Tervetuloa perheeseen, Papu!


Eilen oli aihetta juhlaan kahdestakin syystä. Valmistuin virallisesti ja sain todistukset koulusta kuuden vuoden urakan päätteeksi. Lisäksi tähän poppooseen liittyi mukaan pieni mutta sitäkin pippurisempi sheltin alku Papu (https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI27614%2F17&R=88).

Olin jo vuoden ajan katsellut shelttipentueita vähän sillä silmällä puolitosissani, että jos vastaan tulisi joku kiinnostava aksaan sopiva kakara. Aika vähän niitä kuulkaas on! Tai sitten ne harvat viedään käsistä eivätkä ehdi edes ilmoituksiin saakka… Näyttelyvanhemmista kyllä löytyy, mutta kun toiveena oli, että vanhemmilla pitäisi olla näyttöä kisakentiltä edes jonkin verran ja luonteesta en ollut valmis tinkimään. Shelteissä on varsin paljon varautuneita ja arkoja yksilöitä joten tarkkana saa olla. Sattumalta huomasin, että samassa seurassa treenaavalle Jenniinan Novalle oli tullut pentuja ja kiinnostuin. Nova on tuttu jo parin vuoden takaa kun vasta aloitteli aksauraansa, ehti treenata yhden kauden minunkin ryhmässäni. Mahtavan säpäkkä, pippurinen, nopea ja avoin koira! Luonnetestipisteetkin kertoo jotain, 205 sekä laukausvarma. Pentueen isäkin on kolmosissa kisaava agilitykoira joten hyvältä vaikuttaa.

Papu tallusteli taloon sisään rohkeasti häntä pystyssä, kiersi tyytyväisenä kaikki nurkat ja moikkasi empimättä reippaasti isot koirat, superpentu! Lilli oli tietysti heti ensi hetkistä alkaen tyytyväinen uuteen oman kokoiseen leikkikaveriin, Watti&bortsut tyynen hyväksyviä asian suhteen ja Tempo hieman ennakoidusti oli ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että pikkutyyppi on tosi ällöttävä ja sen saisi palauttaa saman tien… Onneksi yöunien jälkeen Tempokin on lieventänyt kantaansa huomattuaan, että tämä kaveri on fiksu tyyppi eikä tee liikaa itseään tykö vanhemmille. Papu näyttää lukevan ikäänsä nähden koiraa varsin hyvin ja toimii kaikkien viiden ison koiran kanssa eri tavoin riippuen koirasta – Lillin kanssa painitaan ja riehutaan, Wattia ihaillaan vähän kunnioittaen, bortsut on vähän tylsiä kun niistä ei ole leikkikavereiksi mutta ihan jees silti ja Tempon antaa olla omissa oloissaan. Näin ollen Tempo on saanut tutustua tyyppiin omaa tahtiaan mikä on sille sopiva juttu!

Jatkossa Papusta on tarkoitus tietysti tulla minulle aksakentille kaveri. Toivotaan, että se on perinyt vanhempiensa luonteet ja vauhdin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta – taistelee hyvin lelusta, on ahne ruualle ja rohkea pikkukaveri :).

Valmistumisen johdosta elämään on tulossa muitakin muutoksia kuin uusi laumanjäsen – meidän on aika sanoa ainakin hetkeksi hyvästit Oululle ja muuttokuorma suuntaa kesän aikana Etelä-Suomeen, tarkemmin ottaen Kanta-Hämeeseen. Simon työt ovat edelleen suurimmaksi osaksi Vantaalla ja minulle löytyi työpaikka Lahdesta. Uusi talo löytyi sopivasti puolivälistä näitä. Talon etsiminen oli varsinainen urakka sinänsä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta siitä lisää toisella kertaa. Tulevana torstaina pitäisi kauppakirjat allekirjoittaa ja sen myötä laittelen varmasti blogiinkin vähän enemmän tietoa meidän tulevista kuvioistamme.

