Ratkaisu jälkipulmaan

Kuten jo joskus aiemmin olen maininnut, olemme Simon kanssa ummikkoja pk-lajien suhteen. Oma osaamiseni painottuu aksaan ja tokoon enkä ole ennen Wattia harrastanut muita lajeja lukuunottamatta satunnaisia verijälkiä huvin vuoksi. Watin kanssa ollaankin sitten opeteltu yhdessä sekä jäljen että vesipelastuksen saloja. Emme Simon kanssa ole kumpikaan kovin innostuneita ilmoittautumaan mihinkään säännöllisesti kokoontuvaan treeniryhmään syystä että työaikataulumme ovat kovin vaihtelevat. Onneksi näissä kahdessa lajissa pääsee hyvin näköjään alkuun ilmankin kun on jo taustalla kokemusta koiran kouluttamisesta muutoin.

Vepe on kuin tokoa mutta kentän sijaan liikkeet tehdään vedessä, ei ongelmaa. Jäljestyksen suhteen on saanut vaivata aivosoluja vähän enemmän ettei mentäisi pilaamaan hyvää koiraa. Watti on luonnostaan todella taitava jäljellä – maavainuinen, keskittyy sataprosenttisesti, pyrkii innokkaasti jäljelle ja nauttii hommasta. Alkeisopetus oli siis iisiä. Kun tuli ajankohtaiseksi esineiden ottaminen mukaan, emme oikein tienneet miten ne olisi paras opettaa. Taas kerran netistä löytyi neuvoja joka lähtöön ja jokainen ohje varmaan sopii jollekin koiralle. Pulmana olikin tietää kokemattomana mikä juuri Watille pitäisi valita. Viime syksyn jälkileirillä saatiin hyviä neuvoja (mm. hajustetun kepin vaihto nameihin) joilla päästiin vähän eteenpäin, mutta aivan täysin ei juuri se tapa tuntunut Watille sopivan. Ongelma on nimittäin se, että Watin imu ja into itse jälkeen on todella suurta jolloin namit&kepit ynnä muut ovat aivan sivuseikka; jäljen ajaminen palkitsee paljon enemmän ja Watti tuntui lähinnä hämääntyvän ”turhista” keskeytyksistä. Talvi kuitenkin saapui ja annettiin jäljen jäädä hautumaan pääkoppaan.

Viime aikoina sää on ollut kamala. Edellisten vuosien hangista on saanut vain haaveilla. Metsässä ei ole lunta nimeksikään ja hiekkakuoppa on yhtä luistinrataa. Jotain positiivista tässä kuitenkin – tänään päätettiin ekstempore ottaa lyhyet esineharjoitukset Watille kun kerran metsä on sula. Aamulla tuumimme nimittäin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että parhaiten mahtaa toimia Watin lempilelu. Metsään siis lyhyt, vain 10-30m pitkä suora ja helppo jälki, jonka loppupäässä Watin rakas vihreä narupallo piilotettuna mättään alle niin, ettei sitä näe mutta haistaa. Ajatus oli, että tuo kyseinen lelu on niin iso palkka Watille, että ei varmasti sitä jätä matkan varrelle vaikka jälki imisikin mukaansa, vähintään poimii sen suuhunsa ja jatkaa jäljestämistä.

Niinpä tuumasta toimeen ja minä tallaamaan lyhyitä jälkiä, Watille valjaat päälle ja Simo narun perään. Narupallo piiloon ja Watti janalle. Miltei puolen vuoden tauko hämäsi koiraa, eikä heti nostanut kunnolla jälkeä, mutta muutaman janan ohituksen jälkeen syttyi lamppu pään päälle ja Watti lähti tuttuun tapaan kuin juna raiteilla. Piilomätäs lähestyi ja jännitys tiivistyi narun päässä… Vaan sieltähän se pallo nousi juuri niin kuin oli suunniteltu! Heti kun poimi pallon suuhunsa Simolta jättikehut ja leikkiä pallon kanssa. Uusi samanlainen jälki vähän matkan päässä heti perään ja homma onnistui yhtä hyvin. Lopetettiin siihen jonko jälkeen Watti sai ylpeänä kantaa rakkaan pallonsa kotipihaan saakka. Tähän nyt sitten jatkossa toistoja. Kun ymmärtää, että pallo on jäljellä vaihdetaan sen tilalle muita omia esineitämme, esim. hanska jonka nosto sitten sitten palkataan tuolla kyseisellä narupallolla. Kun tämä onnistuu hyvin, laitetaan kaksi esinettä tiheään jäljelle, joista ensimmäisestä isot kehut muttei palloa. Sen jälkeen usutus takaisin jäljelle josta lyhyen matkan päässä toinen esine mistä narupallo palkaksi. Uskon, että toimii Watilla, katsotaan miten käy :).

