KLAG ja muita kesäkuulumisia

Heinäkuun puolivälissä oli taas koko kesän odotetuin ykkösreissu – KLAG Kokkolassa! Sitähän ei voi jättää väliin mistään hinnasta, vaan kyseinen viikonloppu varataan kesätöiltä vapaaksi jo hyvissä ajoin keväällä. Jotain ainutlaatuista Klagissa vain on – liekö se rento kesäfiilis, mahtava ympäristö, iloiset toimitsijat, tuttujen koiraharrastajien tapaaminen, iltojen grillailut…

Viikkoa ennen Kokkolan reissua saapui postissa tavallaan heräteostoksena tilattu näyttelyteltta. ”Tavallaan” siksi, että sellaista on himoittu jo vuoden päivät ja hankintaa harkittu, mutta ei olla vain sitten raaskittu ostaa. Nyt sitten jotenkin aivan extempore päätettiin kuitenkin mokomaan investoida ja tilattiin samantien. Sattumalta Peten koiratarvikkeessa sattuivat olemaan alennuksessa kyseiset mallit joita olin katsellut. Hieno homma! Tositoimissa telttaa päästiin testaamaan ennen Kokkolan reissua jo edellisenä viikonloppuna Torniossa. Savun pentu Lila saapui omistajineen meille viikonloppuvierailulle, ja yhtenä päivänä käytiin pohjoisessa kisailemassa kolmen startin verran. Päivä sattui olemaan varsin aurinkoinen, ja telttaan kyllä oltiin tyytyväisiä! Oli ihanaa laittaa koirat häkkeineen sinne varjoon, eikä tarvinnut huolehtia niiden paahtumisesta. Torkk:in kenttä on kyllä muutoin varsin hyvä, mutta varjopaikkoja siellä ei juurikaan ole. Teltta oli todella helppo pystyttää ja taas lähtiessä kasata. Se on myös yllättävän kevyt kantaa. Olimme positiivisesti yllättyneitä! Torniossa kisat menivät kohtuullisen mukavasti: Savu teki toisen nollansa (0/1.), Lilli tienasi myös yhden SM-nollan lisää ja sijoittuikin kolmanneksi. Kivoja ratoja!

Kokkolan reissulle autoon pakattiin siis koirakööri ja perään kiinnitettiin asuntovaunu, joka oli tietysti tupaten täynnä tavaroita. En kyllä ymmärrä, miten viikonlopun mittaisille reissuille onnistumme aina haalimaan niin kovasti kamaa mukaan. No okei, syytä on varmaan enemmän minussa kuin Simossa :P. Perjantaina aamusta lähdettiin ajelemaan vaikka ekat startit olisivat vasta illansuussa. Viime vuodesta opimme, että jos vaunupaikan haluaa saada, ajoissa kannattaa olla. Perillä taidettiin olla siinä kahdentoista ja yhden välillä. Saapuessamme alueella oli vielä kohtalaisen hyvin tilaa, mutta eipä tainnut mennä kuin puolisen tuntia tai tunti sen jälkeen kun viimeisiä vaunupaikkoja vietiin jo. Onneksi ulos jääneet karavaanarit saattoivat sentään leiriytyä alueen vieressä parkkipaikalla merenrannassa. Klagissa taisi olla tänä vuonna entistäkin enemmän osallistujia, ainakin sen perusteella mitä lähtölistojen koiramääriä pikaisesti selailin kotona. Suositun tapahtuman maine on siis kiirinyt!

Uudelle, hienolle teltalle löydettiin mukava paikka heti kehien vierestä. Sinne roudattiin koirien häkit ja tuolit odottelemaan illan startteja. Vaunullekin saatiin varsin mukava paikka ja leiri saatiin pystyyn.

Watti nauttii uuden teltan varjosta!

Watti nauttii uuden teltan varjosta!

Kisaamassa meillä oli Klagissa tänä kesänä Lilli & Savu. Tempo tehnee debyyttinsä kisaradoilla syksymmällä tultuaan kisaikään, ja Watin kanssa pohditaan edelleen aksan jatkumista. Kokonaisuudessaan viikonlopun kisat menivät kohtuukivasti. Savun osalta harmaita hiuksia tuottivat kepit, sillä (liian fiksu) koira on nyt näköjään päättänyt, että pujottelu on ok aloittaa mistä välistä tahansa – pääseehän siten nopeammmin eteenpäin kun ei tarvitse aivan alusta sisään pujahtaa, etenkään kun kovaa vauhtia tullaan eikä millään malttaisi kääntyä. Ongelmahan on aivan uusi. Kivaa tämä koiraharrastus bortsun kanssa, kun käyttävät välillä noita omia aivojaan vähän liiankin kanssa! Muutoin Savun radat olivat ihan mukiinmeneviä. Nollia ei, harmi kyllä, tältä reissulta sitten sille tippunut.

Lilli oli lauantaina varsin pätevä. Se tekaisi tuplanollan (jess, eipähän tarvitse siitä stressata!), ja sijoittuikin ensimmäisellä radalla toiseksi! Osallistujia oli ko. radoilla vajaa viisikymmentä, joten mahtava homma! Toisellakin radalla sijoitus oli 4., ja kun tällä kyseisellä radalla ihanneaikaan ehtineitä nollaratoja oli kokonaiset 20 kappaletta(!), niin olen kyllä oikein tyytyväinen. Vauhtia on siis alkanut löytyä lisää! Sunnuntain radoilla pöljäilin itse, ja onnistuin jopa ekaa kertaa elämässä unohtamaan radankin… No, se ei hyvää fiilistä laskenut, meillä oli Lillin kanssa K-I-V-A-A radoilla!

IMG_0390

 

IMG_0388

Kisaamisen lisäksi viikonloppuun mahtui grillailua, ihanien ystävien näkemistä, mansikoita ja herneitä, hienojen kisasuoritusten katselua, laiskottelua… Koiria käytettiin uimassa useaan otteeseen, kun ihan vieressä oli hyvä paikka missä se onnistui. Koirat olivat todella innoissaan eikä Tempoa ja Viimaa meinannut saada pois merestä. Välillä seassa polski omien koirien lisäksi tuttuja koirakamuja, välillä vieraitakin. Onni on omistaa koirasosiaalinen lauma, josta ei tarvitse koskaan murehtia toisten koirien kanssa :). Watille ostettiin hieno kelluva rengaslelu, eikä se meinannut siitä luopua lainkaan. Eipä kelvanneet enää tavallisten keppien haku, vaan ui tyynesti ne tarkistamaan ja jätti kellumaan kun eivät olleetkaan ”oikeita”. Nirso! Savulle kelpasivat tavan kepitkin, Viima ja Tempo eivät tarvinneet mitään vaan uivat ihan uimisen ilosta. Lillikin haki hienosti keppiä uimalla. Koirilla oli hauskaa!

