Strömforsissa treeniä

Viime viikonloppuna treenattiin Lillin kanssa hienoissa puitteissa ja hyvässä ohjauksessa. Meille tarjoutui mahdollisuus osallistua Ari Kuparisen ja Sanni Kariniemen vetämään treeniviikonloppuun ja tottahan sinne oli mentävä!

Tuttuun tapaan helteiden alettua muuttui turkki kesämittaan ennen leiriä.

Leirin puitteet olivat aivan ensiluokkaiset Ruotsinpyhtään Strömforsin ruukissa. Treenit pidettiin Strömfors Dogsportin hienossa hallissa joka pysyi ihanan viileänä huolimatta koko viikonlopun meitä hellineestä +28 asteen helteestä. Pohja oli todella hyvä juosta niin ohjaajan kuin Lillin mielestä!

Osa leiriläisistä majoittui ruukilla olevassa bed&bistrossa jossa syötiin myös illallinen (todella hyvää kuhaa) ja aamiainen sekä istuttiin hetki iltaa.

Itse kuitenkin tuttuun tapaan pakkasin koko poppoon (Simon ollessa työmatkalla) asuntoautoon koska kuuden koiran kanssa hotellihuoneessa majoittuminen olisi jotain aika… Extremeä.

Asuntoauto pysyi yllättävän viileänä vaikka ulkona paahtoi armoton aurinko!

Treenit vedettiin kahtena päivänä ja huomasi kyllä, että ruosteessahan tietysyi olen pitkän agilitytauon jälkeen. Onnistumisiakin tuli onneksi ja saatiin hyviä eväitä jatkoon. Lisäksi tajusin, että minähän itseasiassa osaan juosta jos on pakko 😱. Tätä täytyy jatkossa saada lisää.

Strömforsin ruukin miljöö oli varsin hulppea aksaleiri pitoon ja sitä voin lämpimästi suositella myös muutoin matkailevalle! Alueella on ihania pieniä käsityöläisputiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja terasseja, kesäteatteri ja taidegalleria… Majoitusta löytyy useampia vaihtoehtoja ja ainakin osaan koirat ovat tervetulleita. Asuntoautoille/-vaunuille ei ole varsinaista leirintäalueelta mutta ainakin meillä onnistui helposti aksahallin pihassa kysymällä yöpyä.

Leiriltä jäi käteen hyviä oppeja (mehän osataan ne persjätöt!!) ja tavattiin monia tosi mukavia uusia ihmisiä mikä on kivaa koska Etelä-Suomeen muuton jälkeen en vielä tunne lähes ketään agilityihmisiä lähialueelta 😊. Toivottavasti vielä päästään uudelleen leireilemään.

Eräsukset päivitetty

Joko mennään?

Jo aiemmin blogissa olen esitellyt uskolliset sivakkani jotka on useita vuosia sitten hankittu Oulusta vanhaa armeijatavaraa myyvästä liikkeestä. Lisäksi tuskastuneena suksien vanhoihin lirusiteisiin testasin äitini Stumpyjä viime talvena sekä kotona että  Muonion reissulla (Polar Skin Stumpyt ovat eräänlainen lumikengän ja eräsuksen välimuoto). Päädyin kuitenkin pitäytymään omissa Ruotsin armeijan 1981 vuosimallin suksissani toistaiseksi.

Etelä-Suomeen muuton myötä keväthanget ja -aurinko ovat saapuneet kuukauden pohjoista aiemmin. Muutamana viime päivänä on ollut aivan upea ilma, pakkasta kymmenen asteen tienoilla ja pilvetön taivas. Olen ollut töissä joko ilta- tai yövuoroissa joten talvipäivistä on päässyt nauttimaan muutoinkin kuin lasiruudun takaa kaihoisasti katsellen. 

Siispä tutut sukset vajasta kengän alle ja metsään. Uuden asuinpaikan valintaan vaikutti se, että kuten aiemminkin suoraan kotipihasta pääsee metsälenkeille kauniisiin mäntymetsiin.

Muutaman päivän aikana muistin, miksi edellisinä talvina jo olin hiihtolenkkien aikana kitissyt Simolle – vanhat nahkaremmisiteet on suunniteltu selvästi isompiin saappaisiin kuin minun koon 37 jalkaan ja kengät lipsuivat jatkuvasti hiihtäessä puolelta toiselle, välillä irroten siteestä. Ärsyttävää! En vain ollut saanut aikaiseksi hankkia parempia siteitä ja ehkäpä opintotuella eläessä ei oikein ollut varaakaan. Sukset sinänsähän ovat aivan mainiot ja hyvät, edelleen täysin käyttökuntoiset iästään huolimatta.

