Me ei pelätä ääniä!

Tänään käytiin tuttuun tapaan lenkkeilemässä kodin lähellä hiekkakangasmaastoissa. Kotiinpäin tullessa sattui hyvä juttu kun sopivasti hiekkakuopalle samaan aikaan saapui savikiekkojen ampujia haulikon(?) kanssa. Olinkin juuri ajatellut, että olisi kiva viedä Viima ja Lilli MH-kuvaukseen tai luonnetestiin, että näkisi miten reagoivat ampumiseen. Arvasin kyllä jo etukäteen, että lunkisti ottavat eikä pitäisi olla mikään ongelma kummankaan kohdalla.

Näinhän se menikin, molemmat bortsut, Watti ja Lilli kyllä noteerasivat laukaukset juuri sen verran, että kuuntelevat mistä suunnasta ääni tulee mutta muuta reaktiota ei sitten ilmennyt. Tempo-parka sen sijaan meni ihan paniikkiin. Onneksi oli hihna mukana johon se ehdittiin ottaa kiinni ennenkuin se olisi kadonnut horisonttiin. Raukka laittoi hännän koipien väliin ja tärisi aivan hervottomasti, joten Simo lähtikin sitten suorilta viemään Tempoa kotiin. Tiedettiinhän me jo etukäteen, että Tempo on erittäin ääniarka, mutta tuo reaktio meni aivan yli. Jännittävissä tilanteissa jossain vaiheessa siihen ei vain enää saa mitään kontaktia eikä se hae lainkaan turvaa ihmisestä, menee vain täysin lukkoon. Vaikkei Tempo nyt kauaa joutunut laukauksia kuuntelemaan, oli se heti kotona hakeutunut makuuhuoneen sängyn alle piiloon. Reppana :(.

Jäin itse vielä hetkeksi bortsujen ja Lillin kanssa kuopalle jotta sain tallennettua videolle noiden reagoimista. Videon ajaksi nuo on pyydetty paikoilleen jotta sain videon kuvattua, ei kuitenkaan paikkamakuuseen tai käskyn alle. Muutoin heiluivat ihan vapaina touhuamassa mitä halusivat ja yhtä paljon tai siis vähän reagoivat silloinkin. Laukaukset olivat himpan verran kovempia kuin Savun luonnetestissä, videolla ääni ehkä vähän kärsii. Kunnon pamaukset oli kyseessä kuitenkin, etäisyyttä haulikkoon noin 40-50 metriä. Reaktiot näkyy kohdassa 0:11, muutoinkin lyhyt video.

On se kiva omistaa täyspäisiä ja rohkeita koiria!

Juoksuun, mars!

Puhuttiin Simon kanssa viikko takaperin, että jos aloitettaisiin yhdessä juoksulenkkeily. Jotain tällaista kesäkuntoajatusta minulla ainakin oli, vaikka aina tähän mennessä olen inhonnut juoksemista. Koirien kanssa metsässä samoilu kun on ollut jotenkin paljon mielekkäämpää kuin hiki päässä huhkiminen pyörätiellä. No Simohan innostui asiasta entisenä harrastajana ja sovittiin, että hankitaan molemmille kunnolliset vetovyöt joihin koirat saa kiinni lenkille – siis mekö muka ilman koiria lenkille, hulluahan se olisi! Sanoista teoiksi, tänään ajeltiin sitten Ala-Temmeksen Seolle, missä myydään varsin kattavasti canicross- ja koirahiihtovermeitä (tämän olin netistä etukäteen vakoillut).

Matkalla pudotettiin Tempo kyydistä äidilleni lenkkikaveriksi, ohjelmassa oli kuulemma 16 km leppoisa juoksulenkki joten ajattelimme, että Tempo varmasti nauttisi hölkyttelystä hyvässä seurassa! Onneksi oli entuudestaan jo jonkinlaiset valjaat Tempolle ja vanhemman mallinen vetovyö, jotta kaksikko pääsi nauttimaan sulista pyöräteistä. Kuulemma oli ollut hyvä lenkki! Tempo ei ollut välittänyt yhtään mitään vastaantulevista koirista ja ihmisiäkin olisi halunnut moikata vain kaksi kertaa lenkin aikana :D. Meillä ei siis tule täällä keskellä metsää koskaan ketään lenkillä vastaan, joten koirien päästessä kylille voi käytöstavat olla joskus hakusessa… Kauniisti oli juossut vierellä tai hieman edellä eikä ollut yhtään temponut hihnassa. Okei, ensimmäiset pari sataa metriä näyttivät kyllä aika epätoivoisilta, Tempo ei kai meinannut alkuun ymmärtää miksi muu lauma jäi autolle ja hän lähtisi lenkille! Sen jälkeen onneksi tajusi homman nimen ja juoksi häntä heiluen eteenpäin. Voi olla, että toistekin pääsee juoksuseuraksi.

