Potilas

Kahden ja puolen kuukauden ajan meillä on perehdytty haavanhoidon saloihin oikein urakalla. Viimalle kävi nimittäin syksyllä oikein paha onnettomuus metsälenkillä. Tapansa mukaan se kiisi pää kolmantena jalkana pitkin metikköä jossa normaalisti on varsin turvallista juosta. Vaan sitäpä ei tiedetty, että nyt oli tehty metsänhoidollisia töitä joiden jäljiltä maasta tökötti pystyssä oksia ja karahkoita. Sellaiseen viistossa olevaan oksanhankaan Viima sitten osui ja lujaa. Itse en ollut tuolla lenkillä mukana enkä siis tiedä aivan täyttä tilannekuvaa, mutta Simon mukaan verta oli tullut reippaasti ja koko koira aivan täysin kolmijalkainen, kipeä. Koira kantoon kainaloon ja muut koirat äkkiä kotiin, Viima auton takaluukkuun ja kaasu pohjassa lähimpään eläinlääkäriin.

img_4013_20161008

Haava oli paha; kyynärnivelen seudussa, yltäen todella syvälle lihasten väliin niveleen saakka, vain millien päässä siitä, että iso valtimo olisi ratkennut. Koira unessa eläinlääkäri oli siivonnut moska pois haavasta ja kursinut Viimaa kokoon miltei kolmisen tuntia. Verenvuoto saatiin tyrehtymään, haava dreenin kanssa kohtuulliseksi ja antibiootit päälle.

img_4020_20161008

img_4032_20161008

Valitettavasti ihan näin helpolla ei selvitty. Infektoitunut ja likainen haava umpeutuu huonosti ja vaikka haavan reunat menisivätkin yhteen voi sisälle jäädä absessi täynnä märkää. Viikon kuluttua ell-käynnistä haava räpsähti auki. Kudokset haavan reunoissa kertakaikkiaan liian huonokuntoiset sulkeutumaan. Eipä muuta kuin uudelleen kaupungin eläinlääkärivastaanotolle. Tällä reissulla napattiin loputkin tikit pois ja todettiin, että ainoa vaihtoehto on hoitaa haava avoimena.

img_4106_20161014

img_4121_20161017

Siispä haavanhoitoa on harrastettu tässä taloudessa päivittäin tähän saakka. Loppu hyvin, kaikki hyvin: vaikka alkuun koko tilanne oli tosi pahan oloinen ja luulimme Viiman agilityuran olevan finito, parani haava lopulta täysin! Harmillisesti ihan tuoretta kuvaa ei ole, mutta tällä hetkellä jalassa on muistona pienehkö noin 3 cm pituinen kapea arpi. Kyllä luonto on ihmeellinen ja korjaa kaikenlaista…

img_4142_20161022

img_4431_20161128

Koska koirien haavojen hoidosta ei aivan kauheasti löydy ajantasaista informaatiota ainakaan netistä, hoidin Viimaa samoin kuin olisin hoitanut omia ihmispotilaitani. Jaan tässä nyt hyväksi todetut vinkit siltä varalta, että joku joskus sattuisi hyötymään niistä.

