Aamupala ulkosalla

Kun itse olet syystä tai toisesta (esim. ison mahan vuoksi) kyvytön lenkkeilemään/aksaamaan/muutoin koiria aktivoimaan ja puolisosi on työmatkalla on hyvä, että koirat saa virikkeistettyä jotenkin muutoin. Tällöin säästyvät hermot ja kotirauha eikä kukaan hypi seinille…

Viime päivien pelastus on ollut koirien muonitus aamulla nurmikolta. Iso kulhollinen täyteen pienten koirien nappulaa (uppoaa sopivasti nurmikon sekaan) ja siitä viskellään anteliaalla kädellä takapihalle. Koirat jaksavat nuuskia varsin pitkään ja itse saat istua patiolla nauttimassa auringonpaisteesta. Tämän jälkeen koko kööri onkin monta tuntia aivan tyytyväisiä ja rentoja, nenänkäyttö on selvästi rankkaa työtä!

Niemenharju, Pihtipudas

Blogiin on tullut keräiltyä suosituksia hyviksi havaituista caravanalueista, pysähdyspaikoista, luontokohteista jne., jotka koirien kanssa vaunulla tai matkailuautolla reissaavalle passaavat. Jatketaan tätä linjaa ja laitetaan taas yksi paikka suositteluun.

Pääsiäiseksi matkasimme Kempeleeseen kylästelemään sekä Simon että minun perheiden luona. Simo aloitti uudessa työpaikassaan vastikään ja siihen liittyen nyt huhtikuussa joutui matkustamaan koulutusreissuilla moneen otteeseen Amsterdamiin. Lasketun ajan lähestyessä alkoi minua kuitenkin hermostuttaa yksin kotona oleskelu matkojen ajan, etenkin kun satumme asumaan suhteellisen kaukana kaikesta, julkisen liikenteen ulottumattomissa. Siispä päätimme, että jään Kempeleeseen vappuun saakka kunnes Simo kotiutuu koulutusreissulta takaisin ja tulee noutamaan minut, mahan (tai vauvan jos hän sattuisi ulkoistumaan sinä aikana) sekä koirat takaisin Etelä-Suomeen.

Olipa ihanaa pakata talven jälkeen ensimmäistä kertaa asuntoauto ja kurvata tien päälle! Muutaman viikon ajan olikin jo matkakuumetta pukannut. Sitä se kevät teettää. Vaikka nyt ei ollutkaan tämän kummempaa määränpäätä, niin karavaanailu on aina kivaa. Jostain syystä siihen liittyy niin vahvasti vapauden tunne!

Teemme usein niin, että ajamme etelästä Ouluun kahdessa osassa: starttaamme matkan alkuillasta ja ajelemme jonnekin puolenvälin huitteille, yövymme tien päällä matkaparkissa/caravanalueella tai ihan P-paikalla ja jatkamme aamulla perille. Tällöin matka on siedettävämpi kuin yhtä soittoa päästellessä.

Tällä kertaa tarkoitus kyllä oli ajella kerrasta koko matka, mutta lähtö viivästyi (koska olemme maailman hitampia lähtijöitä, tämä ei ole uutta!) ja jossain Jyväskylän pohjoispuolella aurinko oli jo laskenut mailleen. Pimeässä hirviaikana ei ole kiva ajaa ja väsykin alkoi jo painaa silmiä. Pihtipudas sattui sopivasti kohdalle ja sinnepä oli vastikään auennut uusi matkakeidas Niemenharju joka palvelee myös caravanalueena.

Itse vastaanotto oli jo ehtinyt sulkeutua sille yötä, mutta parkkeerasimme rekka-alueelle, kaasulämmitin päälle ja koirat iltalenkille. Uni tuli nopeasti ja nukuimme varsin makeasti aamuun saakka. Aamulla auringonvalossa oli hetki aikaa katsella ympärille. Paikka vaikuttaa varsin kivalta pit-stopilta Oulu-Helsinki -väliä ajavalle. Se sijaitsee järven rannalla, välittömästi nelostien varrella. Matkakeskuksen takana näytti olevan sähköistettyjä caravanpaikkoja nurmialueella, huoltorakennukset ja ilmeisesti myös uimaranta löytyy. Koirien ulkoiluttamiseen heti huoltamon vierestä lähtee oiva mäntyhiekkaharju, jossa risteilee polkuja. Ehkä jostain saattaisi löytyä myös paikka koirien uittamiseen kesällä?

