Leivonmäen kansallispuisto

Olen yrittänyt muistaa kirjoitella hyväksi havaituista ulkoilu- ja leiriytymispaikoista tänne blogiin, ne kun näyttävät olevan varsin luettuja tekstejä (hyvä, jos joku hyötyy!). Leivonmäen kansallispuistosta kirjoittelin jo aikaa sitten raporttia mutta muutto ja remontti viivyttivät julkaisemista. Joka tapauksessa toukokuussa oltiin talonostoreissulla Etelä-Suomessa ja matkalla kaivattiin taukoa ajosta jolloin päädyttiin hienojen reittien äärelle Keski-Suomeen…

***

Ajomatka Oulusta Helsinkiin on tuskaisen pitkä köröttää yhtä soittoa. Koiratkin kaipasivat Jyväskylän jälkeen jo jotain tauon tynkää ja ulkoilua. Siispä hyväksi havaittu luontoon.fi auki tabletista ja selailemaan karttaa Keski-Suomen retkikohteista. Leivonmäen kansallispuisto Joutsassa vaikutti kuvauksen perusteella oikein lupaavalta: useita eri reittivaihtoehtoja, poikkeama nelostieltä ei järin suuri, nuotiopaikat ja vessat käytettävissä. Niinpä tehtiin puolen päivän pysähdys Leivonmäkeen.

Leivonmäessä on kaksi eri pysäköintialuetta, Selänpohja ja Kirveslampi, joilta lähtee reittejä. Näiden etäisyys lienee joitakin kilometrejä, joten paikkaa on helppo vaihtaa jos haluttaakin toiselle reitille. Ilmeisesti pysäköintialueiden välillä kulkee myös yhdysreitti(?). Lisäksi on Koskikaran koulu (hieman kauempana) sekä Harjunlahden uimaranta joista pääsee reiteille. Nelostien varresta Leivonmäen taajaman kohdalta käännytään kohti kansallispuistoa, matkaa reittien alkuun taisi tulla vajaa 15 km. Tie oli lähes perille saakka ihan hyväkuntoista asvalttia, viimeinen kilometri huollettua ja hyvää soratietä.

Tällä kertaa valitsimme pysähdyspaikaksi Selänpohjan pysäköintialueen josta lähti useampi merkitty reitti. Kaikki kuulostivat houkuttelevilta ja summassa valitsimme Harjunkierroksen rengasreitin, 4,5 km olisi juuri sopiva leppoisalle kävelytahdille ja makkaranpaistotauollekin olisi aikaa. Pysäköintialue oli hyvän kokoinen ja sieltä löytyi infotaulu sekä huussit. Reitit lähtivät heti sen kupeesta. Meidän kanssamme paikalla oli muutama muu auto huolimatta toukokuisesta arkipäivän aamusta  joten paikka taitaa olla tykätty.

Toukokuun säät hellivät ja t-paidalla pärjäsi oikein loistavasti. Hyttysiäkään ei näkynyt joten mikäs sen somempaa! Harjun kierros oli nimensä mukainen esitellen hienoa mäntyharjumaisemaa alkunmatkan ja metsälampia sekä järviä loppumatkan. Polku oli helppokulkuinen ja hyvin merkitty, eksymisen vaaraa ei tuntunut olevan. Loppupäässä reittiä oli järven rannalla hieno lepopaikka laavuineen ja nuotiopaikkoineen, myös huussit löytyivät. Siellä paisteltiinkin makkarat ja ihailtiin tyventä järveä kevätauringossa.

Kansallispuistossa koirien tulee kulkea aina kytkettynä joten se koirallisille vierailijoille huomiona. Mikäli tämä ei tuota ongelmaa, on Leivonmäki tutustumisen arvoinen paikka. Polut olivat hyväkuntoiset ja sopivat levyiset. Tämän lauman koirat ovat tottuneet kulkemaan jonossa hihnan päässä kansallispuistojen reiteillä joten ei ongelmaa. Punkkeja ei löytynyt koirista yhden yhtä retken jälkeen ja käärmeitä ei nähty lainkaan = hyvä kohde koirien kanssa. Ensi kerralla taidamme tehdä Leivonmäkeen yhden yön reissun jolloin päästään koluamaan samalla visiitillä kaksi eri reittiä. Parkkipaikka on sen verran suojassa omassa rauhassa, että siellä uskaltanee karavaanarit maijoittua puskaparkissa turvallisin mielin :).