Vanhat siteet

Koska hangissa hiihtely koirien kanssa kevätpakkasilla on aivan supermukavaa päätin nyt lopultakin investoida uusiin siteisiin. Jouluna tuli tehtyä sitäpaitsi töissä todella paljon ylityötunteja ruuhkanpurussa ja tammikuun lopussa sen vuoksi tuli tilille vähän extraa.

Selasin eilen aamupäivän netin tarjontaa. Vaihtoehdoiksi jäivät lopulta joko perinteiset kantaremmisiteet, yhdet epoksista(?) tehdyt kahden remmin siteet, Fingripin kärkikupilliset kantasiteet ja OAC EA siteet joita vastaavat oli myös Stumpyissä (ja joista pidin oikein kovasti tuolloin).

Hintahaarukka oli varsin suuri jopa samojen siteiden välillä eri liikkeissä; esimerkiksi perinteisen malliset metalliset kantaremmisiteet maksoivat Kärkkäisellä 29 euroa/pari ja muutamassa muuta liikkeessä jopa yli tuplat. Kantaremmisiteitä en enää kuitenkaan halunnut ylempänä mainituista syistä. Kärkkäisen kahden remmin siteet olivat ihan näpsäkän näköiset ja hintakin maltillinen 49 euroa/pari mutta jäin miettimään remmien kätevyyttä pakkasäässä, säätö täytyisi tehdä aina paljain käsin käytännössä ja ilmeisesti siteen asennuksen jälkeen säätömahdollisuus ei enää ole järin suuri.

Näin ollen ainoaksi oikeasti mieluisaksi vaihtoehdoksi jäi OAC:n siteet jotka muistuttavat paljon lumilaudan siteitä. Säätövaraa on reilusti ja kiinnitys onnistuu hanskat kädessä nopeasti. Hintaa toki oli sen mukaisesti, lähes kaikissa nettikaupoissa 139 euroa/pari, huh… No, toisaalta onhan tässä jo nähty, että hiihto ei ole jäänyt vain yhden talven hommaksi vaan kuuluu tämän poppoon vakipuuhiin joka kevät. Ilmeisesti näiden siteiden pitäisi olla myös varsin kestävät. Siispä päätin käyttää ylityökorvaukset hyvään tarkoitukseen ja ajelin Partioaittaan. Siellä siteet itseasiassa maksoivat vielä kympin enemmän, mutta muut olivat nettikauppoja ja laskeskelin, että postikulujen kanssa hinta olisi ollut lähes sama mutta olisin joutunut odottelemaan ainakin seuraavalle viikolle siteiden saapumista.

Siteet kiinnitin itse vanhoihin armeijan suksiin. Ensin porattiin kolme reikää ruuveja varten ja näihin sitten helposti siteet kiinni, voilá! Eniten aikaa kuluikin porakoneen terien etsiskelyyn talosta (1,5 tuntia), itse kiinnitys sujui hyvin näppärästi (10 minuuttia).

Tämä asennustyö tapahtui eilen illalla ja nyt aamulla pääsin ihanaan aurinkoon testaamaan menoa. Ja olihan ne sitten myös hyvät! Säätäminen omalle kengälle kävi nopeasti nostamalla oranssia palkkia ja liu’uttamalla kantalevyä sopivaan kohtaan. Kenkä ei lipsunut lainkaan sivusuunnassa ja meno oli miellyttävän vakaata jopa Watin vauhdikkaassa vedossa mäkisessä maastossa. Vain kertaalleen mentiin mukkelismakkelis mutta se ei liittynyt suksiin eikä siteisiin vaan viekkaaseen alamäkeen, Watin menohurmaan ja yllättävään mutkaan polussa… Hanki oli pehmeä ja ilman vammoja selvittiin. Koirat pyörittelivät silmiä kömpelölle emännälle.