  • Avoimena hoidettava haava paranee ensin pohjalta ylöspäin kasvaen granulaatiokudosta, sen jälkeen pinnalle tulee arpikudosta joka kypsyy muutamissa viikoissa vetäytyen kasaan ja samalla kutistaen haavan pinta-alaa, vetäen haavan reunoja suppuun. Lopullinen arpikudoksen kypsyminen vie aikaa ainakin kuukausia ennekuin vetolujuus on hyvä.
  • Jotta granulaatiokudosta voi muodostua on haavassa oltava otolliset olosuhteet: ei bakteereita, riittävä kosteus ja lämpötila.
  • (Antibioottien lisäksi) bakteeribiofilmin muodostumista haavan pinnalle voi estää useammilla tavoilla. Eläimillä on yleisessä käytössä Vetramil-hunajavoide. Me päädyimme käyttämään apteekista ihmispuolelta saatavaa Prontosan-haavageeliä koska siitä minulla on töiden puolesta hyviä kokemuksia. Se on myös kohtuullisen hintaista verrattuna Vetramiliin ja auttaa pitämään haavan kosteana.
  • Jotta geeli pysyisi haavassa ja siis pinta kosteana (mutta ei hautovana) laitettiin päälle ensin Mepilex lite -haavasidosta pala. Ostimme isomman palan ja leikkasimme aina saksilla sopivan kokoisen kappaleen, näin se tuli vähän edullisemmaksi.
  • Mepilexin päälle laitettiin Opsite Flexigrid -kalvoa joka kiinnitti sidoksen. Nämä on suunniteltu ihmisen iholle, joten turkkii tarttuvuus oli vähän huono. Niinpä teippasimme yleensä Leukofix-teipillä reunat turkkiin.
  • Jos haava erittää runsaasti ja on katteinen (=kellertävää moskaa pinnalla), on päivittäinen (tai jopa aamuin illoin) tapahtuva suihkuttelu puhtaalla vedellä sidosten vaihdon yhteydessä hyväksi. Siistissä, erittämättömässä (vähän vaaleanpunertavaa kirkasta kudosnestettä voi tulla) haavassa voi samoja sidoksia pitää jopa 2-3 päivää kerrallaan ja tällä samalla välillä suihkuttelut.
  • Haavan sulkeuduttua on syytä pitää ainakin metsälenkeillä/harrastuksissa vielä jonkin aikaa kuivaa sidosta päällä suojaamassa arpea kunnes se saa vetolujuutensa.
  • Ja tietysti mikäli haavan reunat punoittavat reilusti, eritys on runsasta, koira kuumeilee tai yleisvointi laskee on syytä pikimmiten käydä eläinlääkärissä näytillä.

img_4184_20161029

Toivottavasti näistä olisi jollekulle hyötyä. Me iloitsemme kovasti Viiman parantumisesta ja sekä koira että emäntä odottavat tammikuuta jolloin päästään todennäköisesti palailemaan takaisin aksakentille!

Treenailua ja roskidyykkari

Käytiin pari päivää sitten Hennan kanssa hallilla omatoimitreenailemassa. Viime viikot ovat olleet opintojen kanssa aivan todella kiireistä aikaa, eikä tämä tästä kauheasti helpotu vieläkään. Koirat ovat saaneet pärjätä pelkällä lenkkeilyllä ja pienellä kotitreenillä. Nyt kuitenkin kahden tentin välissä kaipasin kipeästi pientä hengähdystaukoa oppikirjoista ja pakkasin Lillin, Viiman ja Savun autoon.

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Suunnitelmana oli keskittyä treeneissä kontakteihin, jotka meillä ovat mullistuksen alla Savun & Lillin osalta. Lillillä päädyin jo viime kesän lopussa siihen, että vaihdan juoksukontakteihin ihan puhtaasti siitä syystä, että nykyään kolmosissa tahtoo tehdä tiukkaa päästä sijoituksille 2o2o:lla… Ne nopeimmat koirat tekevät puhtaat juoksarit ja eipä siinä siis auta, kuin mennä mukana! Poikkeuksiakin toki löytyy. Joka tapauksessa näin päätin Lillin osalta. Käytin muutaman kerran länkiä apuna, jotta sain Lillin ymmärtämään mitä haetaan. Sen jälkeen aina välitön vapautus kun tassut osuu kontaktille, ja pikkuhiljaa kai se on menossa parempaan päin. Puomin alastulo tuottaa aina joskus tuskastumista, etenkin kisoissa tahtoo into viedä vielä vähän turhan lujaa ja alastulon yli on kivempi vissiin pompata kuin juosta… Ehkäpä rakennan kesällä pihaan oman minipuomin ja juoksennellaan sitä edestakaisin yli?

