Sheltillä kiehuu nupissa

Viime viikonlopun kisoista ei oikein tehnyt mieli Lillin osalta kirjoittaa tänne mitään, mutta totesin ettei se muuta tulosta miksikään vaikka yrittäisin katastrofaalisen esityksen unohtaa… Lyhyesti ja ytimekkäästi käytiin hyllyttämässä neljä rataa OKK:n kotikisoissa. Vähän lisää: lopetin siis kaikki radat kesken koska sheltillä kerta kaikkiaan keitti yli. Loikkasi joka ikisellä radalla kontaktien yli niin törkeästi, etten voinut muuta kuin lopettaa siihen ja kävellä ulos. Ja viimeisellä hypärillä (jota kuitenkin olin odottanut innolla kun ei olisi tarvinnut pelätä kontakteja!) kävi jo lähdössä sellaisessa mielentilassa, ettei sitten meinannut irrota radalla minnekään, rähisi vain lahkeessa ja haukkui. Otti kiellon putkelta räksytyksen säestämänä ja lopetin radan siihen, kiitos ja näkemiin tuomarille. Kyllä vähän korpesi! No koirahan toki ei emännän kiehumista huomannut, vaan radan reunalla otettiin sitten vähän tokottelua ja nakkia palkaksi.

Oma vikahan kai tuokin oli. Lienee treenien vähyydessä syy, pohdiskelin kotimatkalla. Lilli ei oikein ole koira, jonka voisi vetäistä lenkkimetsästä ja mennä kisaamaan pitkän tauon jälkeen toisin kuin Savu. Lilli tarvitsee sitä säännöllistä mieleen muistuttelua ja rutiinien kertaamista, jotta pystyy kisoissa parhaimpaansa. Kevät on ollut mitä on treenien kanssa kun koulu on imenyt kaikki mehut. Viime maanantaina oli sitten onneksi tämän kevään viimeinen tentti ja parin viikon loma alkoi. Eikä yhtään liian aikaisin… Nyt tehotreeniä kontakteille ja rataharjoituksia samoin – Lilli pääsi nimittäin taas OKK:n minien agijoukkueeseen, enkä kehtaa mennä pilaamaan joukkuekavereiden tulosta kontaktivirhein ehdoin tahdoin. Tänään jo kävin lähikentällä treenailemassa, mutta kas kummaa, mitään ongelmia ei kontakteilla ollut! Pitäisi käydä epiksissä haistelemassa kisafiilistä ja muistuttamassa pikkusheltille miten kisoissakin pitää kuunnella ohjausta…

Onneksi kisaviikonlopussa oli jotain hyvääkin; olin ilmoittanut Savun neljälle radalle, mutta päästiinkin osallistumaan vain ensimmäiselle Savun tehdessä nollan ja noustessa sen myötä kolmosiin! :) Savussa ei siis treenien vähyys näy, yhtä pätevä kaveri kuin ennenkin. Rata ei tuntunut kovin jouhevalta ja puomin alastulo oli siinä hilkulla (saisi heivata koko kontaktiesteet helv kuuseen agilitystä) mutta muuten Savu oli oikein pätevä tyyppi! Etenemä oli agilityradalle varsin mukava 4.66 m/s ja voittokin napsahti. Tuntui kuuntelevan ohjausta todella hyvin ja irtosi ihanasti! Hieno Savu!

savukolmosiin

Kevennetty kesälook

Kuten uhosin aiemmin, kaivoin fiskarsit laatikosta ja Lilli pääsi käsittelyyn. Nyt kun kelit ovat sen verran lämmenneet, että raaskin tuon puuhkan leikata alas, en miettinyt kahta kertaa. Koirat uivat kesäisin paljon ja lyhyt turkki on osoittautunut todella käteväksi muutoinkin esim. lämpiminä kesäpäivinä aksatessa. Viimeisen niitin löivät nämä jäätävät kurakelit. Meillä lenkkeillään hiekkaisissa ja kuraisissa maastoissa ja arvaatte varmaan miten tuo sheltin pitkä ihana turkki imee itseensä kaiken moskan! Juu, on mukavaa, että koira ei ole hienohelma eikä väistä vettä tai rapakkoa vaan rempseästi painaa mistä vain, mutta kotona ei laulata.