Siteet olivat siis aivan todella loistava hankinta ja ainoa mitä kadun on se, etten hankkinut niitä jo muutama talvi taaksepäin Oulun talvikeleihin. Olisi Simokin säästynyt kuuntelemasta natinaa. Nyt vain toivotaan, että hiihtosäät kestävät ainakin maaliskuun loppuun vaikka etelässä ollaankin. Pohjoisnavan polaaripyörteen säätiedotuksesta muistaen se on kyllä todennäköistä…

Joulukuusi x3

Vanhan talon joulussa oli jotain todella tunnelmallista ja hienoa.

Olen jouluihminen enkä pääse karvoistani mihinkään. Kaivan joka vuosi joulukuusen esiin jo joulukuun alussa ja viimeistään itsenäisyyspäivänä se täytyy olla olohuoneen nurkassa, eihän sitä muuten ehtisi ihastella riittävästi! Näin tapahtui siis tänäkin vuonna. Koiratalous kun olemme, tyydymme tekokuuseen joka ei ota itseensä eikä aiheuta vesivahinkoa vaikka joku huligaaneista sen kaataisikin. Sama tekokuusi on palvellut meitä ansiokkaasti jo viitisen vuotta edellisessä kodissa ja muutti tietysti pahvilaatikossa muutokuorman mukana Kurun Koulun vintille odottamaan työtehtäväänsä.

Entinen koti oli 2000-luvulla rakennettu tavallinen omakotitalo tavallisine huonekorkeuksineen. 180-senttinen joulukuusi sopi sinne oikein hienosti olohuoneeseen, tähden kanssa korkeutta oli varmaan se pari metriä. Huonekorkeus oli sen normaalin noin 240 cm joten aivan passeli. No emmepä huomanneet ajatella, että uudessa vanhassa koulussamme huonekorkeus yltää yli neljään metriin. Joulukuusemme näytti aika säälittävältä kääpiöltä olohuoneen nurkassa kököttäessään. Pikkukuusi muutti siis eteiseen sulostuttamaan sisääntuloa eikä siinä hommassa ollutkaan yhtään huono.

Eipä hätiä mitiä. Olisihan siinä oikeassakin kuusessa tunnelmaa ja ehkä neulaset jaksaisi imuroida. Ehkä koirat eivät tuhoaisi sitä. Koska omaa markkia löytyy hehtaarin verran talon ympäriltä ja osan siitä käsittää kuusikko otettiin saha ja taskulamppu seuraavana päivänä kauniiseen kouraan ja lähdettiin hakemaan kuusta omasta metsästä. Ja olihan siellä lumisessa talven ihmemaassa tähtien tuikkeessa hienoa etsiä sitä kuusta! Lumen peittämät kuuset pihan ympärillä ja hanki narskui jalkojen alla… Lopulta sopiva kuusi valikoitui: korkeutta kutakuinkin kolmisen metriä ja näytti juuri hyvän leveyseltäkin. Sahalla runko poikki ja kuusi pesuhuoneeseen sulamaan. Yhtä asiaa emme vain ottaneet huomioon. Metsässä lumen peittämänä tuuhea muhkea kuusi ei enää lumen sulettua sisällä ollutkaan kovin muhkea ja tuuhea.

Kolmas kerta toden sanoo ja päätin hankkia sen lopullisen ja täydellisen joulukuusen Etolasta. Tässä vaiheessa parisuhdetta ja avioliittoa rakas puolisoni on jo onneksi todennut, että ideoilleni on turha sanoa vastaan ja helpommalla pääsee kun myöntyy kaikkeen. Hyvä näin. Kuusella oli nimittäin hintaa. Sain perusteltua hinnakkaan hankinnan onneksi KTM:n jakeluun menevillä seikoilla: a) laadukas kuusi kestäisi aikaa ja näin ollen iso hinta jakautuisi ainakin kymmenen tulevan vuoden ajalle jolloin kertainvestointi olisi sijoitus tulevaisuuteen ja b) muutoin mököttäisin koko joulun. Kuusi siis hankittiin, molemmat osapuolet tyytyväisiä ja koristelemaankin päästiin. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tarvitsin tikapuita joulukuusta koristellessa, latvatähti keikkui jossain 330 sentin korkeudessa!