Klagissa jälleen

Kuten lähes joka kesä viimeisten 9 vuoden aikana Kokkola ja Klag kutsui jälleen heinäkuun puolivälissä. 


Perinteen mukaisesti Klagissa sataa aina yhtenä päivänä, niin nytkin. Onneksi perjantaina jolloin oli vain yksi startti per koira, lauantaina ja sunnuntaina aurinko helli jopa siinä määrin, että pääsin vähän palamaan.

 

Viime talven tein töitä todella paljon opiskeluiden ohessa ja kevät meni syventävää työtä kirjoittaessa joten treenit ovat olleet aika minimissä. Tämän vuoksi tulostavoite oli se, ettei hyllytettäisi ihan kaikkia ratoja. Perjantaina Lilli & Savu kuitenkin repäisivät ja tekivät molemmat radalta nollan, Lilli voittaen ja Savu tullen makseissa toiseksi. Savu sai vielä sertin kotiinviemisiksi, huippua! Sertihän on Savun ensimmäinen ja itseasiassa nämä taisivat olla Savun vasta kolmannet tai neljännet kolmosten kisat johtuen opiskeluista. No, nyt on nollatilit avattu molemmille tälle vuodelle! 


Viima ei tehtaillut nollia viikonlopun aikana mutta muuten ihan pätevää menoa. Rutiinia kaipaa selvästi kuitenkin lisää. Jospa tuleva syksy ja talvi toisi sitä tullessaan.


Kuten aina, Klagi oli täynnä tuttuja joita oli ihana nähdä :). Aurinko paistoi ja hienoa agilityä sai ihailla kentän laidalta, mikäs sen parempaa! Papu oli kisaturistina kuin vanha tekijä hurmaten tietysti ison joukon ihmisiä. Ja minäkin opin 1) avaamaan auton markiisin sekä 2) käyttämään kaasuhellaa, mikä todistaa, että vanhakin koira oppii uusia temppuja. Ei turha reissu siis! Ensi vuotta taas odotellessa :). 

Nartun sterilisaatio – oliko apua?

Kirjoitin noin vuosi taaksepäin blogiin juttua Watin huonosta laumakäytöksestä jonka seurauksena päädyimme leikkauttamaan sen. Ajattelin laittaa pienen katsauksen tilanteesta ja siitä miten se on muuttunut tällä aikavälillä.

Watin kanssahan oli ongelmana sen jatkuva päsmäröinti laumassa. Mitään ongelmia ei ollut niin kauan, kuin jo edesmennyt saksanpaimenkoiranarttuni Tara oli hengissä. Tara oli koiralauman kiistaton pomo luontaisella arvokkuudella ja auktoriteetillä. Sen ei koskaan tarvinnut pöllyttää alempiaan tai edes murahtaa, vaan pelkkä itsevarma ja tasaisen lempeä mutta jämy käytös riitti osoittamaan muille paikan. Se käyttäytyi samoin myös vieraiden koirien kanssa, eikä koskaan provosoitunut tappelemaan tai isottelemaan. Mahtava luonne ja hermorakenne! Voi kun nykypäivänä kaikki saksanpaimenkoirat olisivat sellaisia…

Watti otettiin, kun Tara oli vielä elämänsä kunnossa ja oli tarkoitus, että se kasvaisi hyvän aikaa vanhan kunnon pomon nuhteessa. Tara menehtyi valitettavasti nuorena syöpään vain alle vuoden päästä Watin tulon jälkeen. Yhtäkkiä nuori saksanpaimenkoiranarttu olikin tilanteessa, jossa sen pitäisi olla koiraporukan pää. Lilli on toki sitä vanhempi, mutta siltä puuttuu dominanssi täysin eikä se edes yrittänyt paikkaa, Savu samoin. Viimaa ei silloin ei ollutkaan ja Tempo vasta ihan pentu. Watti on aina ollut hieman epävarma ja terävä. Se mielestä on parempi möykätä varmuuden vuoksi ennen kuin jotain tapahtuu ja harkita vasta sitten oliko aihetta. Niinpä se alkoi ärsyttävällä tavalla pomottaa muita koiria epävarmuuksissaan. Tämä ilmeni päivittäisenä pullisteluna, karvojen pörhistelynä, ärähtelynäkin toisinaan.