IMG_1020

Ala-Temmeksen Seolta löytyi meille molemmille sillä välin juuri sopivat kamppeet. Ostettiin molemmille Manmatin kehutut vetovyöt jotka käyvät sekä juoksemiseen että vetohiihtoon (jospa se Simo suostuisi seuraksi ladulle ensi talvena!) sekä Viimalle ja Savulle molemmille ihan vetämiseen tarkoitetut turkasen kalliit valjaat (Non Stop taisi olla merkki?). Vaan kyllä ne olikin sitten hyvät. Vähän kyllä nikoteltiin kassalla. No kerran kai täällä vain eletään?

 

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Manmatin ostamassamme vetovyömallissa tulee siis kaksi remmiä jalkojen välistä ja yhdistyvät edessä yhdeksi. Vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään. Edellisen vyö oli jokin halpismerkki joka tulee suunnilleen vyötärölle. On näiden välillä kyllä iso ero, vanhan vyön veto kohdistuu selkään ja vetää yläkroppaa jotenkin etukumaraan pahimmillaan kun taas tämä lantiolle tuleva vyö vetää juuri oikein, ei kohdista voimaa selkään lainkaan jos on osattu säätää paikoilleen.

Vetovyö takaa. Jalkojen välistä tulee kaksi remmiä eteen, mutta vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään.

Vetovyö takaa.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Bortsuille ja Tempolle nämä valjaat tosiaan istuivat kuin hanska. Vaikka nämä olivat järkyttävän kalliit (ainakin minusta, mitään en tiedä valjakkoharrastuksen treenikamppeiden normihinnoista), niin näyttävät olevan hintansa väärtit. Sovitettiin Viimalle liikkeessä myös huskyvaljaita, mutta niissä oli selvästi aivan liian iso kaula-aukko silloin kun pituus oli oikea, jolloin veto tulee väärästä kohdasta ja pahimmillaan pilaa koiran lihakset ja kropan. Watille sen sijaan huskyvaljaat istuvat oikein hyvin, se on aivan eri mallinen kuin nämä silakat.

Kotiin päästyä piti tietysti testata uusia kamppeita! Pimpula-raukka, ei raaskittu ottaa sitä enää päivän toiselle juoksulenkille mukaan vaikka se kovasti olikin ovella lähdössä. Niinpä se jäi kotiin ja Watti valjastettiin yksinään Simon eteen, bortsut minun eteeni ja Lilli juoksenteli vetämättä vierellä. Aloitettiin lyhyesti ja kevyesti vain 4 km lenkillä merenrantaan ja takaisin kun vetohommat ovat bortsuille aivan uusi tuttavuus. Watti veti heti alusta lähtien todella mukavasti, joskin sen kanssa onkin käyty vetohiihtämässä ja kerran aiemmin myös juoksemassa valjaiden kanssa. Savu sai myös jutun juonen nopeasti kiinni ja veti kuin pieni husky innokkaasti laukalla koko menomatkan. Viima-pieni, alkuksi se oli aivan hämillään. Hihnalenkeillä sillä on tapana kulkea minun takanani tai vähän takaviistossa ihan käskemättä, joten nyt se oli vähän sekaisin kun olisikin pitänyt vetää edellä! Puolen kilometrin jälkeen selvästi jotain loksahti päässä paikoilleen ja nappula veti loppulenkin hienosti tasaista ravia. Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, laitan joskus toiste kuvia vetotouhuista. Ainakin tämän lyhyen testin perusteella sekä bortsujen valjaat että vetovyöt olivat hyvä hankinta! Emännän juoksukunto vain kaipaa vielä paljonkin kohotusta, ennenkuin päästään lähellekään äidin & Tempon kilometrejä!

