Pk-leirillä 2/2

Sunnuntaina sää kirkastui ja aurinkokin pilkisteli välillä pilvien raosta. Olin jo lauantaina illalla päättänyt, että jättäisin nyt kuitenkin hakuhommat tältä päivältä sikseen ja menisin kuunteluoppilaana seuraamaan Simon ja Watin jälkityöskentelyä. Oli varsin mukavaa nähdä monenlaisia hakukoiria hommissa lauantaina, mutta totesin, että laji ei ehkä sittenkään ole sitä omintani. Tykkään enemmän työskennellä koiran kanssa tiiviisti yhdessä tai ainakin seurata läheltä koiran toimintaa kun taas haussa koira tekee itsenäisesti hommia kaukana ihmisestään ja maalimiehet kouluttavat koiraa ”enemmän” kuin itse ohjaaja, ainakin mitä tulee piilolla käyttäytymiseen jne. Toki hallinta, lähetykset ja keskilinjalle vastaanottaminen on ohjaajan heiniä, mutta silti… Haluan työskennellä koirani kanssa henkilökohtaisesti ja kouluttaa sen samoin itse, sehän se on tämän koiraharrastuksen suola minulle: yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltamisen mahtava tunne :). Haku näytti kuitenkin hienolta oli oli kiva päästä tutustumaan lajiin. Monenlaisia koiria oli porukassa ja tekivät hyvää työtä nauttien hommasta.

Aamupalan jälkeen pakkasimme siis kaikki koirat samaan autoon ja ajelimme letkan perässä Juurussuolle jälkimaastoihin. Hommaa tosin hankaloitti matkan varrella tien poikki kaatuneet puut. Onneksi yksi ryhmäläisistä sai tuttavansa hälytettyä apuun moottorisahan kanssa. Porukalla puut olikin sitten nopeasti paloina siirretty syrjään ja matka jatkui kauniisiin kangasmaastoihin. Edellisenä päivänä jälkiporukka oli kuulemma harjoitellut lyhyttä perusjälkeä, janatyöskentelyä sekä esineruutua. Sunnuntaille oli ohjelmassa esineilmaisun harjoittelua mikä oli meille varsin tervetullutta. Watti tosiaan osaa jo jäljestää varsin hyvällä tatsilla, mutta keppejä ei olla otettu vielä laisinkaan mukaan. Tämä johtuu siitä, että sekä isäntä että emäntä ovat aika ummikkoja näissä pk-hommissa eikä olla oikein tiedetty miten tätä asiaa kannattaisi lähteä työstämään.

Sekalainen joukkomme herätti pienoista huvitusta muissa treenaajissa… Ja me kun olimme ajatelleet, että tällaisella leirillä emme ainakaan poikkeaisi joukosta koiraköörimme kanssa! Että muutkin ovat yhtä kahjoja kuin me koiriensa kanssa mutta ilmeisesti viiden koiran sopuisa narttulauma samassa peräkontissa ilman häkkejä oli jotain harvinaisempaa nähtävää. ”Te taidattekin olla todellisia koiraystäviä” kuului eräskin kommentti ja toinen: ”Teillä ei ole ainakaan tekemisestä puutetta”. Eipä ole ei! Paikkansa piti myös arvelu, että on varmasti mukavaa kun on yhteinen harrastus. On! Eipä paljon parempaa voi ollakaan kuin yhdessä treeneihin lähtö ja harjoittelu, yhteiset kisareissut ja lenkit. Ne pienet kinat treenikuvioista ynnä muista kuuluvat toki asiaan ;).

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Nyt nähtiin esimerkkejä ihan aloittelevasta koirasta jolle alettiin esittelemään esineilmaisua sekä osaavampien koirien mallisuorituksia jne. Watille Simo tallasi ohjeiden mukaan noin 100-150 metriä pitkän kolmisivuisen jäljen, jolle laitettiin jokaiselle sivulle kaksi esinettä (hanskoja, kapula, pallo). Alkuun Watti oli aika hölmistynyt esineiden ollessa matkan varrella ja olisi vain paahtanut niistä ohitse itse jäljen houkuttaessa enemmän mutta Simo palkkasi kouluttajan ohjeiden mukaan kovasti kehumalla ja leikittämällä kyseisellä esineellä. Viimeiset esineet löytyivät jo paremmin. Treeneistä saatiin monta hienoa kuvaa jälkileirille osallistuneelta Natalialta, hänelle kiitos kuvaamisesta!

