Strömforsissa treeniä

Viime viikonloppuna treenattiin Lillin kanssa hienoissa puitteissa ja hyvässä ohjauksessa. Meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Ari Kuparisen ja Sanni Kariniemen vetämään treeniviikonloppuun ja tottahan sinne oli mentävä!

Tuttuun tapaan helteiden alettua muuttui turkki kesämittaan ennen leiriä.

Leirin puitteet olivat aivan ensiluokkaiset Ruotsinpyhtään Strömforsin ruukissa. Treenit pidettiin Strömfors Dogsportin hienossa hallissa joka pysyi ihanan viileänä huolimatta koko viikonlopun meitä hellineestä +28 asteen helteestä. Pohja oli todella hyvä juosta niin ohjaajan kuin Lillin mielestä!

Osa leiriläisistä majoittui ruukilla olevassa bed&bistrossa jossa syötiin myös illallinen (todella hyvää kuhaa) ja aamiainen sekä istuttiin hetki iltaa.

Itse kuitenkin tuttuun tapaan pakkasin koko poppoon (Simon ollessa työmatkalla) asuntoautoon koska kuuden koiran kanssa hotellihuoneessa majoittuminen olisi jotain aika… Extremeä.

Asuntoauto pysyi yllättävän viileänä vaikka ulkona paahtoi armoton aurinko!

Treenit vedettiin kahtena päivänä ja huomasi kyllä, että ruosteessahan tietysyi olen pitkän agilitytauon jälkeen. Onnistumisiakin tuli onneksi ja saatiin hyviä eväitä jatkoon. Lisäksi tajusin, että minähän itseasiassa osaan juosta jos on pakko 😱. Tätä täytyy jatkossa saada lisää.

Strömforsin ruukin miljöö oli varsin hulppea aksaleiri pitoon ja sitä voin lämpimästi suositella myös muutoin matkailevalle! Alueella on ihania pieniä käsityöläisputiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja terasseja, kesäteatteri ja taidegalleria… Majoitusta löytyy useampia vaihtoehtoja ja ainakin osaan koirat ovat tervetulleita. Asuntoautoille/-vaunuille ei ole varsinaista leirintäalueelta mutta ainakin meillä onnistui helposti aksahallin pihassa kysymällä yöpyä.

Leiriltä jäi käteen hyviä oppeja (mehän osataan ne persjätöt!!) ja tavattiin monia tosi mukavia uusia ihmisiä mikä on kivaa koska Etelä-Suomeen muuton jälkeen en vielä tunne lähes ketään agilityihmisiä lähialueelta 😊. Toivottavasti vielä päästään uudelleen leireilemään.

Otetaan opiksi

Kävin tänään Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa Savun kanssa. Meillä oli 38 esteen rata, joka ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Alkuun tutustuttiin itse ja yritettiin kisanomaista suoritusta. No penkin allehan se meni. Kyllä näkyy emännässä puolen vuoden aksaamattomuus! Tein tyhmiä ohjausvalintoja ja jotenkin koko ratasuunnitelmani oli minikoiralle tehty – tämä on iso ongelmani, rataantutustumisessa vieläkin tulee mietittyä linjat ja ohjaukset kuin ohjaisin shelttiä eikä maksikoiraa. Tähän pitää jatkossa myös kiinnittää erityistä huomiota. Jään odottelemaan aivan typerissä kohdissa vaikka pitäisi mennä jo. Ylivarmistelen sellaiset kohdat Savullakin, jotka maksikoiralla ison laukan ja hypyn ansiosta menisivät ihan luonnollisesti sen enempää tekemättä koska minikoira sujahtaisi siinä kohdassa esim. esteiden välistä. Treeniä siis lisää – minulle.