IMG_0382

Omia ja vieraita hauvoja polskimassa. Huomaa Watin hieno uusi uimalelu!

Klagista kotiuduttiin siis väsyneinä, mutta onnellisina. Muutoin heinäkuu on ollut varsin työntäyteinen ainakin minulla. Simo sentään on saanut lomaillakin. Koirien treenit ovat jääneet vähän turhan vähälle. Meninpä kuitenkin ja ilmoitin Watin vähän varkain toko-kokeeseen kun sattui Kemissä sopivasti vapaapäivänä olemaan.

Watin kanssa ajeltiinkin viiko sitten lauantaiaamuksi Kemiin, jossa koiranäyttelyn yhteydessä oli tokokisat. Hävettävän vähän ollaan ehditty treenailla sitten viime kokeen jälkeen tokoa. Tai no ehditty ja ehditty, oisihan sitä mutta kun on aina ollut jotain muuta. No hyppyä ollaan vähän petrattu kun Watti on tahtonut valua hypyn takaa takaisin minua kohti.

Vaan turhaanpa murehdin ennen koetta, kyllä tuo meidän Watti on sitten kiva kaveri! Tekee kyllä kokeessa parhaansa ja niin innolla että :). Luoksepäästävyydestä edellisen kokeen tapaan 10, ja nyt paikkamakuukin sujui hienosti (viimeksihän Watti nousi viime sekunnilla istumaan). Paikkamakuussa ennakoi hieman minun tullessa viereen ja ehti nousta perusasentoon juuri ennen käskyä, mutta muuten täydellinen suoritus. Seuraamiset tuttua hyvää menoa, jäävistä liikkeistä maahanmeno sujui hyvin, seisomaan jäännissä menikin maahan ja nollattiin se liike (oma moka, sanoin käskyn epäselvästi). Luoksetulo muuten hyvä mutta perusasento jäi vähän vinoksi. Hypystä kymppi täysin päinvastoin kuin itse epäilin ennen koetta! Ja kokonaisvaikutelma 10! Ykköstuloshan sieltä rapsahti siis kotiinviemisiksi ja vielä kaupanpäälle sijoitus 1. Hieno Watti!

 

 

SM-fiilistelyä

Perjantaina otin töistä puoli päivää vapaaksi, ja kaasuttelin talla pohjassa kotiin pakkaamaan (viimetingassa kuten aina) kamat kasaan. Tämän vuoden agilityn SM-kisat pidettiin Tampereella, ja kaveriksi reissuun oli lupautunut Nemon omistaja Henna, Simo oli valitettavasti töiden vuoksi pakotettu jäämään Ouluun. Hirveällä hopulla kasailin siis iltapäivästä tavarat asuntovaunuun, lähdön hetkellä muistin ottaa Lillinkin mukaan ja niin karavaani suunnattiin etelää kohti. Asuntovaunun kanssa nopeus on rajoitettu kahdeksaankymppiin, joten matka taittui verkkaiseen tahtiin. Välissä vietettiin myös reilu tunnin ruoka- ja koirien pissatustauko, joten perillä oltiin perjantain ja lauantain välisenä yönä yhden maissa.

Kahdelle ihmiselle ja neljälle koiralle oli Volvossa ruhtinaallisesti tilaa kun matkatavarat saatiin vaunun kyytiin.

Kahdelle ihmiselle ja neljälle koiralle oli Volvossa ruhtinaallisesti tilaa kun matkatavarat saatiin vaunun kyytiin.

Kisapaikka sijaitsi Hakametsän jäähallin viereisellä kentällä, ja auton vaunuineen sai kätevästi parkkiin ihan kisa-alueen viereen kun saavuttiin tuohon aikaan, aamulla olisi jo tehnyt tiukkaa. Odottaman ongelma ilmaantui heti leiriytyessä, kun vaunun akku ei inahtanutkaan tuntemattomaksi jääneestä syystä. Siispä kaasulämmitystäkään ei saanut pelaamaan (sytytys mitä ilmeisemmin vaatii sähköä). Valotkaan eivät siis sisälle syttyneet, mutta lämpimät mehut saatiin kuitenkin hellalla keiteltyä. No, kesäyö oli kohtuullisen lämmin ja vaunussa ihan sopiva lämpötila siitä huolimatta yöpymiseen. Hampaidenpesujen ja koirien iltaruokkimisen jälkeen nukahdettiin samantien pitkän matkan seurauksena.

Aamusta sää ei oikein suosinut aksaajia; harmaa taivas, tuuli puhalsi kuin mereltä ja oli KYLMÄ! Säätiedotus lupaili onneksi aurinkoa iltapäivälle, ja oma starttini oli tiedossa vasta viiden kieppeillä, joten mitäs tuosta. Kerrospukeutuminen teki tehtävänsä ja ratoja kelpasi ihailla ulkosalla. Viima ja Kiri olivat mukana reissussa, ja oli hieno nähdä, miten reippaasti ne hännät pystyssä ja innoissaan kipittivät hihnassa vaikka ympärillä oli ihmisiä, koiria, autoja, meteliä ja mitä vielä. Leikkiminen moisessa häiriössäkin testattiin kun kauppa-alueelta löytyi kiva patukka Viimalle. Täytyy sanoa, että näissä pennuissa on kyllä saalisvietti kohdallaan, jokaikinen on pikkupennusta saakka ollut todella kovia lelujen perään. Eikä Viimaakaan siis nyt haitannut laisinkaan ympäröivä hälinä, vaan keskittyi saalistamaan ja repimään aivan täysillä, ihana Viima :).