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Tästä se jälki lähtee, kato nyt! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Saimme paljon hyviä vinkkejä siihen, miten jatketaan tätä ilmaisun harjoittelua kotosalla! Samoin tuli monta muuta hyvää huomiota mm. rauhavaiheesta jäljellä, janatyöskentelystä ja hukan jälkeisestä toiminnasta. Sain itsekin paljon irti sunnuntaista, vaikka jouduinkin vain kuunteluoppilaana kulkemaan perässä Simon hoitaessa jäljen teon ja itse ajamisen sekä Watin palkkaamisen. Antoisaa ja mielenkiintoista hommaa. Miinuspuolena tosin iski kova saksanpaimenkoirakateus! Mullekin oma sakemanni! Minäkin haluan jäljestämään! Toista saksanpaimennintahan on tähän talouteen kuumeiltu jo pitkän aikaa, me molemmat sekä Simo että minä. Olisihan se hienoa, kun olisi molemmilla se oma joiden kanssa voisi jälki- ja vepetreenit vetää yhdessä. Bortsut eivät valitettavasti kokonsa puolesta ole mitään ideaaleja pk-koiria ja muutoinkin niiden sydän palaa agilityyn kun taas Watti jäljestää luontaisesti hirveällä raivolla ja innolla. Jälki taitaa Watin mielestä olla parasta maailmassa heti uimisen jälkeen :). Mahtuisihan mulla pari lajia vielä tähän repertuaariin, kun nyt jo käyn tallaamassa Simolle&Watille niiden treenijälkiä ja seuraan jälkitreenit perästä, samoin olen vepe-treeneissä apparina! Kamala harrastus tämä koirahomma, se ei tyydy pelkkään pikkusormeen vaan vie koko Veeran.

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kato isi, mä löysin täältä tällasen hanskan! Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

Kuva: Natalia Halme

No vitsit, ja pallokin vielä oli pudonnut joltain jäljelle ihan loppuun! Kuva: Natalia Halme

Sunnuntain treenit päättyivät kahden maissa jonka jälkeen ajeltiin vielä Monttaan lounaalle. Lihapullat ja muusi maittoivat todella hyvin antoisan mutta työteliään päivän päätteeksi! Hyvillä mielin jaksettiin sitten pakkailla asuntovaunu taas kasaan ja auton perään ja suunnata kotia kohti siltä erää. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen pk-leiri ja saimme paljon eväitä jatkoon. Jospa nyt saataisiin ne kepitkin lisättyä jäljelle ja uskallettaisiin ilmottautua joskus sinne jälkikokeeseen. Jälki-innostus ainakin kasvoi taas monta pykälää entisestään.

PKLEIRI7

Kuva: Natalia Halme

Priimaa pukkaa

Kennelliiton Omakoira on kyllä kätevä systeemi, täytyy sanoa! Ennen muinoin piti odotella viikko kaupalla laskua kotiin ja maksamisenkin jälkeen meni vielä vähintään pari viikkoa kunnes ne lonkkakuvalausunnot kolahti postilaatikkoon. Toistapa se on tänä päivänä – aamulla kolahti sähköpostiin ilmoitus, että kuvat lausuttu ja maksut Omakoiran kautta. Sieltä sitten nettipankkiin ja pim! Viralliset lausunnot nähtävissä! Tulipahan vielä hyviä uutisia: Viima A/A ja 0/0 kuten myös velipoikansa Kiri. Olkapääthän molemmilla kuvattiin samalla reissulla vaan niistä ei saa virallisia papereita. Terveet kuitenkin molemmilla. Nyt siis on kakarakööristä kuvattuna 3/6 (Mimmi välikuvattiin syksyllä täysin terveeksi). Lila on menossa kuulemma ensi kuussa virallisiin kuviin. Hienoa! Toivotaan, että loput kolme ovat yhtä priimaa sakkia kuin vanhempansa ja sisaruksensa.