Ja tämä kuraisuus on sieltä lievimmästä päästä!

Ja tämä kuraisuus on sieltä lievimmästä päästä!

Tästä lähdettiin!

Tästä lähdettiin!

Ja tähän päädyttiin!

Ja tähän päädyttiin! Nuo höröttimet on niin mainiot <3. 

Oli muuten aivan järkyttävä urakka! Lilli kuorsasi tyytyväisenä käsittelyssä, mutta omat kädet anoivat armoa jo puolivälissä. Jotenkin nuo sakset painoivat peukaloa ja sain itselleni palkinnoksi ison mustelman ja rakot. Lilli oli tyytyväinen, se on pääasia. Lyhyt turkki tuli mutta tarvittaessa puetaan vielä viikon, parin ajan haalaria niskaan. On kyllä omaan mieleeni paljon enemmän tämä nahkasheltti kuin pitkäkarvainen versio! Oi, kun vain saisi näitä luonnostaan lyhytkarvaisina versioina :).

Keväistä sotkua

Ei pitäisi kiukutella kun kerran kevät on tuloillaan ja lumet sulavat pois, vaan ärsyttäähän tämä jokakeväinen ja -syksyinen kurashow. Kun on parikymmentä karvaista tassua kantamassa hiekkaa ja mutaa sisään pahimmillaan monta kertaa päivässä, alkaa jo kovasti odotella sitä kuivempaa kesäkeliä. En liene ainoa, kai kaikki koiraihmiset painivat tämän saman ongelman kanssa. Onneksi on laatoitettu kodinhoitohuone (joka tosin on nyt remontissa) ja tuulikaappi, johon koirat voi jättää kuivumaan lenkkeilyn jälkeen. Sieltä on sitten helppo imurilla vetäistä hiekat pois. Iso helpotus hommaan on olleet eteiskäytävään ja kodinhoitohuoneen ovelle hankitut ”kuramatot” tai mitkä nyt ovatkaan. Bauhausista joka tapauksessa metritavarana haettua mattoa, jonka alapinta on kumia. Sisääntullessaan koirat tassuttelevat maton kautta ja iso osa hiekasta ja karvasta jääkin siihen, josta ne taas edelleen on helppo imuroida pois.

Tavaraa on taas päässyt salakavalasti kertymään pitkin taloa, ja pitäisi tehdä kunnon kevätsiivous huusholliin. Oikeastaan suursiivous oli suunnitteilla jo pääsiäisviikonlopulle, mutta laiskotteluksihan tuo loma meni (tuli tarpeeseen kyllä). Olen todennut, että koirataloudessa ainoa keino pitää koti edes kohtuullisessa siivossa on se, että lattioilla on mahdollisimman vähän irtotavaraa ja pienkalusteita. Imuria kun pitäisi heiluttaa varsin usein ja mitä enemmän on tiellä sen hankalampi ne karvat on metsästää. Omalta osaltaan tosin nyt siivousta hidastaa remppa, kodinhoitohuone on täynnä pahvia ja muovia ja työkalut valtaavat osan keittiöstä. Miltei koko taloon on siis tarkoitus tehdä pintaremontti sillä talo laitetaan jossain vaiheessa luultavasti myyntiin. Olemme nimittäin vähän sillä silmällä seurailleet seudun talomarkkinoita jo pidemmän aikaa. Isompi talo olisi haaveissa. Toki tähän saisi tehtyä yläkertaan ainakin ison käyttöullakon tai ihan asuinhuoneet, mutta ihan niin isoon urakkaan emme ajatelleet ryhtyä. Hommaa hankaloittaa se, että näistä mahtavista ulkoilumaastoista ei kyllä haluaisi luopua sitten millään. Eli voi olla, että talon vaihto kaatuu siihen. Vaatimuksena kun on, että suoraan pihasta pitäisi päästä mäntykangasmetsään lenkkeilemään hiekkateille, hankalaa :D. Toki mustikkametsät ja meren läheisyyskin painaa vielä vaakakuppia entistä enemmän tänne jäämiseen. Katsotaan…

Kevät on tuonut mukanaan taas tutun ongelman, Lillin turkkiin takertuvat risut:

risuhousut

Lillin turkki tuntuu taas imuroivan mukaansa puoli metsää. Lenkin aikana pitää pysähdellä nyppimään isompia ja pienempiä keppejä irti Lillin perskarvoista vähintään muutamaan otteeseen. Silloin (ja kuraisia koiria sisällä katsellessa) tulee toisinaan miettineeksi, miksi ihmeessä emme asu kerrostalossa asvalttilähiössä… Meillä kun lenkkeillään päivittäin metsässä, joten sheltin muuten varsin vaivaton pitkä turkki ei ole kovin ideaali. Taitaa sakset heilua taas lähipäivinä nyt kun säätkin ovat jo lämmenneet, saa Lilli vähän kesäisemmän lookin!

