Joulukuusi x3

Vanhan talon joulussa oli jotain todella tunnelmallista ja hienoa.

Olen jouluihminen enkä pääse karvoistani mihinkään. Kaivan joka vuosi joulukuusen esiin jo joulukuun alussa ja viimeistään itsenäisyyspäivänä se täytyy olla olohuoneen nurkassa, eihän sitä muuten ehtisi ihastella riittävästi! Näin tapahtui siis tänäkin vuonna. Koiratalous kun olemme, tyydymme tekokuuseen joka ei ota itseensä eikä aiheuta vesivahinkoa vaikka joku huligaaneista sen kaataisikin. Sama tekokuusi on palvellut meitä ansiokkaasti jo viitisen vuotta edellisessä kodissa ja muutti tietysti pahvilaatikossa muutokuorman mukana Kurun Koulun vintille odottamaan työtehtäväänsä.

Entinen koti oli 2000-luvulla rakennettu tavallinen omakotitalo tavallisine huonekorkeuksineen. 180-senttinen joulukuusi sopi sinne oikein hienosti olohuoneeseen, tähden kanssa korkeutta oli varmaan se pari metriä. Huonekorkeus oli sen normaalin noin 240 cm joten aivan passeli. No emmepä huomanneet ajatella, että uudessa vanhassa koulussamme huonekorkeus yltää yli neljään metriin. Joulukuusemme näytti aika säälittävältä kääpiöltä olohuoneen nurkassa kököttäessään. Pikkukuusi muutti siis eteiseen sulostuttamaan sisääntuloa eikä siinä hommassa ollutkaan yhtään huono.

Eipä hätiä mitiä. Olisihan siinä oikeassakin kuusessa tunnelmaa ja ehkä neulaset jaksaisi imuroida. Ehkä koirat eivät tuhoaisi sitä. Koska omaa markkia löytyy hehtaarin verran talon ympäriltä ja osan siitä käsittää kuusikko otettiin saha ja taskulamppu seuraavana päivänä kauniiseen kouraan ja lähdettiin hakemaan kuusta omasta metsästä. Ja olihan siellä lumisessa talven ihmemaassa tähtien tuikkeessa hienoa etsiä sitä kuusta! Lumen peittämät kuuset pihan ympärillä ja hanki narskui jalkojen alla… Lopulta sopiva kuusi valikoitui: korkeutta kutakuinkin kolmisen metriä ja näytti juuri hyvän leveyseltäkin. Sahalla runko poikki ja kuusi pesuhuoneeseen sulamaan. Yhtä asiaa emme vain ottaneet huomioon. Metsässä lumen peittämänä tuuhea muhkea kuusi ei enää lumen sulettua sisällä ollutkaan kovin muhkea ja tuuhea.

Kolmas kerta toden sanoo ja päätin hankkia sen lopullisen ja täydellisen joulukuusen Etolasta. Tässä vaiheessa parisuhdetta ja avioliittoa rakas puolisoni on jo onneksi todennut, että ideoilleni on turha sanoa vastaan ja helpommalla pääsee kun myöntyy kaikkeen. Hyvä näin. Kuusella oli nimittäin hintaa. Sain perusteltua hinnakkaan hankinnan onneksi KTM:n jakeluun menevillä seikoilla: a) laadukas kuusi kestäisi aikaa ja näin ollen iso hinta jakautuisi ainakin kymmenen tulevan vuoden ajalle jolloin kertainvestointi olisi sijoitus tulevaisuuteen ja b) muutoin mököttäisin koko joulun. Kuusi siis hankittiin, molemmat osapuolet tyytyväisiä ja koristelemaankin päästiin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tarvitsin tikapuita joulukuusta koristellessa, latvatähti keikkui jossain 330 sentin korkeudessa!

