Pakkaspäivän aksat

Jee, hallin oviin napsahti eilen kulkuoikeus omatoimitreeniin. Maksoin siis vuoden viimeisenä päivänä treenimaksun ja malttamattomana kyttäsin sähköpostia monta kertaa päivässä siitä pitäen. Toki nettisivuilla kerrotaan, että viikon sisällä kulkuoikeus aktivoidaan, mutta kun ihminen on kärsimätön luonteeltaan niin minkäs teet :). Ei mennyt kuitenkaan lähellekään viikkoa, eli nopeaa toimintaa!

Tänään siis iltapäivästä bortsut autoon ja hallille. Sää oli varsin kirpeä ja jäinen, joten olo oli kuin michelinukolla ulos astuessa. Hallissa onneksi on varsin mukava +10-15 astetta(?arvio), joten toppapuku päällä ei tarvitse treenata. Treenit olivat simppelit ja samaa kaavaa kuin viimeksi, Viimalle vauhtirallittelua (vielä tahtoo ottaa kaarteissa helposti kieltoja kun lukee minun liikettäni niin tarkkaan) sekä keppejä, Savulle pientä radanpoikasta ja samoin keppejä eri kulmista. Viiman kepit näyttävät jo varsin mukiinmeneviltä! Toki vauhti ei vielä ole samaa luokkaa kuin äidillään, mutta se tulee kun varmuus lisääntyy. Tekniikka on hyvännäköistä, hakee kivasti oikeaan väliin jo putkesta vauhdilla tullessaankin ja pujottelee loppuun hyvällä rytmillä. Olen palkannut säännönmukaisesti pallolla eteenpäin heitettynä kun kääntyy viimeiseen väliin, ja tämä on hyvä. Etupalkkaa ei näillä voi käyttää oikeastaan ollenkaan, aiheuttaa ainoastaan silmänkäyttöä ja hiippailua. Lentävä pallo imuttaa kuitenkin pyrkimään nopeasti kepit loppuun eikä jää katselemaan missä minä menen.

Viimallehan olen opettanut kepit vähän sekatekniikalla käyttäen sekä 2×2-systeemiä että ohjureita. Näyttää toimivan. Nyt jo tuntuu, että sille on se ja sama missä minä menen pujottelun aikana. On siis hyvin hoksannut, että itsenäisesti ne täytyy suorittaa eikä tukeutua ohjaajaan.

Molemmat bortsut olivat päteviä tyttöjä ja meillä oli treeneissä tosi kivaa :). Pakkaspäivän vuoksi saivat treenien jälkeen niskaan omat toppatakit. Näitä takkeja en olekaan täällä muistaakseni sen kummemmin esitellyt, joten nappasin nyt hallilla pari kuvaa niistä. Ompelin siis viime talvena omat takit Savulle, Viimalle, Tempolle ja Lillille. En löytänyt kaupasta mieluisaa mallia, joka lämmittäisi (minun makuuni) riittävän pitkälle takareisiä sekä koko sekän ja lavat. Takit kaavoitin itse ja nimenomaan niin, että ovat takaa jopa vähän liioitellun pitkiä. Tuntuu hyvin toimivan, kädellä kun kokeilee, ovat reisilihakset lämpimät ja koko selkä samoin. Takki ei myöskään laahaa maata ja tarpeilla käyminen onnistuu ongelmitta. Päällä ulkoilukangas, sisällä toppavanu ja sisimpänä fleece tai ohut kangas riippuen takista. Savun takista puuttuu edestä kauluksen resoriosa joka pitää kaulurin tiukempana ympärillä, pitänee aktivoitua ja viritellä se paikoilleen. Lisäksi vielä pitäisi Watille jaksaa vääntää samanmoinen ulsteri.

Edestä...

Edestä…

...ja sivusta.

…ja sivusta.

