Nartun sterilisaatio – oliko apua?

Kirjoitin noin vuosi taaksepäin blogiin juttua Watin huonosta laumakäytöksestä jonka seurauksena päädyimme leikkauttamaan sen. Ajattelin laittaa pienen katsauksen tilanteesta ja siitä miten se on muuttunut tällä aikavälillä.

Watin kanssahan oli ongelmana sen jatkuva päsmäröinti laumassa. Mitään ongelmia ei ollut niin kauan, kuin jo edesmennyt saksanpaimenkoiranarttuni Tara oli hengissä. Tara oli koiralauman kiistaton pomo luontaisella arvokkuudella ja auktoriteetillä. Sen ei koskaan tarvinnut pöllyttää alempiaan tai edes murahtaa, vaan pelkkä itsevarma ja tasaisen lempeä mutta jämy käytös riitti osoittamaan muille paikan. Se käyttäytyi samoin myös vieraiden koirien kanssa, eikä koskaan provosoitunut tappelemaan tai isottelemaan. Mahtava luonne ja hermorakenne! Voi kun nykypäivänä kaikki saksanpaimenkoirat olisivat sellaisia…

Watti otettiin, kun Tara oli vielä elämänsä kunnossa ja oli tarkoitus, että se kasvaisi hyvän aikaa vanhan kunnon pomon nuhteessa. Tara menehtyi valitettavasti nuorena syöpään vain alle vuoden päästä Watin tulon jälkeen. Yhtäkkiä nuori saksanpaimenkoiranarttu olikin tilanteessa, jossa sen pitäisi olla koiraporukan pää. Lilli on toki sitä vanhempi, mutta siltä puuttuu dominanssi täysin eikä se edes yrittänyt paikkaa, Savu samoin. Viimaa ei silloin ei ollutkaan ja Tempo vasta ihan pentu. Watti on aina ollut hieman epävarma ja terävä. Se mielestä on parempi möykätä varmuuden vuoksi ennen kuin jotain tapahtuu ja harkita vasta sitten oliko aihetta. Niinpä se alkoi ärsyttävällä tavalla pomottaa muita koiria epävarmuuksissaan. Tämä ilmeni päivittäisenä pullisteluna, karvojen pörhistelynä, ärähtelynäkin toisinaan.

Homma eteni niin, että Tempo alkoi näyttää stressaantumisen merkkejä jatkuvasta Watin varomisesta johtuen ja ne ottivat yhteenkin muutamaan kertaan. Kisapaikoilla Wattia ei ollut enää mukava pitää mukana koska piti varoa ärähtääkö se toisille koirille. Koskaan se ei ole tapellut kenenkään ulkopuolisen koiran kanssa, mutta rasittavaa rähinää se kyllä pitää epävarmuuksissaan ja menee oikein provosoiden katsomaan onko toisesta sille uhkaa. Erityisesti juoksut ja niitä ympäröivä aika pahensivat käytöstä. Lopulta kypsyimme tilanteeseen kun mikään ei tuntunut toimivat, ei koulutus, ei uudet rutiinit ja koirien eristäminen toisistaan yksinolon ajaksi, ei liikunnan/aktiviteetin lisääminen, ei mikään. Vaihtoehtoina oli etsiä Watille uusi koti tai kokeilla sen leikkauttamista kokeeksi. Valitsimme jälkimmäisen koska kaikesta pöljyydestään huolimatta Watti on meille todella rakas.

Sterilisaatio tehtiin Watille kesän lopussa Oulun Eläinklinikalla, eli aikalailla vuosi taaksepäin. Monta kuukautta meni niin, että Watin käytös oli täysin ennallaan eikä mitään merkkejä muutoksesta. Joulun aikaan olo oli vielä aika epätoivoinen ja harkitsimme edelleen Watille uuden kodin etsimistä. Pikkuhiljaa hormonimyrkyt alkoivat kuitenkin tasaantua ja Watin käytös muuttua.

