Aksatauko ja blogihiljaisuus

Meidän laumalla on ollut tauko agilitystä jo marraskuusta lähtien ja samalla blogin päivitykset ovat jääneet tyystin tauolle. Syy molempiin on sama:

Tätä uutista en ole uskaltanut jakaa missään somessa ennen kulunutta viikkoa. On pelottanut niin kauheasti, että vielä jotain menee pieleen. Nyt viedään jo pikkuhiljaa viimeisiä viikkoja ja odotellaan sitä, millainen tyyppi sieltä tupsahtaa tähän perheeseen uudeksi aksaharrastajaksi!

Ihan alussa vaivasi pahoinvointi niin hirveästi, että jouduin tippaankin muutamaan otteeseen. Kaikki vähäinenkin fyysinen rasitus pahensi oloa ja joulun alla oli pakko luovuttaa. Ilmoitin seuralle, että jään tauolle kouluttajan hommista ja omien koirien aksat tosiaan olivat siinä vaiheessa jo loppuneet. Kun pahoinvointi alkoi lopulta väistyä astuivat tilalle liitoskivut ja supistelut joten tauko jatkuu edelleen.

Hyvin pienimuotoista olohuonetreeniä olemme sentään päässeet tekemään koirien kanssa, kun Simo ystävällisesti auttoi kantamaan puomin ylösmenon olohuoneeseen kuukausi sitten. 2on2offia kun on helppo treenata ollen itse paikoillaan ja koiran tehdessä kaiken työn… Onneksi on ihana mies joka ei valita agilityesteistä olohuoneessa!

Koska talomme sijaitsee harjulla, ovat sääolosuhteet täällä varsin erilaiset kuin vaikka kymmenen kilometrin päässä Riihimäellä. Harju saa aikaan mm. runsaita lumisateita ja molempina täällä asuttuina talvina olemmekin huomanneet, että sitä lunta todella on ja paljon. Lumi myös sulaa täältä hitaammin kuin läheisestä Hikiän kylästä. Viime viikot ovat onneksi olleet säiden puolesta armeliaat ja lumikasat pihasta ovat vajuneet vauhdilla. Edelleen kuitenkin puoli pihaa on hangen alla. Kentästäkin pilkottaa vasta pieni sula kaistale jonne aamuaurinko parhaiten paistaa. Näin ollen koiraparat joutuvat edelleen odottamaan esteille pääsyä. Savu-raukka menee todella usein toiveikkaana A:n harjalle tai keinulle istuskelemaan! Hauskaa kyllä huomata, miten tärkeää agility noille on!

2×2-kepit sentään mahtuvat sille pienelle sulaneelle kaistaleelle ja ne otettiin Patun kanssa käyttöön viime viikolla. Patullahan jäi viime syksynä kepit siihen vaiheeseen, että kahdella portilla (neljällä kepillä siis) pujottelun alkeet sujuivat hyvin. Vaikka koko talvena ei oltu päästy minun vointini vuoksi treenaamaan niin jotain työstöä oli pikkusheltti tehnyt pääkopassa sinä aikana! Homma sujui niin hyvin, että nakkasin lähes suoraan kolmannen portin perään eikä ollut mitään ongelmia. Nyt siis pujottelu kuudella kepillä sujuu varsin hienosti ja täytyy alkaa vahvistamaan erilaisia sisäänmenokulmia sekä ottaa mukaan hypyn kautta pujotteluun lähettäminen. Eiköhän me saada kesään mennessä kepit kisavalmiiksi! Itse toivon kovasti, että olisin edes loppukesästä juoksukunnossa ja pääsisin takaisin kisakentille. Saa nähdä, ehdinkö KLAG:iin mennessä…

Patu kävi myös noin kuukausi sitten leikkauksessa. Hieman yli vuosi sittenhän sillä murtui vasen etujalka metsässä tapaturmaisesti ja se leikattiin + levytettiin. Paraneminen meni todella hyvin ja nytkin kuvissa murtumakohta oli todella siisti ja hyvään asentoon luutunut. Viimeisimmässä leikkauksessa siis poistettiin (muistaakseni) kahdeksan ruuvia joilla levy oli kiinni, jotta oma luu pääsee muodostumaan mahdollisimman vahvaksi eikä kehity osteolyysiä = luuaineksen hajoamista. Levy oli kasvanut jo osittain oman luun sisään ja se jätettiin ortopedin päätöksestä paikoilleen eikä haittaa mitään. Pikemminkin se vahvistaa edelleen jalkaa ja estää uuden murtuman syntymisen. Leikkaus oli mennyt ongelmitta ja Patu toipui nopeasti.

