Perheen tuorein tulokas

Hän on viimein täällä, suloinen pieni poikamme! Oikeastaan on ollut jo muutaman viikon ajan, mutta univajeisena ja hormonihuuruissa en ole päässyt blogia päivittämään aiemmin.

Vauva on ihana ja koirat ovat ottaneet hänet vastaan erittäin kiinnostuneina. Alkuun katseltiin tulokasta portin eri puolelta ja sittemmin haisteltiin kummallisen tuoksuista ja outoa ääntä pitävää pikkumiestä niin, että hän on ollut sylissäni. Koirat vaikuttavat tajuavan, että tässä on lauman uusi pentu. Jahka pieni tästä kasvaa, hänellä tulee olemaan monta karvaista kaveria turvana :). Jatkamme toisiimme tutustumista ja totuttelemme uuteen nimikkeeseen: lapsiperhe.

Aksatauko ja blogihiljaisuus

Meidän laumalla on ollut tauko agilitystä jo marraskuusta lähtien ja samalla blogin päivitykset ovat jääneet tyystin tauolle. Syy molempiin on sama:

Tätä uutista en ole uskaltanut jakaa missään somessa ennen kulunutta viikkoa. On pelottanut niin kauheasti, että vielä jotain menee pieleen. Nyt viedään jo pikkuhiljaa viimeisiä viikkoja ja odotellaan sitä, millainen tyyppi sieltä tupsahtaa tähän perheeseen uudeksi aksaharrastajaksi!

Ihan alussa vaivasi pahoinvointi niin hirveästi, että jouduin tippaankin muutamaan otteeseen. Kaikki vähäinenkin fyysinen rasitus pahensi oloa ja joulun alla oli pakko luovuttaa. Ilmoitin seuralle, että jään tauolle kouluttajan hommista ja omien koirien aksat tosiaan olivat siinä vaiheessa jo loppuneet. Kun pahoinvointi alkoi lopulta väistyä astuivat tilalle liitoskivut ja supistelut joten tauko jatkuu edelleen.

Hyvin pienimuotoista olohuonetreeniä olemme sentään päässeet tekemään koirien kanssa, kun Simo ystävällisesti auttoi kantamaan puomin ylösmenon olohuoneeseen kuukausi sitten. 2on2offia kun on helppo treenata ollen itse paikoillaan ja koiran tehdessä kaiken työn… Onneksi on ihana mies joka ei valita agilityesteistä olohuoneessa!

Koska talomme sijaitsee harjulla, ovat sääolosuhteet täällä varsin erilaiset kuin vaikka kymmenen kilometrin päässä Riihimäellä. Harju saa aikaan mm. runsaita lumisateita ja molempina täällä asuttuina talvina olemmekin huomanneet, että sitä lunta todella on ja paljon. Lumi myös sulaa täältä hitaammin kuin läheisestä Hikiän kylästä. Viime viikot ovat onneksi olleet säiden puolesta armeliaat ja lumikasat pihasta ovat vajuneet vauhdilla. Edelleen kuitenkin puoli pihaa on hangen alla. Kentästäkin pilkottaa vasta pieni sula kaistale jonne aamuaurinko parhaiten paistaa. Näin ollen koiraparat joutuvat edelleen odottamaan esteille pääsyä. Savu-raukka menee todella usein toiveikkaana A:n harjalle tai keinulle istuskelemaan! Hauskaa kyllä huomata, miten tärkeää agility noille on!

2×2-kepit sentään mahtuvat sille pienelle sulaneelle kaistaleelle ja ne otettiin Patun kanssa käyttöön viime viikolla. Patullahan jäi viime syksynä kepit siihen vaiheeseen, että kahdella portilla (neljällä kepillä siis) pujottelun alkeet sujuivat hyvin. Vaikka koko talvena ei oltu päästy minun vointini vuoksi treenaamaan niin jotain työstöä oli pikkusheltti tehnyt pääkopassa sinä aikana! Homma sujui niin hyvin, että nakkasin lähes suoraan kolmannen portin perään eikä ollut mitään ongelmia. Nyt siis pujottelu kuudella kepillä sujuu varsin hienosti ja täytyy alkaa vahvistamaan erilaisia sisäänmenokulmia sekä ottaa mukaan hypyn kautta pujotteluun lähettäminen. Eiköhän me saada kesään mennessä kepit kisavalmiiksi! Itse toivon kovasti, että olisin edes loppukesästä juoksukunnossa ja pääsisin takaisin kisakentille. Saa nähdä, ehdinkö KLAG:iin mennessä…