Muutos on tapahtunut niin vaivihkaa ettei sitä ole oikein huomannutkaan kunnes tänään pysähdyin ajattelemaan asiaa. Toden totta – koko keväänä ja kesänä ei ole laumassa ollut minkäänlaisia ongelmia, Watti ja Tempo eivät enää kyräile toisiaan lainkaan, Watin ärsyttävä pullistelu on jäänyt aivan minimiin ja se tuntuu ylipäätään vähän tasaantuneen. Edelleen se on oma virtaisa ja kouhottava itsensä, energiaa riittää loputtomiin ja työmotivaatio on yhtä suuri kuin ennenkin. Sen luonne on oma itsensä, mutta pahin terä ja dominointi tuntuu jääneen pois. Tempo on nykyään rento ja hyväntuulinen ja lauma matkustaa aivan sopuisasti takakontissa koko kööri. Meillä leikkauttaminen siis auttoi. Komplikaatioita (kuten virtsankarkailua tai infektioita) ei ole ilmennyt. Ja nisäkasvaintenkin riski on nyt erittäin pieni mikä on hyvä, ne kun ovat saksanpaimenkoirilla ilmeisesti varsin yleinen kuolinsyy. Päätös oli siis oikea meille!

DIY pujotteluohjurit

Tarkoituksena oli tilata pujotteluohjurit jostain niitä valmistavasta firmasta, mutta köyhän vastavalmistuneen budjetti supistui murto-osaan yllättäen talokaupan ja varainsiirtoveron myötä. Onneksi on ihania kavereita olemassa – sain Einarilta&Jingiltä ensinnäkin raksalta ylijääneitä vesiputken(?) pätkiä ja lisäksi Einarilta hyviä neuvoja ohjureiden valmistamiseen. Siispä tuumasta toimeen. Ohjureille tuli hintaa kokonaiset 11 euroa (puutarhaletku), koska loput kamppeista oli kotona jo remontin jäljiltä. Mikäli olisin ostanut kaiken uppoaisi pari, kolme kymppiä varmaan näihin maksimissaan? Koska ohjureista tuli ihan käypäiset ja toimivat ajattelin jakaa ohjeen blogiinkin, josko joku muukin hyötyisi siitä!

Tarvikkeet:
– Vesiputkea(?) tmv, no joka tapauksessa rautakaupasta halvalla saatavaa ohutta, jäykkää muoviputkea. Yhden ohjurin pituus on noin 150 cm
– Paksua jäykkää puutarhaletkua tmv, jonka halkaisija on sama kuin pujottelukepin
– Ohutta puurimaa/-tappeja, juuri sen paksuista, että menee vesiputken sisään
– Ruuveja ja prikkoja (aluslevyjä?)
– Akryylimassaa/liimaa tms. mitä nyt sattuu löytymään. Ehkä tavallinen Erikeepperikin käy. Meillä sattui olemaan remontin jäljiltä jotain Byggmaxin all-in-one -remonttimassaliimaa joka pelitti oikein hyvin.
– Porakone tms ruuvaamiseen, mattoveitsi letkun leikkaamiseen, saha riman pätkimiseen yms. työkaluja

 

Puutarhaletkua löytyi metritavarana Bauhausista, 5,50e/m ja menekki oli vajaa kaksi metriä kahdeksaan ohjuriin.

Vesiputkea (valkoista) saanee jokaisesta rautakaupasta. Oikealla akryyliliima ja pursotin, molemmat Byggmaxista muistaakseni hankittu. Muukin käy. Vasemmalla puurimat.

Riman on oltava sen paksuista, että menee vesiputken sisään.

Vesiletku ja pujottelukeppi ovat halkaisijaltaan samat.

No niin, tarvikkeet on hankittu ja päästään askartelemaan. Aluksi pätkin puurimasta noin 4 cm pituisia pätkiä, kaksi per ohjuri. Pursotin akryylimassaa vesiletkun päästä sisään muutaman senttimetrin verran jonka jälkeen puuriman pätkä sisään. Akryylimassa liimaa sen paikoilleen. Kuivumista kannattaa odotella seuraavaan päivään.