Homma eteni niin, että Tempo alkoi näyttää stressaantumisen merkkejä jatkuvasta Watin varomisesta johtuen ja ne ottivat yhteenkin muutamaan kertaan. Kisapaikoilla Wattia ei ollut enää mukava pitää mukana koska piti varoa ärähtääkö se toisille koirille. Koskaan se ei ole tapellut kenenkään ulkopuolisen koiran kanssa, mutta rasittavaa rähinää se kyllä pitää epävarmuuksissaan ja menee oikein provosoiden katsomaan onko toisesta sille uhkaa. Erityisesti juoksut ja niitä ympäröivä aika pahensivat käytöstä. Lopulta kypsyimme tilanteeseen kun mikään ei tuntunut toimivat, ei koulutus, ei uudet rutiinit ja koirien eristäminen toisistaan yksinolon ajaksi, ei liikunnan/aktiviteetin lisääminen, ei mikään. Vaihtoehtoina oli etsiä Watille uusi koti tai kokeilla sen leikkauttamista kokeeksi. Valitsimme jälkimmäisen koska kaikesta pöljyydestään huolimatta Watti on meille todella rakas.

Sterilisaatio tehtiin Watille kesän lopussa Oulun Eläinklinikalla, eli aikalailla vuosi taaksepäin. Monta kuukautta meni niin, että Watin käytös oli täysin ennallaan eikä mitään merkkejä muutoksesta. Joulun aikaan olo oli vielä aika epätoivoinen ja harkitsimme edelleen Watille uuden kodin etsimistä. Pikkuhiljaa hormonimyrkyt alkoivat kuitenkin tasaantua ja Watin käytös muuttua.

Muutos on tapahtunut niin vaivihkaa ettei sitä ole oikein huomannutkaan kunnes tänään pysähdyin ajattelemaan asiaa. Toden totta – koko keväänä ja kesänä ei ole laumassa ollut minkäänlaisia ongelmia, Watti ja Tempo eivät enää kyräile toisiaan lainkaan, Watin ärsyttävä pullistelu on jäänyt aivan minimiin ja se tuntuu ylipäätään vähän tasaantuneen. Edelleen se on oma virtaisa ja kouhottava itsensä, energiaa riittää loputtomiin ja työmotivaatio on yhtä suuri kuin ennenkin. Sen luonne on oma itsensä, mutta pahin terä ja dominointi tuntuu jääneen pois. Tempo on nykyään rento ja hyväntuulinen ja lauma matkustaa aivan sopuisasti takakontissa koko kööri. Meillä leikkauttaminen siis auttoi. Komplikaatioita (kuten virtsankarkailua tai infektioita) ei ole ilmennyt. Ja nisäkasvaintenkin riski on nyt erittäin pieni mikä on hyvä, ne kun ovat saksanpaimenkoirilla ilmeisesti varsin yleinen kuolinsyy. Päätös oli siis oikea meille!

DIY pujotteluohjurit

Tarkoituksena oli tilata pujotteluohjurit jostain niitä valmistavasta firmasta, mutta köyhän vastavalmistuneen budjetti supistui murto-osaan yllättäen talokaupan ja varainsiirtoveron myötä. Onneksi on ihania kavereita olemassa – sain Einarilta&Jingiltä ensinnäkin raksalta ylijääneitä vesiputken(?) pätkiä ja lisäksi Einarilta hyviä neuvoja ohjureiden valmistamiseen. Siispä tuumasta toimeen. Ohjureille tuli hintaa kokonaiset 11 euroa (puutarhaletku), koska loput kamppeista oli kotona jo remontin jäljiltä. Mikäli olisin ostanut kaiken uppoaisi pari, kolme kymppiä varmaan näihin maksimissaan? Koska ohjureista tuli ihan käypäiset ja toimivat ajattelin jakaa ohjeen blogiinkin, josko joku muukin hyötyisi siitä!

