Murheita, osa 2

No niin, jatketaan siitä, mihin edellinen kirjoitus jäi.

Saimme siis meille lainaan ihanan kääpiömäyräkoiranarttu Mayn, jolla oli alla omat pennut. May hyväksyi meidän pupsit porukkaan todella hienosti, ja päästi heti imemään, alkoipa hoitelemaankin! Meidän pennut eivät onneksi olleet mitenkään järkyttävän paljon suurempia, kuin Mayn omat. Hyvillä mielin siis annettiin pentujen nukkua yönsä ottoemon kainalossa. Aamuyön pintaan alettiin katselemaan, että Mayn nisistä heruu maitoa kohtuullisen vähän verrattuna äkisti radikaalisti suurentuneeseen syöjämäärään (joista kolme vieläpä on kamalia ahmatteja!). Tietysti ehdoton ykkösjuttu lainaemon kanssa on se, että sen omien pentujen täytyy saada maitoa tarpeeksi, nämä sijaislapsoset tulevat vasta sen jälkeen. Jotta pienemmän eivät jäisi ilman, oli meidän muksut muutettava sittenkin viereiseen huoneeseen toiseen laatikkoon, josta käsin voisivat käydä edes muutaman kerran päivässä tissuttelemassa Mayn maitoa, loput sitten vastikkeella. Tämäkin olisi jo iso helpotus tilanteeseen, kun pentujen ei tarvitsisi pärjätä pelkällä vastikkeella, ja toisekseen niiden imuote säilyisi jotta ne voisivat palata jossain vaiheessa Savulle imetettäväksi, kunhan se olisi tarpeeksi toipunut.

Niinpä toinen huone lämmitettiin pennuille sopivaksi ja toinen pentulaatikko muutettiin sinne Mayn jäädessä omiensa kanssa makuuhuoneeseen asustelemaan. Aiemmin edellisenä päivänä ja Savun toipuessa vielä sektiosta oli pulloruokinnassa omana hankaluutena (niiden kaikkien muiden lisäksi!) se, että se tiesi meille hurjasti työtä puhtaanapidon puolella. Pennut oli siis jonkun kakatettava ja pissatettava, sillä Savu nukkui ensialkuun pois pöllyjänsä, ja sen jälkeen se oli liian huonossa kunnossa sitä tekemään. Toivuttuaan päivystysreissun jälkeen se olisi kyllä hommaan pystynyt, mutta eihän sitä saanut laskea pentulaatikkoon, kun eläinlääkäri oli antanut totaalin imetyskiellon vähintään pariksi päiväksi ettei kalkkikramppi uusiutuisi. Kostutetuilla vanulapuilla siis mentiin, eikä ollut kevyttä hommaa se. Etenkään viikon univelkojen painamana, kun joutui heräämään suunnilleen tunnin välein joko puhdistelemaan pentujen takamuksia tai jakelemaan maitoa nassuun. Aika tokkurassa oltiin kumpainenkin Simon kanssa, vaikka yritettiinkin jakaa vähän vuoroja muutaman tunnin pätkissä.

Tähän pulmaan löytyi ratkaisu yllättävän läheltä! Lilli oli ollut pentujen äänistä erittäin kiinnostunut jo heti niiden syntymästä saakka, ja nytkin katseli hyvin kiinnostuneena niitä portin takaa. Siispä nostettiin vähän naureskellen kokeiluna Lilli pentulaatikkoon. Ehkä viitisen minuuttia se pyöri siellä silmät ymmyrkäisinä ihmetyksestä pentuja haitellen. Sen jälkeen kuin taikaiskusta se muuttui äidiksi, adoptoi pennut itselleen ja putsasi kaikki todella huolellisesti, asettuen lopuksi niiden viereen tyytyväisenä makoilemaan. Aivan erinomainen käänne! Olimme kyllä todella ylpeitä pikkusheltistämme. Emme olleet lainkaan osanneet unelmoida näin hyvästä lopputuloksesta; Lillillä kun ei ole koskaan ollut itsellä pentuja eikä se ole nyt tai koskaan aiemmin osoittanut mitään valeraskauden merkkejä. Pelkästään tämä helpotti huomattavasti meidän urakkaa, kun putsaaminen jäi pois ja vain maidon antaminen jäljelle. Ja olihan se pennuillekin mukava, että laatikossa oli joku iso ja karvainen jonka kylkeen saattoi ryömiä tuutimaan. Savu-parka pistettiin portin taakse olohuoneeseen valvovan silmän alle toipumaan toistaiseksi.

