Eräsukset päivitetty

Joko mennään?

Jo aiemmin blogissa olen esitellyt uskolliset sivakkani jotka on useita vuosia sitten hankittu Oulusta vanhaa armeijatavaraa myyvästä liikkeestä. Lisäksi tuskastuneena suksien vanhoihin lirusiteisiin testasin äitini Stumpyjä viime talvena sekä kotona että  Muonion reissulla (Polar Skin Stumpyt ovat eräänlainen lumikengän ja eräsuksen välimuoto). Päädyin kuitenkin pitäytymään omissa Ruotsin armeijan 1981 vuosimallin suksissani toistaiseksi.

Etelä-Suomeen muuton myötä keväthanget ja -aurinko ovat saapuneet kuukauden pohjoista aiemmin. Muutamana viime päivänä on ollut aivan upea ilma, pakkasta kymmenen asteen tienoilla ja pilvetön taivas. Olen ollut töissä joko ilta- tai yövuoroissa joten talvipäivistä on päässyt nauttimaan muutoinkin kuin lasiruudun takaa kaihoisasti katsellen. 

Siispä tutut sukset vajasta kengän alle ja metsään. Uuden asuinpaikan valintaan vaikutti se, että kuten aiemminkin suoraan kotipihasta pääsee metsälenkeille kauniisiin mäntymetsiin.

Muutaman päivän aikana muistin, miksi edellisinä talvina jo olin hiihtolenkkien aikana kitissyt Simolle – vanhat nahkaremmisiteet on suunniteltu selvästi isompiin saappaisiin kuin minun koon 37 jalkaan ja kengät lipsuivat jatkuvasti hiihtäessä puolelta toiselle, välillä irroten siteestä. Ärsyttävää! En vain ollut saanut aikaiseksi hankkia parempia siteitä ja ehkäpä opintotuella eläessä ei oikein ollut varaakaan. Sukset sinänsähän ovat aivan mainiot ja hyvät, edelleen täysin käyttökuntoiset iästään huolimatta.

Vanhat siteet

Koska hangissa hiihtely koirien kanssa kevätpakkasilla on aivan supermukavaa päätin nyt lopultakin investoida uusiin siteisiin. Jouluna tuli tehtyä sitäpaitsi töissä todella paljon ylityötunteja ruuhkanpurussa ja tammikuun lopussa sen vuoksi tuli tilille vähän extraa.

Selasin eilen aamupäivän netin tarjontaa. Vaihtoehdoiksi jäivät lopulta joko perinteiset kantaremmisiteet, yhdet epoksista(?) tehdyt kahden remmin siteet, Fingripin kärkikupilliset kantasiteet ja OAC EA siteet joita vastaavat oli myös Stumpyissä (ja joista pidin oikein kovasti tuolloin).

Hintahaarukka oli varsin suuri jopa samojen siteiden välillä eri liikkeissä; esimerkiksi perinteisen malliset metalliset kantaremmisiteet maksoivat Kärkkäisellä 29 euroa/pari ja muutamassa muuta liikkeessä jopa yli tuplat. Kantaremmisiteitä en enää kuitenkaan halunnut ylempänä mainituista syistä. Kärkkäisen kahden remmin siteet olivat ihan näpsäkän näköiset ja hintakin maltillinen 49 euroa/pari mutta jäin miettimään remmien kätevyyttä pakkasäässä, säätö täytyisi tehdä aina paljain käsin käytännössä ja ilmeisesti siteen asennuksen jälkeen säätömahdollisuus ei enää ole järin suuri.

Näin ollen ainoaksi oikeasti mieluisaksi vaihtoehdoksi jäi OAC:n siteet jotka muistuttavat paljon lumilaudan siteitä. Säätövaraa on reilusti ja kiinnitys onnistuu hanskat kädessä nopeasti. Hintaa toki oli sen mukaisesti, lähes kaikissa nettikaupoissa 139 euroa/pari, huh… No, toisaalta onhan tässä jo nähty, että hiihto ei ole jäänyt vain yhden talven hommaksi vaan kuuluu tämän poppoon vakipuuhiin joka kevät. Ilmeisesti näiden siteiden pitäisi olla myös varsin kestävät. Siispä päätin käyttää ylityökorvaukset hyvään tarkoitukseen ja ajelin Partioaittaan. Siellä siteet itseasiassa maksoivat vielä kympin enemmän, mutta muut olivat nettikauppoja ja laskeskelin, että postikulujen kanssa hinta olisi ollut lähes sama mutta olisin joutunut odottelemaan ainakin seuraavalle viikolle siteiden saapumista.

