Aksatauko ja blogihiljaisuus

Meidän laumalla on ollut tauko agilitystä jo marraskuusta lähtien ja samalla blogin päivitykset ovat jääneet tyystin tauolle. Syy molempiin on sama:

Tätä uutista en ole uskaltanut jakaa missään somessa ennen kulunutta viikkoa. On pelottanut niin kauheasti, että vielä jotain menee pieleen. Nyt viedään jo pikkuhiljaa viimeisiä viikkoja ja odotellaan sitä, millainen tyyppi sieltä tupsahtaa tähän perheeseen uudeksi aksaharrastajaksi!

Ihan alussa vaivasi pahoinvointi niin hirveästi, että jouduin tippaankin muutamaan otteeseen. Kaikki vähäinenkin fyysinen rasitus pahensi oloa ja joulun alla oli pakko luovuttaa. Ilmoitin seuralle, että jään tauolle kouluttajan hommista ja omien koirien aksat tosiaan olivat siinä vaiheessa jo loppuneet. Kun pahoinvointi alkoi lopulta väistyä astuivat tilalle liitoskivut ja supistelut joten tauko jatkuu edelleen.

Hyvin pienimuotoista olohuonetreeniä olemme sentään päässeet tekemään koirien kanssa, kun Simo ystävällisesti auttoi kantamaan puomin ylösmenon olohuoneeseen kuukausi sitten. 2on2offia kun on helppo treenata ollen itse paikoillaan ja koiran tehdessä kaiken työn… Onneksi on ihana mies joka ei valita agilityesteistä olohuoneessa!

Koska talomme sijaitsee harjulla, ovat sääolosuhteet täällä varsin erilaiset kuin vaikka kymmenen kilometrin päässä Riihimäellä. Harju saa aikaan mm. runsaita lumisateita ja molempina täällä asuttuina talvina olemmekin huomanneet, että sitä lunta todella on ja paljon. Lumi myös sulaa täältä hitaammin kuin läheisestä Hikiän kylästä. Viime viikot ovat onneksi olleet säiden puolesta armeliaat ja lumikasat pihasta ovat vajuneet vauhdilla. Edelleen kuitenkin puoli pihaa on hangen alla. Kentästäkin pilkottaa vasta pieni sula kaistale jonne aamuaurinko parhaiten paistaa. Näin ollen koiraparat joutuvat edelleen odottamaan esteille pääsyä. Savu-raukka menee todella usein toiveikkaana A:n harjalle tai keinulle istuskelemaan! Hauskaa kyllä huomata, miten tärkeää agility noille on!

2×2-kepit sentään mahtuvat sille pienelle sulaneelle kaistaleelle ja ne otettiin Patun kanssa käyttöön viime viikolla. Patullahan jäi viime syksynä kepit siihen vaiheeseen, että kahdella portilla (neljällä kepillä siis) pujottelun alkeet sujuivat hyvin. Vaikka koko talvena ei oltu päästy minun vointini vuoksi treenaamaan niin jotain työstöä oli pikkusheltti tehnyt pääkopassa sinä aikana! Homma sujui niin hyvin, että nakkasin lähes suoraan kolmannen portin perään eikä ollut mitään ongelmia. Nyt siis pujottelu kuudella kepillä sujuu varsin hienosti ja täytyy alkaa vahvistamaan erilaisia sisäänmenokulmia sekä ottaa mukaan hypyn kautta pujotteluun lähettäminen. Eiköhän me saada kesään mennessä kepit kisavalmiiksi! Itse toivon kovasti, että olisin edes loppukesästä juoksukunnossa ja pääsisin takaisin kisakentille. Saa nähdä, ehdinkö KLAG:iin mennessä…

Patu kävi myös noin kuukausi sitten leikkauksessa. Hieman yli vuosi sittenhän sillä murtui vasen etujalka metsässä tapaturmaisesti ja se leikattiin + levytettiin. Paraneminen meni todella hyvin ja nytkin kuvissa murtumakohta oli todella siisti ja hyvään asentoon luutunut. Viimeisimmässä leikkauksessa siis poistettiin (muistaakseni) kahdeksan ruuvia joilla levy oli kiinni, jotta oma luu pääsee muodostumaan mahdollisimman vahvaksi eikä kehity osteolyysiä = luuaineksen hajoamista. Levy oli kasvanut jo osittain oman luun sisään ja se jätettiin ortopedin päätöksestä paikoilleen eikä haittaa mitään. Pikemminkin se vahvistaa edelleen jalkaa ja estää uuden murtuman syntymisen. Leikkaus oli mennyt ongelmitta ja Patu toipui nopeasti.