Jälkihommien lisäksi käytiin tänään porukalla hihnalenkillä Ainolanpuiston ympäristössä samalla kun hoidimme muita asioita kaupungissa. Kirpeässä pakkassäässä oli kiva tallustella ja koirien nokat kävivät ahkerana läpi tienvarsia. Kotiintullessa porukka oli väsyneempi kuin normaalin hiekkakuopparevittelyn jälkeen. Sen verran harvinaista herkkua nämä hihnalenkkeilyt kaupungissa, että suuri määrä vieraita hajuja imee mehut tehokkaasti. Hyvä päivä!

wp-1451741851115.jpeg

Pakkoloma aksasta

Edellistä päivitystä lukuunottamatta blogissa on vallinnut puolen vuoden ajan hiljaisuus. Huh, kylläpä aika vierähti nopeasti! Kulunut vuosi tai oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet opintojen suhteen todella raskas – tenttejä oli viime keväänä taas miltei joka viikko ja heti viimeistä tenttiä seuraavana arkipäivänä alkoivat kesätyöt. Töissä ei kesällä mennytkään vain se normaali n. 38h/vko vaan jokaikinen päivä venyi ylitöille, välillä tuntikaupalla. Siihen päälle vielä ilta- ja viikonloppulisätyöt ja tästä tytöstä loppuivat mehut. Koirien aksat ovat jääneet siis puoleksi vuodeksi kokonaan pois ja sitäkin ennen olivat vähissä.

Toisaalta tauko aksasta on tainnut tehdä tälle päälopalle hyvää. Ennen ”pakkolomaa” nakutti pääkopassa jokin pärjäämisen pakko ja suorituspaineet. Ei niinkään kilpailu muita vastaan, vaan se omien suoritusten parantaminen. Pitää kerätä nollia, ottaa täydelliset tiet, tehdä huippua rataa, saada kontaktit kuntoon, treenata vaikeita keppikulmia, tavoitella viimeistä sertiä… Tunnistan itsessäni perfektionistin näissä vapaa-ajankin hommissa. Toisinaan olisi varmaan ihan hyvä oppia kuitenkin vähän hellittämään. Hei tämä on harrastus, ei työ. Hei kukaan ei kuole vaikka mokaan radalla tai jos koira leviää kaarteessa väärälle esteelle.

Satuinpa lukemaan tänään hyvän blogipostauksen joka liippasi liiankin läheltä: Agilityburnout Kelpielife-blogissa. ”Ilmassa tuntuu leijuvan useiden harrastajien mielessä, että kaikki pitää tehdä ja pitää suoriutua aina vain paremmin! Kaikki mahdolliset tekniikat pitää osata, hallita ja käyttää. Kaikkien pitää tavoitella parasta mahdollista lopputulosta ja agility tähtää aina huippusuoritukseen! Kisoissakin vain täydellinen nollatulos kelpaa, eikä hylätty rata ole minkään arvoinen.” Kuulostipa tutulta ja kyllä kalikka kalahti. Onko ihmekään, että aksa alkoi jo jossain vaiheessa tuntumaan pakolta ja ihan muulta kuin kivalta/rentouttavalta harrastukselta, kun ajatukset olivat tuon suuntaiset.