Watin selkälausuntoa odotellaan vielä, mutta lonkat olivat tänään valmiit. Kuten ennalta odotettiin, C/C eli mieluinen tulos. Ei lainkaan nivelrikkoa tai muita muutoksia kuvissa, ainoastaan jonkin verran matala lonkkamalja lausui eläinlääkäri. Harrastukset jatkuvat siis entisellään hyvillä mielin :).

Savu2014kesa

Koska muuta kuvaa ei ole nyt tähän päivitykseen laittaa, nakkaan tämän viimekeväisen Savusta. Kesää odotellessa <3.

Juoksuun, mars!

Puhuttiin Simon kanssa viikko takaperin, että jos aloitettaisiin yhdessä juoksulenkkeily. Jotain tällaista kesäkuntoajatusta minulla ainakin oli, vaikka aina tähän mennessä olen inhonnut juoksemista. Koirien kanssa metsässä samoilu kun on ollut jotenkin paljon mielekkäämpää kuin hiki päässä huhkiminen pyörätiellä. No Simohan innostui asiasta entisenä harrastajana ja sovittiin, että hankitaan molemmille kunnolliset vetovyöt joihin koirat saa kiinni lenkille – siis mekö muka ilman koiria lenkille, hulluahan se olisi! Sanoista teoiksi, tänään ajeltiin sitten Ala-Temmeksen Seolle, missä myydään varsin kattavasti canicross- ja koirahiihtovermeitä (tämän olin netistä etukäteen vakoillut).

Matkalla pudotettiin Tempo kyydistä äidilleni lenkkikaveriksi, ohjelmassa oli kuulemma 16 km leppoisa juoksulenkki joten ajattelimme, että Tempo varmasti nauttisi hölkyttelystä hyvässä seurassa! Onneksi oli entuudestaan jo jonkinlaiset valjaat Tempolle ja vanhemman mallinen vetovyö, jotta kaksikko pääsi nauttimaan sulista pyöräteistä. Kuulemma oli ollut hyvä lenkki! Tempo ei ollut välittänyt yhtään mitään vastaantulevista koirista ja ihmisiäkin olisi halunnut moikata vain kaksi kertaa lenkin aikana :D. Meillä ei siis tule täällä keskellä metsää koskaan ketään lenkillä vastaan, joten koirien päästessä kylille voi käytöstavat olla joskus hakusessa… Kauniisti oli juossut vierellä tai hieman edellä eikä ollut yhtään temponut hihnassa. Okei, ensimmäiset pari sataa metriä näyttivät kyllä aika epätoivoisilta, Tempo ei kai meinannut alkuun ymmärtää miksi muu lauma jäi autolle ja hän lähtisi lenkille! Sen jälkeen onneksi tajusi homman nimen ja juoksi häntä heiluen eteenpäin. Voi olla, että toistekin pääsee juoksuseuraksi.

IMG_1020

Ala-Temmeksen Seolta löytyi meille molemmille sillä välin juuri sopivat kamppeet. Ostettiin molemmille Manmatin kehutut vetovyöt jotka käyvät sekä juoksemiseen että vetohiihtoon (jospa se Simo suostuisi seuraksi ladulle ensi talvena!) sekä Viimalle ja Savulle molemmille ihan vetämiseen tarkoitetut turkasen kalliit valjaat (Non Stop taisi olla merkki?). Vaan kyllä ne olikin sitten hyvät. Vähän kyllä nikoteltiin kassalla. No kerran kai täällä vain eletään?

 

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Valjaat sivusta ja vetovyö edestäpäin. Ostettiin myös tuo kädessä oleva joustava vetoliina.

