ALO1!

Tänään koitti kauhulla odottamani päivä: Watin ensimmäinen tokokoe. Tokohan on meille lähinnä hupilaji, aksan ja kansallisten kiinnostaessa enemmän. Koska kuitenkin BH on taivoitteena tässä kevään/kesän aikana, niin ajattelin ikäänkuin kenraaliharjoituksena käydä tokokokeessa ja katsoa miten Watti reagoi vieraassa paikassa, palkkaamatta jne. No, tammikuussa oli ilmottautuminen, ja muistan ajatelleeni ”tässähän on vielä varsin hyvin aikaa treenata”. Ainoa mitä oltiin sitä ennen työstetty oli seuraaminen. Enpä osannut tuolloin varautua siihen, että pentuprojekti tulee nielemään koko maaliskuun ja treenikertojen määrä helmimaaliskuussa jäi yhden käden sormilla laskettavaksi. Esim. tokoeste esiteltiin Watille ensi kertaa tällä kuluneella viikolla (hups!). Oikein hävetti lähteä kokeeseen. Onneksi tiesin, että Watin paikkamakuun pitäisi olla hyvin varma, ja ainakaan se ei lähtisi kenenkään toisen koiran luo (haastamaan eikä leikkimään) jos nyt sattuisikin nousemaan. Yksilöliikkeissä ei kuitenkaan ole sellaista painetta että pilaisi muiden suorituksen.

Koko eilisilta ja tämä aamu menikin ”pienoisessa” paniikissa. Edellinen tokokoe on tullut käytyä jo edesmenneen saksanpaimenkoirani kanssa monta vuotta sitten, joten kisajännitys pääsi nostamaan päätään vähän turhan paljon. Ihme, ettei koira unohtunut aamulla kotiin, sen verran hajamielisenä tuli pakattua kamppeet autoon levottoman yön jälkeen. Aamulla vielä pienet hätävarmistelutreenit keittiössä (maahanmenon vahvistelua) ja nokka kohti kisapaikkaa. Koe käytiin Kempeleessä hevosmaneesissa, joka ei ole paikkana ehkä kaikkein helpoin aloitteleville koirille: pohja on ihanaa turvetta, jossa seassa hevosenlantaa ja -pissaa. Kyllä huomasi, että Watinkin nenään leijuivat houkuttelevat hajut.

Yllätyksiä todella koettiin Watin kanssa kokeessa. Luoksetulosta täysi 10, vaikka hommaa ei ollakaan koskaan harjoiteltu. Hienosti Watti istui kuin patsas tuomarin jututtaessa. Paikkamakuun sen sijaan piti todellakin olla varmin liike meillä, mutta Wattihan alkoi puolivälin jälkeen haistelemaan rauhattomana maata ympärillään, menipä mokoma ryömimäänkin hieman ja sitten: viimeisellä sekunnilla se nousi istumaan! Voihan… No, tämä tietysti oli omiaan lisäämään hermostuneisuuttani. Meidän vuoromme oli yksilöliikkeissä onneksi viimeisenä, joten sain rauhassa viritellä Wattia ja puhallella omaa paniikkia vähemmäksi.

Muutaman edellisen koirakon aikana otin sitten kehän laidalla hieman seuraamista. Tai YRITIN ottaa. Liekö Watti ottanut painetta minun jännittymisestäni, mutta sitä nyt ei voinut seuraamiseksi kutsua… Flegmaattista matkalaukkuna vieressä hölköttelyä vailla kontaktin häivääkään! KÄÄK! Minne ihmeessä hävisi ihana työintoinen koira, jonka mielestä melkein parasta on tulla viereen perusasentoon ja odottaa käskyä?! Ei todellakaan ollut hyvä mieli kehään mennessä.

Ensimmäinen liike oli seuraaminen hihnassa. Tuossa vaiheessa olin itse jo aivan kipsissä. Kävelin kuin puu-ukko tönkkönä ja käskytkin olivat aivan ponnettomia. Super-Watti onneksi paikkaili ohjaajan mokia ja seurasi varsin mallikelpoisesti kaikesta huolimatta, ysin arvoisesti. Se flegu matkalaukku jäi siis onneksi kehänauhan ulkopuolelle, puuh! Ekan liikkeen jälkeen omakin hermostus alkoi vähän purkautua ja loppu sujui rennommissa merkeissä. Hihnatta seuraamisesta 9,5 (hieno Watti!). Jäävät liikkeet olivat totaalisen keskeneräisiä enkä etukäteen uskonut niistä mitään tulevan, ainakaan seisomaan jäännistä. Maahanmeno kuitenkin 8 ja seisominen 7! Mahtava homma, itse kun ajattelin että ainakin seisominen nollataan takuuvarmasti (edellisenä iltana kotona Watti ei todellakaan tiennyt mitä siinä olisi pitänyt tehdä, vaan tarjosi maahanmenoa joka kerta). Luoksetulo reipas ja täsmällinen, siitä 9,5. Estehyppy meinasi nollautua ihan oman mokani ansiosta: olin kokonaan unohtanut harjoitellessa sanoa aina alkuun ”valmis”, ennen estekäskyä. Niinpä nyt liikkurin kysyessä onko valmista ja minun vastatessa siihen, Watti päätti että lupa tuli jo. Se lähti onneksi liikkeelle vasta juuri sen jälkeen kun liikkuri oli antanut luvan seuraavaan käskyyn (mutta kuitenkin ennen hyppykäskyä). Siinä sitten kauheassa paniikissa rääkäisin nolon kovaäänisen ”ODOTA!!!!!!”-käskyn esteen toiselle puolen, jotta se pysähtyisi varmasti. No pysähtyihän se :D. Ja jopa odotti, että kävelin viereen antamaan luvan perusasennolle. Huh! Estehypystä 7.

Kokonaisvaikutukseksi saatiin peräti 9. Tuomari kehui Watin intoa ja hyvää yhteistyötä. No ne on ne asiat, mihin itsekin olen tyytyväinen. Watin kanssa on superhauskaa treenailla mitä vain, kun se on aina aivan täysillä mukana. Parasta mitä se tietää, on yhdessä touhuaminen. Mikään liike tai harjoitus ei ole sille koskaan pakkopullaa, vaan tilaisuus saada kehuja ja patukka. Kaikenkaikkiaan pisteitä tuli yhteensä 162,5p, eli ei mikään supertulos, mutta ykkönen silti. Ainakin tällä treenimäärällä ja ohjaajan mokailulla voi olla todella ylpeä koirasta…

Erittäin positiivinen asia oli Watin reagointi palkkaamattomuuteen. Noloa tunnustaa, mutta tätä ennen emme olleet koskaan tehneet liikkeitä putkeen kokeenomaisesti ilman palkkaa. Jep, huono minä. Vaan kertakaikkiaan aika ei antanut myöten treenaamiselle nyt keväällä. Ensi kokeeseen mennessä lupaan petrata ko. asiassa! Kun palkkaa ei kuulunutkaan, Watti vain aktivoitui ja teki entistä paremmalla innolla töitä, jopa paremmin kuin kokeen alussa. Sen vire ei laskenut kertaakaan, mutta toisaalta ei myöskään mennyt yli niin, että se olisi huutanut tai sählännyt. Erittäin hyvä homma! Uskaltaudun siis ehkä toistekin Watin kanssa tokokokeeseen!

Ykköstuloksen kunniaksi vanha tottistelukuva. Harmillisesti kokeesta ei kuvamateriaalia ole!

Ykköstuloksen kunniaksi vanha tottistelukuva. Harmillisesti kokeesta ei kuvamateriaalia ole!