Siteet kiinnitin itse vanhoihin armeijan suksiin. Ensin porattiin kolme reikää ruuveja varten ja näihin sitten helposti siteet kiinni, voilá! Eniten aikaa kuluikin porakoneen terien etsiskelyyn talosta (1,5 tuntia), itse kiinnitys sujui hyvin näppärästi (10 minuuttia).

Tämä asennustyö tapahtui eilen illalla ja nyt aamulla pääsin ihanaan aurinkoon testaamaan menoa. Ja olihan ne sitten myös hyvät! Säätäminen omalle kengälle kävi nopeasti nostamalla oranssia palkkia ja liu’uttamalla kantalevyä sopivaan kohtaan. Kenkä ei lipsunut lainkaan sivusuunnassa ja meno oli miellyttävän vakaata jopa Watin vauhdikkaassa vedossa mäkisessä maastossa. Vain kertaalleen mentiin mukkelismakkelis mutta se ei liittynyt suksiin eikä siteisiin vaan viekkaaseen alamäkeen, Watin menohurmaan ja yllättävään mutkaan polussa… Hanki oli pehmeä ja ilman vammoja selvittiin. Koirat pyörittelivät silmiä kömpelölle emännälle.

Siteet olivat siis aivan todella loistava hankinta ja ainoa mitä kadun on se, etten hankkinut niitä jo muutama talvi taaksepäin Oulun talvikeleihin. Olisi Simokin säästynyt kuuntelemasta natinaa. Nyt vain toivotaan, että hiihtosäät kestävät ainakin maaliskuun loppuun vaikka etelässä ollaankin. Pohjoisnavan polaaripyörteen säätiedotuksesta muistaen se on kyllä todennäköistä…

DIY pujotteluohjurit

Tarkoituksena oli tilata pujotteluohjurit jostain niitä valmistavasta firmasta, mutta köyhän vastavalmistuneen budjetti supistui murto-osaan yllättäen talokaupan ja varainsiirtoveron myötä. Onneksi on ihania kavereita olemassa – sain Einarilta&Jingiltä ensinnäkin raksalta ylijääneitä vesiputken(?) pätkiä ja lisäksi Einarilta hyviä neuvoja ohjureiden valmistamiseen. Siispä tuumasta toimeen. Ohjureille tuli hintaa kokonaiset 11 euroa (puutarhaletku), koska loput kamppeista oli kotona jo remontin jäljiltä. Mikäli olisin ostanut kaiken uppoaisi pari, kolme kymppiä varmaan näihin maksimissaan? Koska ohjureista tuli ihan käypäiset ja toimivat ajattelin jakaa ohjeen blogiinkin, josko joku muukin hyötyisi siitä!

Tarvikkeet:
– Vesiputkea(?) tmv, no joka tapauksessa rautakaupasta halvalla saatavaa ohutta, jäykkää muoviputkea. Yhden ohjurin pituus on noin 150 cm
– Paksua jäykkää puutarhaletkua tmv, jonka halkaisija on sama kuin pujottelukepin
– Ohutta puurimaa/-tappeja, juuri sen paksuista, että menee vesiputken sisään
– Ruuveja ja prikkoja (aluslevyjä?)
– Akryylimassaa/liimaa tms. mitä nyt sattuu löytymään. Ehkä tavallinen Erikeepperikin käy. Meillä sattui olemaan remontin jäljiltä jotain Byggmaxin all-in-one -remonttimassaliimaa joka pelitti oikein hyvin.
– Porakone tms ruuvaamiseen, mattoveitsi letkun leikkaamiseen, saha riman pätkimiseen yms. työkaluja

 

Puutarhaletkua löytyi metritavarana Bauhausista, 5,50e/m ja menekki oli vajaa kaksi metriä kahdeksaan ohjuriin.

Vesiputkea (valkoista) saanee jokaisesta rautakaupasta. Oikealla akryyliliima ja pursotin, molemmat Byggmaxista muistaakseni hankittu. Muukin käy. Vasemmalla puurimat.

Riman on oltava sen paksuista, että menee vesiputken sisään.

Vesiletku ja pujottelukeppi ovat halkaisijaltaan samat.

No niin, tarvikkeet on hankittu ja päästään askartelemaan. Aluksi pätkin puurimasta noin 4 cm pituisia pätkiä, kaksi per ohjuri. Pursotin akryylimassaa vesiletkun päästä sisään muutaman senttimetrin verran jonka jälkeen puuriman pätkä sisään. Akryylimassa liimaa sen paikoilleen. Kuivumista kannattaa odotella seuraavaan päivään.

