Pakkoloma aksasta

Edellistä päivitystä lukuunottamatta blogissa on vallinnut puolen vuoden ajan hiljaisuus. Huh, kylläpä aika vierähti nopeasti! Kulunut vuosi tai oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet opintojen suhteen todella raskas – tenttejä oli viime keväänä taas miltei joka viikko ja heti viimeistä tenttiä seuraavana arkipäivänä alkoivat kesätyöt. Töissä ei kesällä mennytkään vain se normaali n. 38h/vko vaan jokaikinen päivä venyi ylitöille, välillä tuntikaupalla. Siihen päälle vielä ilta- ja viikonloppulisätyöt ja tästä tytöstä loppuivat mehut. Koirien aksat ovat jääneet siis puoleksi vuodeksi kokonaan pois ja sitäkin ennen olivat vähissä.

Toisaalta tauko aksasta on tainnut tehdä tälle päälopalle hyvää. Ennen ”pakkolomaa” nakutti pääkopassa jokin pärjäämisen pakko ja suorituspaineet. Ei niinkään kilpailu muita vastaan, vaan se omien suoritusten parantaminen. Pitää kerätä nollia, ottaa täydelliset tiet, tehdä huippua rataa, saada kontaktit kuntoon, treenata vaikeita keppikulmia, tavoitella viimeistä sertiä… Tunnistan itsessäni perfektionistin näissä vapaa-ajankin hommissa. Toisinaan olisi varmaan ihan hyvä oppia kuitenkin vähän hellittämään. Hei tämä on harrastus, ei työ. Hei kukaan ei kuole vaikka mokaan radalla tai jos koira leviää kaarteessa väärälle esteelle.

Satuinpa lukemaan tänään hyvän blogipostauksen joka liippasi liiankin läheltä: Agilityburnout Kelpielife-blogissa. ”Ilmassa tuntuu leijuvan useiden harrastajien mielessä, että kaikki pitää tehdä ja pitää suoriutua aina vain paremmin! Kaikki mahdolliset tekniikat pitää osata, hallita ja käyttää. Kaikkien pitää tavoitella parasta mahdollista lopputulosta ja agility tähtää aina huippusuoritukseen! Kisoissakin vain täydellinen nollatulos kelpaa, eikä hylätty rata ole minkään arvoinen.” Kuulostipa tutulta ja kyllä kalikka kalahti. Onko ihmekään, että aksa alkoi jo jossain vaiheessa tuntumaan pakolta ja ihan muulta kuin kivalta/rentouttavalta harrastukselta, kun ajatukset olivat tuon suuntaiset.

Aksapakkoloman aikana olen pohtinut tätä asiaa. Loma on tehnyt hyvää. Työni on sen verran stressaavaa, että en kaipaa elämääni vapaa-ajalle mitään ylimääräisiä pakkoja ja deadlineja, päinvastoin haluan nollata ja unohtaa paineet sekä kiireen. Niinpä on laitettava tavoitteet uusiksi agilitynkin suhteen tulevaisuudelle. Uuden vuoden lupauksina minä lupaan:
1) ottaa rennosti ja ilman suorituspakkoa treenailla koirien kanssa aksaa pitäen hauskaa
2) kisoissa huomata jokaisen pieleenkin menneen radan onnistuneet kohdat
3) suhtautua kisoihin ”tasontarkastuksina” sen sijaan, että aina mentäisiin tavoittelemaan sitä nollaa ja sertiä

Tänään käytiin aksaamassa koko köörillä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Oli aivan huisin hauskaa! Pitää yrittää päästä mahdollisimman pian taas uudelleen ja muistaa jatkossa löysätä vähän pipoa :).

Loppuun vielä muutamia talvisia kuvia muutaman viikon takaa. Vaikka aksaamassa ei ollakaan käyty, muuta on touhuttu rennolla mielellä pitkin vuotta.

talvi2015_2tempo

talvi2015_4lilli

talvi2015_6viima

talvi2015_3savu

talvi2015_5viimajatempo

talvi2015_1watti