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Sheltillä kiehuu nupissa

Viime viikonlopun kisoista ei oikein tehnyt mieli Lillin osalta kirjoittaa tänne mitään, mutta totesin ettei se muuta tulosta miksikään vaikka yrittäisin katastrofaalisen esityksen unohtaa… Lyhyesti ja ytimekkäästi käytiin hyllyttämässä neljä rataa OKK:n kotikisoissa. Vähän lisää: lopetin siis kaikki radat kesken koska sheltillä kerta kaikkiaan keitti yli. Loikkasi joka ikisellä radalla kontaktien yli niin törkeästi, etten voinut muuta kuin lopettaa siihen ja kävellä ulos. Ja viimeisellä hypärillä (jota kuitenkin olin odottanut innolla kun ei olisi tarvinnut pelätä kontakteja!) kävi jo lähdössä sellaisessa mielentilassa, ettei sitten meinannut irrota radalla minnekään, rähisi vain lahkeessa ja haukkui. Otti kiellon putkelta räksytyksen säestämänä ja lopetin radan siihen, kiitos ja näkemiin tuomarille. Kyllä vähän korpesi! No koirahan toki ei emännän kiehumista huomannut, vaan radan reunalla otettiin sitten vähän tokottelua ja nakkia palkaksi.

Oma vikahan kai tuokin oli. Lienee treenien vähyydessä syy, pohdiskelin kotimatkalla. Lilli ei oikein ole koira, jonka voisi vetäistä lenkkimetsästä ja mennä kisaamaan pitkän tauon jälkeen toisin kuin Savu. Lilli tarvitsee sitä säännöllistä mieleen muistuttelua ja rutiinien kertaamista, jotta pystyy kisoissa parhaimpaansa. Kevät on ollut mitä on treenien kanssa kun koulu on imenyt kaikki mehut. Viime maanantaina oli sitten onneksi tämän kevään viimeinen tentti ja parin viikon loma alkoi. Eikä yhtään liian aikaisin… Nyt tehotreeniä kontakteille ja rataharjoituksia samoin – Lilli pääsi nimittäin taas OKK:n minien agijoukkueeseen, enkä kehtaa mennä pilaamaan joukkuekavereiden tulosta kontaktivirhein ehdoin tahdoin. Tänään jo kävin lähikentällä treenailemassa, mutta kas kummaa, mitään ongelmia ei kontakteilla ollut! Pitäisi käydä epiksissä haistelemassa kisafiilistä ja muistuttamassa pikkusheltille miten kisoissakin pitää kuunnella ohjausta…

Onneksi kisaviikonlopussa oli jotain hyvääkin; olin ilmoittanut Savun neljälle radalle, mutta päästiinkin osallistumaan vain ensimmäiselle Savun tehdessä nollan ja noustessa sen myötä kolmosiin! :) Savussa ei siis treenien vähyys näy, yhtä pätevä kaveri kuin ennenkin. Rata ei tuntunut kovin jouhevalta ja puomin alastulo oli siinä hilkulla (saisi heivata koko kontaktiesteet helv kuuseen agilitystä) mutta muuten Savu oli oikein pätevä tyyppi! Etenemä oli agilityradalle varsin mukava 4.66 m/s ja voittokin napsahti. Tuntui kuuntelevan ohjausta todella hyvin ja irtosi ihanasti! Hieno Savu!

savukolmosiin

Juoksuun, mars!

Puhuttiin Simon kanssa viikko takaperin, että jos aloitettaisiin yhdessä juoksulenkkeily. Jotain tällaista kesäkuntoajatusta minulla ainakin oli, vaikka aina tähän mennessä olen inhonnut juoksemista. Koirien kanssa metsässä samoilu kun on ollut jotenkin paljon mielekkäämpää kuin hiki päässä huhkiminen pyörätiellä. No Simohan innostui asiasta entisenä harrastajana ja sovittiin, että hankitaan molemmille kunnolliset vetovyöt joihin koirat saa kiinni lenkille – siis mekö muka ilman koiria lenkille, hulluahan se olisi! Sanoista teoiksi, tänään ajeltiin sitten Ala-Temmeksen Seolle, missä myydään varsin kattavasti canicross- ja koirahiihtovermeitä (tämän olin netistä etukäteen vakoillut).