Harmillisesti kurssilta ei tullut otettua videota – toinen kierros meni nimittäin Savulla ja minulla aika mukiinmenevästi! Tästä en suinkaan ota kunniaa itselleni vaan hyvälle kouluttajalle :). Ensimmäisen kierroksen jälkeen tutustuttiin porukalla rataan ja mietittiin linjaamista tarkemmin. Savun kanssa sain vinkiksi moneen kohtaan mm. jättää koira suorittamaan ja lähteä itse aikaisemmin edelle odottamatta turhaan kuten tekisin minin kanssa. Lisäksi tein valsseja sellaisiin kohtiin, joihin en itse olisi niitä ollenkaan huomannut suunnitella. Minikoiran kanssa noita valsseja tuleekin vähemmän viljeltyä. Pitääpä ottaa ne työn alle, näyttivät toimivan. Lisäksi parissa kohtaa piti koko kuviot ja reitit suunnitella ihan uusiksi. Lillin kanssa käytän paljon poispäinkääntöä ja sylkkäriä, mutta maksikoira jolla on vetävä laukka vaatii sellaiseen paaaaljon enemmän tilaa (etenkin sivuttaissuunnassa esteisiin nähden) kuin pieni sheltti. Ei toimi. Sen sijaan käytin nyt Savulle esim. saksalaista, jaakotusta ja lähetin irtoamaan pitkälle edelle jääden itse taaemmas. Alla esimerkki yhdestä tällaisesta kohdasta, jonka teen Lillin kanssa aivan eri tavoin ja nyt huomasin, että maksin kanssa radat on pakko suunnitella aivan toisin. Ei minusta ole juoksemaan kilpaa bortsun kanssa, kyllähän se pitäisi itsekin tajuta.

minikoiranreitti

Minikoiran ohjausvalinnat

Yllä reitti, jonka olisin ottanut Lillin kanssa: pakkovalssi ensimmäisen hypyn eteen, putkelle pakkovalssi tai persjättö fiiliksestä riippuen. Koiran lähtöpiste on siis puomin alastulo, itse jään puomilla taaemmas.

Maksikoiran ohjausvalinnat

Maksikoiran ohjausvalinnat

Savun kanssa edellinen suunnitelma ei kertakaikkiaan onnistunut. Tai onnistui, mutta kaunista katsottavaa se ei ollut vaikka virhepisteitä ei olisikaan kisoissa tullut, lisäksi vei enemmän aikaa. Savun kanssa ensimmäisen esteen pakkovalssikin jo piti osua eri kohtaan (vertaa piirustuksia), jotta sain sen kääntymään paremmin. Jos tein valssin huolella jotta ei olisi lipsahtanut ansaputkelle (jota ei näy kuvassa mutta oli kutakuinkin noiden vasemman alareunan tekstien kohdalla) en ehtinyt riittävän ajoissa pakkovalssaamaan putken päähän. Jos taas tein valssin nopeasti hutiloiden jotta ehdin putkelle levahti Savun kaari todella laajaksi tai vaihtoehtoisesti se levisi ansaputkeen. Ei hyvä. Olin siis taas jämähtänyt ajattelemaan minikoiran ohjausvalintoja rataan tutustuessa. Kouluttajan neuvosta kokeilin irroittaa Savun muurille ja sieltä putkeen samalla tehden persjätön putken ohi. Tämä toimi todella hyvin! Pitää jatkossakin muistaa käyttää hyödyksi Savun erinomaista estehakuisuutta ja irtoamista. Ihan turhaan sitä saattelen liian pitkälle noille esteille kun pitäisi olla jo itse etenemässä hyvää vauhtia radalla toisaalle. Hyvä oppitunti siis!

Seuraavat asiat jäivät (muun muassa) mieleen treeneistä:
1) Pitää tutustua rataan koiran mukaan ja maksilla irroittaa kauemmas paljon enemmän
2) Täytyy muistaa käyttää koiranpuoleista kättä myös valsseissa/jaakotuksissa
3) Lyhin reitti ei ole (etenkään maksille) aina se nopein
4) Savu reagoi erinomaisesti ja erittäin herkästi katseen puolenvaihtoon – hyvä juttu mutta myös helposti mokaan tässä
5) Valsseja täytyy alkaa käyttämään maksien kanssa enemmän
6) Valssien ajoituksen on oltava paljon aikaisempi maksin kuin minin kanssa
7) En saa saatella koiria niin paljon esteille kun ei noiden bortsujen (eikä Lillinkään) kanssa voi juosta kilpaa! Aiemmin on lähdettävä myös liikkeelle ja jätettävä koira suorittamaan ilman varmistelua. Jään turhaan myös odottamaan ja rytmittelemään Savua moneen kohtaan kun pitäisi vain juosta täysiä eteenpäin. Kyllä se tulee perässä eikä sille tarvitse niin paljon kertoa omalla liikkeellä vihjettä etenemisvauhdista.