Tarvikkeet:
– Vesiputkea(?) tmv, no joka tapauksessa rautakaupasta halvalla saatavaa ohutta, jäykkää muoviputkea. Yhden ohjurin pituus on noin 150 cm
– Paksua jäykkää puutarhaletkua tmv, jonka halkaisija on sama kuin pujottelukepin
– Ohutta puurimaa/-tappeja, juuri sen paksuista, että menee vesiputken sisään
– Ruuveja ja prikkoja (aluslevyjä?)
– Akryylimassaa/liimaa tms. mitä nyt sattuu löytymään. Ehkä tavallinen Erikeepperikin käy. Meillä sattui olemaan remontin jäljiltä jotain Byggmaxin all-in-one -remonttimassaliimaa joka pelitti oikein hyvin.
– Porakone tms ruuvaamiseen, mattoveitsi letkun leikkaamiseen, saha riman pätkimiseen yms. työkaluja

 

Puutarhaletkua löytyi metritavarana Bauhausista, 5,50e/m ja menekki oli vajaa kaksi metriä kahdeksaan ohjuriin.

Vesiputkea (valkoista) saanee jokaisesta rautakaupasta. Oikealla akryyliliima ja pursotin, molemmat Byggmaxista muistaakseni hankittu. Muukin käy. Vasemmalla puurimat.

Riman on oltava sen paksuista, että menee vesiputken sisään.

Vesiletku ja pujottelukeppi ovat halkaisijaltaan samat.

No niin, tarvikkeet on hankittu ja päästään askartelemaan. Aluksi pätkin puurimasta noin 4 cm pituisia pätkiä, kaksi per ohjuri. Pursotin akryylimassaa vesiletkun päästä sisään muutaman senttimetrin verran jonka jälkeen puuriman pätkä sisään. Akryylimassa liimaa sen paikoilleen. Kuivumista kannattaa odotella seuraavaan päivään.

Rima on paikoillaan ja nyt odotellaan akryylin kuivumista.

Kun akryyliliima oli kuivunut seuraavana päivänä päästiin jatkamaan. Pätkin vesiletkusta noin 10-15 cm pituisia pätkiä. Liian lyhyet eivät pidä ohjuria riittävän napakasti kiinni kepissä ja liian pitkä taas estää useamman ohjurin laittamisen samaan pujottelukeppiin kiinni. Halkaisin nämä pätkät pitkittäissuunnassa mattoveitsellä. Kokeilun myötä huomasin, että halkaisu kannattaa tehdä loivan S-kirjaimen muodossa eikä suoraan, tällöin ohjuri pysyy paremmin kepin ympärillä. Alla tarkempaa kuvaa halkaisusta.

Ruuvasin halkaistut vesiletkun pätkät vesiputken päissä oleviin puutappeihin kiinni. Ruuvin alle kannattaa laittaa prikka, jottei letku repeä. Liian leveä prikka estää vesiletkun puristumisen kepin ympärille joten vältä sitä.

Tässä on letku ruuvattu kiinni vesiputken päässä olevaan puutappiin.

Loivasti viistoon halkaistuna vesiletku piti ohjurin paremmin pujottelukepissä kuin suoraan halkaistu.

Siinäpä. Ei muuta kuin treenaamaan! Kiitokset Einarille vinkistä!

Papun pentutreenipäiväkirja

Koska uusi pentu on aina menetetty tapaus lupaava mahdollisuus korjata aiemmat tekemänsä koulutukselliset virheet (”seuraavan koiran kanssa treenaan kyllä kontaktit kunnolla…” jne., kuka tunnustaa?!) olen vakaasti päättänyt, että Papun kanssa me

  1. …opetellaan kontaktit superhyvin niin, että niitä ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  2. …opetellaan kepit superhyvin niin, että niiden aloitusta ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  3. …satsataan erityisen paljon esteiden itsenäiseen suorittamiseen ja
  4. …opetellaan alusta saakka istuminen, maahanmeno ja seisomaannousu hissinä ilman valumista.