Matkakeskus oli siisti, valoisa ja kaunis puurakenteineen. Bonuksena siellä oli aamusta tarjolla varsin hyvä hotellitasoinen aamupala hintaan 7 euroa per nuppi, ei paha ollenkaan! Aamiaisen jälkeen oli mukava kurvata takaisin tien päälle loppumatkalle.

Summa summarum: oiva paikka jos kaipaa välille hyvää pysähdyspaikkaa. Koirille löytyy ulkoilutusmaastoja. Ehkä sopii myös kunnon leiriytymiseen, ainakin palveluita ja ranta löytyy. Caravanalue on vain meiltä vielä testaamatta. Ei huonoa sanottavaa paikasta :).

Aksatauko ja blogihiljaisuus

Meidän laumalla on ollut tauko agilitystä jo marraskuusta lähtien ja samalla blogin päivitykset ovat jääneet tyystin tauolle. Syy molempiin on sama:

Tätä uutista en ole uskaltanut jakaa missään somessa ennen kulunutta viikkoa. On pelottanut niin kauheasti, että vielä jotain menee pieleen. Nyt viedään jo pikkuhiljaa viimeisiä viikkoja ja odotellaan sitä, millainen tyyppi sieltä tupsahtaa tähän perheeseen uudeksi aksaharrastajaksi!

Ihan alussa vaivasi pahoinvointi niin hirveästi, että jouduin tippaankin muutamaan otteeseen. Kaikki vähäinenkin fyysinen rasitus pahensi oloa ja joulun alla oli pakko luovuttaa. Ilmoitin seuralle, että jään tauolle kouluttajan hommista ja omien koirien aksat tosiaan olivat siinä vaiheessa jo loppuneet. Kun pahoinvointi alkoi lopulta väistyä astuivat tilalle liitoskivut ja supistelut joten tauko jatkuu edelleen.

Hyvin pienimuotoista olohuonetreeniä olemme sentään päässeet tekemään koirien kanssa, kun Simo ystävällisesti auttoi kantamaan puomin ylösmenon olohuoneeseen kuukausi sitten. 2on2offia kun on helppo treenata ollen itse paikoillaan ja koiran tehdessä kaiken työn… Onneksi on ihana mies joka ei valita agilityesteistä olohuoneessa!

Koska talomme sijaitsee harjulla, ovat sääolosuhteet täällä varsin erilaiset kuin vaikka kymmenen kilometrin päässä Riihimäellä. Harju saa aikaan mm. runsaita lumisateita ja molempina täällä asuttuina talvina olemmekin huomanneet, että sitä lunta todella on ja paljon. Lumi myös sulaa täältä hitaammin kuin läheisestä Hikiän kylästä. Viime viikot ovat onneksi olleet säiden puolesta armeliaat ja lumikasat pihasta ovat vajuneet vauhdilla. Edelleen kuitenkin puoli pihaa on hangen alla. Kentästäkin pilkottaa vasta pieni sula kaistale jonne aamuaurinko parhaiten paistaa. Näin ollen koiraparat joutuvat edelleen odottamaan esteille pääsyä. Savu-raukka menee todella usein toiveikkaana A:n harjalle tai keinulle istuskelemaan! Hauskaa kyllä huomata, miten tärkeää agility noille on!

2×2-kepit sentään mahtuvat sille pienelle sulaneelle kaistaleelle ja ne otettiin Patun kanssa käyttöön viime viikolla. Patullahan jäi viime syksynä kepit siihen vaiheeseen, että kahdella portilla (neljällä kepillä siis) pujottelun alkeet sujuivat hyvin. Vaikka koko talvena ei oltu päästy minun vointini vuoksi treenaamaan niin jotain työstöä oli pikkusheltti tehnyt pääkopassa sinä aikana! Homma sujui niin hyvin, että nakkasin lähes suoraan kolmannen portin perään eikä ollut mitään ongelmia. Nyt siis pujottelu kuudella kepillä sujuu varsin hienosti ja täytyy alkaa vahvistamaan erilaisia sisäänmenokulmia sekä ottaa mukaan hypyn kautta pujotteluun lähettäminen. Eiköhän me saada kesään mennessä kepit kisavalmiiksi! Itse toivon kovasti, että olisin edes loppukesästä juoksukunnossa ja pääsisin takaisin kisakentille. Saa nähdä, ehdinkö KLAG:iin mennessä…