Tällaista siis täällä kuluneena talvena. Jatkossa ajattelin päivitellä blogiin myös muuta kuin koira-aiheista sisältöä, mm. talomme remontista, askarteluistani, perhe-elämästä ym. Sivujen ulkoasuakin pitäisi päivitellä jahka Simo sinne saakka ehtii, nyt ammatinvaihtoon liittyen hänellä on aika ollut kortilla. Toivottavasti kesällä viimeistään sitten.

Suunnitelmien kariutuminen

Heräsin aamulla ikäviin uutisiin. Nemon veljellä on ollut eilen epilepsiakohtaus ensimmäistä kertaa elämässään. Niinpä tämä tarkoittaa tietysti sitä, että kaikki Savun ja Nemon pentusuunnitelmat kariutuvat kokonaan :(. Todella surullinen fiilis. Olin odottanut niin kovasti saavani Viiman siskon itselleni, olen tuosta kakarasta tykännyt niin kovin ja Nemo on ihana… No, eipä tässä elämässä aina kaikki mene suunnitelmien mukaisesti.

Viime aikoina on epilepsiauutisia kuullut bordercollieilla useammallakin taholla. Harmi, jos siitä on leviämässä rotuun uusi ongelman kun nyt pitää pelätä jo ocd:täkin.

Savun suvussa ei minulla ole tiedossa epilepsiaoireita, joten jää vielä harkittavaksi etsinkö toisen uroksen tilalle vai mitä. Juuri nyt en osaa vielä sanoa, vähän tyhjä olo.

 

Silmät terveet ja muuta elämää

Näköjään unohtunut tänne bloginkin puolelle päivittää asiasta. Savu siis kävi muutama viikko sitten silmätarkissa ja edelleen silmät täysin priimaa. Nemon silmäpeilaus on myös voimassa ja kunnossa. Siispä odotellaan juoksuja. Näyttää tosin siltä, että juoksut tulevat tänä keväänä aiempaa myöhemmin. Liekö vaikuttaa lauman johtajanartun Watin viime kesäinen sterilointi, yleensä muut koirat ovat aloittaneet juoksunsa sen jälkeen. Kesäpennut olisivat kyllä aika jees…

MK256971

MK256901

Pentusuunnitelmien lisäksi meidän laumaan kuuluu muutenkin uusia tuulia. Valmistun nyt keväällä koulusta ja olen saanut työpaikan ensi syksystä alkaen Etelä-Suomesta. Simonkin työt ovat näillä näkymin edelleen Helsinki-Vantaalla joten tämä lauma pakkailee kimpsunsa ja kampsunsa viimeistään kesällä ja suuntaa nokan kohti Uudenmaan ja Päijät-Hämeen huudeja.

Tätä silmällä pitäen nykyinen talo on nyt kokonaan remontin alla, jospa menisi sitten kaupaksi kohtuullisessa ajassa. Kylpyhuone ja sauna jo valmiit, olkkari ja käytävä odottavat viimeisiä listoja, uusi keittiö on lähes paikoillaan. Hyvältä näyttää! Kova ikävä jää kyllä näitä lenkkimaastoja, parhaimmat minkä äärellä olen tähän kolmenkympin ikään mennessä koskaan asunut… Hankala uskoa, että tulemme etelästä löytämään vastaavaa paikkaa, jossa kotipihasta pääsisi kymmeniä ja kymmeniä kilometrejä talsimaan hiekkateitä mäntykankaille ja mustikat löytyy käytännössä kotipihasta. Vaan ei auta kuin laittaa hakuvahtia etuoveen ja toivoa parasta. Sen verran jo Simon kanssa neuvoteltiin, että agilitykentän (tai -hallin, sic!) paikka on pihasta löydyttävä! Täytyyhän jossain pystyä jatkossa järjestämään kasvateille aksaleiritystä :).