Aksapakkoloman aikana olen pohtinut tätä asiaa. Loma on tehnyt hyvää. Työni on sen verran stressaavaa, että en kaipaa elämääni vapaa-ajalle mitään ylimääräisiä pakkoja ja deadlineja, päinvastoin haluan nollata ja unohtaa paineet sekä kiireen. Niinpä on laitettava tavoitteet uusiksi agilitynkin suhteen tulevaisuudelle. Uuden vuoden lupauksina minä lupaan:
1) ottaa rennosti ja ilman suorituspakkoa treenailla koirien kanssa aksaa pitäen hauskaa
2) kisoissa huomata jokaisen pieleenkin menneen radan onnistuneet kohdat
3) suhtautua kisoihin ”tasontarkastuksina” sen sijaan, että aina mentäisiin tavoittelemaan sitä nollaa ja sertiä

Tänään käytiin aksaamassa koko köörillä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Oli aivan huisin hauskaa! Pitää yrittää päästä mahdollisimman pian taas uudelleen ja muistaa jatkossa löysätä vähän pipoa :).

Loppuun vielä muutamia talvisia kuvia muutaman viikon takaa. Vaikka aksaamassa ei ollakaan käyty, muuta on touhuttu rennolla mielellä pitkin vuotta.

talvi2015_2tempo

talvi2015_4lilli

talvi2015_6viima

talvi2015_3savu

talvi2015_5viimajatempo

talvi2015_1watti

Pientä puuhastelua

Mitäs me olemme puuhastelleet viime aikoina vaikka blogissa on ollut hiljaista? No vaikka mitä. Kännykkäkuvia tarjolla, laatu ei valitettavasti päätä huimaa (kun vain saisi sen paremman puhelimen)!

On käyty juoksulenkkeilemässä useampaan otteeseen uusien kamppeiden kanssa. Ovat kyllä osoittautuneet varsin hyviksi ja ihan hintansa arvoisiksi vaikka kassalla kirpaisikin! Vielä pitäisi Tempolle hankkia samat Nonstopin valjaat kuin bortsuilla. Alunperinhän luultiin, ettei Tempo innostuisi vetämään lainkaan vaan jolkottelisi tuttuun tapaansa vierellä hihna löysällä. Ollaan siis käytetty sillä ihan tavallisia valjaita, mutta nyt pari viime lenkkiä on vetämistäkin jo Watin rinnalla ollut, valjaat siis hankintalistalle. Manmatin vetovyöt on olleet hyvät. Taidettiin Simon kanssa säätää vyöt aiemmin aavistuksen liian ylös ja veto kohdistui väärin. Viime lenkillä kuitenkin säädettiin vöitä paremmin – niiden täytyy olla todella alhaalla, melkeinpä ihan pakaroiden päällä jotta veto kohdistuu todella lantion luihin eikä ristiselkään. Homma tuntui heti kätevämmältä ja olikin hyvä lenkki. Minulla oli välissä myös selkä hetken aikaa hieman kipeänä, jolloin laitoin alaremmin kulkemaan ihan löysänä sivusta ja nostanut vyön aivan  vyötärölle. Toimi niinkin! Vyö on mukavan tukeva ja napakka, vedon aiheuttama paine ei kohdistu liian kapealle alalle.

vetohommissataas

Ollaan myös käyty koirien kanssa ihmisten ilmoilla, ts. Kempeleen kylillä pyörimässä. Lenkkeiltiin viikon alussa isäni kanssa juosten koirien kanssa pitkin Sarkkirantaa ja kirkonkylää. Harmi vain, että lenkin terveysvaikutus taisi olla pyöreä nolla, juostiin siis pizzeriaan ja käveltiin takaisin, haha! No koirat olivat tyytyväisiä, kun saivat osansa puiston laidassa nautitusta kinkkupizzasta. En uskalla jättää koskaan koiria hetkeksikään valvomatta minnekään kaupan eteen tms. odottelemaan ja ihmettelen kyllä koiranomistajia, jotka näin tekevät. Nykyään tuntuu koiravarkaudet olevan valitettavan yleisiä ja nytkin minun odotellessani isää pizzeriasta tuli joukko humalaisia heti koirien luo. Onneksi olivat kuitenkin asiallisia nämä henkilöt, pyynnöstä jättivät koirat omiin oloihinsa vaikka jatkoivatkin illanviettoa viereisellä puistonpenkillä. Täytyy kyllä sanoa, että Kempeleen keskusta on muuttunut huonompaan suuntaan viime vuosina ”ostarin” ja kerrostalolähiön rakentamisen jälkeen. Aukiolla tuntuu notkuvan teinit ja humalaiset päivittäin, harmi… Lapsena Kempele oli varsin siisti ja rauhallinen pikkupaikkakunta.

