Pääsiäistreeniä

Pääsiäisenä meidän taloudessa on a) laiskoteltu ja b) laiskoteltu vielä lisää. No okei, käytiinhän me perjantaina vepettämässä kuten edellisessä postauksessa kerroin, mutta muutoin ei olla kyllä juurikaan hievahdettu normilenkkien lisäksi sohvalta. Laiskottelu tuli kyllä tarpeeseen, alkaa olla mehut jo aika lopussa raskaan opiskelukevään vuoksi. Tänään kuitenkin ajateltiin vähän tsempata ettei ihan kasveta kiinni sohvatyynyihin joten pakattiin koko koirakööri autoon ja hurautettiin hallille. Suunnitelmissa oli juoksarikontaktia minun kolmikolleni (Lilli, Viima ja Savu) sekä keppitreeniä Simon koirille – siis Watille ja Tempolle.

Ruuhkaa kevythäkissä.

Ruuhkaa kevythäkissä. Huomaa Savun vajukki ilme!

Juoksarithan laitettiin jo jokunen treenikerta sitten alulle, ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin viimeksi. Alkuun sheippailin kaikille vielä pelkkää boksiin hyppäämistä, mutta pian laitoin pari minihyppyä eteen joiden kautta laatikolle tultiin. Näin sain vähän enemmän vauhtia hommaan ja samalla vahvistettua boksiin menoa vaikka itse jäin taaemmaksi – tarkoitushan olisi, että juoksarit toimivat vaikka itse en juoksisikaan rinnalla saati edellä. Savun ja Viiman kohdalla osasinkin odottaa hyvää vetoa laatikkoon ja nopeaa homman tajuamista, mutta Lillin kohdalla oikein yllätyin :). Tuon pienen sheltin aivoitukset kun tuppaavat monesti olemaan hieman hitaampia kuin noilla bortsuilla (ja ihmekös tuo)… Vaan nytpä se oli selkeästi viime kerran jälkeen tehnyt ajatustyötä ja eteni todella hienosti laatikolle vaikka itse jäin taaemmaksi. Suuntaa helpottamaan laitoin vielä pituuden kepit laatikon kahteen nurkkaan, vähän samalla idealla kuin käytän niitä kontaktiesteiden alastuloa opettaessa jolloin koira ei opi hyppäämään liian aikaisin sivusta alas. Lilli imi todella mukavasti laatikkoon ja näytti nauttivan hommasta. Pikkusheltin kunniaksi on kyllä sanottava se, että kun sen pääkoppaan (lopulta ;) saa jonkin ajatuksen iskostettua niin se todellakin tekee sitten aina niin eikä keksi sitten omiaan kuten noiden pöhköpaimenten kanssa joskus käy.

Pöhköpaimenet toisinaan luulevat valitettavasti tietävänsä homman paremmin kuin emäntä! Viima suoritti tasaisen varmasti laatikon jokaisella kerralla. Äitinsä tahtoi alkuun muutaman kerran kovassa vauhdissa fuskata ja hypätä laatikon yli – onhan se nopeampaa kuin sovitella tassujaan sinne! Kyllä kadutti, etten jo alunpitäen ole opettanut Savullekin juoksareita laatikolla. Tässä se taas nähdään, että uuden opettaminen on sata kertaa helpompaa kuin jo opitun korjaaminen! Onneksi Savukin huomasi nopeasti, ettei palkkaa tipu loikkimalla ja alkoi osua laatikkoon paremmin… Joka tapauksessa, juoksareiden treeni meni mukavasti kaikkien kolmen kohdalla, valitettavasti todistusaineistoa on vain Viiman ja Lillin osalta. Watinkin treenit jäivät kuvaamatta Simon kännykän temppuillessa.

Simo treenaili siis Tempon ja Watin kanssa keppejä. Tempolle laitettiin ensimmäistä kertaa kepit radanpätkän osaksi ja hienosti meni. Ohjurit toki vielä tukena, keppejä on menty vasta muutamaan otteeseen T:n kanssa. Watti otti myös keppejä tällä kertaa ohjurein sillä Simo ei ole ennen Watin kanssa keppejä mennyt. Homma toimi oikein hyvin. Tehtiin huomio, että nyt loppuu Watin palkkaus suoraan keppien jälkeen ja tästä edespäin aina vähintään yksi este keppien perään jonka jälkeen palkka. Watilla tahtoo nimittäin vähän kiehua yli kun odottaa palkkaa ja helposti jää sitten joko kyttäämään viimeiseen väliin palkkaa tai vaihtoehtoisesti ohittaa viimeisen kepin. Palkkauksen siirtäminen myöhemmäksi auttoi tähän ongelmaan.