Rima on paikoillaan ja nyt odotellaan akryylin kuivumista.

Kun akryyliliima oli kuivunut seuraavana päivänä päästiin jatkamaan. Pätkin vesiletkusta noin 10-15 cm pituisia pätkiä. Liian lyhyet eivät pidä ohjuria riittävän napakasti kiinni kepissä ja liian pitkä taas estää useamman ohjurin laittamisen samaan pujottelukeppiin kiinni. Halkaisin nämä pätkät pitkittäissuunnassa mattoveitsellä. Kokeilun myötä huomasin, että halkaisu kannattaa tehdä loivan S-kirjaimen muodossa eikä suoraan, tällöin ohjuri pysyy paremmin kepin ympärillä. Alla tarkempaa kuvaa halkaisusta.

Ruuvasin halkaistut vesiletkun pätkät vesiputken päissä oleviin puutappeihin kiinni. Ruuvin alle kannattaa laittaa prikka, jottei letku repeä. Liian leveä prikka estää vesiletkun puristumisen kepin ympärille joten vältä sitä.

Tässä on letku ruuvattu kiinni vesiputken päässä olevaan puutappiin.

Loivasti viistoon halkaistuna vesiletku piti ohjurin paremmin pujottelukepissä kuin suoraan halkaistu.

Siinäpä. Ei muuta kuin treenaamaan! Kiitokset Einarille vinkistä!

Stumpyt testissä

Armeijan vanhoilla metsäsuksilla on tullut hiihdeltyä nyt pari talvea.  Ne ovat ihan kohtuullisen hyvät siihen hommaan, mutta en ole ollut tyytyväinen siteeseen, joka päästää kantapään lipsumaan pois sukselta jolloin nilkka nuljuu ikävästi.


Sain äidiltäni lainaan testattavaksi Stumpyt, jotka ovat jonkinlaiset metsäsuksen ja lumikengän välimuoto. Ne ovat lyhyemmät ja leveämmät kuin metsäsukset ja niissä on poikittainen raidoitus pohjassa jalan kohdalla antamassa pitoa. Äiti käyttää Stumpyjä lähinnä tunturissa umpihangessa menoon, me kävimme testilenkin metsässä Oulun korkeudella.

 


Lyhyestä virsi kaunis, Stumpyjen plussat ja miinukset:

  • + Todella hyvät ja tukevat siteet (toinen kengän kärjen yli, toinen nilkassa), nopeat laittaa jalkaan, eivät irtoilleet kesken lenkin.
  • + Syvässäkin umpihangessa meno tuntui kohtuullisen helpolta, kantoivat hyvin.
  • + Tiheässä metsässä kääntyivät pituutensa (lyhyytensä) vuoksi helposti.
  • + Loivaa ylämäkeä pystyi hiihtämään suoraan pohjan urien antaman pidon ansiosta.
  • + Kompaktit ja kevyet joten helppo pakata auton takakonttiin.
  • – Ei pitoa sivusuunnassa, hankala epätasaisella alustalla. Jäisellä alustalla lipsuivat todella paljon.
  • – Todella kova meteli (sic!) mennessä yhtään jäisellä hangella tai moottorikelkan uralla johtuen pohjan urista. Kaipasin kuulosuojaimia. Umpihangessa ei tätä ongelmaa ollut.
  • – Suksiin verrattuna hitaampaa meno, ei voi hiihtää varsinaisesti vaan eteneminen oli kävelytahtia.


Stumpyt eivät varsinaisesti osoittautuneet maastosuksien vaihtoehdoksi. Luulisin, että lähinnä ovat vaihtoehto lumikengille. Lumikenkään verrattuna Stumpyilla ei tarvitse joka askeleella nostaa jalkaa maasta vaan sitä voi liu’uttaa lumen pinnalla jolloin homma on todennäköisesti kevyempää.


Syvässä umpihangessa esim. tunturissa ne ovat varmasti hyvät, ainakin tämän testailun perusteella voisin ne sellaiseen käyttöön ostaa. Etelämmässä Suomessa lunta ei kuitenkaan niin paljon ole ja matalassa jäisessä hangessa meno on mielestäni suksilla helpompaa, etenkin jos meno ei ole kovin mutkaista eli ei tarvitse väistellä puita jatkuvasti.
Kokeilun perusteella en taida nyt hankkia Stumpyjä sillä syvissä hangissa meno on sen verran vähäistä. Aion hankkia sen sijaan kunnolliset tukevat siteet suksiini, nyt ne ovat lirut yksittäiset remmit. Mikäli jatkossa karavaanimme suuntaa Lappin/Kainuun ym. maisemiin tiuhempaan harkitaan asiaa uudelleen :).