Tällaista siis täällä kuluneena talvena. Jatkossa ajattelin päivitellä blogiin myös muuta kuin koira-aiheista sisältöä, mm. talomme remontista, askarteluistani, perhe-elämästä ym. Sivujen ulkoasuakin pitäisi päivitellä jahka Simo sinne saakka ehtii, nyt ammatinvaihtoon liittyen hänellä on aika ollut kortilla. Toivottavasti kesällä viimeistään sitten.

Ollako vai eikö olla?

Kokkailin tänään koirien ylivomaisesti mieluisinta herkkusapuskaa, broileripataa. Sen resepti kuuluu näin:

  • Ota pata. Kippaa siihen paketti marinoituja broiskun koipia.
  • Kippaa pataan riisiä isohko määrä vapaalla kädellä.
  • Heitä perään yrttiliemikuutio.
  • Laske hanasta vettä pataan niin, että se täyttyy noin 3/4 tilavuudesta.
  • Viskaa uuniin. Uunin on myös syytä olla päällä. 225 astetta ja kutakuinkin 1,5 h passaa.

Kun pata on valmis, anna jäähtyä hetki ilman kantta. Etsi kertakäyttöiset muovihanskat sillä aikaa. Perkaa hanskat kädessä koivista irti lihat yhdelle lautaselle, toiseen nahat ja jänteet, luut roskiin. Syö sen verran lihaa ja riisiä kuin itse jaksat. Jaa lihojen jämät, nahat ja loput riisit koirien kuppiin, kullekin ansionsa mukaan. Lisäile tarpeen mukaan sekaan nappulaa, jauhista ja muita ruuan jämiä jääkaapista.
Kyllä muuten maistuu!

Anna ruokaa!

Muutoinkin meillä on nyt koiria viime päivinä hemmoteltu herkullisella murkinalla. Mutta mistä syystä? No tämän yhden pienen valkoisen vuoksi – Lilli on nimittäin astutettu ja alkoi oppikirjamaisesti nirsoilemaan 21 vuorokauden kuluttua. Mikään ei meinannut maistua, ei edes maksalaatikko eikä jauheliha mikä on ennenkuulumatonta tämän ahmatin kanssa! Muutaman päivän paastottuaan (houkuttelulla närppi kädestä vähän maksamakkaraa ja broiskua) tänään ruokahalu palasi kuin taikaiskusta, simsalabim vain, ja kupista katosi ruuat tuosta noin.

Trimmi on kyllä ensiluokkainen…

Jotta ei liian helppoa olisi tämä kasvatustouhu, niin ihan varmaa ei tiineys ole. Kävimme kyllä ultrassa kun ensimmäisestä astumisesta oli kulunut 24 vuorokautta, mutta sepä olikin tyhjää täynnä. Emännällä veti jo mieli ihan maahan ja tirautti melkein itkut parkkipaikalla. Ehkä PMS:llä oli osuutta asiaan tai sitten ei. Lilli lohdutti vieressä lillimäiseen tapaansa painamalla pään rintaa vasten.

Ihan varma olin, että tiine on! Kumman lötköpötkö, nukkuu vain ja pyrkii jatkuvasti syliin. Alkaa nirsoilla ja oksentaakin pariin kertaan kolmen viikon kohdalla. Ihan kuin tuo maha jo vähän näyttäisi eriltä (no oikeasti vaatii hyvää mielikuvitusta).

Onneksi Facebookin kasvattajapalsta torui – olin kuulemma aivan liian hätähousu ultraan viemisen kanssa, ihmekkös kun tyhjää näyttää. Vasta 28 tai 30 vuorokauden kohdalla kannattaa kuulemma. Mutta mitäs mainostavat eläinlääkäriasemien sivuilla ultran onnistuvan 3-4 viikon kohdalla… Okei, tarkemmin asiaa ajateltuani tajusin, että taisin Savunkin käyttää vasta kuukauden kohdalla tarkissa.

Siispä ei vielä heitetä kirvestä kaivoon. Mennään uusintaultraan ja katsotaan olisiko se sittenkin… Fifti-sixti sanon, että tiine on oireiden perusteella. Tai ainakin reilusti valeraskas jos ei muuta. Peukut pystyssä.

Kuvakulma vääristää, oikeasti ei ole noin tiine.