torillawatti

Eilen lenkkeiltiin samoin Kempeleen maisemissa tosin tällä kertaa ilman vetokamppeita. Äitienpäivän merkeissä käytiin vierailulla Kokkokankaalla ja Sarkkirannassa. Paikasta toiseen siirryttiin kävellen ja siitä tuli ihan mukava kävelylenkki koirille. Tekee hyvää näillekin kakaroille päästä välillä ihmettelemään elämää lähimetsää kauempana. Koirilla oli mukava sunnuntai, rapsuttelijoita riitti sekä Kokkokankaalla että Sarkkirannassa. Kun Simo vielä kotona heitti lenkin metsässä, kuului illalla vain kuorsaus sohvalta.

Haminakuja

Toki ollaan myös lenkkeilty ihan kotimaisemissa. Metsätiet ovat parhaimmillaan eikä hyttysiä ole näkynyt yhtään sateisesta keväästä huolimatta. Kuraa sen sijaan on välillä piisannut vähän liikaakin!

kurawatti

On myös ajettu verijälkeä Watin kanssa ja kotitokoteltu koko porukalla. Koirat ovat myös kaiken muun puuhastelun ja lenkkeilyn ohessa nauttineet kotipihasta – Watin kaivuutyömaa tontin laidalla sen kuin syvenee (onneksi on pysynyt tähän mennessä sallitussa paikassa eikä ole levinnyt laajemmalle) ja taloa ympäri on rällätty niin, että takapihalle on piirtynyt polku Viiman vakioreittiin… Kaikenkaikkiaan viime aikoina on ollut varsin helppoa ja mukavaa tämä elämä koirien kanssa, ihanaa kun kesä on taas täällä!

terassillaarskaa

 

Juoksuun, mars!

Puhuttiin Simon kanssa viikko takaperin, että jos aloitettaisiin yhdessä juoksulenkkeily. Jotain tällaista kesäkuntoajatusta minulla ainakin oli, vaikka aina tähän mennessä olen inhonnut juoksemista. Koirien kanssa metsässä samoilu kun on ollut jotenkin paljon mielekkäämpää kuin hiki päässä huhkiminen pyörätiellä. No Simohan innostui asiasta entisenä harrastajana ja sovittiin, että hankitaan molemmille kunnolliset vetovyöt joihin koirat saa kiinni lenkille – siis mekö muka ilman koiria lenkille, hulluahan se olisi! Sanoista teoiksi, tänään ajeltiin sitten Ala-Temmeksen Seolle, missä myydään varsin kattavasti canicross- ja koirahiihtovermeitä (tämän olin netistä etukäteen vakoillut).

Matkalla pudotettiin Tempo kyydistä äidilleni lenkkikaveriksi, ohjelmassa oli kuulemma 16 km leppoisa juoksulenkki joten ajattelimme, että Tempo varmasti nauttisi hölkyttelystä hyvässä seurassa! Onneksi oli entuudestaan jo jonkinlaiset valjaat Tempolle ja vanhemman mallinen vetovyö, jotta kaksikko pääsi nauttimaan sulista pyöräteistä. Kuulemma oli ollut hyvä lenkki! Tempo ei ollut välittänyt yhtään mitään vastaantulevista koirista ja ihmisiäkin olisi halunnut moikata vain kaksi kertaa lenkin aikana :D. Meillä ei siis tule täällä keskellä metsää koskaan ketään lenkillä vastaan, joten koirien päästessä kylille voi käytöstavat olla joskus hakusessa… Kauniisti oli juossut vierellä tai hieman edellä eikä ollut yhtään temponut hihnassa. Okei, ensimmäiset pari sataa metriä näyttivät kyllä aika epätoivoisilta, Tempo ei kai meinannut alkuun ymmärtää miksi muu lauma jäi autolle ja hän lähtisi lenkille! Sen jälkeen onneksi tajusi homman nimen ja juoksi häntä heiluen eteenpäin. Voi olla, että toistekin pääsee juoksuseuraksi.