Savun osalta päädyin juoksariin myös, ihan siitä syystä että ahneus iski ja haluan saada sekunteja pois ajasta. Olen alkujaan opettanut 2o2o:n vähän vasemmalla kädellä Savulle; siis kriteeri on kyllä selvä – pysähdys kontaktille takatassut puomilla – mutta loppuopetus jäikin sitten jonnekin. Eli irtoaminen ohjaajan edelle 2o2o:iin jne. Taisi silloin iskeä se ”aksamasennus” ja treenitauko. No nyt palataan ruotuun. Nyt pitäisikin sitten päättää, miten näitä aletaan harjoittelemaan. Luulen, että otan sekä puomille että A:lle käyttöön kehikon. En usko sen opetuksessa olevan ongelmia, Savu on nopea yleistämään.

Pikku-Viimuskan kanssa olikin sitten hauskaa! Esittelin kakaralle ihka ensimmäistä kertaa puomin, ja sehän kelpasi! Alkuun pamauteltiin hieman etutassuilla puomia maahan, jolloin sain kerrottua, että se pamaus ja liike on nimenomaan mitä haluan eikä mikään ikävä sivutuote estesuorituksessa. Hommahan onnistui hienosti, ja siirryttiin eteenpäin: Viima istui keinun alastulossa ja minä heiluttelin keinua ylös, alas. Maahan kolahtaessa tuli nakkia. Luulen, että tämä oli Viiman mielestä hurjan hauska leikki; eihän siinä tarvinnut kuin istua ja nakkia sateli! Kakara ei tuntunut edes huomaavan, että alusta liikkuu. Koska kaikki meni varsin hienosti, niin mitäpä sitten kummepia kuin koko keinua testaamaan. Teen keinun opetuksen alussa aina niin, että pyrin olemaan itse ”imuna” keinun loppupäässä, jolloin alusta saakka koira juoksee täysillä loppuun. Yksin treenatessa tämä onnistuu niin, että koira opetetaan ensin kiertämään (esim.) pituuden sivumerkki ja sen jälkeen annetaan keinukäsky (jolloin ollaan itse jo vedättämässä vähän edellä keinulle). Tuntui toimivan! Viima ei ollut moksiskaan, täysillä loppuun ja häntä heilui. Välillä oli jo karkaamassa oma-aloitteisesti keinulle, eli kiva este vaikutti olevan! Ihana Kakara!

Aksainnostus on siis kevään valon lisääntyessä kasvanut samaa tahtia. On ollut ihanaa treenata pitkästä aikaa. Vielä en ole saanut aikaiseksi ilmoittautua kisoihin saakka, mutta katsotaan, katsotaan. Ehkä innostus on jossain vaiheessa taas niin suuri, että lisenssikin pääsee käyttöön :).

Loppuun vielä huolenaihe; Wattihan on oppinut valitettavasti aukomaan ovia ja muutaman aiemmankin kerran tämä on tuottanut meille harmaita hiuksia – esimerkiksi kerran kotiin saapuessa olivat ulko-ovet sepposen selällään ja koirat valtoimenaan pihalla, onneksi on aidattu piha! Pariin otteeseen Watti on aukaissut yksinollessa väliovia ja käynyt raidaamassa keittiön roskiksen. Pitkään aikaan ei ole mitään enää käynyt ja jotenkin sitä on ehkä toivonut Watin rauhoittuneen ja aikuistuneen. Tänään tietysti sitten taas palautus maan pinnalle. Tentistä kotiin tullessa eteisen väliovi avattuna ja keittiössä hävitys ja kauhistus, mm. roskiskaappi levitelty lattialle ja pöydältä viety sekä syöty leipäpaketteja… Ärsyttihän se, mutta erityisen ikäväksi siitä teki roskiksen sisältö: pussillinen huonoksi menneitä avokadoja :(. Avokadohan on koiralle myrkyllistä, ja niitä Watti tietysti oli mennyt syömään useamman kappaleen, kuorisilppua vain löytyi lattialta. Soittoa heti tietysti eläinlääkäriin, ohjeeksi tarkka seuranta ja eläinlääkäriin jos jotain oireita ilmenee. Oksettamaan ei alettu, kun oletetusta syöntiajasta oli jo monta tuntia aikaa tullessani kotiin. Voi noita koiria! Tätä menoa harmaannun alle nelikymppisenä täysin! Nyt sitten sormet ristissä koputellaan puuta, ettei mitään mahanpuruja vakavampia oireita tulisi :(.

Argh!

Argh!