Potilas

Kahden ja puolen kuukauden ajan meillä on perehdytty haavanhoidon saloihin oikein urakalla. Viimalle kävi nimittäin syksyllä oikein paha onnettomuus metsälenkillä. Tapansa mukaan se kiisi pää kolmantena jalkana pitkin metikköä jossa normaalisti on varsin turvallista juosta. Vaan sitäpä ei tiedetty, että nyt oli tehty metsänhoidollisia töitä joiden jäljiltä maasta tökötti pystyssä oksia ja karahkoita. Sellaiseen viistossa olevaan oksanhankaan Viima sitten osui ja lujaa. Itse en ollut tuolla lenkillä mukana enkä siis tiedä aivan täyttä tilannekuvaa, mutta Simon mukaan verta oli tullut reippaasti ja koko koira aivan täysin kolmijalkainen, kipeä. Koira kantoon kainaloon ja muut koirat äkkiä kotiin, Viima auton takaluukkuun ja kaasu pohjassa lähimpään eläinlääkäriin.

img_4013_20161008

Haava oli paha; kyynärnivelen seudussa, yltäen todella syvälle lihasten väliin niveleen saakka, vain millien päässä siitä, että iso valtimo olisi ratkennut. Koira unessa eläinlääkäri oli siivonnut moska pois haavasta ja kursinut Viimaa kokoon miltei kolmisen tuntia. Verenvuoto saatiin tyrehtymään, haava dreenin kanssa kohtuulliseksi ja antibiootit päälle.

img_4020_20161008

img_4032_20161008

Valitettavasti ihan näin helpolla ei selvitty. Infektoitunut ja likainen haava umpeutuu huonosti ja vaikka haavan reunat menisivätkin yhteen voi sisälle jäädä absessi täynnä märkää. Viikon kuluttua ell-käynnistä haava räpsähti auki. Kudokset haavan reunoissa kertakaikkiaan liian huonokuntoiset sulkeutumaan. Eipä muuta kuin uudelleen kaupungin eläinlääkärivastaanotolle. Tällä reissulla napattiin loputkin tikit pois ja todettiin, että ainoa vaihtoehto on hoitaa haava avoimena.

img_4106_20161014

img_4121_20161017

Siispä haavanhoitoa on harrastettu tässä taloudessa päivittäin tähän saakka. Loppu hyvin, kaikki hyvin: vaikka alkuun koko tilanne oli tosi pahan oloinen ja luulimme Viiman agilityuran olevan finito, parani haava lopulta täysin! Harmillisesti ihan tuoretta kuvaa ei ole, mutta tällä hetkellä jalassa on muistona pienehkö noin 3 cm pituinen kapea arpi. Kyllä luonto on ihmeellinen ja korjaa kaikenlaista…

img_4142_20161022

img_4431_20161128

Koska koirien haavojen hoidosta ei aivan kauheasti löydy ajantasaista informaatiota ainakaan netistä, hoidin Viimaa samoin kuin olisin hoitanut omia ihmispotilaitani. Jaan tässä nyt hyväksi todetut vinkit siltä varalta, että joku joskus sattuisi hyötymään niistä.

