupeksi hieman, ja ansaitsi -10p. Unohdin siis yhden käskyn ja sen seurauksena Watti ennakoi liikkeessä, nousten ylös seuraamaan – kuten olin aivan itse sen opettanut :), hups… Hölmö ohjaaja ei myöskään ollut perehtynyt riittävästi lajin sääntöihin ennen kisoja eikä tajunnut, että uusimalla ko. liikkeen olisi tullut ainoastaan -3p! Voi ei! No ainakaan en toiste tee samaa virhettä, kyllä nyt on kantapään kautta opittu. Muuten rata oli tosi hyvää menoa ilman muita pistemenetyksiä, ja tuomari olikin kommentoinut arvostelukaavakkeeseen hyvästä yhteistyöstä. Ja siltä se tuntuikin, siis molempien ratojen aikana. Että me puhalsimme Watin kanssa yhteen hiileen ja vieläpä iloisella meiningillä! B-radalta yhteensä 4 pistemenetystä tiiviistä/painavasta seuraamisesta. Pisteet siis 90 ja 96, eli kaksi ykköstulosta, hieno Watti!

Simo oli ihana kepo ja kuvaili molemmat radat sekä huolehti ohjaajan suklaahimon tyydyttämisestä! Kyllä on mukavaa, kun on huomaavainen & reipas kepo mukana kisareissuissa :).

Videot radoista ovat youtubessa, linkit:

Hei hei mitä kuuluu?

No hyvää kuuluu! Blogi on vaipunut talvihorrokseen tämän pohjoisen (lähes) kaamoksen keskellä, mutta jospa kevättä kohden me lauman ihmiset ryhdistäytyisimme ja kuulumisia tipahtelisi hieman tiuhempaan.

Viimeiset kisat käytiin marraskuus loppupuolella OKK:n hallissa. Ensimmäiset oman seuran hallikisat uudessa hallissa, ja kivaa oli. Ensin lauantaina Lilli leipoi triplanollan, nappasi kolmannen agi-sertinsä ja sen myötä siitä tuli FI-AVA – toki vain varjovalio näyttelytuloksen puuttuessa, mutta hienolta tuntui yhtä kaikki!

Superlillis :)

Superlillis :)

Sunnuntaina kartturoin aamulla kaverin bortsun ykkösissä, ja nappaistiin sieltä voittonolla sertin kanssa. Koissu nousi siis kakkosiin ja minä jäin odottelemaan iltapäivän kakkosten ratoja Savun kanssa. Olipa hauska päästä kokeilemaan lainakoiran ohjaamista, se kun oli minulle entuudestaan aivan tuntematon ja varsin erilainen ohjattava kuin omat haukut. Hubaa :). Kakkosissa oli sitten Savun debyytti, joten mielenkiinnolla sitä odotteli miten käy. Tuomaria en muista, mutta se jäi mieleen, että radoissa oli varsin kinkkisiä kohtia, joihin monella hyvä meno tyssäsi. Savu yllätti minut täysin, kurvailtiin kolmelta radalta 0/1., HYL ja 0/2.! Hylky kyllä harmitti, sillä se meni aivan täysin kuskin piikkiin, huitaisin Savun putkeen kun olisi pitänyt kääntää jyrkästi kepeille. No koiralla oli hauskaa ja ohjaajalla myös. Vaikka olisihan se ollut makeaa nousta heti kolmosiinkin… ;).

