Leivonmäen kansallispuisto

Olen yrittänyt muistaa kirjoitella hyväksi havaituista ulkoilu- ja leiriytymispaikoista tänne blogiin, ne kun näyttävät olevan varsin luettuja tekstejä (hyvä, jos joku hyötyy!). Leivonmäen kansallispuistosta kirjoittelin jo aikaa sitten raporttia mutta muutto ja remontti viivyttivät julkaisemista. Joka tapauksessa toukokuussa oltiin talonostoreissulla Etelä-Suomessa ja matkalla kaivattiin taukoa ajosta jolloin päädyttiin hienojen reittien äärelle Keski-Suomeen…

***

Ajomatka Oulusta Helsinkiin on tuskaisen pitkä köröttää yhtä soittoa. Koiratkin kaipasivat Jyväskylän jälkeen jo jotain tauon tynkää ja ulkoilua. Siispä hyväksi havaittu luontoon.fi auki tabletista ja selailemaan karttaa Keski-Suomen retkikohteista. Leivonmäen kansallispuisto Joutsassa vaikutti kuvauksen perusteella oikein lupaavalta: useita eri reittivaihtoehtoja, poikkeama nelostieltä ei järin suuri, nuotiopaikat ja vessat käytettävissä. Niinpä tehtiin puolen päivän pysähdys Leivonmäkeen.

Leivonmäessä on kaksi eri pysäköintialuetta, Selänpohja ja Kirveslampi, joilta lähtee reittejä. Näiden etäisyys lienee joitakin kilometrejä, joten paikkaa on helppo vaihtaa jos haluttaakin toiselle reitille. Ilmeisesti pysäköintialueiden välillä kulkee myös yhdysreitti(?). Lisäksi on Koskikaran koulu (hieman kauempana) sekä Harjunlahden uimaranta joista pääsee reiteille. Nelostien varresta Leivonmäen taajaman kohdalta käännytään kohti kansallispuistoa, matkaa reittien alkuun taisi tulla vajaa 15 km. Tie oli lähes perille saakka ihan hyväkuntoista asvalttia, viimeinen kilometri huollettua ja hyvää soratietä.

Tällä kertaa valitsimme pysähdyspaikaksi Selänpohjan pysäköintialueen josta lähti useampi merkitty reitti. Kaikki kuulostivat houkuttelevilta ja summassa valitsimme Harjunkierroksen rengasreitin, 4,5 km olisi juuri sopiva leppoisalle kävelytahdille ja makkaranpaistotauollekin olisi aikaa. Pysäköintialue oli hyvän kokoinen ja sieltä löytyi infotaulu sekä huussit. Reitit lähtivät heti sen kupeesta. Meidän kanssamme paikalla oli muutama muu auto huolimatta toukokuisesta arkipäivän aamusta  joten paikka taitaa olla tykätty.

Toukokuun säät hellivät ja t-paidalla pärjäsi oikein loistavasti. Hyttysiäkään ei näkynyt joten mikäs sen somempaa! Harjun kierros oli nimensä mukainen esitellen hienoa mäntyharjumaisemaa alkunmatkan ja metsälampia sekä järviä loppumatkan. Polku oli helppokulkuinen ja hyvin merkitty, eksymisen vaaraa ei tuntunut olevan. Loppupäässä reittiä oli järven rannalla hieno lepopaikka laavuineen ja nuotiopaikkoineen, myös huussit löytyivät. Siellä paisteltiinkin makkarat ja ihailtiin tyventä järveä kevätauringossa.

Kansallispuistossa koirien tulee kulkea aina kytkettynä joten se koirallisille vierailijoille huomiona. Mikäli tämä ei tuota ongelmaa, on Leivonmäki tutustumisen arvoinen paikka. Polut olivat hyväkuntoiset ja sopivat levyiset. Tämän lauman koirat ovat tottuneet kulkemaan jonossa hihnan päässä kansallispuistojen reiteillä joten ei ongelmaa. Punkkeja ei löytynyt koirista yhden yhtä retken jälkeen ja käärmeitä ei nähty lainkaan = hyvä kohde koirien kanssa. Ensi kerralla taidamme tehdä Leivonmäkeen yhden yön reissun jolloin päästään koluamaan samalla visiitillä kaksi eri reittiä. Parkkipaikka on sen verran suojassa omassa rauhassa, että siellä uskaltanee karavaanarit maijoittua puskaparkissa turvallisin mielin :).