Patu kävi myös noin kuukausi sitten leikkauksessa. Hieman yli vuosi sittenhän sillä murtui vasen etujalka metsässä tapaturmaisesti ja se leikattiin + levytettiin. Paraneminen meni todella hyvin ja nytkin kuvissa murtumakohta oli todella siisti ja hyvään asentoon luutunut. Viimeisimmässä leikkauksessa siis poistettiin (muistaakseni) kahdeksan ruuvia joilla levy oli kiinni, jotta oma luu pääsee muodostumaan mahdollisimman vahvaksi eikä kehity osteolyysiä = luuaineksen hajoamista. Levy oli kasvanut jo osittain oman luun sisään ja se jätettiin ortopedin päätöksestä paikoilleen eikä haittaa mitään. Pikemminkin se vahvistaa edelleen jalkaa ja estää uuden murtuman syntymisen. Leikkaus oli mennyt ongelmitta ja Patu toipui nopeasti.

Tällaista siis täällä kuluneena talvena. Jatkossa ajattelin päivitellä blogiin myös muuta kuin koira-aiheista sisältöä, mm. talomme remontista, askarteluistani, perhe-elämästä ym. Sivujen ulkoasuakin pitäisi päivitellä jahka Simo sinne saakka ehtii, nyt ammatinvaihtoon liittyen hänellä on aika ollut kortilla. Toivottavasti kesällä viimeistään sitten.

Syyspuuhia

Syksy saapui myös Etelä-Suomeen ja ruska sen myötä. Ilmat ovat olleet ihanan leppeitä ja aurinko paistanut kiitettävän usein eli pelkässä vesisateessa ei olla jouduttu tarpomaan. Meidän pihassa on todella paljon isoja lehtipuita – vaahteroita, haapoja, koivuja, pihlajia – ja niiden myötä myös maassa lehtiä iiiso määrä syksyisin. Koirista sai otettua ihanan porukkakuvan vaahteran juurella.

Harmillisesti myös agilitykenttää ympäröivät lehtipuut ja niinpä jouduin haravan varteen. Koirat toimivat työnjohtajina kun kärräsin maitokärryllisen toisensa jälkeen vaahteranlehtiä metsänlaitaan. Harmillisesti kentälle tuli vielä lisää lehtiä tämän jälkeen enkä edes jaksanut haravoida koko kuuttasataa neliömetriä. Täytynee lähipäivinä googletella saisiko jostain lähistöltä vuokrattua lehtipuhaltimen päiväksi. Sillähän voisi sitten puhallella myös muun pihamaan siistiksi.

Haravointiurakan jälkeen järjestelin esteitä kentällä vähän uuteen malliin kontaktien treenaamista varten. Olen hieman laiska muuttelemaan yksin esteiden paikkoja, ja nytkin kentällä on puolet kesää ollut lähes sama ratapohja, jota sitten olen pienellä hienosäädöllä muokannut aina tarpeen mukaan.

Olen tuskaillut koirien kontaktien kanssa jo pidemmän aikaa. Kaikilla on 2on2off enkä näillä näkymin aio sitä muuttaa. Patullekin päädyin valitsemaan sen juoksarien sijaan, seuratessani viime kesänä SM-kisoissa minien ja medien (ja pikkumaksien) finaalia. Suurimmalla osalla top-10:ssä (saatika top-20:ssä) olijoista oli pysärit ja ne toimivat hienosti kun toimivat. Tein vähän tilastoakin asiasta, mutta en ole varma hävitinkö ne lukemat jo jonnekin bittiavaruuteen, tarkoitus oli kyllä laitella niitä tänne blogiinkin. Katsotaan myöhemmin löytyykö. Lisäksi olen seuraillut jo pidemmän aikaa fb:n juoksukontaktiryhmää ja tuntuu, että sielläkin moni tuskailee kontaktien kanssa piiiitkästä treenitaipaleesta huolimatta ja osa on päätynyt palaamaan takaisin pysäreihin. Päätin siis, että treenaan pysärit todella hyviksi ja olen tyytyväinen.