Vaikka kisat menivät aivan yli odotusten niin ei tipan tippaa harmittanut jäädä kisatauolle joulukuun ja tammikuun yli, päinvastoin. Nimittäin pimeä ja kurja vuodenaika ei ole veroittanut vain blogin päivitystahtia, vaan nististänyt myös harrastuskärpäsen melkein kokonaan. Jo marraskuussa alkoi vauhti hiipua ja joulukuu vasta tuntuikin ankealta puurtamiselta. Treeneissä tuli käytyä lähinnä tottumuksesta ja koirien iloksi. Se oikea halu kehittymiseen ja uuden opetteluun oli jäänyt jonnekin matkan varrelle syksyn harmaantuessa. Hammasta purren sinniteltiin siihen saakka, kunnes seuran virallinen joulutauko alkoi, ja jäätiin hyvillä mielin kaikki lomalle. Toki koirat ovat saaneet lenkkinsä ja aktiviteettinsä, mutta kaikki touhuilu ja kouluttaminen on ollut varsin vapaamuotoista puuhastelua. Joulutauko tuli kyllä kreivin aikaan, ja oli ihana vetäytyä omaan kotiin odottamaan joulua (toki työt vähän tahtoivat häiritä tunnelmaa!) ja antaa koirienkin nautiskella leivinuunin lämmöstä ja rauhallisista illoista luita nakerrellen.

Meille sattui hyvä säkä kun joulutauon aikana juoksivat melkein kaikki koirat – tai siis Savu, Watti ja Tempo. Lilli ei tehnyt vielä juoksuja ja Viimahan on vasta päälle 10 kk. Tosin Viiman sisaret Lila & Mimmi ovat jo ekat juoksunsa tehneet, joten kai se meilläkin kohtapuoliin… Tai sitten on niin kuin äitinsä ja juoksee hyvin huomaamattomasti. Savun juoksujahan ei välttämättä huomaa ollenkaan, ellei tajua paperilla joskus juuri oikein päivinä pyyhkäistä. Pitää itsensä todella siistinä ja tiputtelee muutoinkin niukasti, käytöskään ei muutu. Joten onhan se ihan mahdollista. Mimmi-sisaren juoksutkin nimittäin kuuluivat menneen melkein salaa ohi ja vasta tärpit oli huomattu.

Tempo kävi virallisissa kuvissa viimeinkin – miten se aika juoksikaan niin nopeasti viime keväästä – ja tulokset olivat mieluisat; A/A 0/0 ja selkä täysin terve :). Ainoa ikävä asia oli se, että raukka stressasi reissusta niin paljon, että meni kotona melkein viikko toipumiseen. Makasi eteisessä ahdistuneena, välillä jopa täristen, ja oli pariin kertaan lenkilläkin ottanut ja häipynyt – siis hylännyt oman laumansa ja kadonnut! Toki Tempo on aina ollut herkkis ja ikävät asiat jäävät vahvasti mieleen, mutta tuo nukutus tuntui olleen kova kolaus. Sen huomasi kyllä heti vastaanotolla, kun rauhoittava alkoi vaikuttaa – koira taisteli viimeiseen saakka läähättäen hermostuneena kunnes jalat pettivät alta. Vielä silloinkin koetti kömpiä pystyyn eikä millään meinannut nukahtaa. Sama homma heti heräämisen jälkeen, todella hermostunut meininki. Onneksi tämä ahdistus meni lopulta ohitse ja saatiin taas laumaan takaisin meidän pikku-pölpie joka hölmöilee ja tunkee syliin, riehuu pihalla sekä kaahaa montulla tuhatta ja sataa riemuissaan!

Juuri heräilemässä.

Juuri heräilemässä.

Vuoden vaihtuminen tuli ja meni sen kummemmitta elämöittä täällä peräkylillä. Koirat eivät tuntuneet huomaavan koko asiaa, vaikka jonkin verran naapurit paukuttelivat raketteja. Pölpielle syötettiin varmuuden vuoksi kuuri valerianaa ja eipä tuntunut stressaavan asiasta vaikka normaalisti onkin ääniherkkä – eli ainakin tämän kokemuksen perusteella voin tuota yrttiä suositella stressaavalle koiralle.