Matkalla pudotettiin Tempo kyydistä äidilleni lenkkikaveriksi, ohjelmassa oli kuulemma 16 km leppoisa juoksulenkki joten ajattelimme, että Tempo varmasti nauttisi hölkyttelystä hyvässä seurassa! Onneksi oli entuudestaan jo jonkinlaiset valjaat Tempolle ja vanhemman mallinen vetovyö, jotta kaksikko pääsi nauttimaan sulista pyöräteistä. Kuulemma oli ollut hyvä lenkki! Tempo ei ollut välittänyt yhtään mitään vastaantulevista koirista ja ihmisiäkin olisi halunnut moikata vain kaksi kertaa lenkin aikana :D. Meillä ei siis tule täällä keskellä metsää koskaan ketään lenkillä vastaan, joten koirien päästessä kylille voi käytöstavat olla joskus hakusessa… Kauniisti oli juossut vierellä tai hieman edellä eikä ollut yhtään temponut hihnassa. Okei, ensimmäiset pari sataa metriä näyttivät kyllä aika epätoivoisilta, Tempo ei kai meinannut alkuun ymmärtää miksi muu lauma jäi autolle ja hän lähtisi lenkille! Sen jälkeen onneksi tajusi homman nimen ja juoksi häntä heiluen eteenpäin. Voi olla, että toistekin pääsee juoksuseuraksi.

IMG_1020

Ala-Temmeksen Seolta löytyi meille molemmille sillä välin juuri sopivat kamppeet. Ostettiin molemmille Manmatin kehutut vetovyöt jotka käyvät sekä juoksemiseen että vetohiihtoon (jospa se Simo suostuisi seuraksi ladulle ensi talvena!) sekä Viimalle ja Savulle molemmille ihan vetämiseen tarkoitetut turkasen kalliit valjaat (Non Stop taisi olla merkki?). Vaan kyllä ne olikin sitten hyvät. Vähän kyllä nikoteltiin kassalla. No kerran kai täällä vain eletään?

 

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Manmatin ostamassamme vetovyömallissa tulee siis kaksi remmiä jalkojen välistä ja yhdistyvät edessä yhdeksi. Vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään. Edellisen vyö oli jokin halpismerkki joka tulee suunnilleen vyötärölle. On näiden välillä kyllä iso ero, vanhan vyön veto kohdistuu selkään ja vetää yläkroppaa jotenkin etukumaraan pahimmillaan kun taas tämä lantiolle tuleva vyö vetää juuri oikein, ei kohdista voimaa selkään lainkaan jos on osattu säätää paikoilleen.

Vetovyö takaa. Jalkojen välistä tulee kaksi remmiä eteen, mutta vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään.

Vetovyö takaa.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Bortsuille ja Tempolle nämä valjaat tosiaan istuivat kuin hanska. Vaikka nämä olivat järkyttävän kalliit (ainakin minusta, mitään en tiedä valjakkoharrastuksen treenikamppeiden normihinnoista), niin näyttävät olevan hintansa väärtit. Sovitettiin Viimalle liikkeessä myös huskyvaljaita, mutta niissä oli selvästi aivan liian iso kaula-aukko silloin kun pituus oli oikea, jolloin veto tulee väärästä kohdasta ja pahimmillaan pilaa koiran lihakset ja kropan. Watille sen sijaan huskyvaljaat istuvat oikein hyvin, se on aivan eri mallinen kuin nämä silakat.

Kotiin päästyä piti tietysti testata uusia kamppeita! Pimpula-raukka, ei raaskittu ottaa sitä enää päivän toiselle juoksulenkille mukaan vaikka se kovasti olikin ovella lähdössä. Niinpä se jäi kotiin ja Watti valjastettiin yksinään Simon eteen, bortsut minun eteeni ja Lilli juoksenteli vetämättä vierellä. Aloitettiin lyhyesti ja kevyesti vain 4 km lenkillä merenrantaan ja takaisin kun vetohommat ovat bortsuille aivan uusi tuttavuus. Watti veti heti alusta lähtien todella mukavasti, joskin sen kanssa onkin käyty vetohiihtämässä ja kerran aiemmin myös juoksemassa valjaiden kanssa. Savu sai myös jutun juonen nopeasti kiinni ja veti kuin pieni husky innokkaasti laukalla koko menomatkan. Viima-pieni, alkuksi se oli aivan hämillään. Hihnalenkeillä sillä on tapana kulkea minun takanani tai vähän takaviistossa ihan käskemättä, joten nyt se oli vähän sekaisin kun olisikin pitänyt vetää edellä! Puolen kilometrin jälkeen selvästi jotain loksahti päässä paikoilleen ja nappula veti loppulenkin hienosti tasaista ravia. Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, laitan joskus toiste kuvia vetotouhuista. Ainakin tämän lyhyen testin perusteella sekä bortsujen valjaat että vetovyöt olivat hyvä hankinta! Emännän juoksukunto vain kaipaa vielä paljonkin kohotusta, ennenkuin päästään lähellekään äidin & Tempon kilometrejä!