Pääsiäistreeniä

Pääsiäisenä meidän taloudessa on a) laiskoteltu ja b) laiskoteltu vielä lisää. No okei, käytiinhän me perjantaina vepettämässä kuten edellisessä postauksessa kerroin, mutta muutoin ei olla kyllä juurikaan hievahdettu normilenkkien lisäksi sohvalta. Laiskottelu tuli kyllä tarpeeseen, alkaa olla mehut jo aika lopussa raskaan opiskelukevään vuoksi. Tänään kuitenkin ajateltiin vähän tsempata ettei ihan kasveta kiinni sohvatyynyihin joten pakattiin koko koirakööri autoon ja hurautettiin hallille. Suunnitelmissa oli juoksarikontaktia minun kolmikolleni (Lilli, Viima ja Savu) sekä keppitreeniä Simon koirille – siis Watille ja Tempolle.

Ruuhkaa kevythäkissä.

Ruuhkaa kevythäkissä. Huomaa Savun vajukki ilme!

Juoksarithan laitettiin jo jokunen treenikerta sitten alulle, ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin viimeksi. Alkuun sheippailin kaikille vielä pelkkää boksiin hyppäämistä, mutta pian laitoin pari minihyppyä eteen joiden kautta laatikolle tultiin. Näin sain vähän enemmän vauhtia hommaan ja samalla vahvistettua boksiin menoa vaikka itse jäin taaemmaksi – tarkoitushan olisi, että juoksarit toimivat vaikka itse en juoksisikaan rinnalla saati edellä. Savun ja Viiman kohdalla osasinkin odottaa hyvää vetoa laatikkoon ja nopeaa homman tajuamista, mutta Lillin kohdalla oikein yllätyin :). Tuon pienen sheltin aivoitukset kun tuppaavat monesti olemaan hieman hitaampia kuin noilla bortsuilla (ja ihmekös tuo)… Vaan nytpä se oli selkeästi viime kerran jälkeen tehnyt ajatustyötä ja eteni todella hienosti laatikolle vaikka itse jäin taaemmaksi. Suuntaa helpottamaan laitoin vielä pituuden kepit laatikon kahteen nurkkaan, vähän samalla idealla kuin käytän niitä kontaktiesteiden alastuloa opettaessa jolloin koira ei opi hyppäämään liian aikaisin sivusta alas. Lilli imi todella mukavasti laatikkoon ja näytti nauttivan hommasta. Pikkusheltin kunniaksi on kyllä sanottava se, että kun sen pääkoppaan (lopulta ;) saa jonkin ajatuksen iskostettua niin se todellakin tekee sitten aina niin eikä keksi sitten omiaan kuten noiden pöhköpaimenten kanssa joskus käy.

Pöhköpaimenet toisinaan luulevat valitettavasti tietävänsä homman paremmin kuin emäntä! Viima suoritti tasaisen varmasti laatikon jokaisella kerralla. Äitinsä tahtoi alkuun muutaman kerran kovassa vauhdissa fuskata ja hypätä laatikon yli – onhan se nopeampaa kuin sovitella tassujaan sinne! Kyllä kadutti, etten jo alunpitäen ole opettanut Savullekin juoksareita laatikolla. Tässä se taas nähdään, että uuden opettaminen on sata kertaa helpompaa kuin jo opitun korjaaminen! Onneksi Savukin huomasi nopeasti, ettei palkkaa tipu loikkimalla ja alkoi osua laatikkoon paremmin… Joka tapauksessa, juoksareiden treeni meni mukavasti kaikkien kolmen kohdalla, valitettavasti todistusaineistoa on vain Viiman ja Lillin osalta. Watinkin treenit jäivät kuvaamatta Simon kännykän temppuillessa.

Simo treenaili siis Tempon ja Watin kanssa keppejä. Tempolle laitettiin ensimmäistä kertaa kepit radanpätkän osaksi ja hienosti meni. Ohjurit toki vielä tukena, keppejä on menty vasta muutamaan otteeseen T:n kanssa. Watti otti myös keppejä tällä kertaa ohjurein sillä Simo ei ole ennen Watin kanssa keppejä mennyt. Homma toimi oikein hyvin. Tehtiin huomio, että nyt loppuu Watin palkkaus suoraan keppien jälkeen ja tästä edespäin aina vähintään yksi este keppien perään jonka jälkeen palkka. Watilla tahtoo nimittäin vähän kiehua yli kun odottaa palkkaa ja helposti jää sitten joko kyttäämään viimeiseen väliin palkkaa tai vaihtoehtoisesti ohittaa viimeisen kepin. Palkkauksen siirtäminen myöhemmäksi auttoi tähän ongelmaan.