Patu kävi myös noin kuukausi sitten leikkauksessa. Hieman yli vuosi sittenhän sillä murtui vasen etujalka metsässä tapaturmaisesti ja se leikattiin + levytettiin. Paraneminen meni todella hyvin ja nytkin kuvissa murtumakohta oli todella siisti ja hyvään asentoon luutunut. Viimeisimmässä leikkauksessa siis poistettiin (muistaakseni) kahdeksan ruuvia joilla levy oli kiinni, jotta oma luu pääsee muodostumaan mahdollisimman vahvaksi eikä kehity osteolyysiä = luuaineksen hajoamista. Levy oli kasvanut jo osittain oman luun sisään ja se jätettiin ortopedin päätöksestä paikoilleen eikä haittaa mitään. Pikemminkin se vahvistaa edelleen jalkaa ja estää uuden murtuman syntymisen. Leikkaus oli mennyt ongelmitta ja Patu toipui nopeasti.

Tällaista siis täällä kuluneena talvena. Jatkossa ajattelin päivitellä blogiin myös muuta kuin koira-aiheista sisältöä, mm. talomme remontista, askarteluistani, perhe-elämästä ym. Sivujen ulkoasuakin pitäisi päivitellä jahka Simo sinne saakka ehtii, nyt ammatinvaihtoon liittyen hänellä on aika ollut kortilla. Toivottavasti kesällä viimeistään sitten.

Syyspuuhia

Syksy saapui myös Etelä-Suomeen ja ruska sen myötä. Ilmat ovat olleet ihanan leppeitä ja aurinko paistanut kiitettävän usein eli pelkässä vesisateessa ei olla jouduttu tarpomaan. Meidän pihassa on todella paljon isoja lehtipuita – vaahteroita, haapoja, koivuja, pihlajia – ja niiden myötä myös maassa lehtiä iiiso määrä syksyisin. Koirista sai otettua ihanan porukkakuvan vaahteran juurella.

Harmillisesti myös agilitykenttää ympäröivät lehtipuut ja niinpä jouduin haravan varteen. Koirat toimivat työnjohtajina kun kärräsin maitokärryllisen toisensa jälkeen vaahteranlehtiä metsänlaitaan. Harmillisesti kentälle tuli vielä lisää lehtiä tämän jälkeen enkä edes jaksanut haravoida koko kuuttasataa neliömetriä. Täytynee lähipäivinä googletella saisiko jostain lähistöltä vuokrattua lehtipuhaltimen päiväksi. Sillähän voisi sitten puhallella myös muun pihamaan siistiksi.

Haravointiurakan jälkeen järjestelin esteitä kentällä vähän uuteen malliin kontaktien treenaamista varten. Olen hieman laiska muuttelemaan yksin esteiden paikkoja, ja nytkin kentällä on puolet kesää ollut lähes sama ratapohja, jota sitten olen pienellä hienosäädöllä muokannut aina tarpeen mukaan.

Olen tuskaillut koirien kontaktien kanssa jo pidemmän aikaa. Kaikilla on 2on2off enkä näillä näkymin aio sitä muuttaa. Patullekin päädyin valitsemaan sen juoksarien sijaan, seuratessani viime kesänä SM-kisoissa minien ja medien (ja pikkumaksien) finaalia. Suurimmalla osalla top-10:ssä (saatika top-20:ssä) olijoista oli pysärit ja ne toimivat hienosti kun toimivat. Tein vähän tilastoakin asiasta, mutta en ole varma hävitinkö ne lukemat jo jonnekin bittiavaruuteen, tarkoitus oli kyllä laitella niitä tänne blogiinkin. Katsotaan myöhemmin löytyykö. Lisäksi olen seuraillut jo pidemmän aikaa fb:n juoksukontaktiryhmää ja tuntuu, että sielläkin moni tuskailee kontaktien kanssa piiiitkästä treenitaipaleesta huolimatta ja osa on päätynyt palaamaan takaisin pysäreihin. Päätin siis, että treenaan pysärit todella hyviksi ja olen tyytyväinen.