Mikä sitten meni hyvin? No Savu irtosi ihan hemmetin hienosti ja teki todella pätevää rataa kun kartturi vain oli ajoissa ja ohjasi linjat huolellisesti! Hieno pikkubortsu <3. Hyvä koulutus ja meillä oli kivaa!

Pk-leirillä 2/2

Sunnuntaina sää kirkastui ja aurinkokin pilkisteli välillä pilvien raosta. Olin jo lauantaina illalla päättänyt, että jättäisin nyt kuitenkin hakuhommat tältä päivältä sikseen ja menisin kuunteluoppilaana seuraamaan Simon ja Watin jälkityöskentelyä. Oli varsin mukavaa nähdä monenlaisia hakukoiria hommissa lauantaina, mutta totesin, että laji ei ehkä sittenkään ole sitä omintani. Tykkään enemmän työskennellä koiran kanssa tiiviisti yhdessä tai ainakin seurata läheltä koiran toimintaa kun taas haussa koira tekee itsenäisesti hommia kaukana ihmisestään ja maalimiehet kouluttavat koiraa ”enemmän” kuin itse ohjaaja, ainakin mitä tulee piilolla käyttäytymiseen jne. Toki hallinta, lähetykset ja keskilinjalle vastaanottaminen on ohjaajan heiniä, mutta silti… Haluan työskennellä koirani kanssa henkilökohtaisesti ja kouluttaa sen samoin itse, sehän se on tämän koiraharrastuksen suola minulle: yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltamisen mahtava tunne :). Haku näytti kuitenkin hienolta oli oli kiva päästä tutustumaan lajiin. Monenlaisia koiria oli porukassa ja tekivät hyvää työtä nauttien hommasta.

Aamupalan jälkeen pakkasimme siis kaikki koirat samaan autoon ja ajelimme letkan perässä Juurussuolle jälkimaastoihin. Hommaa tosin hankaloitti matkan varrella tien poikki kaatuneet puut. Onneksi yksi ryhmäläisistä sai tuttavansa hälytettyä apuun moottorisahan kanssa. Porukalla puut olikin sitten nopeasti paloina siirretty syrjään ja matka jatkui kauniisiin kangasmaastoihin. Edellisenä päivänä jälkiporukka oli kuulemma harjoitellut lyhyttä perusjälkeä, janatyöskentelyä sekä esineruutua. Sunnuntaille oli ohjelmassa esineilmaisun harjoittelua mikä oli meille varsin tervetullutta. Watti tosiaan osaa jo jäljestää varsin hyvällä tatsilla, mutta keppejä ei olla otettu vielä laisinkaan mukaan. Tämä johtuu siitä, että sekä isäntä että emäntä ovat aika ummikkoja näissä pk-hommissa eikä olla oikein tiedetty miten tätä asiaa kannattaisi lähteä työstämään.

Sekalainen joukkomme herätti pienoista huvitusta muissa treenaajissa… Ja me kun olimme ajatelleet, että tällaisella leirillä emme ainakaan poikkeaisi joukosta koiraköörimme kanssa! Että muutkin ovat yhtä kahjoja kuin me koiriensa kanssa mutta ilmeisesti viiden koiran sopuisa narttulauma samassa peräkontissa ilman häkkejä oli jotain harvinaisempaa nähtävää. ”Te taidattekin olla todellisia koiraystäviä” kuului eräskin kommentti ja toinen: ”Teillä ei ole ainakaan tekemisestä puutetta”. Eipä ole ei! Paikkansa piti myös arvelu, että on varmasti mukavaa kun on yhteinen harrastus. On! Eipä paljon parempaa voi ollakaan kuin yhdessä treeneihin lähtö ja harjoittelu, yhteiset kisareissut ja lenkit. Ne pienet kinat treenikuvioista ynnä muista kuuluvat toki asiaan ;).