MK256917

Geenistestien tulokset ja pentusuunnitelmia

Lyhyestä virsi kaunis: sähköpostiin tipahti viikko sitten iloisia uutisia – sekä Savu että sulhasensa Nemo ovat CEA:n ja NCL:n suhteen vapaita (N/N). Hieno homma! Tämä meinaa myös sitä, että kyseisen yhdistelmän jälkikasvu on samoin täysin terveitä kyseisten sairausten osalta eivätkä myöskään voi kantaa kyseisiä geenimutaatioita.

Näiden testitulosten myötä on mukava paljastaa tänne blogiinkin tulevia pentusuunnitelmia: pitkällisen harkinnan jälkeen Savun ja Nemon yhdistelmä on päätetty kertaalleen uusia vaakakupin kallistuessa reippaasti plussan puolelle :). Savu on menossa silmätarkkiin ja astutus on tarkoitus toteuttaa heti seuraavista juoksuista nyt kevättalvella (todennäköisesti tammi-helmikuulla).

Yhdistelmän mahdollisia hyviä ja huonoja puolia punnittiin pitkään ja päädyttiin sen olevan uusimisen arvoinen. Lopullisen sysäyksen antoi Viiman syksyinen tapaturmainen loukkaantuminen. Sen kanssa kun aksaaminen ja ylipäätään elämä on aivan supermahtavaa ja se tuntuu sopivan sekä lajiin että minulle kuin hansikas käteen. Jalkavamman jälkeen tulevaisuus aksakentillä on epävarma, tuleva kevät näyttänee miten käy. Savun ja Kirin luonnetestien tulokset antoivat lisäpontta yhdistelmän tervepäisyydelle (josta ei kyllä aiemminkaan ollut epäilystä). Haluan siis täysin itsekkäästi itselleni Viiman pikkusisaruksen kasvamaan aksakaveriksi. Lisäksi tulen todennäköisesti sijoittamaan yhdistelmästä ainakin yhden nartun mikäli sopiva sijoituskoti löytyy.

Toivottavasti tuleva pentue olisi yhtä aksaverinen, atleettinen ja täysipäinen kuin isommat sisaruksensa!

Koska tuoreempaa kuvaa ei ole ja tekstiin on kiva saada edes jotain kuvitusta mennään nyt tällä vanhalla fotolla :).

Koska tuoreempaa kuvaa ei ole ja tekstiin on kiva saada edes jotain kuvitusta mennään nyt tällä vanhalla, kertaalleen jo julkaistulla fotolla :).

Ps. Lisätietoa yhdistelmästä ja mahdolliset pentukyselyt alkuun säpolla.

Potilas

Kahden ja puolen kuukauden ajan meillä on perehdytty haavanhoidon saloihin oikein urakalla. Viimalle kävi nimittäin syksyllä oikein paha onnettomuus metsälenkillä. Tapansa mukaan se kiisi pää kolmantena jalkana pitkin metikköä jossa normaalisti on varsin turvallista juosta. Vaan sitäpä ei tiedetty, että nyt oli tehty metsänhoidollisia töitä joiden jäljiltä maasta tökötti pystyssä oksia ja karahkoita. Sellaiseen viistossa olevaan oksanhankaan Viima sitten osui ja lujaa. Itse en ollut tuolla lenkillä mukana enkä siis tiedä aivan täyttä tilannekuvaa, mutta Simon mukaan verta oli tullut reippaasti ja koko koira aivan täysin kolmijalkainen, kipeä. Koira kantoon kainaloon ja muut koirat äkkiä kotiin, Viima auton takaluukkuun ja kaasu pohjassa lähimpään eläinlääkäriin.

img_4013_20161008

Haava oli paha; kyynärnivelen seudussa, yltäen todella syvälle lihasten väliin niveleen saakka, vain millien päässä siitä, että iso valtimo olisi ratkennut. Koira unessa eläinlääkäri oli siivonnut moska pois haavasta ja kursinut Viimaa kokoon miltei kolmisen tuntia. Verenvuoto saatiin tyrehtymään, haava dreenin kanssa kohtuulliseksi ja antibiootit päälle.

