Hurraa, sukset saa laittaa taas varastoon!

Kevät etenee hitaanlaisesti mutta onneksi kai kohtalaisen varmasti. Viime päivinä on vuoroin ollut ihanaa auringonpaistetta jolloin hanget sulavat melkein silmissä ja vuoroin pakkasta jolloin maa on jäässä ja taivaalta leijailee lumihiutaleita. Onneksi sentään aurinkoiset päivät ovat olleet voitolla.

Koirien kanssa on päästy lenkkeilemään jo ilman suksia – luksusta! Itsehän inhoan sydämeni pohjasta tarpomista jalkaisin upottavassa hangessa joka lipsuu kengän alla. Tuntuu, kuin rämpisi suossa eikä matka etene. Niinpä miltei kategorisesti kieltäydyn lumiaikaan lenkkeilemästä kävellen. Simo tästä minulle aina toisinaan kitisee mutta kitisköön. Hankeen en lähde uppoamaan, mieluummin muutan vaikka kerrostaloon keskustaan. Muutama vuosi sitten armeijakaupasta hankkimamme iänvanhat (vuosimallia 1981, vanhemmat kuin minä siis!) metsäsukset ovat onneksi pelastaneet parisuhteen estämällä suuremmat kinat ulkoilusta. Niillä eteneminen ei ehkä ole järin kevyttä hommaa ainakaan uppolumessa, mutta voittaa helposti kävelyn!

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

En muista, onko tämä kuva ollut jo blogissa mutta laitetaan se silti.

Olen myös pohdiskellut lumikenkien tai Stumpyjen hankkimista, mutta ehkäpä pitäydyn näissä hyviksi havaituissa väleineissä myös ensi talvena. Lumikenkien kanssa joutuu edelleen nostelemaan jalkoja ylöspäin sen sijaan, että niitä liu’uttaisi pitkin hankea eikä se tunnu kovin kätevältä. Äitini hankki Stumpyt Lapin hangille ja kehuu niitä hyviksi peleiksi tunturissa etenemiseen. Kuulemma ovat jotain lumikenkien ja metsäsuksien välimaastosta; jalkaa ei joudu nostamaan askelten välissä mutta ei kuitenkaan löydy sitä samaa liukua kuin pitkillä suksillä. Epätasaisissa maastoissa ovat kai tosi hyvät, mutta täällä meidän tasaisilla menopaikoilla ei ole ehkä tarvetta kuitenkaan niille. Todennäköisesti investoin ennemmin metsäsuksien uusiin siteisiin.

Palataanpa talvesta kevääseen. Meidän kotimmehan sijaitsee keskellä ihania mäntykankaita ison (miltei neliökilometrin laajuisen) hiekkakuopan vieressä. Kuopan takia oikeastaan tämä talo ostettiin aikoinaan, osattiin aavistaa miten mukavia ulkoiluhetkia se meille tulee suomaan. Kuoppa on siitä kiva, että keväisin käärmeaikaan siellä voi lenkkeillä turvallisin mielin eikä myöskään punkkeja tartu kyytiin. Ylipäätään täällä meidän perukoilla noita molempia vihulaisia on hyvin vähän onneksi. Nyt näinä muutamina aurinkoisina viikkoina kuopan pohjoisreuna eli meidän puoleinen reuna on jo mukavasti sulanut auringon paistaessa siihen koko päivän. Niinpä olen saanut jättää suksille hyvästit ja lenkkeillä jo parin ihanan päivän ajan sulalla metsäpolulla. Mikä autuus ja onni! Toivottavasti hyvät kelit jatkuisivat eikä tänä keväänä tulisi takatalvea. Jos tulee, niin menen takaisin talviunille ja herään vasta juhannuksena.

img_20160402_195244.jpg

Todistettavasti sulaa on!