  • Avoimena hoidettava haava paranee ensin pohjalta ylöspäin kasvaen granulaatiokudosta, sen jälkeen pinnalle tulee arpikudosta joka kypsyy muutamissa viikoissa vetäytyen kasaan ja samalla kutistaen haavan pinta-alaa, vetäen haavan reunoja suppuun. Lopullinen arpikudoksen kypsyminen vie aikaa ainakin kuukausia ennekuin vetolujuus on hyvä.
  • Jotta granulaatiokudosta voi muodostua on haavassa oltava otolliset olosuhteet: ei bakteereita, riittävä kosteus ja lämpötila.
  • (Antibioottien lisäksi) bakteeribiofilmin muodostumista haavan pinnalle voi estää useammilla tavoilla. Eläimillä on yleisessä käytössä Vetramil-hunajavoide. Me päädyimme käyttämään apteekista ihmispuolelta saatavaa Prontosan-haavageeliä koska siitä minulla on töiden puolesta hyviä kokemuksia. Se on myös kohtuullisen hintaista verrattuna Vetramiliin ja auttaa pitämään haavan kosteana.
  • Jotta geeli pysyisi haavassa ja siis pinta kosteana (mutta ei hautovana) laitettiin päälle ensin Mepilex lite -haavasidosta pala. Ostimme isomman palan ja leikkasimme aina saksilla sopivan kokoisen kappaleen, näin se tuli vähän edullisemmaksi.
  • Mepilexin päälle laitettiin Opsite Flexigrid -kalvoa joka kiinnitti sidoksen. Nämä on suunniteltu ihmisen iholle, joten turkkii tarttuvuus oli vähän huono. Niinpä teippasimme yleensä Leukofix-teipillä reunat turkkiin.
  • Jos haava erittää runsaasti ja on katteinen (=kellertävää moskaa pinnalla), on päivittäinen (tai jopa aamuin illoin) tapahtuva suihkuttelu puhtaalla vedellä sidosten vaihdon yhteydessä hyväksi. Siistissä, erittämättömässä (vähän vaaleanpunertavaa kirkasta kudosnestettä voi tulla) haavassa voi samoja sidoksia pitää jopa 2-3 päivää kerrallaan ja tällä samalla välillä suihkuttelut.
  • Haavan sulkeuduttua on syytä pitää ainakin metsälenkeillä/harrastuksissa vielä jonkin aikaa kuivaa sidosta päällä suojaamassa arpea kunnes se saa vetolujuutensa.
  • Ja tietysti mikäli haavan reunat punoittavat reilusti, eritys on runsasta, koira kuumeilee tai yleisvointi laskee on syytä pikimmiten käydä eläinlääkärissä näytillä.

img_4184_20161029

Toivottavasti näistä olisi jollekulle hyötyä. Me iloitsemme kovasti Viiman parantumisesta ja sekä koira että emäntä odottavat tammikuuta jolloin päästään todennäköisesti palailemaan takaisin aksakentille!

Toisenlaisia harrastuksia

Savun ja Viiman päivään kuului tänään vähän tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Käytiin nimittäin typyköiden kanssa vierailemassa sairaalassa saattohoito-osastolla ilahduttamassa potilaita. Meidät oli pyydetty sinne ihan tarkoituksella kylään. Mielestäni on aivan todella ihanaa, että kyseisessä sairaalassa järjestetään tällaisia vierailuita piristämään potilaiden päivää. Savu ja Viima olivat tosiaan aivan elementissään – mikäs sen parempaa kuin istuskella pari tuntia paikoillaan ja silityksiä riittää! Bortsujen kanssa tuonne oli helppoa lähteä. Luotto on molempiin 100% ja kummatkin ovat kaikkia ihmisiä kohtaan todella avoimia ja ystävällisiä. Lisäksi nämä eivät hypi vasten eivät nuole, istuvat vain tyytyväisenä rapsutettavina niin kauan kuin saavat. Pari tuntia hujahti huomaamatta ohi päiväsalissa ja potilashuoneissa seurustellessa. Olipa eräs ihana vanha herrasmies varannut taskuunsa oikein kamman etukäteen kun tiesi koirien tulevan kylään ja halusi sitten kumpaakin harjailla tovin :). Luulen, että bortsujen (ja miksei Lillinkin) kanssa otetaan ohjelmistoon tällaiset vierailukäynnit aina silloin tällöin.

wp-1466591267896.jpeg

Sairaalakeikan jälkeen hurautettiin Kaakkurin Mustiin&Mirriin ajatuksena hakea CoatKing-pohjavillaharja joka on ollut hankintalistalla jo viime kesästä lähtien. Taidan ottaa molemmilta bortsulta ja Watilta hieman pohjavilloja alas nyt kun helteet näyttävät lopultakin saapuvan. Lilli on jo ehditty vedellä kauniisti klaniksi Fiskarseilla kuten perinne kuuluu. Jälki on… No… Kelvollista. Onneksi Lilli ei itseään peilaile vaan on tyytyväinen kevyeen kesäturkkiinsa!