Pääsiäistreeniä

Pääsiäisenä meidän taloudessa on a) laiskoteltu ja b) laiskoteltu vielä lisää. No okei, käytiinhän me perjantaina vepettämässä kuten edellisessä postauksessa kerroin, mutta muutoin ei olla kyllä juurikaan hievahdettu normilenkkien lisäksi sohvalta. Laiskottelu tuli kyllä tarpeeseen, alkaa olla mehut jo aika lopussa raskaan opiskelukevään vuoksi. Tänään kuitenkin ajateltiin vähän tsempata ettei ihan kasveta kiinni sohvatyynyihin joten pakattiin koko koirakööri autoon ja hurautettiin hallille. Suunnitelmissa oli juoksarikontaktia minun kolmikolleni (Lilli, Viima ja Savu) sekä keppitreeniä Simon koirille – siis Watille ja Tempolle.

Ruuhkaa kevythäkissä.

Ruuhkaa kevythäkissä. Huomaa Savun vajukki ilme!

Juoksarithan laitettiin jo jokunen treenikerta sitten alulle, ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin viimeksi. Alkuun sheippailin kaikille vielä pelkkää boksiin hyppäämistä, mutta pian laitoin pari minihyppyä eteen joiden kautta laatikolle tultiin. Näin sain vähän enemmän vauhtia hommaan ja samalla vahvistettua boksiin menoa vaikka itse jäin taaemmaksi – tarkoitushan olisi, että juoksarit toimivat vaikka itse en juoksisikaan rinnalla saati edellä. Savun ja Viiman kohdalla osasinkin odottaa hyvää vetoa laatikkoon ja nopeaa homman tajuamista, mutta Lillin kohdalla oikein yllätyin :). Tuon pienen sheltin aivoitukset kun tuppaavat monesti olemaan hieman hitaampia kuin noilla bortsuilla (ja ihmekös tuo)… Vaan nytpä se oli selkeästi viime kerran jälkeen tehnyt ajatustyötä ja eteni todella hienosti laatikolle vaikka itse jäin taaemmaksi. Suuntaa helpottamaan laitoin vielä pituuden kepit laatikon kahteen nurkkaan, vähän samalla idealla kuin käytän niitä kontaktiesteiden alastuloa opettaessa jolloin koira ei opi hyppäämään liian aikaisin sivusta alas. Lilli imi todella mukavasti laatikkoon ja näytti nauttivan hommasta. Pikkusheltin kunniaksi on kyllä sanottava se, että kun sen pääkoppaan (lopulta ;) saa jonkin ajatuksen iskostettua niin se todellakin tekee sitten aina niin eikä keksi sitten omiaan kuten noiden pöhköpaimenten kanssa joskus käy.

Pöhköpaimenet toisinaan luulevat valitettavasti tietävänsä homman paremmin kuin emäntä! Viima suoritti tasaisen varmasti laatikon jokaisella kerralla. Äitinsä tahtoi alkuun muutaman kerran kovassa vauhdissa fuskata ja hypätä laatikon yli – onhan se nopeampaa kuin sovitella tassujaan sinne! Kyllä kadutti, etten jo alunpitäen ole opettanut Savullekin juoksareita laatikolla. Tässä se taas nähdään, että uuden opettaminen on sata kertaa helpompaa kuin jo opitun korjaaminen! Onneksi Savukin huomasi nopeasti, ettei palkkaa tipu loikkimalla ja alkoi osua laatikkoon paremmin… Joka tapauksessa, juoksareiden treeni meni mukavasti kaikkien kolmen kohdalla, valitettavasti todistusaineistoa on vain Viiman ja Lillin osalta. Watinkin treenit jäivät kuvaamatta Simon kännykän temppuillessa.