Lauantaina kisailtiin siis joukkueradat, ja me olimme Lillin kanssa OKK:n minijoukkueen ankkureina. Itselläni oli käynyt jokin älytön aivohäiriö kun tuota suoritusvuoroa mietittiin – ajattelin silloin, että ellei kukaan muu halua niin hyvin voidaan mennä millä paikalla vain, jopa viimeisenä! Lauantaina tämä höveliys kyllä vähän kadutti… Nimittäin joukkueen muut jäsenet (Kati&Pami, Jonna&Nero sekä Tiina&Muru) vetivät kolmella ekalla kierroksella niin hienot suoritukset alle, että OKK:n joukkue oli ennen neljättä kierrosta kolmantena tuloksissa! Kun tajusin, että viimeisellä radallahan olisi käännetty lähtöjärjestys, niin iski hirveä tärinä päälle, hyvä että pillimehun sai juotua. Mahaa väänsi ja seurakaveritkin ”hieman” kuittailivat kalpeasta naamasta. Minun onneni oli se, että ennen minien joukkuefinaalirataa kisattiin maksit ja medit, joten ehdin pari tuntia viettää itseäni rauhoitellen. Voi olla, että jos heti olisi pitänyt radalle mennä, olisin pyörtynyt ennen ensimmäistäkään estettä ;).

Katsojia oli runsaasti.

Yleisöä riitti.

Minien joukkuerata oli Alen Marecovicin käsialaa. Radassa oli muutamakin varsin kinkkinen kohta – ainakin meille. Keppien aloituksesta otti moni koira virheen, sillä niille mentiin suorassa kulmassa. Lisäksi keppien jälkeen oli helppo harhautua väärälle esteelle tai esteen väärälle puolen, ja heti niiden jälkeen oli putken väärä pää oikein tarjolla. Puomin alastuloakaan ei päässyt varmistelemaan kädellä vaan piti kiertää pari putkea. Jännitysmomenttia oli siis vähän liiaksikin asti. Todella hienoa työtä teki silti moni koirakko, ja nollia kertyi mukavaa tahtia radalta. Itseäni jännittivät kepit sekä puomin alastulo todella paljon ihan siitä syystä, että parissa viime kisassa Lilli oli tehnyt miltei systemaattisesti keppivirheen ja lisäksi oppinut uuden, ikävän tavan loikata kisoissa puomin kontaktin yli jättihypyllä (mitä ei tietenkään ole treeneissä esiintynyt jotta sitä olisi päässyt korjaamaan!).

Minien joukkuerata

Minien joukkuerata

Minien finaali alkoi heti maksien jälkeen, ja lähdin kävelyttämään Lilliä jo heti alussa – lähinnä kai omien hermojeni rauhoittamiseksi :). Meitä ennen siis oli lähdössä lähemmäs 70 koirakkoa, joten aivan kovin nopeasti ei päästäisi radalle. Onneksi rataantutustuminen sentään oli jaettu kahtia, eli koko porukka ei pyörinyt yhtä aikaa kentällä. Hommaa helpotti myös se, että koko aamupäivän oli saanut katsella toisten koirakoiden suorituksia kentällä ja suunnitella omat ohjauskuviot valmiiksi. Lisäksi oli nähnyt ne pahimmat ansapaikat – jotain etuja sentään viimeisenä lähtemisessä… Lähtökarsinassa odottelu vasta olikin tuskastuttavaa! Kaveritkin huomauttivat myöhemmin minun näyttäneet hyyyyvin totiselta. Vaan koittihan se oma vuoro lopulta. Jätin Lillin lähtöön ja päädyin ottamaan sen vastaan parin esteen takaa. Lillin ollessa keinulla minulle iski blackout: mikä hemmetti noista hypyistä olikaan se joka kuului seuraavaksi suorittaa?! Tuntui, että aikaa olisi kulunut ikuisuus asiaa pohtiessa (vaikkei sitä videolta huomaakaan), ja lopulta päädyin arpomaan keskimmäisen, joka onneksi oli se oikea. Pelkäämäni jyrkkä keppikulma ei tuottanut vaikeuksia vaan pääsin niistämään Lillin nätisti pujotteluun. Kun Lilli oli saanut kepit loppuun, oma olo muuttui hivenen rennommaksi. Puomille asti tehtiin nättiä työtä, ja puomin alastulon yläosassa varmuuden vuoksi kunnon paniikkijarrutuskäsky jolle yleisökin nauroi :D. No, ei vara venettä kaada, voi olla että muutoin olisi voinut napsahtaa kontaktiviitonen. Kun näin, että Lillin tassut osuivat alastulokontaktille, vedätinkin sitten rohkeammin loppuun saakka. Oli se hieno tunne tietää kolmanneksi viimeisellä esteellä että nyt olisi nollaa tarjolla ja vielä hienompi juosta maaliin ja tietää että se saatiin!! Enpä muista minkään aiemman nollan maistuneen näin makealta…

20140614_4MG_9321

20140614_4MG_9310

Lillin ja minun radan jälkeen noustiin toiselle sijalle. Toiseksi viimeiselle joukkueelle napsahti muistaakseni viitonen jotain. Kiimingin koiraharrastajien joukkue oli todellisessa iskussa tehden toinen toistaan hienompia nollaratoja. Lopputuloksissa siis 1. Kiimingin koiraharrastajat 2. Oulun koirakerho ja 3. Agility Sport Team. Huhhuh! Enpä olisi kyllä osannut arvata ennen kisareissua tätä lopputulosta… Lillin ensimmäiset arvokisat, tarkalleen vuosi kulunut kisauran korkkauksesta ykkösissä, ikää 2,5 vuotta! Kyllä minulla taitaa olla paras & reippain pikkusheltti mitä vain voi toivoa! <3 <3

Pieni koira, iso mitali :)

Pieni koira, iso mitali :)

Kaverikuva!

Kaverikuva!

Kisojen jälkeen treffailtiin vielä Savun & Nemon pentujen kesken, joita sattui olemaan kisoissa paikalla kokonaiset viisi kuudesta! Harmillisesti pikku-Mimmi uupui illalla porukasta, mutta onneksi sitä nähtiin useampaan otteeseen muulloin viikonlopun aikana :). Kaikki pennut olivat kasvaneet hurjasti, etenkin jalkoihin pituutta… Kunnon kuikeloita rimppakinttuja siis jokaikinen. Kokoerot näyttivät tasaantuneen, muutoinkin varsin tasalaatuista porukkaa tuntuvat (edelleen) olevan. Olipa kiva nähdä myös pidemmällä asuvia pentuja omistajineen! Kylläpä ne ovat saaneet hienot kodit. Pentutreffien jälkeen oli huutava nälkä, ja suuntasimme Tampereen keskustaan varsin epäterveelliselle mutta täyttävälle aterialle. No, ehkä kalorit oli juostu pois päivällä radoilla?

