Hurtta-halli tsekattu!

Sunnuntaiaamuna törkeän aikaisin startattiin auto pihasta kohti Seinäjokea ja Hurtta-hallia. Takana oli molemmilla maksimissaan kolme, neljä tuntia yöunia huonosta unirytmistä johtuen, joten silmät ristissä pakattiin kamat kyytiin. No, oikeat koirat sentään muistettiin ottaa mukaan eikä kisakirjakaan unohtunut. Pikkuveli tuli meille vahtimaan muita haukkuja. Tiet olivat onneksi sulat ja siistit, joten matka sujui kohtuullisen leppoisasti – minä torkuin ja Simo-raukka ajoi… Täytyy sanoa, että tällainen talvi on juuri minun makuuni, ei lainkaan lunta ja pakkastakin hyvin vähän. Nytkin lämpöasteet huitelivat siinä plussan puolella koko reissun ajan. Enpä muista toista talvea, jolloin tammikuussa pärjäisi ulkona tuulihousuilla ja ohuella takilla.

Seinäjoella löydettiin helposti navigaattorin avulla uuden hienon Hurtta-hallin luokse. Parkkitilaa oli erittäin hyvin, hallin sijainti tuntui olevan optimi (ei missään perämetsissä mutta silti rauhallisella alueella) ja itse halli – se oli hieno! Valoisa, tilava, lämmin, hyvä pohja. Jospa meillekin tänne Ouluun vielä jossain vaiheessa saataisiin yhtä makea treenipaikka… Itseasiassa nyt kisojen jälkeen olen sitä mieltä, että tuo pohja taisi olla yksi parhaista millä olen kisannut. Kumpikaan ei liukastellut, minä eikä koira. Lisäksi sopivan joustava vaan ei liian pehmeä, kohtuullisen nopea alusta.

Odotukset kisoille eivät kovin kummoiset olleet, vaan noihin kisoihin tuli ilmottauduttua oikeastaan siitä syystä että meillä oli aivan muuta asiaa Seinäjoen suunnille nyt viikonloppuna ja halusin samalla tsekata uuden hallin.

Ensimmäiseen rataantutustumiseen mennessä fiilis ei ollut kovin loistava, väsytti ja päätä särki valvomisen jäljiltä. Simo jäi suosiolla autoon kuorsaamaan. Rata tuntui kuitenkin jo tutustumisessa oikein mukavalta, ja olokin koheni pikkuhiljaa aivojen heräillessä. Lillin lähtövuoro oli seitsemäntenä, varsin mukava paikka siis. Ehtii valmistautua tutustumisen jälkeen rauhassa, mutta ei joudu odottelemaan liian pitkään omaa vuoroa; minulla on vähän taipumusta alkaa jännittämään ennen starttia mikäli lähtövuoro on kovin kaukana. Heti radan alussa Lilli tuntui todella hyvältä ohjata! Päälle napsahti se huippu fiilis, tiedättekö, kun koiran kanssa ollaan ihan eikä melkein samalla aaltopituudella, sitä voi vain heitellä esteille ja itse irrota rennosti kauas, luottaa että koira tekee juuri sen mitä pitääkin, eikä yhtään tarvitse turhia varmistella. Sellainen ”agility-flow”! Tulosta syntyi:

C hyppyrata tulokset, Seinäjoki 5.1.2014

Fiilis ei siis valehdellut, sillä saatiin tulokseksi nolla varsin hyvällä ajalla, voitto ja hyppyserti :). Sertiä ei todellakaan tultu hakemaan, vaan lähinnä pitämään kisarutiinia yllä, joten oli hyvin mieluinen yllätys! Ehkä osansa oli sillä, että radalle mennessä ei ollut mitään paineita eikä tulostavoitteita. Sm- ja karsintanollat on jo kasassa tuplaa myöten, joten ei tarvinnut yhtään pelata varman päälle (ei kyllä muutenkaan pitäisi), ja päätin jo rataantutustumisessa että annan vain mennä enkä valitse ohjauskuvioita varman päälle. Tutustumisessa käytin aikaa linjaamisten ja rytmitysten miettimiseen. Valitettavasti ensimmäisestä radasta ei ole videota, koska kepo nukkui tuossa vaiheessa edelleen autossa umpiunessa…

Toinen rata meni kohtuullisen mukavasti sekin, joskin keppien aloituksesta napsahti viitonen, harmillista. Videolta jälkikäteen katsottuna ehkä saatan itse työntää Lilliä vähän liikaa keppien taakse vauhdissa, ja se katsoo juuri kepeille lähettämisen hetkellä minua eikä keppejä. Tajusin jälkikäteen, että Lilli luottaa kepeille lähetyksessä todella paljon äänikäskyyn eikä niinkään vartaloapuihin ja linjaamiseen kuten muilla esteillä. Tässä siis on työstettävää keväälle. Esimerkiksi Kajaanissa kisatessa meluisassa palloiluhallissa Lilli ei selvästikään kuullut keppikäskyä ja otti kiellon, vaikka normaalisti hakee kepit erittäin hyvin itsenäisesti. Täytyy laittaa tämä muistiin! Muuten rata meni varsin mukavasti, sokkari-pakkovalssit, putken pimeään päähän irroitukset jne. onnistuivat juuri niinkuin suunnittelinkin. Olin todella tyytyväinen Lillin työskentelyyn.