Rima on paikoillaan ja nyt odotellaan akryylin kuivumista.

Kun akryyliliima oli kuivunut seuraavana päivänä päästiin jatkamaan. Pätkin vesiletkusta noin 10-15 cm pituisia pätkiä. Liian lyhyet eivät pidä ohjuria riittävän napakasti kiinni kepissä ja liian pitkä taas estää useamman ohjurin laittamisen samaan pujottelukeppiin kiinni. Halkaisin nämä pätkät pitkittäissuunnassa mattoveitsellä. Kokeilun myötä huomasin, että halkaisu kannattaa tehdä loivan S-kirjaimen muodossa eikä suoraan, tällöin ohjuri pysyy paremmin kepin ympärillä. Alla tarkempaa kuvaa halkaisusta.

Ruuvasin halkaistut vesiletkun pätkät vesiputken päissä oleviin puutappeihin kiinni. Ruuvin alle kannattaa laittaa prikka, jottei letku repeä. Liian leveä prikka estää vesiletkun puristumisen kepin ympärille joten vältä sitä.

Tässä on letku ruuvattu kiinni vesiputken päässä olevaan puutappiin.

Loivasti viistoon halkaistuna vesiletku piti ohjurin paremmin pujottelukepissä kuin suoraan halkaistu.

Siinäpä. Ei muuta kuin treenaamaan! Kiitokset Einarille vinkistä!

Papun pentutreenipäiväkirja

Koska uusi pentu on aina menetetty tapaus lupaava mahdollisuus korjata aiemmat tekemänsä koulutukselliset virheet (”seuraavan koiran kanssa treenaan kyllä kontaktit kunnolla…” jne., kuka tunnustaa?!) olen vakaasti päättänyt, että Papun kanssa me

  1. …opetellaan kontaktit superhyvin niin, että niitä ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  2. …opetellaan kepit superhyvin niin, että niiden aloitusta ei tarvitse sitten myöhemmin alkaa korjailemaan
  3. …satsataan erityisen paljon esteiden itsenäiseen suorittamiseen ja
  4. …opetellaan alusta saakka istuminen, maahanmeno ja seisomaannousu hissinä ilman valumista.

Jokainen koira on opettanut minulle jotain. Maailman paras saksanpaimennin Tara sai ensimmäisenä koirana kestää omistajan koulutukselliset puutteet ja paikkaili parhaansa mukaan epäjohdonmukaisuuttani niin aksaradalla kuin tokossakin. Onneksi sattui olemaan täysipäinen ja hermorakenteeltaan vakaa tapaus! Pepin kanssa opin, että minikoirakin voi tehdä kontaktivirheet alastulossa ja 2on2offin opettamiseen kannattaa panostaa HETI eikä kohta. Hups. Seuraavien koirieni kanssa onneksi on alkanut jo järkeä olla omistajan pääkopassa sen verran, että alusta saakka on osattu tehdä edes jotain oikeita asioita. Mahdollisesti olen siis kehityskykyinen yksilö.

Summa summarum, Papun kanssa on tarkoitus heti alusta saakka tehdä leikin varjolla pohjatyötä suunnitelmallisesti tähdäten kohti tulevia agilityhommia. Pienenkin pennun kanssa pystyy jo tekemään yllättävän paljon, kun pitää järjen päässä ja ”treenaa” minuutin silloin, toisen tällöin. Varsinainen lajiharjoittelu aloitetaan vasta kun kroppa on kehittynyt riittävästi. Siihen saakka pohjustetaan yhteistyötä ja itsenäistä ongelmanratkaisukykyä, harjoitellaan kropan hallintaa ja tehdään aksaan valmistavia juttuja.  Viiman kohdalla harmitti, ettei tullut pidettyä minkäänlaista kirjaa pentutreeneistä. Toimikoon tämä postaus siis ikäänkuin treenipäiväkirjana pentuajan, jota täydennän sitä mukaa kun Papu kasvaa. Jos muistan. Yritän.