Urheilijan ateria

Urheilijan ateria

Sunnuntaina koittivat sitten yksilöradat. Meillä oli Lillin kanssa startti puoli yhdentoista maissa, mutta uni olisi kyllä maistunut pidempäänkin kuin puoli kymmeneen, jolloin kömmin katsomaan rataa. Mia Laamanen oli suunnitellut mineille varsin mukavan ja etenevän hyppärin, jolle oli mukava mennä. Johtuneeko sitten lauantain järkyttävästä stressistä ja hurjasta helpotuksentunteesta joukkueratoen jälkeen, mutta nyt ei jännittänyt lainkaan. Tämä vähän sitten kostautuikin, kun menin radalle kumman hälläköväliä -asenteella… Siis verrattuna siihen, että edellisenä päivänä otin joka kohdan todella tarkkaan, nyt fiilis oli ”kyllä Lilli tuon kohdan lukee, ei tuota tarvitse varmistaa…” Hah, kuuluisat viimeiset sanat. Meillä oli Lillin kanssa lähtöpaikka rataantutustumisen jälkeen heti toisena, joka ei kyllä sovi minulle lainkaan. Tarvitsisin sen hetken itseni kokoamiseen ja radan mielikuvakertaamiseen. Huono valmistautuminen ja löysä asenne aiheuttivat kiellon heti toiselle esteelle, hups! Aivan oma mokahan se oli, jätinpä sitten ohjaamatta kun etukäteen ajattelin että varmistelu on turhaa. Loppu rataa tehtiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä, yksi kielto otettin vielä hypyltä myöhemmin, joka myös meni emännän piikkiin. Mutta väliäkö tuolla, Lilli pujotteli kepit todella hienosti, oli kuulolla juuri niinkuin pitikin, irtosi esteille ja vauhtiakin riitti. Meillä oli radalla h-a-u-s-k-a-a! Tuli tunne, että ollaanhan me tässä vuoden aikana hitsauduttu yhteen varsin hyväksi tiimiksi, mikäs sen parempaa :).

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Loppupäivä ihailtiinkin sitten hienoja suorituksia auringonpaisteessa – sunnuntain sää oli suosiollisempi kuin lauantain… Saatiin taas selville uudet suomenmestarit, joista mieleen jäi etenkin maksien voittajien Pasin&Wiun todella hieno rata. Kotimatkalle lähdettiin sitten illansuussa väsyneinä mutta tyytyväisinä, lompakko kojuihin keventyneenä ja koirat reporankoina häkeissään nukkuen.

Aivan parasta matkaevästä löytyi Oriveden ABC:n pihasta savukalakojusta, namnam!

Aivan parasta matkaevästä löytyi Oriveden ABC:n pihasta savukalakojusta, namnam!

Kotiutuminen tapahtui vasta yön pikkutunneilla, mutta mikäs se oli kesäyössä ajaessa kun valoa riitti. Kiitos vain Hennalle, joka jaksoi ajaa ison osan paluumatkasta minun torkkuessa! Kotona odottikin ihana yllätys, kun Simo oli ostanut minulle&Lillille kukkakimpun kortteineen ja herkkuja, kun olimme ”agilityttäneet hyvin”! Oli kuulemma ollut jännittävää seurata joukkuefinaalia livestreamista :).

kukkia

Ensi vuonna kisaillaankin sitten täällä meidän kotikulmillamme! Pitänee alkaa jo nyt hiomaan moovseja, ettei tarvitse ensi kesänä paniikkijarrutella puomilla…

Turhautuminen

Blogin päivityksessä on ollut parin viikon tauko järkyttävän kiireen vuoksi. Sekä Simolla että minulla alkoivat ”kesätyöt”, joiden lisäksi on ollut yhtä sun toista reissua, juhlaa, treeniä ja kisaa joihin on tarvinnut osallistua. Illat ovat olleet aivan tukossa, eikä harvoina vapaahetkinä ole siis ensimmäisenä ollut mielessä blogittaminen… Yritänpä nyt kuitenkin ryhdistäytyä.

Lillin kanssa on tullut koettua älytön agilityturhautuminen ja -masennus. Jokin aika sitten Torniossa otettiin kolme starttia. Rataantutustumisessa fiilis oli vielä hyvä. Kivoja ratoja ja hyvä alusta, mikäs tässä liidellessä, ajattelin. Vielä kun Lilli lämmittelyesteillä oli varsin pätevänä, oli mukana mennä radalle. Mitä vielä! Kolme starttia, ja joka ikiseltä Lilli otti KEPEILTÄ virheen, tai jopa kaksikin! Siis kepeiltä, jotka ovat olleet aina Lillillä todella vahvat, miltei luottoeste. Kepeille sen on voinut kisoissa lähettää kaukaakin ja jättää itsenäisesti pujottelemaan, on kestänyt takaaleikkaukset, persjätöt, knuutitukset, niistot jne jne jne. Nyt, käsittämätöntä kyllä Lilli joko aloitti pariin otteeseen väärin tai sitten lopetti kepit kesken, kun kiiruhti perääni radalla. Fiilis ei todellakaan ollut hyvä ratojen jälkeen, etenkään kun sitten kävin vielä lopuksi lämppäesteillä kepeillä kokeilemassa suunnilleen kaikki mahdolliset variaatiot, eikä mikään silloin tietenkään enää tuottanut ongelmia! Hieno homma hei, että koira keksii tällaisen jutun pari viikkoa ennen kesän isoimpia karkeloita…

Olin ilmoittanut Lillin treenimielessä KAS:n kisoihin tälle viikonlopulle neljään starttiin. Eipä ollut kovin luottavainen fiilis lähteä radalle lauantaina. Tiedättekö sen tunteen, kun pelkää jo etukäteen jotain tiettyä kohtaa radalla, ja sen vuoksi koko radan ajan ohjaaminen on tönkköä, väkinäistä vääntämistä sen sijaan että siellä liideltäisiin hyvällä fiiliksellä? No, sellaista se oli. Ekalta radalta otettiinkin taas keppivirhe! Lilli siis lopetti taas kesken ennakoidessaan radan jatkumista. Oma mieliala mateli jossain ojanpohjalla, ja ehdinki jo vuodattaa facebookia myöten, että aksa loppui tähän :D. Soitin kuitenkin kamalan vuodatuspuhelun kotiin Simo-raukalle, joka joutui aikansa minua sitten puhelimessa lohduttelemaan. Puhelusta oli kuitenkin sen verran apua, että sain koottua itseni toiselle radalle. Päätin radalle mennessä, että otan kepit oikein varman päälle, en vedätä lainkaan ja muulla ei ole väliä. Toiselta radalta saatiin kuin saatiinkin taisteltua nolla :). Pieni mutka aiheutui omasta sähläyksestä mutkaputkella, jolloin Lilli kiersi putken väärältä puolelta, mutta väliäkö tuolla; kepit onnistuivat ja fiilis nousi aallonpohjasta jo huomattavasti korkeammalle.