Watille tehtiin myös lopuksi vepen kuivan maan treeniä. Harjoiteltiin siis köyden noutoa niin, että siinä roikkui paino (Simon reppu), onhan kokeessakin hinattava painavaa venettä köydestä rantaan. Homma sujui oikein mukavasti ja varmaan seuraavalla uintikerralla lisätään jo sinnekin köyteen vähän painoa/vastusta noutoon. Kovasti odotellaan jo lämpimiä järvivesiä, tänään juuri ihailin venettä varastossa ja haaveilin vepetyksestä ulkona!

Bonuksena opetin vielä nyt illalla kaikille koirille kosketuskepin. Askartelinpaskartelin pääsiäisteemaan sopivasti kindermunan muovimunasta puutikun kanssa hienon(!) kosketuskepin ja sittenpä vain sheippailemaan. En yleensä käytä naksutinta noissa hommmissa vaikka sekin löytyy kyllä kaapista, ihan sanallisella ”jes” tai ”hyvä” mennään. Koirat olivat innoissaan ja tienasivat isot kouralliset nakkia jokainen. Pitäisi taas alkaa opettamaan ihan muuten vain kaikkia temppuja noille, näyttävät jokaikinen nauttivan kun saavat käyttää aivojaan ja tienata sapuskaa.

kosketuskeppi1

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Hei hei mitä kuuluu?

No hyvää kuuluu! Blogi on vaipunut talvihorrokseen tämän pohjoisen (lähes) kaamoksen keskellä, mutta jospa kevättä kohden me lauman ihmiset ryhdistäytyisimme ja kuulumisia tipahtelisi hieman tiuhempaan.

Viimeiset kisat käytiin marraskuus loppupuolella OKK:n hallissa. Ensimmäiset oman seuran hallikisat uudessa hallissa, ja kivaa oli. Ensin lauantaina Lilli leipoi triplanollan, nappasi kolmannen agi-sertinsä ja sen myötä siitä tuli FI-AVA – toki vain varjovalio näyttelytuloksen puuttuessa, mutta hienolta tuntui yhtä kaikki!

Superlillis :)

Superlillis :)

Sunnuntaina kartturoin aamulla kaverin bortsun ykkösissä, ja nappaistiin sieltä voittonolla sertin kanssa. Koissu nousi siis kakkosiin ja minä jäin odottelemaan iltapäivän kakkosten ratoja Savun kanssa. Olipa hauska päästä kokeilemaan lainakoiran ohjaamista, se kun oli minulle entuudestaan aivan tuntematon ja varsin erilainen ohjattava kuin omat haukut. Hubaa :). Kakkosissa oli sitten Savun debyytti, joten mielenkiinnolla sitä odotteli miten käy. Tuomaria en muista, mutta se jäi mieleen, että radoissa oli varsin kinkkisiä kohtia, joihin monella hyvä meno tyssäsi. Savu yllätti minut täysin, kurvailtiin kolmelta radalta 0/1., HYL ja 0/2.! Hylky kyllä harmitti, sillä se meni aivan täysin kuskin piikkiin, huitaisin Savun putkeen kun olisi pitänyt kääntää jyrkästi kepeille. No koiralla oli hauskaa ja ohjaajalla myös. Vaikka olisihan se ollut makeaa nousta heti kolmosiinkin… ;).

Vaikka kisat menivät aivan yli odotusten niin ei tipan tippaa harmittanut jäädä kisatauolle joulukuun ja tammikuun yli, päinvastoin. Nimittäin pimeä ja kurja vuodenaika ei ole veroittanut vain blogin päivitystahtia, vaan nististänyt myös harrastuskärpäsen melkein kokonaan. Jo marraskuussa alkoi vauhti hiipua ja joulukuu vasta tuntuikin ankealta puurtamiselta. Treeneissä tuli käytyä lähinnä tottumuksesta ja koirien iloksi. Se oikea halu kehittymiseen ja uuden opetteluun oli jäänyt jonnekin matkan varrelle syksyn harmaantuessa. Hammasta purren sinniteltiin siihen saakka, kunnes seuran virallinen joulutauko alkoi, ja jäätiin hyvillä mielin kaikki lomalle. Toki koirat ovat saaneet lenkkinsä ja aktiviteettinsä, mutta kaikki touhuilu ja kouluttaminen on ollut varsin vapaamuotoista puuhastelua. Joulutauko tuli kyllä kreivin aikaan, ja oli ihana vetäytyä omaan kotiin odottamaan joulua (toki työt vähän tahtoivat häiritä tunnelmaa!) ja antaa koirienkin nautiskella leivinuunin lämmöstä ja rauhallisista illoista luita nakerrellen.