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Nyt nähtiin esimerkkejä ihan aloittelevasta koirasta jolle alettiin esittelemään esineilmaisua sekä osaavampien koirien mallisuorituksia jne. Watille Simo tallasi ohjeiden mukaan noin 100-150 metriä pitkän kolmisivuisen jäljen, jolle laitettiin jokaiselle sivulle kaksi esinettä (hanskoja, kapula, pallo). Alkuun Watti oli aika hölmistynyt esineiden ollessa matkan varrella ja olisi vain paahtanut niistä ohitse itse jäljen houkuttaessa enemmän mutta Simo palkkasi kouluttajan ohjeiden mukaan kovasti kehumalla ja leikittämällä kyseisellä esineellä. Viimeiset esineet löytyivät jo paremmin. Treeneistä saatiin monta hienoa kuvaa jälkileirille osallistuneelta Natalialta, hänelle kiitos kuvaamisesta!

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Saimme paljon hyviä vinkkejä siihen, miten jatketaan tätä ilmaisun harjoittelua kotosalla! Samoin tuli monta muuta hyvää huomiota mm. rauhavaiheesta jäljellä, janatyöskentelystä ja hukan jälkeisestä toiminnasta. Sain itsekin paljon irti sunnuntaista, vaikka jouduinkin vain kuunteluoppilaana kulkemaan perässä Simon hoitaessa jäljen teon ja itse ajamisen sekä Watin palkkaamisen. Antoisaa ja mielenkiintoista hommaa. Miinuspuolena tosin iski kova saksanpaimenkoirakateus! Mullekin oma sakemanni! Minäkin haluan jäljestämään! Toista saksanpaimennintahan on tähän talouteen kuumeiltu jo pitkän aikaa, me molemmat sekä Simo että minä. Olisihan se hienoa, kun olisi molemmilla se oma joiden kanssa voisi jälki- ja vepetreenit vetää yhdessä. Bortsut eivät valitettavasti kokonsa puolesta ole mitään ideaaleja pk-koiria ja muutoinkin niiden sydän palaa agilityyn kun taas Watti jäljestää luontaisesti hirveällä raivolla ja innolla. Jälki taitaa Watin mielestä olla parasta maailmassa heti uimisen jälkeen :). Mahtuisihan mulla pari lajia vielä tähän repertuaariin, kun nyt jo käyn tallaamassa Simolle&Watille niiden treenijälkiä ja seuraan jälkitreenit perästä, samoin olen vepe-treeneissä apparina! Kamala harrastus tämä koirahomma, se ei tyydy pelkkään pikkusormeen vaan vie koko Veeran.

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

No vitsit, ja pallokin vielä oli pudonnut joltain jäljelle ihan loppuun! Kuva: Natalia Halme

Sunnuntain treenit päättyivät kahden maissa jonka jälkeen ajeltiin vielä Monttaan lounaalle. Lihapullat ja muusi maittoivat todella hyvin antoisan mutta työteliään päivän päätteeksi! Hyvillä mielin jaksettiin sitten pakkailla asuntovaunu taas kasaan ja auton perään ja suunnata kotia kohti siltä erää. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen pk-leiri ja saimme paljon eväitä jatkoon. Jospa nyt saataisiin ne kepitkin lisättyä jäljelle ja uskallettaisiin ilmottautua joskus sinne jälkikokeeseen. Jälki-innostus ainakin kasvoi taas monta pykälää entisestään.

PKLEIRI7

Kuva: Natalia Halme

Pk-leirillä 1/2

Perjantai-iltana pakattiin kaivettiin asuntovaunu taas pitkästä aikaa talviteloilta Volvon perään. Pakkaaminen takkusi kyllä, kun ei olla yli puoleen vuoteen karavaanireissulla oltu, mutta saatiinpa lopulta melkein kaikki oikeat tavarat mukaan ja koiratkin muistettiin ottaa kyytiin. Simo oli nimittäin ilmoittanut meidät jo aikapäiviä sitten OKK:n pk-leirille Muhokselle viikonlopuksi. Homma meni siis niin, että Simo varasi ensin itselleen + Watille jälkiporukkaan paikan ja minä tietysti kateellisena halusin myös saada hauskuudesta osani. Koskapa perheessä on vain yksi pk-koira, piti sitten extempore ilmoittaa Viima hakuryhmään kyseiselle leirille. Siinäpä pääsisi tutustumaan entuudestaan uppo-outoon lajiin. Muut koirat lähtivät mukaan ihan vain turisteiksi ja statisteiksi.

Joko mennään?

Joko mennään?