Simo treenaili siis Tempon ja Watin kanssa keppejä. Tempolle laitettiin ensimmäistä kertaa kepit radanpätkän osaksi ja hienosti meni. Ohjurit toki vielä tukena, keppejä on menty vasta muutamaan otteeseen T:n kanssa. Watti otti myös keppejä tällä kertaa ohjurein sillä Simo ei ole ennen Watin kanssa keppejä mennyt. Homma toimi oikein hyvin. Tehtiin huomio, että nyt loppuu Watin palkkaus suoraan keppien jälkeen ja tästä edespäin aina vähintään yksi este keppien perään jonka jälkeen palkka. Watilla tahtoo nimittäin vähän kiehua yli kun odottaa palkkaa ja helposti jää sitten joko kyttäämään viimeiseen väliin palkkaa tai vaihtoehtoisesti ohittaa viimeisen kepin. Palkkauksen siirtäminen myöhemmäksi auttoi tähän ongelmaan.

Watille tehtiin myös lopuksi vepen kuivan maan treeniä. Harjoiteltiin siis köyden noutoa niin, että siinä roikkui paino (Simon reppu), onhan kokeessakin hinattava painavaa venettä köydestä rantaan. Homma sujui oikein mukavasti ja varmaan seuraavalla uintikerralla lisätään jo sinnekin köyteen vähän painoa/vastusta noutoon. Kovasti odotellaan jo lämpimiä järvivesiä, tänään juuri ihailin venettä varastossa ja haaveilin vepetyksestä ulkona!

Bonuksena opetin vielä nyt illalla kaikille koirille kosketuskepin. Askartelinpaskartelin pääsiäisteemaan sopivasti kindermunan muovimunasta puutikun kanssa hienon(!) kosketuskepin ja sittenpä vain sheippailemaan. En yleensä käytä naksutinta noissa hommmissa vaikka sekin löytyy kyllä kaapista, ihan sanallisella ”jes” tai ”hyvä” mennään. Koirat olivat innoissaan ja tienasivat isot kouralliset nakkia jokainen. Pitäisi taas alkaa opettamaan ihan muuten vain kaikkia temppuja noille, näyttävät jokaikinen nauttivan kun saavat käyttää aivojaan ja tienata sapuskaa.

kosketuskeppi1

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Treenailua ja roskidyykkari

Käytiin pari päivää sitten Hennan kanssa hallilla omatoimitreenailemassa. Viime viikot ovat olleet opintojen kanssa aivan todella kiireistä aikaa, eikä tämä tästä kauheasti helpotu vieläkään. Koirat ovat saaneet pärjätä pelkällä lenkkeilyllä ja pienellä kotitreenillä. Nyt kuitenkin kahden tentin välissä kaipasin kipeästi pientä hengähdystaukoa oppikirjoista ja pakkasin Lillin, Viiman ja Savun autoon.

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Matkalla haettiin kamut kyytiin. Takakontissa vähän ruuhkaa!

Suunnitelmana oli keskittyä treeneissä kontakteihin, jotka meillä ovat mullistuksen alla Savun & Lillin osalta. Lillillä päädyin jo viime kesän lopussa siihen, että vaihdan juoksukontakteihin ihan puhtaasti siitä syystä, että nykyään kolmosissa tahtoo tehdä tiukkaa päästä sijoituksille 2o2o:lla… Ne nopeimmat koirat tekevät puhtaat juoksarit ja eipä siinä siis auta, kuin mennä mukana! Poikkeuksiakin toki löytyy. Joka tapauksessa näin päätin Lillin osalta. Käytin muutaman kerran länkiä apuna, jotta sain Lillin ymmärtämään mitä haetaan. Sen jälkeen aina välitön vapautus kun tassut osuu kontaktille, ja pikkuhiljaa kai se on menossa parempaan päin. Puomin alastulo tuottaa aina joskus tuskastumista, etenkin kisoissa tahtoo into viedä vielä vähän turhan lujaa ja alastulon yli on kivempi vissiin pompata kuin juosta… Ehkäpä rakennan kesällä pihaan oman minipuomin ja juoksennellaan sitä edestakaisin yli?