Meille sattui hyvä säkä kun joulutauon aikana juoksivat melkein kaikki koirat – tai siis Savu, Watti ja Tempo. Lilli ei tehnyt vielä juoksuja ja Viimahan on vasta päälle 10 kk. Tosin Viiman sisaret Lila & Mimmi ovat jo ekat juoksunsa tehneet, joten kai se meilläkin kohtapuoliin… Tai sitten on niin kuin äitinsä ja juoksee hyvin huomaamattomasti. Savun juoksujahan ei välttämättä huomaa ollenkaan, ellei tajua paperilla joskus juuri oikein päivinä pyyhkäistä. Pitää itsensä todella siistinä ja tiputtelee muutoinkin niukasti, käytöskään ei muutu. Joten onhan se ihan mahdollista. Mimmi-sisaren juoksutkin nimittäin kuuluivat menneen melkein salaa ohi ja vasta tärpit oli huomattu.

Tempo kävi virallisissa kuvissa viimeinkin – miten se aika juoksikaan niin nopeasti viime keväästä – ja tulokset olivat mieluisat; A/A 0/0 ja selkä täysin terve :). Ainoa ikävä asia oli se, että raukka stressasi reissusta niin paljon, että meni kotona melkein viikko toipumiseen. Makasi eteisessä ahdistuneena, välillä jopa täristen, ja oli pariin kertaan lenkilläkin ottanut ja häipynyt – siis hylännyt oman laumansa ja kadonnut! Toki Tempo on aina ollut herkkis ja ikävät asiat jäävät vahvasti mieleen, mutta tuo nukutus tuntui olleen kova kolaus. Sen huomasi kyllä heti vastaanotolla, kun rauhoittava alkoi vaikuttaa – koira taisteli viimeiseen saakka läähättäen hermostuneena kunnes jalat pettivät alta. Vielä silloinkin koetti kömpiä pystyyn eikä millään meinannut nukahtaa. Sama homma heti heräämisen jälkeen, todella hermostunut meininki. Onneksi tämä ahdistus meni lopulta ohitse ja saatiin taas laumaan takaisin meidän pikku-pölpie joka hölmöilee ja tunkee syliin, riehuu pihalla sekä kaahaa montulla tuhatta ja sataa riemuissaan!

Juuri heräilemässä.

Juuri heräilemässä.

Vuoden vaihtuminen tuli ja meni sen kummemmitta elämöittä täällä peräkylillä. Koirat eivät tuntuneet huomaavan koko asiaa, vaikka jonkin verran naapurit paukuttelivat raketteja. Pölpielle syötettiin varmuuden vuoksi kuuri valerianaa ja eipä tuntunut stressaavan asiasta vaikka normaalisti onkin ääniherkkä – eli ainakin tämän kokemuksen perusteella voin tuota yrttiä suositella stressaavalle koiralle.

Vuoden vaihtuessa on päiväkin alkanut pikkuhiljaa pidentyä ja mieli piristyä – ehkä suurin tekijä on pysyvän lumen sataminen viimeinkin. Lumi maassa kuitenkin pidentää päivän valoisia tunteja eikä elämä tunnu enää niin raskaalta kuin kurassa ja loskassa tarpoessa. Valitettavasti myös pakkaset ovat paukkuneet ja se on hieman veroittanut ulkoilua. Onneksi melkein uudella ompelukoneella on hyvä painella menemään ja Tempokin sai hienon fleecehaalarin kylmemmille säille. Muut karvakuonot sentään pärjäävät lenkit vaatteitta, ainoastaan treeneihin ja kisoihin nakataan sitten takki niskaan.

