Tyhjä

Täällä nieleskellään nyt harmistusta toisen ultran jälkeen, Lilli jäi kuitenkin tyhjäksi. Päivät taisivat mennä vähän pieleen, koska kisareissu Klagiin Kokkolaan esti progessa käynnin. Luulen, että myöhästyttiin. No, leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! Positiivista jos tilanteesta haluaa löytää, niin päästäänpä ainakin jatkamaan SM-nollien keruuta ensi kesää varten. Kolme nollaa (tupla mukaanlukien) on jo tienattu tälläkin vähäisellä kisamäärällä. Täytyy nyt vain rakentaa äkkiä länget puomitreeniä varten, koska jotain tälle tarttis tehdä. Tuurikontaktit alkaa käydä kartturin hermoille… Kyllä ne kotona toimii nimittäin!

Syksyn hieman viilenneet, kosteat ja metsäntuoksuiset säät ovat taas täällä, ja varsin tervetulleina! Helle oli ihanaa, vaan sai se jo loppuakin. Kohtuu kaikessa sanon minä. Koiratkaan eivät yhtään valita. Vielä jos vähän saataisiin sateita tulisi ehkä sieniäkin tälle syksyä. Mustikkasato jäi valitettavasti aivan olemattomaksi kuivuudesta johtuen. Onneksi pakkasessa on vielä viimevuotisia.

Watin kanssa käydään aina satunnaisesti testailemassa pääkaupunkiseudun koiraystävällisiä ravintoloita, se kun osaa käyttäytyä ihmisten ilmoitta todella hienosti. Sitä eivät nimittäin kiinnosta vieraat ihmiset piirun vertaa ja niinpä se makoilee aivan tyytyväisenä pöydän alla terassilla tai ravintolassa meidän illastaessa, helppoa! Yliystävällisten shelttien ja bortsujen kanssa olisi vähän stressaavampaa.

Tällä kertaa vierailimme yhdessä suosikkipaikoistamme, nimittäin Helsingin keskustassa sijaitsevassa Putte’s Bar & Pizzassa. Todella herkulliset pizzat, Watti sai oman vesikulhon ja söi hyvällä halulla reunat. Suositukset sekä minulta ja Simolta että Watilta! 

Nartun sterilisaatio – oliko apua?

Kirjoitin noin vuosi taaksepäin blogiin juttua Watin huonosta laumakäytöksestä jonka seurauksena päädyimme leikkauttamaan sen. Ajattelin laittaa pienen katsauksen tilanteesta ja siitä miten se on muuttunut tällä aikavälillä.

Watin kanssahan oli ongelmana sen jatkuva päsmäröinti laumassa. Mitään ongelmia ei ollut niin kauan, kuin jo edesmennyt saksanpaimenkoiranarttuni Tara oli hengissä. Tara oli koiralauman kiistaton pomo luontaisella arvokkuudella ja auktoriteetillä. Sen ei koskaan tarvinnut pöllyttää alempiaan tai edes murahtaa, vaan pelkkä itsevarma ja tasaisen lempeä mutta jämy käytös riitti osoittamaan muille paikan. Se käyttäytyi samoin myös vieraiden koirien kanssa, eikä koskaan provosoitunut tappelemaan tai isottelemaan. Mahtava luonne ja hermorakenne! Voi kun nykypäivänä kaikki saksanpaimenkoirat olisivat sellaisia…

Watti otettiin, kun Tara oli vielä elämänsä kunnossa ja oli tarkoitus, että se kasvaisi hyvän aikaa vanhan kunnon pomon nuhteessa. Tara menehtyi valitettavasti nuorena syöpään vain alle vuoden päästä Watin tulon jälkeen. Yhtäkkiä nuori saksanpaimenkoiranarttu olikin tilanteessa, jossa sen pitäisi olla koiraporukan pää. Lilli on toki sitä vanhempi, mutta siltä puuttuu dominanssi täysin eikä se edes yrittänyt paikkaa, Savu samoin. Viimaa ei silloin ei ollutkaan ja Tempo vasta ihan pentu. Watti on aina ollut hieman epävarma ja terävä. Se mielestä on parempi möykätä varmuuden vuoksi ennen kuin jotain tapahtuu ja harkita vasta sitten oliko aihetta. Niinpä se alkoi ärsyttävällä tavalla pomottaa muita koiria epävarmuuksissaan. Tämä ilmeni päivittäisenä pullisteluna, karvojen pörhistelynä, ärähtelynäkin toisinaan.