Savun osalta päädyin juoksariin myös, ihan siitä syystä että ahneus iski ja haluan saada sekunteja pois ajasta. Olen alkujaan opettanut 2o2o:n vähän vasemmalla kädellä Savulle; siis kriteeri on kyllä selvä – pysähdys kontaktille takatassut puomilla – mutta loppuopetus jäikin sitten jonnekin. Eli irtoaminen ohjaajan edelle 2o2o:iin jne. Taisi silloin iskeä se ”aksamasennus” ja treenitauko. No nyt palataan ruotuun. Nyt pitäisikin sitten päättää, miten näitä aletaan harjoittelemaan. Luulen, että otan sekä puomille että A:lle käyttöön kehikon. En usko sen opetuksessa olevan ongelmia, Savu on nopea yleistämään.

Pikku-Viimuskan kanssa olikin sitten hauskaa! Esittelin kakaralle ihka ensimmäistä kertaa puomin, ja sehän kelpasi! Alkuun pamauteltiin hieman etutassuilla puomia maahan, jolloin sain kerrottua, että se pamaus ja liike on nimenomaan mitä haluan eikä mikään ikävä sivutuote estesuorituksessa. Hommahan onnistui hienosti, ja siirryttiin eteenpäin: Viima istui keinun alastulossa ja minä heiluttelin keinua ylös, alas. Maahan kolahtaessa tuli nakkia. Luulen, että tämä oli Viiman mielestä hurjan hauska leikki; eihän siinä tarvinnut kuin istua ja nakkia sateli! Kakara ei tuntunut edes huomaavan, että alusta liikkuu. Koska kaikki meni varsin hienosti, niin mitäpä sitten kummepia kuin koko keinua testaamaan. Teen keinun opetuksen alussa aina niin, että pyrin olemaan itse ”imuna” keinun loppupäässä, jolloin alusta saakka koira juoksee täysillä loppuun. Yksin treenatessa tämä onnistuu niin, että koira opetetaan ensin kiertämään (esim.) pituuden sivumerkki ja sen jälkeen annetaan keinukäsky (jolloin ollaan itse jo vedättämässä vähän edellä keinulle). Tuntui toimivan! Viima ei ollut moksiskaan, täysillä loppuun ja häntä heilui. Välillä oli jo karkaamassa oma-aloitteisesti keinulle, eli kiva este vaikutti olevan! Ihana Kakara!

Aksainnostus on siis kevään valon lisääntyessä kasvanut samaa tahtia. On ollut ihanaa treenata pitkästä aikaa. Vielä en ole saanut aikaiseksi ilmoittautua kisoihin saakka, mutta katsotaan, katsotaan. Ehkä innostus on jossain vaiheessa taas niin suuri, että lisenssikin pääsee käyttöön :).

Loppuun vielä huolenaihe; Wattihan on oppinut valitettavasti aukomaan ovia ja muutaman aiemmankin kerran tämä on tuottanut meille harmaita hiuksia – esimerkiksi kerran kotiin saapuessa olivat ulko-ovet sepposen selällään ja koirat valtoimenaan pihalla, onneksi on aidattu piha! Pariin otteeseen Watti on aukaissut yksinollessa väliovia ja käynyt raidaamassa keittiön roskiksen. Pitkään aikaan ei ole mitään enää käynyt ja jotenkin sitä on ehkä toivonut Watin rauhoittuneen ja aikuistuneen. Tänään tietysti sitten taas palautus maan pinnalle. Tentistä kotiin tullessa eteisen väliovi avattuna ja keittiössä hävitys ja kauhistus, mm. roskiskaappi levitelty lattialle ja pöydältä viety sekä syöty leipäpaketteja… Ärsyttihän se, mutta erityisen ikäväksi siitä teki roskiksen sisältö: pussillinen huonoksi menneitä avokadoja :(. Avokadohan on koiralle myrkyllistä, ja niitä Watti tietysti oli mennyt syömään useamman kappaleen, kuorisilppua vain löytyi lattialta. Soittoa heti tietysti eläinlääkäriin, ohjeeksi tarkka seuranta ja eläinlääkäriin jos jotain oireita ilmenee. Oksettamaan ei alettu, kun oletetusta syöntiajasta oli jo monta tuntia aikaa tullessani kotiin. Voi noita koiria! Tätä menoa harmaannun alle nelikymppisenä täysin! Nyt sitten sormet ristissä koputellaan puuta, ettei mitään mahanpuruja vakavampia oireita tulisi :(.

Argh!

Argh!