CoatKing saatiin vaan eipä se shoppailu siihen jäänyt. Kaakkurin myymälässä oli juuri remontti menossa ja ehkä siihen liittyen (tai sitten ei, en tiedä?) herkullisen väriset Feel-nahkapannat olivat -70% alessa. Lähti ehkä vähän mopo käsistä ja ostin viisi pantaa, hups! No yksi puolikuristava oli oikeasti ostoslistalla koska Tempolta sellainen vielä puuttuu. Lillille puolikurkkari samoin aksakisoja ajatellen. Lisäksi lähti mukaan kolme normipantaa bortsuille&Tempolle, niiltä kun puuttuu jämäkät peruspannat. Hintaa noille pannoille taisi jäädä himpan vajaa 12 euroa kipaleelta, ei todellakaan paha oikeista nahkapannoista!

wp-1466591276182.jpeg

Kaiken kukkuraksi ostin vielä pakastealtaasta naudan lumpioita hellepäivää silmälläpitäen. Mikäpä koirista onkaan mieluisampaa kuin etupihan nurtsilla lojuminen kylmää herkkua pureskellen!

wp-1466591309464.jpeg

wp-1466591295589.jpeg

wp-1466591289123.jpeg

wp-1466591305788.jpeg

Ps. Unelma omasta aksakentästä elää edelleen ja toivottavasti toteutuu viimeistään ensi kesänä. Tänään olenkin menossa yhteen talonäyttöön, jossa pitäisi olla iiiso oma piha jonne sopisi kenttä poikineen…

 

Vaavahan osaa aksata!

Viime viikonloppuna Viima avasi lopultakin kisauransa aksassa, lopultakin! Ja se meni paremmin kuin hyvin…

Raahessa oli la ja su molempina päivinä kaksi rataa ykkösille, mutta Hennan kanssa päätimme osallistua vain lauantaina. Harmillisesti tulin itse kipeäksi ennen kisoja enkä ollut juoksukunnossa, joten Henna pääsi tuurailemaan kartturin rooliin Viimallekin. Vähän jännitti miten menee, Viima ei ole aiemmin aksannut kenenkään muun kanssa ja muutenkin olen lellinyt sen pilalle, oma sylivaavani :). Onneksi ihana narupallo vie voiton äiskästäkin ja lämppäesteiltä lähtien homma toimi hyvin.

Hennalla oli iso urakka: nalalle yksi rata miniykkösissä, Nemolle yksi rata maksiykkösissä ja Kirille+Viimalle molemmille kaksi rataa maksiykkosissä. Simon kanssa hoideltiin kepon ja ketyn roolia ja vaihdettiin koiria radalle kuvaamisen lomassa, joten homma toimi. Juoksukuntoa kyllä vaati kun Viiman ja Nemon ratojen välissä oli vain yksi koira.

Ensimmäiseltä radalta Viimalle tuli 10 virhepistettä kielloista hypyltä ja tippuneista muurinpalikoista, mutta rata oli muutoin aivan todella hyvä ja sujuva. Jopa kepit menivät ongelmitta vaikeasta keppikulmasta huolimatta! Hieman näki, että ”väärä” kartturi sekoitti pienen bc:n ajatuksia, ei aivan yhtä hyvin tahtonut irrota esteille kuin normaalistikin ja siitähän ne virhepisteet johtuivatkin.

Toinen rata oli oikein hyvää katsottavaa – Viima irtosi jo hieman paremmin, etenki sujuvasti, otti kaikki kontaktit oikein mallikkaasta ja kepit aivan superhienosti. Keppejä olin eniten jännittänyt ennen reissua, treenimäärä on niillä vain jäänyt liian vähäiseksi kun kevät on ollut mitä on koulun kanssa. Henna ohjasi onneksi kepit tosi hyvin ja päästi Viimaa sopivasti edelle jotta sai hakea itse aloituksen. Hienosti se taittui kovasta vauhdista ekaan väliin ja pujotteli hyvällä vauhdilla loppuun katse eteenpäin suunnattuna vaikka Henna oli taaempana. Vaan kun keppien jälkeen oli alla puhdas rata niin jo alkoi emäntää jännittää radan reunalla, sydän tykytti ja hiki kirposi otsalle… Tarkasti meni onneksi loppurata ja maaliin tullessa nolla virhepistettä! Lopulta oli vieläpä nollavoitto ihan hyvällä ajallakin (miinus 13 pilkku jotain). Hieno pieni Vaava!

