Pientä pihahommaa

Muuttaessamme taloomme kävi nopeasti ilmi, että kaatopaikkareissuja olisi edessä lukuisia. Talon pihalle, liiteriin, varastoihin ja vintille oli vuosikymmenten aikana kertynyt edellisiltä asukkailta kaikenlaista rojua, suurin osa suoraan sanottuna roskaa. Hylättyjä autonrenkaita hujan hajan, rikkinäisiä astioita ja leluja, lahoja lautoja, tiiliä ympäri tonttia, tyhjiä maalipurkkeja, risukasoja… Tähän mennessä olemme tainneet viedä kaatopaikalle 12 täyttä kuomuperäkärryllistä roskaa.

Piha siivottiin muuttokesänä muualta kohtuullisen hyvään kuosiin lukuunottamatta liiterin vierustaa. Siihen oli kerääntynyt vuosien aikana järkyttävät kasat purkupuuta, lahoja kantoja, muoviroskaa, purkulevyjä, metalliroskaa ynnä muuta. Pikkuhiljaa olemme näitä siivoilleet pois, mutta talon remontointi on estänyt tarttumasta suuremmin asiaan. Nyt kuitenkin Simolla oli viikko isyyslomaa ja kun minimieskin alkoi lopulta nukkua tyytyväisenä päiväunia vaunuissa ulkona niin hommiin vain!

Lähtötilanne oli varsin karu – ja tätä kuvaa ennen tuosta on jopa viety pari kuormaa risuja ja renkaita pois!

Lautakasat madaltuvat pikkuhiljaa…


Joskus ihmetyttää koiriemme aivoitukset. Tonttia riittäisi juostavaksi hehtaarin verran ja ilma oli aivan mahtava +20. Silti paras paikka oli auton takakontti. Eihän sitä tiedä, jos vaikka auto starttaisi ja pääsisi agilitykisoihin tai muuhun jännään paikkaan!

Simon puurtaessa kaatopaikkakuormien parissa jatkoin itse terassin tekoa. Viime kesän lopussa laitoimme siis pihalle ison terassin grillailua ja muuta oleilua varten. Raskauden aiheuttama pahoinvointi laittoi kuitenkin nopeasti stopin raskaammille remonttihommille ja terassi jäi hieman keskeneräiseksi. Helmalaudat puuttuivat ja ympärille suunnitellut istutukset jäivät tekemättä. Nyt oli taas mukava päästä takaisin nikkarointihommiin! Työ oli hieman hidasta, sillä minimies vaati säännöllisin väliajoin vaunuissa palvelua, mutta mitäpä siitä. Pikkuhiljaa imetyksen, vaipanvaihdon ja seurustelun lomassa terassin ilme muuttui valmiimmaksi. Edelleen istutukset puuttuvat, mutta enköhän saa reunalaudat penkeille tehtyä loppukesän aikana. Ensi keväänä viimeistään sitten uudet pensaat ja kukkaset kasvamaan.

Ennen…

…Ja jälkeen. Kaiteet puuttuvat vielä.

Hiljaa hyvä tulee! Ihana nähdä, kun piha alkaa pikkuhiljaa muotoutua näköiseksemme! Liian sliipattua täsät ei ole tarkoitus laittaa, haluamme tällaisen rennon mökki-&mummolatunnelman säilyvän. Paljon vihreää, ruusuja ja syreenejä, helppohoitoinen, siinä tavoitetta.