IMG_1020

Ala-Temmeksen Seolta löytyi meille molemmille sillä välin juuri sopivat kamppeet. Ostettiin molemmille Manmatin kehutut vetovyöt jotka käyvät sekä juoksemiseen että vetohiihtoon (jospa se Simo suostuisi seuraksi ladulle ensi talvena!) sekä Viimalle ja Savulle molemmille ihan vetämiseen tarkoitetut turkasen kalliit valjaat (Non Stop taisi olla merkki?). Vaan kyllä ne olikin sitten hyvät. Vähän kyllä nikoteltiin kassalla. No kerran kai täällä vain eletään?

 

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Manmatin ostamassamme vetovyömallissa tulee siis kaksi remmiä jalkojen välistä ja yhdistyvät edessä yhdeksi. Vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään. Edellisen vyö oli jokin halpismerkki joka tulee suunnilleen vyötärölle. On näiden välillä kyllä iso ero, vanhan vyön veto kohdistuu selkään ja vetää yläkroppaa jotenkin etukumaraan pahimmillaan kun taas tämä lantiolle tuleva vyö vetää juuri oikein, ei kohdista voimaa selkään lainkaan jos on osattu säätää paikoilleen.

Vetovyö takaa. Jalkojen välistä tulee kaksi remmiä eteen, mutta vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään.

Vetovyö takaa.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Bortsuille ja Tempolle nämä valjaat tosiaan istuivat kuin hanska. Vaikka nämä olivat järkyttävän kalliit (ainakin minusta, mitään en tiedä valjakkoharrastuksen treenikamppeiden normihinnoista), niin näyttävät olevan hintansa väärtit. Sovitettiin Viimalle liikkeessä myös huskyvaljaita, mutta niissä oli selvästi aivan liian iso kaula-aukko silloin kun pituus oli oikea, jolloin veto tulee väärästä kohdasta ja pahimmillaan pilaa koiran lihakset ja kropan. Watille sen sijaan huskyvaljaat istuvat oikein hyvin, se on aivan eri mallinen kuin nämä silakat.

Kotiin päästyä piti tietysti testata uusia kamppeita! Pimpula-raukka, ei raaskittu ottaa sitä enää päivän toiselle juoksulenkille mukaan vaikka se kovasti olikin ovella lähdössä. Niinpä se jäi kotiin ja Watti valjastettiin yksinään Simon eteen, bortsut minun eteeni ja Lilli juoksenteli vetämättä vierellä. Aloitettiin lyhyesti ja kevyesti vain 4 km lenkillä merenrantaan ja takaisin kun vetohommat ovat bortsuille aivan uusi tuttavuus. Watti veti heti alusta lähtien todella mukavasti, joskin sen kanssa onkin käyty vetohiihtämässä ja kerran aiemmin myös juoksemassa valjaiden kanssa. Savu sai myös jutun juonen nopeasti kiinni ja veti kuin pieni husky innokkaasti laukalla koko menomatkan. Viima-pieni, alkuksi se oli aivan hämillään. Hihnalenkeillä sillä on tapana kulkea minun takanani tai vähän takaviistossa ihan käskemättä, joten nyt se oli vähän sekaisin kun olisikin pitänyt vetää edellä! Puolen kilometrin jälkeen selvästi jotain loksahti päässä paikoilleen ja nappula veti loppulenkin hienosti tasaista ravia. Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, laitan joskus toiste kuvia vetotouhuista. Ainakin tämän lyhyen testin perusteella sekä bortsujen valjaat että vetovyöt olivat hyvä hankinta! Emännän juoksukunto vain kaipaa vielä paljonkin kohotusta, ennenkuin päästään lähellekään äidin & Tempon kilometrejä!