Tänään käytiin vielä heittämässä KAS:lla toiset kaksi starttia. Molemmat radat olivat aikamoista kiemuraa ja säätöä ansapaikkoineen, mutta päätin jo ennen rataantutustumista, että nyt pidän hyvän fiiliksen tuli mitä tuli. Radalla olikin sitten varsin hyvä fiilis, Lilli kuunteli hyvin ja itse ohjasin napakasti enkä antanut sen haahuilla omiaan. Tehtiin nolla! Sijoitus 4., varsin tasaista oli taistelu. Ja ne kepit – ei ongelmia! Toinen rata vielä edellistäkin pahempaa kiemurtelua, mutta samalla asenteella vain hommiin, ja tulosta syntyi. Radalta tosin napsahti viitonen puomin alastulolta (josta en itse ole samaa mieltä, näin kyllä että osui tassulla juostessaan kontaktiin), mutta eipä haittaa mitään: fiilis oli aivan super, Lillin kanssa oli todella hauskaa painella menemään ja kepit taas virheettä! Molemmilla oli hauskaa radalla! Viikonloppu teki siis sen mitä pitikin, kohotti itseluottamusta ennen isoja skaboja. Tornion katastrofin jälkeen olisikin ollut ikävä lähteä ajelemaan kohti Tamperetta… Päätin myös, että en pistä ensi viikonlopulle mitään ihmeempiä tavotteita, mennään toki tekemään parhaamme mutta ainoa tavoite on olla samalla innolla radoilla kuin tänään :).

Savu on myös päässyt starttaamaan kisauransa. Ensimmäiset starttinsa se teki Torniossa, jossa tuloksia ei sen kummemmin syntynyt (no yhdessä kisassa tultiin kolmannelle sijalle, mutta ei siis nollia). Tornion kisoissa se ei ollut yhtään oma, tomera itsensä. Vauhtia oli aiempaa vähemmän, sitä palavaa halua radalle ei löytynyt (mikä ennen pentuja on ollut aina!) ja jotenkin se tuntui löysältä viedä. Oma mieli ei todellakaan ollut hyvä Torniosta takaisin ajellessa, kun Lilli oli tolskannut keppien kanssa ja Savu haahuillut muissa maailmoissa… Viime tiistaina käytiin heittämässä Savun kanssa kaksi starttia OKK:lla. Ekalla radalla toistui taas sama kuin Torniossa: koira muissa maailmoissa, leikittää pentuaan ja kerjää rapsutuksia eikä ole tietääkseenkään siitä, että selän takana on agilityradalla menossa koiria – aiemmin olisi kyllä ilmaissut vastalauseensa äänekkäästi siitä, että joku toinen koira kehtaa mennä Savun radalla… Toinen rata aavistuksen parempi, mutta yksi rima tippui, joskin se meni ehkä minun piikkiini huonosta ohjauksesta. Saldo siis hyl ja 5 (toinen sija).

OKK:lla iltakisoissa

OKK:lla iltakisoissa

Tänään kisailtiin vielä KAS:lla Savun kanssa kaksi starttia, ja meno alkoi olla hieman edellisiä parempaa, joskaan ei vielä sitä entistä, kiihkeää, innokasta Savua. Ensimmäiseltä radalta tehtiinkin sitten nolla ja 1. sija, toinen hyllytettiin (rima tippui Savun hypättyä suoraan estettä päin huonosta kulmasta ja palautin puomin kontaktille kuin valui yli). Etenkin ensimmäinen rata kivaa menoa, nyt jopa koirassa oli vähän hinkua ja halua radalle. Se entinen terä kuitenkin vielä puuttui. Suoraan sanottuna hieman masentaa ja pelottaa tämä muutos koirassa. Okei, sillä on ollut talvella pennut ja vaikka kroppa onkin jo toipunut niin mieli taitaa sittenkin vielä hyrrätä jossain äitiyshormoneissa – kaveri huomauttikin, että voi hyvin johtui siitä että kotiin jäi yksi pentu, jolloin se äitiysmoodi jää pidemmäksi aikaa päälle kuin jos kaikki poikaset olisivat lennelleet maailman tuuliin. Pelottaa silti, että se on muuttunut pysyvästi jää siitä ei tulee enää koskaan samanlaista kiihkeää, innokasta, hektistä suorittajaa :/. Olen kuullut näitäkin tarinoita, missä narttu on muuttunut ja menettänyt ne parhaimmat harrastusominaisuutensa pentujen myötä… Savun kanssa kun on ollut niin kiva aksata aiemmin – koskaan sitä ei ole tarvinnut houkutella hommiin ja sillä on ollut palo tätä hommaa kohtaan. Harmittaa…

Ajattelin, että Savu saa nyt sitten jäädä ainakin kisatauolle joksikin aikaa jonka jälkeen asiaa katsotaan uudelleen. Ellei enää syty niin pitää miettiä mitä tehdään. Ottaako Simo ohjattavakseen kun osaa ottaa tämän aksan rennommin eikä ole niin tavoitteellinen vai jatkanko itse ja yritän vain psyykata itseni rennommalle mielelle? …Toivottavasti näitä asioita ei kuitenkaan tarvitsisi tauon jälkeen enää murehtia ja kaikki olisi ennallaan. Tekniikka sillä on hyvällä mallilla, toki rutiinia ja kisakokemusta pitää saada rutkasti lisää (ja on täysin mahdollista, että uusi tilanne kisapaikalla vei huomiokykyä, sillä epiksissä ei ole sen kanssa oikeastaan käyty).