Ja olihan se joulu omassa vanhassa koulussa sitten tunnelmallinen! Kyntteliköt ikkunalaudoilla, seppeleet ovissa, jouluvalot kuistilla ja tähdet ikkunoissa. Joulukuusen valot tuvan hämyssä ja vanhasta putkiradiosta joululaulut. Glögiä ja joulutorttuja sohvalla nautiskellen. Koirat vieressä torkkumassa maha pullollaan jouluherkkuja. Seuraavaa odotellessa on mukava fiilistellä vielä nyt tammikuussakin ensimmäistä jouluamme Kurun Koulussa. 

Päivitystä

Ohhoh, miten tuo aika on kiiruhtanut eteenpäin. Uudessa kodissa ollaan asuttu koko porukka tyytyväisenä jo puolitoista kuukautta ja uudessa työpaikassa ensimmäinen kuukausi täynnä. Kivaa on ollut! Koska olen ollut kiireinen ja laiska, enkä ole ehtinyt tänne kaiken tohinan keskellä sen kummemmin päivitellä kuluneita tapahtumia vaan summaan ne lyhyesti tässä.

  1. Muutto sujui hienosti, sahattiin Oulun ja Hausjärven väliä kuin hullut peräkärryn kanssa ja hermo alkoi mennä. Lopulta (melkein) kaikki kamat saatiin uuteen kortteeriin.

    Haikein fiiliksin viimeinen kuorma starttaamassa pihassa.

    On hämmästyttävää, miten paljon voi tavaraa löytyä yhdestä talosta…

    Ensimmäinen yö uudessa kodissa.

  2. Tupaantulijaiset juhlittiin ja hauskaa oli. Pihalle vuokrattu sauna osoittautui leikkimökkiäkin pienemmäksi mutta löylyt oli silti hyvät. Ensi kesänä kuitenkin toivottavasti pihasauna on jo remontoitu………

    Tähän miniatyyrisaunaan mahtui kerralla jopa viisi saunojaa, usko tai älä! Toista kertaa emme tosin tätä yksilöä vuokraa :D.

  3. Talo on ollut IHANA. Tilaa riittää – ja oletettavasti talvella sähkölasku on sen mukainen. Pitänee tilata nuohooja ja iso kuorma polttopuuta pihalle vähän ennakoiden. Koirat on tykänneet myös. Pihalla on ehditty ottaa pienet aksatreenit, mutta isompia kotitreenejä joudutaan vielä odottamaan kunnes kenttä on saatu aikaiseksi. Piha on hieman kalteva ja isompaa tasaista kohtaa on vaikea löytää. Keppitreeniä sentään saa aikaiseksi ja tänään kävin hakemassa Hämeenlinnasta omaksi hienon Agimetin alumiinisen keinun. Simo oli ihana, ja vinkkasi kun näki sen myytävänä facebookissa eikä yhtään marmattanut vaikka siihen upposi ihan sievä summa rahaa! Kyllähän harrastuksiin täytyy satsata ja uutena olisi ollut vielä kalliimpi. Uusia lenkkeilymaastoja ollaan ehditty kodin ympärillä koluta ja hyväksi havaita.

  4. Uusi harrastuskin on löytynyt muuton myötä – sienestys. Tällä seudulla kasvaa kantarelleja, etenkin jos viitsii ajella autolla vähän kauemmaksi. Niitä ei Oulussa juurikaan näe… Uuden harrastuksen myötä ollaan kokkailtu ja nautiskeltu useana iltana mm. kantarellipastaa (aivan superhyvää!),  kantarellikeittoa ja sienipiirakkaa. Muita sieniä en ole vielä uskaltanut poimia myrkyllisten pelossa, mutta ensi kesänä ajattelin opetella tattien salat. Niitä ei kai voi seikoittaa vaarallisiin sieniin ja tatteja onkin täällä näkynyt.
  5. Koska lyhyen (noin tunnin ajomatkan) ajomatkan säteellä on monia hienoja kansallispuistoja ynnä muita runsaasti tarjolla, ollaan käytetty tietysti tämä hyödyksi ja viimeksi vierailimme mm. Forssassa Torronsuolla pitkospuureitillä. Hieno oli suo syysruskassa! Kuvia lisää tuonnempana. Koirat kulkivat hienosti jonossa pitkoksilla, olin oikein ylpeä.


