H niinkuin harmaita hiuksia

Sitä voisi kuvitella, että koiranpentujen maailmaan saattaminen olisi kovinkin yksinkertaista. Joku asiaan paremmin vihkiytymätön luulisi helposti, että senkun yhdistää uroksen ja nartun ja odottelee rauhassa noin yhdeksän viikkoa, kunnes pennut tuosta vain putkahtelevat maailmaan. Kunpa asia olisikin niin! Tietysti voi olla, että olen vain itse tällainen stressierkki ja turhaan huolehdin asioista, etenkin kun kyseessä ovat tämän poppoon ensimmäiset omat koiranpennut.

Ensinnäkin se jännääminen, onnistuuko astutus – onnistuihan se ja aivan todella hienosti. Seuraavaksi jännitettiin nelisen viikkoa pieniäkin merkkejä tutkaillen oliko astutus tuloksekas. Ultra hälvensi huolet ja kertoi, että pentuja sai alkaa kunnolla odottelemaan. Mutta vähenikö huoli? No ei. Pessimisti ei pety, joten netistä luettujen kauhutarinoiden jälkeen (joissa emollekin käy huonosti saati että pennut säästyisivät) sitä kauhuissaan yrittää psyykata itseään selviämään päivä kerrallaan eteenpäin.

mammasavu

Viime viikolla yhtenä päivänä Savulta lurahti tuota takapäästä jotain kirkasta nestettä lattialle. Tietysti huolesta soikeana olin jo pakkailemassa koiraa autoon ell-reissua varten (”istukka tietysti nyt irronnut!” – vaikka se määrä olikin ihan pieni ja täysin kirkasta nestettä. Mutta eihän sitä hermostuneena voi ajatella järkevästi…). Savupa ei ollut millänsäkään, porskutti siinä missä ennenkin, joten järki alkoi kuitenkin kohta toimia ja tajusin kysyä neuvoa kokeneelta kasvattajakaverilta, ja kuulemma on normaalia. Huh.

Pari yötä sitten Savu onnistui kuitenkin ihan oikeasti säikäyttämään ja kunnolla. Heräsin aamuyöllä siihen, että se on jotenkin kauhean levoton, eikä oikein asetu nukkumaan. Ajattelin, että pissahätähän sillä on ja käytin pihalla. Sisälle takaisin tullessa kuitenkin olo meni vain selvästi huonommaksi; Savu läähätti ja kiersi ympäri makuuhuonetta, välillä asettuen makaamaan mutta kohta taas nousi ylös. Olin aivan varma, että pennut meni nyt sitten siinä – laskettuun aikaan vielä yli kolme viikkoa, eli aborttihan se olisi. Herätin Simonkin ja oltiin nyt jo oikeasti lähdössä eläinlääkäriin. Ajateltiin kuitenkin soittaa sinne varmuuden vuoksi ensin. Puhelinta esiin kaivaessa Savu yhtäkkiä rauhoittui?! Läähätys loppui, asettui makuulle ja oli ihan normaali taas. Eläinlääkärireissu jäi siis onneksi – taas – väliin. Koko episodin aikana ei takapäästä valunut mitään ulos, mikä olisi kielinyt keskenmenosta tai istukan irtoamisesta tms. Loppuyön Savu oli taas aivan oma itsensä. Seuraavana päivänä kakkasi ulos valehtelematta ainakin neljään eri otteeseen, eli olisiko ollut jotain ummetuksen tuomia mahanpuruja vain? Huhhei Savu, onnistuit kyllä säikäyttämään tehokkaasti! Totesinkin, että ihme on jos pentujen maailmallelähdön jälkeen ei minulla ole pää täynnä harmaita hiuksia kaikesta tästä stressaamisesta.

Muutoin pentujen odotus on sujunut ihan mallikkaasti. Maha kasvaa ja Savu on varsin tyytyväisen oloinen mamma. Ruuan kanssa on nirsoilua ilmassa, joten tarjoillaan nyt varsin vaihtelevaa sapuskaa, jotta Savu söisi riittävästi. Tämä on aivan uusi piirre, ennen astutusta Savulle on ruoka aina maittanut erittäin hyvin. Onneksi liha, maksalaatikko, vaihdellen eri nappulat, raejuusto jne. kelpaavat kuitenkin kohtuullisen hyvin. Matolääkekuuri on aloitettu ja pentulaatikon rakennusta suunnitellaan (edelleen). Tiineysröntgeniin ollaan menossa 21. päivä tätä kuuta, ja siitähän ei olekaan enää pitkään laskettuun aikaan. Nyt on jo 42. päivä menossa, voiton puolella ollaan! :)

Viikon takainen mahakuva. Livenä se on paljon isompi!

Viikon takainen mahakuva. Livenä se on paljon isompi!