Liitteeksi videotodiste hienosta uran avauksesta:

Vaavan aksat

Tällä viikolla on aksalle ollut pitkästä aikaa kalenterissa tilaa riittävästi. Ollaan käyty Hennan kanssa pariinkin otteeseen hallissa tekemässä pientä radanpätkää. Mukana ovat olleet bortsut ja Lillis. Kaikille olen ratatreenit lisäksi ottanut perustreeniä etenkin puomille (ja Viimalle kepeille).

wp-1452286813629.jpeg

Puomi on nyt se meidän mörköeste :P – kaikki kolme tahtoivat mennä sen hitaasti hitaasti läpi. Tai oikeastaan, hyvällä vimmalla kiipeävät kyllä ylös mutta ellen ole rinnalla tai edessä juoksemassa ja kirittämässä jäävät himmailemaan alastulolle ja hiipivät sen alas. Kisoissa sitten L&S hyppäävät mieluusti alastulon kontaktialueen yli kun käyvät kierroksilla. Ääh, olisi pitänyt panostaa itsenäiseen vauhdikkaaseen suoritukseen silloin jo alkeisaksoissa. No, haluan ajatella, että ainakaan Viiman kohdalla mitään ei ole vielä menetetty, koska ylipäätään aksataipaleella ollaan vasta alussa ja kisaamassakaan ei olla vielä käyty. Ja jospa nuo kaksi muutakin vielä saisi jollekin mallille ahkeralla treenillä. Oi kunpa vain olisi se oma puomi (ja oma aksahalli, hah!)… Puomia on tehty kaikille nyt niin, että alastulon lopussa maassa on namit odottamassa ja vauhdin kautta tullaan puomille. Kannustan sanallisesti juoksemaan loppuun mutta en vedätä. Namit syötyään vapautan sitten käskysanalla ja palkkaan lelulla. Viimaa en tosin vielä vapauta vaan kun on syönyt namit menen luokse ja leikitän siitä alastulolta. Treenataan erikseen sitten vapautusta kun tuo itsenäinen suoritus muuten on hallussa. Savulla ja Viimalla pidän lisäksi ylösmenolla puomin harjapalikka bumpperina. Tämä näyttää hyvin toimivan ja kovassakin vauhdissa ponnistavat ylösmenokontaktilta ensimmäisen laukan. Toivottavasti jää lihasmuistiin, kun joka treeneissä vaan muistaa tuota käyttää.

Perjantain omatoimitreeneistä on myös vähän videotodistetta Viimasta kun Henna ystävällisesti kuvaili pientä ratapätkää. Tässä nyt ei mennä muuta kuin hyppyjä ja putkia. Pääasia kuitenkin, että Viimakin pääsee jo tekemään pidempää pätkää ja vähän oppii lukemaan rataa. Typykkä on todella herkkä lukemaan kroppaa ja saan olla tarkkana ohjauksissa, etenkin kun on myös todella nöyrä ja halukas miellyttämään – ei siis halua tehdä virheitä. Jos itse ohjaan huonosti, se jää kysymään ohjetta. Tosin jos tulee isäänsä niin mitä enemmän aksametrejä kertyy alle sen taitavammaksi oppii lukemaan rataa eikä enää ota niin itseensä kartturin mokailuista vaan painaa suuna päänä radalla menemään. Savu on kovempi – kuuntelee kyllä todella hyvin ohjeita mutta annas olla jos olen myöhässä tai ohjaan typerästi. Se tekee päätöksensä millisekunnissa ja on mennyt jo.

Kuten eilen kirjoitun, kävin Savun kanssa Animagi-areenalla Minna Kirveskosken koulutuksessa ja sain sieltä ajattelemisen aihetta ihan Viimankin kohdalle. Se mitä teet nyt määrittää sen miten teette koiran kanssa tulevaisuudessa. Eli sitä ”vauva-aksaa” ei pitäisi harrastaa yhtään. Jos nyt koiran junnutreeneissä sortuu siihen, että ohjaa ihan tassusta kiinni pitämällä, odottelemalla ja liikaa koiran puolesta tehden on todella vaikeaa jatkossa sitten saada koiraa työskentelemään itsenäisesti radalla. Tietysti harjoitukset tehdään koiran tason mukaan, aluksi helpompia ja lyhyempiä ja tarvittaessa apuvälineitä, etupalkkoja jne. käyttäen, mutta jo alusta alkaen pitäisi opettaa se junnukin hakemaan itse esteet, sietämään etäisyyttä ja lukemaan rataa.