Stumpyt testissä

Armeijan vanhoilla metsäsuksilla on tullut hiihdeltyä nyt pari talvea.  Ne ovat ihan kohtuullisen hyvät siihen hommaan, mutta en ole ollut tyytyväinen siteeseen, joka päästää kantapään lipsumaan pois sukselta jolloin nilkka nuljuu ikävästi.


Sain äidiltäni lainaan testattavaksi Stumpyt, jotka ovat jonkinlaiset metsäsuksen ja lumikengän välimuoto. Ne ovat lyhyemmät ja leveämmät kuin metsäsukset ja niissä on poikittainen raidoitus pohjassa jalan kohdalla antamassa pitoa. Äiti käyttää Stumpyjä lähinnä tunturissa umpihangessa menoon, me kävimme testilenkin metsässä Oulun korkeudella.

 


Lyhyestä virsi kaunis, Stumpyjen plussat ja miinukset:

  • + Todella hyvät ja tukevat siteet (toinen kengän kärjen yli, toinen nilkassa), nopeat laittaa jalkaan, eivät irtoilleet kesken lenkin.
  • + Syvässäkin umpihangessa meno tuntui kohtuullisen helpolta, kantoivat hyvin.
  • + Tiheässä metsässä kääntyivät pituutensa (lyhyytensä) vuoksi helposti.
  • + Loivaa ylämäkeä pystyi hiihtämään suoraan pohjan urien antaman pidon ansiosta.
  • + Kompaktit ja kevyet joten helppo pakata auton takakonttiin.
  • – Ei pitoa sivusuunnassa, hankala epätasaisella alustalla. Jäisellä alustalla lipsuivat todella paljon.
  • – Todella kova meteli (sic!) mennessä yhtään jäisellä hangella tai moottorikelkan uralla johtuen pohjan urista. Kaipasin kuulosuojaimia. Umpihangessa ei tätä ongelmaa ollut.
  • – Suksiin verrattuna hitaampaa meno, ei voi hiihtää varsinaisesti vaan eteneminen oli kävelytahtia.


Stumpyt eivät varsinaisesti osoittautuneet maastosuksien vaihtoehdoksi. Luulisin, että lähinnä ovat vaihtoehto lumikengille. Lumikenkään verrattuna Stumpyilla ei tarvitse joka askeleella nostaa jalkaa maasta vaan sitä voi liu’uttaa lumen pinnalla jolloin homma on todennäköisesti kevyempää.


Syvässä umpihangessa esim. tunturissa ne ovat varmasti hyvät, ainakin tämän testailun perusteella voisin ne sellaiseen käyttöön ostaa. Etelämmässä Suomessa lunta ei kuitenkaan niin paljon ole ja matalassa jäisessä hangessa meno on mielestäni suksilla helpompaa, etenkin jos meno ei ole kovin mutkaista eli ei tarvitse väistellä puita jatkuvasti.
Kokeilun perusteella en taida nyt hankkia Stumpyjä sillä syvissä hangissa meno on sen verran vähäistä. Aion hankkia sen sijaan kunnolliset tukevat siteet suksiini, nyt ne ovat lirut yksittäiset remmit. Mikäli jatkossa karavaanimme suuntaa Lappin/Kainuun ym. maisemiin tiuhempaan harkitaan asiaa uudelleen :).

Me ei pelätä ääniä!

Tänään käytiin tuttuun tapaan lenkkeilemässä kodin lähellä hiekkakangasmaastoissa. Kotiinpäin tullessa sattui hyvä juttu kun sopivasti hiekkakuopalle samaan aikaan saapui savikiekkojen ampujia haulikon(?) kanssa. Olinkin juuri ajatellut, että olisi kiva viedä Viima ja Lilli MH-kuvaukseen tai luonnetestiin, että näkisi miten reagoivat ampumiseen. Arvasin kyllä jo etukäteen, että lunkisti ottavat eikä pitäisi olla mikään ongelma kummankaan kohdalla.

Näinhän se menikin, molemmat bortsut, Watti ja Lilli kyllä noteerasivat laukaukset juuri sen verran, että kuuntelevat mistä suunnasta ääni tulee mutta muuta reaktiota ei sitten ilmennyt. Tempo-parka sen sijaan meni ihan paniikkiin. Onneksi oli hihna mukana johon se ehdittiin ottaa kiinni ennenkuin se olisi kadonnut horisonttiin. Raukka laittoi hännän koipien väliin ja tärisi aivan hervottomasti, joten Simo lähtikin sitten suorilta viemään Tempoa kotiin. Tiedettiinhän me jo etukäteen, että Tempo on erittäin ääniarka, mutta tuo reaktio meni aivan yli. Jännittävissä tilanteissa jossain vaiheessa siihen ei vain enää saa mitään kontaktia eikä se hae lainkaan turvaa ihmisestä, menee vain täysin lukkoon. Vaikkei Tempo nyt kauaa joutunut laukauksia kuuntelemaan, oli se heti kotona hakeutunut makuuhuoneen sängyn alle piiloon. Reppana :(.