Pääsiäistreeniä

Pääsiäisenä meidän taloudessa on a) laiskoteltu ja b) laiskoteltu vielä lisää. No okei, käytiinhän me perjantaina vepettämässä kuten edellisessä postauksessa kerroin, mutta muutoin ei olla kyllä juurikaan hievahdettu normilenkkien lisäksi sohvalta. Laiskottelu tuli kyllä tarpeeseen, alkaa olla mehut jo aika lopussa raskaan opiskelukevään vuoksi. Tänään kuitenkin ajateltiin vähän tsempata ettei ihan kasveta kiinni sohvatyynyihin joten pakattiin koko koirakööri autoon ja hurautettiin hallille. Suunnitelmissa oli juoksarikontaktia minun kolmikolleni (Lilli, Viima ja Savu) sekä keppitreeniä Simon koirille – siis Watille ja Tempolle.

Ruuhkaa kevythäkissä.

Ruuhkaa kevythäkissä. Huomaa Savun vajukki ilme!

Juoksarithan laitettiin jo jokunen treenikerta sitten alulle, ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin viimeksi. Alkuun sheippailin kaikille vielä pelkkää boksiin hyppäämistä, mutta pian laitoin pari minihyppyä eteen joiden kautta laatikolle tultiin. Näin sain vähän enemmän vauhtia hommaan ja samalla vahvistettua boksiin menoa vaikka itse jäin taaemmaksi – tarkoitushan olisi, että juoksarit toimivat vaikka itse en juoksisikaan rinnalla saati edellä. Savun ja Viiman kohdalla osasinkin odottaa hyvää vetoa laatikkoon ja nopeaa homman tajuamista, mutta Lillin kohdalla oikein yllätyin :). Tuon pienen sheltin aivoitukset kun tuppaavat monesti olemaan hieman hitaampia kuin noilla bortsuilla (ja ihmekös tuo)… Vaan nytpä se oli selkeästi viime kerran jälkeen tehnyt ajatustyötä ja eteni todella hienosti laatikolle vaikka itse jäin taaemmaksi. Suuntaa helpottamaan laitoin vielä pituuden kepit laatikon kahteen nurkkaan, vähän samalla idealla kuin käytän niitä kontaktiesteiden alastuloa opettaessa jolloin koira ei opi hyppäämään liian aikaisin sivusta alas. Lilli imi todella mukavasti laatikkoon ja näytti nauttivan hommasta. Pikkusheltin kunniaksi on kyllä sanottava se, että kun sen pääkoppaan (lopulta ;) saa jonkin ajatuksen iskostettua niin se todellakin tekee sitten aina niin eikä keksi sitten omiaan kuten noiden pöhköpaimenten kanssa joskus käy.

Pöhköpaimenet toisinaan luulevat valitettavasti tietävänsä homman paremmin kuin emäntä! Viima suoritti tasaisen varmasti laatikon jokaisella kerralla. Äitinsä tahtoi alkuun muutaman kerran kovassa vauhdissa fuskata ja hypätä laatikon yli – onhan se nopeampaa kuin sovitella tassujaan sinne! Kyllä kadutti, etten jo alunpitäen ole opettanut Savullekin juoksareita laatikolla. Tässä se taas nähdään, että uuden opettaminen on sata kertaa helpompaa kuin jo opitun korjaaminen! Onneksi Savukin huomasi nopeasti, ettei palkkaa tipu loikkimalla ja alkoi osua laatikkoon paremmin… Joka tapauksessa, juoksareiden treeni meni mukavasti kaikkien kolmen kohdalla, valitettavasti todistusaineistoa on vain Viiman ja Lillin osalta. Watinkin treenit jäivät kuvaamatta Simon kännykän temppuillessa.