Silmät terveet ja muuta elämää

Näköjään unohtunut tänne bloginkin puolelle päivittää asiasta. Savu siis kävi muutama viikko sitten silmätarkissa ja edelleen silmät täysin priimaa. Nemon silmäpeilaus on myös voimassa ja kunnossa. Siispä odotellaan juoksuja. Näyttää tosin siltä, että juoksut tulevat tänä keväänä aiempaa myöhemmin. Liekö vaikuttaa lauman johtajanartun Watin viime kesäinen sterilointi, yleensä muut koirat ovat aloittaneet juoksunsa sen jälkeen. Kesäpennut olisivat kyllä aika jees…

MK256971

MK256901

Pentusuunnitelmien lisäksi meidän laumaan kuuluu muutenkin uusia tuulia. Valmistun nyt keväällä koulusta ja olen saanut työpaikan ensi syksystä alkaen Etelä-Suomesta. Simonkin työt ovat näillä näkymin edelleen Helsinki-Vantaalla joten tämä lauma pakkailee kimpsunsa ja kampsunsa viimeistään kesällä ja suuntaa nokan kohti Uudenmaan ja Päijät-Hämeen huudeja.

Tätä silmällä pitäen nykyinen talo on nyt kokonaan remontin alla, jospa menisi sitten kaupaksi kohtuullisessa ajassa. Kylpyhuone ja sauna jo valmiit, olkkari ja käytävä odottavat viimeisiä listoja, uusi keittiö on lähes paikoillaan. Hyvältä näyttää! Kova ikävä jää kyllä näitä lenkkimaastoja, parhaimmat minkä äärellä olen tähän kolmenkympin ikään mennessä koskaan asunut… Hankala uskoa, että tulemme etelästä löytämään vastaavaa paikkaa, jossa kotipihasta pääsisi kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä talsimaan hiekkateitä mäntykankaille ja mustikat löytyy käytännössä kotipihasta. Vaan ei auta kuin laittaa hakuvahtia etuoveen ja toivoa parasta. Sen verran jo Simon kanssa neuvoteltiin, että agilitykentän (tai -hallin, sic!) paikka on pihasta löydyttävä! Täytyyhän jossain pystyä jatkossa järjestämään kasvateille aksaleiritystä :).

MK256917

Viime aikojen meininkiä

Meillä on nyt Simon kanssa yhtä aikaa jopa puolentoista viikon vapaat, aivan huippua! Koko alkukesä ollaan läpsystä vaihdettu koirien vahtivuoroa molempien ollessa reissutöissä. Pikaiset tervehdyshalit ovella ja moikkamoi, viikon päästä taas nähdään. Ihan /c:stä etten sanoisi. Never again. Onneksi seuraava työvuoroputkeni alkaa vasta ensi viikon perjantaina, siihen asti saa ladata akkuja rauhassa kotoillen. Töissä on ollut aika todella hektistä ja raskaita päiviä viime vuorot. Vaikka olen ollut jo tiistaista asti vapaalla, niin viime yönäkin heräsin hiki otsalla siihen, että olin muka unohtanut tehdä yhden todella tärkeä jutun töissä (mikä ei siis pitänyt paikkaansa). Stressiä pukkaa siis. Nämä vapaat on tarkoitus viettää ihan kotona löhöillen, aksaillen, hevostellen, ilmaillen. Sen jälkeen molemmilla taas muutaman viikon työputki ja toinen yhteinen lomaviikko jolloin käydään varmaan jossain reissunkin päällä mikäli saadaan aikaiseksi.

Sunnuntai-iltana olin työvuoron jälkeen kotona vähän ennen puoltayötä. Keskikesän aurinko ilahdutti ja sää oli selkeä ja leppeä. Niinpä ei annettu pikkutuntien haitata vaan pakattiin koirat autoon ja hurautettiin Mourunkijärvelle lenkille. Ihanat metsäpolut ja koirien lempiranta! Ainoa, mistä vähän tunnelmalle miinusta oli jäätävä määrä hyttysiä. No tätä se täällä pohjoisessa on. Koirilla oli kivaa!