Watille tehtiin myös lopuksi vepen kuivan maan treeniä. Harjoiteltiin siis köyden noutoa niin, että siinä roikkui paino (Simon reppu), onhan kokeessakin hinattava painavaa venettä köydestä rantaan. Homma sujui oikein mukavasti ja varmaan seuraavalla uintikerralla lisätään jo sinnekin köyteen vähän painoa/vastusta noutoon. Kovasti odotellaan jo lämpimiä järvivesiä, tänään juuri ihailin venettä varastossa ja haaveilin vepetyksestä ulkona!

Bonuksena opetin vielä nyt illalla kaikille koirille kosketuskepin. Askartelinpaskartelin pääsiäisteemaan sopivasti kindermunan muovimunasta puutikun kanssa hienon(!) kosketuskepin ja sittenpä vain sheippailemaan. En yleensä käytä naksutinta noissa hommmissa vaikka sekin löytyy kyllä kaapista, ihan sanallisella ”jes” tai ”hyvä” mennään. Koirat olivat innoissaan ja tienasivat isot kouralliset nakkia jokainen. Pitäisi taas alkaa opettamaan ihan muuten vain kaikkia temppuja noille, näyttävät jokaikinen nauttivan kun saavat käyttää aivojaan ja tienata sapuskaa.

kosketuskeppi1

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Uintihullut

Simo oli varannut koirauimalasta torstaille uintivuoron pitkästä aikaa. Moneen kuukauteen ei olla taidettu sinne ehtiä, joten olihan se taas aikakin! Yleensä uimassa on ollut Watti ja Savu, mutta nyt päätin kuitenkin ottaa Savun sijaan Viiman polskuttelemaan, näkisipä miten se reagoi aivan uudessa tilanteessa. Watti taisi olla aika innoissaan uimisesta, nosti nimittäin sellaisen konsertin ilmoille kun auto kaarsi koirauimalan pihaan…

IMG_2901

Viima oli odotusten veroinen, eikä sitä näyttänyt hätkäyttävän uusi paikka, vieraat koirat ja ihmiset, tuoksut, uima-allas tai ylipäätään mikään. Watin perässä polskautti suoraan altaaseen eikä sitä meinannut saada sieltä pois millään :). Harmi vain, että Watin piti saada treenata vepe-hommia, joten Viiman oli maltettava odotella välillä omaa vuoroaan altaan reunalla.

IMG_2895

Watin kanssa treenailtiin tällä kertaa ihan samoja perusjuttuja kuin aiemminkin, olihan tässä pitkä tauko välissä. Tehtiin siis esineen noutoa niin, että esine ei ole näkyvissä vaan Watin tuli suunnata ihmisen (minun) luo käskystä uimalla ja annoin dummyn sille vasta kun se oli ihan vieressä. Samaa hommaa tehtiin köyden kanssa. Nyt pitäisi sitten ennen seuraavaa uintikertaa harjoitella kuivalla maalla köyden noutoa, jossa on paino perässä, pitäähän Watin osata sitten kokeessa joskus hinata vene köydestä rantaan. Watti oli selvästikin pohtinut päässään näitä vepe-juttuja tässä tauon aikana, kun mikään ei tuottanut sille vaikeuksia; suuntasi hyvin ilman lelulla houkuttelua ihmistä kohti ja luovutukset sujuivat joka kerta moitteettomasti.

Viiman kanssa harjoiteltiin ihan normaalia lelun noutoa vedestä mikä onnistui hienosti. Taisteli myös hyvin lelusta kun oli tuonut sen ihmiselle, eli ei haitannut lainkaan vaikka oli vieras elementti ja ympäristö. Koirilla tuntui olevan kivaa, niin myös ihmisillä! Viima se vain muuttuu päivä päivältä aina kivemmaksi tapaukseksi, ihana tyyppi!