Ja olihan se joulu omassa vanhassa koulussa sitten tunnelmallinen! Kyntteliköt ikkunalaudoilla, seppeleet ovissa, jouluvalot kuistilla ja tähdet ikkunoissa. Joulukuusen valot tuvan hämyssä ja vanhasta putkiradiosta joululaulut. Glögiä ja joulutorttuja sohvalla nautiskellen. Koirat vieressä torkkumassa maha pullollaan jouluherkkuja. Seuraavaa odotellessa on mukava fiilistellä vielä nyt tammikuussakin ensimmäistä jouluamme Kurun Koulussa. 

Päivitystä

Ohhoh, miten tuo aika on kiiruhtanut eteenpäin. Uudessa kodissa ollaan asuttu koko porukka tyytyväisenä jo puolitoista kuukautta ja uudessa työpaikassa ensimmäinen kuukausi täynnä. Kivaa on ollut! Koska olen ollut kiireinen ja laiska, enkä ole ehtinyt tänne kaiken tohinan keskellä sen kummemmin päivitellä kuluneita tapahtumia vaan summaan ne lyhyesti tässä.

  1. Muutto sujui hienosti, sahattiin Oulun ja Hausjärven väliä kuin hullut peräkärryn kanssa ja hermo alkoi mennä. Lopulta (melkein) kaikki kamat saatiin uuteen kortteeriin.

    Haikein fiiliksin viimeinen kuorma starttaamassa pihassa.

    On hämmästyttävää, miten paljon voi tavaraa löytyä yhdestä talosta…

    Ensimmäinen yö uudessa kodissa.

  2. Tupaantulijaiset juhlittiin ja hauskaa oli. Pihalle vuokrattu sauna osoittautui leikkimökkiäkin pienemmäksi mutta löylyt oli silti hyvät. Ensi kesänä kuitenkin toivottavasti pihasauna on jo remontoitu………

    Tähän miniatyyrisaunaan mahtui kerralla jopa viisi saunojaa, usko tai älä! Toista kertaa emme tosin tätä yksilöä vuokraa :D.

  3. Talo on ollut IHANA. Tilaa riittää – ja oletettavasti talvella sähkölasku on sen mukainen. Pitänee tilata nuohooja ja iso kuorma polttopuuta pihalle vähän ennakoiden. Koirat on tykänneet myös. Pihalla on ehditty ottaa pienet aksatreenit, mutta isompia kotitreenejä joudutaan vielä odottamaan kunnes kenttä on saatu aikaiseksi. Piha on hieman kalteva ja isompaa tasaista kohtaa on vaikea löytää. Keppitreeniä sentään saa aikaiseksi ja tänään kävin hakemassa Hämeenlinnasta omaksi hienon Agimetin alumiinisen keinun. Simo oli ihana, ja vinkkasi kun näki sen myytävänä facebookissa eikä yhtään marmattanut vaikka siihen upposi ihan sievä summa rahaa! Kyllähän harrastuksiin täytyy satsata ja uutena olisi ollut vielä kalliimpi. Uusia lenkkeilymaastoja ollaan ehditty kodin ympärillä koluta ja hyväksi havaita.

  4. Uusi harrastuskin on löytynyt muuton myötä – sienestys. Tällä seudulla kasvaa kantarelleja, etenkin jos viitsii ajella autolla vähän kauemmaksi. Niitä ei Oulussa juurikaan näe… Uuden harrastuksen myötä ollaan kokkailtu ja nautiskeltu useana iltana mm. kantarellipastaa (aivan superhyvää!),  kantarellikeittoa ja sienipiirakkaa. Muita sieniä en ole vielä uskaltanut poimia myrkyllisten pelossa, mutta ensi kesänä ajattelin opetella tattien salat. Niitä ei kai voi seikoittaa vaarallisiin sieniin ja tatteja onkin täällä näkynyt.
  5. Koska lyhyen (noin tunnin ajomatkan) ajomatkan säteellä on monia hienoja kansallispuistoja ynnä muita runsaasti tarjolla, ollaan käytetty tietysti tämä hyödyksi ja viimeksi vierailimme mm. Forssassa Torronsuolla pitkospuureitillä. Hieno oli suo syysruskassa! Kuvia lisää tuonnempana. Koirat kulkivat hienosti jonossa pitkoksilla, olin oikein ylpeä.