IMG_3918

IMG_3911

Tiistaina Watti-parka kiikutettiin sitten Kaakkuriin Oulun eläinklinikalle. Reppana oli ihan innolla lähdössä mukaan mutta eipä arvannut etukäteen joutuvansa steriloitavaksi. Tätä Watin leikkausasiaa ollaan hauduteltu jo pidemmän aikaa. Hommahan on se, että mitä enemmän Watille on tullut ikää sen enemmän sille on myös ilmaantunut ”häiriökäytöstä”. Watti on todella epävarma omasta asemastaan lauman (koirista) ylimpänä. Vaikka kukaan muu tässä porukassa ei lainkaan yritä kiipiä järjestyksessä ylöspäin vaan päinvastoin ovat erittäin alistuvia niin sepä ei Wattia rauhoitakaan. Vähän väliä pullistelee muille ja käy tavallaan testaamassa provosoituuko joku noista mukaan. Muutamaan otteeseen ovat jo Tempon kanssa ottaneet yhteen kun Tempo ei huonoilla hermoillaan kestä tuollaista lainkaan. Bortsut ja Lilli ovat ihan lunkeja eivätkä jaksa välittää moisesta touhusta mutta Tempopa ottaa itseensä ja pehmeänä mutta terävänä koirana sitten hyökkäys on sen mielestä paras puolustus. Watin pullistelu on tuntunut lisääntyvän kovasti aina juoksujen aikaan, joten steriloinnin toivotaan auttavan asiaa. Toivotaan parasta…

Unilla.

Unilla.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Watti ei itse tunnu onneksi huomaavan lainkaan käyneensä minkään sortin operaatiossa. Homma olikin ilmeisesti mennyt täysin ongelmitta. Tötteröä pidetään päässä aina kun kukaan ei ole vieressä valvomassa, mutta tuo pölhö ei ole noteerannut haavaa vielä lainkaan. Ilmeisesti kipujakaan ei ole tai ainakin Rimadyl on auttanut hyvin. Ikävintä taitaa Watin mielestä olla parin viikon pakollinen hihnalenkkikuuri. Käyhän se kateeksi kun muut painattavat metsässä villeinä ja vapaina ja itse köpöttää parin metrin lieassa.

Nyt sitten vain seuraillaan muuttuuko käytös ja jos, niin mihin suuntaan. Peukut pystyssä!

Kevät on täällä!

Blogiin_takaviisto

Ohhoh, ovatpa viikot vierähtäneet kamalalla vauhdilla ohitse! Viime postauksesta kolmisen viikkoa vaikka tuntuu ihan muutamalta päivältä. Syynä lienee jäätävä kiire opintojen kanssa – koulu alkaa olla miltei loppusuoralla ja valmistuminen alle vuoden päässä. Syventävä työ kesken, tenttejä, harjoitteluita, kirjallisia töitä, seminaareja… Kaiken päälle vielä työvuorot, oma hevonen, koirapoppoo ja Simokin! Jospa tämä kiire hieman hellittäisi ja ehtisin panostaa blogiinkin taas vähän aktiivisemmin.

Joka tapauksessa pääsiäisloma tuli kuin tilauksesta vähän rauhoittamaan hektistä elämää. Vaikka kouluhommia riitti sinnekin, ehdin ulkoilla koirien kanssa ja heppailla Fasun seurassa. Simo oli myös vapaalla ja tuli maanantaina kameran kanssa mukaan tallille ihanan aurinkoisen päivän sattuessa. Vähän kyllä sain kuunnella myrtynyttä mutinaa kun halusin näitä kuvia laittaa facebookiin ja tänne blogiin, kuulemma epätarkkoja. Hevosten kuvaus taitaa olla vähän haastavampi kapiitteli kuin koirien – tai ainakin siinä Simolla on rutkasti enemmän kokemusta. Eipä auta kuin raahata hänet mukaan tallille useammin kuvaamaan, harjoitus tekee mestarin!