Ensi viikonlopulle joka tapauksessa psyykkaan nyt itseni ottamaan rennosti! Pitäisi aina muistaa, että tämä laji on harrastus, pääasia että sekä itsellä että koiralla on kivaa ja että ne tulokset on vain plussaa mikäli niitä sattuu tulemaan! Ei ole elanto eikä elämä näistä hommista kiinni, joten mitä sitä turhaa stressaamaan… :)

Viima kasvaa ja kehittyy hienosti. Tyllerö on jo aikamoinen rimppakinttu puikula, Lilliä korkeampi ja varsin vikkelä pakkaus! Viima on saanut viilettää mukana kisoissa haistelemassa tunnelmaa ja on osoittautunut varsin rohkeaksi ja reippaaksi pakkaukseksi! Lelua on kiva saalistaa ja retuuttaa, vaikka ympärillä sattuu ja tapahtuu, kaikkia vieraita koiria ja ihmisiä on ihana moikkailla eivätkä äänet tai yllättävät tapahtumat haittaa. Viimuska <3. Ensi viikonloppuna treffaillaan sitten pentuesisaruksia Tampereella, kivaa!

Lilli on jo jäänyt pienemmäksi.

Lilli on jo jäänyt pienemmäksi.

Korvat sojottavat päivästä riippuen minne sattuu...

Korvat sojottavat päivästä riippuen minne sattuu…

Joskus HARVOIN maltetaan myös ottaa pienet torkut puuhailun välissä!

Joskus HARVOIN maltetaan myös ottaa pienet torkut puuhailun välissä!

Vappureissu, osa 3: Kouvola ja Kotka

Repovedeltä suunnattiin auto kohti Kouvolaa. Olin ilmottautunut jo kevättalvella Kouvolassa järjestettävälle agilityn koetoimitsija 2 -kurssille, sillä yhtään lähempää ei sattunut sopivalle päivälle kyseistä kurssia. Repovedeltä ajeltiin Kouvolan lähellä sijaitsevalle pienehkölle Kevätin leirintäalueelle, missä oli tarkoitus viihtyä yön yli.

IMG_2082

IMG_2084

Leirintäalue oli tyypillinen pieni SFC-alue: paljon kausipaikkalaisia, ok peseytymis- ja saniteettitilat, itse alue ja sen palvelut eivät olleet kauhean ihmeelliset. Ranta olisi löytynyt, mutta koska sää oli mitä oli, jäi meiltä sekä koirilta talviturkin heittäminen tuonnemmaksi (jokaan Watilla ei tuosta kulunut kuin muutama päivä…). Alue oli kuitenkin varsin edullinen ja rauhallinen, joten yö meni siellä ihan mukavasti. Tai olisi mennyt, ellei meiltä olisi jäänyt lämmityspatteri kotiin ja yöllä ilman painuessa nollan tienoille, nimittäin kaasulämmitin alkoi illalla hetken pelattuaan kenkkuilemaan, eikä vaunua saatu kovin lämpimäksi… Viimalle löytyi onneksi verkkarit päälle ja minulla sattui olemaan hiustenkuivain mukana! Kuivaimella puhallettiin sitten lämmintä ilmaa vaunuun. Onneksi vaunu on pieni ja meitä varsin monta henkilöä sisällä sitä lämmittämässä, joten se saatiin yön ajaksi aivan siedettävän lämpimäksi.

IMG_2089

Aamutuimaan ajelin kurssipaikalle Valkealaan Kouvolan seudun seurakoirakerhon hallille, Simon jäädessä tekemään etätöitä läppärin kanssa leirintäalueelle. Kurssi sujui varsin mukavasti ja neljän maissa hommat olivat jo pulkassa. Ensi kesälle olisi siis tiedossa harjoitteluiden suorittamista, viisihän niitä taisi kaiken kaikkiaan olla, jotta ylitoimitsijana saa toimia. Kurssillä oli paljon vanhaa tuttua asiaa, mutta myös uusia näkökulmia ja huomioita tarttui mukaan. Kiitokset vain järjestävälle taholle ja kouluttajalle!

Kun kurssilta oli selviydytty kunnialla takaisin leirintäalueelle, pakattiin kamppeet taas kerran kasaan ja koirat auton konttiin. Auton nokka suunnattiin kohti rannikkoseutua Haminaa ja Kotkaa kohti – matkalla tosin tehtiin mutka Motonettiin ja haettiin lämmityspatteri mukaan loppureissua helpottamaan! Seuraavan päivän ohjelmassa olivat agilitykisat Kotkassa. Alunperin ajattelimme, että olisimme yöpyneet väliyön Haminassa, mutta kaupunkiin ajeltuamme emme onnistuneet löytämään yhtäkään ruokapaikkaa joka olisi ollut a) sijainniltaan sellainen, että vaunun saisi pysäköityä näköetäisyydelle ja b) muu kuin pikaruokapaikka. Koska emme ole vielä ehtineet (saaneet aikaiseksi) rakentaa vaunuun kunnollista koiraporttia, neurootikkoina pelkäämme aina että koirat saavat yksin ollessaan vaunun oven avattua sisältä ja häviävät horisonttiin. Niinpä meillä on tapana käydä reissuilla ravintoloissa niin, että näemme sisältä asuntovaunun ja voimme ruokailla rauhallisin mielin. Haminassa ei myöskään ollut lähellä keskustaa yhtään leirintäaluetta ja ainoa lähivaihtoehto yöpymiseen olisi ollut vielä tähän vuodenaikaan autio vierasvenesatama, joka ei kovin houkuttelevalta näyttänyt. Ajelimme siis pikaisen haminakatsauksen jälkeen Kotkaan.

Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin käynyt kunnolla Kotkassa, ja kaupunki oli molemmille positiivinen yllätys. Siisti, kaunis keskusta vanhoine taloineen ja puineen sekä istutuksineen, useampia viihtyisän näköisiä ruokapaikkoja ja merenrannassa. Löysimme heti keskustaan ajettuamme pienen nepalilais-intialaisen ravintola Mustangin jonka edessä sattui sopivasti olemaan vapaita parkkiruutuja, johon yhdistelmä sopi kuin nenä päähän. Sinne siis. Etnisen ruuan ystävinä löytö ilahdutti. Paikka oli vaatimattoman näköinen, mutta mitäpä siitä. Ravintolassa oli todella ystävällinen palvelu ja ruoka maistuvaa! Hintakaan ei päätä huimannut (pääruoat illallisaikaan noin 10-17 euroa). Pöydästä näki sopivasti vaunun