  6. Ollaan ehditty jo käydä ensimmäiset treenit meidän uudessa seurassa, RimA:ssa. Hallille ajelee päälle 20 minuuttia kotoa ja pohja on älyttömän hyvä juosta! Pikku-Patukin on päässyt kurvailemaan ensimmäiset hallitreeninsä ja näyttää syntyneen aksaa suonissaan <3. Seura vaikuttaa hyvältä ja lähialueella muutoinkin on paljon agilitytapahtumia/-kisoja/-koulutuksia, joten pohjoisen likka on onnellinen. Aivan luksusta, kun joka viikonloppu on kisat jos vain haluaa. Ekstempore ollaan myös käyty jo kertaalleen Savun&Viiman kanssa Agility Akatemialla Juhan treenissä kun satuin saamaan irtovuorot ja vitsit, että oli mahtavaa. Juosta sai kuin hullu ja kunto loppui kesken mutta eipä auta kuin alkaa omaa fysiikkaa parantamaan.

    Minimiehen ensikosketus renkaaseen.

  7. Viiman kanssa kurvailtiin kisoissa kakkosten ensimmäinen nolla ja LUVA Forssassa pari viikkoa sitten. Toinenkin oli hyvin lähellä kunnes ohjaaja laittoi bortsun väärään päähän putkeen, hups. Savu kaahaili pari hylkyä samaisissa kisoissa mutta hauskaa sillä näytti olevan. Seuraavissa kisoissa tarvitsisi ohjaajan alkaa juosta lujempaa ehtiäkseen. Huh.
  8. Oulunsalon talo saatiin myytyä jo toisen näytön jälkeen, kiinnostuneita oli ollut tosi paljon. Sitä en ihmettele, kun ulkoilumaastot on Oulun upeimpia eikä talokaan hullumpi :). Talo meni tietääkseni koiralliselle perheelle joten hyvä homma. Ikävä jää, mutta aika aikaansa kutakin ja nyt rakennetaan toistaiseksi elämää täällä puolen Suomea.
  9. Simolla alkavat uudet opinnot ilmailuun liittyen, lennonopettajan paperit siis tähtäimessä ja ehkäpä sen seurauksena vaimonsakin hankkii vielä joskus lentolupakirjan. Katsotaan kestääkö parisuhde sen kurssin…

    Simon ensimmäinen oppilas.

Lyhyestä virsi kaunis. Jotain varmasti unohtui mutta ehkä siinä tärkeimmät syyskuun osalta. Lokakuussa odotellaan sukulaisia ja ystäviä käymään useampana päivänä ja aksaillaan tietysti töiden lomassa. Ystäviä ja tuttavia toivotetaan ilman muuta tervetulleiksi käymään, joten jos satutte tänne suunnille vaikka aksakisailemaan tai muutoin, ilmoitelkaa :).

Uusi koti kullan kallis

Muistatte varmaan pääsiäisreissun Muonioon? Kaiken tunturissa hiihtelyn ja trivialpursuitista riitelyn lomassa ehdin myös esitellä Simolle aivan ihanan talon jonka löysin Oikotiestä. Talo oli juuri sellainen josta olen aina haaveillut; iso piha vanhoine puineen ja marjapensaineen, narisevat lautalattiat, korkeat ja tilavat huoneet. Äiti ja sukulaiset olivat heti myös fiiliksissä, tuossapa vasta TALO!

Harmi vain, että Simo ei ollut ihan yhtä vakuuttunut. Uuden kodin pitäisi kuulemma olla uusiuusi ja järkevä (tylsä?). Ihana talo siis hylättiin mutta ei yksimielisesti.

