Nartun sterilisaatio – oliko apua?

Kirjoitin noin vuosi taaksepäin blogiin juttua Watin huonosta laumakäytöksestä jonka seurauksena päädyimme leikkauttamaan sen. Ajattelin laittaa pienen katsauksen tilanteesta ja siitä miten se on muuttunut tällä aikavälillä.

Watin kanssahan oli ongelmana sen jatkuva päsmäröinti laumassa. Mitään ongelmia ei ollut niin kauan, kuin jo edesmennyt saksanpaimenkoiranarttuni Tara oli hengissä. Tara oli koiralauman kiistaton pomo luontaisella arvokkuudella ja auktoriteetillä. Sen ei koskaan tarvinnut pöllyttää alempiaan tai edes murahtaa, vaan pelkkä itsevarma ja tasaisen lempeä mutta jämy käytös riitti osoittamaan muille paikan. Se käyttäytyi samoin myös vieraiden koirien kanssa, eikä koskaan provosoitunut tappelemaan tai isottelemaan. Mahtava luonne ja hermorakenne! Voi kun nykypäivänä kaikki saksanpaimenkoirat olisivat sellaisia…

Watti otettiin, kun Tara oli vielä elämänsä kunnossa ja oli tarkoitus, että se kasvaisi hyvän aikaa vanhan kunnon pomon nuhteessa. Tara menehtyi valitettavasti nuorena syöpään vain alle vuoden päästä Watin tulon jälkeen. Yhtäkkiä nuori saksanpaimenkoiranarttu olikin tilanteessa, jossa sen pitäisi olla koiraporukan pää. Lilli on toki sitä vanhempi, mutta siltä puuttuu dominanssi täysin eikä se edes yrittänyt paikkaa, Savu samoin. Viimaa ei silloin ei ollutkaan ja Tempo vasta ihan pentu. Watti on aina ollut hieman epävarma ja terävä. Se mielestä on parempi möykätä varmuuden vuoksi ennen kuin jotain tapahtuu ja harkita vasta sitten oliko aihetta. Niinpä se alkoi ärsyttävällä tavalla pomottaa muita koiria epävarmuuksissaan. Tämä ilmeni päivittäisenä pullisteluna, karvojen pörhistelynä, ärähtelynäkin toisinaan.

Homma eteni niin, että Tempo alkoi näyttää stressaantumisen merkkejä jatkuvasta Watin varomisesta johtuen ja ne ottivat yhteenkin muutamaan kertaan. Kisapaikoilla Wattia ei ollut enää mukava pitää mukana koska piti varoa ärähtääkö se toisille koirille. Koskaan se ei ole tapellut kenenkään ulkopuolisen koiran kanssa, mutta rasittavaa rähinää se kyllä pitää epävarmuuksissaan ja menee oikein provosoiden katsomaan onko toisesta sille uhkaa. Erityisesti juoksut ja niitä ympäröivä aika pahensivat käytöstä. Lopulta kypsyimme tilanteeseen kun mikään ei tuntunut toimivat, ei koulutus, ei uudet rutiinit ja koirien eristäminen toisistaan yksinolon ajaksi, ei liikunnan/aktiviteetin lisääminen, ei mikään. Vaihtoehtoina oli etsiä Watille uusi koti tai kokeilla sen leikkauttamista kokeeksi. Valitsimme jälkimmäisen koska kaikesta pöljyydestään huolimatta Watti on meille todella rakas.

Sterilisaatio tehtiin Watille kesän lopussa Oulun Eläinklinikalla, eli aikalailla vuosi taaksepäin. Monta kuukautta meni niin, että Watin käytös oli täysin ennallaan eikä mitään merkkejä muutoksesta. Joulun aikaan olo oli vielä aika epätoivoinen ja harkitsimme edelleen Watille uuden kodin etsimistä. Pikkuhiljaa hormonimyrkyt alkoivat kuitenkin tasaantua ja Watin käytös muuttua.

Muutos on tapahtunut niin vaivihkaa ettei sitä ole oikein huomannutkaan kunnes tänään pysähdyin ajattelemaan asiaa. Toden totta – koko keväänä ja kesänä ei ole laumassa ollut minkäänlaisia ongelmia, Watti ja Tempo eivät enää kyräile toisiaan lainkaan, Watin ärsyttävä pullistelu on jäänyt aivan minimiin ja se tuntuu ylipäätään vähän tasaantuneen. Edelleen se on oma virtaisa ja kouhottava itsensä, energiaa riittää loputtomiin ja työmotivaatio on yhtä suuri kuin ennenkin. Sen luonne on oma itsensä, mutta pahin terä ja dominointi tuntuu jääneen pois. Tempo on nykyään rento ja hyväntuulinen ja lauma matkustaa aivan sopuisasti takakontissa koko kööri. Meillä leikkauttaminen siis auttoi. Komplikaatioita (kuten virtsankarkailua tai infektioita) ei ole ilmennyt. Ja nisäkasvaintenkin riski on nyt erittäin pieni mikä on hyvä, ne kun ovat saksanpaimenkoirilla ilmeisesti varsin yleinen kuolinsyy. Päätös oli siis oikea meille!