Leirin tukikohtana toimi Muhoksella leirintäalue Montta jossa ei oltukaan aiemmin vierailtu. Mukavan oloinen pikkupaikka, Oulujoen rannalla keskellä metsää. Päälle kymmenen(?) vuokramökkiä plus asuntovaunu- ja -autopaikat, huoltotilat ja kahvio/baari. Ilmeisesti kyseisellä leirintäalueella on tarjolla myös kaikennäköistä aktiviteettia melonnasta kiipeilyyn, mutta meille riitti koirahommat tälle viikonlopulle ohjelmaksi. Kaikki yleiset tilat olivat siistejä ja valoisia, kahviobaarista sai makeannälkään salmiakkia (iso plussa!) ja alue puhdas ja selkeä. Miinusta siitä, että wc-tilat olivat todella kylmät ja lämmintä vettä ei käsienpesuun tullut pitkästä odottelusta huolimatta. Onneksi suihkuista sai lämmintä kärsivällisesti vartoamalla ja yläsauna antoi naistenvuorolla lauantaina todella hyvät ja pehmeät löylyt! Simo kävi saunomassa alasaunalla, jossa kuulemma löylyt olivat vähän vaatimattomammat mutta lämmittivät silti.

Perjantai-iltana saavuttiin paikalle sen verran myöhään, että tottistreenit olivat jo ohitse. Käytimme koirat pikaisesti läheisessä metsässä lenkillä jonka jälkeen paistelimme naapuriasuntoauton grillissä muun porukan mukana makkaraa. Koirat olivat heti jutun juonessa kiinni, muistivat selvästi miten asuntovaunussa ollaan ja eletään! Käskyllä ”oma paikka” kaikki kipittivät varsin vikkelään vaunuun koirien omalle puolelle. Vaunu ollaan jaettu siis niin, että me ihmiset nukumme auton puoleisessa päädyssä omassa sängyssämme ja koirille on varattu perän toinen sänky, joka on peitelty ensin vahakankaalla ja sen jälkeen koirien peitoilla. Bilteman vihreistä kaikkivoipaisista kompostikehikoista saadaan joka kerta kätevä veräjä paikoilleen pitämään koirat omalla alueellaan. Koko kööri on tottunut reissaamaan Viimaa lukuunottamatta ja osaa asettua rauhassa pedillensä torkkumaan kun ollaan sisällä. Viimakin seurasi muiden esimerkkiä ja oppi nopeasti miten reissussa toimitaan. Samaisista vihreistä kehikoista mukana on myös joka reissulla pieni aitaus, joka laitetaan heti vaunun ulkopuolelle, jotta koirat voivat tarkkailla ympäristöä ja nauttia reissusta muutoinkin kuin sisätiloista. Alkuun meillä taisi olla maahan kierrettäviä koukkuja hihnoille, mutta kun olimme muutamaan otteeseen selvitelleet hihnat solmusta totesimme, että on parempi kuskata aitausta suosiolla kyydissä. Onneksi palaset eivät paina paljon ja mahtuvat sopivasti koirien sängyn ja keittiökaapin väliin matkanteon ajaksi.

Bilteman kompostikehikoita ilman ei koiranomistaja pärjää!

Bilteman kompostikehikoita ilman ei koiranomistaja pärjää!

Koirien oma paikka.

Koirien oma paikka.

Lauantaiaamun herätys koitti valitettavan varhain, ja silmät ristissä piti raahautua aamupalalle. Koko leirin ajan sapuskat saimme Montan kahviosta (ravintolasta?). Hyvää, maittavaa kotiruokaa ja aamupalalla puuroineen, kananmunineen, leipineen, leikkeleineen, muroineen jaksoi hyvinkin lounaaseen saakka. Aamupalan jälkeen porukka jakaantui kahtia autoletkojen suunnatessa eri puolille Muhosta jälki- ja hakumaastoihin. Hiukan kadutti ilmottautuminen hakuporukkaan jäljestyksen sijaan, kun Watti ja Simo katosivat pihasta mutkan taakse. Olisihan se ollut hienoa nähdä miten heilläkin hommat onnistuivat. Onneksi Simo laitteli päivän mittaan väliaikatietoa tekstarilla. Kuulemma Watti oli ollut varsin pätevä tyyppi :).