Kolmannelle radalle menin vähän samalla asenteella kuin ensimmäiselle – ei mitään tavoitteita (koska seuraavat agisertit saadaan ottaa vastaan aikaisintaan ensi syksynä). Selvästi meille sopiva mielentila; Lilli oli erittäin hyvässä moodissa, irtosi ja eteni vauhdilla, kuunteli ohjausta täsmällisesti ja puomikin meni koko matkan laukalla (tämän asian kanssa on vähän takkuiltu). Koko radan ajan oli hyvä flow taas päällä ja tuloksena päivän toinen nollavoitto! Hieno pieni sheltti :). Kepokin oli jo hereillä, joten tästä radasta on videokin:

Putken ja puomin jälkeisellä hypyllä Lilli ajautuu turhan pitkälle. Lieko tassukarvat tehneet tepposet ja liukuu vai mistä johtuu? Lopussa ennen putkea valssi on vähän myöhässä. Vielä kun saisi tuon oman käsien heilumisen pois, niin olisin tyytyväinen tai ainakin tyytyväisempi. Kiva rata silti: nopeat kepit, poispäinkääntö keinulle keppien jälkeen toimi (ei olla ennen käytetty radalla poispäinkääntöä, itseasiassa harjoiteltiin vasta koko homma uutena kuviona), Lillillä intoa ja vauhtia. Kyllä saa Lilliin olla tyytyväinen! Kisauraa sillä on nyt takana kokonaiset 6,5 kk (viime juhannuksena korkattiin ykkösten kisat), ja koossa karsintanollat sekä neljä sertiä :).

Kisajärjestelyt sujuivat Hurtta-hallilla erittäin sujuvasti, ihmiset olivat ystävällisiä ja itse halli mahtava, kyllä sinne mennään toistekin kisaamaan!

Seinäjoelta suunnattiin kisojen jälkeen auton nokka kohti Vaasaa. Onneksi pahin väsymys oli jo väistynyt. Käytiin pikaisesti treffaamassa ystäviä ja sen jälkeen hotellille. Watti ja Lilli olivat kuin mitkäkin tottuneet hotellivieraat ja asettuivat tyytyäväisenä pitkän päivän jälkeen sängylle röhnöttämään.

Watti_ja_Lilli_hotellissa

Simon kanssa käytiin vielä illastamassa ravintolassa ennen kuin suunnattiin ansaituille yöunille. Kyllä oli luksusta köllähtää kisapäivän jälkeen sileille hotellin lakanoille! Eikä se valmiiseen aamupalapöytäänkään meno ollut yhtään hullumpi juttu. Valitettavasti lompakko ei taida kestää kovin usein tällaisia kisareissuja…

Hotelli oli siis Sokos Hotel Vaakuna Vaasassa. Koirien kanssa varsin miellyttävä kokemus. Automaattisesti saatiin nurkkahuone, jonne ei kuulunut mitään meteliä eikä siis koirienkaan tarvinnut kuunnella käytävän ääniä. Koirat saivat tervetuliaislahjaksi pienen pussukan, jossa oli kakkapussirulla, herkkutikkuja ja pari puruluuta. Henkilökunta oli varsin ystävällistä ja koiramyönteistä. Itseasiassa hotelli tulikin valittua sen perusteella, että Sokoshotellien sivuilla mainitaan koirien olevan tervetulleita hotelliin yhtälailla kuin lastenkin. Huonekohtainen lemmikkimaksu oli 10€ /vrk (Radissonin veloittaessa 20€ /vrk), ja tämäkin saatiin pois koska Simolla on jokin hotelliketjun etukortti (S-card? Eri kuitenkin kuin perus S-bonus). Toistekin taidetaan siis mennä ko. ketjun hotelliin jos on tarvis majoitukselle.

Seuraavana päivänä noudettiin Vaasasta valokuvaustarvikkeita ja ajeltiin illaksi kotiin, onneksi valoisalla melkein koko matka. Seuraavaa kisareissua odotellessa!