Jäin itse vielä hetkeksi bortsujen ja Lillin kanssa kuopalle jotta sain tallennettua videolle noiden reagoimista. Videon ajaksi nuo on pyydetty paikoilleen jotta sain videon kuvattua, ei kuitenkaan paikkamakuuseen tai käskyn alle. Muutoin heiluivat ihan vapaina touhuamassa mitä halusivat ja yhtä paljon tai siis vähän reagoivat silloinkin. Laukaukset olivat himpan verran kovempia kuin Savun luonnetestissä, videolla ääni ehkä vähän kärsii. Kunnon pamaukset oli kyseessä kuitenkin, etäisyyttä haulikkoon noin 40-50 metriä. Reaktiot näkyy kohdassa 0:11, muutoinkin lyhyt video.

On se kiva omistaa täyspäisiä ja rohkeita koiria!

Viime aikojen meininkiä

Meillä on nyt Simon kanssa yhtä aikaa jopa puolentoista viikon vapaat, aivan huippua! Koko alkukesä ollaan läpsystä vaihdettu koirien vahtivuoroa molempien ollessa reissutöissä. Pikaiset tervehdyshalit ovella ja moikkamoi, viikon päästä taas nähdään. Ihan /c:stä etten sanoisi. Never again. Onneksi seuraava työvuoroputkeni alkaa vasta ensi viikon perjantaina, siihen asti saa ladata akkuja rauhassa kotoillen. Töissä on ollut aika todella hektistä ja raskaita päiviä viime vuorot. Vaikka olen ollut jo tiistaista asti vapaalla, niin viime yönäkin heräsin hiki otsalla siihen, että olin muka unohtanut tehdä yhden todella tärkeä jutun töissä (mikä ei siis pitänyt paikkaansa). Stressiä pukkaa siis. Nämä vapaat on tarkoitus viettää ihan kotona löhöillen, aksaillen, hevostellen, ilmaillen. Sen jälkeen molemmilla taas muutaman viikon työputki ja toinen yhteinen lomaviikko jolloin käydään varmaan jossain reissunkin päällä mikäli saadaan aikaiseksi.

Sunnuntai-iltana olin työvuoron jälkeen kotona vähän ennen puoltayötä. Keskikesän aurinko ilahdutti ja sää oli selkeä ja leppeä. Niinpä ei annettu pikkutuntien haitata vaan pakattiin koirat autoon ja hurautettiin Mourunkijärvelle lenkille. Ihanat metsäpolut ja koirien lempiranta! Ainoa, mistä vähän tunnelmalle miinusta oli jäätävä määrä hyttysiä. No tätä se täällä pohjoisessa on. Koirilla oli kivaa!

IMG_3918

IMG_3911

Tiistaina Watti-parka kiikutettiin sitten Kaakkuriin Oulun eläinklinikalle. Reppana oli ihan innolla lähdössä mukaan mutta eipä arvannut etukäteen joutuvansa steriloitavaksi. Tätä Watin leikkausasiaa ollaan hauduteltu jo pidemmän aikaa. Hommahan on se, että mitä enemmän Watille on tullut ikää sen enemmän sille on myös ilmaantunut ”häiriökäytöstä”. Watti on todella epävarma omasta asemastaan lauman (koirista) ylimpänä. Vaikka kukaan muu tässä porukassa ei lainkaan yritä kiipiä järjestyksessä ylöspäin vaan päinvastoin ovat erittäin alistuvia niin sepä ei Wattia rauhoitakaan. Vähän väliä pullistelee muille ja käy tavallaan testaamassa provosoituuko joku noista mukaan. Muutamaan otteeseen ovat jo Tempon kanssa ottaneet yhteen kun Tempo ei huonoilla hermoillaan kestä tuollaista lainkaan. Bortsut ja Lilli ovat ihan lunkeja eivätkä jaksa välittää moisesta touhusta mutta Tempopa ottaa itseensä ja pehmeänä mutta terävänä koirana sitten hyökkäys on sen mielestä paras puolustus. Watin pullistelu on tuntunut lisääntyvän kovasti aina juoksujen aikaan, joten steriloinnin toivotaan auttavan asiaa. Toivotaan parasta…

Unilla.