img_4020_20161008

img_4032_20161008

Valitettavasti ihan näin helpolla ei selvitty. Infektoitunut ja likainen haava umpeutuu huonosti ja vaikka haavan reunat menisivätkin yhteen voi sisälle jäädä absessi täynnä märkää. Viikon kuluttua ell-käynnistä haava räpsähti auki. Kudokset haavan reunoissa kertakaikkiaan liian huonokuntoiset sulkeutumaan. Eipä muuta kuin uudelleen kaupungin eläinlääkärivastaanotolle. Tällä reissulla napattiin loputkin tikit pois ja todettiin, että ainoa vaihtoehto on hoitaa haava avoimena.

img_4106_20161014

img_4121_20161017

Siispä haavanhoitoa on harrastettu tässä taloudessa päivittäin tähän saakka. Loppu hyvin, kaikki hyvin: vaikka alkuun koko tilanne oli tosi pahan oloinen ja luulimme Viiman agilityuran olevan finito, parani haava lopulta täysin! Harmillisesti ihan tuoretta kuvaa ei ole, mutta tällä hetkellä jalassa on muistona pienehkö noin 3 cm pituinen kapea arpi. Kyllä luonto on ihmeellinen ja korjaa kaikenlaista…

img_4142_20161022

img_4431_20161128

Koska koirien haavojen hoidosta ei aivan kauheasti löydy ajantasaista informaatiota ainakaan netistä, hoidin Viimaa samoin kuin olisin hoitanut omia ihmispotilaitani. Jaan tässä nyt hyväksi todetut vinkit siltä varalta, että joku joskus sattuisi hyötymään niistä.

  • Avoimena hoidettava haava paranee ensin pohjalta ylöspäin kasvaen granulaatiokudosta, sen jälkeen pinnalle tulee arpikudosta joka kypsyy muutamissa viikoissa vetäytyen kasaan ja samalla kutistaen haavan pinta-alaa, vetäen haavan reunoja suppuun. Lopullinen arpikudoksen kypsyminen vie aikaa ainakin kuukausia ennekuin vetolujuus on hyvä.
  • Jotta granulaatiokudosta voi muodostua on haavassa oltava otolliset olosuhteet: ei bakteereita, riittävä kosteus ja lämpötila.
  • (Antibioottien lisäksi) bakteeribiofilmin muodostumista haavan pinnalle voi estää useammilla tavoilla. Eläimillä on yleisessä käytössä Vetramil-hunajavoide. Me päädyimme käyttämään apteekista ihmispuolelta saatavaa Prontosan-haavageeliä koska siitä minulla on töiden puolesta hyviä kokemuksia. Se on myös kohtuullisen hintaista verrattuna Vetramiliin ja auttaa pitämään haavan kosteana.
  • Jotta geeli pysyisi haavassa ja siis pinta kosteana (mutta ei hautovana) laitettiin päälle ensin Mepilex lite -haavasidosta pala. Ostimme isomman palan ja leikkasimme aina saksilla sopivan kokoisen kappaleen, näin se tuli vähän edullisemmaksi.
  • Mepilexin päälle laitettiin Opsite Flexigrid -kalvoa joka kiinnitti sidoksen. Nämä on suunniteltu ihmisen iholle, joten turkkii tarttuvuus oli vähän huono. Niinpä teippasimme yleensä Leukofix-teipillä reunat turkkiin.
  • Jos haava erittää runsaasti ja on katteinen (=kellertävää moskaa pinnalla), on päivittäinen (tai jopa aamuin illoin) tapahtuva suihkuttelu puhtaalla vedellä sidosten vaihdon yhteydessä hyväksi. Siistissä, erittämättömässä (vähän vaaleanpunertavaa kirkasta kudosnestettä voi tulla) haavassa voi samoja sidoksia pitää jopa 2-3 päivää kerrallaan ja tällä samalla välillä suihkuttelut.
  • Haavan sulkeuduttua on syytä pitää ainakin metsälenkeillä/harrastuksissa vielä jonkin aikaa kuivaa sidosta päällä suojaamassa arpea kunnes se saa vetolujuutensa.
  • Ja tietysti mikäli haavan reunat punoittavat reilusti, eritys on runsasta, koira kuumeilee tai yleisvointi laskee on syytä pikimmiten käydä eläinlääkärissä näytillä.

img_4184_20161029

Toivottavasti näistä olisi jollekulle hyötyä. Me iloitsemme kovasti Viiman parantumisesta ja sekä koira että emäntä odottavat tammikuuta jolloin päästään todennäköisesti palailemaan takaisin aksakentille!