Papun pentutreenit

  • Ensimmäisellä viikolla kotiutumisen jälkeen, siis 12 viikon iässä: luoksetulon vahvistamista namipalkoilla paljon, imuuttamista ruualla jatkon seuraamisharjoittelua ajatellen. Istuminen ja maahanmeno, molemmat taaksepäin ja maahanmeno hissinä heti alusta jotta jää lihasmuistiin. Leikkiminen lelulla, Papu saa voittaa taistelun joka kerta. Sylissä rauhassa selällään oleilua ja tassujen käsittelyä ajatellen tulevia kynsien leikkuita. Hampaiden katsomista ohimennen.
  • 13 viikkoa: jatkettu imuuttaen alkeisseuraamistreeniä, tavoitteena se, että tavoittelee namia aktiivisesti kädestä myös kävellessä, alkuun meinasi nimittäin jäädä paikoilleen tököttämään kun nami lähti liikkeelle. Edelleen maahanmeno ja istuminen, käsiavuilla. Pääasia, että molempiin menee hissinä taaksepäin eikä valu eteen. Luoksetulo alkaa vahvistua, tulee luo kauhealla vauhdilla pihan toiseltakin puolelta kutsusta :). Luoksetuloa myös juostessani karkuun/poispäin. Namipalkalla tietysti.
  • 14 viikkoa: Oltiin reissussa ja Papu hoidossa, ei kummempia treenejä. Paljon sosiaalistumista hoitopaikassa :).
  • 15 viikkoa: ”Odota” -käskyn alkeisharjoittelua – istumaan meno onnistuu jo käskystä jonka jälkeen ODOTA+käsimerkki, muutama sekunti ja nami palkaksi. Hienosti malttaa jo odottaa istuen, pomppiminen jäänyt pois harjoittelun myötä! Lisäksi ”opetellaan oppimista”, eli treenataan Papulle ajatusta päähän siitä, että itse voi tienata palkkaa tarjoamalla erilaisia käytöksiä. Sheippauksen alkeita siis, aloitettiin kuonokosketuksella. Laittelen tästä lähiaikoina videota.

Tervetuloa perheeseen, Papu!


Eilen oli aihetta juhlaan kahdestakin syystä. Valmistuin virallisesti ja sain todistukset koulusta kuuden vuoden urakan päätteeksi. Lisäksi tähän poppooseen liittyi mukaan pieni mutta sitäkin pippurisempi sheltin alku Papu (https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI27614%2F17&R=88).

Olin jo vuoden ajan katsellut shelttipentueita vähän sillä silmällä puolitosissani, että jos vastaan tulisi joku kiinnostava aksaan sopiva kakara. Aika vähän niitä kuulkaas on! Tai sitten ne harvat viedään käsistä eivätkä ehdi edes ilmoituksiin saakka… Näyttelyvanhemmista kyllä löytyy, mutta kun toiveena oli, että vanhemmilla pitäisi olla näyttöä kisakentiltä edes jonkin verran ja luonteesta en ollut valmis tinkimään. Shelteissä on varsin paljon varautuneita ja arkoja yksilöitä joten tarkkana saa olla. Sattumalta huomasin, että samassa seurassa treenaavalle Jenniinan Novalle oli tullut pentuja ja kiinnostuin. Nova on tuttu jo parin vuoden takaa kun vasta aloitteli aksauraansa, ehti treenata yhden kauden minunkin ryhmässäni. Mahtavan säpäkkä, pippurinen, nopea ja avoin koira! Luonnetestipisteetkin kertoo jotain, 205 sekä laukausvarma. Pentueen isäkin on kolmosissa kisaava agilitykoira joten hyvältä vaikuttaa.