Manmatin ostamassamme vetovyömallissa tulee siis kaksi remmiä jalkojen välistä ja yhdistyvät edessä yhdeksi. Vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään. Edellisen vyö oli jokin halpismerkki joka tulee suunnilleen vyötärölle. On näiden välillä kyllä iso ero, vanhan vyön veto kohdistuu selkään ja vetää yläkroppaa jotenkin etukumaraan pahimmillaan kun taas tämä lantiolle tuleva vyö vetää juuri oikein, ei kohdista voimaa selkään lainkaan jos on osattu säätää paikoilleen.

Vetovyö takaa. Jalkojen välistä tulee kaksi remmiä eteen, mutta vyö oli kyllä hyvä käytössä vaikka Simo ensin muuta epäili. Juju oli siinä, että se piti asentaa reilusti alemmas mihin oli tottunut vanhan vyön kanssa, tämä tulee siis lantioluiden päälle, ei ristiselkään.

Vetovyö takaa.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Valjaat sivusta. Veto kohdistuu oikean kokoisilla valjailla juuri oikein.

Bortsuille ja Tempolle nämä valjaat tosiaan istuivat kuin hanska. Vaikka nämä olivat järkyttävän kalliit (ainakin minusta, mitään en tiedä valjakkoharrastuksen treenikamppeiden normihinnoista), niin näyttävät olevan hintansa väärtit. Sovitettiin Viimalle liikkeessä myös huskyvaljaita, mutta niissä oli selvästi aivan liian iso kaula-aukko silloin kun pituus oli oikea, jolloin veto tulee väärästä kohdasta ja pahimmillaan pilaa koiran lihakset ja kropan. Watille sen sijaan huskyvaljaat istuvat oikein hyvin, se on aivan eri mallinen kuin nämä silakat.

Kotiin päästyä piti tietysti testata uusia kamppeita! Pimpula-raukka, ei raaskittu ottaa sitä enää päivän toiselle juoksulenkille mukaan vaikka se kovasti olikin ovella lähdössä. Niinpä se jäi kotiin ja Watti valjastettiin yksinään Simon eteen, bortsut minun eteeni ja Lilli juoksenteli vetämättä vierellä. Aloitettiin lyhyesti ja kevyesti vain 4 km lenkillä merenrantaan ja takaisin kun vetohommat ovat bortsuille aivan uusi tuttavuus. Watti veti heti alusta lähtien todella mukavasti, joskin sen kanssa onkin käyty vetohiihtämässä ja kerran aiemmin myös juoksemassa valjaiden kanssa. Savu sai myös jutun juonen nopeasti kiinni ja veti kuin pieni husky innokkaasti laukalla koko menomatkan. Viima-pieni, alkuksi se oli aivan hämillään. Hihnalenkeillä sillä on tapana kulkea minun takanani tai vähän takaviistossa ihan käskemättä, joten nyt se oli vähän sekaisin kun olisikin pitänyt vetää edellä! Puolen kilometrin jälkeen selvästi jotain loksahti päässä paikoilleen ja nappula veti loppulenkin hienosti tasaista ravia. Valitettavasti kameraa ei ollut mukana, laitan joskus toiste kuvia vetotouhuista. Ainakin tämän lyhyen testin perusteella sekä bortsujen valjaat että vetovyöt olivat hyvä hankinta! Emännän juoksukunto vain kaipaa vielä paljonkin kohotusta, ennenkuin päästään lähellekään äidin & Tempon kilometrejä!

Pääsiäistreeniä

Pääsiäisenä meidän taloudessa on a) laiskoteltu ja b) laiskoteltu vielä lisää. No okei, käytiinhän me perjantaina vepettämässä kuten edellisessä postauksessa kerroin, mutta muutoin ei olla kyllä juurikaan hievahdettu normilenkkien lisäksi sohvalta. Laiskottelu tuli kyllä tarpeeseen, alkaa olla mehut jo aika lopussa raskaan opiskelukevään vuoksi. Tänään kuitenkin ajateltiin vähän tsempata ettei ihan kasveta kiinni sohvatyynyihin joten pakattiin koko koirakööri autoon ja hurautettiin hallille. Suunnitelmissa oli juoksarikontaktia minun kolmikolleni (Lilli, Viima ja Savu) sekä keppitreeniä Simon koirille – siis Watille ja Tempolle.