Onnellinen äiti ja adoptiolapset

Onnellinen äiti ja adoptiolapset

 

Päiväunet

Päiväunet

Näillä eväillä siis jatkettiin, ja se tuntui alkuun ihan toimivalta ratkaisulta, joskaan tuttipullon kanssa pennut eivät joka kerta olleet aivan sinuja. Aamulla kuitenkin meidän pennut alkoivat vaikuttaa kovin nälkäisiltä, mutta hurjan usein niitä ei Maylle voinut laittaa. Siispä yhteyttä taas ihanan Pippuri-kääpiösnautserin omistajaan. He lupasivat oitis, että voisimme käyttää pennut imemässä Pippurilta, jotta saisivat varmasti massut täyteen. Ihana juttu! Me olimme tietysti taas todella huolissamme pennuista, sillä ei näin pieni vielä kestä pitkää aikaa syömättä. Pennut laukkuun viltinmutkaan totuttuun tapaan ja auto kohti Kempelettä.

Pippuri oli varsin suopea ja imetti mukisematta taas yhtäkkiä pentulaatikkoon tupsahtaneita vierailijoita. Nelonen ja Kolmonen (varsin mielikuvituksekkaat työnimet näillä) imivätkin todella raivoisasti ja hyvällä tahdilla, kohta mahat olivat jo täynnä maitoa. Murhetta (taas) sen sijaan aiheutti poika Kuutonen. Sen imu oli laiskahkoa, ja se päästi helposti nisästä irti jääden vain nojailemaan emoon. Pentujen saatua syötyä ajelin kotiin. Kun pentuja nosteltiin takaisin pentulaatikkoon, todettiin että Kuutonen oli alkanut taas kuivahtaa, niskanahka jäi koholle nostaessa ja tosiaan oli hieman flegmaattisen oloinen. Eipä sitten muuta kuin nesteyttelemään ja puppyboosteria taas annokset kaikille suuhun. Kuutoselle tehtiin myös niin, että aina ennen ruokintaa laitettiin suuhun muutama tippa sokeriliuosta antamaan energiaa imemiseen. Nämä konstit näyttivät onneksi toimivan, ja Kuutonenkin virkistyi huomattavasti! Huh…

IMG_0494

Jossain vaiheessa edellisen episodin jälkeen (eihän tässä ollutkaan tarpeeksi huolta tähän saakka) todettiin sitten, että vastikkeen syöttö oli tainnut saada pentujen vatsat vähän kovalle. Syönnin jälkeen ne jäivät ähisemään sen sijaan että olisivat tyytyväisinä nukkuneet, ja kakattaminen ei oikein onnistunut. Siispä hierontaurakka edessä. Pentujen mahoja hierottiin, hierottiin, hierottiin varovaisesti kostealla pumpulilapulla ja jossain vaiheessa ne onneksi rupesivat toimimaan. Täytyypä sanoa, että en ole ennen noin kovasti ilahtunut nähdessäni koirankakkaa. Lisäksi aloin hieman ymmärtämään tuoreita äitejä, jotka päivittävät facebookiin tietoja lapsensa vatsantoiminnasta ja tuotoksista! No, niin pitkälle en sentään mennyt, jotain rajaa tällä tiedonjakamisellakin.

Vaikka tämän päivityksen otsikko onkin murheellinen ja päivä täynnä huolta, niin jossain vaiheessa iltaa alkoi jo vähän paistamaan aurinko risukasaan: Simo käytti Savun eläinlääkärissä kontrollilabroissa, ja ne olivat kunnossa! Savu oli nyt saanut levätä imettämättä pari vuorokautta ja voinnin ollessa hyvä se sai eläinlääkäreiltä luvan aloittaa imettämisen varovaisesti koko ajan tilannetta seuraten! Paras uutinen hetkeen! Tästä myöhemmin lisää, nyt kutsuu taas pennun piipitys laatikosta, lienee ruoka-aika :).