Tuosta videolta heti huomaan sortuvani tähän vauva-aksailuun Viiman kanssa. Varmistelen, odottelen, yliohjaan. No eipä ole uusi huomio. Savunkin kanssa tiedän, että helmasyntini on liika odottelu ja tieto tästä vain vahvistui eilen koulutuksessa. Pitäisi vain rohkeasti alusta saakka osoittaa koiralle tehtävänsä ja sitten luottaa siihen, että se hoitaa hommansa sillä aikaa kun itse etenen seuraavaan ohjauspaikkaan. Onpahan tavoitetta ainakin…

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Onko nyt ihme, että tämän Vaavan kanssa sortuu vähän vauva-aksaamaan?! <3

Pakkaspäivän aksat

Jee, hallin oviin napsahti eilen kulkuoikeus omatoimitreeniin. Maksoin siis vuoden viimeisenä päivänä treenimaksun ja malttamattomana kyttäsin sähköpostia monta kertaa päivässä siitä pitäen. Toki nettisivuilla kerrotaan, että viikon sisällä kulkuoikeus aktivoidaan, mutta kun ihminen on kärsimätön luonteeltaan niin minkäs teet :). Ei mennyt kuitenkaan lähellekään viikkoa, eli nopeaa toimintaa!

Tänään siis iltapäivästä bortsut autoon ja hallille. Sää oli varsin kirpeä ja jäinen, joten olo oli kuin michelinukolla ulos astuessa. Hallissa onneksi on varsin mukava +10-15 astetta(?arvio), joten toppapuku päällä ei tarvitse treenata. Treenit olivat simppelit ja samaa kaavaa kuin viimeksi, Viimalle vauhtirallittelua (vielä tahtoo ottaa kaarteissa helposti kieltoja kun lukee minun liikettäni niin tarkkaan) sekä keppejä, Savulle pientä radanpoikasta ja samoin keppejä eri kulmista. Viiman kepit näyttävät jo varsin mukiinmeneviltä! Toki vauhti ei vielä ole samaa luokkaa kuin äidillään, mutta se tulee kun varmuus lisääntyy. Tekniikka on hyvännäköistä, hakee kivasti oikeaan väliin jo putkesta vauhdilla tullessaankin ja pujottelee loppuun hyvällä rytmillä. Olen palkannut säännönmukaisesti pallolla eteenpäin heitettynä kun kääntyy viimeiseen väliin, ja tämä on hyvä. Etupalkkaa ei näillä voi käyttää oikeastaan ollenkaan, aiheuttaa ainoastaan silmänkäyttöä ja hiippailua. Lentävä pallo imuttaa kuitenkin pyrkimään nopeasti kepit loppuun eikä jää katselemaan missä minä menen.

Viimallehan olen opettanut kepit vähän sekatekniikalla käyttäen sekä 2×2-systeemiä että ohjureita. Näyttää toimivan. Nyt jo tuntuu, että sille on se ja sama missä minä menen pujottelun aikana. On siis hyvin hoksannut, että itsenäisesti ne täytyy suorittaa eikä tukeutua ohjaajaan.

Molemmat bortsut olivat päteviä tyttöjä ja meillä oli treeneissä tosi kivaa :). Pakkaspäivän vuoksi saivat treenien jälkeen niskaan omat toppatakit. Näitä takkeja en olekaan täällä muistaakseni sen kummemmin esitellyt, joten nappasin nyt hallilla pari kuvaa niistä. Ompelin siis viime talvena omat takit Savulle, Viimalle, Tempolle ja Lillille. En löytänyt kaupasta mieluisaa mallia, joka lämmittäisi (minun makuuni) riittävän pitkälle takareisiä sekä koko sekän ja lavat. Takit kaavoitin itse ja nimenomaan niin, että ovat takaa jopa vähän liioitellun pitkiä. Tuntuu hyvin toimivan, kädellä kun kokeilee, ovat reisilihakset lämpimät ja koko selkä samoin. Takki ei myöskään laahaa maata ja tarpeilla käyminen onnistuu ongelmitta. Päällä ulkoilukangas, sisällä toppavanu ja sisimpänä fleece tai ohut kangas riippuen takista. Savun takista puuttuu edestä kauluksen resoriosa joka pitää kaulurin tiukempana ympärillä, pitänee aktivoitua ja viritellä se paikoilleen. Lisäksi vielä pitäisi Watille jaksaa vääntää samanmoinen ulsteri.

Edestä...

Edestä…

...ja sivusta.

…ja sivusta.

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!

Innokkaat bortsut hieman hankaloittivat esteiden siivousta. Mikäs sen mukavampaa kuin istua kyydissä kun emäntä rehkii vetojuhtana!