Satulahommia

wp-1486232326301.jpeg

Kävin Fasun kanssa tammikuun alussa päiväreissun Tyrnävällä serkkua ja hänen hevosiaan tapaamassa. Ohjelmaan sisältyi pitkä rauhallinen maastolenkki raikkaassa talvisäässä ja mukavaa oli. Jännitystä ja sydämentykytyksiä (ainakin allekirjoittaneella) aiheuttivat menomatkalla vastaan tulleet seitsemän lujaa ajanutta moottorikelkkaa! Olin estesatulan kanssa liikkeellä ja kieltämättä siinä vaiheessa kun kuulin moottorikelkkojen lähestyvän jylyn katsoin varsin kaihoavin katsein serkkuni hienoa lännensatulaa ja sen tukevaa istuinta… Onneksi a) serkun Rupu-hevonen on viisas ja tasainen suomenratsu joka on nähnyt moottorikelkkoja ennekin eikä niistä sis hötkyillyt yhtään ja b) Fasu on varustettu terveellä järjellä. Niinpä ainoa reaktio oli muutama epäröivä pakitusaskel ja pää pystyssä kauheiden mölisevien vekottimien tuijotus. Todennäköisesti vieläkin rauhallisemmin olisi mennyt jos emäntä ei olisi tutissut selässä hermostuneena.

Paluumatkalla ohitti meidät vielä takaa lähestynyt yksittäinen moottorikelkka, joka ei enää saanut aikaan kummoisempaa reaktiota Fasussa, olihan se jo nähty juttu. Iso hatunnosto sille nuorelle pojalle joka hevoset ohittaessaan hiljensi vauhtinsa todella maltilliseksi ja kaasutti pois vasta jonkin matkan päässä ohitettuaan meidät. Ihanaa, että näin fiksuja nuoria miehiä vielä löytyy! :)

Vaikka maastoreissu menikin ilman tahatonta maastoutumista ei lännensatulan kaipuu jäänyt sille reissulle. Olisihan se turvallisempi maastossa (ainakin huhut kertovat, että niissä istuu tukevammin äkkinäisissä vauhdin- ja suunnanmuutoksissa kuin enkkusatuloissa).

wp-1486232316609.jpeg

Syystä tai toisesta useilla ihmisillä on se käsitys, että lännensatula mallista ja merkistä huolimatta istuu hevoselle kuin hevoselle. Että sellaisen voi vain ostaa täräyttää ilman sovittelua. No, eihän se näin mene, päinvastoin tuntui vielä vaikeammalta löytää se istuva satula Fasun selkään kuin enkkusatuiloiden kohdalla (sillä on koulusatulana Wintec Isabell Werth cair ja estesatulana Wintec pro jump cair, molemmat oikein hyväksi havaittuja).

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Harmittavasti tämä todella kaunis ranch-satula oli aivan liian suora ja pitkä Fasun selkään.

Jotenkin minulle oli jäänyt päähän ajatus, että Fasun selkä olisi suora mutta useampaa suoraa länkkäriä kokeilleena jouduin korjaamaan mielipidettäni. Ja tottahan se oli kun tarkemmin katsoi, itseasiassa sen selkä on nykyisellään kohtuullisen kaarevahko. Tilanne on siis muuttunut huomattavasti vuoden takaiseen. Minulle tulleessaanhan se oli todella lihasköyhä ja mm. isoilla lapakuopilla varustettu, okahaarakkeiden törröttäessä ilman viereisiä lihaksia keskellä selkää. Nyt selkä on edestä katsottuna tasainen, lapakuopat täyttyneet ja takapäässäkin jo vähän muhkeutta aiempaan verrattuna.

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Eihän tämä selkä itseasiassa nykyään ole suora ollenkaan!

