Elämä on yhtä agiliitoa

Näyttääpä siltä, että tämä kesä on aivan agilityntäyteinen. Kouluttelen kaksi kertaa viikossa agilityryhmiä, lisäksi omien koirien treenit 2-3 kertaa viikossa, yhdistysasioiden hoitamista, SAGI:n hommia ja kisareissut vielä päälle. Mutta mikäs sen parempaa puuhaa!

Lillin kanssa käytiin hieman yli viikko sitten Iisalmessa kisaamassa kolme agilityrataa. Tuomarina kaikilla radoilla oli Minna Väyrynen. Radat olivat todella mukavia, mentäviä mutta haastetta löytyi sopivasti. Ekalla radalla Lillillä kävi jokin ihmeellinen katkos tuolla kahden aivosolunsa välissä – kun olin jättänyt sen lähtöön ja kääntynyt pois päin, se oli noussut ylös ja valunut hiljalleen eteenpäin aivan kiinni ensimmäiseen esteeseen. Kun käännyin antamaan lähtöluvan, se tökötti paikoillaan ekassa rimassa miltei kiinni! Eipä ole ennen tällaista tehnyt, vaan aina kiltisti odottanut lähtölupaa, enkä ymmärrä mistä moinen päähän pälkähti. No, joskus tuntuu, että tuonne pieneen päähän ei mahdu samalla kertaa kovin paljon ajatuksia. Onneksi Lilli on kuitenkin maailman ystävällisin, yritteliäin, tottelevaisin ja yhteistyöhaluisin, joilla se korvaa tuota pientä puutetta ;). Harmillisesti tästä napsahti siis viitonen, koska muuten rata oli todella hyvän oloinen eikä muita virheitä tullut! Seuraavalta radalta napsaistiin kiva nolla ja 3. sija, hyvänoloista menoa. Sylkkäri toimi loistavasti (vaikka olen aina ennen sitä vältellyt ja jopa inhonnut) ja vauhtia oli hyvin. Viimeiseltä radalta viitonen puomin alastulolta! Eikä… Ja Lillillä kun on tähän saakka ollut aina todella hyvät kontaktit. Mutta itsepä olen ne mennyt sössimään, kun olen ahneuksissani kisoissa jättänyt vaatimatta pysähdystä. Muuten meno oli varsin mallikasta ja yhteistyö pelasi.

Kisareissu oli muutenkin varsin mukava, Henna oli mukana koiriensa kanssa ja asuntovaunu perässä. Vaunu tulikin tarpeen sään vaihdellessa kymmenen minuutin välein auringonpaisteesta hyytävään tuuleen. Oli mukava keitellä lämmintä mehua ja keittoa liedellä startteja odotellessa ja katsella ratoja ikkunasta. Kiri ja Viima nauttivat täysin rinnoin kisapaikasta, muista koirista, nameista ja leikkiseurasta.

Tällä viikolla alkoivat OKK:n kesäkauden treenit. Torstaisin minulla on treenipaikka ensin Savulla ja Lillillä samassa ryhmässä, sen jälkeen Tempon treenit mölliryhmässä ja lopuksi jään vielä vetämään oman ryhmäni treenit. Pitkä ilta siis. Lillin ja Savu ryhmän vetäjä oli tällä viikolla pois, ja treenailtiin omatoimisesti rataa, missä ei sen isompia haasteita Lillin kanssa ollut. Savulla yllättäen piiiitkän treenitauton jälkeen tuntuu aivot olevan vähän narikassa: se kaahailee omia ratojaan pää kolmantena jalkana eikä malttaisi keskittyä ottamaan ohjeita vastaan. Intoa siis riittää, mistähän sille löytyisi se järki taas takaisin päähän? No, joka tapauksessa se on nyt ilmoitettu kisoihin eikä auta kuin toivoa että ne aivot alkavat siihen mennessä toimia taas.

Tempo on kehittynyt syksystä huimasti. Syksyllä se roikkui todella kiinni ohjaajassa, ei irronnut millään esteille, ei mitään estehakuisuutta jne. Nyt oli aivan ilo mennä sen kanssa. Vauhtia oli tullut lisää, sillä näytti olevan hauskaa treeneissä ja se haki todella hienosti itse esteitä! Treenailtiin pientä radanpätkää, lisäksi erillisenä kontakteja. Tempo taistelee nykyään lelusta todella hienosti ja motivoituu sillä hyvin. Toistonkestävyyttä saisi olla makuuni hieman enemmän, mutta sekin on parantunut ajan myötä. Hieno pieni kelppari :). Vielä ollaan vähän eri aaltopituudella, kun Simohan sen kanssa on treenannut koko talven, mutta eiköhän me pian löydetä yhteinen sävel kesän ajaksi. Simo käy tiistaisin Tempon ja Watin kanssa aksatreeneissä, minä treenaan Tempon torstaisin. Yhteishuoltajuus nyt kesän ajan siis kun Simon työt vähän haittaavat harrastuksia.

Lilli lunasti itselleen paikan OKK:n minien SM-joukkueeseen. Niinpä iski pieni paniikki ja paineet ja tänään oli pakko suunnata kentälle ylimääräisten treenien pariin. Rakennettiin Anne Huittisen agilityrata, jossa oli muutama meille varsin haastava kohta.

Rata: Anne Huittinen

9-10-11 -väli osoittautui sekä Lillin että Savun kanssa haastavaksi. Molemmat kun rrrrrakastavat kontaktiesteitä ja itse olisi pitänyt jäädä puomin vasemmalle puolelle, niin muutaman kerran sai tahkota tätä kohtaa. Savun kanssa myös jostain kumman syystä 17-18 ei meinannut millään onnistua: minun olisi pitänyt päästä irtoamaan jo pitkälle tässä välissä jotta ehdin loppusuoralle, jolloin Savu halusi AINA vain mennä puomille. Puuh… No, alkoi se onneksi toimia lopulta kun tarpeeksi treenattiin. Saapa nähdä miten ne kisat sitten menevät, jos tyypillä on samanlainen into oma-aloitteisesti tehdä rataa. Apua…