Papu tallusteli taloon sisään rohkeasti häntä pystyssä, kiersi tyytyväisenä kaikki nurkat ja moikkasi empimättä reippaasti isot koirat, superpentu! Lilli oli tietysti heti ensi hetkistä alkaen tyytyväinen uuteen oman kokoiseen leikkikaveriin, Watti&bortsut tyynen hyväksyviä asian suhteen ja Tempo hieman ennakoidusti oli ensimmäisenä iltana sitä mieltä, että pikkutyyppi on tosi ällöttävä ja sen saisi palauttaa saman tien… Onneksi yöunien jälkeen Tempokin on lieventänyt kantaansa huomattuaan, että tämä kaveri on fiksu tyyppi eikä tee liikaa itseään tykö vanhemmille. Papu näyttää lukevan ikäänsä nähden koiraa varsin hyvin ja toimii kaikkien viiden ison koiran kanssa eri tavoin riippuen koirasta – Lillin kanssa painitaan ja riehutaan, Wattia ihaillaan vähän kunnioittaen, bortsut on vähän tylsiä kun niistä ei ole leikkikavereiksi mutta ihan jees silti ja Tempon antaa olla omissa oloissaan. Näin ollen Tempo on saanut tutustua tyyppiin omaa tahtiaan mikä on sille sopiva juttu!

Jatkossa Papusta on tarkoitus tietysti tulla minulle aksakentille kaveri. Toivotaan, että se on perinyt vanhempiensa luonteet ja vauhdin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta – taistelee hyvin lelusta, on ahne ruualle ja rohkea pikkukaveri :).

Valmistumisen johdosta elämään on tulossa muitakin muutoksia kuin uusi laumanjäsen – meidän on aika sanoa ainakin hetkeksi hyvästit Oululle ja muuttokuorma suuntaa kesän aikana Etelä-Suomeen, tarkemmin ottaen Kanta-Hämeeseen. Simon työt ovat edelleen suurimmaksi osaksi Vantaalla ja minulle löytyi työpaikka Lahdesta. Uusi talo löytyi sopivasti puolivälistä näitä. Talon etsiminen oli varsinainen urakka sinänsä ja epätoivo meinasi iskeä, mutta siitä lisää toisella kertaa. Tulevana torstaina pitäisi kauppakirjat allekirjoittaa ja sen myötä laittelen varmasti blogiinkin vähän enemmän tietoa meidän tulevista kuvioistamme.

Tunarikaravaanarit

Asuntovaunu vaihtui siis autoon ja ensimmäinen reissukin pohjalla Lappiin. Oli siis jo varsin oppinut olo kun pakattiin auto Etelä-Suomen tourneeta varten kuntoon. Vesisäiliö täyttyi kätevästi kotipihassa puutarhaletkulla, 100 litraa hujahti tuosta vain. Tuolla pärjättäisiin koko reissu etenkin jos osa öistä oltaisiin leirintäalueilla missä pääsee suihkuun. Niinhän sitä voisi kuvitella.

Jyväskylässä lyötiin auto parkkiin ensimmäistä kertaa reissulla ja katsottiin autosta poistuessa, että jännä kun on parkkipaikalla iso lätäkkö vaikka muuten ihan kuiva ilma! No mitäpä siitä. Simo kävi M.A. Nummisen kauan odotetussa konsertissa ja matka jatkui. Lätäkkö auton alla oli kasvanut. Nälkä oli ja ajettiin jonkin matkan päähän pitseriaan. Kotipizzan pihassa katsottiin, että kylläpä auto jättää jännän vesivanan perässään… Vesisäiliö vuotaa!

Niinpä niin. Nämä kokeneet karavaanarit ei olleet tajunneet, että pakkaskelillä vesisäiliön pakkasvahti oli lauennut ja auto valutteli iloisesti kaikki sata litraa juomavettä matkan varrelle. Kantapään kautta nämä asiat täytyy näemmä oppia. No, juomavettä saatiin marketin hyllyltä onneksi sen verran, että selvittiin yö Vaajakosken ABC:n matkaparkissa ennen leirintäaluetta. Ensi kerralla ollaan viisaampia!