Hakuhommien teoriaosuus kesti sen verran pitkään, että vasta kymmenen jälkeen päästiin metsään. Hakujoukkoon kuului kymmenen koiraa, ja niinpä rata oli nopeasti tallattu. Jokaiselle koiralle kouluttaja suunnitteli erikseen sen tarvitseman treenin ja pääsinkin näkemään monessa eri koulutusvaiheessa olevia koiria ohjaajineen. Varsin kattava poikkileikkaus hakuharrastukseen :). Viiman vuoro koitti lounaan jälkeen, ja pieni bortsu pääsi ihmettelemään isoa sakkia vieraita ihmisiä joilta kaikilta tuntui löytyvän nakkia ja muita herkkuja rapsutusten lisäksi. Koska Viima ei ollut koskaan ennen ollut hakumetsässä, otettiin sille ”karkuun juoksevia” haamuja, valitettavasti oikea hakutermi jäi muistista… Ensin siis vilautettiin mitä namia olisi rasiassa tiedossa ja sen jälkeen ukko juoksi karkuun ja lopulta kyykistyi puun taakse. Viiman kiinnostuessa ja halutessa aktiivisesti itse perään päästin sen vapaaksi ja tottakai seurasin perässä ukolle, jossa sitten leikittiin vielä ukolta ”löytyneellä” lelulla runsaiden kehujen kera. Huomasi kyllä erittäin selvästi, että Viiman kanssa on tokoteltu ja aksattu pienestä pitäen. Pikku-bortsun oli kovin vaikeaa ymmärtää, että oma-aloitteisesti olisi pitänyt lähteä karkuun juoksevan henkilön perään vaikka ihanat nakit ja lelut menivät siellä mukana. Kovasti kysyi aina neuvoa ja lupaa ennenkuin tohti lähteä perään, vaikkei olekaan pidättyväinen koira. Vauhtiin ja ukolle päästyään oli kyllä tohinalla pussaamassa ihmisiä ja tunkemassa syliin. Vikaa oli myös emännässä, joka kuulemma liian aktiivisesti halusi ohjata koiraansa, olisi pitänyt antaa enemmän koiralle päätösvaltaa ja vapautta, vaan mihinkäs sitä raidoistaan pääsee kun on kymmenen vuotta ja ylikin tahkonnut lajeja joissa tehdään koiran kanssa tiivistä yhteistyötä.

Valitettavasti lauantaina ei sää suosinut treeniporukkaa yhtään, ja heti Viiman vuoron jälkeen alkoivat tuulet yltyä. Siihen saakka olikin jo koko aamupäivän satanut enemmän tai vähemmän. Kovin pitkään ei oltu seuraavana vuorossa olevaa koiraa ehditty treenata, kun kaatui ensimmäinen mänty aika lähelle yhtä maalimiestä ja muutama muu vähän etäämmälle. Kyllä vähän hurjalta tuntui olla metsässä, jossa isot männyt kallistuivat monta kymmentä astetta tuulen piestessä niitä. Vihoviimeinen niitti oli aivan treeniporukan vieressä yhden puun kaatuminen ja toisen uhkaava kallistelu juurakon noustessa maasta. Vetäydyttiin siis nopeasti parkkipaikalle ja metsätreenit jäivät sikseen siltä päivältä. Loppuporukan treenit tehtiin sitten sora-aukealla, lähinnä ilmaisuja ja hallintaharjoituksia jne. Itseltäni menivät loppupäivän treenit valitettavasti vähän ohi, kun alkoi aivan armottomasti viluttaa ja tärisyttää sateessa ja tuulessa seisoessa. Flunssaa oli pukannut päälle jo monta päivää ja se oli viimeinen niitti, pakko oli vetäytyä hytisemään sateesta autoon ja lopulta vähän etuajassa leirintäalueelle kuivaa päälle vaihtamaan. Tulipahan todettua, että tämä aksaharrastaja ei osannut aivan riittävän hyvin varautua koko päivän kestäviin metsätreeneihin, olisi pitänyt olla kunnollinen sadepuku ja viitat, kumisaappaat jne. kuten osalla porukasta. Vaikka lämmintä olinkin osannut pukea päälle paksusti niin sateenkestävyys oli huono. Enkä kyllä taida omistaakaan kunnon sadekamppeita kun en niitä ole aiemmin tarvinnut.