Simo treenaili siis Tempon ja Watin kanssa keppejä. Tempolle laitettiin ensimmäistä kertaa kepit radanpätkän osaksi ja hienosti meni. Ohjurit toki vielä tukena, keppejä on menty vasta muutamaan otteeseen T:n kanssa. Watti otti myös keppejä tällä kertaa ohjurein sillä Simo ei ole ennen Watin kanssa keppejä mennyt. Homma toimi oikein hyvin. Tehtiin huomio, että nyt loppuu Watin palkkaus suoraan keppien jälkeen ja tästä edespäin aina vähintään yksi este keppien perään jonka jälkeen palkka. Watilla tahtoo nimittäin vähän kiehua yli kun odottaa palkkaa ja helposti jää sitten joko kyttäämään viimeiseen väliin palkkaa tai vaihtoehtoisesti ohittaa viimeisen kepin. Palkkauksen siirtäminen myöhemmäksi auttoi tähän ongelmaan.

Watille tehtiin myös lopuksi vepen kuivan maan treeniä. Harjoiteltiin siis köyden noutoa niin, että siinä roikkui paino (Simon reppu), onhan kokeessakin hinattava painavaa venettä köydestä rantaan. Homma sujui oikein mukavasti ja varmaan seuraavalla uintikerralla lisätään jo sinnekin köyteen vähän painoa/vastusta noutoon. Kovasti odotellaan jo lämpimiä järvivesiä, tänään juuri ihailin venettä varastossa ja haaveilin vepetyksestä ulkona!

Bonuksena opetin vielä nyt illalla kaikille koirille kosketuskepin. Askartelinpaskartelin pääsiäisteemaan sopivasti kindermunan muovimunasta puutikun kanssa hienon(!) kosketuskepin ja sittenpä vain sheippailemaan. En yleensä käytä naksutinta noissa hommmissa vaikka sekin löytyy kyllä kaapista, ihan sanallisella ”jes” tai ”hyvä” mennään. Koirat olivat innoissaan ja tienasivat isot kouralliset nakkia jokainen. Pitäisi taas alkaa opettamaan ihan muuten vain kaikkia temppuja noille, näyttävät jokaikinen nauttivan kun saavat käyttää aivojaan ja tienata sapuskaa.

kosketuskeppi1

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Treenailua ja roskidyykkari

Käytiin pari päivää sitten Hennan kanssa hallilla omatoimitreenailemassa. Viime viikot ovat olleet opintojen kanssa aivan todella kiireistä aikaa, eikä tämä tästä kauheasti helpotu vieläkään. Koirat ovat saaneet pärjätä pelkällä lenkkeilyllä ja pienellä kotitreenillä. Nyt kuitenkin kahden tentin välissä kaipasin kipeästi pientä hengähdystaukoa oppikirjoista ja pakkasin Lillin, Viiman ja Savun autoon.

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Suunnitelmana oli keskittyä treeneissä kontakteihin, jotka meillä ovat mullistuksen alla Savun & Lillin osalta. Lillillä päädyin jo viime kesän lopussa siihen, että vaihdan juoksukontakteihin ihan puhtaasti siitä syystä, että nykyään kolmosissa tahtoo tehdä tiukkaa päästä sijoituksille 2o2o:lla… Ne nopeimmat koirat tekevät puhtaat juoksarit ja eipä siinä siis auta, kuin mennä mukana! Poikkeuksiakin toki löytyy. Joka tapauksessa näin päätin Lillin osalta. Käytin muutaman kerran länkiä apuna, jotta sain Lillin ymmärtämään mitä haetaan. Sen jälkeen aina välitön vapautus kun tassut osuu kontaktille, ja pikkuhiljaa kai se on menossa parempaan päin. Puomin alastulo tuottaa aina joskus tuskastumista, etenkin kisoissa tahtoo into viedä vielä vähän turhan lujaa ja alastulon yli on kivempi vissiin pompata kuin juosta… Ehkäpä rakennan kesällä pihaan oman minipuomin ja juoksennellaan sitä edestakaisin yli?