  6. Ollaan ehditty jo käydä ensimmäiset treenit meidän uudessa seurassa, RimA:ssa. Hallille ajelee päälle 20 minuuttia kotoa ja pohja on älyttömän hyvä juosta! Pikku-Patukin on päässyt kurvailemaan ensimmäiset hallitreeninsä ja näyttää syntyneen aksaa suonissaan <3. Seura vaikuttaa hyvältä ja lähialueella muutoinkin on paljon agilitytapahtumia/-kisoja/-koulutuksia, joten pohjoisen likka on onnellinen. Aivan luksusta, kun joka viikonloppu on kisat jos vain haluaa. Ekstempore ollaan myös käyty jo kertaalleen Savun&Viiman kanssa Agility Akatemialla Juhan treenissä kun satuin saamaan irtovuorot ja vitsit, että oli mahtavaa. Juosta sai kuin hullu ja kunto loppui kesken mutta eipä auta kuin alkaa omaa fysiikkaa parantamaan.

    Minimiehen ensikosketus renkaaseen.

  7. Viiman kanssa kurvailtiin kisoissa kakkosten ensimmäinen nolla ja LUVA Forssassa pari viikkoa sitten. Toinenkin oli hyvin lähellä kunnes ohjaaja laittoi bortsun väärään päähän putkeen, hups. Savu kaahaili pari hylkyä samaisissa kisoissa mutta hauskaa sillä näytti olevan. Seuraavissa kisoissa tarvitsisi ohjaajan alkaa juosta lujempaa ehtiäkseen. Huh.
  8. Oulunsalon talo saatiin myytyä jo toisen näytön jälkeen, kiinnostuneita oli ollut tosi paljon. Sitä en ihmettele, kun ulkoilumaastot on Oulun upeimpia eikä talokaan hullumpi :). Talo meni tietääkseni koiralliselle perheelle joten hyvä homma. Ikävä jää, mutta aika aikaansa kutakin ja nyt rakennetaan toistaiseksi elämää täällä puolen Suomea.
  9. Simolla alkavat uudet opinnot ilmailuun liittyen, lennonopettajan paperit siis tähtäimessä ja ehkäpä sen seurauksena vaimonsakin hankkii vielä joskus lentolupakirjan. Katsotaan kestääkö parisuhde sen kurssin…

    Simon ensimmäinen oppilas.

Lyhyestä virsi kaunis. Jotain varmasti unohtui mutta ehkä siinä tärkeimmät syyskuun osalta. Lokakuussa odotellaan sukulaisia ja ystäviä käymään useampana päivänä ja aksaillaan tietysti töiden lomassa. Ystäviä ja tuttavia toivotetaan ilman muuta tervetulleiksi käymään, joten jos satutte tänne suunnille vaikka aksakisailemaan tai muutoin, ilmoitelkaa :).

Uusi koti kullan kallis

Muistatte varmaan pääsiäisreissun Muonioon? Kaiken tunturissa hiihtelyn ja trivialpursuitista riitelyn lomassa ehdin myös esitellä Simolle aivan ihanan talon jonka löysin Oikotiestä. Talo oli juuri sellainen josta olen aina haaveillut; iso piha vanhoine puineen ja marjapensaineen, narisevat lautalattiat, korkeat ja tilavat huoneet. Äiti ja sukulaiset olivat heti myös fiiliksissä, tuossapa vasta TALO!

Harmi vain, että Simo ei ollut ihan yhtä vakuuttunut. Uuden kodin pitäisi kuulemma olla uusiuusi ja järkevä (tylsä?). Ihana talo siis hylättiin mutta ei yksimielisesti.

Loppukevät selattiin edelleen maanisesti Etuovea ja Oikotietä. Vaatimukset talolle olivat:

  1. Vieressä hyvät ulkoilumaastot (no, ihan yhtä hyviä ei voine saada kuin nämä nykyiset mäntykankaat hiekkateineen mutta ainakin edes sinne päin).
  2. Tontille pitää mahtua aksakenttä.
  3. Ainakin kolme makuuhuonetta. Tämä siksi, koska Simon työhuone on aina kaaoksessa. Olisi kiva vain laittaa ovi kiinni ja PIM sekasorto on hävinnyt. Lisäksi olisi kiva omistaa vierashuone.
  4. Simon vaatimuksesta alle 10 vuotta vanha.
  5. Sopiva etäisyys molempien työpaikoille – Simolla Helsinki-Vantaalle ja minulla Lahteen.
  6. Sopiva budjetti.
  7. Piha omassa rauhassa.
  8. Mieluummin syrjemmässä kuin keskellä lähiötä.
  9. Hyvä fiilis tultava talosta.