Homma eteni niin, että Tempo alkoi näyttää stressaantumisen merkkejä jatkuvasta Watin varomisesta johtuen ja ne ottivat yhteenkin muutamaan kertaan. Kisapaikoilla Wattia ei ollut enää mukava pitää mukana koska piti varoa ärähtääkö se toisille koirille. Koskaan se ei ole tapellut kenenkään ulkopuolisen koiran kanssa, mutta rasittavaa rähinää se kyllä pitää epävarmuuksissaan ja menee oikein provosoiden katsomaan onko toisesta sille uhkaa. Erityisesti juoksut ja niitä ympäröivä aika pahensivat käytöstä. Lopulta kypsyimme tilanteeseen kun mikään ei tuntunut toimivat, ei koulutus, ei uudet rutiinit ja koirien eristäminen toisistaan yksinolon ajaksi, ei liikunnan/aktiviteetin lisääminen, ei mikään. Vaihtoehtoina oli etsiä Watille uusi koti tai kokeilla sen leikkauttamista kokeeksi. Valitsimme jälkimmäisen koska kaikesta pöljyydestään huolimatta Watti on meille todella rakas.

Sterilisaatio tehtiin Watille kesän lopussa Oulun Eläinklinikalla, eli aikalailla vuosi taaksepäin. Monta kuukautta meni niin, että Watin käytös oli täysin ennallaan eikä mitään merkkejä muutoksesta. Joulun aikaan olo oli vielä aika epätoivoinen ja harkitsimme edelleen Watille uuden kodin etsimistä. Pikkuhiljaa hormonimyrkyt alkoivat kuitenkin tasaantua ja Watin käytös muuttua.

Muutos on tapahtunut niin vaivihkaa ettei sitä ole oikein huomannutkaan kunnes tänään pysähdyin ajattelemaan asiaa. Toden totta – koko keväänä ja kesänä ei ole laumassa ollut minkäänlaisia ongelmia, Watti ja Tempo eivät enää kyräile toisiaan lainkaan, Watin ärsyttävä pullistelu on jäänyt aivan minimiin ja se tuntuu ylipäätään vähän tasaantuneen. Edelleen se on oma virtaisa ja kouhottava itsensä, energiaa riittää loputtomiin ja työmotivaatio on yhtä suuri kuin ennenkin. Sen luonne on oma itsensä, mutta pahin terä ja dominointi tuntuu jääneen pois. Tempo on nykyään rento ja hyväntuulinen ja lauma matkustaa aivan sopuisasti takakontissa koko kööri. Meillä leikkauttaminen siis auttoi. Komplikaatioita (kuten virtsankarkailua tai infektioita) ei ole ilmennyt. Ja nisäkasvaintenkin riski on nyt erittäin pieni mikä on hyvä, ne kun ovat saksanpaimenkoirilla ilmeisesti varsin yleinen kuolinsyy. Päätös oli siis oikea meille!

Viime aikojen meininkiä

Meillä on nyt Simon kanssa yhtä aikaa jopa puolentoista viikon vapaat, aivan huippua! Koko alkukesä ollaan läpsystä vaihdettu koirien vahtivuoroa molempien ollessa reissutöissä. Pikaiset tervehdyshalit ovella ja moikkamoi, viikon päästä taas nähdään. Ihan /c:stä etten sanoisi. Never again. Onneksi seuraava työvuoroputkeni alkaa vasta ensi viikon perjantaina, siihen asti saa ladata akkuja rauhassa kotoillen. Töissä on ollut aika todella hektistä ja raskaita päiviä viime vuorot. Vaikka olen ollut jo tiistaista asti vapaalla, niin viime yönäkin heräsin hiki otsalla siihen, että olin muka unohtanut tehdä yhden todella tärkeä jutun töissä (mikä ei siis pitänyt paikkaansa). Stressiä pukkaa siis. Nämä vapaat on tarkoitus viettää ihan kotona löhöillen, aksaillen, hevostellen, ilmaillen. Sen jälkeen molemmilla taas muutaman viikon työputki ja toinen yhteinen lomaviikko jolloin käydään varmaan jossain reissunkin päällä mikäli saadaan aikaiseksi.

Sunnuntai-iltana olin työvuoron jälkeen kotona vähän ennen puoltayötä. Keskikesän aurinko ilahdutti ja sää oli selkeä ja leppeä. Niinpä ei annettu pikkutuntien haitata vaan pakattiin koirat autoon ja hurautettiin Mourunkijärvelle lenkille. Ihanat metsäpolut ja koirien lempiranta! Ainoa, mistä vähän tunnelmalle miinusta oli jäätävä määrä hyttysiä. No tätä se täällä pohjoisessa on. Koirilla oli kivaa!