Savun osalta päädyin juoksariin myös, ihan siitä syystä että ahneus iski ja haluan saada sekunteja pois ajasta. Olen alkujaan opettanut 2o2o:n vähän vasemmalla kädellä Savulle; siis kriteeri on kyllä selvä – pysähdys kontaktille takatassut puomilla – mutta loppuopetus jäikin sitten jonnekin. Eli irtoaminen ohjaajan edelle 2o2o:iin jne. Taisi silloin iskeä se ”aksamasennus” ja treenitauko. No nyt palataan ruotuun. Nyt pitäisikin sitten päättää, miten näitä aletaan harjoittelemaan. Luulen, että otan sekä puomille että A:lle käyttöön kehikon. En usko sen opetuksessa olevan ongelmia, Savu on nopea yleistämään.

Pikku-Viimuskan kanssa olikin sitten hauskaa! Esittelin kakaralle ihka ensimmäistä kertaa puomin, ja sehän kelpasi! Alkuun pamauteltiin hieman etutassuilla puomia maahan, jolloin sain kerrottua, että se pamaus ja liike on nimenomaan mitä haluan eikä mikään ikävä sivutuote estesuorituksessa. Hommahan onnistui hienosti, ja siirryttiin eteenpäin: Viima istui keinun alastulossa ja minä heiluttelin keinua ylös, alas. Maahan kolahtaessa tuli nakkia. Luulen, että tämä oli Viiman mielestä hurjan hauska leikki; eihän siinä tarvinnut kuin istua ja nakkia sateli! Kakara ei tuntunut edes huomaavan, että alusta liikkuu. Koska kaikki meni varsin hienosti, niin mitäpä sitten kummepia kuin koko keinua testaamaan. Teen keinun opetuksen alussa aina niin, että pyrin olemaan itse ”imuna” keinun loppupäässä, jolloin alusta saakka koira juoksee täysillä loppuun. Yksin treenatessa tämä onnistuu niin, että koira opetetaan ensin kiertämään (esim.) pituuden sivumerkki ja sen jälkeen annetaan keinukäsky (jolloin ollaan itse jo vedättämässä vähän edellä keinulle). Tuntui toimivan! Viima ei ollut moksiskaan, täysillä loppuun ja häntä heilui. Välillä oli jo karkaamassa oma-aloitteisesti keinulle, eli kiva este vaikutti olevan! Ihana Kakara!

Aksainnostus on siis kevään valon lisääntyessä kasvanut samaa tahtia. On ollut ihanaa treenata pitkästä aikaa. Vielä en ole saanut aikaiseksi ilmoittautua kisoihin saakka, mutta katsotaan, katsotaan. Ehkä innostus on jossain vaiheessa taas niin suuri, että lisenssikin pääsee käyttöön :).

Loppuun vielä huolenaihe; Wattihan on oppinut valitettavasti aukomaan ovia ja muutaman aiemmankin kerran tämä on tuottanut meille harmaita hiuksia – esimerkiksi kerran kotiin saapuessa olivat ulko-ovet sepposen selällään ja koirat valtoimenaan pihalla, onneksi on aidattu piha! Pariin otteeseen Watti on aukaissut yksinollessa väliovia ja käynyt raidaamassa keittiön roskiksen. Pitkään aikaan ei ole mitään enää käynyt ja jotenkin sitä on ehkä toivonut Watin rauhoittuneen ja aikuistuneen. Tänään tietysti sitten taas palautus maan pinnalle. Tentistä kotiin tullessa eteisen väliovi avattuna ja keittiössä hävitys ja kauhistus, mm. roskiskaappi levitelty lattialle ja pöydältä viety sekä syöty leipäpaketteja… Ärsyttihän se, mutta erityisen ikäväksi siitä teki roskiksen sisältö: pussillinen huonoksi menneitä avokadoja :(. Avokadohan on koiralle myrkyllistä, ja niitä Watti tietysti oli mennyt syömään useamman kappaleen, kuorisilppua vain löytyi lattialta. Soittoa heti tietysti eläinlääkäriin, ohjeeksi tarkka seuranta ja eläinlääkäriin jos jotain oireita ilmenee. Oksettamaan ei alettu, kun oletetusta syöntiajasta oli jo monta tuntia aikaa tullessani kotiin. Voi noita koiria! Tätä menoa harmaannun alle nelikymppisenä täysin! Nyt sitten sormet ristissä koputellaan puuta, ettei mitään mahanpuruja vakavampia oireita tulisi :(.

Argh!

Argh!