Vuoden vaihtuessa on päiväkin alkanut pikkuhiljaa pidentyä ja mieli piristyä – ehkä suurin tekijä on pysyvän lumen sataminen viimeinkin. Lumi maassa kuitenkin pidentää päivän valoisia tunteja eikä elämä tunnu enää niin raskaalta kuin kurassa ja loskassa tarpoessa. Valitettavasti myös pakkaset ovat paukkuneet ja se on hieman veroittanut ulkoilua. Onneksi melkein uudella ompelukoneella on hyvä painella menemään ja Tempokin sai hienon fleecehaalarin kylmemmille säille. Muut karvakuonot sentään pärjäävät lenkit vaatteitta, ainoastaan treeneihin ja kisoihin nakataan sitten takki niskaan.

Jotain tuo (vielä varsin vähäinen) päivän piteneminen yhdistettynä joulutaukoon on selvästikin saanut aikaan: huomasin tässä eräänä päivänä selailevani taas koekalenteria suunnitellen tulevaa treenivuotta! Watti on nyt oppinnut kepit – se tuntui olevan luonnonlahjakkuus siinä hommassa ja pujotteli heti aivan ensimmäisellä treenikerralla evör kaksitoista keppiä putkeen ongelmitta, videotodistetta tulossa – joten mikään ei estä Simoa avaamasta sen kanssa aksauraa heti helmikuussa. Lisäksi se (pahuksen) BH… Kun nyt uskaltaisi sinne, vaan joku peikko estää. Ehkä se, etten yhtään tiedä mitä siellä odottaa. En siis ole koskaan ollut edes katsomassa PK-kokeita tai BH-koetta ja pk-puoli muutenkin on varsin vieras kun olen aksapuolella pyörinyt. No TK1 on tehtynä ja muutoinkin liikkeet hallussa, joten kai sen pitäisi mennä ongelmitta. Otan siis nyt itseäni niskasta kiinni ja ilmottaudun kyllä kokeeseen HETI kevään tullen! Tai miksei jo aiemminkin jos on hallikokeita. Lillin kanssa ei ole sen kummoisempia tavoitteita, kesän SM-kisoja odotellaan. Ehkä muutama kisastartti keväällä että kisarutiini pysyy yllä. Pieni valkoinen tuntuu muutenkin nauttivan kovasti kisoista, joten miksipä ei. Savun kanssa kisataan varmaan helmikuussa. Simo on päättänyt, että ensi kesänä Watti menee vepe-kokeeseen, vaikka se viime kesältä jäikin välistä, joten niitä hommia on nyt treenailtu kuivalla maalla. Ensi lauantaiksi varattiinkin allasvuoro Oulun koirauimalasta, jotta päästään pitkästä aikaa Watin kanssa verestämään taitoja. Viiman kanssa jatketaan aksataitojen hiomista. Se on kyllä agilitykentällä elementissään ja nauttii hommasta täysillä. Kiire ei ole sen kanssa mihinkään vaan hitaasti hyvä tulee.

Ylipäätään tulevalle vuodelle  ajattelin valita hieman pienemmän vaihteen agilityn suhteen kuin tähän saakka – vähän vähemmän tavoitteita ja paineita ja vähän enemmän leppoisaa harrastelumeininkiä ja fiilisten mukaan treenaamista. Olen nimittäin huomannut itsessäni viime vuosina, että mitä enemmän treenaan täysillä ja asetan aikatauluja edistymiselle, sitä voimakkaammin iskee sitten jossain vaiheessa se totaalinen treenikyllästys ja krapula. Välillä tauot ovat olleen pidempiä kuin toisinaan, tuntuu olevan aivan suoraan verrannollista treeni- ja kisatahdin kiihkeyteen. Olen luonteeltani herkästi innostuva ja tuhatta ja sataa menevä, syttyvä ja määrätietoinen, joten helposti tulee vaadittua itseltään paljon – ja kuitenkin siinä ohessa olisi myös hoidettava varsin työläät opinnot, työt, hevonen, koti, monet monet luottamustehtävät, seuratoiminta ja ei sitä parisuhdettakaan saa unohtaa… Tuhat rautaa tulessa siis. Niinpä otan tämän vuoden tavoitteeksi höllätä vähän ja opetella maltillisuutta, karsin ehkä tehtävälistaa ja yritän laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Homman tulee kuitenkin olla kivaa ja mieluisaa eikä pakkopullaa! Eipä nuo koirat onneksi välitä siitä, harjoitellaanko kotona ”turhia” temppuja vai treenataanko täysillä aksakisoihin… Eikä se muihin lajeihin enemmän panostaminen välillä varmasti haittaa mitään, päinvastoin vähän uutta tuulta purjeisiin ja intoa aksahommiinkin :).