Kanakeittopäivällinen onneksi lämmitti kylmettynyttä ruumista sisältä ja ihana sauna ulkoa. Ruokailun jälkeen oli sopivasti naisten yleinen saunavuoro menossa ja kipaisi sinne oikopäätä, en kertakaikkiaan jaksanut odottaa kylmissäni illan leirisaunaa vaikka porukalle olikin ilmeisesti varattuna saunatilat erikseen alueelta. Harmi, flunssa osasi iskeä kyllä huonoon aikaan vaan olihan se arvattavissa, yleensä saan heti flunssan kun koulustressi hellittää ja loma alkaa. Uni maittoi kyllä harvinaisen hyvin saunan jälkeen ja taisin nukkua melkein 12 tuntia putkeen ennen sunnuntain treenejä.

Hei, me vesipelastetaan!

Viime kesänä huomattiin, että tuo meidän Watti on aikamoinen uimamaisteri. Lomareissuilla ja mökillä sitä on saanut houkutella tai jopa käskeä pois järvestä pulikoimasta. Niinpä onkin herännyt ajatus kokeilla josko vesipelastus olisi Watille ja meille ihmisille sopiva uusi laji. Loputon työmotivaatio ja tekemisen ilo yhdistettynä sujuvaan uintitaitoon  ja saksanpaimenkoiran rohkeuteen voisi olla toimiva kokoonpano vesipelastuksessa.

Kun sitten tammikuun alussa Naamakirja kertoi, että Hundspa Oulu -koirauimala järjestää vesipelastuskurssin ja paikkoja on vielä vapaana, ei täällä montaakaan sekuntia mietitty Watin ilmoittamista kurssille. Olihan se kurssi yli sadan euron hintalapullaan aika tyyris, mutta kun Watti on juuri täyttämässä 1,5 vuotta, niin tässä olisi meidän pikkuiselle saksanpaimenkoiralle loistava synttärilahja! Yksi ilta teoriaa ja viikonloppuna allasharjoituksia, kouluttajina Katre Vimm ja Olle Uussaar Virosta. Hundspa Oulu olikin itselleni ihan uusi tuttavuus – ja ylipäätään ensimmäinen kosketukseni koirauimaloihin – joten mielenkiinnolla odotin myös sen näkemistä ja kokemista.

Pitkään odotettu perjantai koitti vihdoin! Google Mapsista katsoin ajo-ohjeet ja suuntasin auton nokan kohti Oulun Kynsilehtoa. Ulkoa päin Hundspan miljöö oli vähän kolkko, sillä ympärillä sijaitsee lähinnä vanhoja teollisuuskiinteistöjä, joissa toimii autokorjaamooja tjsp. ja kylpylärakennuskin on kuulemma vanha autojen myyntiliike. Sisällä kylpylässä sisustus ja tunnelma oli kuitenkin eri: avara, siisti ja persoonallinen. Itse asiassa paikka muistutti sisältä paljon ihmisten kylpylää, mitä varmasti on ollut tarkoituskin. Henkilökunta oli todella ystävällistä sekä auttavaista (jopa paljon enemmän kuin ihmisten kylpylöissä keskimäärin!) ja allasosaston seinätkin oli hauskasti koristeltu erilaisin eläinmaalauksin ja -koristein.

Itse koulutus ei tällä kertaa alkanut ihan toivomallani tavalla… Perjantain teoriaillan muutamien kalvojen teoriaesitys lähinnä kertoi vesipelastuksesta Virossa, eikä missään vaiheessa käyty läpi vesipelastuksen sääntöjä, harjoitusmenetelmiä tai viikonlopun ohjelmaa. Itse olisin siis toivonut koko illan kalvosulkeisia! Koirankin kanssa tehtiin muutamia harjoituksia, mutta ne liittyivät enimmäkseen koiran ja ohjaajan yhteistyöhön, eikä mitenkään erityisesti vesipelastukseen. Odotukset allastreenien suhteen olivat kuitenkin yhä korkealla ja ne sääntöasiathan voi jokainen lukutaitoinen itse selata netistä.