Loppukevät selattiin edelleen maanisesti Etuovea ja Oikotietä. Vaatimukset talolle olivat:

  1. Vieressä hyvät ulkoilumaastot (no, ihan yhtä hyviä ei voine saada kuin nämä nykyiset mäntykankaat hiekkateineen mutta ainakin edes sinne päin).
  2. Tontille pitää mahtua aksakenttä.
  3. Ainakin kolme makuuhuonetta. Tämä siksi, koska Simon työhuone on aina kaaoksessa. Olisi kiva vain laittaa ovi kiinni ja PIM sekasorto on hävinnyt. Lisäksi olisi kiva omistaa vierashuone.
  4. Simon vaatimuksesta alle 10 vuotta vanha.
  5. Sopiva etäisyys molempien työpaikoille – Simolla Helsinki-Vantaalle ja minulla Lahteen.
  6. Sopiva budjetti.
  7. Piha omassa rauhassa.
  8. Mieluummin syrjemmässä kuin keskellä lähiötä.
  9. Hyvä fiilis tultava talosta.

Ei ollut ihan helppoa löytää kriteereihin täsmääviä. Toukokuun alussa tilanne oli sellainen, että muutama potentiaalinen oli havaittu. Siispä budjetoitiin kalentereihin viikon Etelä-Suomen reissu. Kuusi päivää aikaa löytää tuleva koti. Miinus yksi päivä joka meni välissä ihanan kummitytön ristiäisissä. Ellei taloa tällä reissulla löydy niin seuraava tilaisuus tulee heinäkuussa. Ei mitään paineita…

Kotona oltiin (Simo oli) superjärjestelmällinen ja kirjattiin lista kohteista jotka sopi budjettiin ja vaatimuksiin. Yksi talo Nastolassa. Yksi Hollolassa. Yksi Orimattilassa. Yksi Lahdessa. Yksi Mäntsälässä. Puhelin käteen ja soitot välittäjille ja pian oli sovittuna näyttö jokaiselle illalle.

Ensimmäiseen näyttöön mentiin toiveet korkealla. Esittelykuvissa talo oli kieltämättä potentiaalinen, jopa aika hieno. ”Kyllä me siellä voitaisiin asua!”. Asvalttitieltä käännyttiin soratielle: ”Ei se mitään, onhan meillä nytkin puoli kilometriä soratietä kotiin!”. Soratie jatkui. Ja jatkui. Ja jatkui. Kahdeksan kilometriä. Perillä oli hieno talo. Pajupuskan ja läpitunkemattoman heinäkosteikon keskellä. Tonttia olisi kyllä ollut puoli hehtaaria. Näin silmissäni ne punkit ja etupihan kalliorinteen käärmeet. Välittäjän mukaan soratien varressa pystyisi hyvin kuitenkin lenkkeilyttämään koiria, mitä nyt autoja pitäisi väistellä. Ajomatka takaisin oli aika hiljainen.

No okei, kyseinen talo oli ollut ykkösvaihtoehto ja toiveet oli laskettu sen varaan mutta hei, meressä riittää kaloja, uutta matoa koukkuun! Seuraava talo oli superahdas ja paneloitu lattiasta kattoon keltaisella mäntylaudalla. Aksakenttä olisi kyllä mahtunut takapihalle mutta en päässyt yli mökkifiiliksestä. Sinapinkeltaiset ja vaaleansiniset kaakelitkaan eivät vakuuttaneet. Kolmannessa talossa oli matalat, pimeät huoneet eikä kunnon lenkkimaastoja lainkaan ympärillä, pihaa kyllä hehtaari ja valmis kenttäkin. Ei vain napannut ja peruttiin näyttökin. Neljäs talo oli aika kiva! Pihalla paljua ja saunaa, istutuksia, luonnonrauhaa, laavu metsän laidassa, iso terassi, autotalli. Ulkoilumaastojen puute ei harmittanut niin kovin kun piha oli aivan mahtava. Talossakaan ei sen kummemmin vikaa. Olohuone auki ylös saakka, moderni keittiö joka aivan uusi, parvella työtilaa, kaksi makuuhuonetta. Siinä talossa oli potentiaalia mutta jokin vain ei napannut, makuuhuoneet todella pieniä ja yläkerta ikkunaton.