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!

TK1 Watti!

Tänään käytiin Watin kolmannessa tokokokeessa OKK:n haukkukeitaalla. Ilma oli todella kuuma ja aurinko paistoi, joten hermoilin hieman etukäteen Watin vireestä (vaikka eipä se helle ole ennenkään Wattiin juuri vaikuttanut). Saavuttiin hyvissä ajoin paikalle – onneksi, sillä koe oli reilusti etuajassa. Valmistautumiseen jäi siis aiempaa vähemmän aikaa. Yhden paikkamakuuharjoituksen ja muutaman jäävän liikkeen tein kehän reunalla ennen kokeen alkua, ja hetki ehdittiin katsella avoimen luokan viimeisiä koirakoita.

Alokasluokassa oli seitsemän koiraa, Watti toiseksi viimeinen. Paikkamakuut ja luoksepäästävyydet tehtiin siis kahdessa ryhmässä. Ensin kolme ja sitten neljä koiraa (joista yksi tosin jäi pois luoksepäästävyyden mennessä mönkään). Oman vuoron tullessa Watti oli hyvässä vireessä, joskaan ei aivan yhtä skarppina kuin kahdessa aiemmassa kokeessa. Luulen, että itse olin jotenkin hermostunut, etenkin kun en ehtinyt odotella kehän laidalla rauhassa omaa suoritusvuoroa vaan luokka alkoi pia koepaikalle tulon jälkeen.

Luoksepäästävyydestä Watille tuttu kymppi :). Etukäteen vähän mietiskelin, miten mahtaa mennä, kun tuomarina oli ensimmäistä kertaa mies. Watti ei normaalisti juuri perusta vieraista ihmisistä, on siis selvästi vain kahden ihmisen koira. Tuomarina oli tänään siis Erkki Shemeikka. Katselin edellisten koirien kohdalla, että aika pitkään rapsutteli koiria ja katsoipa vielä hampaatkin. Watti onneksi istui tyynesti kuin patsas sivulla tuttuun tapaan, eikä sitä haitannut perusteellinen vieraan ihmisen rapsuttelu (joskei se siitä nyt kauheasti nautikaan).

Paikkamakuu olikin sitten varsinainen katastrofi, eikä siis Watin syystä. Enpä olisi moisen homman jälkeen moittinut lainkaan Wattia, vaikka olisi mokaillut loput liikkeet. Koirat laitettiin liikkurin ohjeiden mukaan makuulle (Watti keskimmäisenä), jätettiin paikalleen ja lähdettiin kävelemään kohti kehänauhaa. Kun olin miltei nauhalla, kuulen kun tuomari pyytää meidän vierustoveriamme kytkemään koiransa, ja kun käännyn ympäri, mitä näenkään! Vieras uros seisoo häntä pystyssä, selvästi provosoiden pää Watin selän päällä. Watin ilmeestä jo näki, että sitä ahdisti tilanne suunnattomasti – käsky pysyä maassa mutta toinen tunkee aivan iholle kiinni, eikä välttämättä mitenkään ystävälliseen sävyyn! Hetken Watti pysyi paikoillaan, mutta lähti sitten toisen koiran alta ja aivan oikein tuli suoraan luokseni. Koskaan ennen ei ole tällaista käynyt, mutta enpä edellytä koiran pysyvänkään alokasluokassa paikallaan jos toinen tulee haastamaan kiinni iholle, asia eri jos toinen lähtee vain vierestä tms. Onneksi Wattiin voi luottaa, ettei se provosoidu haasteesta eikä ala tappelemaan, tulee vain aivan oikein omistajan luokse. No, Watin lähdettyä samainen uroskoira suuntasi seuraavan koiran luo ja sama toistui – pieni koira pomppasi paikoiltaan ja juoksi omistajansa luokse toisen ahdistellessa sitä. Siinä vaiheessa tuomari keskeytti liikkeen, ja ilmoitti että se uusitaan kokonaan tämän ryhmän osalta.