IMG_2905

Watti vepettää

Jossain aiemmassa postauksessa onkin varmaan ollut puhetta, että Simo osti tuossa keväällä kumiveneen Watille. Tämä sattui siis vepen tutustumiskurssin jälkeen, jolloin Simo jäi lajiin koukkuun. Nyt ollaankin sitten koko harmaa ja sateinen alkukesä odoteltu suotuisempia säitä, jotta päästäisiin treenaamaan.

Tällainen pieni paattihan tämä. Kaksi ihmistä tai mies ja koira sopii juuri hyvin kyytiin!

Tällainen pieni paattihan tämä. Kaksi ihmistä tai mies ja koira sopii juuri hyvin kyytiin!

Eilen sattuikin sitten sopivasti, kun molemmilla oli vapaapäivä ja lämpötila oli kerrankin oiva vepeilyyn. Pieniä sadekuuroja ropisi kyllä, mutta mitäs niistä, kastuuhan siinä hommassa joka tapauksessa. Pakattiin siis autoon koirat (muu porukka lähti turisteiksi mukaan), eväät, kumpparit ja Watin nakit. Vene laitettiin tällä kertaa peräkärryn kyytiin valmiiksi täytettynä, mutta jatkossa kuskataan sitä kyllä auton takapenkillä tyhjänä. Täyttäminen kävi jalkapumpun avulla nimittäin varsin näppärästi. Päädyimme ajelemaan tällä kertaa vähän pidemmälle, noin 30 kilometrin päähän, vaikka lähempääkin olisi varmasti löytynyt rantaa. Tulipahan samalla katseltua vähän uusia maisemia.

Perillä oli tyhjä järvenranta (myöhäinen kellonaika ja pilvinen sää suosi meitä), joten ei muuta kuin koira ja vene vesille. Vepessähän saa olla kaksi ohjaajaa, joten työnjako on meillä sovittu niin että Simo on veneessä ja minä ohjaan Wattia rannalta.

IMG_2263

Vene laskettiin hiekkarannalla vesille, mutta tästä suunnattiinkin seuraavaksi vähän syrjemmälle.

Aluksi komennettiin Watti veneeseen ja Simo souteli järven selälle päin. Olisiko matkaa ollut noin 35-40 metriä? Soveltuvuuskokeen/alokasluokan liikkeitä on siis neljä: uinti (veneestä hypäten) 50m, veneen nouto köydestä hinaten 30m, hukkuvan pelastaminen 30m ja esineen vienti veneelle 30m. Ensimmäinen liike tuskin tulee tuottamaan mitään ongelmia, sen verran hyvällä innolla Watti käskyn kuultuaan roiskaisi veteen ja ui reippaasti luokseni rantaan.

Uimamaisteri Watti

Uimamaisteri Watti

Loppuaika treenailtiin sitten veneenhakua. Watistä huomasi, että tykkää todella tästä touhusta. Rannalla ei olisi millään viitsinyt odottaa käskyä lähteä uimaan veneelle köyttä hakemaan. Itse veneen hakeminen siis sujui varsin mallikkaasti. Pieniä ongelmia yllättäen tuotti se, että kun Watin jalat koskevat pohjaan, se jostain syystä tiputtaa mielellään köyden pois suustaan jos siihen tuolloin kohdistuu yhtään vetoa (uidessa veto ei näytä haittaavan). Niinpä harjoiteltiin hetken aikaa ihan vain köyden luovutusta minulle. Huomattiin myös, että oltiin tehty vähän tyhmästi ja hankittu tummansininen kelluva köysi. Nimittäin nyt kun Watti sen tiputti veteen, ei se enää nähnyt köyttä eikä siis löytänyt sitä, vaan sen joutui ojentamaan sille aina suuhun uudelleen. Köysi menee siis nyt vaihtoon, jotta alkutreenit sujuvat helpommin. Myöhemmin tuskin Watti enää tiputtelee sitä, jolloin värikään ei ole ongelma, ihminenhän ojentaa köyden pään koiralle veneestä.

Watti hinaa venettä rantaan

Watti hinaa venettä rantaan (tässä kuvassa vielä vanha valkoinen kellumaton köysi).