Ruuhkaa kevythäkissä.

Ruuhkaa kevythäkissä. Huomaa Savun vajukki ilme!

Juoksarithan laitettiin jo jokunen treenikerta sitten alulle, ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin viimeksi. Alkuun sheippailin kaikille vielä pelkkää boksiin hyppäämistä, mutta pian laitoin pari minihyppyä eteen joiden kautta laatikolle tultiin. Näin sain vähän enemmän vauhtia hommaan ja samalla vahvistettua boksiin menoa vaikka itse jäin taaemmaksi – tarkoitushan olisi, että juoksarit toimivat vaikka itse en juoksisikaan rinnalla saati edellä. Savun ja Viiman kohdalla osasinkin odottaa hyvää vetoa laatikkoon ja nopeaa homman tajuamista, mutta Lillin kohdalla oikein yllätyin :). Tuon pienen sheltin aivoitukset kun tuppaavat monesti olemaan hieman hitaampia kuin noilla bortsuilla (ja ihmekös tuo)… Vaan nytpä se oli selkeästi viime kerran jälkeen tehnyt ajatustyötä ja eteni todella hienosti laatikolle vaikka itse jäin taaemmaksi. Suuntaa helpottamaan laitoin vielä pituuden kepit laatikon kahteen nurkkaan, vähän samalla idealla kuin käytän niitä kontaktiesteiden alastuloa opettaessa jolloin koira ei opi hyppäämään liian aikaisin sivusta alas. Lilli imi todella mukavasti laatikkoon ja näytti nauttivan hommasta. Pikkusheltin kunniaksi on kyllä sanottava se, että kun sen pääkoppaan (lopulta ;) saa jonkin ajatuksen iskostettua niin se todellakin tekee sitten aina niin eikä keksi sitten omiaan kuten noiden pöhköpaimenten kanssa joskus käy.

Pöhköpaimenet toisinaan luulevat valitettavasti tietävänsä homman paremmin kuin emäntä! Viima suoritti tasaisen varmasti laatikon jokaisella kerralla. Äitinsä tahtoi alkuun muutaman kerran kovassa vauhdissa fuskata ja hypätä laatikon yli – onhan se nopeampaa kuin sovitella tassujaan sinne! Kyllä kadutti, etten jo alunpitäen ole opettanut Savullekin juoksareita laatikolla. Tässä se taas nähdään, että uuden opettaminen on sata kertaa helpompaa kuin jo opitun korjaaminen! Onneksi Savukin huomasi nopeasti, ettei palkkaa tipu loikkimalla ja alkoi osua laatikkoon paremmin… Joka tapauksessa, juoksareiden treeni meni mukavasti kaikkien kolmen kohdalla, valitettavasti todistusaineistoa on vain Viiman ja Lillin osalta. Watinkin treenit jäivät kuvaamatta Simon kännykän temppuillessa.

Simo treenaili siis Tempon ja Watin kanssa keppejä. Tempolle laitettiin ensimmäistä kertaa kepit radanpätkän osaksi ja hienosti meni. Ohjurit toki vielä tukena, keppejä on menty vasta muutamaan otteeseen T:n kanssa. Watti otti myös keppejä tällä kertaa ohjurein sillä Simo ei ole ennen Watin kanssa keppejä mennyt. Homma toimi oikein hyvin. Tehtiin huomio, että nyt loppuu Watin palkkaus suoraan keppien jälkeen ja tästä edespäin aina vähintään yksi este keppien perään jonka jälkeen palkka. Watilla tahtoo nimittäin vähän kiehua yli kun odottaa palkkaa ja helposti jää sitten joko kyttäämään viimeiseen väliin palkkaa tai vaihtoehtoisesti ohittaa viimeisen kepin. Palkkauksen siirtäminen myöhemmäksi auttoi tähän ongelmaan.