IMG_3918

IMG_3911

Tiistaina Watti-parka kiikutettiin sitten Kaakkuriin Oulun eläinklinikalle. Reppana oli ihan innolla lähdössä mukaan mutta eipä arvannut etukäteen joutuvansa steriloitavaksi. Tätä Watin leikkausasiaa ollaan hauduteltu jo pidemmän aikaa. Hommahan on se, että mitä enemmän Watille on tullut ikää sen enemmän sille on myös ilmaantunut ”häiriökäytöstä”. Watti on todella epävarma omasta asemastaan lauman (koirista) ylimpänä. Vaikka kukaan muu tässä porukassa ei lainkaan yritä kiipiä järjestyksessä ylöspäin vaan päinvastoin ovat erittäin alistuvia niin sepä ei Wattia rauhoitakaan. Vähän väliä pullistelee muille ja käy tavallaan testaamassa provosoituuko joku noista mukaan. Muutamaan otteeseen ovat jo Tempon kanssa ottaneet yhteen kun Tempo ei huonoilla hermoillaan kestä tuollaista lainkaan. Bortsut ja Lilli ovat ihan lunkeja eivätkä jaksa välittää moisesta touhusta mutta Tempopa ottaa itseensä ja pehmeänä mutta terävänä koirana sitten hyökkäys on sen mielestä paras puolustus. Watin pullistelu on tuntunut lisääntyvän kovasti aina juoksujen aikaan, joten steriloinnin toivotaan auttavan asiaa. Toivotaan parasta…

Unilla.

Unilla.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Ohi on. Vielä nukuttaa.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Tällaisen tötterön sitten antoivat mukaan.

Watti ei itse tunnu onneksi huomaavan lainkaan käyneensä minkään sortin operaatiossa. Homma olikin ilmeisesti mennyt täysin ongelmitta. Tötteröä pidetään päässä aina kun kukaan ei ole vieressä valvomassa, mutta tuo pölhö ei ole noteerannut haavaa vielä lainkaan. Ilmeisesti kipujakaan ei ole tai ainakin Rimadyl on auttanut hyvin. Ikävintä taitaa Watin mielestä olla parin viikon pakollinen hihnalenkkikuuri. Käyhän se kateeksi kun muut painattavat metsässä villeinä ja vapaina ja itse köpöttää parin metrin lieassa.

Nyt sitten vain seuraillaan muuttuuko käytös ja jos, niin mihin suuntaan. Peukut pystyssä!

Uusi koulari

Kulunut viikko on ollut aivan järkyttävää hullunmyllyä töiden ja tenttien puristuksessa, eläinten sairastaessa. Uuden hepan kanssa yhteinen alkutaival ei siis lähtenyt aivan ruusuisesti käyntiin, mutta tällä hetkellä kaikki vaikuttaisi olevan onneksi ok. Huomenissa lisää tästä. Sen sijaan kirjoittelen vähän mitä koirien kanssa on viikonloppuna touhuttu.

RTK1koulari

Watti kävi lauantaina erittäin hienosti pokkaamassa OKK:n rallytokokisoissa kolmannen ALO1-tuloksensa ja sen myötä siis myös koularin RTK1! Koska olin itse koko lauantain töissä (ja aivan jäätävän raskas työpäivä olikin!), piti hankkia lainakuski Wattia ohjaamaan kisoihin. Simohan tykkää kyllä treenata, mutta jostain syystä kisoihin ei halunnut lähteä, lie pelännyt sössivänsä Watin radan… Ihana Jenniina oli menossa samaisiin kisoihin shelttinsä Novan kanssa voittajaluokkaan ja lupasi käydä aamupäivällä Watin kanssa ALO:ssa kisaamassa! Viikkoa ennen kisoja käytiin kertaalleen hallilla ottamassa lyhyet treenit, jossa Jenniina pääsi vähän tutustelemaan Watin ”asetuksiin” ja leikittämään tyyppiä pallolla. Watti kun ei ole mikään uskollinen saksanpaimenkoira vaan tuo retku on valmis lähtemään kenen tahansa mukaan kenellä pallo on! Niinpä niin.

Rata meni todella hienosti: 94/100 pistettä. Heti ensimmäinen liike (koira istumaan, kiertäminen koiran ympäri) oli täytynyt uusia, koska Watti oli luullut kyseessä olevan käännöksen vasemmalle ja seurannut mukana. Uusinta meni onneksi hyvin. Video alkaa tästä kohdasta, muutoin koko rata näkyy hyvin. Hyvältä näyttää yhteistyö ja eipä W vilkuile yhtään Simon perään radalta vaan tekee tarkkaa ja intensiivistä työtä, häntä tietysti koko radan ajan heiluen niinkuin aina! Kiitokset vielä Jenniinalle Watin ohjaamisesta!