IMG_2090

kotka1

Kertaalleen ruokailun aikana koirat kyllä aiheuttivat huvittavan tilanteen. Koirat ovat siis jo oppineet varsin rutinoituneiksi karavaanareiksi, eivätkä ne aivan joka risaukseen reagoi ja ottavat vaunussa omalla paikallaan varsin lunkisti. Tempolla on kuitenkin vahtiviettiä, eikä Wattikaan hiljaiseksi jäisi, jos joku yrittäisi vaunuun sisään. Ravintolassa ruokaillessamme siis kuulostelimme välillä kuuluuko ulkoa mitään, eli vahtivatko koirat ohikulkijoita tms. Hiljaista tuntui olevan, kunnes yhtäkkiä alkoi järjetön älämölö. Tällä kertaa koirilla oli kyllä syytäkin haukkua. Kadulla köpötellyt mummo oli nimittäin päättänyt käydä tirkistämässä vaunuun vähän lähempää sisälle, ja oli mennyt kurkistamaan aivan takaikkunaan kiinni jotta näkisi vaunuun sisään. Tästäpä koirat riemastuivat, sillä niiden aitaus on heti takaikkunan vieressä, eivätkä ne tietenkään pitäneet ventovieraasta kurkottelemassa ikkunalla. Kyllä näytti mummo nololta ja katseli vaivihkaa ympärilleen kiiruhtaessaan pois paikalta, kun noin yllättettiin uteliaisuudesta ;).

Ruokailun jälkeen kiiteltiin kovasti sapuskoista ja lähdettiin ajelemaan leirintäalueelle, sillä kello oli jo yli yhdeksää. Kohtuullisen lähellä Kotkan keskustaa sijaitsee Santalahden leirintäalue, jossa päätimme yöpyä. Leirintäalue oli yksi harvoista suomalaisista viiden tähden alueista ja sen kyllä huomasi. Alueen ajoväylät oli asvaltoitu, alue oli valaistu ja aidattu, vartiointi oli ympärivuorokautista, kauniit nurmikot ja upouusilta näyttävät huoltorakennukset. Vastaanoton yhteydessä toimi pieni kahvila ja uimaranta oli aivan vieressä. Heti alueen vierestä lähti ulkoilureittejä, jotka valitettavasti tiukasta aikataulusta huolimatta jäivät nyt tällä kertaa hyödyntämättä. Itse alue oli kyllä sen verran viihtyisä ja Kotka samoin, että toistekin sinne mennään varmasti. Alue oli hieman hintavampi, kuin normaalisti käyttämämme leirintäalueet (SFC-alennuksella lämmityssähkön kanssa kahdelta hengeltä 30 euroa /yö), mutta oli kyllä sen arvoinen paikka. Vaunuille oli tarpeeksi suuret alvaltoidut paikat, joiden vieressä pieni tila pöydälle ja tuoleille sekä nurmikkoa. Koirien aitaukselle oli hyvin tilaa myös vaunun kupeessa, ja koko alue oli todella siisti.

Santalahteen tullessa oli jo hämärää...

Santalahteen tullessa oli jo hämärää…

Seuraavana aamuna, sunnuntaina siis, ajelimme Agi-Kotkan kisoihin, missä oli kolme starttia kolmosille. Tällä kertaa tuloksilla ei juurikaan juhlittu, sillä ensimmäisen startin startin mokasin itse linjaamalla huonosti Lillin lipsahtaessa väärälle esteelle (ja ottipa sillä radalla vielä elämänsä ensimmäisen lentokeinunkin!), toisella Lilli itse päätti irrota hieman omatoimisesti ja kävi suorittamassa väärän hypyn – jos siis vielä viime talvena valittelin, että koira ei irtoa niin eipä ole sitä huolta enää ;). Kolmas rata oli muuten varsin sujuva ja hyvää menoa, mutta heti alussa ollut musta pussi taisi olla Lillille liian paha nakki piiiitkän kisa- ja treenitauon jälkeen. Viitonen napsahti siis kiellosta, mutta muutoin olen rataan varsin tyytyväinen. Sylkkäri ja jyrkähkö takaaleikkaus kepeille onnistuivat nappiin, samoin irtoaminen halutussa kohdassa ja ne omat jalkanikin näyttivät tällä kertaa juoksevan eteenpäin kohtuullisen sutjakasti (oma heikkouteni on siis huono eteneminen radalla). Aiempi inhokkiohjaukseni sylkkärikin osoittautui varsin käteväksi. Jossain ollaan siis kehitytty!

Nämä ilmeet agiradoilla on aina niin mahtavia... ;) Kuva: Johanna Kiviharju

Nämä ilmeet agiradoilla on aina niin mahtavia… ;)
Kuva: Johanna Kiviharju

Vauhdikkaasti maaliin. Kuva: Johanna Kiviharju

Vauhdikkaasti maaliin.
Kuva: Johanna Kiviharju

Kisapaikalla treffattiin myös Savun pentu Mimmi (ent. Nopsa), joka siis tätä nykyä asustelee sillä seudulla. Mimmi oli tietysti päässyt perheensä mukaan haistelemaan agikisojen tunnelmaa, tuleehan siitä sitten isona myös aksakoira! Mimmillä ja Viimalla oli varsin railakkaat leikit ja iloinen jälleennäkeminen. Oli hauska seurata isojen koirien ja Mimmin kohtaamista. Ne tunnistivat aivan selvästi toisensa ja olivat tyytyväisiä kohtaamiseen. Kiitos omistaja-Johannalle, kun viitsi tuoda Mimmin meitä moikkaamaan! Kiva oli nähdä, että Mimmi oli edelleen reipas ja energinen pikkukoira, joka innolla katseli kisapaikan hyörinää.

Viima alakynnessä?

Viima alakynnessä?

Söpöliini-Mimmi

Söpöliini-Mimmi

Viima pääsi toki myös kurkistelemaan kisapaikkaa, ja olikin todella rohkea typykkä. Ensimmäistä kertaa siis nyt ”ihmisten ilmoilla”, eikä yhtään haitannut vieraat koirat ja ihmiset. Päinvastoin näytti ketuttavan, kun hihna oli turhan lyhyt eikä kaikkia päässytkään moikkaamaan! Emäntäkin koppasi aina välillä syliin kun vauhti tahtoi kiihtyä liiaksi radan reunalla. Jospa tämä ennakoisi vauhdikasta uraa myös agiradan aitojen sisäpuolella…

Aksakuumetta lääkitty

Perheen omat koirat on olleet nyt jo yli kaksi kuukautta tauolla treeneistä ja kisoista pentuprojektin kanssa, ja pikkuhiljaa alkaa kyllä tulemaan vieroitusoireita. Siis minulle, ei koirille.