Jotain tuo (vielä varsin vähäinen) päivän piteneminen yhdistettynä joulutaukoon on selvästikin saanut aikaan: huomasin tässä eräänä päivänä selailevani taas koekalenteria suunnitellen tulevaa treenivuotta! Watti on nyt oppinnut kepit – se tuntui olevan luonnonlahjakkuus siinä hommassa ja pujotteli heti aivan ensimmäisellä treenikerralla evör kaksitoista keppiä putkeen ongelmitta, videotodistetta tulossa – joten mikään ei estä Simoa avaamasta sen kanssa aksauraa heti helmikuussa. Lisäksi se (pahuksen) BH… Kun nyt uskaltaisi sinne, vaan joku peikko estää. Ehkä se, etten yhtään tiedä mitä siellä odottaa. En siis ole koskaan ollut edes katsomassa PK-kokeita tai BH-koetta ja pk-puoli muutenkin on varsin vieras kun olen aksapuolella pyörinyt. No TK1 on tehtynä ja muutoinkin liikkeet hallussa, joten kai sen pitäisi mennä ongelmitta. Otan siis nyt itseäni niskasta kiinni ja ilmottaudun kyllä kokeeseen HETI kevään tullen! Tai miksei jo aiemminkin jos on hallikokeita. Lillin kanssa ei ole sen kummoisempia tavoitteita, kesän SM-kisoja odotellaan. Ehkä muutama kisastartti keväällä että kisarutiini pysyy yllä. Pieni valkoinen tuntuu muutenkin nauttivan kovasti kisoista, joten miksipä ei. Savun kanssa kisataan varmaan helmikuussa. Simo on päättänyt, että ensi kesänä Watti menee vepe-kokeeseen, vaikka se viime kesältä jäikin välistä, joten niitä hommia on nyt treenailtu kuivalla maalla. Ensi lauantaiksi varattiinkin allasvuoro Oulun koirauimalasta, jotta päästään pitkästä aikaa Watin kanssa verestämään taitoja. Viiman kanssa jatketaan aksataitojen hiomista. Se on kyllä agilitykentällä elementissään ja nauttii hommasta täysillä. Kiire ei ole sen kanssa mihinkään vaan hitaasti hyvä tulee.

Ylipäätään tulevalle vuodelle  ajattelin valita hieman pienemmän vaihteen agilityn suhteen kuin tähän saakka – vähän vähemmän tavoitteita ja paineita ja vähän enemmän leppoisaa harrastelumeininkiä ja fiilisten mukaan treenaamista. Olen nimittäin huomannut itsessäni viime vuosina, että mitä enemmän treenaan täysillä ja asetan aikatauluja edistymiselle, sitä voimakkaammin iskee sitten jossain vaiheessa se totaalinen treenikyllästys ja krapula. Välillä tauot ovat olleen pidempiä kuin toisinaan, tuntuu olevan aivan suoraan verrannollista treeni- ja kisatahdin kiihkeyteen. Olen luonteeltani herkästi innostuva ja tuhatta ja sataa menevä, syttyvä ja määrätietoinen, joten helposti tulee vaadittua itseltään paljon – ja kuitenkin siinä ohessa olisi myös hoidettava varsin työläät opinnot, työt, hevonen, koti, monet monet luottamustehtävät, seuratoiminta ja ei sitä parisuhdettakaan saa unohtaa… Tuhat rautaa tulessa siis. Niinpä otan tämän vuoden tavoitteeksi höllätä vähän ja opetella maltillisuutta, karsin ehkä tehtävälistaa ja yritän laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Homman tulee kuitenkin olla kivaa ja mieluisaa eikä pakkopullaa! Eipä nuo koirat onneksi välitä siitä, harjoitellaanko kotona ”turhia” temppuja vai treenataanko täysillä aksakisoihin… Eikä se muihin lajeihin enemmän panostaminen välillä varmasti haittaa mitään, päinvastoin vähän uutta tuulta purjeisiin ja intoa aksahommiinkin :).

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!

Kuva valitettavasti kännykkälaatua, mutta on ne vaan muruja <3!

Watti vepettää

Jossain aiemmassa postauksessa onkin varmaan ollut puhetta, että Simo osti tuossa keväällä kumiveneen Watille. Tämä sattui siis vepen tutustumiskurssin jälkeen, jolloin Simo jäi lajiin koukkuun. Nyt ollaankin sitten koko harmaa ja sateinen alkukesä odoteltu suotuisempia säitä, jotta päästäisiin treenaamaan.

Tällainen pieni paattihan tämä. Kaksi ihmistä tai mies ja koira sopii juuri hyvin kyytiin!

Tällainen pieni paattihan tämä. Kaksi ihmistä tai mies ja koira sopii juuri hyvin kyytiin!