Sunnuntaina kävin sitten Lillin kanssa korkkaamassa tokokisat. Jännitti aika paljon, kun en ole vielä kertaakaan kisannut uusilla säännöillä ja Lillikin noviisi. Kaikki liikkeet onneksi ”ainakin kotona” olivat kuosissa. Koejännitys nousi heti alkuunsa aivan kattoon kun meinasin myöhästyä paikkamakuusta. Olin luullut, että olemme vasta toisessa paikkisryhmässä ja olin aivan valmistautumattomana kaukana kehästä kun yhtäkkiä kuulen meidän numeroamme kuulutettavan. Hirveällä paniikilla kehään sitten vain! Paikkishan menee nyt uusissa säännöissä jo ALO:ssa niin, että jokainen koira rivissä käsketään vuorollaan maahan ja vastaavasti minuutin kuluttua vuorollaan ylös. Olimme Lillin kanssa rivissä viimeisenä ja se tietysti katseli ihmeissään kun läheltä kuului käskyjä mutta ei onneksi tehnyt muuta kuin tökötti rauhassa perusasennossa! Maahanmeno tapahtui erittäin nopeasti ja täsmällisesti ja ylipäätään koko paikkis pienellä sheltillä erinomainen, 10 pistettähän siitä napsahti! :)

Lillipaikkis

Muista liikkeistä pisteet menivät kutakuinkin: seuraaminen 8,5p (hieman edistämistä ja kerran väärä asento, muuten ihan hyvä), liikkeestä maahanmeno 8 (meni todella hienosti maahan mutta olin itse antanut huomaamattani niin voimakkaan vartaloavun päätä nyökkäämällä että tulkittiin kaksoiskäskyksi), luoksetulo 10 (ja se olikin todella hieno!), kapulan pitäminen 8,5 (en muista täysin varmasti noita pisteitä, kävi kuitenkin nuuskaisemassa liikkuria mutta palasi takaisin perusasentoon, piti kapulaa okein hienosti). Kaukot valitettavasti nollattiin; Lilli paineistui selvästi välittömästi taakse seisomaan tulleesta liikkurista ja tökötti maassa kuin liimattuna kun olisi pitänyt nousta istumaan. Höh! Oma vika, olisi pitänyt treenata tätä liikettä liikkurin kanssa. Ja viimeinen liike hyppy meni myös nollille, mutta se oli oikeastaan aika huvittava juttu. Lilli hyppäsi todella hienosti käskystä hypyn mutta heti sen laskeuduttua näki sen  naamasta että pienellä sheltillä syttyi lamppu päähän: ”Hetkinen! Ei tätä hyppyä hypätä näin päin kuin poispäin äiskästä ja sitten jäädään odottamaan hypyn taakse että äippä tulee viereen!”. Niinpä se kiepsahti hienosti ympäri ja hyppäsi hypyn takaisin jääden seisomaan hypyn taakse – kuten olen sen vanhoilla säännöillä opettanut! Hahah, tuomarikin repesi nauramaan tämän nähtyään. No, ainakin oli opetus mennyt kaaliin! Harmi vain, että säännöt olivat muuttuneet… Tätä pitää selvästi treenata ennen seuraavaa koetta.

Lilliperusasento

Lilliseuruu

Kiitokset tokokuvista Annina Eskolalle! Video on, mutta ei vielä koneella. Lisäilen blogiin myöhemmin. Kokonaispisteet kokeesta 149,5p ja II-tulos. Harmittavat nollaukset kun muuten varsin mukiinmenevä koe. Lisää treeniä siis vain. Tokokärpänen puraisi vähän kisoissa ja kai se pitää pian taas ilmottautua seuraaviin koitoksiin!

Ratkaisu jälkipulmaan

Kuten jo joskus aiemmin olen maininnut, olemme Simon kanssa ummikkoja pk-lajien suhteen. Oma osaamiseni painottuu aksaan ja tokoon enkä ole ennen Wattia harrastanut muita lajeja lukuunottamatta satunnaisia verijälkiä huvin vuoksi. Watin kanssa ollaankin sitten opeteltu yhdessä sekä jäljen että vesipelastuksen saloja. Emme Simon kanssa ole kumpikaan kovin innostuneita ilmoittautumaan mihinkään säännöllisesti kokoontuvaan treeniryhmään syystä että työaikataulumme ovat kovin vaihtelevat. Onneksi näissä kahdessa lajissa pääsee hyvin näköjään alkuun ilmankin kun on jo taustalla kokemusta koiran kouluttamisesta muutoin.