No okei, jos totta puhutaan niin Temposta kyllä huomaa että sen tarvitsisi päästä treenaamaan ja vähän äkkiä sittenkin. Omia projekteja sillä on viime aikoina kotona riittänyt vähän turhankin paljon. Tempolle ei selvästikään riitä pelkkä fyysinen aktivointi, vaan sitä aivojumppaakin täytyy tarjoilla sopivissa määrin säännöllisin väliajoin.  Kesän treenejä suunnitellessa päätettiin siis Simon kanssa, että minä ilmottaudun Tempon kanssa OKK:n aksaryhmään ja lisäksi Simo treenaa Tempoa aksassa toisena päivänä viikosta lähikentän seurassa. Ohjattujen ryhmien lisäksi tietysti vielä muu toiminta: omatoimiset tokoilut, kisa- ja kesälomareissut, möllikisat, lenkit, mökkireissut… Josko näillä nyt saisi pienen kelpien väsytettyä tai ainakin rauhoitettua. Huono omatunto on kyllä ollut kieltämättä kun pennut ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa, että aikuiset ovat jääneet lähinnä lenkkeilylle ja lyhyille olohuonetokoiluille. Onneksi on iso aidattu piha edes, ovat saaneet siellä keskenään riehua pahimmat virrat pois.

Aksakuume aiheuttaa siis pahoja vieroitusoireita – olen jopa unissani muka ollut kisaamassa ja tietysti unohtanut radan – mutta onneksi kesästä näyttää tulevan aika agilityntäyteinen. OKK:lla koulutan yhtä ryhmää, sen lisäksi olen ilmoittanut sinne ohjattuihin ryhmiin Lillin, Savun ja Tempon. Lähikentällä vedän varmaan myös yhtä ryhmää, jonka lisäksi on omien koirien treenaus. Kisareissuja on tiedossa monen, monen monta, ihanaa :). Niin ja aksan lisäksi vielä on Watin tottistelut (se BH!) ja vesipelastus. Onneksi Simo sentään vastaa noista maastolajien harjoituksista.

Tänään pääsin kuitenkin vähän lääkitsemään kuumetta ja nuuskimaan kisatunnelmaa. OKK:lla oli kisat, kolme starttia kaikille luokille viikonlopun aikana. Olin lainakuskina kaverin sheltille, jota muutaman kerran ennenkin olen navigoinut agiradoilla. Startattiin siis kolme ykkösten rataa ja ihan mukava fiilis jäi. Nollia ei valitettavasti tällä kertaa tipahtanut, mutta läheltä piti pari kertaa. Harmillisesti pieni putkihullu bongasi jokaikisellä radalla putken keppien päässä vähän turhan aikaisin, eikä malttanut sitten suorittaa pujottelua kunnolla loppuun. Eipä auta kuin treeneissä jatkossa työstää homma kuntoon. Muuten radat olivat kivan oloisia. Sujuvia ja vauhdikkaita, kontaktiesteille osuttiin ja irtosi mukavasti :). Olipa hauskaa päästä fiilistelemään radalle!

En malta kyllä millään odottaa, että pääsen taas omien koirienkin kanssa kisaamaan. Lillin kanssa mennään varmasti heti kun pennut lähentelevät luovutusikää. Näihin koitoksiin en vielä uskaltanut sitä ilmoittaa, koska kennelyskää on ainakin täällä seudulla ollut aika mittavissa määrin liikkeellä talven aikana. Savun kanssa olen vähän suunnitellut, että Tornion kisat toukokuun lopulla voisi olla hyvät. Siihen mennessä ehtisi kasvattaa kuntoa ja palautella muistiin asioita. Lisäksi pitää käyttää Savu kaiken varalta osteopaatilla ennen kunnon treenien aloitusta, sillä varmasti on jotain jumeja kroppaan tullut pentuprojektin aikana. Watin kanssa katsellaan onko hyppytekniikka parantunut lainkaan. Mikäli ei ole, niin varmaan aksa jää hupilajiksi. Tempon kanssa olisi tarkoitus käydä möllikisoissa opettelemassa kisanomaisia hommia.

Nytkin näitä agilitykuulumisia kirjoitellessa nousee kamala polte treeneihin! Pakko kai se on luovuttaa ja kärrätä koirat huomenna hallille. Treenaillaan vaikka sitten keskenämme kun muut ovat lähteneet kotiin. Kunhan edes jotain pääsisi touhuamaan.

Aksan lisäksi meillä on viime päivinä riittänyt muutenkin vilskettä kotona. Pentuja on käyneet sekä minun että Simon perheenjäsenet palluttelemassa urakalla. Lisäksi tietysti Nemon omistaja Henna on pyörähtänyt useaan otteeseen Kiriään moikkailemassa ja Inton tuleva omistaja pariin kertaan. Eilen meillä oli tupa täynnä, kun sekä Nelosen että Kuutosen tulevat omistajat vierailivat ystäviensä kanssa pentuja katsomassa. Pennut olivat tietysti todella innoissaan ihmispaljoudesta ja riehuivat kuin hullut monta tuntia ennen totaalista simahtamista. Kuutosen omistaja-parka saapui ystävineen vasta vähän myöhemmin ja ehtikin sitten valitettavasti nähdä vain sikeitä vetelevät lötköpötköt. Onneksi he eivät joutuneet matkaamaan samoin tein takaisin Helsinkiin, vaan viipyvät pohjoisessa muutaman päivän ja pääsevät moikkaamaan Kuutosta vielä huomenna – toivottavasti paremmalla menestyksellä! Täytyy kyllä sanoa, että aivan erinomaisen oloiset kodin on kaikille pennuille tiedossa. Kyselyitä oli paljon ja valitettavasti monelle mukavalle kodille jouduttiin sanomaan, ettei pentua riitä.

Loppuun vielä pennuista sekalaisia otoksia viime päiviltä:

Kuutonen möllöttää!

Kuutonen möllöttää!

Ykkönen söpöilee.

Ykkönen söpöilee.

Mikäs jännittävä otus tuolla aidan toisella puolen heiluu?

Mikäs jännittävä otus tuolla aidan toisella puolen heiluu?

Viima ja Kiri

Viima ja Kiri

Ahneita pikkupossuja

Ahneita pikkupossuja

Nelonen poseeraa - kerrankin rauhassa ja paikoillaan!

Nelonen poseeraa – kerrankin rauhassa ja paikoillaan!

Lillis hoitaa pienokaisiaan edelleen...

Lillis hoitaa pienokaisiaan edelleen :).