Ei ollut ihan helppoa löytää kriteereihin täsmääviä. Toukokuun alussa tilanne oli sellainen, että muutama potentiaalinen oli havaittu. Siispä budjetoitiin kalentereihin viikon Etelä-Suomen reissu. Kuusi päivää aikaa löytää tuleva koti. Miinus yksi päivä joka meni välissä ihanan kummitytön ristiäisissä. Ellei taloa tällä reissulla löydy niin seuraava tilaisuus tulee heinäkuussa. Ei mitään paineita…

Kotona oltiin (Simo oli) superjärjestelmällinen ja kirjattiin lista kohteista jotka sopi budjettiin ja vaatimuksiin. Yksi talo Nastolassa. Yksi Hollolassa. Yksi Orimattilassa. Yksi Lahdessa. Yksi Mäntsälässä. Puhelin käteen ja soitot välittäjille ja pian oli sovittuna näyttö jokaiselle illalle.

Ensimmäiseen näyttöön mentiin toiveet korkealla. Esittelykuvissa talo oli kieltämättä potentiaalinen, jopa aika hieno. ”Kyllä me siellä voitaisiin asua!”. Asvalttitieltä käännyttiin soratielle: ”Ei se mitään, onhan meillä nytkin puoli kilometriä soratietä kotiin!”. Soratie jatkui. Ja jatkui. Ja jatkui. Kahdeksan kilometriä. Perillä oli hieno talo. Pajupuskan ja läpitunkemattoman heinäkosteikon keskellä. Tonttia olisi kyllä ollut puoli hehtaaria. Näin silmissäni ne punkit ja etupihan kalliorinteen käärmeet. Välittäjän mukaan soratien varressa pystyisi hyvin kuitenkin lenkkeilyttämään koiria, mitä nyt autoja pitäisi väistellä. Ajomatka takaisin oli aika hiljainen.

No okei, kyseinen talo oli ollut ykkösvaihtoehto ja toiveet oli laskettu sen varaan mutta hei, meressä riittää kaloja, uutta matoa koukkuun! Seuraava talo oli superahdas ja paneloitu lattiasta kattoon keltaisella mäntylaudalla. Aksakenttä olisi kyllä mahtunut takapihalle mutta en päässyt yli mökkifiiliksestä. Sinapinkeltaiset ja vaaleansiniset kaakelitkaan eivät vakuuttaneet. Kolmannessa talossa oli matalat, pimeät huoneet eikä kunnon lenkkimaastoja lainkaan ympärillä, pihaa kyllä hehtaari ja valmis kenttäkin. Ei vain napannut ja peruttiin näyttökin. Neljäs talo oli aika kiva! Pihalla paljua ja saunaa, istutuksia, luonnonrauhaa, laavu metsän laidassa, iso terassi, autotalli. Ulkoilumaastojen puute ei harmittanut niin kovin kun piha oli aivan mahtava. Talossakaan ei sen kummemmin vikaa. Olohuone auki ylös saakka, moderni keittiö joka aivan uusi, parvella työtilaa, kaksi makuuhuonetta. Siinä talossa oli potentiaalia mutta jokin vain ei napannut, makuuhuoneet todella pieniä ja yläkerta ikkunaton.

Tuskaisena otimme talonmyyntisivustot vielä kertaalleen tehoselailuun epätoivon vimmalla. Mikään ei vastannut toiveita. Ei edes lähelle. Ja sitten, epätoivon alimmalla hetkellä päivien huvetessa Simon suusta kuului epäröivä lause: ”ehkä se vanha talo ei olisi aivan poissuljettua”.

Ja se pääsiäisenä ihailtu talo oli edelleen myynnissä! Näyttökin järjestyi seuraavalle päivälle.

Ajomatkalla nähtiin mäntyisiä hiekkaharjuja ja mustikkametsiä. Ja lopulta talo oli silmien edessä: yli satavuotias hirsinen kansakoulu korkealla rossipohjalla, lähes nelimetrisellä huonekorkeudella, mäntyjen, omenapuiden ja vaahteroiden ympäröimänä hehtaarin tontilla, vieressä hienot ulkoilureitit. Alkuperäiset lautalattiat narisivat kävellessä sympaattisesti ja hirsiseinissä oli ajan patinaa. Se oli siinä. Meidän uusi vanha kotimme.