Lillin kanssa ongelmana on lähinnä se, että a) ellen ole kirittämässä sitä edellä se tulee vähän hitaasti alastulo-osuuden puomilla ja jää siihen kontaktille ”sivuun” roikkumaan eikä fokusoi eteenpäin. Lisäksi b) se saattaa kisoissa roiskia kontaktin koska olen ollut tyhmä enkä ole tarpeeksi tiukasti vaatinut siltä asiaa kisatilanteissa. Lisäksi olen viime vuosina liian vähän treenannut Lillin kanssa kontakteja ja mennyt tuuritekniikalla… Viimalla aikalailla samat ongelmat. Eli jotain tarvitsisi tehdä.

Pyörittelin tätä kontaktiasiaa päässäni pari päivää ja mietiskelin miten saisin koirat parhaiten oppimaan sen täydellisen pysärin. Mielestäni oma vahvuuteni agilityssä on nimenomaan koiran kouluttaminen sen näkökulmasta ja asioiden ketjuttaminen. Tykkään pähkäillä eri tapoja opettaa koirille temppuja (joita agilityesteetkin sinänsä ovat) ja haluan, että koirat oikeasti tajuavat itse asioita. Koska en myöskään ole maailman sulavin liikkuja enkä ikinä kykenisi painamaan agilityradalla koirien edellä kuten moni upea huipputasolla kisaava ohjaaja, täytyy kompensoida ohjaajan puutteita kouluttamalla koirista itsenäisiä suorittajia… Niinpä pari päivää asiaa mietiskeltyäni olin kehittänyt uuden treenisuunnitelman ja periaatteet meille. Nyt vain tuumasta toimeen ja katsotaan millaista tulosta syntyy. Lupaan raportoida blogiinkin jatkossa mikäli saan hyvää jälkeä aikaiseksi :).

Tyhjä

Täällä nieleskellään nyt harmistusta toisen ultran jälkeen, Lilli jäi kuitenkin tyhjäksi. Päivät taisivat mennä vähän pieleen, koska kisareissu Klagiin Kokkolaan esti progessa käynnin. Luulen, että myöhästyttiin. No, leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! Positiivista jos tilanteesta haluaa löytää, niin päästäänpä ainakin jatkamaan SM-nollien keruuta ensi kesää varten. Kolme nollaa (tupla mukaanlukien) on jo tienattu tälläkin vähäisellä kisamäärällä. Täytyy nyt vain rakentaa äkkiä länget puomitreeniä varten, koska jotain tälle tarttis tehdä. Tuurikontaktit alkaa käydä kartturin hermoille… Kyllä ne kotona toimii nimittäin!

Syksyn hieman viilenneet, kosteat ja metsäntuoksuiset säät ovat taas täällä, ja varsin tervetulleina! Helle oli ihanaa, vaan sai se jo loppuakin. Kohtuu kaikessa sanon minä. Koiratkaan eivät yhtään valita. Vielä jos vähän saataisiin sateita tulisi ehkä sieniäkin tälle syksyä. Mustikkasato jäi valitettavasti aivan olemattomaksi kuivuudesta johtuen. Onneksi pakkasessa on vielä viimevuotisia.

Watin kanssa käydään aina satunnaisesti testailemassa pääkaupunkiseudun koiraystävällisiä ravintoloita, se kun osaa käyttäytyä ihmisten ilmoitta todella hienosti. Sitä eivät nimittäin kiinnosta vieraat ihmiset piirun vertaa ja niinpä se makoilee aivan tyytyväisenä pöydän alla terassilla tai ravintolassa meidän illastaessa, helppoa! Yliystävällisten shelttien ja bortsujen kanssa olisi vähän stressaavampaa.

Tällä kertaa vierailimme yhdessä suosikkipaikoistamme, nimittäin Helsingin keskustassa sijaitsevassa Putte’s Bar & Pizzassa. Todella herkulliset pizzat, Watti sai oman vesikulhon ja söi hyvällä halulla reunat. Suositukset sekä minulta ja Simolta että Watilta!