Watti työskenteli todella reippaasti, eikä sitä kyllä tarvinnut houkutella hommiin. Uiminen on sille todella luontaista eikä se arastele vettä tai veneestä hyppäämistä. Myös nouto vedestä käy hyvin (luovutusta lukuunottamatta), joten eiköhän tästä jotain saada aikaiseksi :). Täytyy nyt ennen seuraavia vesitreenejä harjoitella kuivalla maalla tuota köyden luovutusta, kun se ei selvästikään ole (ainakaan vedessä) Watin mielestä yhtään sama asia kuin noutokapulan luovutus! Kivaa tässä hommassa on erityisesti se, kun näkee miten paljon koira nauttii lajista… Jos tuo aksa ei nyt olekaan ihan Watin ominta puuhaa, niin tämä voisi kyllä olla.

Vepetreenailun jälkeen otettiin turistikoirat mukaan polskuttelemaan. Syrjemmällä löytyi todella kiva kohta, mistä koirat pääsivät hyvin veteen ja pohja oli edelleen hiekkaa.

IMG_2268

Heittelin Savulle muutaman kerran keppiä jota se haki innoissaan. Jännityksellä seurasin, mitä Viima sanoo vedestä, sekun ei koskaan ennen ole käynyt missään paikassa jossa pääsisi uimaan. Vaan niinpä tuo meni hyvin lyhyen ihmettelyn jälkeen heti kahlailemaan veteen kuin vanha tekijä! Ja mikä hauskinta: Savun uidessa heitetyn kepin perään Viima lähti vähän kuin vahingossa mukaan ja niinpä vain ui varsin hyvällä tekniikalla lenkin Savun perässä… Eikä jäänyt viimeiseksi uintilenkiksi, vaan huomattuaan että sujuuhan tämä homma, Viima polskutteli innolla muiden perässä useaan otteeseen, eikä sillä ollut mikään kiire pois vedestä :).

Äiti kato mää uin ihan ite!

Äiti kato mää uin ihan ite!

IMG_2286

Vesikoira.

Viima siis oli veden suhteen rohkeampi kuin äitinsä, joka ensimmäisellä rantareissullaan kyhjötti surkeana hylkeenpoikasena pyyhkeen päällä ja märisi muiden koirien perään niiden uidessa… Varsin nopeasti Savukin onneksi oppi, että vedessä läträäminen on K-I-V-A-A, ja nykyään se onkin varsin innokas uimari.

Tempon pääkopan sisään olisi joskus kiva nähdä. Nytkin kummasteltiin Simon kanssa sitä, että aluksi se ei millään suostunut edes tassujaan kastelemaan, vaan tyytyi syöksähtelemään rannalla muiden koirien uidessa keppien perässä. Vaan kun tiesin, että se on hyvä uimari, niin ilkeänä emäntänä nostin sen touhua seurattuani veteen. Siinäkin yhteydessä se pisti varsinaisen shown pystyyn, ja yritti kyllä viimeiseen saakka välttää hyi-märkää-yäk! Mutta odotas vain, kun se kerran sai jalkansa veteen. Sen jälkeen sitä ei meinannut saada enää järvestä pois. Se kävi itsekseen (tyypilliseen tapaansa) uimassa uiseita lenkkejä vaikkei edes keppiä heitetty, ja oli aina pisimmällä koirista vedessä, seisoskellen siellä kaulaa myöten ihan tyytyväisenä odottaen, että muutkin koirat tulisivat uimaan. Selvästi sillä oli kivaa ja vesi ei – enää – haitannut sitä yhtään. Pöhkö piski! :)

Tempolle tuntuu olevan luonteenomaista se, että se ei missään nimessä halua tehdä mitään mistä ei ole aivan satavarma (toisin kuin Watti, Savu ja Lilli joille riittää se, että emäntä kertoo asian olevan ok), vaan sotii kynsin ja hampain asiaa vastaan. Mutta kun se sitten huomaa että joku juttu on ihan hyvä homma, se ei ole moksiskaan ja puuhaa innolla mukana. Muistelen esimerkiksi, että pentuna sen kanssa käytiin aikamoiset keskustelut mm. kynsienleikkuusta – josta ei koskaan ennen kenenkään muun koiran kanssa ole meillä tarvinnut inttää! Muut koirat meillä tukeutuu huomattavasti enemmän ihmisen arviokykyyn vieraissa tai epäilyttävissä tilanteissa, ja jos oma ihminen on ok, niin silloin myös epäilyttävä asia on ok. Tempo käyttää melkein vain ja ainoastaan omaa harkintakykyään, ja toisinaan sen kanssa onkin ehkä hieman vaivalloista opetella uusia asioita, joista muut koiramme eivät vetäisi samanlaisia pultteja…

Koirilla oli hauskaa!

