Sanginjoen ulkoilualue, patikointia osa 1

Torstain kunniaksi päätimme lähteä selvittämään, että olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Ja nyt puhun tietenkin koirien lenkitysmaastoista. Vaikka meidän kotikulmillakin on poikkeuksellisen hyvät ulkoilumaastot, on vaihtelu aina tervetullutta ja tekee koirien rusinan kokoisille aivoillekin hyvää. Retkikohteena meillä siis tällä kertaa olisi Sanginjoen ulkoilualue, parikymmentä kilometriä Oulusta itään.

Myös paksu-Savu päätettiin pienen harkinnan jälkeen ottaa mukaan matkalle. Hyvin paljon ollaan yritetty nyt rauhoittaa Savun menemisiä, mutta eihän sitä koiraa voi pitää neljän seinän sisälläkään, kun laskettuun aikaan on kuitenkin vielä kolmisen viikkoa. Matkaan lähdettiin siis neljän koiran kanssa. Oulun ohitettuamme tiet muuttuivat hiljakseen kapeammiksi ja huonokuntoisemmiksi luisteluradoiksi – kitkarenkailla sai jo välillä pitää kieltä keskellä suuta, vaikka eipä se tiellä pysymiseen taida loppujen lopuksi mitään auttaa. Tempo oli tavalliseen tapaan tarkkana koko matkan ja piti pää pystyssä silmällä muita tielläliikkujia, välillä kai omaakin laumaa.

Perillä Kalimeenlammen parkkipaikalla meitä odotti suomalainen paratiisi – metsä ja järvi. Se paksu jää ja 30 cm lunta ei ehkä ole osa sitä mielikuvaani paratiisista, mutta pitkävartisilla talvisaappailla siitäkin selvittiin kunnialla. Koirilla ei tietenkään ollut mitään ongelmaa, nelivetoja kun ovat. Meidän ihmisten polku oli aika hyvin tallattu näin talvellakin eikä pitkospuillakaan ollut mahdotonta kävellä tamppautuneesta lumesta huolimatta. Tempo-parka vähän ensin arasteli pitkospuilla kävelemistä, mutta totesi ne aika nopeasti harmittomiksi…

Kävelimme tällä kertaa vain parin-kolmen kilometrin lenkin, sillä hämärä alkoi laskeutumaan. Laavulla pysähdyttiin hetkeksi, mutta tällä kertaa eväät (jos Veeran karkkeja ja juustonaksuja ylipäätään ”eväiksi” voi kutsua!) oli jätetty autoon. Paikka oli kyllä oikein kelvollinen patikointikohde ja vähän Nuuksion kansallispuistoakin muistuttava, joten tänne tullaan varmasti uudestaan vielä kevättalven aurinkoisina päivinä koirien kanssa – siitä tämä blogipostauksen otsikkokin. Polttopuita laavulla oli vähän huonosti tarjolla, eli ne täytyy muistaa tuoda sitten ensi reissulla mukana.

Koirat laavulla

Loppuun vielä vähän kelpie-asiaa: Edellä mainitut pitkävartiset talvisaappaat osoittautuivat oikein toimiviksi kulkuvälineiksi nyt testatuissa olosuhteissa. Ne kengät olivatkin muuten jo toiset hyvin lyhyen ajan sisällä ostamani talvikengät. Ensimmäisistä eräs ääliökelpie söi ison palan kengän kumipohjasta ja se kenkä oli vielä tätä Sanginjoen retkeä tehtäessä suutarin operoitavana. Tempo perkele!