Harmi vain, että saman uroksen oli tultava toiseenkin yritykseen makaamaan Watin vierustoveriksi. Watista näin, että sen keskittyminen ei ollut nyt aivan priimaa, se vilkuili kyseistä koiraa eikä pitänyt yhtä hyvää kontaktia kuin normaalisti. Liikkurin ohjeiden mukaan koirat taas maahan, jätettiin ja lähdettiin kehänauhalle. Watti meni kyllä hyvin ensimmäisestä käskystä maahan (ehkä aavistuksen hitaammin kuin normaalisti) ja jäi pakoilleen. Tässä vaiheessa hämmingin aiheuttanut uroskoira poistui ohjaajineen kehästä Watin vierstä. Liekö sen aiheuttamana vain muuten vain paineistuneena, kääntyessäni ympäri näin, että Watti noussut seisomaan, onneksi kuitenkin paikallaan. Voi itku… Ehdin jo ajatella, että tulos meni sitten siinä, paikkamakuussa kun on kiinni niin paljon pisteitä. Yleensä Watin paikkamakuu on todella hyvä, mutta nyt oli selvästi ottanut paineita edeltävästä episodista. Siinä sydän tykytellen seisoin kehänauhalla toivoen, että Watti ei lähtisi tulemaan luokse vaan pysyisi paikallaan. Se oli selvästi hieman rauhaton, vilkuillen ympäriinsä toisia koiria ja tuomaria, välillä minuakin. Kun aikaa oli mennyt ehkä puoli minuuttia, Watin jäljelle jäänyt vierustoveri pomppasi ylös ja lähti vauhdilla juoksemaan omistajansa luo. Voi ei! Olin aivan varma, että kun Watti jo valmiiksi seisoo, niin helppohan siitä olisi lähteä liikkeelle toisen esimerkkiä seuraten. Vaan ei! Hieno Watti, huonosta mielentilasta huolimatta se seistä tökötti paikoillaan kunnes loppuvaiheessa istui alas samaan paikkaan ja pysyi siinä ajan loppuun saakka! Koiran luo kävellessä en ollut lainkaan varma, heruuko kyseisestä suorituksesta yhtään pisteitä, mutta niin vain tuomari antoi Watille seiskan. Olin kyllä Wattiin tyytyväinen, helposti se olisi voinut paineistua toisen haastamisesta niin paljon, että ei olisi mennyt lainkaan maahan tai jäänyt paikoilleen.

Omaa yksilöliikkeiden suoritusvuoroa odotellessa yritin vähän parannella Watin virettä pallon kanssa. Onneksi se tuntui tehoavan. Otettiin muutama jäävä liike ja sitten paikkamakuuta tiuhalla nakkipalkkauksella, jotta jäisi kuitenkin koiralle paikkiksesta onnistunut fiilis. Jäävissä maahanmeno oli nyt selvästi normaalia hitaampi, yleensä se onnistuu vauhdilla. Onnistuinpa mokaamaan myös hieman, kun luulin että ennen meitä olisi yksi koira vielä, mutta yhtäkkiä meitä kuuluteltiinkin jo kehään! Kauhealla hopulla juostiin kentälle, ja olin itse sekä myöhästymisestä että paikkamakuun sählingistä hermona – ei siis mitenkään hyvä fiilis mennessä omaan suoritukseen.