Eilen sattuikin sitten sopivasti, kun molemmilla oli vapaapäivä ja lämpötila oli kerrankin oiva vepeilyyn. Pieniä sadekuuroja ropisi kyllä, mutta mitäs niistä, kastuuhan siinä hommassa joka tapauksessa. Pakattiin siis autoon koirat (muu porukka lähti turisteiksi mukaan), eväät, kumpparit ja Watin nakit. Vene laitettiin tällä kertaa peräkärryn kyytiin valmiiksi täytettynä, mutta jatkossa kuskataan sitä kyllä auton takapenkillä tyhjänä. Täyttäminen kävi jalkapumpun avulla nimittäin varsin näppärästi. Päädyimme ajelemaan tällä kertaa vähän pidemmälle, noin 30 kilometrin päähän, vaikka lähempääkin olisi varmasti löytynyt rantaa. Tulipahan samalla katseltua vähän uusia maisemia.

Perillä oli tyhjä järvenranta (myöhäinen kellonaika ja pilvinen sää suosi meitä), joten ei muuta kuin koira ja vene vesille. Vepessähän saa olla kaksi ohjaajaa, joten työnjako on meillä sovittu niin että Simo on veneessä ja minä ohjaan Wattia rannalta.

IMG_2263

Vene laskettiin hiekkarannalla vesille, mutta tästä suunnattiinkin seuraavaksi vähän syrjemmälle.

Aluksi komennettiin Watti veneeseen ja Simo souteli järven selälle päin. Olisiko matkaa ollut noin 35-40 metriä? Soveltuvuuskokeen/alokasluokan liikkeitä on siis neljä: uinti (veneestä hypäten) 50m, veneen nouto köydestä hinaten 30m, hukkuvan pelastaminen 30m ja esineen vienti veneelle 30m. Ensimmäinen liike tuskin tulee tuottamaan mitään ongelmia, sen verran hyvällä innolla Watti käskyn kuultuaan roiskaisi veteen ja ui reippaasti luokseni rantaan.

Uimamaisteri Watti

Uimamaisteri Watti

Loppuaika treenailtiin sitten veneenhakua. Watistä huomasi, että tykkää todella tästä touhusta. Rannalla ei olisi millään viitsinyt odottaa käskyä lähteä uimaan veneelle köyttä hakemaan. Itse veneen hakeminen siis sujui varsin mallikkaasti. Pieniä ongelmia yllättäen tuotti se, että kun Watin jalat koskevat pohjaan, se jostain syystä tiputtaa mielellään köyden pois suustaan jos siihen tuolloin kohdistuu yhtään vetoa (uidessa veto ei näytä haittaavan). Niinpä harjoiteltiin hetken aikaa ihan vain köyden luovutusta minulle. Huomattiin myös, että oltiin tehty vähän tyhmästi ja hankittu tummansininen kelluva köysi. Nimittäin nyt kun Watti sen tiputti veteen, ei se enää nähnyt köyttä eikä siis löytänyt sitä, vaan sen joutui ojentamaan sille aina suuhun uudelleen. Köysi menee siis nyt vaihtoon, jotta alkutreenit sujuvat helpommin. Myöhemmin tuskin Watti enää tiputtelee sitä, jolloin värikään ei ole ongelma, ihminenhän ojentaa köyden pään koiralle veneestä.

Watti hinaa venettä rantaan

Watti hinaa venettä rantaan (tässä kuvassa vielä vanha valkoinen kellumaton köysi).

Watti työskenteli todella reippaasti, eikä sitä kyllä tarvinnut houkutella hommiin. Uiminen on sille todella luontaista eikä se arastele vettä tai veneestä hyppäämistä. Myös nouto vedestä käy hyvin (luovutusta lukuunottamatta), joten eiköhän tästä jotain saada aikaiseksi :). Täytyy nyt ennen seuraavia vesitreenejä harjoitella kuivalla maalla tuota köyden luovutusta, kun se ei selvästikään ole (ainakaan vedessä) Watin mielestä yhtään sama asia kuin noutokapulan luovutus! Kivaa tässä hommassa on erityisesti se, kun näkee miten paljon koira nauttii lajista… Jos tuo aksa ei nyt olekaan ihan Watin ominta puuhaa, niin tämä voisi kyllä olla.

Vepetreenailun jälkeen otettiin turistikoirat mukaan polskuttelemaan. Syrjemmällä löytyi todella kiva kohta, mistä koirat pääsivät hyvin veteen ja pohja oli edelleen hiekkaa.