Unilla.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Watti ei itse tunnu onneksi huomaavan lainkaan käyneensä minkään sortin operaatiossa. Homma olikin ilmeisesti mennyt täysin ongelmitta. Tötteröä pidetään päässä aina kun kukaan ei ole vieressä valvomassa, mutta tuo pölhö ei ole noteerannut haavaa vielä lainkaan. Ilmeisesti kipujakaan ei ole tai ainakin Rimadyl on auttanut hyvin. Ikävintä taitaa Watin mielestä olla parin viikon pakollinen hihnalenkkikuuri. Käyhän se kateeksi kun muut painattavat metsässä villeinä ja vapaina ja itse köpöttää parin metrin lieassa.

Nyt sitten vain seuraillaan muuttuuko käytös ja jos, niin mihin suuntaan. Peukut pystyssä!

Hurraa, sukset saa laittaa taas varastoon!

Kevät etenee hitaanlaisesti mutta onneksi kai kohtalaisen varmasti. Viime päivinä on vuoroin ollut ihanaa auringonpaistetta jolloin hanget sulavat melkein silmissä ja vuoroin pakkasta jolloin maa on jäässä ja taivaalta leijailee lumihiutaleita. Onneksi sentään aurinkoiset päivät ovat olleet voitolla.

Koirien kanssa on päästy lenkkeilemään jo ilman suksia – luksusta! Itsehän inhoan sydämeni pohjasta tarpomista jalkaisin upottavassa hangessa joka lipsuu kengän alla. Tuntuu, kuin rämpisi suossa eikä matka etene. Niinpä miltei kategorisesti kieltäydyn lumiaikaan lenkkeilemästä kävellen. Simo tästä minulle aina toisinaan kitisee mutta kitisköön. Hankeen en lähde uppoamaan, mieluummin muutan vaikka kerrostaloon keskustaan. Muutama vuosi sitten armeijakaupasta hankkimamme iänvanhat (vuosimallia 1981, vanhemmat kuin minä siis!) metsäsukset ovat onneksi pelastaneet parisuhteen estämällä suuremmat kinat ulkoilusta. Niillä eteneminen ei ehkä ole järin kevyttä hommaa ainakaan uppolumessa, mutta voittaa helposti kävelyn!

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

Olen myös pohdiskellut lumikenkien tai Stumpyjen hankkimista, mutta ehkäpä pitäydyn näissä hyviksi havaituissa väleineissä myös ensi talvena. Lumikenkien kanssa joutuu edelleen nostelemaan jalkoja ylöspäin sen sijaan, että niitä liu’uttaisi pitkin hankea eikä se tunnu kovin kätevältä. Äitini hankki Stumpyt Lapin hangille ja kehuu niitä hyviksi peleiksi tunturissa etenemiseen. Kuulemma ovat jotain lumikenkien ja metsäsuksien välimaastosta; jalkaa ei joudu nostamaan askelten välissä mutta ei kuitenkaan löydy sitä samaa liukua kuin pitkillä suksillä. Epätasaisissa maastoissa ovat kai tosi hyvät, mutta täällä meidän tasaisilla menopaikoilla ei ole ehkä tarvetta kuitenkaan niille. Todennäköisesti investoin ennemmin metsäsuksien uusiin siteisiin.

Palataanpa talvesta kevääseen. Meidän kotimmehan sijaitsee keskellä ihania mäntykankaita ison (miltei neliökilometrin laajuisen) hiekkakuopan vieressä. Kuopan takia oikeastaan tämä talo ostettiin aikoinaan, osattiin aavistaa miten mukavia ulkoiluhetkia se meille tulee suomaan. Kuoppa on siitä kiva, että keväisin käärmeaikaan siellä voi lenkkeillä turvallisin mielin eikä myöskään punkkeja tartu kyytiin. Ylipäätään täällä meidän perukoilla noita molempia vihulaisia on hyvin vähän onneksi. Nyt näinä muutamina aurinkoisina viikkoina kuopan pohjoisreuna eli meidän puoleinen reuna on jo mukavasti sulanut auringon paistaessa siihen koko päivän. Niinpä olen saanut jättää suksille hyvästit ja lenkkeillä jo parin ihanan päivän ajan sulalla metsäpolulla. Mikä autuus ja onni! Toivottavasti hyvät kelit jatkuisivat eikä tänä keväänä tulisi takatalvea. Jos tulee, niin menen takaisin talviunille ja herään vasta juhannuksena.

img_20160402_195244.jpg

Todistettavasti sulaa on!