Watille tehtiin myös lopuksi vepen kuivan maan treeniä. Harjoiteltiin siis köyden noutoa niin, että siinä roikkui paino (Simon reppu), onhan kokeessakin hinattava painavaa venettä köydestä rantaan. Homma sujui oikein mukavasti ja varmaan seuraavalla uintikerralla lisätään jo sinnekin köyteen vähän painoa/vastusta noutoon. Kovasti odotellaan jo lämpimiä järvivesiä, tänään juuri ihailin venettä varastossa ja haaveilin vepetyksestä ulkona!

Bonuksena opetin vielä nyt illalla kaikille koirille kosketuskepin. Askartelinpaskartelin pääsiäisteemaan sopivasti kindermunan muovimunasta puutikun kanssa hienon(!) kosketuskepin ja sittenpä vain sheippailemaan. En yleensä käytä naksutinta noissa hommmissa vaikka sekin löytyy kyllä kaapista, ihan sanallisella ”jes” tai ”hyvä” mennään. Koirat olivat innoissaan ja tienasivat isot kouralliset nakkia jokainen. Pitäisi taas alkaa opettamaan ihan muuten vain kaikkia temppuja noille, näyttävät jokaikinen nauttivan kun saavat käyttää aivojaan ja tienata sapuskaa.

kosketuskeppi1

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Viimalla oli vaikeuksia hillitä itseään kuvan oton ajan. Olisi ollut niin kiva tökkiä nenällä kindermunaa!

Uintihullut

Simo oli varannut koirauimalasta torstaille uintivuoron pitkästä aikaa. Moneen kuukauteen ei olla taidettu sinne ehtiä, joten olihan se taas aikakin! Yleensä uimassa on ollut Watti ja Savu, mutta nyt päätin kuitenkin ottaa Savun sijaan Viiman polskuttelemaan, näkisipä miten se reagoi aivan uudessa tilanteessa. Watti taisi olla aika innoissaan uimisesta, nosti nimittäin sellaisen konsertin ilmoille kun auto kaarsi koirauimalan pihaan…

IMG_2901

Viima oli odotusten veroinen, eikä sitä näyttänyt hätkäyttävän uusi paikka, vieraat koirat ja ihmiset, tuoksut, uima-allas tai ylipäätään mikään. Watin perässä polskautti suoraan altaaseen eikä sitä meinannut saada sieltä pois millään :). Harmi vain, että Watin piti saada treenata vepe-hommia, joten Viiman oli maltettava odotella välillä omaa vuoroaan altaan reunalla.

IMG_2895

Watin kanssa treenailtiin tällä kertaa ihan samoja perusjuttuja kuin aiemminkin, olihan tässä pitkä tauko välissä. Tehtiin siis esineen noutoa niin, että esine ei ole näkyvissä vaan Watin tuli suunnata ihmisen (minun) luo käskystä uimalla ja annoin dummyn sille vasta kun se oli ihan vieressä. Samaa hommaa tehtiin köyden kanssa. Nyt pitäisi sitten ennen seuraavaa uintikertaa harjoitella kuivalla maalla köyden noutoa, jossa on paino perässä, pitäähän Watin osata sitten kokeessa joskus hinata vene köydestä rantaan. Watti oli selvästikin pohtinut päässään näitä vepe-juttuja tässä tauon aikana, kun mikään ei tuottanut sille vaikeuksia; suuntasi hyvin ilman lelulla houkuttelua ihmistä kohti ja luovutukset sujuivat joka kerta moitteettomasti.

Viiman kanssa harjoiteltiin ihan normaalia lelun noutoa vedestä mikä onnistui hienosti. Taisteli myös hyvin lelusta kun oli tuonut sen ihmiselle, eli ei haitannut lainkaan vaikka oli vieras elementti ja ympäristö. Koirilla tuntui olevan kivaa, niin myös ihmisillä! Viima se vain muuttuu päivä päivältä aina kivemmaksi tapaukseksi, ihana tyyppi!

IMG_2905