Koirilla oli hauskaa!

IMG_2292

Tytär ja äiti, samanlaisia vesipetoja molemmat.

Tytär ja äiti, samanlaisia vesipetoja molemmat.

Koirilla oli hauskaa, ja niin oli myös meillä ihmisillä! Toivotaan, että säät pysyisivät lopun kesää yhtä suosiollisina, ja päästäisiin taas pian vaikka mökille vepeilemään :).

PS. Niin kiva paikka tuntui tuo syrjäinen ranta olevan, että Simo jätti sitten treenien päätteeksi airot odottelemaan hiekalle. Niinpä ajeltiin samana yönä järvelle vielä uudemman kerran, joskin tuolloin ilman koiria…

Hei, me vesipelastetaan!

Viime kesänä huomattiin, että tuo meidän Watti on aikamoinen uimamaisteri. Lomareissuilla ja mökillä sitä on saanut houkutella tai jopa käskeä pois järvestä pulikoimasta. Niinpä onkin herännyt ajatus kokeilla josko vesipelastus olisi Watille ja meille ihmisille sopiva uusi laji. Loputon työmotivaatio ja tekemisen ilo yhdistettynä sujuvaan uintitaitoon  ja saksanpaimenkoiran rohkeuteen voisi olla toimiva kokoonpano vesipelastuksessa.

Kun sitten tammikuun alussa Naamakirja kertoi, että Hundspa Oulu -koirauimala järjestää vesipelastuskurssin ja paikkoja on vielä vapaana, ei täällä montaakaan sekuntia mietitty Watin ilmoittamista kurssille. Olihan se kurssi yli sadan euron hintalapullaan aika tyyris, mutta kun Watti on juuri täyttämässä 1,5 vuotta, niin tässä olisi meidän pikkuiselle saksanpaimenkoiralle loistava synttärilahja! Yksi ilta teoriaa ja viikonloppuna allasharjoituksia, kouluttajina Katre Vimm ja Olle Uussaar Virosta. Hundspa Oulu olikin itselleni ihan uusi tuttavuus – ja ylipäätään ensimmäinen kosketukseni koirauimaloihin – joten mielenkiinnolla odotin myös sen näkemistä ja kokemista.

Pitkään odotettu perjantai koitti vihdoin! Google Mapsista katsoin ajo-ohjeet ja suuntasin auton nokan kohti Oulun Kynsilehtoa. Ulkoa päin Hundspan miljöö oli vähän kolkko, sillä ympärillä sijaitsee lähinnä vanhoja teollisuuskiinteistöjä, joissa toimii autokorjaamooja tjsp. ja kylpylärakennuskin on kuulemma vanha autojen myyntiliike. Sisällä kylpylässä sisustus ja tunnelma oli kuitenkin eri: avara, siisti ja persoonallinen. Itse asiassa paikka muistutti sisältä paljon ihmisten kylpylää, mitä varmasti on ollut tarkoituskin. Henkilökunta oli todella ystävällistä sekä auttavaista (jopa paljon enemmän kuin ihmisten kylpylöissä keskimäärin!) ja allasosaston seinätkin oli hauskasti koristeltu erilaisin eläinmaalauksin ja -koristein.

Itse koulutus ei tällä kertaa alkanut ihan toivomallani tavalla… Perjantain teoriaillan muutamien kalvojen teoriaesitys lähinnä kertoi vesipelastuksesta Virossa, eikä missään vaiheessa käyty läpi vesipelastuksen sääntöjä, harjoitusmenetelmiä tai viikonlopun ohjelmaa. Itse olisin siis toivonut koko illan kalvosulkeisia! Koirankin kanssa tehtiin muutamia harjoituksia, mutta ne liittyivät enimmäkseen koiran ja ohjaajan yhteistyöhön, eikä mitenkään erityisesti vesipelastukseen. Odotukset allastreenien suhteen olivat kuitenkin yhä korkealla ja ne sääntöasiathan voi jokainen lukutaitoinen itse selata netistä.