Blogiin_kentällä5

Aurinko on tosiaan paistanut viimeisen viikon ajan ihanasti joka päivä! Meidänkin pihan lumikasat ovat madaltuneet hurjasti (terassi näkyy jo melkein!) ja autotiet ovat ihan sulat. Parasta on, että lenkkeilymaastojen hiekkatiet alkavat jo pilkottaa lumen alta – ei mene enää kauaa, että päästään taas pitkille metsälenkeille! Olen aivan täysin kesäihminen ja talvi on vaikeaa aikaa joka vuosi. Erityisesti tammikuu ja helmikuu. Syystalven pimeys vielä menettelee jouluun valmistautuessa kynttilöitä poltellen ja viltin alle kääriytyen. Uudenvuoden jälkeen ei vain ole enää mitään odotettavaa kuin kevään saapuminen. Aurinko paistaa hädin tuskin muutaman tunnin vuorokaudessa ja pakkanen paukkuu. Ei pääse lenkille kuin michelinukoksi pukeutuneena ja hiihtäminenkään ei maistu korkeissa hangissa umpijäässä. Koirat nostelevat tassuja kylmissään ja päivän ainoa valoisa hetki menee töissä. Kuka täysjärkinen sellaisesta voi tykätä?

Blogiin_kentällä7

Maaliskuu on aina toivoa täynnä eikä suinkaan siksi, että syntymäpäiväni on silloin. Maasliskuussa päivä alkaa selkeästi pidentyä ja auringon ehtii nähdä muutenkin kuin vain työpaikan ikkunasta. Pakkaset ovat siedettävissä lukemissa alkukuusta ja loppukuussa alkavat ne ihanat suojakelit jolloin tarkenee ohuemmissakin kamppeissa ulkoilla. Alkukuusta päivänvaloa riittää vielä kuuden, jopa seitsemän aikaan illalla ja loppukuusta kesäaikaan siirtymisen ansiosta vielä iltayhdeksän kieppeillä! Ihanaa! Sanoinkin Simolle, että maaliskuussa minusta aina tuntuu, että elämä voittaa ehkä sittenkin. Taidan oikeasti olla joka vuosi tammi-helmikuun hieman kaamosmasentunut ja mielialan huomaa todellakin piristyneen auringon myötä.

Blogiin_profiilikuva1

Ainoa miinuspuoli, minkä juuri nyt keksin plussakeleistä on kelirikko kentällä. Maanantaina kenttä oli hyvin sohjoinen mutta siinä kärsi kuitenkin hieman ravaillakin. Alkuun Fasu oli aivan todella jännittynyt – varmasti pohjasta johtuen – eikä mennyt läpi kyljistä. Niinpä käynnissä taivuttelua, siirtymisiä, ympyröitä. Sen jälkeen muutamat pätkät ravia jotka menivät ihan kohtuullisesti, jopa hetkittäin kivasti pyöreänä vaikka pohja oli mitä oli. Pidin kuitenkin ravipätkät lyhyinä. Eilen kenttä olikin vielä upottavampi ja tyydyin pelkkään käyntiin kun Fasun kaviot humpsahtivat aina jokaisella askeleella syvän jään läpi kentän pintaan.

Blogiin_kentällä1

Blogiin_kentällä4

Simon ollessa maanantaina mukana kuvaajana pyysin häntä katsomaan muutaman kerran edestäpäin Fasun väistöä. Takapuolen alle tuntee, että heppa ei tee väistöä oikein vaan lintsaa ja halusin varmistaa onko asia todella näin. Valitettavasti olin oikeassa – jopa ei-hevosihmisenä Simo osasi kertoa, että Fasu kyllä väistää etupäällä mutta takapää valuu miten sattuu vinossa perässä eikä ristiin astumisesta ole siellä tietoakaan. Pohjeavut (edes pienellä raippamerkillä avusttettuna) eivät menneet todellakaan läpi niin, että olisin ollut tyytyväinen ja takapää olisi alkanut kunnolla hommiin. Siispä väistöjen treenaus ja takapään kunnollinen aktivointi sivuttaisliikkeissä on nyt agendassa – onneksi sitä voi ja pitääkin tehdä alkuun paljon käynnissä, ei haittaa rospuuttoaika!