Lillin kanssa ongelmana on lähinnä se, että a) ellen ole kirittämässä sitä edellä se tulee vähän hitaasti alastulo-osuuden puomilla ja jää siihen kontaktille ”sivuun” roikkumaan eikä fokusoi eteenpäin. Lisäksi b) se saattaa kisoissa roiskia kontaktin koska olen ollut tyhmä enkä ole tarpeeksi tiukasti vaatinut siltä asiaa kisatilanteissa. Lisäksi olen viime vuosina liian vähän treenannut Lillin kanssa kontakteja ja mennyt tuuritekniikalla… Viimalla aikalailla samat ongelmat. Eli jotain tarvitsisi tehdä.

Pyörittelin tätä kontaktiasiaa päässäni pari päivää ja mietiskelin miten saisin koirat parhaiten oppimaan sen täydellisen pysärin. Mielestäni oma vahvuuteni agilityssä on nimenomaan koiran kouluttaminen sen näkökulmasta ja asioiden ketjuttaminen. Tykkään pähkäillä eri tapoja opettaa koirille temppuja (joita agilityesteetkin sinänsä ovat) ja haluan, että koirat oikeasti tajuavat itse asioita. Koska en myöskään ole maailman sulavin liikkuja enkä ikinä kykenisi painamaan agilityradalla koirien edellä kuten moni upea huipputasolla kisaava ohjaaja, täytyy kompensoida ohjaajan puutteita kouluttamalla koirista itsenäisiä suorittajia… Niinpä pari päivää asiaa mietiskeltyäni olin kehittänyt uuden treenisuunnitelman ja periaatteet meille. Nyt vain tuumasta toimeen ja katsotaan millaista tulosta syntyy. Lupaan raportoida blogiinkin jatkossa mikäli saan hyvää jälkeä aikaiseksi :).

Joulukuusi x3

Vanhan talon joulussa oli jotain todella tunnelmallista ja hienoa.

Olen jouluihminen enkä pääse karvoistani mihinkään. Kaivan joka vuosi joulukuusen esiin jo joulukuun alussa ja viimeistään itsenäisyyspäivänä se täytyy olla olohuoneen nurkassa, eihän sitä muuten ehtisi ihastella riittävästi! Näin tapahtui siis tänäkin vuonna. Koiratalous kun olemme, tyydymme tekokuuseen joka ei ota itseensä eikä aiheuta vesivahinkoa vaikka joku huligaaneista sen kaataisikin. Sama tekokuusi on palvellut meitä ansiokkaasti jo viitisen vuotta edellisessä kodissa ja muutti tietysti pahvilaatikossa muutokuorman mukana Kurun Koulun vintille odottamaan työtehtäväänsä.

Entinen koti oli 2000-luvulla rakennettu tavallinen omakotitalo tavallisine huonekorkeuksineen. 180-senttinen joulukuusi sopi sinne oikein hienosti olohuoneeseen, tähden kanssa korkeutta oli varmaan se pari metriä. Huonekorkeus oli sen normaalin noin 240 cm joten aivan passeli. No emmepä huomanneet ajatella, että uudessa vanhassa koulussamme huonekorkeus yltää yli neljään metriin. Joulukuusemme näytti aika säälittävältä kääpiöltä olohuoneen nurkassa kököttäessään. Pikkukuusi muutti siis eteiseen sulostuttamaan sisääntuloa eikä siinä hommassa ollutkaan yhtään huono.

Eipä hätiä mitiä. Olisihan siinä oikeassakin kuusessa tunnelmaa ja ehkä neulaset jaksaisi imuroida. Ehkä koirat eivät tuhoaisi sitä. Koska omaa markkia löytyy hehtaarin verran talon ympäriltä ja osan siitä käsittää kuusikko otettiin saha ja taskulamppu seuraavana päivänä kauniiseen kouraan ja lähdettiin hakemaan kuusta omasta metsästä. Ja olihan siellä lumisessa talven ihmemaassa tähtien tuikkeessa hienoa etsiä sitä kuusta! Lumen peittämät kuuset pihan ympärillä ja hanki narskui jalkojen alla… Lopulta sopiva kuusi valikoitui: korkeutta kutakuinkin kolmisen metriä ja näytti juuri hyvän leveyseltäkin. Sahalla runko poikki ja kuusi pesuhuoneeseen sulamaan. Yhtä asiaa emme vain ottaneet huomioon. Metsässä lumen peittämänä tuuhea muhkea kuusi ei enää lumen sulettua sisällä ollutkaan kovin muhkea ja tuuhea.