Vepe on kuin tokoa mutta kentän sijaan liikkeet tehdään vedessä, ei ongelmaa. Jäljestyksen suhteen on saanut vaivata aivosoluja vähän enemmän ettei mentäisi pilaamaan hyvää koiraa. Watti on luonnostaan todella taitava jäljellä – maavainuinen, keskittyy sataprosenttisesti, pyrkii innokkaasti jäljelle ja nauttii hommasta. Alkeisopetus oli siis iisiä. Kun tuli ajankohtaiseksi esineiden ottaminen mukaan, emme oikein tienneet miten ne olisi paras opettaa. Taas kerran netistä löytyi neuvoja joka lähtöön ja jokainen ohje varmaan sopii jollekin koiralle. Pulmana olikin tietää kokemattomana mikä juuri Watille pitäisi valita. Viime syksyn jälkileirillä saatiin hyviä neuvoja (mm. hajustetun kepin vaihto nameihin) joilla päästiin vähän eteenpäin, mutta aivan täysin ei juuri se tapa tuntunut Watille sopivan. Ongelma on nimittäin se, että Watin imu ja into itse jälkeen on todella suurta jolloin namit&kepit ynnä muut ovat aivan sivuseikka; jäljen ajaminen palkitsee paljon enemmän ja Watti tuntui lähinnä hämääntyvän ”turhista” keskeytyksistä. Talvi kuitenkin saapui ja annettiin jäljen jäädä hautumaan pääkoppaan.

Viime aikoina sää on ollut kamala. Edellisten vuosien hangista on saanut vain haaveilla. Metsässä ei ole lunta nimeksikään ja hiekkakuoppa on yhtä luistinrataa. Jotain positiivista tässä kuitenkin – tänään päätettiin ekstempore ottaa lyhyet esineharjoitukset Watille kun kerran metsä on sula. Aamulla tuumimme nimittäin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että parhaiten mahtaa toimia Watin lempilelu. Metsään siis lyhyt, vain 10-30m pitkä suora ja helppo jälki, jonka loppupäässä Watin rakas vihreä narupallo piilotettuna mättään alle niin, ettei sitä näe mutta haistaa. Ajatus oli, että tuo kyseinen lelu on niin iso palkka Watille, että ei varmasti sitä jätä matkan varrelle vaikka jälki imisikin mukaansa, vähintään poimii sen suuhunsa ja jatkaa jäljestämistä.

Niinpä tuumasta toimeen ja minä tallaamaan lyhyitä jälkiä, Watille valjaat päälle ja Simo narun perään. Narupallo piiloon ja Watti janalle. Miltei puolen vuoden tauko hämäsi koiraa, eikä heti nostanut kunnolla jälkeä, mutta muutaman janan ohituksen jälkeen syttyi lamppu pään päälle ja Watti lähti tuttuun tapaan kuin juna raiteilla. Piilomätäs lähestyi ja jännitys tiivistyi narun päässä… Vaan sieltähän se pallo nousi juuri niin kuin oli suunniteltu! Heti kun poimi pallon suuhunsa Simolta jättikehut ja leikkiä pallon kanssa. Uusi samanlainen jälki vähän matkan päässä heti perään ja homma onnistui yhtä hyvin. Lopetettiin siihen jonko jälkeen Watti sai ylpeänä kantaa rakkaan pallonsa kotipihaan saakka. Tähän nyt sitten jatkossa toistoja. Kun ymmärtää, että pallo on jäljellä vaihdetaan sen tilalle muita omia esineitämme, esim. hanska jonka nosto sitten sitten palkataan tuolla kyseisellä narupallolla. Kun tämä onnistuu hyvin, laitetaan kaksi esinettä tiheään jäljelle, joista ensimmäisestä isot kehut muttei palloa. Sen jälkeen usutus takaisin jäljelle josta lyhyen matkan päässä toinen esine mistä narupallo palkaksi. Uskon, että toimii Watilla, katsotaan miten käy :).

Jälkihommien lisäksi käytiin tänään porukalla hihnalenkillä Ainolanpuiston ympäristössä samalla kun hoidimme muita asioita kaupungissa. Kirpeässä pakkassäässä oli kiva tallustella ja koirien nokat kävivät ahkerana läpi tienvarsia. Kotiintullessa porukka oli väsyneempi kuin normaalin hiekkakuopparevittelyn jälkeen. Sen verran harvinaista herkkua nämä hihnalenkkeilyt kaupungissa, että suuri määrä vieraita hajuja imee mehut tehokkaasti. Hyvä päivä!

wp-1451741851115.jpeg