Tuskaisena otimme talonmyyntisivustot vielä kertaalleen tehoselailuun epätoivon vimmalla. Mikään ei vastannut toiveita. Ei edes lähelle. Ja sitten, epätoivon alimmalla hetkellä päivien huvetessa Simon suusta kuului epäröivä lause: ”ehkä se vanha talo ei olisi aivan poissuljettua”.

Ja se pääsiäisenä ihailtu talo oli edelleen myynnissä! Näyttökin järjestyi seuraavalle päivälle.

Ajomatkalla nähtiin mäntyisiä hiekkaharjuja ja mustikkametsiä. Ja lopulta talo oli silmien edessä: yli satavuotias hirsinen kansakoulu korkealla rossipohjalla, lähes nelimetrisellä huonekorkeudella, mäntyjen, omenapuiden ja vaahteroiden ympäröimänä hehtaarin tontilla, vieressä hienot ulkoilureitit. Alkuperäiset lautalattiat narisivat kävellessä sympaattisesti ja hirsiseinissä oli ajan patinaa. Se oli siinä. Meidän uusi vanha kotimme.

Tervetuloa perheeseen, Papu!


Eilen oli aihetta juhlaan kahdestakin syystä. Valmistuin virallisesti ja sain todistukset koulusta kuuden vuoden urakan päätteeksi. Lisäksi tähän poppooseen liittyi mukaan pieni mutta sitäkin pippurisempi sheltin alku Papu (https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI27614%2F17&R=88).

Olin jo vuoden ajan katsellut shelttipentueita vähän sillä silmällä puolitosissani, että jos vastaan tulisi joku kiinnostava aksaan sopiva kakara. Aika vähän niitä kuulkaas on! Tai sitten ne harvat viedään käsistä eivätkä ehdi edes ilmoituksiin saakka… Näyttelyvanhemmista kyllä löytyy, mutta kun toiveena oli, että vanhemmilla pitäisi olla näyttöä kisakentiltä edes jonkin verran ja luonteesta en ollut valmis tinkimään. Shelteissä on varsin paljon varautuneita ja arkoja yksilöitä joten tarkkana saa olla. Sattumalta huomasin, että samassa seurassa treenaavalle Jenniinan Novalle oli tullut pentuja ja kiinnostuin. Nova on tuttu jo parin vuoden takaa kun vasta aloitteli aksauraansa, ehti treenata yhden kauden minunkin ryhmässäni. Mahtavan säpäkkä, pippurinen, nopea ja avoin koira! Luonnetestipisteetkin kertoo jotain, 205 sekä laukausvarma. Pentueen isäkin on kolmosissa kisaava agilitykoira joten hyvältä vaikuttaa.

Papu tallusteli taloon sisään rohkeasti häntä pystyssä, kiersi tyytyväisenä kaikki nurkat ja moikkasi empimättä reippaasti isot koirat, superpentu! Lilli oli tietysti heti ensi hetkistä alkaen tyytyväinen uuteen oman kokoiseen leikkikaveriin, Watti&bortsut tyynen hyväksyviä asian suhteen ja Tempo hieman ennakoidusti oli ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että pikkutyyppi on tosi ällöttävä ja sen saisi palauttaa saman tien… Onneksi yöunien jälkeen Tempokin on lieventänyt kantaansa huomattuaan, että tämä kaveri on fiksu tyyppi eikä tee liikaa itseään tykö vanhemmille. Papu näyttää lukevan ikäänsä nähden koiraa varsin hyvin ja toimii kaikkien viiden ison koiran kanssa eri tavoin riippuen koirasta – Lillin kanssa painitaan ja riehutaan, Wattia ihaillaan vähän kunnioittaen, bortsut on vähän tylsiä kun niistä ei ole leikkikavereiksi mutta ihan jees silti ja Tempon antaa olla omissa oloissaan. Näin ollen Tempo on saanut tutustua tyyppiin omaa tahtiaan mikä on sille sopiva juttu!