Kolmas kerta toden sanoo ja päätin hankkia sen lopullisen ja täydellisen joulukuusen Etolasta. Tässä vaiheessa parisuhdetta ja avioliittoa rakas puolisoni on jo onneksi todennut, että ideoilleni on turha sanoa vastaan ja helpommalla pääsee kun myöntyy kaikkeen. Hyvä näin. Kuusella oli nimittäin hintaa. Sain perusteltua hinnakkaan hankinnan onneksi KTM:n jakeluun menevillä seikoilla: a) laadukas kuusi kestäisi aikaa ja näin ollen iso hinta jakautuisi ainakin kymmenen tulevan vuoden ajalle jolloin kertainvestointi olisi sijoitus tulevaisuuteen ja b) muutoin mököttäisin koko joulun. Kuusi siis hankittiin, molemmat osapuolet tyytyväisiä ja koristelemaankin päästiin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tarvitsin tikapuita joulukuusta koristellessa, latvatähti keikkui jossain 330 sentin korkeudessa!

Ja olihan se joulu omassa vanhassa koulussa sitten tunnelmallinen! Kyntteliköt ikkunalaudoilla, seppeleet ovissa, jouluvalot kuistilla ja tähdet ikkunoissa. Joulukuusen valot tuvan hämyssä ja vanhasta putkiradiosta joululaulut. Glögiä ja joulutorttuja sohvalla nautiskellen. Koirat vieressä torkkumassa maha pullollaan jouluherkkuja. Seuraavaa odotellessa on mukava fiilistellä vielä nyt tammikuussakin ensimmäistä jouluamme Kurun Koulussa. 

Päivitystä

Ohhoh, miten tuo aika on kiiruhtanut eteenpäin. Uudessa kodissa ollaan asuttu koko porukka tyytyväisenä jo puolitoista kuukautta ja uudessa työpaikassa ensimmäinen kuukausi täynnä. Kivaa on ollut! Koska olen ollut kiireinen ja laiska, enkä ole ehtinyt tänne kaiken tohinan keskellä sen kummemmin päivitellä kuluneita tapahtumia vaan summaan ne lyhyesti tässä.

  1. Muutto sujui hienosti, sahattiin Oulun ja Hausjärven väliä kuin hullut peräkärryn kanssa ja hermo alkoi mennä. Lopulta (melkein) kaikki kamat saatiin uuteen kortteeriin.

    Haikein fiiliksin viimeinen kuorma starttaamassa pihassa.

    On hämmästyttävää, miten paljon voi tavaraa löytyä yhdestä talosta…

    Ensimmäinen yö uudessa kodissa.

  2. Tupaantulijaiset juhlittiin ja hauskaa oli. Pihalle vuokrattu sauna osoittautui leikkimökkiäkin pienemmäksi mutta löylyt oli silti hyvät. Ensi kesänä kuitenkin toivottavasti pihasauna on jo remontoitu………

    Tähän miniatyyrisaunaan mahtui kerralla jopa viisi saunojaa, usko tai älä! Toista kertaa emme tosin tätä yksilöä vuokraa :D.

  3. Talo on ollut IHANA. Tilaa riittää – ja oletettavasti talvella sähkölasku on sen mukainen. Pitänee tilata nuohooja ja iso kuorma polttopuuta pihalle vähän ennakoiden. Koirat on tykänneet myös. Pihalla on ehditty ottaa pienet aksatreenit, mutta isompia kotitreenejä joudutaan vielä odottamaan kunnes kenttä on saatu aikaiseksi. Piha on hieman kalteva ja isompaa tasaista kohtaa on vaikea löytää. Keppitreeniä sentään saa aikaiseksi ja tänään kävin hakemassa Hämeenlinnasta omaksi hienon Agimetin alumiinisen keinun. Simo oli ihana, ja vinkkasi kun näki sen myytävänä facebookissa eikä yhtään marmattanut vaikka siihen upposi ihan sievä summa rahaa! Kyllähän harrastuksiin täytyy satsata ja uutena olisi ollut vielä kalliimpi. Uusia lenkkeilymaastoja ollaan ehditty kodin ympärillä koluta ja hyväksi havaita.