Seuraamiset tuttua hyvää menoa. Tuomari ei tykännyt Watin pk-tyylisestä tiiviistä seuruusta ja rokotti lisäksi hieman vinoista perusasennoista (ne kyllä tiedostan, pitäisi alkaa puuttumaan niihin aktiivisemmin). 8,5 molemmista seuraamisliikkeistä. Mielestäni hihnatta seuraaminen meni taas paremmin kuten ennenkin. Ehkä itse kuljen hihnan kanssa jotenkin huonosti.

Jäävät liikkeet onneksi onnistuivat! Maahanmenossa näin kun Watti ensimmäisellä käskyllä alkoi kyllä menemään maahan, mutta hyvin hitaasti/epäröiden aivan normaalista poiketen. Yleensä mätkähtää alas nopeasti. En luottanut siihen, että se välttämättä menisi lopulta maahan koska oli ottanut paineita paikkamakuusta ja annoin varmuuden vuoksi toisen käskyn, jota se tottelikin nopeasti. Parempi kahden pisteen menetys kuin nollattu liike :). Kahdeksan siis tästä tuloksena. Liikkeestä seisomaan jääminen onnistui ihan mukavasti, joskin Watti valui eteenpäin muutamien askeleiden verran. En kuitenkaan valita, ei mennyt maahan ainakaan ja pysähtyi yhdellä käskyllä. Seiska tästä.

Luoksetulo tuttuun tapaan vauhdikas ja innostunut, perusasento jäi hieman vinoksi (tuttu ongelma), tästä 9,5.

Estehypylle mentiin viime kokeen rohkaisemina ihan luottavaisin mielin. Seurautin Watin sivulla hypylle, ja hieman kyllä sykettä nosti, kun tunsin että se oli aivan valmis ponkaisemaan hetkenä minä hyvänsä esteen yli (ai miten niin tykkää tästä liikkeestä?!)… Tiukka ”sivu!” -käsky kuitenkin piti sen paikoillaan kunnes liike alkoi ja tuli suorituskäsky. Hyppy meni sinäsä todella hienosti, mutta pisteitä laski lähdön vino perusasento(!). Kaksi pistettä siitä miinusta! Kahdeksikko siis tästä. Aika iso rokotus vinosta lähtöasennosta, mutta mitään muuta syytä tuomari ei sanonut. No, samapa tuo, liike meni sinänsä hyvin :).

Kokonaisvaikutelmasta saatiin samainen kahdeksikko. Tuomari moitti Watin vinoja perusasentoja (jotka olivat tänään pahempia kuin aiemmin) ja seuraamisen liikaa tiiviyttä. Tykkäsi kuitenkin yhteistyöstä ja Watin työskentelymotivaatiosta. Olin itsekin tyytyväinen! Yksilöliikkeet olisivat kyllä voineet ainakin herkemmällä koiralla (etenkin ohjaajan jännittyessä) mennä aivan pieleen huonon ryhmäliikkeen vuoksi, joten olin todella tyytyväinen Watin suoritukseen! Keskittyminen ei herpaantunut ja se noudatti ohjeita säntillisesti! Hieno Watti! :)

Tuloksena Watille sen kolmannesta tokokokeesta kolmas ykköstulos, 3. sija ja TK1 -koulutustunnus!! Mahtava homma! Ei kai se auta kuin alkaa treenailemaan niitä kaukoja ja luoksetulon pysäytystä, jotta päästään jossain vaiheessa korkkaamaan AVO… Vaikka vielä vuosi takaperin ajattelin, että toko ei ole lainkaan meidän heiniä, niin kyllä vaan on Watin kanssa todella kiva treenata noita hommia! Sen työinto ja yhteistyöhalu on aivan loputonta, tehtiin mitä vain niin aina sen mielestä juuri se homma on superkivaa ja häntä heiluu, ihana tyyppi :).

TK1 Watti!

TK1 Watti!

tk1mitali

Todistetusti tottelevainen!