IMG_2268

Heittelin Savulle muutaman kerran keppiä jota se haki innoissaan. Jännityksellä seurasin, mitä Viima sanoo vedestä, sekun ei koskaan ennen ole käynyt missään paikassa jossa pääsisi uimaan. Vaan niinpä tuo meni hyvin lyhyen ihmettelyn jälkeen heti kahlailemaan veteen kuin vanha tekijä! Ja mikä hauskinta: Savun uidessa heitetyn kepin perään Viima lähti vähän kuin vahingossa mukaan ja niinpä vain ui varsin hyvällä tekniikalla lenkin Savun perässä… Eikä jäänyt viimeiseksi uintilenkiksi, vaan huomattuaan että sujuuhan tämä homma, Viima polskutteli innolla muiden perässä useaan otteeseen, eikä sillä ollut mikään kiire pois vedestä :).

Äiti kato mää uin ihan ite!

Äiti kato mää uin ihan ite!

IMG_2286

Vesikoira.

Viima siis oli veden suhteen rohkeampi kuin äitinsä, joka ensimmäisellä rantareissullaan kyhjötti surkeana hylkeenpoikasena pyyhkeen päällä ja märisi muiden koirien perään niiden uidessa… Varsin nopeasti Savukin onneksi oppi, että vedessä läträäminen on K-I-V-A-A, ja nykyään se onkin varsin innokas uimari.

Tempon pääkopan sisään olisi joskus kiva nähdä. Nytkin kummasteltiin Simon kanssa sitä, että aluksi se ei millään suostunut edes tassujaan kastelemaan, vaan tyytyi syöksähtelemään rannalla muiden koirien uidessa keppien perässä. Vaan kun tiesin, että se on hyvä uimari, niin ilkeänä emäntänä nostin sen touhua seurattuani veteen. Siinäkin yhteydessä se pisti varsinaisen shown pystyyn, ja yritti kyllä viimeiseen saakka välttää hyi-märkää-yäk! Mutta odotas vain, kun se kerran sai jalkansa veteen. Sen jälkeen sitä ei meinannut saada enää järvestä pois. Se kävi itsekseen (tyypilliseen tapaansa) uimassa uiseita lenkkejä vaikkei edes keppiä heitetty, ja oli aina pisimmällä koirista vedessä, seisoskellen siellä kaulaa myöten ihan tyytyväisenä odottaen, että muutkin koirat tulisivat uimaan. Selvästi sillä oli kivaa ja vesi ei – enää – haitannut sitä yhtään. Pöhkö piski! :)

Tempolle tuntuu olevan luonteenomaista se, että se ei missään nimessä halua tehdä mitään mistä ei ole aivan satavarma (toisin kuin Watti, Savu ja Lilli joille riittää se, että emäntä kertoo asian olevan ok), vaan sotii kynsin ja hampain asiaa vastaan. Mutta kun se sitten huomaa että joku juttu on ihan hyvä homma, se ei ole moksiskaan ja puuhaa innolla mukana. Muistelen esimerkiksi, että pentuna sen kanssa käytiin aikamoiset keskustelut mm. kynsienleikkuusta – josta ei koskaan ennen kenenkään muun koiran kanssa ole meillä tarvinnut inttää! Muut koirat meillä tukeutuu huomattavasti enemmän ihmisen arviokykyyn vieraissa tai epäilyttävissä tilanteissa, ja jos oma ihminen on ok, niin silloin myös epäilyttävä asia on ok. Tempo käyttää melkein vain ja ainoastaan omaa harkintakykyään, ja toisinaan sen kanssa onkin ehkä hieman vaivalloista opetella uusia asioita, joista muut koiramme eivät vetäisi samanlaisia pultteja…

Koirilla oli hauskaa!

Koirilla oli hauskaa!

IMG_2292

Tytär ja äiti, samanlaisia vesipetoja molemmat.

Tytär ja äiti, samanlaisia vesipetoja molemmat.

Koirilla oli hauskaa, ja niin oli myös meillä ihmisillä! Toivotaan, että säät pysyisivät lopun kesää yhtä suosiollisina, ja päästäisiin taas pian vaikka mökille vepeilemään :).

PS. Niin kiva paikka tuntui tuo syrjäinen ranta olevan, että Simo jätti sitten treenien päätteeksi airot odottelemaan hiekalle. Niinpä ajeltiin samana yönä järvelle vielä uudemman kerran, joskin tuolloin ilman koiria…