Blogiin_kentällä8

Viima 2-v!

Viima täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Ei voi kuin ihmetellä, mihin tämä aika on mennyt? Vastahan nuo syntyivät ja olivat ihan pieniä vielä.

Muutoinkin tuntuu, että nykyään aika kiitää kauheaa vauhtia eteenpäin, päivät kuluvat ihan huomaamatta. Liekö se kuuluu vanhenemiseen vai mistä on kyse? Täytän muutaman viikon kuluttua 30 vuotta itsekin, joten eihän tässä enää aivan nuoria olla :). Opiskelut alkavat olla miltei loppusuoralla, viides vuosi päättymäisillään ja ensi vuonna valmistuminen. Töiden ja opintojen puristuksessa sitten harrastamiselle jää sen verran aikaa kuin jää. Ei auta kuin sopeutua. Ensi vuonna pitäisi onneksi helpottaa kun on paperit taskussa ja tentteihin lukeminen jää pois. On ”vain” töitä, tosin niitäkin on odotettavissa paljon.

Joka tapauksessa Viiman synttärien kunniaksi otettiin pikaisesti illalla potretit koko kööristä. Vähän näyttävät räjähtäneeltä, olisihan niitä ehkä vähän voinut siistiä kuvausta varten. No, ensi kerralla sitten.

MK253191

MK253195

MK253251_

MK253369

MK253387

MK253374

MK253218

MK253211

MK253207

MK253401

MK253416

Viiman sisaruksista on tullut varsin hienoa porukkaa. Mimmi on jo noussut agilityssä kolmosluokkaan ja meno näyttää videoiden perusteella varsin näppärältä! Lila nousi myös kakkosluokkaan. Into pääsi Nextleveliin ja kuulemma on varsin pätevä tyyppi samoin. Kiri on debytoinut ykkösissä mutta ei ole vielä kauheasti ehtinyt kisata. Se painaa aina treeneissä jäätävää vauhtia ja on todella makea aksakoira. Kronon kuulumisia pitäisi taas kysellä, hänen omistajansa ei ole Fb:ssä joten ei tule ihan niin säännöllisesti oltua yhteyksissä. Viima ei ole vielä aksakisoihin ehtinyt, mutta katsotaan miten työ- ja opiskelukiireet antavat myöten nyt kevään aikana. Sen kanssa on kyllä todella mukava tehdä aksaa.

Terveyden suhteen on tämä pentue ollut todella mallikas. Ainoa ilmaantunut ongelma on Lilalla olevat ylimääräiset ripset (distichiatis). Luusto on kaikilla terve ja mallillaan, eikä ilmeisimmin mitään kummempia jumituksia tms. ole ilmaantunut vaikka aksakoiria kaikki ovatkin. Kasvattajana olen helpottunut. Olisi ollut todella kurjaa saattaa maailmalle harrastuskoiraksi pentu, josta ei sitten siihen terveyden vuoksi olisikaan. Toki tämä on miltei arpapeliä – vaikka kuinka valitsisit huolella ja paneutuen sen parhaan mahdollisen yhdistelmän, voi jostain piilosta pompata resessiivisiä geenejä esille, saati sitten vielä kaikki monitekijäiset ja epigeneettisesti periytyvät tilat, ominaisuudet ja sairaudet. Onneksi ainakaan tähän saakka tämä poppoo on osoittautunut hyväkuntoiseksi ja -luonteiseksi porukaksi. Toivottavasti jatkossakin näin.

PS. Hieman edelliseen liittyen vielä loppuun uutisia – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin meille saattaa ilmaantua keväällä pieniä tassuja tepsuttelemaan…