Lauantaina menin heti aamusta altaan reunalle seuraamaan muiden suorituksia, koiran jäädessä vielä kotiin lenkkeilemään Veeran kanssa. Meitä oli karvan alle kymmenen koirakkoa kurssilla ja jokaiselle oli allasaikaa varattu puoli tuntia, mikä osoittautui juuri sopivaksi ajaksi koirien (ja ohjaajien!) jaksamisen sekä motivaation kannalta. Koiria oli saksanpaimenkoirani lisäksi bordercollie, kolme valkoista paimenkoiraa, labradorinnoutaja, seropi ja muutamia muita. Kaikki koirat kurssilla olivat käsittääkseni vepen alalla jotakuinkin aloittelijoita, eikä Watti ollut tässä poikkeus. Viime kesänä toki ollaan Watin kanssa uitu, heitetty lelua ja hyppyytetty laiturilta, mutta mitään erityistä vepe-treeniä ei ole koskaan tehty.

Watin vuoro alkoi vihdoinkin lähestyä, mutta koko koiraa ei kuulunut hallille. Tiukka puhelu kotiin ja aikatauluissa sekoillut Veerakin sai koiran auton kyytiin ja nokat kohti Hundspa:ta… Kety ei selvästikään ollut hommissaan ajan tasalla. Kerran taisin jo lyödä luurin korvaankin hermostuksissani, mutta onneksi parisuhdekriisiltä vältyttiin kun Watti ehti suihkun kautta altaaseen juuri ajallaan! Puolen tunnin allastreenin ohjelma oli jotakuinkin seuraava:

  • Uidaan yhdessä koiran kanssa pari kertaa altaan ympäri, ensin ilman pelastusliivejä (jotta koiran turkki kastuu kunnolla sekä kouluttajat näkevät kuinka koira ui) ja sen jälkeen pelastusliivit koiran päällä.
  • Heitetään noutolelu altaaseen. Koira noutaa käskyn saatuaan lelun. Ensin yhdellä lelulla, sitten kahdella siten että koira noutaa lelut omistajan käskemässä järjestyksessä. Myöhemmin tätä tehtiin myös 3-4 lelulla.
  • Koira noutaa lelun altaan toisessa päässä vedessä olevalta avustajalta. Koira ui avustajan ympäri ennen kuin saa lelun. Myöhemmässä vaiheessa avustaja tarttuu koiran pelastusliiviin ja koira vetää avustajan perässään rantaan (tässä tapauksessa: altaan toiseen päätyyn).
  • Veneestä hyppäämisen harjoittelua. Tässä Watti osoittautui uimamaisterin lisäksi myös uimahyppymaisteriksi! :-)
  • Veneen vetäminen rantaan: ensin vedettiin tyhjää venettä ja lopuksi venettä, jonka kyydissä oli avustaja.
  • Lelun noutaminen veneestä käsin. Noudon jälkeen koira nostetaan vedestä suoraan veneeseen.
  • Loppuun taas pari minuuttia lämmittelyuintia altaan ympäri.

Lauantain treenit menivät juuri niin hyvin kuin ylpeä koiranomistaja ikinä voisi toivoa. Watti sai ensikosketuksen vesipelastukseen, oppi harjoitusten idean nopeasti ja haki lelut sekä veti veneet. Ja kovin helppoahan se oli omistajallekin, kun ei kerrankin tarvinnut tehdä muuta kuin seistä altaassa paikallaan ja antaa komentoja. Päivän allastreeneistä jäi siis todella hyvä fiilis ja nyt myös koulutuksen määrään ja laatuun olin oikein tyytyväinen – suurkiitos hyville kouluttajille!

Sunnuntain treeniohjelma oli koirakon vapaasti valittavissa, mutta Watin kanssa päädyimme toistamaan lauantain treenin sellaisenaan, koska treeni oli monipuolinen ja koiralla oli hauskaa. Aivot olivat selvästi raksuttaneet yön aikana sekä koiralla että omistajalla, koska yleistä säätämistä ja ilmassa leijuvaa kysymysmerkkiä oli vähemmän kuin lauantaina. Watti toimi kuin kone ja ketykin oli oppinut jotain eiliseltä: Veera toi Watin kurssipaikalle tällä kertaa ihan ajallaan ja parisuhdekriisiltä vältyttiin, taas kerran :-). Toivon ja luulen että vesipelastuksesta tulee meidän perheen uusi harrastus!