Jatkossa Papusta on tarkoitus tietysti tulla minulle aksakentille kaveri. Toivotaan, että se on perinyt vanhempiensa luonteet ja vauhdin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta – taistelee hyvin lelusta, on ahne ruualle ja rohkea pikkukaveri :).

Valmistumisen johdosta elämään on tulossa muitakin muutoksia kuin uusi laumanjäsen – meidän on aika sanoa ainakin hetkeksi hyvästit Oululle ja muuttokuorma suuntaa kesän aikana Etelä-Suomeen, tarkemmin ottaen Kanta-Hämeeseen. Simon työt ovat edelleen suurimmaksi osaksi Vantaalla ja minulle löytyi työpaikka Lahdesta. Uusi talo löytyi sopivasti puolivälistä näitä. Talon etsiminen oli varsinainen urakka sinänsä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta siitä lisää toisella kertaa. Tulevana torstaina pitäisi kauppakirjat allekirjoittaa ja sen myötä laittelen varmasti blogiinkin vähän enemmän tietoa meidän tulevista kuvioistamme.

Silmät terveet ja muuta elämää

Näköjään unohtunut tänne bloginkin puolelle päivittää asiasta. Savu siis kävi muutama viikko sitten silmätarkissa ja edelleen silmät täysin priimaa. Nemon silmäpeilaus on myös voimassa ja kunnossa. Siispä odotellaan juoksuja. Näyttää tosin siltä, että juoksut tulevat tänä keväänä aiempaa myöhemmin. Liekö vaikuttaa lauman johtajanartun Watin viime kesäinen sterilointi, yleensä muut koirat ovat aloittaneet juoksunsa sen jälkeen. Kesäpennut olisivat kyllä aika jees…

MK256971

MK256901

Pentusuunnitelmien lisäksi meidän laumaan kuuluu muutenkin uusia tuulia. Valmistun nyt keväällä koulusta ja olen saanut työpaikan ensi syksystä alkaen Etelä-Suomesta. Simonkin työt ovat näillä näkymin edelleen Helsinki-Vantaalla joten tämä lauma pakkailee kimpsunsa ja kampsunsa viimeistään kesällä ja suuntaa nokan kohti Uudenmaan ja Päijät-Hämeen huudeja.

Tätä silmällä pitäen nykyinen talo on nyt kokonaan remontin alla, jospa menisi sitten kaupaksi kohtuullisessa ajassa. Kylpyhuone ja sauna jo valmiit, olkkari ja käytävä odottavat viimeisiä listoja, uusi keittiö on lähes paikoillaan. Hyvältä näyttää! Kova ikävä jää kyllä näitä lenkkimaastoja, parhaimmat minkä äärellä olen tähän kolmenkympin ikään mennessä koskaan asunut… Hankala uskoa, että tulemme etelästä löytämään vastaavaa paikkaa, jossa kotipihasta pääsisi kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä talsimaan hiekkateitä mäntykankaille ja mustikat löytyy käytännössä kotipihasta. Vaan ei auta kuin laittaa hakuvahtia etuoveen ja toivoa parasta. Sen verran jo Simon kanssa neuvoteltiin, että agilitykentän (tai -hallin, sic!) paikka on pihasta löydyttävä! Täytyyhän jossain pystyä jatkossa järjestämään kasvateille aksaleiritystä :).

MK256917