  4. Uusi harrastuskin on löytynyt muuton myötä – sienestys. Tällä seudulla kasvaa kantarelleja, etenkin jos viitsii ajella autolla vähän kauemmaksi. Niitä ei Oulussa juurikaan näe… Uuden harrastuksen myötä ollaan kokkailtu ja nautiskeltu useana iltana mm. kantarellipastaa (aivan superhyvää!),  kantarellikeittoa ja sienipiirakkaa. Muita sieniä en ole vielä uskaltanut poimia myrkyllisten pelossa, mutta ensi kesänä ajattelin opetella tattien salat. Niitä ei kai voi seikoittaa vaarallisiin sieniin ja tatteja onkin täällä näkynyt.
  5. Koska lyhyen (noin tunnin ajomatkan) ajomatkan säteellä on monia hienoja kansallispuistoja ynnä muita runsaasti tarjolla, ollaan käytetty tietysti tämä hyödyksi ja viimeksi vierailimme mm. Forssassa Torronsuolla pitkospuureitillä. Hieno oli suo syysruskassa! Kuvia lisää tuonnempana. Koirat kulkivat hienosti jonossa pitkoksilla, olin oikein ylpeä.


  6. Ollaan ehditty jo käydä ensimmäiset treenit meidän uudessa seurassa, RimA:ssa. Hallille ajelee päälle 20 minuuttia kotoa ja pohja on älyttömän hyvä juosta! Pikku-Patukin on päässyt kurvailemaan ensimmäiset hallitreeninsä ja näyttää syntyneen aksaa suonissaan <3. Seura vaikuttaa hyvältä ja lähialueella muutoinkin on paljon agilitytapahtumia/-kisoja/-koulutuksia, joten pohjoisen likka on onnellinen. Aivan luksusta, kun joka viikonloppu on kisat jos vain haluaa. Ekstempore ollaan myös käyty jo kertaalleen Savun&Viiman kanssa Agility Akatemialla Juhan treenissä kun satuin saamaan irtovuorot ja vitsit, että oli mahtavaa. Juosta sai kuin hullu ja kunto loppui kesken mutta eipä auta kuin alkaa omaa fysiikkaa parantamaan.

    Minimiehen ensikosketus renkaaseen.

  7. Viiman kanssa kurvailtiin kisoissa kakkosten ensimmäinen nolla ja LUVA Forssassa pari viikkoa sitten. Toinenkin oli hyvin lähellä kunnes ohjaaja laittoi bortsun väärään päähän putkeen, hups. Savu kaahaili pari hylkyä samaisissa kisoissa mutta hauskaa sillä näytti olevan. Seuraavissa kisoissa tarvitsisi ohjaajan alkaa juosta lujempaa ehtiäkseen. Huh.
  8. Oulunsalon talo saatiin myytyä jo toisen näytön jälkeen, kiinnostuneita oli ollut tosi paljon. Sitä en ihmettele, kun ulkoilumaastot on Oulun upeimpia eikä talokaan hullumpi :). Talo meni tietääkseni koiralliselle perheelle joten hyvä homma. Ikävä jää, mutta aika aikaansa kutakin ja nyt rakennetaan toistaiseksi elämää täällä puolen Suomea.
  9. Simolla alkavat uudet opinnot ilmailuun liittyen, lennonopettajan paperit siis tähtäimessä ja ehkäpä sen seurauksena vaimonsakin hankkii vielä joskus lentolupakirjan. Katsotaan kestääkö parisuhde sen kurssin…

    Simon ensimmäinen oppilas.

Lyhyestä virsi kaunis. Jotain varmasti unohtui mutta ehkä siinä tärkeimmät syyskuun osalta. Lokakuussa odotellaan sukulaisia ja ystäviä käymään useampana päivänä ja aksaillaan tietysti töiden lomassa. Ystäviä ja tuttavia toivotetaan ilman muuta tervetulleiksi käymään, joten jos satutte tänne suunnille vaikka aksakisailemaan tai muutoin, ilmoitelkaa :).