Superlilli!

piirinmestarit2014

Kuva: Jani Hurme

Agilitykesä huipentui Lillin kanssa eilen aivan huikeaan juttuun, nimittäin henkilökohtaiseen piirinmestaruuteen!

Eipä ollut aivan mielessä aamulla autoa ajellessa kohti kisapaikkaa, että näin hienon tuloksen kanssa palailtaisiin illalla kotiin. Kontaktien kanssa on nimittäin ollut koko kesän ongelmia (=hitaat). Niitä ollaan nyt pikkuhiljaa alettu parantelemaan, ja vauhtia onkin tullut lisää. Valitettavasti kasvaneen vauhdin myötä myös kontaktivirheet ovat ilmestyneet uutena asiana Lillin repertuaariin. Aiemmin se ei rikkonut juuri koskaan alastulokontakteja, mutta kasvaneen itseluottamuksen sekä kisavireen myötä se ei ole malttanut aina tulla kontaktilta alas asti, vaan on (etenkin puomilta) ottanut muutamia iiiisoja loikkia, kun sillä tavoin pääsee pikemmin eteenpäin. Torstaina käytiin illalla treenailemassa Lillin kanssa kouluttamani ryhmän jälkeen hetken verran kontakteja, ja homma alkoi vaikuttaa kohtuullisen hyvältä. Päätin, että en ala lauantain kisoissa varmistelemaan niitä, vaan riskillä mennään ja toivotaan että oppi olisi painunut sinne Lillin pieneen pääkoppaan ;). Muutoinkin lauantain kisoihin oli varsin hyvä fiilis lähteä, kun ei ollut mitään tulospaineita niskassa. SM-nollia oli kasassa jo viisi kappaletta sisältäen tuplan, joten viimeisiä kahta olisi aikaa vielä runsaasti keräillä. Seuraavat sertitkin saadaan vastaanottaa vasta lokakuun alkupuolella. Ja kun ei ne kontaktit ole valmiit, niin eipä voi koiralta vielä niitä vaatia/odottaa. Eli ajattelin, että katsotaan miten käy ja mennään hyvällä meiningillä vaan.

Tuomarina mineillä oli yksilöradoilla Mika Moilanen. Radat olivat haastavia, mutta meille mieluisia. Siellä oli pätkiä missä sai mennä lujaa, ja välillä väännettiin ja käännettiin – tyypillistä menoa siis tälle tuomarille… Ensimmäisenä oli ohjelmassa agilityrata, jonne lähdettiin Lillin kanssa rennolla meiningillä. Heti alussa annoin Lillille paljon vastuuta ja jätin sen suorittamaan kohtia itsenäisesti merkkausten jälkeen, samat kontakteilla – en varmistellut lainkaan vaan vedätin edellä ja luotin että tekee ne niin kuin pitääkin. Yhtään varmisteluohjausta ei radalle otettu, vaan mentiin jopa pienellä riskillä, täysillä vaan… Mutta niin vain se yhteistyö toimi! Koko radan ajan oli mahtava tunne, flow, päällä! Jotkut palikat olivat loksahtaneet juuri kohdilleen ja Lillin kanssa oltiin just eikä melkein samalla aaltopituudella! Huippua! Maaliin tullessa oli sellainen olo, että ihan sama mikä tulos, mutta WOW mikä yhteistyö, meillä oli yhdessä KIVAA! :). Pian kävikin ilmi, että yhteistyö oli tuottanut tulosta, nollatulos ja sillä hetkellä johtoon.

Johtopaikka säilyi kisan loppuun saakka huolimatta siitä, että radalta tuli yhteensä 15 ihanneaikaan ehtinyttä nollaa. Lillille siis nollavoitto! Harmi vaan, sertiä ei saatu vielä vastaanottaa, mutta mitäpä siitä! Olisi ainakin MM-karsintoihin se voittonolla tienattuna… Vaan tässäpä vaiheessa alkoi pientä jännitystä pukkaamaan päälle. Ennen kisoja en ollut asettanut meille mitään tavoitetta kuin hyvä meno, mutta nyt kun toiselle radalle lähdettäessä oltasiin johtoasemissa alkoihan se vähän kutkuttaa mahanpohjasta. Meidän onneksemme toinenkin rata kisattaisiin samalla lähtöjärjestyksellä eikä käänteisellä – olisi voinut emännän hermorakenne pettää… Kolmen kärki oli varsin tasainen, Lillin aika -12,90, seuraavan muistaakseni -12,53 ja kolmannen kai -12,44. Eli ei ollut isoa kaulaa muihin. Toisenkin radan olisi siis oltava nollan lisäksi nopea, jotta mitään saumoja olisi kärkikahinoihin.