Lauantaina menin heti aamusta altaan reunalle seuraamaan muiden suorituksia, koiran jäädessä vielä kotiin lenkkeilemään Veeran kanssa. Meitä oli karvan alle kymmenen koirakkoa kurssilla ja jokaiselle oli allasaikaa varattu puoli tuntia, mikä osoittautui juuri sopivaksi ajaksi koirien (ja ohjaajien!) jaksamisen sekä motivaation kannalta. Koiria oli saksanpaimenkoirani lisäksi bordercollie, kolme valkoista paimenkoiraa, labradorinnoutaja, seropi ja muutamia muita. Kaikki koirat kurssilla olivat käsittääkseni vepen alalla jotakuinkin aloittelijoita, eikä Watti ollut tässä poikkeus. Viime kesänä toki ollaan Watin kanssa uitu, heitetty lelua ja hyppyytetty laiturilta, mutta mitään erityistä vepe-treeniä ei ole koskaan tehty.

Watin vuoro alkoi vihdoinkin lähestyä, mutta koko koiraa ei kuulunut hallille. Tiukka puhelu kotiin ja aikatauluissa sekoillut Veerakin sai koiran auton kyytiin ja nokat kohti Hundspa:ta… Kety ei selvästikään ollut hommissaan ajan tasalla. Kerran taisin jo lyödä luurin korvaankin hermostuksissani, mutta onneksi parisuhdekriisiltä vältyttiin kun Watti ehti suihkun kautta altaaseen juuri ajallaan! Puolen tunnin allastreenin ohjelma oli jotakuinkin seuraava:

  • Uidaan yhdessä koiran kanssa pari kertaa altaan ympäri, ensin ilman pelastusliivejä (jotta koiran turkki kastuu kunnolla sekä kouluttajat näkevät kuinka koira ui) ja sen jälkeen pelastusliivit koiran päällä.
  • Heitetään noutolelu altaaseen. Koira noutaa käskyn saatuaan lelun. Ensin yhdellä lelulla, sitten kahdella siten että koira noutaa lelut omistajan käskemässä järjestyksessä. Myöhemmin tätä tehtiin myös 3-4 lelulla.
  • Koira noutaa lelun altaan toisessa päässä vedessä olevalta avustajalta. Koira ui avustajan ympäri ennen kuin saa lelun. Myöhemmässä vaiheessa avustaja tarttuu koiran pelastusliiviin ja koira vetää avustajan perässään rantaan (tässä tapauksessa: altaan toiseen päätyyn).
  • Veneestä hyppäämisen harjoittelua. Tässä Watti osoittautui uimamaisterin lisäksi myös uimahyppymaisteriksi! :-)
  • Veneen vetäminen rantaan: ensin vedettiin tyhjää venettä ja lopuksi venettä, jonka kyydissä oli avustaja.
  • Lelun noutaminen veneestä käsin. Noudon jälkeen koira nostetaan vedestä suoraan veneeseen.
  • Loppuun taas pari minuuttia lämmittelyuintia altaan ympäri.

Lauantain treenit menivät juuri niin hyvin kuin ylpeä koiranomistaja ikinä voisi toivoa. Watti sai ensikosketuksen vesipelastukseen, oppi harjoitusten idean nopeasti ja haki lelut sekä veti veneet. Ja kovin helppoahan se oli omistajallekin, kun ei kerrankin tarvinnut tehdä muuta kuin seistä altaassa paikallaan ja antaa komentoja. Päivän allastreeneistä jäi siis todella hyvä fiilis ja nyt myös koulutuksen määrään ja laatuun olin oikein tyytyväinen – suurkiitos hyville kouluttajille!

Sunnuntain treeniohjelma oli koirakon vapaasti valittavissa, mutta Watin kanssa päädyimme toistamaan lauantain treenin sellaisenaan, koska treeni oli monipuolinen ja koiralla oli hauskaa. Aivot olivat selvästi raksuttaneet yön aikana sekä koiralla että omistajalla, koska yleistä säätämistä ja ilmassa leijuvaa kysymysmerkkiä oli vähemmän kuin lauantaina. Watti toimi kuin kone ja ketykin oli oppinut jotain eiliseltä: Veera toi Watin kurssipaikalle tällä kertaa ihan ajallaan ja parisuhdekriisiltä vältyttiin, taas kerran :-). Toivon ja luulen että vesipelastuksesta tulee meidän perheen uusi harrastus!