Jokainen koira on opettanut minulle jotain. Maailman paras saksanpaimennin Tara sai ensimmäisenä koirana kestää omistajan koulutukselliset puutteet ja paikkaili parhaansa mukaan epäjohdonmukaisuuttani niin aksaradalla kuin tokossakin. Onneksi sattui olemaan täysipäinen ja hermorakenteeltaan vakaa tapaus! Pepin kanssa opin, että minikoirakin voi tehdä kontaktivirheet alastulossa ja 2on2offin opettamiseen kannattaa panostaa HETI eikä kohta. Hups. Seuraavien koirieni kanssa onneksi on alkanut jo järkeä olla omistajan pääkopassa sen verran, että alusta saakka on osattu tehdä edes jotain oikeita asioita. Mahdollisesti olen siis kehityskykyinen yksilö.

Summa summarum, Papun kanssa on tarkoitus heti alusta saakka tehdä leikin varjolla pohjatyötä suunnitelmallisesti tähdäten kohti tulevia agilityhommia. Pienenkin pennun kanssa pystyy jo tekemään yllättävän paljon, kun pitää järjen päässä ja ”treenaa” minuutin silloin, toisen tällöin. Varsinainen lajiharjoittelu aloitetaan vasta kun kroppa on kehittynyt riittävästi. Siihen saakka pohjustetaan yhteistyötä ja itsenäistä ongelmanratkaisukykyä, harjoitellaan kropan hallintaa ja tehdään aksaan valmistavia juttuja.  Viiman kohdalla harmitti, ettei tullut pidettyä minkäänlaista kirjaa pentutreeneistä. Toimikoon tämä postaus siis ikäänkuin treenipäiväkirjana pentuajan, jota täydennän sitä mukaa kun Papu kasvaa. Jos muistan. Yritän.

Papun pentutreenit

  • Ensimmäisellä viikolla kotiutumisen jälkeen, siis 12 viikon iässä: luoksetulon vahvistamista namipalkoilla paljon, imuuttamista ruualla jatkon seuraamisharjoittelua ajatellen. Istuminen ja maahanmeno, molemmat taaksepäin ja maahanmeno hissinä heti alusta jotta jää lihasmuistiin. Leikkiminen lelulla, Papu saa voittaa taistelun joka kerta. Sylissä rauhassa selällään oleilua ja tassujen käsittelyä ajatellen tulevia kynsien leikkuita. Hampaiden katsomista ohimennen.
  • 13 viikkoa: jatkettu imuuttaen alkeisseuraamistreeniä, tavoitteena se, että tavoittelee namia aktiivisesti kädestä myös kävellessä, alkuun meinasi nimittäin jäädä paikoilleen tököttämään kun nami lähti liikkeelle. Edelleen maahanmeno ja istuminen, käsiavuilla. Pääasia, että molempiin menee hissinä taaksepäin eikä valu eteen. Luoksetulo alkaa vahvistua, tulee luo kauhealla vauhdilla pihan toiseltakin puolelta kutsusta :). Luoksetuloa myös juostessani karkuun/poispäin. Namipalkalla tietysti.
  • 14 viikkoa: Oltiin reissussa ja Papu hoidossa, ei kummempia treenejä. Paljon sosiaalistumista hoitopaikassa :).
  • 15 viikkoa: ”Odota” -käskyn alkeisharjoittelua – istumaan meno onnistuu jo käskystä jonka jälkeen ODOTA+käsimerkki, muutama sekunti ja nami palkaksi. Hienosti malttaa jo odottaa istuen, pomppiminen jäänyt pois harjoittelun myötä! Lisäksi ”opetellaan oppimista”, eli treenataan Papulle ajatusta päähän siitä, että itse voi tienata palkkaa tarjoamalla erilaisia käytöksiä. Sheippauksen alkeita siis, aloitettiin kuonokosketuksella. Laittelen tästä lähiaikoina videota.