Hyppyrata vaikutti heti radan reunalta katsottuna pelottavalta, eikä rataantutustuminen muuttanut juurikaan mielipidettä. Heti alussa oli kolmen hypyn vauhtisuora, joista keskimmäinen oli mukavasti okseri (miksei me koskaan muisteta treenata sitä!). Tästä vauhdista täyskäännös kepeille. Suunnittelin siihen kohtaan niiston, sillä edessä oli ennen keppejä vauhtisuoran päällä vielä putki houkuttelemassa. Radalla oli muitakin kiperiä kohtia, joissa pienellä lipsumisella koira ajautuisi helposti väärälle esteelle tai kiellolle esteen ohi, ja lopussa tietysti vääntämisen ja kääntämisen jälkeen luukutettaisiin tuhatta ja sataa hyppyjen, renkaan ja suoran putken kautta maaliin. Rento ja huoleton fiilis ekan radan alusta oli muisto vain, ja pelkäsin koko ajan omaa vuoroa odotellessa, että unohdan radan tai mokaan heti alkuun sen niiston kepeille.

Radalle oli kuitenkin mentävä. Luotin Lilliin, että se hanskaa itsenäisesti alun eikä ajaudu putkeen ja lähtöluvan annettuani menin niistolle odottelemaan että se ehtisi mukaan. Niisto onnistui, ja kepit sen myötä! Tämän jälkeen kävi mielessä, että tässähän saattaisi olla ainesta vielä nollaan, kun nyt ei mokaisi muita tarkkaa ohjausta vaativia kohtia. Loppurata mentiin taas lujaa, sen kummempia varmistelematta (no jälkikäteen ajatellen yhden sylkkärin tilalle olisi voinut ottaa jonkun muun ohjauksen, jolla olisi ehkä säästänyt hieman aikaa. Lilli toimi taas loistavasti! Se teki varmaa, nopeaa työtä ja kuunteli ohjausta, eteni vauhdilla. Muurilla olin kuulevinani, että sen tassu olisi saattanut kopsahtaa palikkaan, mutta en nähnyt tippuiko vai pysyikö ylhäällä. Muuten kuitenkin maaliin tullessa olo oli hieno! Pian varmistuikin, että nollahan se oli. Siinähän alkoi sitten totinen jännittäminen, kun jossain vaiheessa kuulutettiin hyppärin tulostilannetta ja Lillin kanssa oltiin toisina. Ja kukaan ei mennytkään loppuviimein enää meidän ohi tuloksissa, joten kisan loputtua se selvisi – piirinmestaruus taskussa, huh huh! Kyllä tuo pikkusheltti vain on mahtava tyyppi ja on sen kanssa vaan kivaa aksata :).

Kisojen myötä meillä on nyt siis osallistumisoikeus SM-kisoihin ensi kesälle, ja koska tällä tuplanollalla saatiin juuri sopivasti seitsemän nollaa kasaan ja voittonollakin on, niin MM-karsintoihinkin on lippu. Jospa sinne ensi kesänä jo uskaltaisi, tänä kesänä vielä jänistettiin (eikä kyllä oltu valmiitakaan sinne). Ensi talven tavoite on hioa keskeneräiset kontaktit varmoiksi ja työstää keppien vaikeita kulmia itsenäisiksi – aivan avokulma on edelleen Lillille paha. Kesän ja kisavuoden tavoitteet ovat täyttyneet moninkertaisesti, joten mitään tulospaineita ei talven kisoihin ole, ajattelin siis että mennään rennosti, ei varmistella lainkaan ja testaillaan vaikeampia ohjauskuvioita.