Sattuipa mukavasti, että jokin aika sitten bongasin Facebookin westernvarusteiden kirpputorilta ilmoituksen myytävästä Big Horn arabian trail-satulasta. Arabit ovat yleensä hieman kaarevaselkäisiä ja lyhyitä joten uskalsin pyytää tätä yksilöä sovitettavaksi. Tänään ystävällinen myyjä sitten ajeli tallille satulansa kanssa ja kappas vain, sehän tuntuu istuvan! Lyhyen kokeilun jälkeen tehtiin kaupat ja pääsin Fasun kanssa maastoon testailemaan uutta istuinta. Varsin vakaan ja tukevan oloinen peli! Voin helposti kuvitella, että tuosta tippuakseen tarvitsee tasapainon horjahtaa enemmän kuin perus enkkusatulassa. Fasu tuntui myös liikkuvan hyvin satulan kanssa eikä oudoksunut edes ravatessa&laukatessa koristerenkaista kuuluvaa napsuntaa. Myyjä oli erittäin ystävällinen ja lupasi, että saan huomiseen saakka testata vielä satulaa jotta näen mikäli Fasu protestoisikin sen kanssa liikkumista. Reilusti tehty :). Mutta ainakin tämän päiväisen lenkin perusteella tämä länkkä jää meille. Huomenna tiedän lisää!

wp-1486232277770.jpeg

 

Toisenlaisia harrastuksia

Savun ja Viiman päivään kuului tänään vähän tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Käytiin nimittäin typyköiden kanssa vierailemassa sairaalassa saattohoito-osastolla ilahduttamassa potilaita. Meidät oli pyydetty sinne ihan tarkoituksella kylään. Mielestäni on aivan todella ihanaa, että kyseisessä sairaalassa järjestetään tällaisia vierailuita piristämään potilaiden päivää. Savu ja Viima olivat tosiaan aivan elementissään – mikäs sen parempaa kuin istuskella pari tuntia paikoillaan ja silityksiä riittää! Bortsujen kanssa tuonne oli helppoa lähteä. Luotto on molempiin 100% ja kummatkin ovat kaikkia ihmisiä kohtaan todella avoimia ja ystävällisiä. Lisäksi nämä eivät hypi vasten eivät nuole, istuvat vain tyytyväisenä rapsutettavina niin kauan kuin saavat. Pari tuntia hujahti huomaamatta ohi päiväsalissa ja potilashuoneissa seurustellessa. Olipa eräs ihana vanha herrasmies varannut taskuunsa oikein kamman etukäteen kun tiesi koirien tulevan kylään ja halusi sitten kumpaakin harjailla tovin :). Luulen, että bortsujen (ja miksei Lillinkin) kanssa otetaan ohjelmistoon tällaiset vierailukäynnit aina silloin tällöin.

wp-1466591267896.jpeg

Sairaalakeikan jälkeen hurautettiin Kaakkurin Mustiin&Mirriin ajatuksena hakea CoatKing-pohjavillaharja joka on ollut hankintalistalla jo viime kesästä lähtien. Taidan ottaa molemmilta bortsulta ja Watilta hieman pohjavilloja alas nyt kun helteet näyttävät lopultakin saapuvan. Lilli on jo ehditty vedellä kauniisti klaniksi Fiskarseilla kuten perinne kuuluu. Jälki on… No… Kelvollista. Onneksi Lilli ei itseään peilaile vaan on tyytyväinen kevyeen kesäturkkiinsa!

CoatKing saatiin vaan eipä se shoppailu siihen jäänyt. Kaakkurin myymälässä oli juuri remontti menossa ja ehkä siihen liittyen (tai sitten ei, en tiedä?) herkullisen väriset Feel-nahkapannat olivat -70% alessa. Lähti ehkä vähän mopo käsistä ja ostin viisi pantaa, hups! No yksi puolikuristava oli oikeasti ostoslistalla koska Tempolta sellainen vielä puuttuu. Lillille puolikurkkari samoin aksakisoja ajatellen. Lisäksi lähti mukaan kolme normipantaa bortsuille&Tempolle, niiltä kun puuttuu jämäkät peruspannat. Hintaa noille pannoille taisi jäädä himpan vajaa 12 euroa kipaleelta, ei todellakaan paha oikeista nahkapannoista!

wp-1466591276182.jpeg

Kaiken kukkuraksi ostin vielä pakastealtaasta naudan lumpioita hellepäivää silmälläpitäen. Mikäpä koirista onkaan mieluisampaa kuin etupihan nurtsilla lojuminen kylmää herkkua pureskellen!

wp-1466591309464.jpeg

wp-1466591295589.jpeg

wp-1466591289123.jpeg

wp-1466591305788.jpeg

Ps. Unelma omasta aksakentästä elää edelleen ja toivottavasti toteutuu viimeistään ensi kesänä. Tänään olenkin menossa yhteen talonäyttöön, jossa pitäisi olla iiiso oma piha jonne sopisi kenttä poikineen…